Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjuun on valikoidusti jätetty vain viestejä joissa syytetään lasta ja muut on poistettu? Miksei kaikkia viestejä ole jätetty näkyviin?
Kyllä tässä tasapuolisesti poistettu molempia. Helpottaisiko oloasi paljonkin, jos ketjussa olisi vaikkapa 10 vanhempia syyllistävää kommenttia enemmän?
Noin 6 sivua vanhempaa syyllistäviä poistui ensin ja sen jälkeen on tasapuolisuuden nimissä poistunut myös melkein sivullinen lapsen nälvimistä.
Mutta miksi piti "kostaa" ja poistaa lapsen nälvimistä? Miksei voinut jättää ketjua sellaiseksi mistä oli poistettu kaikki muut viestit paitsi lasta syyllistävät?
Kenelle puhut? Kuka kostaa kenelle? Ei täältä kukaan yksittäinen ketjuun kirjoittaja pysty viestejä poistamaan. Ihmettelen vaan, miten otat asian noin raskaasti? Ota yhteyttä ylläpitoon äläkä nillitä niille ketkä eivät mahda asialle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ketjuun on valikoidusti jätetty vain viestejä joissa syytetään lasta ja muut on poistettu? Miksei kaikkia viestejä ole jätetty näkyviin?
Samanlaista se kommunikointi on livenäkin. Sitten tullaan oikein palstalle, lehteen ja random ohikulkijoiden iholle ihmettelemään miksei hänen kanssaan haluta olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).
Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.
Tällaiset äidit ovat siitä huvittavia ja rasittavia, että he kyllä päsmäröivät ja kommentoivat lapsensa ulkonäköä, mutta eivät ikinä kestäisi vastaavaa lapseltaan tai keneltäkään muultakaan.
Entä jos lapsesi mielestä kaikki, mitä itse teet ulkonäöllesi, rumentaa sinua ja sinulla on ihan huono maku etkö tiedä mikä sinulle sopii...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan äiti ymmärrä miksi en juuri välitä olla tekemisissä, on mielestään ollut hyvä äiti ja yrittänyt parhaansa. Hän ei vaan koskaan ole oikeasti hyväksynyt minua sellaisena kuin olen. Ei ole huutanut tai haukkunut, mutta tunnen niin hyvin ne loputtomat hienovaraiset paheksuvat ilmeet ja eleet, pienen tuhahduksen tai huokauksen, kuin pienen pieniä neulanpistoja vuosikausia, lopulta siihen vaan kyllästyy.
Tää on yleistä.
En ajattele, että maailma tai edes lapsuuden perhe ois pyörinyt mun ympärillä, mutta ei mun vanhempia, ikävä kyllä, oikeastaan koskaan edes kiinnostanut kuka mä todella olen. Hyväksyminen sellaisena kuin olen, puuttui.Ei he vieläkään oikeastaan tiedä, mitä mulle kuuluu tai millaista elämäni on, heillä on vaan omat mielikuvansa, joista pitävät kiinni. Annan olla niin. Käyn kyllä kylässä jonkin verran ja pidän harvakseltaan yhteyttä.
He ovat parempia isovanhempia tän asian suhteen. Annan pitää yllä suhdetta lapseen, kunhan ei ajaudu samaan. Se on kyllä riskinä sitten kun lapsi on isompi ja hänellä on omiakin ajatuksia, niin sanoakseni.
Käyt harvoin kylässä ja pidät harvoin yhteyttä ja sitten ihmettelet mikseivät he tunne sinua?
Tietysti he täyttävät tyhjät aukot omalla mielikuvituksellaan, Se on luonnollista. He muistavat sinut kun olit pieni ja he viettivät paljon aikaa kanssasi.
Sinulla on mielikuva siitä mitä he ovat ja mitä heille kuuluu, mutta kuinka todellista sekään on? Miksi sinä tietäisit enempää heistä kun he sinusta? Tietysti sinusta tuntuu siltä, että tiedät, mutta onko se oikeasti niin?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän erään perheen, josta yksi lapsi katosi 90-luvulla ja häneen ei ole sen jälkeen saatu yhteyttä eikä ole tietoa missä päin maailmaa elää ja on. Mahdollisesti asunut ainakin Australiassa ja vaihtanut nimensä.
Minusta aikuisen ei pitäisi itse päättää seurastaan. Hänet on tarpeeseen hankittu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tapauksen,jossa eräs lapsi ei kotoa muutettuaan pitänyt pariin vuoteen mitään yhteyttä kotiinsa.Mitään kinaa ei ollut ,hän on vaan sen tyyppinen ettei ikävöi ym.
Jankutti jankutti jaa. Onneksi näitä ei ole pakko lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).
Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.
Tällaiset äidit ovat siitä huvittavia ja rasittavia, että he kyllä päsmäröivät ja kommentoivat lapsensa ulkonäköä, mutta eivät ikinä kestäisi vastaavaa lapseltaan tai keneltäkään muultakaan.
Entä jos lapsesi mielestä kaikki, mitä itse teet ulkonäöllesi, rumentaa sinua ja sinulla on ihan huono maku etkö tiedä mikä sinulle sopii...Eli uskot, että jos lapsi sanoo äidilleen, ettei kampaus ole onnistunut, äiti katkaisee välit ja lopetetaan yhteydenpidon?
Täällä ei ole kukaan väittänyt lapsen niin tehneen. Päinvastoin. Kuulemma viikottain näkevät ja äiti jatkaa nälvimistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap
Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".
Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.
Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.
Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.
Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?
Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.
Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.
Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.
Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.
Tämä! Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap
Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".
Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.
Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.
Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.
Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?
Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.
Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.
Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.
Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.Eiköhän vähän suuremmista asioista kyse.
Itsellä ainakin väkivalta ja henkinen mitätöinti syynä.
No kirjoita sitten ne vähän suuremmat asiat. Jos luen, että joku kirjoittaa, että katkaisi välit, koska äiti valitti hiusväristä, niin silloin ajattelen, että ne syyt olivat tuota luokkaa.
Jos taas luen, että sairaalassa on pahoinpitelyn takia vietetty kuukausia niin tietysti näen asian aivan eri tavalla. Jos taas et halua keskustella vakavista asioista ole kirjoittamatta tai älä ainakaan laita noita naurettavia syitä siihen.Maailmaan mahtuu vaikka mitä, tiedän sen. Mutta jos joku asia kirjoitetaan määrätyllä tavalla, niin uskon sen, enkä kehittele jokaiselle kirjoittajalle kymmeniä eri kauhutarinoita omassa päässäni. Koska ne voivat tai eivät olla totta ja ovat ihan sattumaa.
Todella kuvaavaa että juuri kerrottiin ne suuremmat asiat ja sinä suoraan sivuutat ne ja tivaat kertomaan niitä, ja jatkat länkyttämistä että ongelma on muka hiusväri.
Aina ei mitään syytä kirjoitti:
Tiedän tapauksen,jossa eräs lapsi ei kotoa muutettuaan pitänyt pariin vuoteen mitään yhteyttä kotiinsa.Mitään kinaa ei ollut ,hän on vaan sen tyyppinen ettei ikävöi ym.
Jos hän asuu yksin niin miten hän siihen kotiinsa yhteyttä pitäisikään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia katkaista napanuora ennen nelikymmenvuotispäivää, ap. Yleensähän se tehdään jo parikymppisenä. Voit lopettaa imettämisen
Napanuora ja välit on kaksi eri asiaa. Se ei ole missään muualla kun ehkä Suomessa ja eläinmaailmassa normaalia, ettei omiin vanhempiin pidetä yhteyttä enää yli 20 vuotiaina.
Mikä tarve sinulla on koko ajan korostaa tuota sanaa OMA? Ihmissuhteissa ei ole kyse omistamisesta.
Onhan se hirveä sääli jos ei osata selvittää välejä.Hyvät välit perheen kanssa on niin arvokas asia,että sitä ei kannata menettää jos mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään tietämättä mielestäni aika kuvaavaa että ap heti arvuuttelee tuollaisia "isoja" hänenkin elämäänsä vaikuttaneita asioita kuten muutto ja työttömyysjakso. Ei niitä pieniä asioita jotka ovat lapselle isoja, kuten kuinka lapselle on puhunut ja miten häntä kohdellut arkielämässä.
Yhdelläkään lapsella ei olisi vanhempia, jos vanhemmat jättäisivät omat lapsensa jokaisen uhmakohtauksen ja haastattelun tai känkkäränkän jälkeen.
Luulen, että 99% vanhemmista olisi eronnut, jos puoliso olisi käyttäytynyt niinkuin ne omat lapset joskus ovat tehneet. Vai ettekö muista niitä iltoja, kun lapsi ei suostunut nukkumaan, kun on tapeltu sisarusten kanssa, lyöty, ehkä purtu, haukuttu ruokia, järjestetty kohtaus kaupassa, rikottu tavaroita, leikitty hissillä, kieltäydyttyä lähtemästä, ei olla toteltu jne.
Joku on pielessä, kun vielä yli 20 vuotiaana mietitään miten se äiti puhui, kun suuttui siitä, että ruuan kanssa leikittiin.
Huoh. En nyt puhunut mistään perus "äiti toruu kun sotketaan". Vaan esim. jatkuvasta mitätöinnistä, kontrolloinnista, väheksymisestä, kritisoimisesta, huutamisesta ilman syytä, uhkailusta, painostamisesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itkettää kun lapsi ei halua olla tekemisissä vaikka olen hänet synnyttänyt. Ymmärtäisinpä miksi on henkisesti niin sairas ettei saatana OMAA äitiään halua tavata :( Lapsena pysty vielä repimään päästä tollasesta käytöksestä mutta minkä aikuiselle sairaalle lapselle voi? En voi käydä käsiksi.
Ei ole rahaakaan. Jos olisin aikoinani nainut rahakkaasti nin voisi edes taloudellisesti pitää otteessa, koska eihän sairas lapsi mitään töitä saa. En edes osaa diagnosoida häntä :(
Psykologikaan ei löytänyt vikaa hänestä, taisi olla itsekin pipipää.
Ei se sairas suostu kertomaan miksi on niin vammainen ettei OMA äiti kelpaa :(
Lapsesi on itsenäinen ihminen, ei sinun jatkeesi tai kopiosi.
Vierailija kirjoitti:
Välien katkeamiseen on aina pätevä syy. Sitä voi värittää tarinan omaksi edukseen ja haukkua lasta. Antaa mennä vaan!
Kannattaa kaikille soitella ja toitottaa kuinka hirveä ja mielisairas lapsi on ja kiittämätön, se kiittämätön paska ja tommonen outo se on aina ollut! Mikä sitäkin vaivaa! Kyllä ne välit siitä korjaantuu👍🏻
Yhteinen etu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On normaalia katkaista napanuora ennen nelikymmenvuotispäivää, ap. Yleensähän se tehdään jo parikymppisenä. Voit lopettaa imettämisen
Napanuora ja välit on kaksi eri asiaa. Se ei ole missään muualla kun ehkä Suomessa ja eläinmaailmassa normaalia, ettei omiin vanhempiin pidetä yhteyttä enää yli 20 vuotiaina.
Mikä tarve sinulla on koko ajan korostaa tuota sanaa OMA? Ihmissuhteissa ei ole kyse omistamisesta.
Onhan se hirveä sääli jos ei osata selvittää välejä.Hyvät välit perheen kanssa on niin arvokas asia,että sitä ei kannata menettää jos mahdollista.
Ei se omistamisella parane. Se että korostaa miten oman lapsen pitää kestää mitä vaan omalta vanhemmalta.
En voi edes kuvitella että poikani laittaisi välit poikki.
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt en kyllä usko hetkeäkään, että lapset koskaan laittaisi ilman painavaa syytä välejä poikki. Ikinä. Paitsi jos lapsella on vakava persoonallisuushäiriö, ja sehän kyllä usein kehittyy lapsuuden traumoista. Monet vanhemmat vaan päättävät esittää tyhmää, jotta saavat kaikilta muilta itselleen sympatiaa ja huomiota, jolloin lapsi saa taas kärsiä, koska hän jää taas ilman validaatiota ja huomiota! Narsistisia vanhempia en sääli hetkeäkään. Haluan kuulla lapsen näkökulman tilanteeseen ennen kuin tunnen mitään sympatioita vanhempia kohtaan. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että vanhemmille on usein yritetty vuosikymmenien ajan kertoa, mistä suhteessa kiikastaa, ja vanhemmat mitätöivät ja vähättelevät ja uhriutuvat aina ja ikuisesti. Lopulta ei jää muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä, että nämä tyypit eivät voi olla osana omaa elämää.
(miksi tämäkin viesti oli ilmiannettu?)
Esimerkiksi vakava masennus ei johdu aina vanhemmista. Ja jos lapsi laittaa vanhempien lisäksi välit poikki sisaruksiin, isovanhempiin, serkkuihin, kavereihin ja kaikkiin ketä tuntee niin vika on silti vanhemmissa? Ei vaikka siinä masennuksessa? Ei sen tarvitse persoonallisuushäiriö olla vaan ihan masennus riittää. Masentunut ei jaksa pitää yhteyttä ulkomaailmaan, keneenkään. Syitä voi olla muitakin. Näissä teksteissä nyt oletetaan jatkuvasti, että lapsi katkaisee välit VAIN vanhempiin, mutta jos katkaisee ihan kaikkiin. Miksi silloin vika on nimenomaan vanhempien? Tai äidin, koska ainahan äiti on pääsyyllinen kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välien katkeamiseen on aina pätevä syy. Sitä voi värittää tarinan omaksi edukseen ja haukkua lasta. Antaa mennä vaan!
Kannattaa kaikille soitella ja toitottaa kuinka hirveä ja mielisairas lapsi on ja kiittämätön, se kiittämätön paska ja tommonen outo se on aina ollut! Mikä sitäkin vaivaa! Kyllä ne välit siitä korjaantuu👍🏻
Oon kyllä aina välillä yrittäny mielistellä että palaisi hoviin, muttei se palaa siltikään!
Alue: Aihe vapaa
Tiedän erään perheen, josta yksi lapsi katosi 90-luvulla ja häneen ei ole sen jälkeen saatu yhteyttä eikä ole tietoa missä päin maailmaa elää ja on. Mahdollisesti asunut ainakin Australiassa ja vaihtanut nimensä.