Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne minulla. 10 vuotta meni erilaisten kriisien pyörteissä. Oli vakavaa masennusta ja muuta sairautta, perhepiirissä itsemu rha, työttömyyttä, ero jne.

En halunnut kuormittaa ketään, joten en ollut yhteydessä. Somessa tykkäsin heidän jutuista kyllä. He eivät enää pitkään aikaan minun jutuista. Onnekseni muutama tyyppi jäi, jotka jaksoivat olla minuun yhteydessä yksipuolisesti. Sanoin heille kuinka paljon arvostan sitä, että olivat yhteydessä. He pelastivat henkeni. Soitto tai viesti tuli usein todella tärkeällä hetkellä.

On ihanaa, että yhden kanssa 20 vuoden jälkeen ollaan viesteilty ja nähdään pian.

Kyllä silti harmittaa muutamat, jotka selkeästi närkästyneet minuun ja katoamiseeni.

Minuun kukaan ystävistäni ei olleet enää yhteydessä uudelleen, jos en vastannut johonkin yhteen heidän viestiin. Kukaan ei laittanut toista viestiä perään koskaan, että hei, huomasin ettet vastannut, onko kaikki ok, miten sinulla menee. Kukaan ei laittanut yhtään viestiä kun minusta ei ollut kuulunut useampaan viikkoon. Tai kuukauteen. Kukaan ei soittanut, ei yhtään kertaa.

Ja nämä kaikki ihmiset ovat fiksuja ja itsekin elämää nähneitä. Ei mitään parikymppisiä biletuttuja. Vaan läheisiä ystäviä vuosien ajalta. Emme kukaan ole mitään nuoria enää, itsekin olen jo 38.

Ap

Kuulostaa siltä että alun perinkin yhteydenpito oli sun vastuulla.

Mitä parikymppisiin tulee, ei kaikki biletä,ja voi olla vakavaakin masennusta.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei moneen vuoteen pidä yhteyttä, oli syy mikä tahansa, on aika ymmärrettävää, että ystävyys kuolee. Harmillista ja tuntuu varmasti pahalta, mutta on ymmärrettävää.

Selväähän se on, että ystävyys hiipuu, jos ei vuosikausiin pidetä yhteyttä. Mutta jos kyseessä on ollut aito ystävyys, niin kyllä se kestää vuosienkin tauon. Palautuu hiipumisesta kyllä. Ilman mitään ihmeellistä kostomentaliteettia, joka tässä ketjussa vallitsee.

Joskus surkeassa tilanteessa sitä tuli ajateltua, että mahtoivatkohan ystävät - jotka eivät kyselleet perään - olla vain helpottuneita että katosin vähin äänin, kun olin muuttunut niin raskaaksi seuraaksi. Sitten ajattelin että äsh, tuo on vainoharhaista ajattelua.

Tätä ketjua lukiessa tuli mieleen, että kenties se ei ollutkaan sitten vainoharhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne minulla. 10 vuotta meni erilaisten kriisien pyörteissä. Oli vakavaa masennusta ja muuta sairautta, perhepiirissä itsemu rha, työttömyyttä, ero jne.

En halunnut kuormittaa ketään, joten en ollut yhteydessä. Somessa tykkäsin heidän jutuista kyllä. He eivät enää pitkään aikaan minun jutuista. Onnekseni muutama tyyppi jäi, jotka jaksoivat olla minuun yhteydessä yksipuolisesti. Sanoin heille kuinka paljon arvostan sitä, että olivat yhteydessä. He pelastivat henkeni. Soitto tai viesti tuli usein todella tärkeällä hetkellä.

On ihanaa, että yhden kanssa 20 vuoden jälkeen ollaan viesteilty ja nähdään pian.

Kyllä silti harmittaa muutamat, jotka selkeästi närkästyneet minuun ja katoamiseeni.

Minuun kukaan ystävistäni ei olleet enää yhteydessä uudelleen, jos en vastannut johonkin yhteen heidän viestiin. Kukaan ei laittanut toista viestiä perään koskaan, että hei, huomasin ettet vastannut, onko kaikki ok, miten sinulla menee. Kukaan ei laittanut yhtään viestiä kun minusta ei ollut kuulunut useampaan viikkoon. Tai kuukauteen. Kukaan ei soittanut, ei yhtään kertaa.

Ja nämä kaikki ihmiset ovat fiksuja ja itsekin elämää nähneitä. Ei mitään parikymppisiä biletuttuja. Vaan läheisiä ystäviä vuosien ajalta. Emme kukaan ole mitään nuoria enää, itsekin olen jo 38.

Ap

En minäkään soittelisi perään. Soittelisitko itse? Tuskin.

Jos ei vastaa, se tarkoittaa, ettei kiinnosta pitää yhteyttä. Ei ole niin vaikeaa laittaa edes muutamaa sanaa vastaukseksi.

Alapeukuta vaan.

En alapeukuta, mutta voin kertoa, että ihminen voi olla niin sekaisin väsymyksestä, että hän ei saa laitettua edes muutaman sanan vastauksia viesteihin, jotka koskevat jotain ihan muita asioita.

Ap

Voi olla, mutta eipä ne sun ystävätkään ole mitään ajatustenlukijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.

🥴

Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.

Ap

Ehkä olisi ollut myös sinun asiasi pitää / ottaa yhteyttä? Miksi syytät muita omasta toiminnastasi? Jos sinua ei kiinnosta, miksi muita pitäisi enemmän kiinnostaa? Kukaan ei ole niin uupunut, etteikö joskus voisi antaa itsestään kuulua jos kiinnostaisi, vaikka jonkin tauon jälkeenkin. Sinä et itse vastannut viestiin, tai ottanut yhteyttä. Silloin joku on voinut luonnollisesti ajatella, ettei sinua kiinnosta. 

En ole ap, mutta yleensä kyllä on tapana huolestua, jos jostain vanhasta läheisestä ystävästi ei kuulu enää mitään. Ihanko oikeasti ensimmäisenä ihmisille tulee mieleen "no, ei sitä varmaan sit enää kiinnosta, too bad so sad *olankohautus*" eikä "onkohan kaikki ok"?

Jos kyseessä on oikeasti läheinen ystävä, silloin tietysti huolestun. Mutta jos kyseessä on pelkkä kaveri, ensimmäinen ajatukseni on, että häntä ei vaan kiinnosta ja se siitä sit. Enkä ala kyselemään perään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne minulla. 10 vuotta meni erilaisten kriisien pyörteissä. Oli vakavaa masennusta ja muuta sairautta, perhepiirissä itsemu rha, työttömyyttä, ero jne.

En halunnut kuormittaa ketään, joten en ollut yhteydessä. Somessa tykkäsin heidän jutuista kyllä. He eivät enää pitkään aikaan minun jutuista. Onnekseni muutama tyyppi jäi, jotka jaksoivat olla minuun yhteydessä yksipuolisesti. Sanoin heille kuinka paljon arvostan sitä, että olivat yhteydessä. He pelastivat henkeni. Soitto tai viesti tuli usein todella tärkeällä hetkellä.

On ihanaa, että yhden kanssa 20 vuoden jälkeen ollaan viesteilty ja nähdään pian.

Kyllä silti harmittaa muutamat, jotka selkeästi närkästyneet minuun ja katoamiseeni.

Minuun kukaan ystävistäni ei olleet enää yhteydessä uudelleen, jos en vastannut johonkin yhteen heidän viestiin. Kukaan ei laittanut toista viestiä perään koskaan, että hei, huomasin ettet vastannut, onko kaikki ok, miten sinulla menee. Kukaan ei laittanut yhtään viestiä kun minusta ei ollut kuulunut useampaan viikkoon. Tai kuukauteen. Kukaan ei soittanut, ei yhtään kertaa.

Ja nämä kaikki ihmiset ovat fiksuja ja itsekin elämää nähneitä. Ei mitään parikymppisiä biletuttuja. Vaan läheisiä ystäviä vuosien ajalta. Emme kukaan ole mitään nuoria enää, itsekin olen jo 38.

Ap

En minäkään soittelisi perään. Soittelisitko itse? Tuskin.

Jos ei vastaa, se tarkoittaa, ettei kiinnosta pitää yhteyttä. Ei ole niin vaikeaa laittaa edes muutamaa sanaa vastaukseksi.

Alapeukuta vaan.

Totta kai pitää soitella perään, jos toinen on burnout -sairauslomalla eikä vastaa. Saa olla aika hiton haurasta itsetunto jos yhdestä vastaamattomasta viestistä tai puhelusta loukkaantuu tällaisessa tilanteessa.

Sain ap:n viestistä käsityksen, että hän oli vain "pudonnut linjoilta", ilman, että on antanut syytä. Eipä siinä kaverit silloin tiedä, onko ihminen sairaslomalla vai muuten vaan jättää kommunikoimatta.

Minulla on kiireinen elämä työssäkäyvänä pienen lapsen yksinhuoltajana. Usein käy niin, että en muista vastata johonkin viestiin. Enkä edes muista, etten muistanut, niin en älyä pyytää edes anteeksi jälkikäteen, koska koko asia on kiireessä kadonnut päästäni. En ole tahallani piittaamaton, en vain muista tässä kiireessä puoliakaan asioista. Enkä välttämättä ehdi pitää kauheasti yhteyttä keneenkään kuukausiin. Onneksi ystäväni ovat niin älykkäitä ja hyviä ihmisiä, että eivät siitä loukkaannu vaan ymmärtävät tilanteen ihan selittämättäkin.

Aikamoinen uupumus on tosiaan ollut, jos ap on ollut sen vuoksi vuosikausia 24/7 kyvytön ottamaan ystäviinsä yhteyttä... 

Anteeksi, mutta en yhtään ihmettele, että nyt et saa vastakaikua. Oletko miettinyt, että niiden vuosien aikana yksi jos toinenkin vanhoista ystävistäsi on saattanut olla yksinäinen ja kaivata ystävää? 

Hyvää ystävyys voi olla vaikka oltaisiin kerran 10 vuodessa yhteydessä. Sellaiset ihmiset on parhaita, joilla asuu lämpö ja ymmärrys sydämessä. Ovi on aina avoin ystäville ilman kaunoja.

Kaunaiset kostajat kannattaakin jättää taakse. Ihmiselämä on liian lyhyt aikuisena lähteä näihin kosto/kaunaleikkeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.

🥴

Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.

Ap

Jos laitan jollekulle viestin, enkä siihen saa koskaan vastausta, en soittele perään enkä kysele enää, ei kukaan ole velvollinen tuollaisessa tapauksessa kyselemään enää, kun ei mitään kuulu enää. Saat nyt maistaa omaa lääkettä, nyt tiedät miltä ystävistäsi on tuntunut, nyt saat kokea sitä todellista elämää.

Tästä samaa mieltä. Osa käyttää elämäänsä rahan haalimiseen, osa perheeseen 100% osa masennuksiinsa. Jos ei koskaan muita ystäviään eikä anna aikaa heille vaan on itsekäs elämässään, on turha odottaa että ketään ystäviä jatkossa olisi. Kyllä vika on usein pitkälti tyypissä jonka näkee kun katsoo peiliin.

Uupumukseen ja masennukseen kuuluu tyypillisinä oireina se, että vetäytyy sosiaalisista kontakteista, on aloitekyvytön, ei saa ryhdyttyä toimeen asioissa, unohtelee. Tällöin käytännössä siis ei saa vastattua viestiin vaikka haluaisi eikä saa otettua yhteyttä. Johtuu ihan suoraan siitä uupumuksesta/masennuksesta. Sellainen ihminen tarvisi ymmärrystä eikä sitä, että häneen sitten katkaistaan välit kun ei pystykään samaan mitä täysin terveet.

Mutta, jos ihmiseen ei saa kontaktia vuosiin, kai sitä ihmiset menee eteenpäin elämässään?

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen uupumus on tosiaan ollut, jos ap on ollut sen vuoksi vuosikausia 24/7 kyvytön ottamaan ystäviinsä yhteyttä... 

Anteeksi, mutta en yhtään ihmettele, että nyt et saa vastakaikua. Oletko miettinyt, että niiden vuosien aikana yksi jos toinenkin vanhoista ystävistäsi on saattanut olla yksinäinen ja kaivata ystävää? 

Miksi yhteydenotto oli kaikki vuodet yksin ap:n vastuulla? Miksi kukaan ystävistä ei ottanut yhteyttä häneen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.

🥴

Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.

Ap

Jos laitan jollekulle viestin, enkä siihen saa koskaan vastausta, en soittele perään enkä kysele enää, ei kukaan ole velvollinen tuollaisessa tapauksessa kyselemään enää, kun ei mitään kuulu enää. Saat nyt maistaa omaa lääkettä, nyt tiedät miltä ystävistäsi on tuntunut, nyt saat kokea sitä todellista elämää.

Tästä samaa mieltä. Osa käyttää elämäänsä rahan haalimiseen, osa perheeseen 100% osa masennuksiinsa. Jos ei koskaan muita ystäviään eikä anna aikaa heille vaan on itsekäs elämässään, on turha odottaa että ketään ystäviä jatkossa olisi. Kyllä vika on usein pitkälti tyypissä jonka näkee kun katsoo peiliin.

Uupumukseen ja masennukseen kuuluu tyypillisinä oireina se, että vetäytyy sosiaalisista kontakteista, on aloitekyvytön, ei saa ryhdyttyä toimeen asioissa, unohtelee. Tällöin käytännössä siis ei saa vastattua viestiin vaikka haluaisi eikä saa otettua yhteyttä. Johtuu ihan suoraan siitä uupumuksesta/masennuksesta. Sellainen ihminen tarvisi ymmärrystä eikä sitä, että häneen sitten katkaistaan välit kun ei pystykään samaan mitä täysin terveet.

Mutta, jos ihmiseen ei saa kontaktia vuosiin, kai sitä ihmiset menee eteenpäin elämässään?

Ei ne ystävät edes yrittäneet ottaa aapeehen yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia ystäviä. AP käytännössä katoaa, eikä kukaan ystävä yritä millään tavalla saada AP:ta kiinni tai löytää.

Vaikuttaa ihan perusystäviltä näinä päivinä. Itselläkin ystävät häipyivät pitkäaikaisen masennuksen myötä. En tietenkään ollut parhaimmillani noina vuosina, kun päivittäin piti lähinnä väkisin pumpata jotain elämänhalua touhuun, eikä oikein siis ollut aktiivisuutta tai draivia pitää yhteyksiä eikä jututkaan olleet valoisia tai voimaisia. Silti tuntui, että itse olen järjestään se aktiivisempi osapuoli suhteissa. Joten sitten lopetin itsekin lopulta yhteydenpidot kokonaan. Yksi kaveri otti aikanaan yhteyttä ja hänen kanssaan ollaankin yhteydessä, joskin välimatkaa on puoli-Suomea.

Kalvoihan tuo vuosia, mutta nyt olen ymmärtänyt selkeästi, että pyörin alkujaan aivan väärässä seurassa. Merkkejä kaikenlaisia oli ilmassa jo alkuajoista asti.

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen uupumus on tosiaan ollut, jos ap on ollut sen vuoksi vuosikausia 24/7 kyvytön ottamaan ystäviinsä yhteyttä... 

Anteeksi, mutta en yhtään ihmettele, että nyt et saa vastakaikua. Oletko miettinyt, että niiden vuosien aikana yksi jos toinenkin vanhoista ystävistäsi on saattanut olla yksinäinen ja kaivata ystävää? 

Vakava masennus vie usein hautaan. Ihminen voi käydä töissä, mutta mihinkään muuhun ei kykene. Voi olla voimia nähdä sitä yhtä suljetulla osastolla tapaamaansa ystävää, joka tietää kuinka huono on. Jos siitä julkaisee facebookissa päivityksen, suuttuvat nämä kaunan kerääjät, vaikka itse ovat juhlineet synttäreitään, tupareitaan, häitään, lasten syntymää jne. kutsumatta tätä jolle kantavat kaunaa... Kaunan kerääjät tuskin tukisivat masentunutta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vuosia vanhat kaveruuden joita voisi kuvata ystävyydeksikin ovat kestäneetvuosien taukoja. Yhteydenpito 10 vuodenkin jälkeen on ollut lämminhenkistä. On voitu puida kipeitäkin asioita. Ihanan vapaata ja hyväksyvää eikä myrkyllistä ja kostavaa, kuten näissä joissakin tämän viestiketjun vastauksissa ilmenee.

Jos olet koskaan välittänyt toisesta, annat kyllä vapauden mennä ja tulla miten sattuu, kunhan ei ole riitoja, manipulointia, pakottamista.

Näin sen pitäisi ollakin.

Tämä ketju on myrkyllisyydessään ja kostonhalussaan karmivaa luettavaa.

Ja on oikein käyttää masennusta syynä viestin kirjoittamiseen tai tapaamisen perumiseen ja olla ymmärtämättä että muilla on usein omat ongelmat eikä vaan kuvitella mitä muilla on. Jokaisella olkoon omat syyt olla vastaamatta ja jos itse hiljaisuuden aloittaa, pitää ymmärtää se, että muillakin voi olla murheita tai vaan muuttuneet kuviot. Masentuneet on pirun itsekkäitä monesti eivätkä näe kuin itsensä. Sitä leikkiä ei loputtomasti tarvitse muiden jaksaa eikä tarvitse olla marttyyri kun niin käy.

Mä en näe, että masentuneet on tahallaan itsekkäitä, kuulunee vähän taudinkuvaan. Mutta, muuten olen samaa mieltä, pitää hyväksyä se, että jos ei itse ole pitkään aikaan yhteydenpidossa aktiivinen, ystävyyssyhde saattaa muuttua. Jopa olemattomaksi.

Minulla viileni yksi ystävyyssuhde aikoinaan, kun vietin kesän ystävän naapuripaikkakunnalla (yleensä asuin silloin kauempana), enkä pitänyt tuolloin yhteyttä tai ehdottanut tapaamista. Ei kyllä ystävänikään. Syynä omalta puoleltani oli juurikin uupumus ja myös masennus omasta kehnosta miestilanteesta, ystävä puolestaan eli tuolloin rakkauden huumaa ja antoi sen näkyä somessa, tämä lienee hänen puoleltaan ollut syy siihen, ettei ehtinyt ottaa minuun yhteyttä. Vajaa vuosi myöhemmin tulin taas viettämään kesää samoille seuduille kuin hän, ja laitoin viestiä että nähtäiskö. Kävi muutamaa tuntia myöhemmin  ilmi, että olin sattumalta laittanut viestin juuri sinä päivänä, kun hänellä oli häät! Joihin ei siis ollut kutsunut minua, vaikka oltiin vielä tyyliin pari vuotta sitten oltu hyvinkin läheiset ystävät. No hän sitten vastasi viestiini ja kertoi heti pahoittaneensa mielensä vähäisestä yhteydenpidostani. Aloitimme ystävyyden uudestaan ja muutinkin myöhemmin asumaan lähemmäs häntä, mikä tihensi tapaamisia, mutta kyllä tuo häihin kutsumattomuus ehkä vähän nolottaa molempia välillä. Olen kantanut myös vähän huonoa omaatuntoa tuosta että en pitänyt yhteyttä, mutta vasta tätä kirjoittaessani tajuan, että ei siis tosiaan hänkään. Ja olin kyllä siis somessa kertonut ihan julkisesti, että olen nyt täälläpäin, joten ystäväni tosiaan tiesi sen ja olisi voinut ehdottaa tapaamisia itsekin. 

Todella ihmeellisiä nuo ap:n ex-ystävät kun eivät vastaa viesteihin. Itselleni ei ole kukaan aivan yllättävä vuosientakainen ystävä laitellut viestiä, mutta en kyllä keksi ketään, jolle en ilahtuneena vastaisi, mikäli näin tapahtuisi! Yksi sellainenkin on, johon katkaisin aktiivisesti kokonaan välit, mutta kyllä jopa hänellekin vastaisin positiivissävytteisesti, jos lähestyisi minua. 

Vierailija kirjoitti:

Ahdistavan tuomitseva ketju. Ap ei ilmeisesti ole tehnyt kuitenkaan mitään pahaa kenellekään. Se, että ei jaksanut vastata yhteen viestiin, sen ei pitäisi olla suuren suuri rikos. Hän kertoo, että hyvä kun selvisi hengissä, oli niin uupunut. Hämmentävää, että täältä löytyy niin vähän empatiaa sellaista ihmistä kohtaan, joka on ollut noin uupunut.

Empatian tunteminen ap:ta kohtaan ei tarkoita sitä, että hänen ystävänsä olisivat automaattisesti väärässä ja hän oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.

🥴

Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.

Ap

Jos laitan jollekulle viestin, enkä siihen saa koskaan vastausta, en soittele perään enkä kysele enää, ei kukaan ole velvollinen tuollaisessa tapauksessa kyselemään enää, kun ei mitään kuulu enää. Saat nyt maistaa omaa lääkettä, nyt tiedät miltä ystävistäsi on tuntunut, nyt saat kokea sitä todellista elämää.

Tästä samaa mieltä. Osa käyttää elämäänsä rahan haalimiseen, osa perheeseen 100% osa masennuksiinsa. Jos ei koskaan muita ystäviään eikä anna aikaa heille vaan on itsekäs elämässään, on turha odottaa että ketään ystäviä jatkossa olisi. Kyllä vika on usein pitkälti tyypissä jonka näkee kun katsoo peiliin.

Uupumukseen ja masennukseen kuuluu tyypillisinä oireina se, että vetäytyy sosiaalisista kontakteista, on aloitekyvytön, ei saa ryhdyttyä toimeen asioissa, unohtelee. Tällöin käytännössä siis ei saa vastattua viestiin vaikka haluaisi eikä saa otettua yhteyttä. Johtuu ihan suoraan siitä uupumuksesta/masennuksesta. Sellainen ihminen tarvisi ymmärrystä eikä sitä, että häneen sitten katkaistaan välit kun ei pystykään samaan mitä täysin terveet.

Mutta, jos ihmiseen ei saa kontaktia vuosiin, kai sitä ihmiset menee eteenpäin elämässään?

Ei ne ystävät edes yrittäneet ottaa aapeehen yhteyttä.

Ei sitä loputtomiin viitsi yrittää. Ilmeisesti olivat kuitenkin pitäneet yhteyttä, jos kerran ap itsekin sanoo, että on jättänyt vain yhteen viestiin vastaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.

🥴

Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.

Ap

Jos laitan jollekulle viestin, enkä siihen saa koskaan vastausta, en soittele perään enkä kysele enää, ei kukaan ole velvollinen tuollaisessa tapauksessa kyselemään enää, kun ei mitään kuulu enää. Saat nyt maistaa omaa lääkettä, nyt tiedät miltä ystävistäsi on tuntunut, nyt saat kokea sitä todellista elämää.

Tästä samaa mieltä. Osa käyttää elämäänsä rahan haalimiseen, osa perheeseen 100% osa masennuksiinsa. Jos ei koskaan muita ystäviään eikä anna aikaa heille vaan on itsekäs elämässään, on turha odottaa että ketään ystäviä jatkossa olisi. Kyllä vika on usein pitkälti tyypissä jonka näkee kun katsoo peiliin.

Uupumukseen ja masennukseen kuuluu tyypillisinä oireina se, että vetäytyy sosiaalisista kontakteista, on aloitekyvytön, ei saa ryhdyttyä toimeen asioissa, unohtelee. Tällöin käytännössä siis ei saa vastattua viestiin vaikka haluaisi eikä saa otettua yhteyttä. Johtuu ihan suoraan siitä uupumuksesta/masennuksesta. Sellainen ihminen tarvisi ymmärrystä eikä sitä, että häneen sitten katkaistaan välit kun ei pystykään samaan mitä täysin terveet.

Kyllä. Varmasti johtuu. Mutta ystävyys on vastavuoroista. Johtuu sitten mistä johtuu niin ei voi olettaa kenenkään odottavan. Ja tämä on vaan hyväksyttävä. Ei kaikki muutkaan jaksa ehkä vastata silloin kun itselle sopii, mistä ap tietää edes ovatko hekin uupuneita? Tai sitten vaan uupuneita yksipuoliseen ystävyyteen joka ei anna enää mitään? Elämä on sellaista.

Miksi uupuneen ap:n vastuulla oli ottaa heihin yhteyttä? Kai he olisi voineet itse ottaa ap:hen yhteyttä edes pari kertaa. Ap:han sanoi, että jos olisi saanut yhdenkin mitä kuuluu viestin olisi siihen saanut vastattua. Tai yhdenkin puhelun.

No olisi sitten varmaan itsekin saanut laitettua viestin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.

🥴

Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.

Ap

Jos laitan jollekulle viestin, enkä siihen saa koskaan vastausta, en soittele perään enkä kysele enää, ei kukaan ole velvollinen tuollaisessa tapauksessa kyselemään enää, kun ei mitään kuulu enää. Saat nyt maistaa omaa lääkettä, nyt tiedät miltä ystävistäsi on tuntunut, nyt saat kokea sitä todellista elämää.

Tästä samaa mieltä. Osa käyttää elämäänsä rahan haalimiseen, osa perheeseen 100% osa masennuksiinsa. Jos ei koskaan muita ystäviään eikä anna aikaa heille vaan on itsekäs elämässään, on turha odottaa että ketään ystäviä jatkossa olisi. Kyllä vika on usein pitkälti tyypissä jonka näkee kun katsoo peiliin.

Uupumukseen ja masennukseen kuuluu tyypillisinä oireina se, että vetäytyy sosiaalisista kontakteista, on aloitekyvytön, ei saa ryhdyttyä toimeen asioissa, unohtelee. Tällöin käytännössä siis ei saa vastattua viestiin vaikka haluaisi eikä saa otettua yhteyttä. Johtuu ihan suoraan siitä uupumuksesta/masennuksesta. Sellainen ihminen tarvisi ymmärrystä eikä sitä, että häneen sitten katkaistaan välit kun ei pystykään samaan mitä täysin terveet.

Mutta, jos ihmiseen ei saa kontaktia vuosiin, kai sitä ihmiset menee eteenpäin elämässään?

Ei ne ystävät edes yrittäneet ottaa aapeehen yhteyttä.

Ei sitä loputtomiin viitsi yrittää. Ilmeisesti olivat kuitenkin pitäneet yhteyttä, jos kerran ap itsekin sanoo, että on jättänyt vain yhteen viestiin vastaamatta.

Loputtomiin yrittää? Eli jos ei yhteen viestiin saa vastausta, niin se on loputtomiin yrittämistä vai? Yksi viesti?