Kuinka monta teini-iästä lähtien yhdessä pysynyttä paria tunnet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä Vauva fi = Eronneiden kokoontumis- ja hehkutus paikka. Pitkiä liittoja ei arvosteta, mutta ei se Tinderkään lohtua tuo!:D

Niin ja joidenkin mielestä pitkä liitto tarkoittaa vain niitä, jotka menivät presidentin erikoisluvalla naimisiin alaikäisinä ekan seurustelukumppanin kanssa.

Nykyään on muotivillitys, että erotaan.

Täällä on muutamia jotka eivät "ilkeä" kertoa pitkästä liitostaan, vaikka se on ihan kunnia-asia. Varmaan pitkät liitot tulevat taas takaisin, kunhan on kokeiltu tämä erojen anti ja ihanuus ja juostu läkähdyksiin kaiken hömpän perässä.

Erobuumi on kyllä hirveän huono muoti.

Siinä on samaa kuin takapuolen kasvattamisessa ja ripsien pidennyksissä. Ovat jo vanhaa muotia. Mutta villitykset vievät mukanaan, ikävä kyllä.

Tunnen yhden. Kaveri ja hänen miehensä samasta lukiosta. Olikohan ne nyt 15 tai 16 kun alkoivat seukata.

Niin ja eiköhän se ole vain aikalailla tuurista kiinni. Jos löytyy kerralla oikea, niin mitä sitä vaihtamaan. Meillä vähemmän onnekkailla pitää veikata muutamasta kerrasta kymmeniin kertoihin.

kaksi kuudesta parista pysynyt yhdessä, heidän vanhemmista en tiedä

Riippuu ikäluokasta. Omien vanhempien liitot kestivät. Omalla kohdalla toinen kerta toden sanoi. Nyt omat lapset eroavat oikein urakalla, niin ettei perässä pysy. Kyllä harmittaa. :(

Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä Vauva fi = Eronneiden kokoontumis- ja hehkutus paikka. Pitkiä liittoja ei arvosteta, mutta ei se Tinderkään lohtua tuo!:D

Niin ja joidenkin mielestä pitkä liitto tarkoittaa vain niitä, jotka menivät presidentin erikoisluvalla naimisiin alaikäisinä ekan seurustelukumppanin kanssa.

Nykyään on muotivillitys, että erotaan.

Täällä on muutamia jotka eivät "ilkeä" kertoa pitkästä liitostaan, vaikka se on ihan kunnia-asia. Varmaan pitkät liitot tulevat taas takaisin, kunhan on kokeiltu tämä erojen anti ja ihanuus ja juostu läkähdyksiin kaiken hömpän perässä.

Onko susta erobuumia se, että valtaosan eka teini-iän seurustelusuhde ei jää loppuiän suhteeksi? Kuulostaa vähän asenteelliselta ja sairaalta. En usko, että ikinä tulee yleistymään se, että pariudutaan melkein lapsina ja sitten hampaat irvessä pysytään yhdessä, koska se on "kunnia-asia". Ei suhteen pituuden kuulu edes mikään kunnia-asia olla, vaan syy suhteen pysyvyyteen ja pituuteen tulisi olla vain suhteen toimivuus ja se, että siinä on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.

Minulle taas ei vain puistattava, vaan kuvottava ajatus olisi kiitää uppo-outojen tyyppien perässä.

Parasta mitä tiedän on köllähtää illalla oman nallekarhun kainaloon, sen saman ja lämpimän.

Tosin avioon astuin vasta 19v. eli täysi-ikäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä Vauva fi = Eronneiden kokoontumis- ja hehkutus paikka. Pitkiä liittoja ei arvosteta, mutta ei se Tinderkään lohtua tuo!:D

Niin ja joidenkin mielestä pitkä liitto tarkoittaa vain niitä, jotka menivät presidentin erikoisluvalla naimisiin alaikäisinä ekan seurustelukumppanin kanssa.

Nykyään on muotivillitys, että erotaan.

Täällä on muutamia jotka eivät "ilkeä" kertoa pitkästä liitostaan, vaikka se on ihan kunnia-asia. Varmaan pitkät liitot tulevat taas takaisin, kunhan on kokeiltu tämä erojen anti ja ihanuus ja juostu läkähdyksiin kaiken hömpän perässä.

Erobuumi on kyllä hirveän huono muoti.

Siinä on samaa kuin takapuolen kasvattamisessa ja ripsien pidennyksissä. Ovat jo vanhaa muotia. Mutta villitykset vievät mukanaan, ikävä kyllä.

Todennäköisimminhän se ero tulee just teinisuhteissa.

Olen itse ollut 16-vuotiaasta asti yhdessä samanikäisen mieheni kanssa, olemme nyt 42v.  Meillä kolme kouluikäistä lasta. 

Lisäksi tiedän muitakin. 

Samasta lukiosta parin, joista toinen oli 16v ja toinen 18v kun alkoivat olemaan yhdessä, nyt ovat 40v ja 42v. He odottavat nyt esikoistaan.

Ja samasta lukiosta toisenkin parin, jotka alkoivat seurustella 17v, ja nyt ovat 42v, heillä kaksi kouluikäistä lasta.

Sitten aikuisena opiskellessa tavatut, jotka olivat olleet yläasteella 15v, kun alkoivat seurustella ja ovat nyt 43v. Heillä kolme lasta, joista kaksi nuorinta vielä päiväkodissa. 

Ja sitten opiskelukaverini, joka löysi interraililta nykyisen vaimonsa, olivat tuolloin 16v ja 19v, ja nykyisin siis 39v ja 42v. Heillä on neljä lasta, vanhin yläkouluikäinen ja nuorin täytti juuri vuoden. 

Lisäksi olen vielä aikuisiällä tutustunut yhteen kaveriin, joka on seurustellut 15-vuotiaasta lähtien miehensä kanssa, ja ovat nyt 44v, ja heilläkin on kolme lasta. 

Olikohan siinä kaikki. 

Mun mielestä kaikkia meitä yhdistää se, että ei ole aiempaa kokemusta kenestäkään muista, eikä tarvi vertailla muihin. Kaikki ovat luonteeltaan sellaisia seesteisiä ja kotona enempi viihtyviä, eikä kenenkään kanssa ole koskaan mitään draamaa. Kaikkien miehet ovat osallistuvia kotitöissä ja isyydessä ja todella huomioivia vaimojaan kohtaan.

Oma kokemus on se, että ollaan sovittu että asioista puhutaan avoimesti ja on luvattu olla yhdessä, eikä pikkuasiat hetkauta. Lisäksi ollaan vanhempina tiimi, jossa molemmat osallistuu yhtälailla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.

Minulle taas ei vain puistattava, vaan kuvottava ajatus olisi kiitää uppo-outojen tyyppien perässä.

Parasta mitä tiedän on köllähtää illalla oman nallekarhun kainaloon, sen saman ja lämpimän.

Tosin avioon astuin vasta 19v. eli täysi-ikäisenä.

Muita vaihtoehtojahan ei ole kuin lapsena aloitettu parisuhde (oletan, että seurustelitte vuosia ennen naimisiinmenoa, vai avioiduitteko nopeasti?) ja irtosuhteet.

Mikä teidän uskontokunta muuten on?

Vierailija kirjoitti:

Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.

Pitäisikö puolisoa vaihtaa aina sitä mukaa kuin itse "kehittyy". Miksi uusperheet sitten ovat niin vaikeita? Eivätkä ihmiset jaksa niissäkään? Ja taas erotaan.

Tunnen tosi monta, suurin osa tuntemistani 50+ pareista.

53v veljeni on ollut saman kanssa 18 vuotiaasta, eli 35v.

Itse olen 42 ja minullakin kumppani ollut sama jo 23 vuotta.

Toinen veljeni on 50v, hänellä tuore suhde, vasta 20v kimpassa.

Meidän kolmen veljeksen vanhemmat ovat myös ikänsä olleet yhdessä. Jokaisen veljeksen puolisoiden vanhemmat myös.

Kai se on jonkinlainen sukuvika.

Vierailija kirjoitti:

Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.

Niinpä.

Once you go Black, you dont look Back.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ollut 16-vuotiaasta asti yhdessä samanikäisen mieheni kanssa, olemme nyt 42v.  Meillä kolme kouluikäistä lasta. 

Lisäksi tiedän muitakin. 

Samasta lukiosta parin, joista toinen oli 16v ja toinen 18v kun alkoivat olemaan yhdessä, nyt ovat 40v ja 42v. He odottavat nyt esikoistaan.

Ja samasta lukiosta toisenkin parin, jotka alkoivat seurustella 17v, ja nyt ovat 42v, heillä kaksi kouluikäistä lasta.

Sitten aikuisena opiskellessa tavatut, jotka olivat olleet yläasteella 15v, kun alkoivat seurustella ja ovat nyt 43v. Heillä kolme lasta, joista kaksi nuorinta vielä päiväkodissa. 

Ja sitten opiskelukaverini, joka löysi interraililta nykyisen vaimonsa, olivat tuolloin 16v ja 19v, ja nykyisin siis 39v ja 42v. Heillä on neljä lasta, vanhin yläkouluikäinen ja nuorin täytti juuri vuoden. 

Lisäksi olen vielä aikuisiällä tutustunut yhteen kaveriin, joka on seurustellut 15-vuotiaasta lähtien miehensä kanssa, ja ovat nyt 44v, ja heilläkin on kolme lasta. 

Olikohan siinä kaikki. 

Mun mielestä kaikkia meitä yhdistää se, että ei ole aiempaa kokemusta kenestäkään muista, eikä tarvi vertailla muihin. Kaikki ovat luonteeltaan sellaisia seesteisiä ja kotona enempi viihtyviä, eikä kenenkään kanssa ole koskaan mitään draamaa. Kaikkien miehet ovat osallistuvia kotitöissä ja isyydessä ja todella huomioivia vaimojaan kohtaan.

Oma kokemus on se, että ollaan sovittu että asioista puhutaan avoimesti ja on luvattu olla yhdessä, eikä pikkuasiat hetkauta. Lisäksi ollaan vanhempina tiimi, jossa molemmat osallistuu yhtälailla. 

Miksi vertailu muihin olisi ongelma? Jos on juuri itselle sopivan, oikealta tuntuvan kumppanin kanssa, niin eihän aiemmat kokemukset mikään uhka ole. Ja vaikkei olisi niin kokemustakaan muista, kyllähän sitä silti tapaa ihmisiä ja voi tullakin vertailuja. Miksi se olisi uhka?

En ainakaan itse kokisi hyvänä sitä, jos kumppani viihtyisi kanssani vain, koska ei paremmastakaan tiedä.

Mun veli ja vaimonsa, ovat olleet yhdessä 43 vuotta. Siitä 34 vuotta naimisissa.

Muutama kaveripariskunta olleet yhdessä 20-30 vuotta.

Tunnen meidän lisäksi 3 tällaista paria. Tutustuttiin 16v, 17v alettiin seurustella ja 18v muutettiin suoraan lapsuudenkodeista yhteiseen kotiin. Kumpikaan ei siis ole koskaan asunut yksin ja se on minusta pelkästään mukavaa. Koskaan ei ole tarvinnut pärjätä yksin, aina on ollut paras kaveri vierellä setvimässä aikuiselämän kiemuroita. Kaikissa pitkissä parisuhteissa joko kasvetaan yhdessä ja mennään samaan suuntaan tai sitten ei, joten sen suuntaan ei mitään erityistä. Se mikä on erityistä ja hienoa on se, että ollaan kasvettu yhdessä koko matka ja rakennettu koko aikuiselämä yhdessä. Ei ole koskaan ollut sun ja mun erillistä elämää ja taloutta.

N37 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä Vauva fi = Eronneiden kokoontumis- ja hehkutus paikka. Pitkiä liittoja ei arvosteta, mutta ei se Tinderkään lohtua tuo!:D

Niin ja joidenkin mielestä pitkä liitto tarkoittaa vain niitä, jotka menivät presidentin erikoisluvalla naimisiin alaikäisinä ekan seurustelukumppanin kanssa.

Nykyään on muotivillitys, että erotaan.

Täällä on muutamia jotka eivät "ilkeä" kertoa pitkästä liitostaan, vaikka se on ihan kunnia-asia. Varmaan pitkät liitot tulevat taas takaisin, kunhan on kokeiltu tämä erojen anti ja ihanuus ja juostu läkähdyksiin kaiken hömpän perässä.

Onko susta erobuumia se, että valtaosan eka teini-iän seurustelusuhde ei jää loppuiän suhteeksi? Kuulostaa vähän asenteelliselta ja sairaalta. En usko, että ikinä tulee yleistymään se, että pariudutaan melkein lapsina ja sitten hampaat irvessä pysytään yhdessä, koska se on "kunnia-asia". Ei suhteen pituuden kuulu edes mikään kunnia-asia olla, vaan syy suhteen pysyvyyteen ja pituuteen tulisi olla vain suhteen toimivuus ja se, että siinä on hyvä olla.

Tuo on sitä katkerien eronneiden harhaa ja vouhkaa, että muka hampaat irvessä mentäisi. Ennen ihan tavallinen avioitumisikä oli +-20v.

Eli nuorina aikuisina mentiin yhteen ja kasvettiin yhdessä yhtä matkaa.

Kyllä kai tältä palstalta on saanut lukea, miten vaikeaa on löytää sopivaa kumppania. Sinkkuja on enemmän kuin koskaan Suomen historiassa. Eivätkä kaikki omasta tahdostaan.

Kaksi, toiset ovat olleet yhdessä 14-15 vuotiaasta ja toinen kai 18? Itse olin myöhässä ja aloitin 20 vuotiaana :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.

Pitäisikö puolisoa vaihtaa aina sitä mukaa kuin itse "kehittyy". Miksi uusperheet sitten ovat niin vaikeita? Eivätkä ihmiset jaksa niissäkään? Ja taas erotaan.

Olen eri, mutta eihän näihin ole mitään sääntöjä, mitä "pitää"tehdä. Jokainen päättää itse. Jos kokee kasvaneensa kumppanista erilleen, on ihan itse tehtävä valinta, jääkö silti ihmisen kanssa, joka ei tunnu oikealta, vai etsiikö jotain muuta. Mutta se on ihan tutkimuksissakin todettu, että ihmisen persoona kehittyy ja muuttuu vielä n. 25-vuotiaaksi asti, mutta erityisen paljon kehitystä ja muutosta tapahtuu murrosiässä, jolloin ihminen on irtautumassa vanhemmistaan ja hakemassa omaa tietään. Sen vuoksi moni ei ole aikuisena tavallaan sama ihminen kuin teininä. Itsetunto, suhde seksuaalisuuteen, arvot, elämäntavat, ihanteet ja toiveet voivat muuttua niin paljon, että aikuisena tekisi ihan erilaisia valintoja kuin teininä. Eihän moni teini ole ihan itsenäinenkään, ja monella vaikuttaa vielä vanhempien ja kaveteideb näkemykset.

Jotenkin omituista, että vertaat teinien ja perheellisten eroja, aivan kuin näissä olisi samanlaiset syyt ja seuraukset, ja aivan kuin kyse olisi täysin verrannollisesta asiasta. Uusperheiden haasteet ovat vähän eri juttu kuin teinisuhteen päättyminen. Nyt valoja päälle!