Lue keskustelun säännöt.
Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät
25.06.2023 |
Minulla oli ennen noin kymmenen ihmistä ystävinä, kaikki monen vuoden ajan. Uuvuin (syinä työ ja perhe-elämä), ehkä masennunkin. Enkä uupumuksen takia jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Hyvä kun selvisin hengissä nuo uupumuksen vuodet. Kaikki energia meni selviytymiseen. Nyt olen parantumassa, ja huomaan, että minulla ei ole enää yhtään ystävää. Menetin heidät kaikki. Kenellekään en ollut millään tavalla ilkeä, en pettänyt lupauksia, ei mitään sellaista. En vain jaksanut pitää mitään yhteyttä. Olen nyt laittanut heille viestejä ja kysellyt kuulumisia, yrittänyt soittaa. Eivät vastaa. Kaksi estänyt facebookissakin näköjään. Näinkö tämä sitten menee? Että uupumalla todella menettää kaiken?
Kommentit (576)
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että täällä vauvapalstalla on joku hirveä armottomien ihmisten joukko. He sitten syytävät armotonta ja kylmää kyytiä yhdessä sun toisessa ketjussa. Jos ystävä ei saa yhtä virhettä tehdä (olla vastaamatta YHTEEN viestiin) ei se ole kuin armotonta menoa ja sääliksi käy heidän ystäviään. Näillä armottomilla on selvästi jotain ongelmia itsellään.
Ap, kuulostaa tosi kurjalta miten sulle on käynyt. Kyllä hyvä ystävä olisi kysellyt perään ja kuulumisia ym. Täytyy olla ihmisillä huono itsetunto, jos eivät kestä yhtä vastaamattomuutta. Toivottavasti saat vähintään uusia ystäviä, jos vanhoista ei tosiaan kuulu mitään.
Ap:han tuomitsee ystävänsä, jotka eivät nyt ole vastanneet yksittäiseen viestiin. Mikä on ero?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että täällä vauvapalstalla on joku hirveä armottomien ihmisten joukko. He sitten syytävät armotonta ja kylmää kyytiä yhdessä sun toisessa ketjussa. Jos ystävä ei saa yhtä virhettä tehdä (olla vastaamatta YHTEEN viestiin) ei se ole kuin armotonta menoa ja sääliksi käy heidän ystäviään. Näillä armottomilla on selvästi jotain ongelmia itsellään.
Ap, kuulostaa tosi kurjalta miten sulle on käynyt. Kyllä hyvä ystävä olisi kysellyt perään ja kuulumisia ym. Täytyy olla ihmisillä huono itsetunto, jos eivät kestä yhtä vastaamattomuutta. Toivottavasti saat vähintään uusia ystäviä, jos vanhoista ei tosiaan kuulu mitään.
Ap:han tuomitsee ystävänsä, jotka eivät nyt ole vastanneet yksittäiseen viestiin. Mikä on ero?
Ei tuomitse. Hänhän kirjoittaa heistä varsin arvostavaan sävyyn. Taitaa olla vain pettynyt.
En halua enää ystäviä, kavereita tai tuttavia, joiden kanssa olen se aktiivinen järjestäjä. Siksi olen korostetun vastavuoroinen. En koskaan pyydä kylään, järjestä yhteistä tekemistä tai kerää porukkaa kasaa kahta kertaa peräkkäin.
Elämään on jäänyt vastavuoroiset, aikuiset, kypsät ihmiset. Ei ole sellaisia holhottavia jotka katoavat vuosiksi uupumukseen ilmoittamatta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.
🥴Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.
ApEhkä olisi ollut myös sinun asiasi pitää / ottaa yhteyttä? Miksi syytät muita omasta toiminnastasi? Jos sinua ei kiinnosta, miksi muita pitäisi enemmän kiinnostaa? Kukaan ei ole niin uupunut, etteikö joskus voisi antaa itsestään kuulua jos kiinnostaisi, vaikka jonkin tauon jälkeenkin. Sinä et itse vastannut viestiin, tai ottanut yhteyttä. Silloin joku on voinut luonnollisesti ajatella, ettei sinua kiinnosta.
Olet väärässä. Niin uupunut voi kyllä olla, että ei pysty ottamaan yhteyttä.
T. Psyk sh
Joo voi olla. Laitoksessa, tehohoidossa? Kotona kuukausia putkeen? Joku on niin uupunut ettei saa kuukausiin viestiä laitettua, mutta kykenee käymään kaupassa? Suihkussa? Ym? Jonkun aikaa voi olla vakavasti uupunut, mutta jos ihminen ei pysty yhtään mihinkään niin kotiapua tai muuta laitoshoitoa jo tarvitsisi? Ja usein tulee hetki, kun jaksaa edes jotain pientä. Siihen ei mene vuosikausia. Tai voi mennä varmaan sitten, mutta elämä ei mene niin että on 5 vuotta pitämättä yhteyttä kun itsellä vaikeaa, ja olettaa että muilla elämä on aina niin helpompaa. Ihmisiä ei hylätä, vaikka sairastuisi vakavasti eikä jaksaisi pitää niin paljon yhteyttä. Ei kadota vuosiksi. Tai voi kadota, mutta seuraukset on sitten itse kohdattava. Tässä maailmassa on kuitenkin vakavia muitakin sairauksia, mutta ilmeisesti uupumus on syy toisilla kaikkeen, vaikka omaankin huonoon käytökseen.
Uupuminen on nykyään aika yleistä. Noilla ystävillä on voinut olla yhteensä vaikka useampi väsynyt/uupunut/masentunut kaveri, joka lopettaa viesteihin vastaamisen. Ja sitten se yksi joka ilmoittaa missä mennään. Kenen kanssa yhteydenpito jatkuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on juuri tuollaisia. Miesten ystävyys kyllä kestää ihan hyvin vuosien tauot ilman yhteydenpitoa tai sen että joku ei vastaa vaikka muutamaankaan viestiin.
Koska ne ystävyydet ovat yleensä kaveruuksia. Naiset menevät paljon syvemmälle. Mies joskus sanoi, että mullakin olisi paljon helpompaa, jos suhtautuisin ystäviin samoin kuin hän, että nähdään jos nähdään ja sillä hetkellä keksitään jotain kivaa ja siinäpä se sitten.
Miehet saavat usein vaimoiltaan emotionaalista tukea, mutta naiset eivät niin usein miehiltään. Naiset jakavat enemmän tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.
🥴Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.
ApEhkä olisi ollut myös sinun asiasi pitää / ottaa yhteyttä? Miksi syytät muita omasta toiminnastasi? Jos sinua ei kiinnosta, miksi muita pitäisi enemmän kiinnostaa? Kukaan ei ole niin uupunut, etteikö joskus voisi antaa itsestään kuulua jos kiinnostaisi, vaikka jonkin tauon jälkeenkin. Sinä et itse vastannut viestiin, tai ottanut yhteyttä. Silloin joku on voinut luonnollisesti ajatella, ettei sinua kiinnosta.
En ole ap, mutta yleensä kyllä on tapana huolestua, jos jostain vanhasta läheisestä ystävästi ei kuulu enää mitään. Ihanko oikeasti ensimmäisenä ihmisille tulee mieleen "no, ei sitä varmaan sit enää kiinnosta, too bad so sad *olankohautus*" eikä "onkohan kaikki ok"?
On varmasti. On myös tapana, että ystävä myös ihan itse ilmoittelee itsestään eikä jätä vastaamatta viesteihin ja ole itse pitämättä yhteyttä. Kyllä moni voi olettaa, jos joku jättää vastaamatta ja ei itse ota yhteyttä, että ei varmaan sitten kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauanko siis olit pitämättä yhteyttä ystäviisi? Jos olet ennen pitänyt yhteyttä aktiivisesti ja yhtäkkiä sinusta ei kuulu mitään vaikka yli vuoteen niin voihan se olla ihan luonnollista, että ystäväsi ajattelevat, ettei sinua kiinnosta olla heidän ystävänsä. Sinähän olet saattanut heidän näkökulmastaan hylätä heidät.
Minulla on ollut ystävä, joka vain lopetti yhteydenpidon jossain kohtaa. Vastasi jos minä laitoin viestiä mutta muuten ei pihaustakaan. Luulin tietysti, ettei hän enää halua olla yhteyksissä. Myöhemmin selvisi, että oli niin huonossa jamassa, ettei jaksanut pitää yhteyttä. Syy oli tavallaan ymmärrettävä, mutta jos sitä ei koskaan kerro niin mistä minä sen olisin voinut tietää?
Miksi et kertoisi ystävillesi tilannetta? Jos kerran ovat fiksuja ihmisiä niin mitä haittaa siitä olisi? Onhan se vähän outoa jos ensin olet täydessä radiohiljaisuudessa ja sitten yhtäkkiä laitat vain normaalisti "mitä kuuluu?" -viestin, kertomatta mihin katosit.
Minulla kävi samoin, mutta tein sen tietoisesti. Eristäydyin, lopetin yhteydenpidon, en vastannut viesteihin. Häpesin sitä, etten kestänyt paineita niinkuin muut. Häpesin uupumistani, enkä halunnut paljastaa kenellekkään todellista tilaani.
Minulla on hieman eri tilanne kuin sinulla. Itse en ole yrittänyt ottaa yhteyttä vanhoihin tuttuihin. Ajattelen, että ne ovet on osaltani suljettu. Rakensin itseni monin tavoin uudelleen enkä haikaile menneeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle on käynyt myös samoin. Koen suurta yksinäisyyttä nyt, kun olen paremmassa kunnossa, mutta kaikki ystävät kadonneet.
Sinä ja muut uupuneet, kerroitteko ystävillenne että olette niin uupuneita ettette jaksa pitää yhteyttä, ettekä nyt halua että teihinkään otetaan yhteyttä, kun olette niin uupuneita?
Vai lopetitteko vain yhteyden pidon, ja vaikka teihin ystävät otti yhteyttä niin ette vastanneet vain enää, ettekä koskaan selittäneet mitään?
Itse uuvuin jossain välissä ja ystäviä kaikkosi En kyllä ollut yhtään erilainen, he taisivat kadota muista syistä. Toisaalta taas muutamakin kaveri on uuvahtaneita, mutta se estää heitä ottamasta yhteyttä vain minuun, muiden kanssa tpaailevat entiseen malliin, niin siksi kysyn, kun on vähän hämmentävää tällainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi eivät vastaa?
Mene ovelle kysymään. Asiat pitää selvittää.
Oletan, että eivät vastaa, koska ovat varmaan jotenkin loukkaantuneita tai suuttuneita kun en muutamiin vuosiin jaksanut pitää yhteyttä. Vaikka eivät he paljoa yrittäneet itsekään yhteyttä pitää.
En minä halua ovilla alkaa kulkemaan, tuntuu nololta, en halua häiritä ketään. Osa asuu tämä ison kaupungin toisella laidalla. Osa naapurikunnassa. Ei siis kukaan ihan lähellä edes.
ApJos he olivat ehtineet poistaa numerosi, ja saavat "tuntemattomasta" numerosta mitä kuuluu-viestin, niin eivät siksi reagoi? (Toki en tiedä miten muotoilit viestin sisällön).
Miksi joku poistaisi pitkäaikaisen läheisen ystävänsä puhelinnumeron? Kuulostaa oudolta. Ja vieläpä noin moni.
Sorry ohis.
Minulla on kadonnut numeroita ja viestiketjut puhelimen vaihdon yhteydessä tai puhelimen hajotessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uupuminen on nykyään aika yleistä. Noilla ystävillä on voinut olla yhteensä vaikka useampi väsynyt/uupunut/masentunut kaveri, joka lopettaa viesteihin vastaamisen. Ja sitten se yksi joka ilmoittaa missä mennään. Kenen kanssa yhteydenpito jatkuu?
OLEN SAMAA MIELTÄ. Omassa kaveriporukassani oli jossain vaiheessa suorastaan epidemiana uupumus. En voi olla kymmenelle ihmiselle pelastusrenkaana, vaan jatkoin matkaani. Se yksi, joka edes yritti hieman pitää yhteyttä jäi elämääni.
Osa heistä oli ollut aiemmin hyvinkin aktiivinen ja järjestänyt paljon kivaa. Ei se muuta sitä tosiasiaa, että minulla ei ollut energiaa olla tukipylväänä.
Ehkä tämän asenteen takia en itse uupunut, löytyy tervettä itsekkyyttä. En uhraudu tai marttyroi.
Itselleni on käynyt näin ystäväni uuvuttua, että olemme todella etääntyneet toisistamme. Tässä on mennyt jo vuosia ja ihan rehellisesti aina kun olemme harvakseltaan nähneet, hän on ollut jotenkin inhottava minua kohtaan (vaikuttanut mm. kateelliselta). On varmasti osa sitä hänen huonoa tilaansa, mutta on aika vaikeaa olla siinä ystävä, jos toinen on suorastaan inhottava minulle. Lisäksi on ollut aikoja, kun hän on ilmoittanut, ettei nyt aio nähdä ketään, vaan tarvitsee toipumisaikaa ilman sosiaalisia tapahtumia.
Kun tätä jatkuu vuosia, niin väkisin siinä etääntyy ja tietysti vietän nykyään aikaa muiden ystävieni kanssa. Harmi sinänsä, mutta ero tässä on se, että jos ystäväni todella parantuisi ja alkaisi olemaan taas minullekin ystävällinen ja että voisin myös kertoa omista asioistani hänelle, niin toki ystävyyden voisi varmasti palauttaa. Nyt minulla on olo, etten voi kertoa hänelle mitään, mikä minulla menee hyvin, ettei hän tulisi kateelliseksi, mutten myöskään mitään, mikä minulla on huonosti, etten kuormittaisi häntä omilla ongelmillani. Ihan siis jopa vaikea keksiä keskustelun aiheita, kun joutuu varomaan kaikkia sanomisiaan. Ei se oikein ole ystävyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua enää ystäviä, kavereita tai tuttavia, joiden kanssa olen se aktiivinen järjestäjä. Siksi olen korostetun vastavuoroinen. En koskaan pyydä kylään, järjestä yhteistä tekemistä tai kerää porukkaa kasaa kahta kertaa peräkkäin.
Elämään on jäänyt vastavuoroiset, aikuiset, kypsät ihmiset. Ei ole sellaisia holhottavia jotka katoavat vuosiksi uupumukseen ilmoittamatta asiasta.
Sama! Ja jos toinen peruu yhteisen tapaamisen, vaikka syy olisi hyväkin (tai ainakin minulle esitetty selitys perumisesta) niin en ehdota uutta taapaamista vaan se on sen toisen homma. Jos joudun itse perumaan niin ehdotan uutta tietenkin itse. Näin oni jäänyt ne pois jotka varailevat aikaani ja aina peruvat viime tipassa. Minun aikani on sen verran tärkeää etten tuhlaa sitä tuollaiseen pompotteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua enää ystäviä, kavereita tai tuttavia, joiden kanssa olen se aktiivinen järjestäjä. Siksi olen korostetun vastavuoroinen. En koskaan pyydä kylään, järjestä yhteistä tekemistä tai kerää porukkaa kasaa kahta kertaa peräkkäin.
Elämään on jäänyt vastavuoroiset, aikuiset, kypsät ihmiset. Ei ole sellaisia holhottavia jotka katoavat vuosiksi uupumukseen ilmoittamatta asiasta.
Sama! Ja jos toinen peruu yhteisen tapaamisen, vaikka syy olisi hyväkin (tai ainakin minulle esitetty selitys perumisesta) niin en ehdota uutta taapaamista vaan se on sen toisen homma. Jos joudun itse perumaan niin ehdotan uutta tietenkin itse. Näin oni jäänyt ne pois jotka varailevat aikaani ja aina peruvat viime tipassa. Minun aikani on sen verran tärkeää etten tuhlaa sitä tuollaiseen pompotteluun.
Minä taas olen aika passiivinen järjestämään tapaamisia, ellen todella halua nähdä jotain ihmistä. Olen introvertti ja valikoin aktiivisuuden kohteeni tarkoin. Vastavuoroisuuden puute minulta siis tarkoittaa väsymyksen sijaan kutakuinkin "Olet kiva tyyppi ja arvostan kovasti aktiivisuuttasi. Osoitan arvostukseni tulemalla paikalle kun kutsut. En kuitenkaan itse jaksa järjestää yhteistä tekemistä sillä salaa nautin enemmän omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni."
Samasta syystä jätän hienotunteisesti kaveruudet, jotka ovat omalta osaltani yksipuolisia niin että minä pidän enemmän yhteyttä. En ole katkera tai vihainen, mutten halua tunkea seuraani jos se ei ole jollekin todella mieleen.
Eli minun kohdallani toimisit juuri oikein.
-Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne minulla. 10 vuotta meni erilaisten kriisien pyörteissä. Oli vakavaa masennusta ja muuta sairautta, perhepiirissä itsemu rha, työttömyyttä, ero jne.
En halunnut kuormittaa ketään, joten en ollut yhteydessä. Somessa tykkäsin heidän jutuista kyllä. He eivät enää pitkään aikaan minun jutuista. Onnekseni muutama tyyppi jäi, jotka jaksoivat olla minuun yhteydessä yksipuolisesti. Sanoin heille kuinka paljon arvostan sitä, että olivat yhteydessä. He pelastivat henkeni. Soitto tai viesti tuli usein todella tärkeällä hetkellä.
On ihanaa, että yhden kanssa 20 vuoden jälkeen ollaan viesteilty ja nähdään pian.Kyllä silti harmittaa muutamat, jotka selkeästi närkästyneet minuun ja katoamiseeni.
Minuun kukaan ystävistäni ei olleet enää yhteydessä uudelleen, jos en vastannut johonkin yhteen heidän viestiin. Kukaan ei laittanut toista viestiä perään koskaan, että hei, huomasin ettet vastannut, onko kaikki ok, miten sinulla menee. Kukaan ei laittanut yhtään viestiä kun minusta ei ollut kuulunut useampaan viikkoon. Tai kuukauteen. Kukaan ei soittanut, ei yhtään kertaa.
Ja nämä kaikki ihmiset ovat fiksuja ja itsekin elämää nähneitä. Ei mitään parikymppisiä biletuttuja. Vaan läheisiä ystäviä vuosien ajalta. Emme kukaan ole mitään nuoria enää, itsekin olen jo 38.
ApEn mäkään vastaa vaan odotan että se vastaa viestiin jolle minä viestin laitoin. Jos soitan jollekin eikä hän vastaa, oletan että hän soittaa takaisin kun näkee minun soittaneen. Jos hän ei soita, niin antaapa sitten olla. Mulla on ollut sellaisia ihmisiä elämässäni ihan riittävästi jotka saavat mielihyvää siitä että heitä yritetään tavoitella ja he eivät vastaa tai vastaavat viikon päästä. Se joka vastaa mun kysymykseen mitä teet huomenna? viikon päästä, saa vastauksen omaan viestiinsäkin viikon päästä.
Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan on hyvä ohjenuora. Itse vastaan mahdollisimman pian, mutta jos huomaan että toinen haluaa vastata parin viikon päästä, niin tottakai kohteliaasti toimin vastaisuudessa hänen tavallaan. Sitähän hän haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko siis olit pitämättä yhteyttä ystäviisi? Jos olet ennen pitänyt yhteyttä aktiivisesti ja yhtäkkiä sinusta ei kuulu mitään vaikka yli vuoteen niin voihan se olla ihan luonnollista, että ystäväsi ajattelevat, ettei sinua kiinnosta olla heidän ystävänsä. Sinähän olet saattanut heidän näkökulmastaan hylätä heidät.
Minulla on ollut ystävä, joka vain lopetti yhteydenpidon jossain kohtaa. Vastasi jos minä laitoin viestiä mutta muuten ei pihaustakaan. Luulin tietysti, ettei hän enää halua olla yhteyksissä. Myöhemmin selvisi, että oli niin huonossa jamassa, ettei jaksanut pitää yhteyttä. Syy oli tavallaan ymmärrettävä, mutta jos sitä ei koskaan kerro niin mistä minä sen olisin voinut tietää?
Miksi et kertoisi ystävillesi tilannetta? Jos kerran ovat fiksuja ihmisiä niin mitä haittaa siitä olisi? Onhan se vähän outoa jos ensin olet täydessä radiohiljaisuudessa ja sitten yhtäkkiä laitat vain normaalisti "mitä kuuluu?" -viestin, kertomatta mihin katosit.
Siis ihan oikeasti, jos joku vanha ystävä on ollut aina aktiivisesti pitämässä yhteyttä ja sitten katoaa kokonaan, eikö normaalisti ensimmäisenä tulisi mieleen että onkohan se kunnossa?
Joku vanha ystävä voi vaikka muumioitua asuntoonsa, ja jengi täällä vaan kohauttelee olkapäitään että kai se sitten hylkäsi minut ilman syytä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei moneen vuoteen pidä yhteyttä, oli syy mikä tahansa, on aika ymmärrettävää, että ystävyys kuolee. Harmillista ja tuntuu varmasti pahalta, mutta on ymmärrettävää.
Selväähän se on, että ystävyys hiipuu, jos ei vuosikausiin pidetä yhteyttä. Mutta jos kyseessä on ollut aito ystävyys, niin kyllä se kestää vuosienkin tauon. Palautuu hiipumisesta kyllä. Ilman mitään ihmeellistä kostomentaliteettia, joka tässä ketjussa vallitsee.
Aika erilaisia on ihmisten käsitykset ystävyydestä. Jonkun mielestä ystävyys nähtävästi voi olla sellaista että nähdään kerran hiekkalaatikolla 5 vuotiaana, sen jälkeen ei olla missään tekemisissä 90 vuoteen, ja sitten nähdään sattumalta jossain ja ollaan taas ylimmät ystävykset. Toisille ystävyys on välittämistä ja yhteydenpitoa rakkaan ihmisen kanssa. Ei se kestä mitään vuosien taukoa ystävyytenä, vaan ihmisestä muuttuu entinen ystävä ja nykyinen tuttava, jonka kanssa välit voivat lähentyä vielä myöhemmin, mutta kyllä aito ystävyys nimen omaan on sitä että haluaa jakaa sen ystävän kanssa elämäänsä .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua enää ystäviä, kavereita tai tuttavia, joiden kanssa olen se aktiivinen järjestäjä. Siksi olen korostetun vastavuoroinen. En koskaan pyydä kylään, järjestä yhteistä tekemistä tai kerää porukkaa kasaa kahta kertaa peräkkäin.
Elämään on jäänyt vastavuoroiset, aikuiset, kypsät ihmiset. Ei ole sellaisia holhottavia jotka katoavat vuosiksi uupumukseen ilmoittamatta asiasta.
Sama! Ja jos toinen peruu yhteisen tapaamisen, vaikka syy olisi hyväkin (tai ainakin minulle esitetty selitys perumisesta) niin en ehdota uutta taapaamista vaan se on sen toisen homma. Jos joudun itse perumaan niin ehdotan uutta tietenkin itse. Näin oni jäänyt ne pois jotka varailevat aikaani ja aina peruvat viime tipassa. Minun aikani on sen verran tärkeää etten tuhlaa sitä tuollaiseen pompotteluun.
Minä taas olen aika passiivinen järjestämään tapaamisia, ellen todella halua nähdä jotain ihmistä. Olen introvertti ja valikoin aktiivisuuden kohteeni tarkoin. Vastavuoroisuuden puute minulta siis tarkoittaa väsymyksen sijaan kutakuinkin "Olet kiva tyyppi ja arvostan kovasti aktiivisuuttasi. Osoitan arvostukseni tulemalla paikalle kun kutsut. En kuitenkaan itse jaksa järjestää yhteistä tekemistä sillä salaa nautin enemmän omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni."
Samasta syystä jätän hienotunteisesti kaveruudet, jotka ovat omalta osaltani yksipuolisia niin että minä pidän enemmän yhteyttä. En ole katkera tai vihainen, mutten halua tunkea seuraani jos se ei ole jollekin todella mieleen.
Eli minun kohdallani toimisit juuri oikein.
-Eri
Miksi ihmeessä alapeukut? Olisiko parempi kieltäytyä näkemästä näitä ihmisiä kokonaan?
Itselläni työuupumus. Olisi kiva, jos kaverit jaksaisivat pyydellä seuraksi. Menen kyllä, mutta itse en jaksa olla aloitteellinen. Olen aina ollut se, joka järkkää tekemistä ja tapaamisia. Nyt huomaan, että ei kukaan muu välitä järkätä eikä nähdä. Puhuvat kyllä, että "ois kiva nähdä" ja "kesällä mennään usein sit terassille", mutta mitään vaan ei tapahdu.