Elämänvoiman katoaminen keski-iässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

46v mies. Tunsin samanlaista kaiken turhuutta ja rappiota ympärillä, vanhat ystävät pienessä sievässä kinaamassa keskenään kuin pahaiset kakarat, yhteiskunta, lääkärit, kauppiaat, ihan kaikki arkiset ja juhlalliset asiat samaa rappiota. Aloin syömään vitamiineja, vaihdoin ruokavalion terveelliseen, kävin lenkillä, myin auton pois ja liikuin vain julkisilla tai pyörällä, kävin ammattiauttajalla, kaikki vaikutti olevan valjua ja säälittävää jopa, hyödytöntä räpellystä missä ei ole kunnon yritystä takana. ei tulevaisuutta, ei toivoa mistään paremmasta eikä mitään suuntaa elämällä ihan sama mitä yritin tai tein tai kenen kanssa aikaa vietin. kaiken tyhjyys. olen paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan ja nukun yöni hyvin ja mikään ei ole vialla, silti, tässä maailmassa ei ole järjen hiventäkään jäljellä. tämä vain on totuus joka ajan kanssa valkenee ihmisille. Lopulta auttoi että lopetin välittämästä siitä että millään ei ole merkitystä. Olen onnellisempi kuin vuosiin enkä enää haikaile kiiltävän tulevaisuuden tai menneisyyden perään. On vain tämä hetki eikä mitään muuta.

Juuri näin. Ei sillä jonninjoutavalla self help-kirjallisuudella, salaatin puputtamisella tai reippaalla lenkkeilyllä saavuta mitään oikeaa ymmärrystä maailmasta taikka rauhaa sielun tasolla Tai ehkä todella pinnalliset ja yksinkertaiset ihmiset saavat kaiken tarvitsemansa niiden avulla.

Ai että totuus makaa siinä, että lakkaa välittämästä mistään ja antamatta merkitystä millekään sen sijaan, että opettelisi lapsuudessa saamien väärien mallien sijaan self helpistä uudet, toimivat ja rakentavat mallit?

Antaa niiden länkyttää. Totuus on siinä kuka on onnellinen ja vain siinä. Inttäminen ei muuta mustaa valkoiseksi.

Se on kuule vielä pahempi, elämänhalu katoaa.

42 vee ja mieli täynnä projekteja. Aika jännää ettei mikää kiinnosta. Mä tiedän etten elämäni aikana ehdi tehdä asioita jotka kiinnostaa. Yritän nyt kiriä kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

46v mies. Tunsin samanlaista kaiken turhuutta ja rappiota ympärillä, vanhat ystävät pienessä sievässä kinaamassa keskenään kuin pahaiset kakarat, yhteiskunta, lääkärit, kauppiaat, ihan kaikki arkiset ja juhlalliset asiat samaa rappiota. Aloin syömään vitamiineja, vaihdoin ruokavalion terveelliseen, kävin lenkillä, myin auton pois ja liikuin vain julkisilla tai pyörällä, kävin ammattiauttajalla, kaikki vaikutti olevan valjua ja säälittävää jopa, hyödytöntä räpellystä missä ei ole kunnon yritystä takana. ei tulevaisuutta, ei toivoa mistään paremmasta eikä mitään suuntaa elämällä ihan sama mitä yritin tai tein tai kenen kanssa aikaa vietin. kaiken tyhjyys. olen paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan ja nukun yöni hyvin ja mikään ei ole vialla, silti, tässä maailmassa ei ole järjen hiventäkään jäljellä. tämä vain on totuus joka ajan kanssa valkenee ihmisille. Lopulta auttoi että lopetin välittämästä siitä että millään ei ole merkitystä. Olen onnellisempi kuin vuosiin enkä enää haikaile kiiltävän tulevaisuuden tai menneisyyden perään. On vain tämä hetki eikä mitään muuta.

Ehkä tämä onkin syynä siihen ettei keski-ikä ahdista! Koin kamalan eksistentiaalisen kriisin teininä, masennuin ja kaikki tuntui turhalta. Sitten vaan hyväksyin, että aine se vaihtaa olomuotoaan alkuräjähdyksestä tietoisen sekunnin kautta maailmanloppuun ja ikuiseen kylmään pimeyteen. Ajattelin että oh well, nautitaan se minkä voi.

Nyt odotan jokaista mulle annettua hetkeä ja olen äärettömän onnellinen lapsistani ja siitä että löysin sielunkumppanini. Vaikka tuho meidät kaikki sitten joskus kohtaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon 42. Mä tunnen että mulla on mahtavat vuodet edessä.

Etäläpsy! Olen 40 ja sama fiilis. Onko harhoja, kun liian moni ikätoveri näyttää hautaavan itseään elävältä.

Minäkin olin muutama vuosi sitten ihan rekan alle jäänyt. Sitten karsin velvollisuuksia ja aloin nauttia elämästä.

Kyllä mullakin oli kivaa vielä 42-vuotiaana. Jokin käänne tapahtui viime kesänä kun täytin 47v. Pohjalla vietävä stressi ja muutto uuteen kotiin ja rysäyksellä myös paljon merkkejä siitä, että vaihdevuodet ovat alkaneet. Koko ajan pitää jonkin vaivan takia lääkitä itseä. Mikään ei huvita eikä kiinnosta, kaikki on niin nähty jo. Talvella alkoi myös migreeni. Tuntuu että koko vapaa-aika menee siihen, että yritän lääkitä ja venytellä itseäni kuntoon että jaksan seuraavan työpäivän. Ja tiedän, tämä istumatyö ei auta terveyttä vaan rypistää tähän tuolille. Nytkin päätä taas särkee. Näinä kolmena edeltävänä vapaana ei muuten särkenyt. Edellinen särky oli perjantaina. Jos ei koko ajan sattuisi tai saisi joskus nukuttua yön heräämättä, niin elämä todellakin hymyilisi.

Tämä! Jatkuvasti tulee jotain uutta riesaa eikä aiemmat mene pois enää edes ajan kanssa tai lepäämällä kuten ennen. Ja itseasiassa se paikoillaan olo on melkein pahinta mitä voikaan tehdä koska sitten on jumissa koko kroppa..

Ei olisi vielä 40-vuotiaana voinut kuvitellakaan, että elämä ja olo on vain 5 vuotta myöhemmin tällainen ja se on ihan normaalia ja luonnollista että esim silmät alkaa kuivumaan päähän eikä yöllä saa nukutuksi, jos on juonut iltapäivällä kupillisen kahvia.

Vierailija kirjoitti:

Te edesautatte sitä ihan itse. Liikkuminen vähenee, punainen liha ja alkoholi maistuu. Milloin viimeksi teitte kuperkeikan? Onko festareilla käynti sitä, että istutte olutteltassa VIP-alueella? Milloin teitte viimeksi jotain luovaa, jotain ihan omaa? Luetteko enää edes kirjoja? Milloin perehdyitte viimeksi ihan uuteen asiaan? Milloin haastoit itsesi henkisesti tai fyysisesti?

Laittakaapa joku nuori elämään teidän elämäänne, hekin tylsistyvät, tulevat kiukkuiseksi ja masentuvat, vaikka olisi miten paljon elinvoimaa.

Taidat olla aika nuori, koska kuvailit tuossa aika tyypillistäkin nuoren (alle 25-vuotiaan) elämäntapaa ja tyyliä.

Harvempi elää noin epäterveellisesti ja ankeasti enää edes lähempänä kolmeakymppiä saati sitten reilusti yli 40-vuotiaana.

Kevätväsymys ja masennus monella. Meidän pitäisi oppia ajattelemaan niin että jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä tai kokea jotain kivaa. Ja elämme elämämme parasta ikää olimme sitten minkäikäisiä tahansa.

Eräs uudehko ystäväni kertoi tutustaanm joka oli juuri jäänyt eläkkeelle, että tämä eläkeläinen on alkanut elää ja nauttia kun ei työt ole rajoittamassa. Käy konserteissa, teattereissa jne ja voi lähteä aamujunalla Helsinkiin ja tulee myöhäjunalla kotiin. Matkaa n 400 km.

Toki olis mukavaa jakaa kokemuksia kun olisi yks hyvä ystävä, joka voi irtautua helposti ja lähtisi mukaan, mutta ei näköjään kaikki tarvitse ketään vaan voi hakea yksin elämyksiä ja kokemuksia.

Ehdotan, että pyytäkää yksi ystävä mukaan ja viikonloppu tai päivä jossakin voi saada ihmeitä aikaan.

Se on sitä elämän todellisuutta kun tajuaa että minäkin olen vain kuolevainen. Tajusin asian kun täytin 50 v. ja isäni kuoli. Elämää on oikeasti enemmän takanapäin kuin edessä. Nuoruuden hömpötykset ja unelmat on eletty. Loppuikä on vain tasaista junnaamista ja mummoutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole ihme kyllä kadonnut ollenkaan, vaikka ikää 48 v ja vaihdevuodet päällä, enkä ole koskaan elänyt terveellisesti, vaan aivan päinvastoin. Alkoholin suurkuluttajakin lähes koko aikuisikäni, sairaalloinen ylipaino tms. 

Mutta olen fyysisesti paljon pirteämpi kuin nuorempana. Tarvin vähemmän unta, herään pirteänä, jaksan paljon ja on energinen olo suurimman osan päivää. Henkisesti on käynyt tuo sama kuin monella, ei enää kiinnosta ne vanhat, nuorempana tavoitellut asiat. Tyyliin matkat, juhliminen, harrastukset - ei kiitos, en tahdo. Mutta mulla se ei ole johtanut mihinkään masennuksentapaiseen, vaan siihen että saan nautintoni siitä arjesta. Hyvästä ruoasta, lämpimästä suihkusta, kävelystä luonnosta ja linnunlaulusta ja kevätkukista - niin naurettavan pienistä asioista, etten niitä edes huomannut nuorempana kun oli niin kiire painaa ja tavoitella kaikenlaista isompaa.

Hienoa. Olen tasan samaa mieltä. Arjessa on taikaa kunhana pysähtyy senverran, että oppii sen näkemään. Olen melkein samanlainen ja pirteä sekä energinen vaikka ikää 72. 

Eli kun olet ollut sairaalloisen ylipainoinen koko ajan, sulle ei tule sitä keski-ikäisen masennusta, joka tulee ulkonäön romahduksesta ja siitä, että monet vaivat alkavat estää monet lajit, matkat ja harrastukset, joista ennen sai haastetta ja nautintoa elämään, kun et ole niitä sairaallisen ylipainoisena ennenkään pystynyt tekemään? Tuota se on sitten vanhempana: syömistä, vähän ulkona kävelyä, kukkien katselua ja suihkuun. Ja saa olla tyytyväinen, jos edes sen jaksaa. Ymmärrätkö, että jos on esim. harrastanut vaativia lajeja ja tavoitteellisesti, ja jossa ehkä vielä ulkonäköä vaativaa esiintymistä, romahdus tällaiseen hyvin rajoittuneeseen elämään on paljon suurempi, ja se masennus tulee siitä? Sulla alkon suurkuluttajana nyt vielä alkoholi sumentamassa todellisuutta.

41v ja ollut jo vuoden ajan vakava työuupumus, mutta siinä on muutakin. Tänä keväänä ehkä myös masennuin lopulta. 

Liikaa vastoinkäymisiä elämässä, joihin en voi vaikuttaa. Varmaan jotain traumaa menneisyydestä, narsistinen ja liian ankara äiti, isän hylkäämäksi joutuminen, rankka koulukiusaaminen 9v ajan, lisäksi kiusatuksi tullut myös opiskelu- ja graduaikaan sekä vielä työelämässä. Vedän puoleeni lannistavia päällepäsmäreitä, joille on vissiin nautinto rääkätä minua. Oma äiti saa väliajoin haukkumiskohtauksia ja pitää 4kk mykkäkoulua eikä pyydä ikinä anteeksi. 

Mies ei enää koske pitkällä tikullakaan, ei ole mitään läheisyyttä enää, mutta ei anna avata suhdetta ja minun koskea keneenkään muuhuhkaan. Eipä sillä, että kukaan muukaan tulisi tämmöistä vanhaa kurppaa enää haluamaankaan.

Olen muuttunut näkymättömäksi, kukaan ei enää edes halaa spontaanisti. 

Olen laihtunut jotain 25kg, koska sain kaikesta stressaamisesta syömishäiriön. 

Käyn nykyään vain kaiket ajat siellä töissä ja se vie kaiken energiani. Töiden jälkeen en jaksa mitään. Kukaan ystävistäni tai lapsuudenperheenjäsenistä ei ota enää yhteyttä, ja koen itseni todella yksinäiseksi ja hylätyksi kaikin puolin. 

Rahat ei riitä enää kaiken kallistuttua elämiseen, vaan vaikka elää säästeliäästi, niin kaikki menee peruselämän kuittaamiseen. Mitään kivaa ei ole tiedossa koskaan, koska ei ole rahaa mihinkään. 

Kaikenkaikkiaan oon tosi väsynyt ja kyllästynyt, ja koen, että elämän paras aika meni jo 10v sitten, kun  lapset oli pieniä. Nykyisin millään ei oikein ole merkitystä ja lähinnä vain roikun täällä, kun en viitsi viiä lapsilta äitiä. 

Käyn terapiassa, mut ei sekään ole auttanut tähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon 42. Mä tunnen että mulla on mahtavat vuodet edessä.

Etäläpsy! Olen 40 ja sama fiilis. Onko harhoja, kun liian moni ikätoveri näyttää hautaavan itseään elävältä.

Minäkin olin muutama vuosi sitten ihan rekan alle jäänyt. Sitten karsin velvollisuuksia ja aloin nauttia elämästä.

Odota vaan kun täytät 50 😅

Joskus vielä aamulla herätessä ensimmäinen ajatus on, että mitähän kivaa tänään tulee tapahtumaan.

Sitten alan muistaa todellisuuden ja innostus kutistuu.

No olisittepa kuolleet koronaan, kun niin haluatte kuolla. Eipä sitten onni ollut matkassa. Kai edes yrititte olla suojautumatta siltä "pelastajalta" . Eihän olisi järkeä suojautua kuolemalta, jos sitä niin kaipaa ja haluaa. Tai voi kun asuisitte Ukrainassa, sielläkin olisi monille teille käynyt hyvä tuuri ja olisitte päässeet pois tästä ankeudesta.

Näin se käy ihmisille, joilla on kaikki niin hyvin. Heille mikään ei tunnu miltään. On se jännä ilmiö.

Maailman onnellisimmassa maassa asuminen on ankeaa. Ei riitä haasteita tarpeeksi, joka kasvattaisi elämänhalua.

Kiitos Ap. tästä ketjusta! ihana tajuta, että en ole yksin tällainen!

Fyysisesti olen kunnossa. Syön terveellisesti ja kuntoilen. Kroppa on pysynyt nuoruuden kuosissa. Ihmiset arvioivat ikäni jopa 15 vuotta nuoremmaksi.

Ulkoisesti olen pysynyt kuosissa, koska minulle on kehittynyt siitä vahvat päivittäiset rutiinit. terveellinen ruoka, kuntoilu ja ihonhoito ym.

Henkinen puoli sitä vastoin on juuri tuo mitä kuvailit.

Minusta on tullut huumorintajuton, mistään innostumaton täti.

telkkarikanava vaihtuu välittömästi, jos sieltä tulee joku "humoristinen" kisailuohjelma, missä on joku ylipirteä juontaja ja lauma ad/hd-julkimoita "hyppimässä pöydillä".

Mainokset ärsyttävät väkisinväännetyllä huumorillaan ja äänekkäällä aggressiivisuudellaan.

Nuorempana matkustelu oli intohimoni! Haaveilin omasta kämpästä Etelä-Ranskassa.

Nyt kun minulla olisi varaa siihen kämppään ja puhun sujuvaa ranskaa, haaveilen vain kesästä ja vanhasta, mummolta perimästäni alkukantaisesta kesämökistä.

Haaveilen makaavani laiturilla tekemättä mitään...

Haaveilin vielä 10 vuotta sitten uudesta työpaikasta ehkä jopa alanvaihdosta. Nykyään tuntuu että "uuteen hyppäämiseen" ei ole energiaa ja mikään ala ei kiinnosta. En tunne mitään kipinää mihinkään.

Ei ihme, että me "vanhat tädit" emme ole tietotaidostamme huolimatta "kuuminta hottia" työmarkkinoilla. Meistä puuttuu se "into ja kipinä".

Toki tunnen varttuneitakin tätejä, joilla on "hullun energiaa" ja he ovat työpaikan kauhu. Kukaan ei halua jäädä sellaisen jyrän alle! He ammentavat ilmeisesti voimansa kiukusta.

Bailaus ei kiinnosta. Valitsen hyvän kirjan ja oman sängyn milloin vain. Oikeastaan se on etenevässä määrin suosikkivalintani.

Shoppailu ei kiinnosta. Komerot on jo täynnä vaatteita ja kaupoissa ravaaminen ja vaatteiden sovittelu käy nykyään työstä.

Muoti ei kiinnosta. Kenelle nuo muoti-jutut edes on suunnattu? Tyyliin: tänä keväänä sinäkin pukeudut näin, ( halusit tai et). Sitten kuvissa esitetään jotain hirvityksiä jotka maksaa useampia saturaisia joihin nuorilla ei ole varaa ja vanhempia ei kiinnosta.

Kengät pitää olla tänä keväänä tämän näköiset... Ja höpöjä! pistän jalkaan ne kengät, jotka ovat muotoilultaan klassisen ajattomat ja mikä tärkeintä, hyvät jalalle.

Vierailija kirjoitti:

lähinnä ehkä se johtuu koronarokotteista eiks pekka poutakin saanut phkeeseen tukoksen vaikka liikkuu ja on elinvoimainen

Ei vaan meteorologi liukastui jäisellä kadulla ja rikkoi jalkansa.

Ei päde minuun. Testosteroni kokonais 1023 ja ikää 46v.

Justiinsa puhuin italiaa puistossa tutun kanssa ja nyt rinta ojentaja treenit päälle.

Liike luo energiaa.

ylös ulos lenkille.

Luonnon energia on täydellistä, menkää värähtelemään luonnon kanssa.

Se tarttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole ihme kyllä kadonnut ollenkaan, vaikka ikää 48 v ja vaihdevuodet päällä, enkä ole koskaan elänyt terveellisesti, vaan aivan päinvastoin. Alkoholin suurkuluttajakin lähes koko aikuisikäni, sairaalloinen ylipaino tms. 

Mutta olen fyysisesti paljon pirteämpi kuin nuorempana. Tarvin vähemmän unta, herään pirteänä, jaksan paljon ja on energinen olo suurimman osan päivää. Henkisesti on käynyt tuo sama kuin monella, ei enää kiinnosta ne vanhat, nuorempana tavoitellut asiat. Tyyliin matkat, juhliminen, harrastukset - ei kiitos, en tahdo. Mutta mulla se ei ole johtanut mihinkään masennuksentapaiseen, vaan siihen että saan nautintoni siitä arjesta. Hyvästä ruoasta, lämpimästä suihkusta, kävelystä luonnosta ja linnunlaulusta ja kevätkukista - niin naurettavan pienistä asioista, etten niitä edes huomannut nuorempana kun oli niin kiire painaa ja tavoitella kaikenlaista isompaa.

Hienoa. Olen tasan samaa mieltä. Arjessa on taikaa kunhana pysähtyy senverran, että oppii sen näkemään. Olen melkein samanlainen ja pirteä sekä energinen vaikka ikää 72. 

Eli kun olet ollut sairaalloisen ylipainoinen koko ajan, sulle ei tule sitä keski-ikäisen masennusta, joka tulee ulkonäön romahduksesta ja siitä, että monet vaivat alkavat estää monet lajit, matkat ja harrastukset, joista ennen sai haastetta ja nautintoa elämään, kun et ole niitä sairaallisen ylipainoisena ennenkään pystynyt tekemään? Tuota se on sitten vanhempana: syömistä, vähän ulkona kävelyä, kukkien katselua ja suihkuun. Ja saa olla tyytyväinen, jos edes sen jaksaa. Ymmärrätkö, että jos on esim. harrastanut vaativia lajeja ja tavoitteellisesti, ja jossa ehkä vielä ulkonäköä vaativaa esiintymistä, romahdus tällaiseen hyvin rajoittuneeseen elämään on paljon suurempi, ja se masennus tulee siitä?

Mistä ihmeestä päättelet, että kuluttaisin alkoa. En ole eläissäni kuluttanut. Työni aikoinaan oli todellakin ulkonäköä vaativaa esiintymistä ja minulla ei tapahtunut mitään romahdusta kun lähdin eläkkeelle eikä elämäni ole rajoittunut kovinkaan kummoisesti. En ole istahtanut keinutuoliin valittamaan elämääni vaan porskutan eteenpäin ja vieläpä ilman mitään lääkitystä. Onpa täällä taas negaporukkaa lyttäämässä muita. Itse en vaan anna itseäni lytätä. Piehtaroikaa siinä sitten, usein itsetehdyssä masennuksessanne jos et osaa itseänne sieltä ylös saada.

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin saan tinderistä vain kahta kauheamman ulkopuolisuuden tunteen. Miehet siellä on tyhjempiä kuin nettipankin botti. Siinä kun käy läpi kymmeniä suoria seksiehdotuksia (ei kiinnosta) ja toiset kymmenet tyyppejä jotka eivät oikeasti osaa keskustella muuta kuin heittää eri variaatioita kysymyksestä "Mitä kuuluu, mitäs sun aamuun päivään iltaan, miten päivä meni, onko suunnitelmia päivälle, mitä kuuluu" (oikeasti, ihan sama mitä näille vastaa tai heiltä kysyy, he palaavat tähän samaan kysymykseen!) niin tuntuu että on ainoa ajatteleva ja tiedostava olio koko maapallolla.

Nauroin tälle, koska niin totta :D

Sielun tyhjyys tekee tuon. Ei voimaa eikä halua elää.Täyttäkää sielunne rakkaudella niin kaikki ongelmanne ratkeavat.

Älkää odottako tai vaatiko, että teitä rakastetaan. Vaan rakastakaa itse. Se täyttää teidät rakkaudella,ihmisen itsensä rakkaus. Kenenkään toisen rakkaus ei sitä tee.

Rakkaus on vastaus kaikkeen.

Jos rakkautta etsii itsensä ulkopuolelta, sitä ei tule ikinä löytymään. Se on sisäisesti jokaisessa itsessään. Siinä on onnellisuuden avain.

Näin Jumala tulee elämäänne. Jumala on rakkaus. Ilman Jumalaa ei voi elää. Kuten olette huomanneet.

Ottakaa tai jättäkää neuvo käyttämättä. Oma on elämänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan samaa. Mikään ei kiinnosta. Ei ole unelmia ei projekteja. Rahaa olisi mutta ei mitään mihin sitä kiinnostaisi kuluttaa..

N53

"Rahaa on"   : D

No mikäs tuossa naurattaa? Olen velaton ja palkkani on hyvä. Lapset omillaan. Säästöön jää enemmän kuin on ostettavaa. On ollut toisenlainen aika. Kun piti laskea joka markka eikä ollut rahaa esim talvikenkiin. Vähän epäreilua..nuorena olisi ollut tarpeita ja kiinnostuksen kohteita monenmoisia. Nyt ostan osakkeita. Eikä sekään sydäntä sykähdytä. Tässä iässä ei enää eria inko tilillä 10 000 vai 100 000 kun ei sitä kuitenkaan käytä. Penskat perii..

N53

En sinulle naura, vaan tuli tuo mieleen politiikan puolelta. Sori 😕