Lue keskustelun säännöt.
Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät
25.06.2023 |
Minulla oli ennen noin kymmenen ihmistä ystävinä, kaikki monen vuoden ajan. Uuvuin (syinä työ ja perhe-elämä), ehkä masennunkin. Enkä uupumuksen takia jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Hyvä kun selvisin hengissä nuo uupumuksen vuodet. Kaikki energia meni selviytymiseen. Nyt olen parantumassa, ja huomaan, että minulla ei ole enää yhtään ystävää. Menetin heidät kaikki. Kenellekään en ollut millään tavalla ilkeä, en pettänyt lupauksia, ei mitään sellaista. En vain jaksanut pitää mitään yhteyttä. Olen nyt laittanut heille viestejä ja kysellyt kuulumisia, yrittänyt soittaa. Eivät vastaa. Kaksi estänyt facebookissakin näköjään. Näinkö tämä sitten menee? Että uupumalla todella menettää kaiken?
Kommentit (576)
Vierailija kirjoitti:
Mulle on käynyt myös näin. Uuvuin ja masennuin pahasti, ja pian ystävät olivat kadonneet. Edelleen kärsin siitä, sillä tuntuu, että sosiaalisten kuvioiden uudelleenrakentaminen nollasta aikuisena on todella haastavaa, etenkin, kun ei ole vieläkään täysin terve. Yritän ymmärtää asiaa ex-ystävien kannalta. Olen varmasti ollut raskasta seuraa enkä mikään paras mahdollinen ystävä. Nuorena varmasti haluaa nauttia elämästä ja keskittyä mukaviin juttuihin. Silti herää ajatus, että ovatko kaikki, myös ne "normaalit" ja "menestyvät" melko äärirajalla, että ei jakseta olla väliaikaisesti raskaassa suhteessa? Vain kivoja ja helppoja asioita pidetään elämässä? Tällaista olen ollut havaitsevani myöhemmin, että kun ihan normaali elämäkin on kuormittavaa, jätetään pois ne ihmissuhteet jotka ovat jollain tavalla vaikeita. Se on kyllä surullista. Tai sitten minulla ei alunperinkään ollut niin hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita :/
Tuo voi pitää paikkansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaa menemään viestin niin sitten tietää olleensa viimeinen.
Mulla on kaksi (otan etäisyyttä) ystävää, jotka on sanoneet, että tehdään sitten jotain kivaa, kun.jaksan. Mutta heitä ei kiinnosta vähemmän hauskat jutut, kun olen heikossa hapessa ja oikeasti tarvitsisin ystävää.
Kuulostaa juuri hyviltä ystäviltä. Antavat sinulle tilaa, mutta pitävät omat rajansa. Pitäisin tuollaisista kiinni ja keksisin kompromissin mitä tehdä yhdessä.
Kun mieli on maassa, sitä saattaa olla itsekäs. Luulen että nyt olet hieman sokaistunut tuolle ihan luonnolliselle ja asiaan kuuluvalla itsekkyydelle. Ystävät haluavat viettää aikaa kanssasi, mutteivät täysin sinun ehdoillasi vaan jotain kaikille mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla eräs ystävä sairastui vakavasti ja lopetti yhteydenpidon ja jopa laittoi eston kun kyselin hänen kuulumisiaan. Parin vuoden päästä kun parani, laittoi viestiä ja tavattiin. Hän ei pyytänyt anteeksi, oli vaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut meidän välillä, ei selitellyt ghostaamistaan. Sairaudestaan puhui vain jotenkin ohimennen. Vaikea olla enää ystävä, tuttava voin olla, en ole hänelle katkera, mutta en vain ymmärrä sellaista käytöstä. Itselläni jos on vaikeaa (ja välillä on), en kyllä jätä ystäviä vaan otan heidän tukensa vastaan.
Sairastunut saattaa hävetä romahtanutta vointiaan. Niin paljon, että haluaa salata sen ystäviltään. Pelkää saavansa sääliä ja tietää, ettei kestäisi sitä.
Tämä on totta. Siltikään ei voi olla oma alämä kaikkien muiden vastuulla, vaan itse se elämänsä pitää elää parhaaksi katsomallaan tavalla. Ei kaikki muut voi koko elämäänsä kävellä munankuorilla ja ounastella tosien mielialoja. Se sairastuttaa ne läheisetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.
En minä juoruja pelkää, ystäväni olivat kaikki fiksuja, luotettavia ihmisiä, joilla ei ole tapana juoruilla eteenpäin. Halusin pitää heidät kaikki ystävinä, he kaikki oli minulle tärkeitä ihmisiä pitkältä ajalta. Elämässäni tapahtui muutamia isoja kriisejä, jotka mursi jaksamiseni täysin, kuten sanoin niin hyvä kun selvisin hengissä niistä vuosista. En minä niitä asioita salannut, mutta en liiemmin vuodattanutkaan kenellekään, en jaksanut edes puhua. Olin niin uupunut, että en pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. En pystynyt ajattelemaan esimerkiksi ystävien reagointeja. Ymmärrän, että se ehkä oli väärin minulta, mutta tiedättekö, että kun on aivan sekaisin väsymyksestä, niin kaikki mitä miettii on että miten selviän hengissä tästä.
ApJos et ole VUOSIIN pitänyt yhteyttä niin kai itse ymmärrät että elämä menee eteenpäin?
Tietenkin elämä menee eteenpäin. Mutta jos on vuosia ollut ystävä, niin kai vanhan ystävän kuulumiset kiinnostaa, vaikka elämä olisikin mennyt eteenpäin. Minua ainakin kiinnostaa.
No ei mua oikeastaan kiinnosta kyllä. En tee itse mitään kaveruudella joka tempaistaan esiin parin vuoden välein yhdeksi viestittelytuokioksi/puhelinsoitoksi jossa lähinnä vain tentataan mitä toinen on tehnyt viiemisen parin vuoden aikana, ja kerrotaan mitä itse on tehnyt ja sitten sama uudestaan parin vuoden välein. Ei mulla ole tuollaiselle mitään tilausta.
Kun on uupunut niin sitä ei ole itsekäs, vaan sitä EI JAKSA. Ei ole energiaa, ei jalka nouse, ei saa vaatetta päälle, ei pysty lähtemään 10 tunnin metsäretkelle tai jonnekin rientoon, johon pitäisi jaksaa kerätä voimia vuorokausi ja palautua siitä kaksi vuorokautta. Sillä ei ole MITÄÄN tekoa itsekkyyden kanssa. Onko auton alle jäänyt neliraajavedossa sairaalassa oleva itsekäs, kun ei lähde kanssasi terassille?
Ja joo, ne "ystävät", jotka jättävät tuossa tilassa yksin mielummin vaikka neljäksi vuodeksi kuin että tekisivät puolen tunnin lähipuistokävelyn tai söisivät kotona yhteisen illallisen niin ovat paskoja ystäviä, sori vaan eikä sellaisia tarvia. Hehän niitä itsekkäitä ovat, koska eivät osaa joustaa toisen olosuhteiden mukaan yksin. Yksi ystäväni sanoi, että heidän perheensä ottaa minut taas avosylin vastaan, kun olen parantunut. No, siihen voi mennä vaikka kolme vuotta tai en toivu koskaan ennalleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaa menemään viestin niin sitten tietää olleensa viimeinen.
Mulla on kaksi (otan etäisyyttä) ystävää, jotka on sanoneet, että tehdään sitten jotain kivaa, kun.jaksan. Mutta heitä ei kiinnosta vähemmän hauskat jutut, kun olen heikossa hapessa ja oikeasti tarvitsisin ystävää.
Kuulostaa juuri hyviltä ystäviltä. Antavat sinulle tilaa, mutta pitävät omat rajansa. Pitäisin tuollaisista kiinni ja keksisin kompromissin mitä tehdä yhdessä.
Et tainnut tajuta, että heitä ei kiinnosta kompromissit. Kelpaan takaisin, kun olen ennallani. Itse olisin valmis tekemään jotain muuta tässä väliajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaa menemään viestin niin sitten tietää olleensa viimeinen.
Mulla on kaksi (otan etäisyyttä) ystävää, jotka on sanoneet, että tehdään sitten jotain kivaa, kun.jaksan. Mutta heitä ei kiinnosta vähemmän hauskat jutut, kun olen heikossa hapessa ja oikeasti tarvitsisin ystävää.
Kuulostaa juuri hyviltä ystäviltä. Antavat sinulle tilaa, mutta pitävät omat rajansa. Pitäisin tuollaisista kiinni ja keksisin kompromissin mitä tehdä yhdessä.
Et tainnut tajuta, että heitä ei kiinnosta kompromissit. Kelpaan takaisin, kun olen ennallani. Itse olisin valmis tekemään jotain muuta tässä väliajalla.
Mitä he haluaisivat tehdä ja mitä sinä haluaisit tehdä? On jo aika iso kompromissi odotetella sinua epämääräinen aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun on uupunut niin sitä ei ole itsekäs, vaan sitä EI JAKSA. Ei ole energiaa, ei jalka nouse, ei saa vaatetta päälle, ei pysty lähtemään 10 tunnin metsäretkelle tai jonnekin rientoon, johon pitäisi jaksaa kerätä voimia vuorokausi ja palautua siitä kaksi vuorokautta. Sillä ei ole MITÄÄN tekoa itsekkyyden kanssa. Onko auton alle jäänyt neliraajavedossa sairaalassa oleva itsekäs, kun ei lähde kanssasi terassille?
Ja joo, ne "ystävät", jotka jättävät tuossa tilassa yksin mielummin vaikka neljäksi vuodeksi kuin että tekisivät puolen tunnin lähipuistokävelyn tai söisivät kotona yhteisen illallisen niin ovat paskoja ystäviä, sori vaan eikä sellaisia tarvia. Hehän niitä itsekkäitä ovat, koska eivät osaa joustaa toisen olosuhteiden mukaan yksin. Yksi ystäväni sanoi, että heidän perheensä ottaa minut taas avosylin vastaan, kun olen parantunut. No, siihen voi mennä vaikka kolme vuotta tai en toivu koskaan ennalleni.
Eli jos uupunut ihminen ei koskaan palaudu kuntoon jossa hän voisi itse edes lähettää viestiä ystävälleen, niin ystävän pitäisi pommitella loppuikänsä häntä kuitenkin viesteillä vaikka toisesta ei enää ikinä kuulu mitään? Aika isot vaatimukset ystävyydelle kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Kun on uupunut niin sitä ei ole itsekäs, vaan sitä EI JAKSA. Ei ole energiaa, ei jalka nouse, ei saa vaatetta päälle, ei pysty lähtemään 10 tunnin metsäretkelle tai jonnekin rientoon, johon pitäisi jaksaa kerätä voimia vuorokausi ja palautua siitä kaksi vuorokautta. Sillä ei ole MITÄÄN tekoa itsekkyyden kanssa. Onko auton alle jäänyt neliraajavedossa sairaalassa oleva itsekäs, kun ei lähde kanssasi terassille?
Ja joo, ne "ystävät", jotka jättävät tuossa tilassa yksin mielummin vaikka neljäksi vuodeksi kuin että tekisivät puolen tunnin lähipuistokävelyn tai söisivät kotona yhteisen illallisen niin ovat paskoja ystäviä, sori vaan eikä sellaisia tarvia. Hehän niitä itsekkäitä ovat, koska eivät osaa joustaa toisen olosuhteiden mukaan yksin. Yksi ystäväni sanoi, että heidän perheensä ottaa minut taas avosylin vastaan, kun olen parantunut. No, siihen voi mennä vaikka kolme vuotta tai en toivu koskaan ennalleni.
Yleensä uupumukseen kuuluu masennus jonkinasteisena. Masennukseen kuuluu itsekkyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on uupunut niin sitä ei ole itsekäs, vaan sitä EI JAKSA. Ei ole energiaa, ei jalka nouse, ei saa vaatetta päälle, ei pysty lähtemään 10 tunnin metsäretkelle tai jonnekin rientoon, johon pitäisi jaksaa kerätä voimia vuorokausi ja palautua siitä kaksi vuorokautta. Sillä ei ole MITÄÄN tekoa itsekkyyden kanssa. Onko auton alle jäänyt neliraajavedossa sairaalassa oleva itsekäs, kun ei lähde kanssasi terassille?
Ja joo, ne "ystävät", jotka jättävät tuossa tilassa yksin mielummin vaikka neljäksi vuodeksi kuin että tekisivät puolen tunnin lähipuistokävelyn tai söisivät kotona yhteisen illallisen niin ovat paskoja ystäviä, sori vaan eikä sellaisia tarvia. Hehän niitä itsekkäitä ovat, koska eivät osaa joustaa toisen olosuhteiden mukaan yksin. Yksi ystäväni sanoi, että heidän perheensä ottaa minut taas avosylin vastaan, kun olen parantunut. No, siihen voi mennä vaikka kolme vuotta tai en toivu koskaan ennalleni.
Eli jos uupunut ihminen ei koskaan palaudu kuntoon jossa hän voisi itse edes lähettää viestiä ystävälleen, niin ystävän pitäisi pommitella loppuikänsä häntä kuitenkin viesteillä vaikka toisesta ei enää ikinä kuulu mitään? Aika isot vaatimukset ystävyydelle kyllä.
No minä en puhunut ap:n asioista vaan omistani, joissa vaan totean, että jotkut ystävät jättävät ihmisen ihan mieluusti yksin sairastamaan ja palaavat kuvioon sitten, kun on parannuttu. Minua vaan ei kyllä kiinnosta sitten enää, jos jätetään yksin juuri silloin, kun on elämässä tiukka paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on uupunut niin sitä ei ole itsekäs, vaan sitä EI JAKSA. Ei ole energiaa, ei jalka nouse, ei saa vaatetta päälle, ei pysty lähtemään 10 tunnin metsäretkelle tai jonnekin rientoon, johon pitäisi jaksaa kerätä voimia vuorokausi ja palautua siitä kaksi vuorokautta. Sillä ei ole MITÄÄN tekoa itsekkyyden kanssa. Onko auton alle jäänyt neliraajavedossa sairaalassa oleva itsekäs, kun ei lähde kanssasi terassille?
Ja joo, ne "ystävät", jotka jättävät tuossa tilassa yksin mielummin vaikka neljäksi vuodeksi kuin että tekisivät puolen tunnin lähipuistokävelyn tai söisivät kotona yhteisen illallisen niin ovat paskoja ystäviä, sori vaan eikä sellaisia tarvia. Hehän niitä itsekkäitä ovat, koska eivät osaa joustaa toisen olosuhteiden mukaan yksin. Yksi ystäväni sanoi, että heidän perheensä ottaa minut taas avosylin vastaan, kun olen parantunut. No, siihen voi mennä vaikka kolme vuotta tai en toivu koskaan ennalleni.
Yleensä uupumukseen kuuluu masennus jonkinasteisena. Masennukseen kuuluu itsekkyys.
On ihan hyvä ja terveellistä, että masentunut keskittyy itseensä, koska muuten hän ei pysty paranemaan ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on uupunut niin sitä ei ole itsekäs, vaan sitä EI JAKSA. Ei ole energiaa, ei jalka nouse, ei saa vaatetta päälle, ei pysty lähtemään 10 tunnin metsäretkelle tai jonnekin rientoon, johon pitäisi jaksaa kerätä voimia vuorokausi ja palautua siitä kaksi vuorokautta. Sillä ei ole MITÄÄN tekoa itsekkyyden kanssa. Onko auton alle jäänyt neliraajavedossa sairaalassa oleva itsekäs, kun ei lähde kanssasi terassille?
Ja joo, ne "ystävät", jotka jättävät tuossa tilassa yksin mielummin vaikka neljäksi vuodeksi kuin että tekisivät puolen tunnin lähipuistokävelyn tai söisivät kotona yhteisen illallisen niin ovat paskoja ystäviä, sori vaan eikä sellaisia tarvia. Hehän niitä itsekkäitä ovat, koska eivät osaa joustaa toisen olosuhteiden mukaan yksin. Yksi ystäväni sanoi, että heidän perheensä ottaa minut taas avosylin vastaan, kun olen parantunut. No, siihen voi mennä vaikka kolme vuotta tai en toivu koskaan ennalleni.
Yleensä uupumukseen kuuluu masennus jonkinasteisena. Masennukseen kuuluu itsekkyys.
On ihan hyvä ja terveellistä, että masentunut keskittyy itseensä, koska muuten hän ei pysty paranemaan ikinä.
Varmaankin juuri siitä syystä sairauteen nimeltä masennus kuulu se itsekkyys. Se on luonnollista ja asiaankuuluvaa. Silti muiden ihmisten velvollisuus ei ole mennä sen masentuneen pillin mukaan, muuten masentuvat myös itse.
Harmittavaa kyllä. Kutsu kahville joku heistä ja katso kohtaako elämän jutut enää. Voi olla, ettei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on uupunut niin sitä ei ole itsekäs, vaan sitä EI JAKSA. Ei ole energiaa, ei jalka nouse, ei saa vaatetta päälle, ei pysty lähtemään 10 tunnin metsäretkelle tai jonnekin rientoon, johon pitäisi jaksaa kerätä voimia vuorokausi ja palautua siitä kaksi vuorokautta. Sillä ei ole MITÄÄN tekoa itsekkyyden kanssa. Onko auton alle jäänyt neliraajavedossa sairaalassa oleva itsekäs, kun ei lähde kanssasi terassille?
Ja joo, ne "ystävät", jotka jättävät tuossa tilassa yksin mielummin vaikka neljäksi vuodeksi kuin että tekisivät puolen tunnin lähipuistokävelyn tai söisivät kotona yhteisen illallisen niin ovat paskoja ystäviä, sori vaan eikä sellaisia tarvia. Hehän niitä itsekkäitä ovat, koska eivät osaa joustaa toisen olosuhteiden mukaan yksin. Yksi ystäväni sanoi, että heidän perheensä ottaa minut taas avosylin vastaan, kun olen parantunut. No, siihen voi mennä vaikka kolme vuotta tai en toivu koskaan ennalleni.
Yleensä uupumukseen kuuluu masennus jonkinasteisena. Masennukseen kuuluu itsekkyys.
On ihan hyvä ja terveellistä, että masentunut keskittyy itseensä, koska muuten hän ei pysty paranemaan ikinä.
Varmaankin juuri siitä syystä sairauteen nimeltä masennus kuulu se itsekkyys. Se on luonnollista ja asiaankuuluvaa. Silti muiden ihmisten velvollisuus ei ole mennä sen masentuneen pillin mukaan, muuten masentuvat myös itse.
Itse asiassa täysin päinvastoin. Hoitokin on sitä että pidetään rutiinit kunnossa, ja läheisiin yhteyttä.
Tuli mieleeni eräs ystävä, joka otti etäisyyttä juurikin noin kolmeksi vuodeksi, kun minun elämäni laukesi traumaattiseen kriisiin. Sinä aikana ystävyydet rakentuivat uuteen järjestykseen. Sitten tämä ystävä otti yhteyttä, kun hänellä vakava sairastuminen ja ehdotti/toivoi ystävyytemme palautuvan entiselleen. No ei palautunut. Näillä mennään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on uupunut niin sitä ei ole itsekäs, vaan sitä EI JAKSA. Ei ole energiaa, ei jalka nouse, ei saa vaatetta päälle, ei pysty lähtemään 10 tunnin metsäretkelle tai jonnekin rientoon, johon pitäisi jaksaa kerätä voimia vuorokausi ja palautua siitä kaksi vuorokautta. Sillä ei ole MITÄÄN tekoa itsekkyyden kanssa. Onko auton alle jäänyt neliraajavedossa sairaalassa oleva itsekäs, kun ei lähde kanssasi terassille?
Ja joo, ne "ystävät", jotka jättävät tuossa tilassa yksin mielummin vaikka neljäksi vuodeksi kuin että tekisivät puolen tunnin lähipuistokävelyn tai söisivät kotona yhteisen illallisen niin ovat paskoja ystäviä, sori vaan eikä sellaisia tarvia. Hehän niitä itsekkäitä ovat, koska eivät osaa joustaa toisen olosuhteiden mukaan yksin. Yksi ystäväni sanoi, että heidän perheensä ottaa minut taas avosylin vastaan, kun olen parantunut. No, siihen voi mennä vaikka kolme vuotta tai en toivu koskaan ennalleni.
Yleensä uupumukseen kuuluu masennus jonkinasteisena. Masennukseen kuuluu itsekkyys.
On ihan hyvä ja terveellistä, että masentunut keskittyy itseensä, koska muuten hän ei pysty paranemaan ikinä.
Varmaankin juuri siitä syystä sairauteen nimeltä masennus kuulu se itsekkyys. Se on luonnollista ja asiaankuuluvaa. Silti muiden ihmisten velvollisuus ei ole mennä sen masentuneen pillin mukaan, muuten masentuvat myös itse.
Itse asiassa täysin päinvastoin. Hoitokin on sitä että pidetään rutiinit kunnossa, ja läheisiin yhteyttä.
Mikä on päinvastoin? Tarkoitin että siitä itsekkyydestä ei tarvi syyllistyä koska kuuluu sairauteen, mutta että sen mukaan ei pidä elää. Flunssaankin kuuluu vuotava nenä, mutta niistän sen silti enkä kulje räkäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmisestä ole ystäväksi toiselle ihmiselle.
Ei ihmisestä ole ystäväksi toiselle sudelle myöskään. Ihminen on susi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.
Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"
Kuulostaa juuri hyviltä ystäviltä. Antavat sinulle tilaa, mutta pitävät omat rajansa. Pitäisin tuollaisista kiinni ja keksisin kompromissin mitä tehdä yhdessä.