Lue keskustelun säännöt.
Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät
25.06.2023 |
Minulla oli ennen noin kymmenen ihmistä ystävinä, kaikki monen vuoden ajan. Uuvuin (syinä työ ja perhe-elämä), ehkä masennunkin. Enkä uupumuksen takia jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Hyvä kun selvisin hengissä nuo uupumuksen vuodet. Kaikki energia meni selviytymiseen. Nyt olen parantumassa, ja huomaan, että minulla ei ole enää yhtään ystävää. Menetin heidät kaikki. Kenellekään en ollut millään tavalla ilkeä, en pettänyt lupauksia, ei mitään sellaista. En vain jaksanut pitää mitään yhteyttä. Olen nyt laittanut heille viestejä ja kysellyt kuulumisia, yrittänyt soittaa. Eivät vastaa. Kaksi estänyt facebookissakin näköjään. Näinkö tämä sitten menee? Että uupumalla todella menettää kaiken?
Kommentit (576)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua enää ystäviä, kavereita tai tuttavia, joiden kanssa olen se aktiivinen järjestäjä. Siksi olen korostetun vastavuoroinen. En koskaan pyydä kylään, järjestä yhteistä tekemistä tai kerää porukkaa kasaa kahta kertaa peräkkäin.
Elämään on jäänyt vastavuoroiset, aikuiset, kypsät ihmiset. Ei ole sellaisia holhottavia jotka katoavat vuosiksi uupumukseen ilmoittamatta asiasta.
Sama! Ja jos toinen peruu yhteisen tapaamisen, vaikka syy olisi hyväkin (tai ainakin minulle esitetty selitys perumisesta) niin en ehdota uutta taapaamista vaan se on sen toisen homma. Jos joudun itse perumaan niin ehdotan uutta tietenkin itse. Näin oni jäänyt ne pois jotka varailevat aikaani ja aina peruvat viime tipassa. Minun aikani on sen verran tärkeää etten tuhlaa sitä tuollaiseen pompotteluun.
Minä taas olen aika passiivinen järjestämään tapaamisia, ellen todella halua nähdä jotain ihmistä. Olen introvertti ja valikoin aktiivisuuden kohteeni tarkoin. Vastavuoroisuuden puute minulta siis tarkoittaa väsymyksen sijaan kutakuinkin "Olet kiva tyyppi ja arvostan kovasti aktiivisuuttasi. Osoitan arvostukseni tulemalla paikalle kun kutsut. En kuitenkaan itse jaksa järjestää yhteistä tekemistä sillä salaa nautin enemmän omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni."
Samasta syystä jätän hienotunteisesti kaveruudet, jotka ovat omalta osaltani yksipuolisia niin että minä pidän enemmän yhteyttä. En ole katkera tai vihainen, mutten halua tunkea seuraani jos se ei ole jollekin todella mieleen.
Eli minun kohdallani toimisit juuri oikein.
-Eri
Eli juuri kuten minä teen, että en ota yhteyttä jos se on toisen kontolla mielestäni. Minulla ei ole yhtään sellaista läheistä ihmistä jotka haluan väkisin pitää lähelläni pokkuroimalla heidän itselleen keksimiensä lunteenpiirteiden vuoksi, joten mennä saavat sellaiset joilta vastavuoroisuus ei onnistu.
Pahassa tilanteessa tietenkin autan ystävää ja ymmärrän jos hän on uupunut, mutta ystävyyden hieno puoli onkinn se että ystävä kertoo tämän minulle, jolloin tiedän mitten voin parhaiten auttaa.
Juuri näin. Ja ystävyyteen kuulu se, että autetaan juuri sen verran kuin halutaan/jaksetaan. Ystäväni uskaltaa kysyä minulta apua sillä tietää, että uskallan kieltäytyä jos en pysty/jaksa/halua/osaa. Ei tarvi pelätä olevansa riesa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauhea olo tuli tästä ketjusta. Minulla on useampi vanha ystävä, josta en ole kuullut vuosiin, osasta kymmeneen vuoteen. En edes muista miksi yhteydenpito on jäänyt. Enkä varsinkaan muista kumpi meistä on laittanut viimeisen viestin tai onko minä tai ystävä unohtanut vastata johonkin viestiin.
Olen välillä miettinyt pitäisikö laittaa viestiä, että mitä sinulle nykyään kuuluu. Mutta en taida uskaltaa, kun näköjään useimpien mielipide on näin inhottava tuollaista vuosien päästä tulevaa mitä kuuluu -yhteydenottoa kohtaan.
No ei mun mielipide ainakaan ole mikään kauhea, vastaan kyllä viestiin vaikka edellisestä olisi pitkäkin aika, ja juuri vastasin 1,5 hiljaiseloa viettäneen entisen ystäväni viestiin että nähdään vain, mutta kyllä se vaatii sen että se toinen lottaa yhteyttä, itse en yhteyttä ota jos olen viimeiset kerrat ollut se yhteydenottaja enkä ole enää saanut vastakaikua.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että täällä vauvapalstalla on joku hirveä armottomien ihmisten joukko. He sitten syytävät armotonta ja kylmää kyytiä yhdessä sun toisessa ketjussa. Jos ystävä ei saa yhtä virhettä tehdä (olla vastaamatta YHTEEN viestiin) ei se ole kuin armotonta menoa ja sääliksi käy heidän ystäviään. Näillä armottomilla on selvästi jotain ongelmia itsellään.
Ap, kuulostaa tosi kurjalta miten sulle on käynyt. Kyllä hyvä ystävä olisi kysellyt perään ja kuulumisia ym. Täytyy olla ihmisillä huono itsetunto, jos eivät kestä yhtä vastaamattomuutta. Toivottavasti saat vähintään uusia ystäviä, jos vanhoista ei tosiaan kuulu mitään.
Saahan sitä olla vastaamatta YHTEEN viestiin, mutta sitten pitää ymmärtää itse laittaa se seuraava viesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea olo tuli tästä ketjusta. Minulla on useampi vanha ystävä, josta en ole kuullut vuosiin, osasta kymmeneen vuoteen. En edes muista miksi yhteydenpito on jäänyt. Enkä varsinkaan muista kumpi meistä on laittanut viimeisen viestin tai onko minä tai ystävä unohtanut vastata johonkin viestiin.
Olen välillä miettinyt pitäisikö laittaa viestiä, että mitä sinulle nykyään kuuluu. Mutta en taida uskaltaa, kun näköjään useimpien mielipide on näin inhottava tuollaista vuosien päästä tulevaa mitä kuuluu -yhteydenottoa kohtaan.
No ei mun mielipide ainakaan ole mikään kauhea, vastaan kyllä viestiin vaikka edellisestä olisi pitkäkin aika, ja juuri vastasin 1,5 hiljaiseloa viettäneen entisen ystäväni viestiin että nähdään vain, mutta kyllä se vaatii sen että se toinen lottaa yhteyttä, itse en yhteyttä ota jos olen viimeiset kerrat ollut se yhteydenottaja enkä ole enää saanut vastakaikua.
Muuten samaa mieltä kanssasi, mutta mä en jaksa edes muistaa, kumpi on ollut viimeksi yhteydessä. Siis jos edellisestä yhteydenotosta on kulunut jo pitkä aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.
🥴Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.
ApEhkä olisi ollut myös sinun asiasi pitää / ottaa yhteyttä? Miksi syytät muita omasta toiminnastasi? Jos sinua ei kiinnosta, miksi muita pitäisi enemmän kiinnostaa? Kukaan ei ole niin uupunut, etteikö joskus voisi antaa itsestään kuulua jos kiinnostaisi, vaikka jonkin tauon jälkeenkin. Sinä et itse vastannut viestiin, tai ottanut yhteyttä. Silloin joku on voinut luonnollisesti ajatella, ettei sinua kiinnosta.
En ole ap, mutta yleensä kyllä on tapana huolestua, jos jostain vanhasta läheisestä ystävästi ei kuulu enää mitään. Ihanko oikeasti ensimmäisenä ihmisille tulee mieleen "no, ei sitä varmaan sit enää kiinnosta, too bad so sad *olankohautus*" eikä "onkohan kaikki ok"?
Kyllä tulee, somesta kun kuitenkin näkee että viiletetään niiden parempien ystävien kanssa uuvuksiin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs ystäväni oli masentunut. Aika kauan jaksoin yrittää laittaa viestejä joihin ei vastattu ja järkätä tapaamisia jotka peruttiin viime hetkellä. Viimeinen niitti oli kun ystäväni muutti satojen kilometrien päähän yllättäen. Suojelun sillä itseäni. Hänellä ilmeisesti oli siellä sitten parempia ystäviä, en enää viitsinyt yrittää, ei hänkään ottanut enää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea olo tuli tästä ketjusta. Minulla on useampi vanha ystävä, josta en ole kuullut vuosiin, osasta kymmeneen vuoteen. En edes muista miksi yhteydenpito on jäänyt. Enkä varsinkaan muista kumpi meistä on laittanut viimeisen viestin tai onko minä tai ystävä unohtanut vastata johonkin viestiin.
Olen välillä miettinyt pitäisikö laittaa viestiä, että mitä sinulle nykyään kuuluu. Mutta en taida uskaltaa, kun näköjään useimpien mielipide on näin inhottava tuollaista vuosien päästä tulevaa mitä kuuluu -yhteydenottoa kohtaan.
No ei mun mielipide ainakaan ole mikään kauhea, vastaan kyllä viestiin vaikka edellisestä olisi pitkäkin aika, ja juuri vastasin 1,5 hiljaiseloa viettäneen entisen ystäväni viestiin että nähdään vain, mutta kyllä se vaatii sen että se toinen lottaa yhteyttä, itse en yhteyttä ota jos olen viimeiset kerrat ollut se yhteydenottaja enkä ole enää saanut vastakaikua.
Muuten samaa mieltä kanssasi, mutta mä en jaksa edes muistaa, kumpi on ollut viimeksi yhteydessä. Siis jos edellisestä yhteydenotosta on kulunut jo pitkä aika.
Mä muistan kyllä jos ihminen on ollut minulle tärkeä. Pidän tärkeistä ystävistä huolen, ja jos joku alkaa nitkuttaa minua irti, ei tule tapaamisiin, ei kerkeä nähdä, ei ota enää itse yhteyttä, vastaa pitkillä viiveillä viesteihini, niin muistan sen kyllä varmasti loppuelämäni, eikä ole yhtään vaikeaa muistaa miksi yhteydenpito loppui. Vastaan silti viestiin tati soittoon jos sellainen tulee, vaikka aikaa olisi kulunut pitkäänkin, en vain jää itekmään perään ja loppuelämääni soittelemaan perään jos toinen vaikuttaa mielestäni siltä etten ole enää riittävän kiinnostava yhteydenpitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.
🥴Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.
ApEhkä olisi ollut myös sinun asiasi pitää / ottaa yhteyttä? Miksi syytät muita omasta toiminnastasi? Jos sinua ei kiinnosta, miksi muita pitäisi enemmän kiinnostaa? Kukaan ei ole niin uupunut, etteikö joskus voisi antaa itsestään kuulua jos kiinnostaisi, vaikka jonkin tauon jälkeenkin. Sinä et itse vastannut viestiin, tai ottanut yhteyttä. Silloin joku on voinut luonnollisesti ajatella, ettei sinua kiinnosta.
En ole ap, mutta yleensä kyllä on tapana huolestua, jos jostain vanhasta läheisestä ystävästi ei kuulu enää mitään. Ihanko oikeasti ensimmäisenä ihmisille tulee mieleen "no, ei sitä varmaan sit enää kiinnosta, too bad so sad *olankohautus*" eikä "onkohan kaikki ok"?
Kyllä tulee, somesta kun kuitenkin näkee että viiletetään niiden parempien ystävien kanssa uuvuksiin asti.
Ap kertoo ettei jaksanut keneenkään pitää yhteyttä. Kertoo että energia meni hengissä selviämiseen. Luuletko todella, että hän on viilettänyt joidenkin muiden ystävien kanssa uuvuksiin asti ja sitä postaillut someen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen keskellä syövänvsytostaattihoitoja ja ihan uupunut/pahoinvoiva. Silti vastaan kavereiden viesteihin ja sakon vaikka, että otan kyöhemlin yhteyttä. Ihmiset ovat liian arvokkaita kadotettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanko siis olit pitämättä yhteyttä ystäviisi? Jos olet ennen pitänyt yhteyttä aktiivisesti ja yhtäkkiä sinusta ei kuulu mitään vaikka yli vuoteen niin voihan se olla ihan luonnollista, että ystäväsi ajattelevat, ettei sinua kiinnosta olla heidän ystävänsä. Sinähän olet saattanut heidän näkökulmastaan hylätä heidät.
Minulla on ollut ystävä, joka vain lopetti yhteydenpidon jossain kohtaa. Vastasi jos minä laitoin viestiä mutta muuten ei pihaustakaan. Luulin tietysti, ettei hän enää halua olla yhteyksissä. Myöhemmin selvisi, että oli niin huonossa jamassa, ettei jaksanut pitää yhteyttä. Syy oli tavallaan ymmärrettävä, mutta jos sitä ei koskaan kerro niin mistä minä sen olisin voinut tietää?
Miksi et kertoisi ystävillesi tilannetta? Jos kerran ovat fiksuja ihmisiä niin mitä haittaa siitä olisi? Onhan se vähän outoa jos ensin olet täydessä radiohiljaisuudessa ja sitten yhtäkkiä laitat vain normaalisti "mitä kuuluu?" -viestin, kertomatta mihin katosit.
Siis ihan oikeasti, jos joku vanha ystävä on ollut aina aktiivisesti pitämässä yhteyttä ja sitten katoaa kokonaan, eikö normaalisti ensimmäisenä tulisi mieleen että onkohan se kunnossa?
Joku vanha ystävä voi vaikka muumioitua asuntoonsa, ja jengi täällä vaan kohauttelee olkapäitään että kai se sitten hylkäsi minut ilman syytä :D
Luitko tekstiäni ollenkaan? Tuossahan sanoin, että vastasi kun minä laitoin viestiä. Eli pidin yhteyttä. Tiesin siis että hengissä on. Näin myös päivityksiä somessa.
Ehkä olisi pitänyt tarkentaa, että pidin yksipuolisesti yhteyttä varmaan kaksi vuotta. Sitten lopulta luovutin. Kun toinen ei osoita mitään omaa halua laittaa viestiä niin miten asia olisi pitänyt tulkita? En halua myöskään vaivata toista tai ylläpitää väkisin ystävyyttä, jos toista ei niin kiinnosta.
On sillä uupuneellakin vastuu kertoa jossain kohtaa, että nyt on niin paha olla, etten vaan kykene kirjoittamaan. Olen itse sairastanut ahdistuneisuushäiriötä eikä se anna minulle oikeutta kohdella ystäviäni miten sattuu.
Jostain syystä ihmiset eivät tunnu tajuavan, että itselläkin on vastuu. Vaikka ongelmat ei ole oma syy niin siitä huolimatta lopulta on vastuu toimia. Vaikka kuinka ahdistaisi. Ja todellakin tiedän mitä ahdistus on kun pahimmillaan luulin, että henki lähtee. Jos ihminen feidaa itsensä kokonaan porukasta pois eikä kerro asialle mitään syytä, on lopputulos muiden kannalta ihan sama riippumatta siitä onko asian syy todellinen hylkäys vai esim. juuri uupumus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea olo tuli tästä ketjusta. Minulla on useampi vanha ystävä, josta en ole kuullut vuosiin, osasta kymmeneen vuoteen. En edes muista miksi yhteydenpito on jäänyt. Enkä varsinkaan muista kumpi meistä on laittanut viimeisen viestin tai onko minä tai ystävä unohtanut vastata johonkin viestiin.
Olen välillä miettinyt pitäisikö laittaa viestiä, että mitä sinulle nykyään kuuluu. Mutta en taida uskaltaa, kun näköjään useimpien mielipide on näin inhottava tuollaista vuosien päästä tulevaa mitä kuuluu -yhteydenottoa kohtaan.
No ei mun mielipide ainakaan ole mikään kauhea, vastaan kyllä viestiin vaikka edellisestä olisi pitkäkin aika, ja juuri vastasin 1,5 hiljaiseloa viettäneen entisen ystäväni viestiin että nähdään vain, mutta kyllä se vaatii sen että se toinen lottaa yhteyttä, itse en yhteyttä ota jos olen viimeiset kerrat ollut se yhteydenottaja enkä ole enää saanut vastakaikua.
Muuten samaa mieltä kanssasi, mutta mä en jaksa edes muistaa, kumpi on ollut viimeksi yhteydessä. Siis jos edellisestä yhteydenotosta on kulunut jo pitkä aika.
Mä muistan kyllä jos ihminen on ollut minulle tärkeä. Pidän tärkeistä ystävistä huolen, ja jos joku alkaa nitkuttaa minua irti, ei tule tapaamisiin, ei kerkeä nähdä, ei ota enää itse yhteyttä, vastaa pitkillä viiveillä viesteihini, niin muistan sen kyllä varmasti loppuelämäni, eikä ole yhtään vaikeaa muistaa miksi yhteydenpito loppui. Vastaan silti viestiin tati soittoon jos sellainen tulee, vaikka aikaa olisi kulunut pitkäänkin, en vain jää itekmään perään ja loppuelämääni soittelemaan perään jos toinen vaikuttaa mielestäni siltä etten ole enää riittävän kiinnostava yhteydenpitoon.
Mä taas en muista. Mulla on hyvä ystävä, jonka kanssa en ollut tekemisissä lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Syynä se, että meidän elämämme vaan lähtivät eri suuntiin. Hän teki vielä iltatähden ja alkoi viettää uudelleen pikkulapsiperheen elämää, mulla taas nuorinkin oli jo kouluikäinen ja mä taas lähdin työn ohessa opiskelemaan toiselle alalle. En jaksa muistaa, kumpi meistä soitti viimeisen kerran toiselle. Muutama vuosi sitten törmäsin häneen bussissa ja alettiin pitää uudelleen yhteyttä.
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.
🥴Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.
ApEhkä olisi ollut myös sinun asiasi pitää / ottaa yhteyttä? Miksi syytät muita omasta toiminnastasi? Jos sinua ei kiinnosta, miksi muita pitäisi enemmän kiinnostaa? Kukaan ei ole niin uupunut, etteikö joskus voisi antaa itsestään kuulua jos kiinnostaisi, vaikka jonkin tauon jälkeenkin. Sinä et itse vastannut viestiin, tai ottanut yhteyttä. Silloin joku on voinut luonnollisesti ajatella, ettei sinua kiinnosta.
En ole ap, mutta yleensä kyllä on tapana huolestua, jos jostain vanhasta läheisestä ystävästi ei kuulu enää mitään. Ihanko oikeasti ensimmäisenä ihmisille tulee mieleen "no, ei sitä varmaan sit enää kiinnosta, too bad so sad *olankohautus*" eikä "onkohan kaikki ok"?
Kyllä tulee, somesta kun kuitenkin näkee että viiletetään niiden parempien ystävien kanssa uuvuksiin asti.
Ap kertoo ettei jaksanut keneenkään pitää yhteyttä. Kertoo että energia meni hengissä selviämiseen. Luuletko todella, että hän on viilettänyt joidenkin muiden ystävien kanssa uuvuksiin asti ja sitä postaillut someen?
Teepä sen verran että luet viestin johon vastasin ennen kuin kommentoit...
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea olo tuli tästä ketjusta. Minulla on useampi vanha ystävä, josta en ole kuullut vuosiin, osasta kymmeneen vuoteen. En edes muista miksi yhteydenpito on jäänyt. Enkä varsinkaan muista kumpi meistä on laittanut viimeisen viestin tai onko minä tai ystävä unohtanut vastata johonkin viestiin.
Olen välillä miettinyt pitäisikö laittaa viestiä, että mitä sinulle nykyään kuuluu. Mutta en taida uskaltaa, kun näköjään useimpien mielipide on näin inhottava tuollaista vuosien päästä tulevaa mitä kuuluu -yhteydenottoa kohtaan.
No ei mun mielipide ainakaan ole mikään kauhea, vastaan kyllä viestiin vaikka edellisestä olisi pitkäkin aika, ja juuri vastasin 1,5 hiljaiseloa viettäneen entisen ystäväni viestiin että nähdään vain, mutta kyllä se vaatii sen että se toinen lottaa yhteyttä, itse en yhteyttä ota jos olen viimeiset kerrat ollut se yhteydenottaja enkä ole enää saanut vastakaikua.
Muuten samaa mieltä kanssasi, mutta mä en jaksa edes muistaa, kumpi on ollut viimeksi yhteydessä. Siis jos edellisestä yhteydenotosta on kulunut jo pitkä aika.
Laittaa menemään viestin niin sitten tietää olleensa viimeinen.
Mulla on kaksi (otan etäisyyttä) ystävää, jotka on sanoneet, että tehdään sitten jotain kivaa, kun.jaksan. Mutta heitä ei kiinnosta vähemmän hauskat jutut, kun olen heikossa hapessa ja oikeasti tarvitsisin ystävää.
Eräs vanha ystävä otti yhteyttä 10 vuoden jälkeen ja hänestä on nyt viimeisten 5v aikana sulkeutunut ihan paras ystävä koskaan. Silloin aikoinaan vain tuli elämänmuutokset ja työkiireet jne. Nyt elämä on kummallakin rauhoittunut ja on todella mukavaa kun hän on jälleen osa elämääni. Eli kannattaisi vastata monenkin vuoden jälkeen ja katsoa mikä on tilanne.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea olo tuli tästä ketjusta. Minulla on useampi vanha ystävä, josta en ole kuullut vuosiin, osasta kymmeneen vuoteen. En edes muista miksi yhteydenpito on jäänyt. Enkä varsinkaan muista kumpi meistä on laittanut viimeisen viestin tai onko minä tai ystävä unohtanut vastata johonkin viestiin.
Olen välillä miettinyt pitäisikö laittaa viestiä, että mitä sinulle nykyään kuuluu. Mutta en taida uskaltaa, kun näköjään useimpien mielipide on näin inhottava tuollaista vuosien päästä tulevaa mitä kuuluu -yhteydenottoa kohtaan.
No ei mun mielipide ainakaan ole mikään kauhea, vastaan kyllä viestiin vaikka edellisestä olisi pitkäkin aika, ja juuri vastasin 1,5 hiljaiseloa viettäneen entisen ystäväni viestiin että nähdään vain, mutta kyllä se vaatii sen että se toinen lottaa yhteyttä, itse en yhteyttä ota jos olen viimeiset kerrat ollut se yhteydenottaja enkä ole enää saanut vastakaikua.
Muuten samaa mieltä kanssasi, mutta mä en jaksa edes muistaa, kumpi on ollut viimeksi yhteydessä. Siis jos edellisestä yhteydenotosta on kulunut jo pitkä aika.
Mä muistan kyllä jos ihminen on ollut minulle tärkeä. Pidän tärkeistä ystävistä huolen, ja jos joku alkaa nitkuttaa minua irti, ei tule tapaamisiin, ei kerkeä nähdä, ei ota enää itse yhteyttä, vastaa pitkillä viiveillä viesteihini, niin muistan sen kyllä varmasti loppuelämäni, eikä ole yhtään vaikeaa muistaa miksi yhteydenpito loppui. Vastaan silti viestiin tati soittoon jos sellainen tulee, vaikka aikaa olisi kulunut pitkäänkin, en vain jää itekmään perään ja loppuelämääni soittelemaan perään jos toinen vaikuttaa mielestäni siltä etten ole enää riittävän kiinnostava yhteydenpitoon.
Mä taas en muista. Mulla on hyvä ystävä, jonka kanssa en ollut tekemisissä lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Syynä se, että meidän elämämme vaan lähtivät eri suuntiin. Hän teki vielä iltatähden ja alkoi viettää uudelleen pikkulapsiperheen elämää, mulla taas nuorinkin oli jo kouluikäinen ja mä taas lähdin työn ohessa opiskelemaan toiselle alalle. En jaksa muistaa, kumpi meistä soitti viimeisen kerran toiselle. Muutama vuosi sitten törmäsin häneen bussissa ja alettiin pitää uudelleen yhteyttä.
Jos et näe eroa itse, niin sille ei varmastikaan voi kukaan yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.
Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.
Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.
Mulle on käynyt myös näin. Uuvuin ja masennuin pahasti, ja pian ystävät olivat kadonneet. Edelleen kärsin siitä, sillä tuntuu, että sosiaalisten kuvioiden uudelleenrakentaminen nollasta aikuisena on todella haastavaa, etenkin, kun ei ole vieläkään täysin terve. Yritän ymmärtää asiaa ex-ystävien kannalta. Olen varmasti ollut raskasta seuraa enkä mikään paras mahdollinen ystävä. Nuorena varmasti haluaa nauttia elämästä ja keskittyä mukaviin juttuihin. Silti herää ajatus, että ovatko kaikki, myös ne "normaalit" ja "menestyvät" melko äärirajalla, että ei jakseta olla väliaikaisesti raskaassa suhteessa? Vain kivoja ja helppoja asioita pidetään elämässä? Tällaista olen ollut havaitsevani myöhemmin, että kun ihan normaali elämäkin on kuormittavaa, jätetään pois ne ihmissuhteet jotka ovat jollain tavalla vaikeita. Se on kyllä surullista. Tai sitten minulla ei alunperinkään ollut niin hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita :/
Eli juuri kuten minä teen, että en ota yhteyttä jos se on toisen kontolla mielestäni. Minulla ei ole yhtään sellaista läheistä ihmistä jotka haluan väkisin pitää lähelläni pokkuroimalla heidän itselleen keksimiensä lunteenpiirteiden vuoksi, joten mennä saavat sellaiset joilta vastavuoroisuus ei onnistu.
Pahassa tilanteessa tietenkin autan ystävää ja ymmärrän jos hän on uupunut, mutta ystävyyden hieno puoli onkinn se että ystävä kertoo tämän minulle, jolloin tiedän mitten voin parhaiten auttaa.