Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.

En minä juoruja pelkää, ystäväni olivat kaikki fiksuja, luotettavia ihmisiä, joilla ei ole tapana juoruilla eteenpäin. Halusin pitää heidät kaikki ystävinä, he kaikki oli minulle tärkeitä ihmisiä pitkältä ajalta. Elämässäni tapahtui muutamia isoja kriisejä, jotka mursi jaksamiseni täysin, kuten sanoin niin hyvä kun selvisin hengissä niistä vuosista. En minä niitä asioita salannut, mutta en liiemmin vuodattanutkaan kenellekään, en jaksanut edes puhua. Olin niin uupunut, että en pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. En pystynyt ajattelemaan esimerkiksi ystävien reagointeja. Ymmärrän, että se ehkä oli väärin minulta, mutta tiedättekö, että kun on aivan sekaisin väsymyksestä, niin kaikki mitä miettii on että miten selviän hengissä tästä.

Ap

Jos et ole VUOSIIN pitänyt yhteyttä niin kai itse ymmärrät että elämä menee eteenpäin?

Tietenkin elämä menee eteenpäin. Mutta jos on vuosia ollut ystävä, niin kai vanhan ystävän kuulumiset kiinnostaa, vaikka elämä olisikin mennyt eteenpäin. Minua ainakin kiinnostaa.

Jos joku omista ystävistäni jättää yhtäkkiä vastaamatta yhteydenottoihin eikä tee mitään oma-aloitteista ystävyyden eteen, oletan että hän ei enää halua olla ystäväni. Toki jos todella läheisestä ihmisestä on kyse, niin varmaan kysyisin mistä johtuu ja onko kaikki ok. Jos kertoo uupumuksesta, olen tukena ja ymmärrän. Jos ei kerro mitään, annan olla. Ystävyydet kun ovat vapaaehtoisia. Vuosien jälkeen ei välttämättä enää hirveästi kiinnosta vastailla joihinkin mitä kuuluu-viesteihin, kun on itse mennyt jo elämässä eteenpäin ja saanut uusia ystäviä.

Mene sinäkin ap elämässä eteenpäin ja hanki uusia ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Mun vuosia vanhat kaveruuden joita voisi kuvata ystävyydeksikin ovat kestäneetvuosien taukoja. Yhteydenpito 10 vuodenkin jälkeen on ollut lämminhenkistä. On voitu puida kipeitäkin asioita. Ihanan vapaata ja hyväksyvää eikä myrkyllistä ja kostavaa, kuten näissä joissakin tämän viestiketjun vastauksissa ilmenee.

Jos olet koskaan välittänyt toisesta, annat kyllä vapauden mennä ja tulla miten sattuu, kunhan ei ole riitoja, manipulointia, pakottamista.

Toisen ihmisen ghostaaminen sen sijaan on julmaa. Sitä on harrastanut sekä ap, että ystävänsä.

Ystävien elämä menee omaan suuntaan, eikä ne suhteet välttämättä ole ikuisia. Elämäntilanteet vaihtelee jokaisella meistä ja jokaisella on oikeus valita ystävänsä. Ei kaikki ole kannattelijoita tai kuuntelijoita. Se on hyväksyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vuosia vanhat kaveruuden joita voisi kuvata ystävyydeksikin ovat kestäneetvuosien taukoja. Yhteydenpito 10 vuodenkin jälkeen on ollut lämminhenkistä. On voitu puida kipeitäkin asioita. Ihanan vapaata ja hyväksyvää eikä myrkyllistä ja kostavaa, kuten näissä joissakin tämän viestiketjun vastauksissa ilmenee.

Jos olet koskaan välittänyt toisesta, annat kyllä vapauden mennä ja tulla miten sattuu, kunhan ei ole riitoja, manipulointia, pakottamista.

Näin sen pitäisi ollakin.

Tämä ketju on myrkyllisyydessään ja kostonhalussaan karmivaa luettavaa.

Ja on oikein käyttää masennusta syynä viestin kirjoittamiseen tai tapaamisen perumiseen ja olla ymmärtämättä että muilla on usein omat ongelmat eikä vaan kuvitella mitä muilla on. Jokaisella olkoon omat syyt olla vastaamatta ja jos itse hiljaisuuden aloittaa, pitää ymmärtää se, että muillakin voi olla murheita tai vaan muuttuneet kuviot. Masentuneet on pirun itsekkäitä monesti eivätkä näe kuin itsensä. Sitä leikkiä ei loputtomasti tarvitse muiden jaksaa eikä tarvitse olla marttyyri kun niin käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä ei ole enää mitään ymmärrystä toisille ja vaikeille tilanteille. Pikkuasioista vedetään herne nenään. Ei haluta edes selvittää mistä oikeasti voisi olla kyse. Ei ne aapeen ystävät selvästi mitään kunnon ihmisiä olleet.

Tämä. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka vain häipyvät, vaikka toinen on uupunut.

Uupuminen pitäisi tietää telepaattisilla kyvyillä? Uupuessa on ihmisen omalla vastuulla ilmoittaa uupumuksestaan ja mielellään myös siitä, millä aikavälillä suurinpiirtein pystyy vastaamaan viesteihin. Ei kukaan jaksa jatkuvasti huolestua, onko toinen kuollut vai makaako sohvalla puhelimen vieressä.

Copypastella vaan jokaiselle, jota pitää tarpeeksi tärkeänä. Jos on liian väsynyt keksimään itse, voi kopsata suoraan tästä:

Anteeksi että olen huonosti tavoitettavissa. Olen tällä hetkellä vakavasti uupunut ja jopa viesteihin vastaaminen on välillä ylivoimaista. Olet edelleen tärkeä ja rakas ystävä ja hitaassa vastailussa ei ole mitään henkilökohtaista. Yritän vähintään kuitata viestit viikon sisällä. Kiitän ymmärryksestä!

Sitten voi vaikka kerran viikossa ihan peukulla kuitata viesteihin olevansa hengissä, jos ei muuta jaksa.

Jep. Uupuneella on edelleen aikuisen vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vuosia vanhat kaveruuden joita voisi kuvata ystävyydeksikin ovat kestäneetvuosien taukoja. Yhteydenpito 10 vuodenkin jälkeen on ollut lämminhenkistä. On voitu puida kipeitäkin asioita. Ihanan vapaata ja hyväksyvää eikä myrkyllistä ja kostavaa, kuten näissä joissakin tämän viestiketjun vastauksissa ilmenee.

Jos olet koskaan välittänyt toisesta, annat kyllä vapauden mennä ja tulla miten sattuu, kunhan ei ole riitoja, manipulointia, pakottamista.

Toisen ihmisen ghostaaminen sen sijaan on julmaa. Sitä on harrastanut sekä ap, että ystävänsä.

Miten aapeen tilanne on ghostaamista mutta tuon kirjoittajan tilanne ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vuosia vanhat kaveruuden joita voisi kuvata ystävyydeksikin ovat kestäneetvuosien taukoja. Yhteydenpito 10 vuodenkin jälkeen on ollut lämminhenkistä. On voitu puida kipeitäkin asioita. Ihanan vapaata ja hyväksyvää eikä myrkyllistä ja kostavaa, kuten näissä joissakin tämän viestiketjun vastauksissa ilmenee.

Jos olet koskaan välittänyt toisesta, annat kyllä vapauden mennä ja tulla miten sattuu, kunhan ei ole riitoja, manipulointia, pakottamista.

Toisen ihmisen ghostaaminen sen sijaan on julmaa. Sitä on harrastanut sekä ap, että ystävänsä.

Miten aapeen tilanne on ghostaamista mutta tuon kirjoittajan tilanne ei?

Mikä tuossa viittasi ghostaamiseen? (Ja keksikää joku tälle suomenkielinen sana, kiitos!)

Vierailija kirjoitti:

Minulle on käynyt myös samoin. Koen suurta yksinäisyyttä nyt, kun olen paremmassa kunnossa, mutta kaikki ystävät kadonneet.

Kerroitko heille tuolloin uupumuksestasi? Voivatko he kokea, että sinä hylkäsit ja torjuit heidät? Yrittivätkö he tuolloin uupumuksesi aikaan ottaa yhteyttä vai loppuivatko yhteydenotot jo siihen, kun et itse ottanut ensin?

Minulta jäi yksi ystävä siksi, että hän masentui ja muuttui täysin itsekkääksi. Hän puhui enää vain 100% omasta elämästään ja jos virtaa oli muuhun, hän käytti sen toisten ystäviensä kanssa ja kertoili minulle, kuinka mukavaa oli ollut. Minun kuulumiseni eivät kiinnostaneet enää lainkaan. Hänet jätin lopulta elämästäni. Mutta sinun tapauksesi ei kuulosta tältä.

Vierailija kirjoitti:

Oma vuosien takainen ystäväni alkoi pikkuhiljaa ghostaamaan minua. Ei lukenut viestejä ja jos luki niin ei vastannut. Lakkasin lopulta pitämästä yhteyttä ja kohtelin häntä samoin eli en niihin harvoihin viesteihin vastannut tai vastasin päivien viiveellä. Vuosien jälkeen ystävä sitten kyselikin että välttelenkö häntä. Kerroin suoraan, miltä hänen käytöksensä tuntui ja siksi lakkasin vastaamasta hänen viesteihin. Ystäväni kertoi olleensa vaikeassa elämäntilanteessa. Sanoin suoraan, että ystävyys varmasti olisi kestänyt sen, että kertoo tilanteesta ja olisin antanut tilaa, mutta tämmöistä ghostaamista se ei kestänyt

Samaa mieltä. Ystävyys kyllä kestää sen jos on vaikeassa tilanteessa, mutta sitä se ei kestä, että lakataan puhumasta kokonaan ja lopetetaan yhteydenpito.

Minulla on ollut ystävä, joka aina kun hänellä on vaikeaa, lopettaa puhumisen kokonaan, käpertyy itseensä ja sulkeutuu kuin simpukka. Huolestuttavinta minusta siinä on, että henkilö ei yksinkertaisesti puhu eikä vissiin koskaan ole tottunut puhumaankaan vaan sulkee kaiken sisälleen. Näinhän koukuampujatkin toimii, kätkee, hautoo ja sulkee kaiken sisälleen ja sitten se purkautuu ulos epätoivotulla ja vaarallisella tavalla. Olen aikaisemmin suositellut terapiaan menoa ja siellä puhumista, mutta eihän siitäkään mitään hyötyä ole jos hän ei sielläkään avaudu ollenkaan.

Kyllä minua kiinnostaa mitä hänelle kuuluu, mutta jos hän yksinkertaisesti ghostaa minut niin en voi muutakaan tehdä kuin antaa mennä. Kyllä yhteydenpito pitää olla vastavuoroista ja vapaaehtoista. En voi häntä vetää perässä kuin riippakiveä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.

🥴

Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.

Ap

Varmasti he odottivat, että vastaat kun on parempi hetki, jos ylipäätään haluat vastata. Ja kun vastauksessa menikin vuosikaudet, totesivat että et halua pitää yhteyttä. Kyllähän sinä vain jätit heidät tyhjään huutelemaan.

Ovatko ketkään ystävistäsi tuttuja keskenään? Silloinkin ovat voineet yhdessä puhua, että olet jostakin syystä halunnut erkaantua ystäväpiiristä kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vuosien takainen ystäväni alkoi pikkuhiljaa ghostaamaan minua. Ei lukenut viestejä ja jos luki niin ei vastannut. Lakkasin lopulta pitämästä yhteyttä ja kohtelin häntä samoin eli en niihin harvoihin viesteihin vastannut tai vastasin päivien viiveellä. Vuosien jälkeen ystävä sitten kyselikin että välttelenkö häntä. Kerroin suoraan, miltä hänen käytöksensä tuntui ja siksi lakkasin vastaamasta hänen viesteihin. Ystäväni kertoi olleensa vaikeassa elämäntilanteessa. Sanoin suoraan, että ystävyys varmasti olisi kestänyt sen, että kertoo tilanteesta ja olisin antanut tilaa, mutta tämmöistä ghostaamista se ei kestänyt

Samaa mieltä. Ystävyys kyllä kestää sen jos on vaikeassa tilanteessa, mutta sitä se ei kestä, että lakataan puhumasta kokonaan ja lopetetaan yhteydenpito.

Minulla on ollut ystävä, joka aina kun hänellä on vaikeaa, lopettaa puhumisen kokonaan, käpertyy itseensä ja sulkeutuu kuin simpukka. Huolestuttavinta minusta siinä on, että henkilö ei yksinkertaisesti puhu eikä vissiin koskaan ole tottunut puhumaankaan vaan sulkee kaiken sisälleen. Näinhän koukuampujatkin toimii, kätkee, hautoo ja sulkee kaiken sisälleen ja sitten se purkautuu ulos epätoivotulla ja vaarallisella tavalla. Olen aikaisemmin suositellut terapiaan menoa ja siellä puhumista, mutta eihän siitäkään mitään hyötyä ole jos hän ei sielläkään avaudu ollenkaan.

Kyllä minua kiinnostaa mitä hänelle kuuluu, mutta jos hän yksinkertaisesti ghostaa minut niin en voi muutakaan tehdä kuin antaa mennä. Kyllä yhteydenpito pitää olla vastavuoroista ja vapaaehtoista. En voi häntä vetää perässä kuin riippakiveä.

Minusta tämä on eri kuvio kuin aapeen. Hän oli jättänyt vastaamatta enintään yhteen viestiin. Se ei ole ghostaamista.

Osa ihmisistä on kostonhaluisia ja myrkyllisiä, kuten näkee tässä ketjussa. Hyvä, että jäävät elämästä pois.

Kannattaa keskittyä hyviin ihmisiin, ei kostajiin.

En uskalla olla yhteydessä entisiin kavereihin, jotka ovat menneet naimisiin tässä välillä ja elämässä tapahtunut ties mitä, koska olen huomannut ettei tekemiseni kiinnosta. Minua vältellään somessa jne.

Onneksi on niitäkin, joiden kanssa yhteydenpito on elpynyt hiljaiselon jälkeen. Ihmistyypit eroaa siinä mielessä, että ne joihin yhteydet ovat elpyneet, ovat hyväntahtoisia ja nämä muut negatiiviseen juoruiluun taipuvaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vuosien takainen ystäväni alkoi pikkuhiljaa ghostaamaan minua. Ei lukenut viestejä ja jos luki niin ei vastannut. Lakkasin lopulta pitämästä yhteyttä ja kohtelin häntä samoin eli en niihin harvoihin viesteihin vastannut tai vastasin päivien viiveellä. Vuosien jälkeen ystävä sitten kyselikin että välttelenkö häntä. Kerroin suoraan, miltä hänen käytöksensä tuntui ja siksi lakkasin vastaamasta hänen viesteihin. Ystäväni kertoi olleensa vaikeassa elämäntilanteessa. Sanoin suoraan, että ystävyys varmasti olisi kestänyt sen, että kertoo tilanteesta ja olisin antanut tilaa, mutta tämmöistä ghostaamista se ei kestänyt

Samaa mieltä. Ystävyys kyllä kestää sen jos on vaikeassa tilanteessa, mutta sitä se ei kestä, että lakataan puhumasta kokonaan ja lopetetaan yhteydenpito.

Minulla on ollut ystävä, joka aina kun hänellä on vaikeaa, lopettaa puhumisen kokonaan, käpertyy itseensä ja sulkeutuu kuin simpukka. Huolestuttavinta minusta siinä on, että henkilö ei yksinkertaisesti puhu eikä vissiin koskaan ole tottunut puhumaankaan vaan sulkee kaiken sisälleen. Näinhän koukuampujatkin toimii, kätkee, hautoo ja sulkee kaiken sisälleen ja sitten se purkautuu ulos epätoivotulla ja vaarallisella tavalla. Olen aikaisemmin suositellut terapiaan menoa ja siellä puhumista, mutta eihän siitäkään mitään hyötyä ole jos hän ei sielläkään avaudu ollenkaan.

Kyllä minua kiinnostaa mitä hänelle kuuluu, mutta jos hän yksinkertaisesti ghostaa minut niin en voi muutakaan tehdä kuin antaa mennä. Kyllä yhteydenpito pitää olla vastavuoroista ja vapaaehtoista. En voi häntä vetää perässä kuin riippakiveä.

Minusta tämä on eri kuvio kuin aapeen. Hän oli jättänyt vastaamatta enintään yhteen viestiin. Se ei ole ghostaamista.

Pitäisikö sitten jäädä pommittamaan viesteillä, että mitä kuuluu, mikset vastaa, oonko loukannut sua jotenkin, ikävä, vastaa vastaa vastaa? Tuollaista tekevät lähtökohtaisesti vain häiriköt ja epätasapainoiset. Yleensä annetaan toiselle tilaa vastata kun ehtii, jaksaa ja haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma vuosien takainen ystäväni alkoi pikkuhiljaa ghostaamaan minua. Ei lukenut viestejä ja jos luki niin ei vastannut. Lakkasin lopulta pitämästä yhteyttä ja kohtelin häntä samoin eli en niihin harvoihin viesteihin vastannut tai vastasin päivien viiveellä. Vuosien jälkeen ystävä sitten kyselikin että välttelenkö häntä. Kerroin suoraan, miltä hänen käytöksensä tuntui ja siksi lakkasin vastaamasta hänen viesteihin. Ystäväni kertoi olleensa vaikeassa elämäntilanteessa. Sanoin suoraan, että ystävyys varmasti olisi kestänyt sen, että kertoo tilanteesta ja olisin antanut tilaa, mutta tämmöistä ghostaamista se ei kestänyt

Samaa mieltä. Ystävyys kyllä kestää sen jos on vaikeassa tilanteessa, mutta sitä se ei kestä, että lakataan puhumasta kokonaan ja lopetetaan yhteydenpito.

Minulla on ollut ystävä, joka aina kun hänellä on vaikeaa, lopettaa puhumisen kokonaan, käpertyy itseensä ja sulkeutuu kuin simpukka. Huolestuttavinta minusta siinä on, että henkilö ei yksinkertaisesti puhu eikä vissiin koskaan ole tottunut puhumaankaan vaan sulkee kaiken sisälleen. Näinhän koukuampujatkin toimii, kätkee, hautoo ja sulkee kaiken sisälleen ja sitten se purkautuu ulos epätoivotulla ja vaarallisella tavalla. Olen aikaisemmin suositellut terapiaan menoa ja siellä puhumista, mutta eihän siitäkään mitään hyötyä ole jos hän ei sielläkään avaudu ollenkaan.

Kyllä minua kiinnostaa mitä hänelle kuuluu, mutta jos hän yksinkertaisesti ghostaa minut niin en voi muutakaan tehdä kuin antaa mennä. Kyllä yhteydenpito pitää olla vastavuoroista ja vapaaehtoista. En voi häntä vetää perässä kuin riippakiveä.

Minusta tämä on eri kuvio kuin aapeen. Hän oli jättänyt vastaamatta enintään yhteen viestiin. Se ei ole ghostaamista.

Pitäisikö sitten jäädä pommittamaan viesteillä, että mitä kuuluu, mikset vastaa, oonko loukannut sua jotenkin, ikävä, vastaa vastaa vastaa? Tuollaista tekevät lähtökohtaisesti vain häiriköt ja epätasapainoiset. Yleensä annetaan toiselle tilaa vastata kun ehtii, jaksaa ja haluaa.

Joo, on kohteliasta antaa tilaa vastata, jollei kyseessä ole mikään todella kiireellinen asia. Mutta jos ystävästä ei kuulu viikkoihin, niin kyllä kai nyt terve ja täyspäinen ihminen ottaa ystävään yhteyttä, että onko kaikki ok kun sinusta ei ole aikoihin kuulunut.

Mulla on ystävä, ei mikään sydäystävä, mutta kaveri kuitenkin. Tiedän, että hänellä on nyt akuutti masennus. Laitoin hänelle viestejä, yritin pienesti omalta osaltani kannatella ja tuoda jotain hyvää elämäänsä, vaikka tiedän, että varsinaiset tukijoukot ovat toiset ihmiset. Hän ei sitten kauheasti vastaillut tai aika vaisusti. En yhtään tiedä, johtuuko siitä, että se masennus vai sitten siitä, että meidän ystävyys oli vasta aika tuore enkä ole sillä lailla tärkeä, että ei sitten vaan halua olla kanssani tekemisissä. Lopetin ne viestin lähettelyt, etten ole mikään stalkkeri. 

Ystävyydet on nykyään tuollaista kertakäyttökulttuuria. Jos et pysty vaikka väsymyksen takia koko ajan antamaan ihmisille itsestäsi jotain, niin sinut hylätään. Sitten kun taas pystyisit antamaan, niin et enää kelpaa, olit vain kertakäyttöinen ystävä, sinun tilallesi on otettu jo toinen.

Tuntuu että jokaisella on nykyään niin paljon omaa taakkaa kannettavana että ystävän suurempi taakka (sairaudet, erot, kuolemat ym) saa etääntymään heti ja jopa katkaisemaan pitkänkin ystävyyden saman tien. Toisen taakat voivat kaataa omankin elämän kun niitä kuitenkin miettii ja murehtii.

Lisäksi: ei ihmiset vaan oikeasti ymmärrä toisten sairauksia ja rankkoja elämäntilanteita ennen kuin itse kokevat saman.

Harva jaksaa olla hyväntuulinen koko ajan kun ikäviä asioita sattuu. Ystäviä tulee ja menee, elämä jatkuu.

Jouduin elämäntilanteeseen, jossa olin yh, lapset sairasteli eikä minulla ollut tukiverkostoja lapsia hoitamaan. Tämän vuoksi en ehtinyt tavata ystäviä. Kukaan ei viitsinyt tulla luokseni, vaan minun olisi pitänyt lähteä jonnekin ravintola-illallisille, leffateatteriin, oopperaan jne heidän kanssaan. En tietenkään päässyt, vuosiin. Koska ei ollut ketään olemaan lasten kanssa eikä rahaa palkata hoitajaa kotiin tuollaisen takia (jos joskus oli rahaa palkata hoitaja niin se oli pakko käyttää jotain omaa lääkärikäyntiä varten). Kun lapset kasvoi kouluikään ja olisi voineet olla muutaman tunnin yksin, niin kävi samoin kuin ap:lla. Kukaan ei enää ollut kiinnostunut minkäänlaisesta yhteydenpitämisestä.