Lääkäri kieltäytyy määräämästä lääkettä kilpirauhasen vajaatoimintaan
Ennen kuin kukaan täällä alkaa valittamaan, niin Suomi24-palsta on hidas, vaikka siellä kypsempää porukkaa onkin.
Mulla on siis kohonnut reilusti TSH-arvo. Sen seurauksena mulle on ollut viimeisen vuoden ajan 3 uusituva masennusjsksoa, joista yksi jakso kesti 3-4 kuukautta. Tammikuussa mulle määrättiin masennuslääke, joita on tähän asti ollut 3.
Viimeksi kilpirauhasen kanssa oli ongelmia teininä eli 15 vuotta sitten. Silloin se hoidettiin samantien lääkkeillä. Halusin tänään uudelleen lääkkeen, mutta lääkäri, totesi, että arvo 7 ei ole tarpeeksi. Hän halua ottaa uudet kokeet lokakuussa ja silloin ottaa myös s-tpo testit.
Mun olo tällä hetkellä jatkuvasti väsynyt, silloin tällöin ärtynyt ja masentunut. Mulla ei ole iloa eikä voimaa tehdä asioita entiseen malliin. Päivät lähtee käyntiin hitaasti.
HUSLAB ei voi aikaista mun s-tpo koetta. Onko kukaan käynyt ottamassa yksittäistä verikoetta yksityisellä ja siten saanut julkisella puolella vihdoin sen kaipaaman lääkityksen? Olen tällä hetkellä työkyvytön ja haluan sen saada sen takaisin.
Kommentit (450)
Täällä ap taas. Viime viikolla annos nostettiin mun pyynnöstä, sillä mun masennus oli uusiutunut. Olo on hyvä ja tänään aloitin 10 päivää rautakuurin jälkeen uuden mini rautakuurin, sillä väsymystä on tullut aamuisin siitä huolimatta, että Medithyroxin otetaan puolilta öin ja aamulla juon kahvit. Verensokerit on useana aamuna alle 10,mutta väsymys painaa silti päälle. Toivon, että olo kohenee siitä pikku hiljaa.
Viimeksi 20.10. ferritiini oli 45 ja oli ok, mutta nyt aamut olleet haastavia. Päivitin siitä samalla magnesiumin 375mg: päiväannokseen.
Olen huomannut, että tk lääkärit kyttäävät tsh tiukkasti eikä heitä kiinnosta mun melko matala T4V, joka oli viimeksi 13. Oma henkilökohtainen tavoite on 15-17.
Mikäli lähitulevaisuudessa lääkäri aikoo laskea lääkitystä mikä tietäisi esim. arvojen romahtamista ja masennuksen paluuta. Voinko pärjätä miten hyvin ilman lääkettä noudattamalla VHH-ruokavaliota ja ottamalla T4 luontaistuotetta?
Mulla on siis lievä subkliininen hypotyreoosi.
Mikä on hyvä tsh arvo? Entä jos tsh on sopiva mutta T4 matala?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis THS 7 on tosi korkea ja ei ihme, jos olet väsynyt. Voitko mitenkään käydä toisellä lääkärillä?
Ei ole.
Pääsääntöisesti lääkitys aloitetaan, kun arvo on yli 10.
Toivottavasti et ole lääkäri, sillä osaamista sinulla ei selvästikään siihen hommaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No johan on hullulan toimintaa. Olen luullut, että lääkärit määrää mielellään lääkkeitä, koska he ovat kytköksissä lääketehtaisiin. Mutta taitaakin olla niin, että he määräävät sellaisia lääkkeitä, jotka sairastuttaa ihmisen (masennuslääkkeet) ja ei mielellään määrää niitä, jotka tervehdyttäisi ihmisen (kilpirauhaslääkkeet). D-vitamiinisuosituksetkin on Suomessa ihan häpeällisen alhaiset. Jos edes sitä nostettaisiin, niin moni sairaus estyisi.
Lääkäreillä on kytköksiä sellaisiin lääketehtaisiin jotka valmistavat masennuslääkkeitä. Saavat provikkaa siitä kun määräävät tiettyä lääkettä. Tyroksiini on vanha lääke ja siitä ei saa provikkaa niin eivät välttämättä halua määrätä tyroksiinia...
Niin ehkä USAssa. Nykyään Suomessa lääketehtaat ei saa maksaa seminaarilahjoja, antaa lahjaksi stetoskooppia jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Husin lääkäri, jos todella olet lääkäri, niin sinullakin on velvollisuus auttaa potilasta. Vai etkö ole vannonut valaa? Mikä tekee hirviön potilaasta, joka haluaa elämänsä takaisin, eikä vaan maata?
Niitä hirviöitä olette te lääkärit. Sadisteja, psykopaatteja ja/tai luonnehäiriöisiä.
Lisäksi, niitä valituksia tehtailee toiset lääkärit toisista lääkäreistä. Ne valittaa, jotka eivät osaa, niistä jotka osaavat.
Eikö lääkärinkin kuulu seurata aikaansa, eikä fakkiutua siihen, mitä lääkärikoulussa joskus -80 luvulla opetettiin, sen tunti -2 kilpirauhasasioita?
Tutkimustuloksia varmasti löytyy, sen kun lukee ja opettelee.
Sietäisit sinäkin hävetä tota kirjoitustasi!!!
Potilas on uhri tässä valtataistelussa ja lääkärit syyllisiä. Missä ovat potilaan oikeudet saada hoitoa sairauteensa?
Johtuu kokemuksesta. Kun tarpeeksi kauan sairastat ja yhtäkkiä saat lääkkeen, joka parantaa vaivasi, suutut kyllä. Koska lääke ollut olemassa jo ennen sairastumistasi ja olet mm. menettänyt työkykysi siinä samalla.
Ei mee millää kaaliin näille, jotka saavat nimenomaan liian laadukkaan elämän sairastaessaan. Liian paljon vastaanottoaikoja, liian paljon toimivia lääkkeitä ja liian paljon muuta elämää sairudesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Itsehän pyysin toisen lääkärin mielipiteen ja sain lääkityksen. Samalla vaihtui hoito kokonaan tuolle lääkärille, joka lääkityksen aloitti.
Itsehän pyysin toisen lääkärin mielipidettä ja sain vastauksen, ettei sitä tipu koska lääkäri määrätään talon puolesta.
Mistä löytää ne hyvät lääkärit, ei ole ihan varaa kaluta suomen kaikkia endokrinologeja kun sairas ja työtön, ois hyvä päästä työelämän piiriin joskus? Että päikyt 2x pvssä ois elettyä elämää?
Täällä ap taas. Tänään kävin testeissä ja tsh oli noussut 5,4. Lokakuussa oli ollut vielä 3,47.
T4V oli noussut 15,kun aiemmin oli ollut 13. Tuttavan mukaan kyseessä olisi T4 ja T3 muunto-ongelma. Huomenna t3v kokeet yksityisellä. Näkee tuon tuloksen ehkä ensi viikolla. Tuttava suositteli myös T4 ja T3 yhdistelmähoitoa, kun itse ajattelin nostaa medithyroxin annosta 51mikrog:sta 75microg:aan.
Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia, että kumpikin T4 ja tsh ovat nousseet?
Olen myös miettinyt, että onko mun subliikkinen vajaatoiminta muuttunut primääriseksi?
Vierailija kirjoitti:
Mistä löytää ne hyvät lääkärit, ei ole ihan varaa kaluta suomen kaikkia endokrinologeja kun sairas ja työtön, ois hyvä päästä työelämän piiriin joskus? Että päikyt 2x pvssä ois elettyä elämää?
Uusi käypähoito suositus tulee tekemään elämästä helvetti ja vetämään lääkärit entistä tiukemmalle. Kannattaa pitää myös se vaihtoehto avoimena, että löytää yksityiseltä yleislääkärin, joka on opiskellut itsenäisesti kilpirauhassairauksia. Nuo erikoislääkärit alkaa ainakin Suomessa olla melko vähissä.
Mutta oikealla ruokavaliolla ja elintavoilla voi saada jotkut ihan Remissio-tilaan tuon sairauden.