Treenaaminen tuo ihan älyttömästi itseluottamusta

Samaa mieltä! Treenaaminen auttaa ennekaikkea tahdonvoiman kehittämisessä ja pitää virkeänä.

Hyvä treeni helpottaa stressiä, saa aineenvaihdunnan toimimaan, ylläpitää terveyttä ja pitää minut mukavana.

Olen treenannut yli 10 vuotta ja olen silti masentunut ja ahdistunut.

Kuulostaa siltä, että ap treenasi ensimmäisen kerran hyvin pitkään aikaan.

Voitko poistaa tän aloituksen?

T. lääketeollisuus

Vierailija kirjoitti:

Voitko poistaa tän aloituksen?

T. lääketeollisuus

Ei tarvi. Kun sain oikean lääkityksen, pystyin heti lähtemään pitkän tauon jälkeen salille. 

Ei jaksa kun tietää jo valmiiksi ettei sitä jaksa.

Totta. Olen lisäksi alkoholisti mutta treenaamisella on iso vaikutus hyvinvointiin, ilman sitä olisin luultavasti masentunut ja joisin enemmän, treeniin koukuttuminen on auttanut mm siten että aloitan juomisen myöhemmin tai lopetan aikaisemmin pystyäkseni treenaamaan.

Av mammat ei halua treenata. Siinä on tarpeeksi treeniä, jos joutuu itse kantamaan keittiöstä suklaalevyn ja sipsipussin olohuoneeseen. Osalla on mies palvelemassa, jotta ei tarvitse nousta sohvalta.

Kavereiden kanssa voi sitten ylistää kehopositiivisuutta ja voimaantua.

Samaa mieltä! Treenaaminen tosiaan nostaa mielialaa ja istumatyössä jaksaa paremmin, kun huolehtii lihaskunnosta. Plus kyllä mulle on tärkeää ulkonäöllisestikin pysyä edes jonkinlaisessa kuosissa, vaikken tod. mikään fitnesspimu olekaan. Näin kolmevitosena liikkumattomuus alkaisi pian sekä näkyä että tuntua, jos hylkäisi saliharrastuksen. Pelkkä lenkkeily ei riitä, vaan juurikin lihaskunnon ylläpidolla voi vanhempana ehkäistä monta ongelmaa.

treenaaminen tekee toki hyvää, mutta ikävä kyllä pelkästään sillä ei masennusta estetä. Mutta silti liikunnan jälkeen olo on usein hitusen parempi kuin ennen sitä, joten mitään haittaakaan siitä ei ole. Ihan kävelyllä käyminen käy liikunnasta, jos treenaaminen on liian haastavaa. Mutta toistan, yksistään se ei masennukseen usein auta, ehkä jonkinlaiseen alakuloon enemmän. Ainakin hetkeksi aikaa.

Ja omasta kokemuksesta puhun, toki jollakin toisella on voinut auttaa paremmin. Tai ehkä itsekin olisin ollut vielä pahemmin masentunut ilman säännöllistä liikuntaa, mistäs sitä tietää, mutta anyways, pelkällä sillä en selvinnyt kummallakaan masennuskerrallani.

Sen sijaan tunnetaitojen opettelu tuntui auttavan enemmän, pitemmällä aikavälillä, uskon päässeeni pahoista masennuskausista eroon, lievää masennusta ja alakuloa on välillä, mutta niiden tiedän menevän ohi. Niihin auttaa liikunta. 

Totta! Paras päätökseni ikinä oli alkaa treenaamaan. Löysin voimatreenin sattumalta muutama vuosi sitten kun olin todella pohjalla sydänsurujen takia. En edes halua tietää millaista elämäni nyt olisi, jos en olisi löytänyt, mahtaisinko olla hengissäkään. Tänään taas sain tehtyä pari liikettä uusilla ennätyspainoilla, se fiilis <3 Tietysti itseluottamusta tuo myös se, kun huomaa peilikuvan näyttävän paremmalta.

Ja älykkyyttä, ajatus siitä että sen avaruusaluksen huolto millä sun aivot matkustaa ajassa ja tilassa ei suoraan vaikuttaisi aivojen toimintaan niin hyvässä kuin pahassa on tyhmää tasolla mitä on vaikea uskoa.

Korkeampi kyvykkyys älykkyydessä myös korreloi sen tunneälyn kanssa ihan todistetusti. ;)

Veroja se treenaaminen ei hoida puolesta ja ketään se ei tee onnelliseks, mut sen puute estää onnellisuuden.

Nähään salilla, sinne ei voi olla liian ruma, läski tai erakko

Rautakirkossa kaikkien pään sisällä on vaan lihaa, ei mahdu mukaan vihaa. <3

Vierailija kirjoitti:

treenaaminen tekee toki hyvää, mutta ikävä kyllä pelkästään sillä ei masennusta estetä. Mutta silti liikunnan jälkeen olo on usein hitusen parempi kuin ennen sitä, joten mitään haittaakaan siitä ei ole. Ihan kävelyllä käyminen käy liikunnasta, jos treenaaminen on liian haastavaa. Mutta toistan, yksistään se ei masennukseen usein auta, ehkä jonkinlaiseen alakuloon enemmän. Ainakin hetkeksi aikaa.

Ja omasta kokemuksesta puhun, toki jollakin toisella on voinut auttaa paremmin. Tai ehkä itsekin olisin ollut vielä pahemmin masentunut ilman säännöllistä liikuntaa, mistäs sitä tietää, mutta anyways, pelkällä sillä en selvinnyt kummallakaan masennuskerrallani.

Sen sijaan tunnetaitojen opettelu tuntui auttavan enemmän, pitemmällä aikavälillä, uskon päässeeni pahoista masennuskausista eroon, lievää masennusta ja alakuloa on välillä, mutta niiden tiedän menevän ohi. Niihin auttaa liikunta. 

Käveleminen on valitettavasti vain ns ensiapua, siitä tarvisi edetä sinne varsinaiseen liikuntaan, niin että tulee hiki ja hengästyy ja kovempaa kun viime kerralla.

Ei se lääke ottamatta auta.

Vierailija kirjoitti:

Av mammat ei halua treenata. Siinä on tarpeeksi treeniä, jos joutuu itse kantamaan keittiöstä suklaalevyn ja sipsipussin olohuoneeseen. Osalla on mies palvelemassa, jotta ei tarvitse nousta sohvalta.

Kavereiden kanssa voi sitten ylistää kehopositiivisuutta ja voimaantua.

Vätys sielä projisoi, tule rautakirkkoon polkeen muita, katotaan kuinka pitkälle tommosella narsistisella ulinalla pääsee. ;)

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä! Treenaaminen tosiaan nostaa mielialaa ja istumatyössä jaksaa paremmin, kun huolehtii lihaskunnosta. Plus kyllä mulle on tärkeää ulkonäöllisestikin pysyä edes jonkinlaisessa kuosissa, vaikken tod. mikään fitnesspimu olekaan. Näin kolmevitosena liikkumattomuus alkaisi pian sekä näkyä että tuntua, jos hylkäisi saliharrastuksen. Pelkkä lenkkeily ei riitä, vaan juurikin lihaskunnon ylläpidolla voi vanhempana ehkäistä monta ongelmaa.

Kun ikää on yli kolmekymmentä vuotta, elämäntavat alkaa näkyä ja tuntua eri tavoin entistä enemmän.

Toki liikunta vaikuttaa kohottaen mieltä ja omaa itsetuntemusta myös nuorena, mutta kuten kerroitkin niin nykyisin näin nelikymppisenä huomaa erityisesti samaa työtä tekevissä verraten, mihin liikkumattomuus olisi istumatyöläisenä johtanut.

Terve ikääntyminen vaatii myös lihasvoimaa, mutta ennen kaikkea näin ruuhkavuosina itseäni motivoi se, ettei stressi vaikuta yhtä kauan mieleen tai hormonitasapainoon kuin liikkumattomana. Liikun itsekin itseni mukavaksi - liikkumattomuus esim. flunssan vuoksi on kyllä ihan huomattavissa :D Enemmän pitää purra huulta, ettei päästäisi suustaan mitään sopimatonta.

Tuoko bikini fitnessin treenaaminen myös itseluottamusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treenaaminen tekee toki hyvää, mutta ikävä kyllä pelkästään sillä ei masennusta estetä. Mutta silti liikunnan jälkeen olo on usein hitusen parempi kuin ennen sitä, joten mitään haittaakaan siitä ei ole. Ihan kävelyllä käyminen käy liikunnasta, jos treenaaminen on liian haastavaa. Mutta toistan, yksistään se ei masennukseen usein auta, ehkä jonkinlaiseen alakuloon enemmän. Ainakin hetkeksi aikaa.

Ja omasta kokemuksesta puhun, toki jollakin toisella on voinut auttaa paremmin. Tai ehkä itsekin olisin ollut vielä pahemmin masentunut ilman säännöllistä liikuntaa, mistäs sitä tietää, mutta anyways, pelkällä sillä en selvinnyt kummallakaan masennuskerrallani.

Sen sijaan tunnetaitojen opettelu tuntui auttavan enemmän, pitemmällä aikavälillä, uskon päässeeni pahoista masennuskausista eroon, lievää masennusta ja alakuloa on välillä, mutta niiden tiedän menevän ohi. Niihin auttaa liikunta. 

Käveleminen on valitettavasti vain ns ensiapua, siitä tarvisi edetä sinne varsinaiseen liikuntaan, niin että tulee hiki ja hengästyy ja kovempaa kun viime kerralla.

Ei se lääke ottamatta auta.

Jokainen liikkuu omalla tasollaan tietenkään kävely ei ole tarpeeksi tehokasta liikuntaa jollekkin kovakuntoiselle himourheilijalle mutta suurelle osalle on etenkin vanhemmille ihmisille ja isokokoisille.

Nimenomaan se tuo älytöntä itseluottamusta

Vierailija kirjoitti:

Olen treenannut yli 10 vuotta ja olen silti masentunut ja ahdistunut.

lopeta heti ja ala syömään tunteisiin ,sillä se olo helpottuu.

Mun juoksua  harrastava tuttu liukastu talvella kaupan edessä ja tuli käsi kipeeksi, tuoki jo osottaa että ei kannata juosta ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treenaaminen tekee toki hyvää, mutta ikävä kyllä pelkästään sillä ei masennusta estetä. Mutta silti liikunnan jälkeen olo on usein hitusen parempi kuin ennen sitä, joten mitään haittaakaan siitä ei ole. Ihan kävelyllä käyminen käy liikunnasta, jos treenaaminen on liian haastavaa. Mutta toistan, yksistään se ei masennukseen usein auta, ehkä jonkinlaiseen alakuloon enemmän. Ainakin hetkeksi aikaa.

Ja omasta kokemuksesta puhun, toki jollakin toisella on voinut auttaa paremmin. Tai ehkä itsekin olisin ollut vielä pahemmin masentunut ilman säännöllistä liikuntaa, mistäs sitä tietää, mutta anyways, pelkällä sillä en selvinnyt kummallakaan masennuskerrallani.

Sen sijaan tunnetaitojen opettelu tuntui auttavan enemmän, pitemmällä aikavälillä, uskon päässeeni pahoista masennuskausista eroon, lievää masennusta ja alakuloa on välillä, mutta niiden tiedän menevän ohi. Niihin auttaa liikunta. 

Käveleminen on valitettavasti vain ns ensiapua, siitä tarvisi edetä sinne varsinaiseen liikuntaan, niin että tulee hiki ja hengästyy ja kovempaa kun viime kerralla.

Ei se lääke ottamatta auta.

Niin tökeröltä ja pahalta kun se tuntuukin tämä on valitettavasti totta ja vaikein asia mitä ptnä pitäis saada asiakkaat uskomaan ja hyväksymään. Liikunnan tarvii haastaa ja jos se on niin kevyttä että sitä ei pitäisi edes laskea vielä liikunnaks niin se ei ole tarpeeksi raskasta hyödyttämään ketään.

Totta kai jos on niin surkeassa kunnossa että se on oikeasti omat äärirajat niin ei sitä muuta voi, mutta se on ensi-apua, siihen ei saisi tyytyä vaan niin kuin tuossakin sanotaan, kovempaa kun viime kerralla.

Mulla on asiakkaita jotka on opetellu käveleen uusiks, sitten juokseen ja sitten ne ei enää tarvinnu mua, pelkkä masennus, vaikkakin varmasti rankkaa, ei ole niin fyysisesti lamauttavaa että kilpailtaisiin selkärankapotilaiden kans ja hävittäis sitä kilpailua, cmon.