Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä

Mun aika tällä pallon päällä on arvokasta ja rajallista jäädä lukemaan jankutusta. Hyvää, jankutuksen täyteistä kesää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistäpä sitä muut tietää mitä kenenkin kodissa on tapahtunut ja miten lapsia on kohdeltu. Lapsella on oikeus tehdä aikuisena omat päätökset elämänsä suhteen.

Jaha, että kun ensin vanhemmat passaa ja palvoo, hoivaa ja hellii. Rakastaa.  - Sitten vain lähdetään, eikä taakse katsella.

Narsisti tietenkin passaa, palvoo, hoivaa ja hellii odottaen siitä jotain maksua. Vanhemmuus on laina. Rakkaus ei ole vastikkeellista. Jos muuta luulet, et edes osaa rakastaa.

Näinhän se täällä menee, että vanhemman kuuluu lapsensa hoitaa ja rakastaa ilman toivoa vastapalveluksesta. Ei sitä vastapalveluksen toivossa tehdä, ei ainakaan länsimaissa - joissain maissa lasten kyllä odotetaan elättävän vanhempansa ja vanhemmille ei koskaan sanota vastaan, ei koskaan. Meillä ei ole sellainen kulttuuri. 

Mutta kyllähän jossain se on normaalia, että vanhemmuudelle odotetaan vastapalvelusta eikä se ole narsismin merkki. 

Yleensä se joka katkaisee välit haluaa pitää etäisyyttä. Se joka takertuu ja tunkee ei halua etäisyyttä.

Siitä on aika helppo päätellä, kummassa on vika. Miksi joku takertuisi ihmiseen joka aiheuttaa kärsimystä, on hullu jne?

Samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini teki paljon virheitä. Sain mm.piiskaa ja minua tunnistettiin. Minun piti olla hiljaa (ja näkymätön), kun aikuiset puhuivat. Ensin söivät aikuiset, lapset sitten. Sain myös ikäviä kommetteja kuten mihin muka tarviit rinsikoita, kun ei ole mitä niihin laittaa? ym.

Siitä huolimatta minulla on hyvät välit äitiini. Hän kasvatti sen hetkinen tietonsa ja taitonsa mukaan. Olen anteeksiantava, en katkera. Teininä oli anoreksia ja todella huono itsetunto, mutta pääsin yli siitä. En syytä vanhempiani lopun elämääni vaan otan itse vastuun elämästäni. Suosittelen monelle muulle samaa.

Niin. Minä katkaisin välit siinä vaiheessa kun äitini alkoi kohdella minun lapsiani samalla henkisellä väkivallalla kun kohteli ja kohtelee minua.

Se on vanhemman tehtävä. Suojella lapsiaan.

Juuri näin, hyvä sinä.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten on ne vanhemmat, jotka kuvittelevat olleensa täydelliset ja välittävät, mutta jotka todellisuudessa olivat narsistisen kiusaavat.

Nyt he surevat kovaan ääneen ap'n tavoin sitä, kun lapsensa ei halua olla tekemisissä, vaikka ovat tehneet kaiken oikein ja olleet äärimmäisen rakastavia.

Vanhemman kokema todellisuus ei ole koskaan ainoa, joten turha kauhistella ja ihmetellä, miksi jotkut päättävät ottaa etäisyyttä.

Ne jotka suureen ääneen kehuvat vanhemmuuttaan, ovat olleet niitä huonoimpia. Hyvän vanhemman ei tarvitse. Teot kertovat. Jos lapsi katkaisee välit, kertoo se enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lässyn lässyn.

Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.

Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.

Ap

Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".

Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.

Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.

Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.

Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?

Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.

Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.

Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.

Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.

Eiköhän vähän suuremmista asioista kyse.

Itsellä ainakin väkivalta ja henkinen mitätöinti syynä.

No kirjoita sitten ne vähän suuremmat asiat. Jos luen, että joku kirjoittaa, että katkaisi välit, koska äiti valitti hiusväristä, niin silloin ajattelen, että ne syyt olivat tuota luokkaa.

Jos taas luen, että sairaalassa on pahoinpitelyn takia vietetty kuukausia niin tietysti näen asian aivan eri tavalla. Jos taas et halua keskustella vakavista asioista ole kirjoittamatta tai älä ainakaan laita noita naurettavia syitä siihen.

Maailmaan mahtuu vaikka mitä, tiedän sen. Mutta jos joku asia kirjoitetaan määrätyllä tavalla, niin uskon sen, enkä kehittele jokaiselle kirjoittajalle kymmeniä eri kauhutarinoita omassa päässäni. Koska ne voivat tai eivät olla totta ja ovat ihan sattumaa.

Todella kuvaavaa että juuri kerrottiin ne suuremmat asiat ja sinä suoraan sivuutat ne ja tivaat kertomaan niitä, ja jatkat länkyttämistä että ongelma on muka hiusväri.

Tämä ketju ei kertonut sinusta, vaan ap:stä ja hän ei itse tiennyt ainoatakaan suurta syytä, ellet sinä nyt sitten laske työttömyyttä ja rahan vähyyttä sellaiseksi. Minä puhun yleisellä tasolla tai ap:n tapauksesta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta jonkun ohiksen yksittäinen elämänkertomus.

Ja jos yleisellä tasolla laitetaan määrättyjä esimerkkejä, kuten vaikka hiusväri tms., niin silloin se kirjoittaja ja hänen selityksensä pääsevät määrättyyn kategoriaan mielessäni.

Sinä kerrot vain sinulle tapahtuneet, sinun suuret asiat, eikä niillä ole suuressa kontekstissa suurempaa merkitystä. Kun, joku kirjoittaa, että hän on kokenut henkistä vähättelyä ja antaa esimerkiksi vaikka sen, ettei vanhemmat hyväksynyt hiusväriä, niin minä vedän siitä johtopäätökset. Kuten sinäkin. Mutta minä vastaan, että kasva noiden asioiden yli. Maailma on täynnä virheitä ja huonoja juttuja. Sinä taas luettemalla omat asiasi.

Mitään tällaista ei ole kerrottu. Päinvastoin äiti ylpeilee miten jatkuvasti nälvii vastaavia ja tytär vain nielee.

Ohis

Minä laitan sen esimerkiksi. Maailma on täynnä esimerkkejä. Ei minun tarvitse niitä ketjusta poimia, jotta voin niitä käyttää.

Voin ottaa esimerkiksi vaikka tatuoinnin. Äiti ei hyväksy tatuointia, lapsi taas tykkää. Äiti sanoo asian ääneen ja lapsi laittaa välit poikki. Minä näen tämän tyyppiset asiat turhina ja pikkumaisina loukkantumisina, jos taas kyseessä on väkivalta tai uhkapelaaminen, niin sanon, että irtaudu mahdollisimman nopeasti

Niin minustakin on turhaa ja pikkumaista loukkaantumista, jos äiti "ei hyväksy" tatuointia tai vaikka jatkuvasti voivottelee lapsen värjättyjä hiuksia.

Oma äitini on vähän tällainen. Itse joskus parikymppisenä polkaisin lattiaa ja sanoin että hän jatkuvasti sanoo jotain negatiivista ulkonäöstäni enkä jaksa sitä. Äitini osoitti kykyä kuunnella, reflektoida ja kasvaa, sillä kommentointi käytännössä loppui siihen. Jos taas olisi vastannut minulle että loukkaanuun turhista ja jatkanut ulkonäköni nälvimistä, olisin saattanut laittaakin välit poikki jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nykyään hyvät välit poikani kanssa, joka hetkellisesti katkaisi välit. Ihanaa kun pystyy puhumaan kaikesta ja poika turvautuu minuun.

Aina ei ole kyse mistään vuosien/koko elämän välien katkaisusta, vaan tilanteesta joka menee ohi.

Tsemppiä vaikeassa tilanteessa oleville lapsille ja vanhemmille!

Mitä alapeukutettavaa tässä on? Onko jotenkin muilta pois, jos joku on saanut parannettua välit kuntoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä aihe. Arvostan, että AP uskalsi nostaa esille tällä palstalla. Odotetusti sai vastauksia viisaita ihmisiltä, jotka tietävät täsmälleen miten huono vanhempi AP on ollut.

Haloo, herätkää! Ei näissä tapauksissa AINA ole selkeitä huono vanhemmuus signaaleja. Lumihiutale vain haluaa syyttää vanhempiaan pahasta olostaan. Surullista.

Sinä se näet lumihiutaleita joka paikassa. Olet varmaan jäätävä ihminen.

Koska niitä alkaa olla niin jäätävän paljon. Uhrautuminen on aikamme vitsaus. Eikä näillä kaksinaismoraalin ilmentymillä ole rajaa. Vastustetaan väkivaltaa ja samalla uhkailla saunantaakse viemisellä. Jauhetaan henkisestä väkivallasta ja ghoustataan sen mikä ehditään. Jauhetaan lapsuuden ruoka-ajoista ja pakkosyömisestä, vaikka itse napsitaan huumeita.

Nyt trendi on tämä omien vanhempien analysointi ja tuomitseminen. Itse tietysti ollaan niin viattomia. Aina oltu, niin täydellisiä lapsia.

Näitä joiden vanhempina olisi pitänyt kyteä olemaan täydellinen, (jopa sen vähän huonommillakin eväillä varustettu aikanaan avainkaulassa lapsuuden viettäneen ja eläneen henkilön.)

Monet vanhemmat ovat ehkä olleet huonoja, mutta millä nämä lumihiutaleet perustelevat omaa käytöstään? Koska jos ei nämä vanhemmat saa asettaa syytä omille vanhemmilleen, niin miksi nämä lumihiutaleet sen saisivat tehdä?

Paljon tuntuu olevan ongelmia ihmisillä joista syytetään vanhempia. Kukaan ei lukenut ap pointtia vaan tuodaan esiin omia ongelmia. Monen tässä ketjussa pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vika voi olla vanhemmissa tai lapsessa. Ei sitä voi nyt tietää. Tai yleisimmin varmaan molemmissa, keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Ei tuo kyllä lapseltakaan kypsää käytöstä ole. Kyllä olisi oikein edes kertoa toiselle, mistä tätä syyttää. Ja ap:n pitää nyt vaan antaa tilaa ja aikaa, vaikka olisi kuinka hämmentynyt.

Meillä mielisairas vanhempi alkoi huutamaan: "MIKS SÄ PUOLUSTAT SITÄ?!", kun toinen vanhempi luetteli ilmiselviä välien katkaisun syitä. Ainoa asia mitä sai tehdä oli juoruilla siitä kuinka lapsi on mielisairas. Se sai hänet rauhoittumaan kuin taikaiskusta.

Meillä taas toinen vanhempi asettui kontrolloivan ja manipuloivan vanhemman tueksi, kun ensimmäisiä kertoja uskalsin sanoa suoraan, että minua ei saa enää jatkossa kohdella niin. Olin kuulemma hullu ja sairas ihminen. Tällaiset reaktiot ovat yksi syy siihen, miksi jotkut katkaisevat lopulta välit syytä kertomatta. Siitä syyn kertomisesta kun saa vähintään henkistä väkivaltaa palkkioksi.

Aina kun huomaat jonkun ihmisen välttelevän seuraasi, kannattaa kysyä mikä käytöksessäsi on sellaista, ettei tuo ihminen koe oloaan hyväksi lähelläsi. Erityisesti jos välttelijä on läheinen, kuten oma lapsi. Silloin siihen välttelyyn on melko varmasti hyvä syy.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä aihe. Arvostan, että AP uskalsi nostaa esille tällä palstalla. Odotetusti sai vastauksia viisaita ihmisiltä, jotka tietävät täsmälleen miten huono vanhempi AP on ollut.

Haloo, herätkää! Ei näissä tapauksissa AINA ole selkeitä huono vanhemmuus signaaleja. Lumihiutale vain haluaa syyttää vanhempiaan pahasta olostaan. Surullista.

Nimitellään kuin hiekkalaatikolla.

Tervetuloa keskustelemaan sitten kun olet kasvanut aikuiseksi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lässyn lässyn.

Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.

Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.

Ap

Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".

Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.

Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.

Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.

Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?

Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.

Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.

Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.

Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.

Eiköhän vähän suuremmista asioista kyse.

Itsellä ainakin väkivalta ja henkinen mitätöinti syynä.

No kirjoita sitten ne vähän suuremmat asiat. Jos luen, että joku kirjoittaa, että katkaisi välit, koska äiti valitti hiusväristä, niin silloin ajattelen, että ne syyt olivat tuota luokkaa.

Jos taas luen, että sairaalassa on pahoinpitelyn takia vietetty kuukausia niin tietysti näen asian aivan eri tavalla. Jos taas et halua keskustella vakavista asioista ole kirjoittamatta tai älä ainakaan laita noita naurettavia syitä siihen.

Maailmaan mahtuu vaikka mitä, tiedän sen. Mutta jos joku asia kirjoitetaan määrätyllä tavalla, niin uskon sen, enkä kehittele jokaiselle kirjoittajalle kymmeniä eri kauhutarinoita omassa päässäni. Koska ne voivat tai eivät olla totta ja ovat ihan sattumaa.

Todella kuvaavaa että juuri kerrottiin ne suuremmat asiat ja sinä suoraan sivuutat ne ja tivaat kertomaan niitä, ja jatkat länkyttämistä että ongelma on muka hiusväri.

Tämä ketju ei kertonut sinusta, vaan ap:stä ja hän ei itse tiennyt ainoatakaan suurta syytä, ellet sinä nyt sitten laske työttömyyttä ja rahan vähyyttä sellaiseksi. Minä puhun yleisellä tasolla tai ap:n tapauksesta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta jonkun ohiksen yksittäinen elämänkertomus.

Ja jos yleisellä tasolla laitetaan määrättyjä esimerkkejä, kuten vaikka hiusväri tms., niin silloin se kirjoittaja ja hänen selityksensä pääsevät määrättyyn kategoriaan mielessäni.

Sinä kerrot vain sinulle tapahtuneet, sinun suuret asiat, eikä niillä ole suuressa kontekstissa suurempaa merkitystä. Kun, joku kirjoittaa, että hän on kokenut henkistä vähättelyä ja antaa esimerkiksi vaikka sen, ettei vanhemmat hyväksynyt hiusväriä, niin minä vedän siitä johtopäätökset. Kuten sinäkin. Mutta minä vastaan, että kasva noiden asioiden yli. Maailma on täynnä virheitä ja huonoja juttuja. Sinä taas luettemalla omat asiasi.

Mitään tällaista ei ole kerrottu. Päinvastoin äiti ylpeilee miten jatkuvasti nälvii vastaavia ja tytär vain nielee.

Ohis

Minä laitan sen esimerkiksi. Maailma on täynnä esimerkkejä. Ei minun tarvitse niitä ketjusta poimia, jotta voin niitä käyttää.

Voin ottaa esimerkiksi vaikka tatuoinnin. Äiti ei hyväksy tatuointia, lapsi taas tykkää. Äiti sanoo asian ääneen ja lapsi laittaa välit poikki. Minä näen tämän tyyppiset asiat turhina ja pikkumaisina loukkantumisina, jos taas kyseessä on väkivalta tai uhkapelaaminen, niin sanon, että irtaudu mahdollisimman nopeasti

Niin minustakin on turhaa ja pikkumaista loukkaantumista, jos äiti "ei hyväksy" tatuointia tai vaikka jatkuvasti voivottelee lapsen värjättyjä hiuksia.

Oma äitini on vähän tällainen. Itse joskus parikymppisenä polkaisin lattiaa ja sanoin että hän jatkuvasti sanoo jotain negatiivista ulkonäöstäni enkä jaksa sitä. Äitini osoitti kykyä kuunnella, reflektoida ja kasvaa, sillä kommentointi käytännössä loppui siihen. Jos taas olisi vastannut minulle että loukkaanuun turhista ja jatkanut ulkonäköni nälvimistä, olisin saattanut laittaakin välit poikki jossain vaiheessa.

Aivan, koska olit tarpeeksi kehittynyt sekä puhumaan, että asettamaan rajoja, etkä heti häipynyt paikalta.

Liian moni ratkaisee ne ongelmat ihan vaan häipymällä. Se näkyy parisuhteissa, ystävyyssuhteissa tms. Sitten selitetään asiaa, ettei toinen sitä ja toinen tätä.

Mutta mitä voi odottaa kun yhteyttä pidetään kerran vuodessa ennakoasenteella ja heti loukkaannutaan ja häivytään.

Ihmetellään, kun omat vanhemmat ei muka tunne tai välitä. Mitä muuta voi odottaa, jos keskustelee ihan oikeasti sen toisen kanssa harvoin ja aina loukkaantuu kaikesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä aihe. Arvostan, että AP uskalsi nostaa esille tällä palstalla. Odotetusti sai vastauksia viisaita ihmisiltä, jotka tietävät täsmälleen miten huono vanhempi AP on ollut.

Haloo, herätkää! Ei näissä tapauksissa AINA ole selkeitä huono vanhemmuus signaaleja. Lumihiutale vain haluaa syyttää vanhempiaan pahasta olostaan. Surullista.

Sinä se näet lumihiutaleita joka paikassa. Olet varmaan jäätävä ihminen.

Koska niitä alkaa olla niin jäätävän paljon. Uhrautuminen on aikamme vitsaus. Eikä näillä kaksinaismoraalin ilmentymillä ole rajaa. Vastustetaan väkivaltaa ja samalla uhkailla saunantaakse viemisellä. Jauhetaan henkisestä väkivallasta ja ghoustataan sen mikä ehditään. Jauhetaan lapsuuden ruoka-ajoista ja pakkosyömisestä, vaikka itse napsitaan huumeita.

Nyt trendi on tämä omien vanhempien analysointi ja tuomitseminen. Itse tietysti ollaan niin viattomia. Aina oltu, niin täydellisiä lapsia.

Näitä joiden vanhempina olisi pitänyt kyteä olemaan täydellinen, (jopa sen vähän huonommillakin eväillä varustettu aikanaan avainkaulassa lapsuuden viettäneen ja eläneen henkilön.)

Monet vanhemmat ovat ehkä olleet huonoja, mutta millä nämä lumihiutaleet perustelevat omaa käytöstään? Koska jos ei nämä vanhemmat saa asettaa syytä omille vanhemmilleen, niin miksi nämä lumihiutaleet sen saisivat tehdä?

Onko lapsi viallinen? Et voi oikeasti todeta noin. Menepä lapsesi alle 18 vuotiaan kanssa vaikka lääkäriin ja sano tämä on viallinen. Ihan kuin joku tavara. Itsehän vanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja tehneet. Se on heidän kasvatuksen näköinen. Jos on viallinen, on kasvatus ollut vioittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vika voi olla vanhemmissa tai lapsessa. Ei sitä voi nyt tietää. Tai yleisimmin varmaan molemmissa, keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Ei tuo kyllä lapseltakaan kypsää käytöstä ole. Kyllä olisi oikein edes kertoa toiselle, mistä tätä syyttää. Ja ap:n pitää nyt vaan antaa tilaa ja aikaa, vaikka olisi kuinka hämmentynyt.

Meillä mielisairas vanhempi alkoi huutamaan: "MIKS SÄ PUOLUSTAT SITÄ?!", kun toinen vanhempi luetteli ilmiselviä välien katkaisun syitä. Ainoa asia mitä sai tehdä oli juoruilla siitä kuinka lapsi on mielisairas. Se sai hänet rauhoittumaan kuin taikaiskusta.

Meillä taas toinen vanhempi asettui kontrolloivan ja manipuloivan vanhemman tueksi, kun ensimmäisiä kertoja uskalsin sanoa suoraan, että minua ei saa enää jatkossa kohdella niin. Olin kuulemma hullu ja sairas ihminen. Tällaiset reaktiot ovat yksi syy siihen, miksi jotkut katkaisevat lopulta välit syytä kertomatta. Siitä syyn kertomisesta kun saa vähintään henkistä väkivaltaa palkkioksi.

Aina kun huomaat jonkun ihmisen välttelevän seuraasi, kannattaa kysyä mikä käytöksessäsi on sellaista, ettei tuo ihminen koe oloaan hyväksi lähelläsi. Erityisesti jos välttelijä on läheinen, kuten oma lapsi. Silloin siihen välttelyyn on melko varmasti hyvä syy.

Oletko koskaan miettinyt miksi sinun vanhempasi kokivat sinut hulluksi ja sairaaksi? Mitä se oikeasti oli mitä teit, joka aiheutti nämä sanat?

Miten sinua sitten kohdeltiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä aihe. Arvostan, että AP uskalsi nostaa esille tällä palstalla. Odotetusti sai vastauksia viisaita ihmisiltä, jotka tietävät täsmälleen miten huono vanhempi AP on ollut.

Haloo, herätkää! Ei näissä tapauksissa AINA ole selkeitä huono vanhemmuus signaaleja. Lumihiutale vain haluaa syyttää vanhempiaan pahasta olostaan. Surullista.

Sinä se näet lumihiutaleita joka paikassa. Olet varmaan jäätävä ihminen.

Koska niitä alkaa olla niin jäätävän paljon. Uhrautuminen on aikamme vitsaus. Eikä näillä kaksinaismoraalin ilmentymillä ole rajaa. Vastustetaan väkivaltaa ja samalla uhkailla saunantaakse viemisellä. Jauhetaan henkisestä väkivallasta ja ghoustataan sen mikä ehditään. Jauhetaan lapsuuden ruoka-ajoista ja pakkosyömisestä, vaikka itse napsitaan huumeita.

Nyt trendi on tämä omien vanhempien analysointi ja tuomitseminen. Itse tietysti ollaan niin viattomia. Aina oltu, niin täydellisiä lapsia.

Näitä joiden vanhempina olisi pitänyt kyteä olemaan täydellinen, (jopa sen vähän huonommillakin eväillä varustettu aikanaan avainkaulassa lapsuuden viettäneen ja eläneen henkilön.)

Monet vanhemmat ovat ehkä olleet huonoja, mutta millä nämä lumihiutaleet perustelevat omaa käytöstään? Koska jos ei nämä vanhemmat saa asettaa syytä omille vanhemmilleen, niin miksi nämä lumihiutaleet sen saisivat tehdä?

Onko lapsi viallinen? Et voi oikeasti todeta noin. Menepä lapsesi alle 18 vuotiaan kanssa vaikka lääkäriin ja sano tämä on viallinen. Ihan kuin joku tavara. Itsehän vanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja tehneet. Se on heidän kasvatuksen näköinen. Jos on viallinen, on kasvatus ollut vioittavaa.

Jos tämä viallinen lapsi nyt sitten aikuisena katkaisee vioittaviin vanhempiinsa välit, kantakoon vanhemmat vastuunsa kasvatuksen tuloksistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lässyn lässyn.

Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.

Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.

Ap

Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".

Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.

Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.

Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.

Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?

Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.

Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.

Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.

Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.

Eiköhän vähän suuremmista asioista kyse.

Itsellä ainakin väkivalta ja henkinen mitätöinti syynä.

No kirjoita sitten ne vähän suuremmat asiat. Jos luen, että joku kirjoittaa, että katkaisi välit, koska äiti valitti hiusväristä, niin silloin ajattelen, että ne syyt olivat tuota luokkaa.

Jos taas luen, että sairaalassa on pahoinpitelyn takia vietetty kuukausia niin tietysti näen asian aivan eri tavalla. Jos taas et halua keskustella vakavista asioista ole kirjoittamatta tai älä ainakaan laita noita naurettavia syitä siihen.

Maailmaan mahtuu vaikka mitä, tiedän sen. Mutta jos joku asia kirjoitetaan määrätyllä tavalla, niin uskon sen, enkä kehittele jokaiselle kirjoittajalle kymmeniä eri kauhutarinoita omassa päässäni. Koska ne voivat tai eivät olla totta ja ovat ihan sattumaa.

Todella kuvaavaa että juuri kerrottiin ne suuremmat asiat ja sinä suoraan sivuutat ne ja tivaat kertomaan niitä, ja jatkat länkyttämistä että ongelma on muka hiusväri.

Tämä ketju ei kertonut sinusta, vaan ap:stä ja hän ei itse tiennyt ainoatakaan suurta syytä, ellet sinä nyt sitten laske työttömyyttä ja rahan vähyyttä sellaiseksi. Minä puhun yleisellä tasolla tai ap:n tapauksesta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta jonkun ohiksen yksittäinen elämänkertomus.

Ja jos yleisellä tasolla laitetaan määrättyjä esimerkkejä, kuten vaikka hiusväri tms., niin silloin se kirjoittaja ja hänen selityksensä pääsevät määrättyyn kategoriaan mielessäni.

Sinä kerrot vain sinulle tapahtuneet, sinun suuret asiat, eikä niillä ole suuressa kontekstissa suurempaa merkitystä. Kun, joku kirjoittaa, että hän on kokenut henkistä vähättelyä ja antaa esimerkiksi vaikka sen, ettei vanhemmat hyväksynyt hiusväriä, niin minä vedän siitä johtopäätökset. Kuten sinäkin. Mutta minä vastaan, että kasva noiden asioiden yli. Maailma on täynnä virheitä ja huonoja juttuja. Sinä taas luettemalla omat asiasi.

Mitään tällaista ei ole kerrottu. Päinvastoin äiti ylpeilee miten jatkuvasti nälvii vastaavia ja tytär vain nielee.

Ohis

Minä laitan sen esimerkiksi. Maailma on täynnä esimerkkejä. Ei minun tarvitse niitä ketjusta poimia, jotta voin niitä käyttää.

Voin ottaa esimerkiksi vaikka tatuoinnin. Äiti ei hyväksy tatuointia, lapsi taas tykkää. Äiti sanoo asian ääneen ja lapsi laittaa välit poikki. Minä näen tämän tyyppiset asiat turhina ja pikkumaisina loukkantumisina, jos taas kyseessä on väkivalta tai uhkapelaaminen, niin sanon, että irtaudu mahdollisimman nopeasti

Niin minustakin on turhaa ja pikkumaista loukkaantumista, jos äiti "ei hyväksy" tatuointia tai vaikka jatkuvasti voivottelee lapsen värjättyjä hiuksia.

Oma äitini on vähän tällainen. Itse joskus parikymppisenä polkaisin lattiaa ja sanoin että hän jatkuvasti sanoo jotain negatiivista ulkonäöstäni enkä jaksa sitä. Äitini osoitti kykyä kuunnella, reflektoida ja kasvaa, sillä kommentointi käytännössä loppui siihen. Jos taas olisi vastannut minulle että loukkaanuun turhista ja jatkanut ulkonäköni nälvimistä, olisin saattanut laittaakin välit poikki jossain vaiheessa.

Aivan, koska olit tarpeeksi kehittynyt sekä puhumaan, että asettamaan rajoja, etkä heti häipynyt paikalta.

Liian moni ratkaisee ne ongelmat ihan vaan häipymällä. Se näkyy parisuhteissa, ystävyyssuhteissa tms. Sitten selitetään asiaa, ettei toinen sitä ja toinen tätä.

Mutta mitä voi odottaa kun yhteyttä pidetään kerran vuodessa ennakoasenteella ja heti loukkaannutaan ja häivytään.

Ihmetellään, kun omat vanhemmat ei muka tunne tai välitä. Mitä muuta voi odottaa, jos keskustelee ihan oikeasti sen toisen kanssa harvoin ja aina loukkaantuu kaikesta?

Kukaan lapsi ei kerrasta vain häivy, vaan takana on vuosien, vuosikymmenten yritys saada se toinen osapuoli kuuntelemaan ja olemaan kunnioittava.

Silloin siinä käy sitten niin, että sitä nielee, nielee, nielee, selittää itselleen parhain päin ja yksi kaunis päivä vain tulee se viimeinen niitti.

Minulla se viimeinen niitti oli se, että minun lapselleni nälvittiin sillä samalla pilkallisella äänensävyllä, jota itse olin kuunnellut yli 40 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vika voi olla vanhemmissa tai lapsessa. Ei sitä voi nyt tietää. Tai yleisimmin varmaan molemmissa, keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Ei tuo kyllä lapseltakaan kypsää käytöstä ole. Kyllä olisi oikein edes kertoa toiselle, mistä tätä syyttää. Ja ap:n pitää nyt vaan antaa tilaa ja aikaa, vaikka olisi kuinka hämmentynyt.

Meillä mielisairas vanhempi alkoi huutamaan: "MIKS SÄ PUOLUSTAT SITÄ?!", kun toinen vanhempi luetteli ilmiselviä välien katkaisun syitä. Ainoa asia mitä sai tehdä oli juoruilla siitä kuinka lapsi on mielisairas. Se sai hänet rauhoittumaan kuin taikaiskusta.

Meillä taas toinen vanhempi asettui kontrolloivan ja manipuloivan vanhemman tueksi, kun ensimmäisiä kertoja uskalsin sanoa suoraan, että minua ei saa enää jatkossa kohdella niin. Olin kuulemma hullu ja sairas ihminen. Tällaiset reaktiot ovat yksi syy siihen, miksi jotkut katkaisevat lopulta välit syytä kertomatta. Siitä syyn kertomisesta kun saa vähintään henkistä väkivaltaa palkkioksi.

Aina kun huomaat jonkun ihmisen välttelevän seuraasi, kannattaa kysyä mikä käytöksessäsi on sellaista, ettei tuo ihminen koe oloaan hyväksi lähelläsi. Erityisesti jos välttelijä on läheinen, kuten oma lapsi. Silloin siihen välttelyyn on melko varmasti hyvä syy.

Kyllä!

Minä katkaisin välit ihan siitä syystä, että en saanut vanhemmiltani akateemista kasvatusta ja olin yliopistossa kuin kala kuivalla maalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa edes kuvitella tilannetta?

Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.

Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??

Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset

Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.

Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.

Eli heti yksi ymmärsi väärin!

En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.

Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??

Sama asia

Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).

Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.

Tuskinpa se hiustenväri on ollut ainoa asia josta olet huomautellut ja josta olet saanut massiivisen marttyyripiehtaroinnin aikaiseksi.

Enpä haluaisi olla äitisi! Hän varmaan tekee kaiken väärin vain olemassaolollaan!

Jos hymyilee sinulle - varmaan vittuilee mielessään, jos tekee possua ruuaksi ei ajattele ollenkaan sinua kun olisit halunnut kanaa, jos ei soita viikkoon on hylännyt paskiainen ja jos soittaa 2x viikossa on kyylä! Marttyyri selvästi kun kysyy mitä sinulle kuuluu ja kehtaa vielä odottaa että olisit kiinnostunut hänen voinnistaan!

Tiesätkö, sinua ei voi saada onnelliseksi ja hyväksytyksi lapseksi mitenkään ja ihan omaa syytäsi. Sori, peiliin voisit katsoa joskus.

Onneksi omat lapseni ovat normaaleja onnellisia aikuisia🥰

Onko sinulla jotain ongelmia omassa vanhemmuudessasi, kun reagoit noin kiihkeästi niiden avauksiin, joilla on vaikeuksia vanhempiensa kanssa.

-ohis

Jos ihmisillä on ongelmia muiden kanssa, häntä pyydetään katsomaan peiliin. Se koskee myös aikuisia lapsia, joilla on ongelmia niiden omien vanhempiensa kanssa. Ihmisuhteet ovat aina molemminsuuntaisia,

Äidin työttömyys siihen on ollut kai se paras osa lapsen elämää ja herättänyt huomaamaan, miten paljon äiti on ollut poissa lapsuusvuosina, kun äitiä tarvitsi eniten.