Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä

Aikuinen lapsi joka ei edes halua ymmärtää miten edellisten sukupolvien elämänvalinnat suvussa ovat vaikuttaneet häneen on henkisesti täysin keskenkasvuinen. Naurettavinta on jos sellaisella käytöksellä vielä rehennellään muille.

Millähän lailla ap:n lapsen elämä on pilalla, onko epäonnistunut opinnoissa, onko työttömyyttä, päihdeongelmaa (jolloin syyttely lienee yleistä), eikö ihmissuhteet suju tai eikö halua vanhempiensa saavan tietää jotain asiaa? Toki aikuinen haluaa myös elää itsenäisesti raportoimatta joka askeltaan. Antaa tehdä itse seuraavan yhteydenoton, kun kokee olevan sen aika, on ehkä tullut kypsyyttä.

Isäni kärsi äitini tekemisistä melkein koko ajan kun olivat naimisissa. Äiti mm.otti velkaa ja jätti laskuja maksamatta. Isäni joutui nämä hoitamaan ja joutui lainaamaan papalta rahaa äitini velkoja varten. En pysty suhtautumaan äitiin kovin myönteisesti erään isäni puhelun jälkeen. Totta kai käyn äitini luona kylässä ja pidän edes jonkinlaiset välit. Mutta en pysty unohtamaan niitä pahoja asioita mitä äiti teki edesmenneelle isälleni. Onko aloittaja tehnyt mitään pahaa jollekkin toiselle sukulaiselle ja se on jotenkin vaikuttanut lapsen suhtautumiseen?

Näiden tavallisten vanhempien kanssa syntyvissä ristiriidoissa voi olla kyse ihan siitä, että vanhempi määrittää ihmissuhteen aikuiseen lapseensa ikuisesti tuon lapsi-vanhempi -dynamiikan mukaisesti. Aikuinen ihminen ei kaipaa eikä tarvitse äitiä tai isää samalla tavalla kuin lapsi, vaan ihmissuhde täytyy uudelleen määritellä kahden aikuisen tasavertaiseksi suhteeksi.

Itseäni koulutettuna keski-ikäisenä perheenäitinä raivostuttaa suunnattomasti se, että äitini ei kykene kohtaamaan minua muutakuin oman äitiroolinsa kautta. En jaksa sillä tavalla tulla ihmisenä sivuutetuksi. En saa olla kokonainen persoona, enkä täysivaltainen aikuinen, vaan olen lapsi, jonka asioihin saa ottaa vapaasti kantaa, kasvattaa ja neuvoa.

Äitini on aivan järkyttynyt huonoista väleistämme, hänhän on niin hyvä äiti. Kaipaisin ihan vain ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Monille muillekin jankkaajille haluaisin sanoa, ettei ne lapset oikeasti turhaan niitä välejä katko. Aika moni täällä tuntuu ajattelevan pinnallisesti asioita, että "silloin olin työtön ja rahaton". Oikeasti syyt on kommunikaatiossa.

Eli äidin ja lapsen välisessä komminikaatiossa on aina syy? Sittenkin jos lapsi katkaisee äidin lisäksi välit isään, isäpuoleen, sisaruksiin (kolme nuorempaa), isovanhempiin ja kavereihinsa? Syy ei voi olla esim.vakava masennus, ettei lapsi jaksa pitää yhteyttä?!?

Pitää katkaista välit kaikkiin, jotka tekevät täyden välienkatkaisun mahdottomaksi sinuun.

Biologinen "isäni" tappoi vaimonsa ja pikkusisarukseni. Sitten valitti kaikille jotka jaksoi kuunnella, että minä en pidä häneen yhteyttä häneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa edes kuvitella tilannetta?

Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.

Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??

Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset

Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.

Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.

Eli heti yksi ymmärsi väärin!

En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.

Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??

Sama asia

Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).

Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.

Tuskinpa se hiustenväri on ollut ainoa asia josta olet huomautellut ja josta olet saanut massiivisen marttyyripiehtaroinnin aikaiseksi.

Enpä haluaisi olla äitisi! Hän varmaan tekee kaiken väärin vain olemassaolollaan!

Jos hymyilee sinulle - varmaan vittuilee mielessään, jos tekee possua ruuaksi ei ajattele ollenkaan sinua kun olisit halunnut kanaa, jos ei soita viikkoon on hylännyt paskiainen ja jos soittaa 2x viikossa on kyylä! Marttyyri selvästi kun kysyy mitä sinulle kuuluu ja kehtaa vielä odottaa että olisit kiinnostunut hänen voinnistaan!

Tiesätkö, sinua ei voi saada onnelliseksi ja hyväksytyksi lapseksi mitenkään ja ihan omaa syytäsi. Sori, peiliin voisit katsoa joskus.

Onneksi omat lapseni ovat normaaleja onnellisia aikuisia🥰

Onko sinulla jotain ongelmia omassa vanhemmuudessasi, kun reagoit noin kiihkeästi niiden avauksiin, joilla on vaikeuksia vanhempiensa kanssa.

-ohis

Monella, jolla on vaikeuksia niiden omien vanhempiensa kanssa, niin paras paikka olisi katsoa siihen peiliin. Ihan liian moni kuvittelee olevansa paljon parempi ihminen, kun mitä on ja sysää kaikki omat virheet muiden syiksi.

Jos koulunkäynti ei maistunut, se ei ole isäsi vika. Jos syöt liikaa ja olet lihava, se ei ole äitisi vika. Nykyisin ei olla tilanteessa, jossa voi oppia ainoastaan omilta vanhemmilta, vaan koko netti on täynnä tietoa.

Jos jokaisesta väärästä lauseesta on katkaisemassa välit, niin kohta on yksin. Ihmiset päästävät sammakoita suustaan. Ajattelemattomia asioita. Kyseenalaisia mielipiteitä. Ja muille voi osoittaa armeliasuutta, ihan kuten sitä pitäisi voida osoittaa omien sammakoiden kohdalla.

Ihmisillä on asiat aivan liian hyvin, jos jostain hiustenväriä koskevasta asiasta oleva eriävä mielipide aiheuttaa sisäisen tarpeen katkaista välit omaan perheeseen. Ihan oikeasti. Suhteutta nyt näihin asioihin,

Mitään tietämättä mielestäni aika kuvaavaa että ap heti arvuuttelee tuollaisia "isoja" hänenkin elämäänsä vaikuttaneita asioita kuten muutto ja työttömyysjakso. Ei niitä pieniä asioita jotka ovat lapselle isoja, kuten kuinka lapselle on puhunut ja miten häntä kohdellut arkielämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lässyn lässyn.

Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.

Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.

Ap

Tiedän mistä ap puhut ja on omakohtaista kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Näiden tavallisten vanhempien kanssa syntyvissä ristiriidoissa voi olla kyse ihan siitä, että vanhempi määrittää ihmissuhteen aikuiseen lapseensa ikuisesti tuon lapsi-vanhempi -dynamiikan mukaisesti. Aikuinen ihminen ei kaipaa eikä tarvitse äitiä tai isää samalla tavalla kuin lapsi, vaan ihmissuhde täytyy uudelleen määritellä kahden aikuisen tasavertaiseksi suhteeksi.

Itseäni koulutettuna keski-ikäisenä perheenäitinä raivostuttaa suunnattomasti se, että äitini ei kykene kohtaamaan minua muutakuin oman äitiroolinsa kautta. En jaksa sillä tavalla tulla ihmisenä sivuutetuksi. En saa olla kokonainen persoona, enkä täysivaltainen aikuinen, vaan olen lapsi, jonka asioihin saa ottaa vapaasti kantaa, kasvattaa ja neuvoa.

Äitini on aivan järkyttynyt huonoista väleistämme, hänhän on niin hyvä äiti. Kaipaisin ihan vain ihmistä.

Ja nyt ette saa kumpikaan mitään. Hieno ratkaisu.

Ehkä jos olisitte enemmän tekemisissä, ehkä suhteenne voisi kasvaa ja kehittyä? Nyt kun ette ole, äitisi tulee aina näkemään sinut siinä iässä missä olit hänelle läsnä. Joten jos lähdit kotoa 18 vuotiaana ja soitat kerran vuodessa, hän ajattelee sinua vieläkin 18 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Näiden tavallisten vanhempien kanssa syntyvissä ristiriidoissa voi olla kyse ihan siitä, että vanhempi määrittää ihmissuhteen aikuiseen lapseensa ikuisesti tuon lapsi-vanhempi -dynamiikan mukaisesti. Aikuinen ihminen ei kaipaa eikä tarvitse äitiä tai isää samalla tavalla kuin lapsi, vaan ihmissuhde täytyy uudelleen määritellä kahden aikuisen tasavertaiseksi suhteeksi.

Itseäni koulutettuna keski-ikäisenä perheenäitinä raivostuttaa suunnattomasti se, että äitini ei kykene kohtaamaan minua muutakuin oman äitiroolinsa kautta. En jaksa sillä tavalla tulla ihmisenä sivuutetuksi. En saa olla kokonainen persoona, enkä täysivaltainen aikuinen, vaan olen lapsi, jonka asioihin saa ottaa vapaasti kantaa, kasvattaa ja neuvoa.

Äitini on aivan järkyttynyt huonoista väleistämme, hänhän on niin hyvä äiti. Kaipaisin ihan vain ihmistä.

Hyvin analysoitu. Meillä vastaava tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden tavallisten vanhempien kanssa syntyvissä ristiriidoissa voi olla kyse ihan siitä, että vanhempi määrittää ihmissuhteen aikuiseen lapseensa ikuisesti tuon lapsi-vanhempi -dynamiikan mukaisesti. Aikuinen ihminen ei kaipaa eikä tarvitse äitiä tai isää samalla tavalla kuin lapsi, vaan ihmissuhde täytyy uudelleen määritellä kahden aikuisen tasavertaiseksi suhteeksi.

Itseäni koulutettuna keski-ikäisenä perheenäitinä raivostuttaa suunnattomasti se, että äitini ei kykene kohtaamaan minua muutakuin oman äitiroolinsa kautta. En jaksa sillä tavalla tulla ihmisenä sivuutetuksi. En saa olla kokonainen persoona, enkä täysivaltainen aikuinen, vaan olen lapsi, jonka asioihin saa ottaa vapaasti kantaa, kasvattaa ja neuvoa.

Äitini on aivan järkyttynyt huonoista väleistämme, hänhän on niin hyvä äiti. Kaipaisin ihan vain ihmistä.

Ja nyt ette saa kumpikaan mitään. Hieno ratkaisu.

Ehkä jos olisitte enemmän tekemisissä, ehkä suhteenne voisi kasvaa ja kehittyä? Nyt kun ette ole, äitisi tulee aina näkemään sinut siinä iässä missä olit hänelle läsnä. Joten jos lähdit kotoa 18 vuotiaana ja soitat kerran vuodessa, hän ajattelee sinua vieläkin 18 vuotiaana.

Miksi hän niin näkee? Jos kyseessä on keski-ikäinen perheenäiti, miten ihmeessä hänet voi vielä nhädä 18-vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lässyn lässyn.

Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.

Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.

Ap

Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".

Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.

Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.

Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.

Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?

Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.

Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.

Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.

Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.

Sun esimerkit sellaisenaan kuulostavat tavalliselta vanhemmuudelta.

Jos vanhemmilla on normaalit loogiset perustelut näille toimilleen ja rajojen laittamiselle, niin se on oikeasti ollut tavallista vanhemmuutta. Tuskin kukaan laittaa sellaisesta välejä poikki, miksi laittaisi. Samanlaista se on ollut jokaisen kotona. 

Mutta jos nuo on tehty niin että tilanteet ovat toistuvasti mielivaltaista pompottamista, vallankäyttöä ja sisarusten eriarvoistamista, silloin se ei ole enää normaalia vanhemmuutta.

Vaikea uskoa, että lapsi ei ymmärtäisi normaalien vanhempien kantaa näissä. 

Vielä vaikeampi uskoa että tavallisesta rajojen asettamisesta ei voida puhua, ja sitten välit poikki. 

Vierailija kirjoitti:

Biologinen "isäni" tappoi vaimonsa ja pikkusisarukseni. Sitten valitti kaikille jotka jaksoi kuunnella, että minä en pidä häneen yhteyttä häneen.

Muistitko tavata syyn hänelle? Muuten olet lapsellinen.

Ei kiinnosta sun mielipide, ap.

T:välit poikki molempiin

Vierailija kirjoitti:

Mitään tietämättä mielestäni aika kuvaavaa että ap heti arvuuttelee tuollaisia "isoja" hänenkin elämäänsä vaikuttaneita asioita kuten muutto ja työttömyysjakso. Ei niitä pieniä asioita jotka ovat lapselle isoja, kuten kuinka lapselle on puhunut ja miten häntä kohdellut arkielämässä.

Yhdelläkään lapsella ei olisi vanhempia, jos vanhemmat jättäisivät omat lapsensa jokaisen uhmakohtauksen ja haastattelun tai känkkäränkän jälkeen.

Luulen, että 99% vanhemmista olisi eronnut, jos puoliso olisi käyttäytynyt niinkuin ne omat lapset joskus ovat tehneet. Vai ettekö muista niitä iltoja, kun lapsi ei suostunut nukkumaan, kun on tapeltu sisarusten kanssa, lyöty, ehkä purtu, haukuttu ruokia, järjestetty kohtaus kaupassa, rikottu tavaroita, leikitty hissillä, kieltäydyttyä lähtemästä, ei olla toteltu jne.

Joku on pielessä, kun vielä yli 20 vuotiaana mietitään miten se äiti puhui, kun suuttui siitä, että ruuan kanssa leikittiin.

Vierailija kirjoitti:

On normaalia katkaista napanuora ennen nelikymmenvuotispäivää, ap. Yleensähän se tehdään jo parikymppisenä. Voit lopettaa imettämisen

Napanuora ja välit on kaksi eri asiaa. Se ei ole missään muualla kun ehkä Suomessa ja eläinmaailmassa normaalia, ettei omiin vanhempiin pidetä yhteyttä enää yli 20 vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia katkaista napanuora ennen nelikymmenvuotispäivää, ap. Yleensähän se tehdään jo parikymppisenä. Voit lopettaa imettämisen

Napanuora ja välit on kaksi eri asiaa. Se ei ole missään muualla kun ehkä Suomessa ja eläinmaailmassa normaalia, ettei omiin vanhempiin pidetä yhteyttä enää yli 20 vuotiaina.

Mikä tarve sinulla on koko ajan korostaa tuota sanaa OMA? Ihmissuhteissa ei ole kyse omistamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Siis nyt en kyllä usko hetkeäkään, että lapset koskaan laittaisi ilman painavaa syytä välejä poikki. Ikinä. Paitsi jos lapsella on vakava persoonallisuushäiriö, ja sehän kyllä usein kehittyy lapsuuden traumoista. Monet vanhemmat vaan päättävät esittää tyhmää, jotta saavat kaikilta muilta itselleen sympatiaa ja huomiota, jolloin lapsi saa taas kärsiä, koska hän jää taas ilman validaatiota ja huomiota! Narsistisia vanhempia en sääli hetkeäkään. Haluan kuulla lapsen näkökulman tilanteeseen ennen kuin tunnen mitään sympatioita vanhempia kohtaan. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että vanhemmille on usein yritetty vuosikymmenien ajan kertoa, mistä suhteessa kiikastaa, ja vanhemmat mitätöivät ja vähättelevät ja uhriutuvat aina ja ikuisesti. Lopulta ei jää muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä, että nämä tyypit eivät voi olla osana omaa elämää. 

Ap:lle sanoisin. Anna tyttäresi elää omaa elämäänsä. Olet tehnyt jo oman osuutesi, olet kasvattanut hänet aikuiseksi asti. Miksi vielä roikut hänessä? Kyllä aikuinen tyttäresi osaa itse päättää, viettääkö hän aikaansa sinun kanssasi vai ei. Te molemmat olette nyt aikuisia ja vastuussa vain omasta elämästänne. Anna poikasen lentää pois pesästä!

Miksi ketjuun on valikoidusti jätetty vain viestejä joissa syytetään lasta ja muut on poistettu? Miksei kaikkia viestejä ole jätetty näkyviin?