Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät

Sama. Paitsi etten ole yrittänyt.

Minulle on käynyt myös samoin. Koen suurta yksinäisyyttä nyt, kun olen paremmassa kunnossa, mutta kaikki ystävät kadonneet.

Sama homma. Itellä kun on ollut elämän vaikeimmat vuodet, niin "ystävät" loitonneet. Ehkä se sitten kertoo jotakin kaverisuhteiden laadusta alkujaankin. Surullista, että kelpaisin vain, kun menee hyvin ja partyparty.

Tunnistan ilmiön. Minulle kävi samoin.

Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.

En minä juoruja pelkää, ystäväni olivat kaikki fiksuja, luotettavia ihmisiä, joilla ei ole tapana juoruilla eteenpäin. Halusin pitää heidät kaikki ystävinä, he kaikki oli minulle tärkeitä ihmisiä pitkältä ajalta. Elämässäni tapahtui muutamia isoja kriisejä, jotka mursi jaksamiseni täysin, kuten sanoin niin hyvä kun selvisin hengissä niistä vuosista. En minä niitä asioita salannut, mutta en liiemmin vuodattanutkaan kenellekään, en jaksanut edes puhua. Olin niin uupunut, että en pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. En pystynyt ajattelemaan esimerkiksi ystävien reagointeja. Ymmärrän, että se ehkä oli väärin minulta, mutta tiedättekö, että kun on aivan sekaisin väsymyksestä, niin kaikki mitä miettii on että miten selviän hengissä tästä.

Ap

Sama juttu. Tai no. Aviokriisi ja lopulta ero. Siihen päälle exän tekemisten paljastuminen ja totaalinen yksinhuoltajuus.

_Ketään_ entisen elämän "ystäviä" ei jäljellä. Viimeinen käänsi selän, kun löysin uuden puolison.

Olisin oikeasti tarvinnut ystävyyttä noina vuosina enemmän kuin mitään. Enkä tietääkseni ole loukannut. Eniten veikkaan, että meidän kiiltokuvaperheen hajoaminen jopa aiheutti ystäväpariskunnissa pelkoa "voiko noin käydä meillekin". Ottivat etäisyyttä ja jättivät lopulta yksin jatkaen kukin elämäänsä omassa kiiltokuvakuplassa.

Vuosien tuskan jälkeen olen todennut, että parempi yksin kuin huonossa seurassa. Että en tekisi niin kellekään miten minulle tehtiin. Ja vaikka tietävät mitä exä on tehnyt (ei minulle vaan yleisesti) niin osa on jopa kysynyt minulta mitä hänelle kuuluu. Tiedän toki mitä hänelle kuuluu mutta eniten olisin omilta ystäviltä halunnut kuulla "mitä sulle kuuluu".

Ihmiset on harmillisesti aika itsekkäitä nykyään.

Eletään erilaissa kulisseissa eikä siihe sovi mitään säröjä. Ei tahroja eikä normista poikkeavaa. Mikä se nyt sitten normia kullekin on.

Ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista. Jos aina on tunne ettei oma seura ole toivottua ja itse aina aloitteellinen ei se lopulta enää tunnu ystävyydeltä. Olen itse ollut masentunut ja useampi ystävä ollut masentunut ja ne ystävyyssuhteet ovat pysyneet joissa puolin ja toisin kerrotaan ilot ja surut rehellisesti. Ne suhteet joissa ei riittävää avoimuutta ole ollut ovat loppuneet.

Ei ihmisestä ole ystäväksi toiselle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.

En minä juoruja pelkää, ystäväni olivat kaikki fiksuja, luotettavia ihmisiä, joilla ei ole tapana juoruilla eteenpäin. Halusin pitää heidät kaikki ystävinä, he kaikki oli minulle tärkeitä ihmisiä pitkältä ajalta. Elämässäni tapahtui muutamia isoja kriisejä, jotka mursi jaksamiseni täysin, kuten sanoin niin hyvä kun selvisin hengissä niistä vuosista. En minä niitä asioita salannut, mutta en liiemmin vuodattanutkaan kenellekään, en jaksanut edes puhua. Olin niin uupunut, että en pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. En pystynyt ajattelemaan esimerkiksi ystävien reagointeja. Ymmärrän, että se ehkä oli väärin minulta, mutta tiedättekö, että kun on aivan sekaisin väsymyksestä, niin kaikki mitä miettii on että miten selviän hengissä tästä.

Ap

Moni on väsynyt nykyäänkin, se on tuttua joillekin ihmisille. Voiko nykyään perustella viestissä miksi ei pitänyt yhteyttä vai onko silloinkin tulos ettei vastauksia saa. Mutta olisi ikävää selitellä, jos joku ei usko sitä.

Hyvä pointti tämäkin, että jos suhteessa ei ole tarpeeksi vastavuoroista avoimuutta, ei ystävälle voi kertoa totaalisesta uupumuksestaan ja siitä, ettei jaksa tehdä siinä tilassa mitään suhteen eteen.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista. Jos aina on tunne ettei oma seura ole toivottua ja itse aina aloitteellinen ei se lopulta enää tunnu ystävyydeltä. Olen itse ollut masentunut ja useampi ystävä ollut masentunut ja ne ystävyyssuhteet ovat pysyneet joissa puolin ja toisin kerrotaan ilot ja surut rehellisesti. Ne suhteet joissa ei riittävää avoimuutta ole ollut ovat loppuneet.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä pointti tämäkin, että jos suhteessa ei ole tarpeeksi vastavuoroista avoimuutta, ei ystävälle voi kertoa totaalisesta uupumuksestaan ja siitä, ettei jaksa tehdä siinä tilassa mitään suhteen eteen.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista. Jos aina on tunne ettei oma seura ole toivottua ja itse aina aloitteellinen ei se lopulta enää tunnu ystävyydeltä. Olen itse ollut masentunut ja useampi ystävä ollut masentunut ja ne ystävyyssuhteet ovat pysyneet joissa puolin ja toisin kerrotaan ilot ja surut rehellisesti. Ne suhteet joissa ei riittävää avoimuutta ole ollut ovat loppuneet.

Minä koin ystävieni kanssa aina, että voin kertoa heille kaikesta. Mutta olin liian uupunut puhuakseni. Liian uupunut kirjoitellakseni viestejä. Toisaalta, kukaan heistä ei koskaan suoraan kysynyt minulta että miten jaksan. Ehkä olisin saanut siihen vastattua lyhyesti, että huonosti.

Ap

Kaikki yksinäiset täällä voisitte perustaa oman ryhmän jonnekkin ja alkaa kavereiksi.

Sairastumisesta ja perhetilanteesta johtuvassa uupumuksessa meni yli kymmenen vuotta. Asiasta oli vaikea kommunikoida ja uupuminen kestoa hankala arvioida. Kyllä siinä jäi monet kaverit, ystävät ja sosiaaliset kuviot. Vain muutama ystävä jäi. Sain tosin myös uusia hyviä ystäviä, syvällisiä suhteita. Kaikki pinnalliset suhteet jäivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.

En minä juoruja pelkää, ystäväni olivat kaikki fiksuja, luotettavia ihmisiä, joilla ei ole tapana juoruilla eteenpäin. Halusin pitää heidät kaikki ystävinä, he kaikki oli minulle tärkeitä ihmisiä pitkältä ajalta. Elämässäni tapahtui muutamia isoja kriisejä, jotka mursi jaksamiseni täysin, kuten sanoin niin hyvä kun selvisin hengissä niistä vuosista. En minä niitä asioita salannut, mutta en liiemmin vuodattanutkaan kenellekään, en jaksanut edes puhua. Olin niin uupunut, että en pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. En pystynyt ajattelemaan esimerkiksi ystävien reagointeja. Ymmärrän, että se ehkä oli väärin minulta, mutta tiedättekö, että kun on aivan sekaisin väsymyksestä, niin kaikki mitä miettii on että miten selviän hengissä tästä.

Ap

Moni on väsynyt nykyäänkin, se on tuttua joillekin ihmisille. Voiko nykyään perustella viestissä miksi ei pitänyt yhteyttä vai onko silloinkin tulos ettei vastauksia saa. Mutta olisi ikävää selitellä, jos joku ei usko sitä.

Tuntuu nololta alkaa lähettämään perään vielä jotain anteeksi kaikesta, olin hirvittävän uupunut -viestejä, kun niihin jo lähettämiini mitä kuuluu -tyyppisiin viesteihin ei vastattu mitään.

Ap

Uskomatonta, että tämä on yleisempi ilmiö ja todella kurjaa myös. Myös itselleni on tapahtunut näin ja olen vielä sotealalla ja suurin osa ystävistänikin, mutta silti näin kävi. Olisin itsekin tarvinnut ystäviäni, mutta en jaksanut pitää yhteyksiä eivätkä hekään pitäneet, mitä todella ihmettelin. En itse ikinä jättäisi uupunutta ystävää ja ymmärtäisin, jos ei jaksa pitää yhteyksiä ja, että aktiivisuus olisi silloin enemmän omilla harteillani. Mutta eipä ihmiset ilmeisesti yleensä toimi ja ajattele näin, vaan antoivat sitten ihan liikaakin tilaa ja rauhaa. Parista kuulin jälkikäteen, että burnoutin partaalla ovat itsekin, mutta ei kaikki. En tiedä mitä ajattelivat.

Ap toi kuulostaa erityisen kurjalta, että eivät vastaa ja jotkut ovat estäneetkin. Tulee mieleen olisko syntynyt joku väärinkäsitys. Vuorovaikutuksessa tapahtuu väärinkäsityksiä tämän tästä. Voimia ap ja kaikki muutkin!

Vierailija kirjoitti:

Miksi eivät vastaa?

Mene ovelle kysymään. Asiat pitää selvittää.

Oletan, että eivät vastaa, koska ovat varmaan jotenkin loukkaantuneita tai suuttuneita kun en muutamiin vuosiin jaksanut pitää yhteyttä. Vaikka eivät he paljoa yrittäneet itsekään yhteyttä pitää.

En minä halua ovilla alkaa kulkemaan, tuntuu nololta, en halua häiritä ketään. Osa asuu tämä ison kaupungin toisella laidalla. Osa naapurikunnassa. Ei siis kukaan ihan lähellä edes.

Ap

Ehkä he eivät jaksa vastata sinulle?

Niin väsynyt ei ole ettei hyvälle ystävälle jaksaisi kirjoittaa vaikka kerran viikossa.

Sama tilanne minulla. 10 vuotta meni erilaisten kriisien pyörteissä. Oli vakavaa masennusta ja muuta sairautta, perhepiirissä itsemu rha, työttömyyttä, ero jne.

En halunnut kuormittaa ketään, joten en ollut yhteydessä. Somessa tykkäsin heidän jutuista kyllä. He eivät enää pitkään aikaan minun jutuista. Onnekseni muutama tyyppi jäi, jotka jaksoivat olla minuun yhteydessä yksipuolisesti. Sanoin heille kuinka paljon arvostan sitä, että olivat yhteydessä. He pelastivat henkeni. Soitto tai viesti tuli usein todella tärkeällä hetkellä.

On ihanaa, että yhden kanssa 20 vuoden jälkeen ollaan viesteilty ja nähdään pian.

Kyllä silti harmittaa muutamat, jotka selkeästi närkästyneet minuun ja katoamiseeni.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä he eivät jaksa vastata sinulle?

Niin väsynyt ei ole ettei hyvälle ystävälle jaksaisi kirjoittaa vaikka kerran viikossa.

Ehkä sitten eivät kukaan jaksa. Mistäpä sitä tietää.

Mutta sen tiedän, että sinä et selvästi tiedä oikeasta kovasta väsymyksestä ja uupumuksesta mitään.

Ap