Elämänvoiman katoaminen keski-iässä

Ei toi ole keski-ikä, toi on masennus. 

Mulla on sama ja oon "vasta" 26. Ei meinaa mistään enää innostua ja mitään ei saa aikaiseksi

Vierailija kirjoitti:

Oon 42. Mä tunnen että mulla on mahtavat vuodet edessä.

Näin minäkin kuvittelin 42-vuotiaana. Viisi vuotta myöhemmin elämäni tuntuu merkityksettömälle.

Vierailija kirjoitti:

Ei toi ole keski-ikä, toi on masennus. 

Voi olla.

Reaktiivinen sellainen.

Mutta paskanko tälle tekee, elämä syytänyt lunta tupaan.

On mahtanut elämän voima kertyä vyötärölle.

Ihminen on lajina niin typerä ja tuhohakuinen, että se syö viimeisetkin elämänhaluni rippeet. Kaikkein nerokkaimmat yksilöt käyttävät kapasiteettinsa lähinnä tuhon nopeuttamiseen ja vähemmän nerokkaat ajautuvat mukavuudenhalunsa ja itsekkyytensä ajamina yhä kiihkeämpään kuluttamisen kierteeseen. Kaikkien toimintaa leimaavat oma etu ja kyvyttömyys nähdä kokonaisuutta selkeästi.

Maapallo ei kauan kestä meitä tällaisina: kaikkialle tunkeutuvana, resurssit tyhjiin pumppaavana ja muusta luomakunnasta viis veisaavana massana. Turha tulla kehottamaan, että ei muuta kuin ferritiinit kuntoon/ lomalle Nykiin/ kuuntelemaan Šostakovitšia/ joogaamaan/ shoppailemaan/ vetämään pää täyteen. Tämä kollektiivinen kujanjuoksu vain ajaa minut toivottomuuteen. Tunnelin päässä ei todellakaan näy kuin yhä pimeämpää, miten ikinä yritänkään suggeroida itseäni ajattelemaan toisin. M52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailmanjärjestys on luonnoton. Ihmistä ei ole luotu olemaan nykyisen kaltaisessa työelämässä ja arjen oravanpyörässä. Ja elämään siten ja siellä, mitä joku viranomainen käskee. Tai sarjadeittailemaan, keskittymään pelkästään itseensä, haalimaan materiaa ja rahaa. Puuttuu vapaus, omaehtoisuus, hidastahtisuus, yhteisöllisyys ja luonnollisuus.

Minkäslainen oravanpyörä se ennen oli kun koko valoisa aika meni joko ruuan keruuseen tai ruumiillisern työhön. Sinä olet vain romantisoinut ajat ennen "oravanpyörää"

Joku tutkija sanoi että ihmiset elävät nykyään jopa puolta kauemmin kuin aikaisemmin ja vieläpä "nuorina" ja hyväkuntoisina.

Kivikaudella ihmiset olivat ikäloppuja jo vähän päälle 30v. Ihmisen "henkinen" elinikä tulee kuulemma päätökseen jo 40v. Ihmistä ei "henkisessä mielessä" ole tarkoitettu elämää n yli 50v. Ehkä tämä sitten aiheuttaa jotain psykologisia ongelmia. Keho ja kasvot voi nyky-50v.llä olla nuoremman näköiset kuin esivanhemmilla kolmekymppisinä mutta henkisellä tasolla maailmanmeno ei enää jaksa kiinnostaa. Kaikki on nähty ja "uudistumiseen" ei löydy henkistä energiaa. Ei jaksa "hyppiä seinille" kuten nuorena. Maailma tuntuu vieraalta ja epäsopivalta uusine "hypetys-energioineen".

Tämän huomaa esim. työnvälitystoimistossa missä nuori konsultti "into piukalla" yrittää valaa inspiraatiota yli 50v. työttömään, joka ei jaksa lähteä enään "uusille urille" innostumaan ja uudistumaan.

Ei elämänvoima katoa vielä keski-iässä, ootko stressaantunut? 

Vierailija kirjoitti:

Huomaan samaa. Mikään ei kiinnosta. Ei ole unelmia ei projekteja. Rahaa olisi mutta ei mitään mihin sitä kiinnostaisi kuluttaa..

N53

Ai kamala! Onpa synkkä asenne. Opiskele, matkusta. Olen itse 55v ja kiinnostaa vaikka mikä. Opiskelen nyt uutta ammattiakin. Itsestä täytyy kyllä pitää huolta iän myötä, just kävin kylpylässä uimassa, infrapuna- ja höyrysaunassa. Hyvässä lykässä on aikaa elää vielä toiset 55 vuotta ja toteuttaa lisää unelmia.

Joku aivosumu iskenyt täälläkin.

Mieli jaksaisi, mutta keho ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan samaa. Mikään ei kiinnosta. Ei ole unelmia ei projekteja. Rahaa olisi mutta ei mitään mihin sitä kiinnostaisi kuluttaa..

N53

Ai kamala! Onpa synkkä asenne. Opiskele, matkusta. Olen itse 55v ja kiinnostaa vaikka mikä. Opiskelen nyt uutta ammattiakin. Itsestä täytyy kyllä pitää huolta iän myötä, just kävin kylpylässä uimassa, infrapuna- ja höyrysaunassa. Hyvässä lykässä on aikaa elää vielä toiset 55 vuotta ja toteuttaa lisää unelmia.

Olisi ihanaa matkustaa ja elää itselleen. Valitettavasti en voi, on huolleytava mies ja raivoava, passattava teini-ikäinen. Itselleni ei jää mitään energiaa ja elämäniloa. Haluaisin vaan lähteä pois ja toteuttaa omia unelmiani.

T. Sivusta

Tiedoksi, että kaikilla viisikymppisillä ei ole rahaa matkustella, lekotella kylpylöissä, lepäillä, harrastaa ja kierrellä maailmaa.

Meitä on paljon noin 50-vuotiaita alaikäisten lasten äitejä ja isiä. Meillä on kotona huollettavana omat lapset, oma koti, työ ja pankkiin on asuntolainaa. Omista ja puolison sukulaisista ei ole mitään apua mihinkään asiaan. Omin voimin ja itse on pärjättävä.

Nykyisin monella 50-vuotiaalla on alaikäisiä lapsia kotona. Monella on paljon asuntolainaa maksettavana. On kuormittava työ ja moni tekee työtä matalapalkka-aloilla. Pienipalkkaisena ja noin 50-vuotiaana en kuljeskele kylpylöissä ja matkustele ympäri maailmaa etsimässä elämyksiä. Käyn kauppojen ilta-alennuksissa ja etsin ahkerasti -30% alelaputettuja tuotteita. Niistä saan ylimääräisen ilta-alennuksen. Säästämme kaikesta, mistä voimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan samaa. Mikään ei kiinnosta. Ei ole unelmia ei projekteja. Rahaa olisi mutta ei mitään mihin sitä kiinnostaisi kuluttaa..

N53

Ai kamala! Onpa synkkä asenne. Opiskele, matkusta. Olen itse 55v ja kiinnostaa vaikka mikä. Opiskelen nyt uutta ammattiakin. Itsestä täytyy kyllä pitää huolta iän myötä, just kävin kylpylässä uimassa, infrapuna- ja höyrysaunassa. Hyvässä lykässä on aikaa elää vielä toiset 55 vuotta ja toteuttaa lisää unelmia.

En ole ikinä ymmärtänyt hehkutusta, miten muitten auttaminen jotenkin antaa elämälle merkityksen.

Minulle jatkuva muitten passaaminen ja ymmärtäminen on rasittavaa. Ihmiset ovat itsekkäitä ja käyttävät helposti hyväksi muita.

Ehkä tämä auttaminen onkin todellisuudessa jotain sellaista, josta saa kicksejä joutumatta oikeasti tekemään mitään. Esim. antaa rahaa keräykseen, sammuttaa valot earth hour -aikaan, ostaa rintasyöpäpinssin.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tässä on kyse enemmän siitä, että vanhetessa ihmisen perusluonne tulee selvemmin esiin. Esim itse olen todella introvertti, joten jätän kaikki mahdolliset menot pois kalenteristani ja olen kotona niin paljon kuin mahdollista. Tunnen itseni ja tiedän, että viihdyn niin parhaiten. Lisäksi kun on jo nähnyt maailmaa, niin tietää, ettei siinä vilkkaammassa sosiaalisessa/harrastuselämässä mitään ihmeitä ole. Nuorena en vielä tiennyt, joten tohotin joka puolella ja olin koko ajan ylikierroksilla ja jaksamiseni rajoilla. Olin myös kunnianhimoinen ja siksi riitti motivaatiota tehdä kaikenlaista, enää en ole.

Eli aika luonnollinen tämä kehitys, ei se tarkoita, että keski-ikäinen olisi jotenkin sairaalloinen, jos ei enää liehu ympäriinsä.

Juuri näin!

Toinen intro, joka skippaa suosiolla kaiken maailman tapahtumat ja kekkerit.

Oma seura, paras seura. Toi vaihtelu virkistää.

Kun käy harvoin oma reviirin ulkopuolella, sitä omaa aluetta ja rauhaa arvostaa Vieläkin enemmän!

Mulla oli alhainen ferritiini ja vaihdevuosien kaltaisia oireita. Nyt on ihan erilainen olo! Suosittelen ensin testaamaan kilpparin ja raudan, sen jälkeen gyne..jos oireet ei helpota?

N47

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä ymmärtänyt hehkutusta, miten muitten auttaminen jotenkin antaa elämälle merkityksen.

Minulle jatkuva muitten passaaminen ja ymmärtäminen on rasittavaa. Ihmiset ovat itsekkäitä ja käyttävät helposti hyväksi muita.

Ehkä tämä auttaminen onkin todellisuudessa jotain sellaista, josta saa kicksejä joutumatta oikeasti tekemään mitään. Esim. antaa rahaa keräykseen, sammuttaa valot earth hour -aikaan, ostaa rintasyöpäpinssin.

En usko, että tilisiirron tekeminen tai jonkun pinssin ostaminen vaikuttaa paljonkaan.

Nimenomaan se, että itse tekee, laittaa itsensä likoon, sen sijaan vaikuttaa.

Esim.

-kerää ja lajittelee tavaraa, mitä lähtee jonkun porukan mukana viemään todellisessa puutteessa oleville

-menee kehitysmaan lastenkotiin vapaaehtoiseksi leikittäjäksi vähäksi aikaa

-osallistuu seurakunnan ruoka- ja vaateapupäivään, istuu yhteiseen pöytään syömään laitapuolen kulkijoiden kanssa, juttelee ja kuuntelee

...

Aikamoista lukea teistä 5-kymppisistä, joita ei enää mikään kiinnosta!

Kun mä täytin 50, ja viimeinen lapsi lähti pesästä, niin lähdin minäkin.

Myin talon ja tavarat, muutin ulkomaahan. En ihan vain olemaan, vaan mulla oli siellä tehtävä. Sellainen asia, mistä olin todella innostunut, ollut jo 10 v, mutta olosuhteet sallivat lähdön vasta silloin.

Nyt olen 65 ja olen palannut takaisin. En suinkaan maitojunalla enkä istumaan kiikkutuolissa.

Ei kestänyt kuin pari vuotta, kun minulla oli taas uusi idea, mihin suunnata. Nyt pysyn kotimaassa, hyvinkin paikoillani, mutta aivoja ja kehoa aktivoiva puuhailu ei lopu.

Huomatkaa, että 30-vuotiaana olin masentunut ja tunsin ettei elämällä ole minulle enää mitään tarjottavaa, ei ainakaan mitään hyvää. Olin täysin väärässä.

On hyvä ketju vertaistukea.

Vierailija kirjoitti:

Maailma on muuttunut liikaa. Olen täysin ulkona. Ei kiinnosta enää eläytyä nykyhulluuteen.

Tämä! Maailma menee sairaammaksi koko ajan. Olen avoin ja nuorekas 53 -vuotias, mutta kaikessa tässä transhulluudessa ja "mieskin voi synnyttää" -vääristymissä menee itsellä raja ja olen niin surullinen lastenlasteni puolesta. Mietin usein että pääsisipä vain täältä pois eikä tarvitsisi nähdä mm. tulevaa III WW:ta