Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta teini-iästä lähtien yhdessä pysynyttä paria tunnet?
01.05.2023 |
Itse tunnen kaksi tällaista, jotka ovat 15-vuotiaana suunnilleen tavanneet ja ovat edelleen 20-40 vuoden jälkeen yhdessä. Miksi nää parisuhteet kestää? Oliko heidän vanhempansa pitkässä parisuhteessa myös?
Kommentit (278)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän kolme tällaista paria. Yksi on vanha työkaveri vaimoineen, olleet jostain 16,17v asti yhdessä, ei lapsia, nyt vähän päälle nelikymppisiä. En tunne niin hyvin että voisin ottaa suhteen sisältöön kantaa. Isäni vaimon molemmat tyttäret ovat olleen samojen poikien/miesten kanssa aina. Vanhempi löysi omansa kasiluokalla, ovat nyt lähemmäs kuuskymppisiä ja kaksi jo aikuista lasta, ja nuorempi isön vaimon tyttö ollut 8v asti oman miehensä kanssa, siis aluksi sellaisessa ronja ja birk tyyppisellä parhaat kaverit/tuo ihminen on se minun ihminen mentaliteetillä, nyt viisi kymppisiä, jäivät lapsettomaksi mutta eivät vapaaehtoisesti.
Kunnioitan suuresti tällaisia ihmisiä, ja olen tuollaisesta kumppanuudesta monesti haaveillut. Harmi ettei ole osunu omalle kohdalle.
Anteeksi? Siis kunnioitat ihmisiä heidän suhteidensa pituuden perusteella? Voi hyvää päivää :D
Juuri noista puheista tulee ne uskovaismielikuvat - kun joku sitä ihmetteli, että miksi epäillä'än uskiksiksi. Uskikset juuri kunnioittavat ja arvostavat ihmisten parisuhteita pituuden perusteella ja monesti ykköstavoite omallekin suhteelle on sen kesto, kaikki muu on toisarvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden pariskunnan, joista toinen käyttää henkistä ja taloudellista väkivaltaa toista kohtaan ja toinen on täysin loukussa ja sivuuttaa kaiken koska lapsilla pitää olla ydinperhe, puhuu jatkuvasti että sitten kun lapset isoja niin hän lähtee, mutta ennen ei voi erota koska lapset kärsii erosta kaikkein eniten ja lapsien elämä on pilalla jos vanhemmat eroaa. Mitä siitä vaikka lapset näkevät tuollaisen suhteen joka päivä ja kuuntelevat riidoissa kuinka vanhemmat huutaa että erotaan sitten, erotaan sitten vaikka kumpikaan ei oikeasti voi erota koska juuri se ero pilaa lasten elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-iän liitoista: On eri asia ollaanko yhteen menty 13 (thirteen) vs 19 (nineteen).
1960-70 luvuilla oli tavallista, että morsian oli 18-19v ja sulhanen 20-21v. Lapset saatiin noin 20v, nykyään on paljon 40v äitejä, jopa ylikin. Kaikki tehdään huolella ja harkiten, silti mikään ei kestä.Mietin miten jaksavat noin iäkkäinä vauvoja ja vaihdevuosissa teinejä.?
Nimim. Kaikkea katuu, vaan ei nuorena naimistaan (ja lasten hankintaa).
Ei se ihan niin mene. Nuorilla ei ole rahaa nykyisin. Olen 45 v. äiti ja mummo. Oma nuorin lapsi vasta 8 v. Nuoruuden liitosta on myös tytär 22 v., jolla on 1,5-vuotias poika ja toinen lapsi tulossa. Ei semmoista hankintaa, etteikö nuoret jotain avustusta siihen tarvitse. Uusimpana oli nyt kevätkengät. Kaikki on niin kallista. Ostin oikeat kengät, kun ei mummon sydän kestä katsoa, millaiset loppuun kulutetut tennarit oli kirppikseltä pojalle hankittu 3 eurolla. Avustettiin vaunujen hankinnassa ja toiset mummo ja ukki ostivat pinnasängyn, turvaistuimen ja muuta tärkeää. Meiltä oli ehditty kaikki vauvatavara jo laittaa kiertoon, niin ei ole antaa käytettynä.
Välillä otan myös mussukan meille viikonlopuksi hoitoon, kun nuoret tarvitsee omaa aikaa, viimeksi siivosivat kotinsa kunnolla, veivät lehdet ja pahvit keräykseen ja pitivät suursiivouksen. Ymmärrän sen hyvin, että ei ole vielä rutiineja samalla tavalla kuin tällaisilla 45-vuotiailla. Minähän siivoan joka päivä vähän jotain, niin ei keräänny kaaosta. Yhtenä päivänä pesen vessan, toisena päivänä pyyhkäisen kylpyhuoneen, kolmantena pyyhin pölyt, imuroin ja pyyhin lattiat, neljäntenä järjestelen eteisen ja pyyhin kurat pois (meillä on koira, joka kuljettaa kuraa eteiseen), viidentenä siivoan kaikki keittiön pinnat ja heitän vanhat ruuat pois jääkaapista, kuudentena päivänä vien lehdet, paperit, tölkit keräykseen ja seitsemäntenä päivänä raivataan ja siivotaan yhdessä lasten huoneet. Ei ole mikään orjallinen järjestys ja voin tarvittaessa olla tekemättä mitään, jos tulee vieraita tai ollaan veneilemässä. Pointtina vaan, että tuo siisteyden ylläpito on taito, joka on eletyn elämän kautta tullut. Nuoret vasta harjoittelee, ja silloin tulee noita kaaostilanteita. Mieheni hoitaa meidän perheen pyykkiasiat, joten mitään pyykkivuoriakaan ei kerry. Laitetaan myös kotiruokaa joka päivä ja kutsutaan nuori perhe usein viikonloppuisin syömään. Ei heillä vielä ole kummoisia ruuanlaittotaitoja, mutta siitä ne kehittyy, kun kyllästyy valmiisiin pitsoihin ja pinaattilettuihin. Tyttäreni on kyllä taitava leipomaan, mutta ei hän kotona asuessakaan mitään kunnon ruokaa tykännyt laittaa, korkeintaan uunissa ranskiksia ja kalapuikkoja, jos puoliväkisin pakotin. Hänen avomiehensäkään ei oikein laittele ruokia, mutta se on heidän oma valinta, koska kaikkea voi oppia. En minä itsekään osannut nuorena äitinä oikein ruokia laitella, mutta opettelin. Siskonmakkarakeitto, sämpylät, makaronilaatikko ja perunat ja nakkikastike oli niitä, millä alkuun pääsin, ja siitä se taito vähitellen karttui vuosien mittaan.
Tuokin on minusta vähän erikoinen luulo, että nuori jaksaa valvoa pikkulapsiarjessa. Ainakin tyttäreni on ollut todella väsynyt, kun perheessä 1,5-vuotias ikiliikkuja ja raskaus väsyttää. Joskus hän saattaa tulla viikonloppuna meille syömään ja käy pariksi tunniksi päiväunille tai molemmat nuoret nukkuvat päikkärit, siis myös lasten isä. Minulla ei itselläni ole kokemusta lähekkäin syntyneistä lapsista, kun oli pitkään vain yksi lapsi, olin yksinhuoltajanakin vuosia, ja oli taukoa 10 vuotta ennen seuraavan syntymistä ja sitten taas taukoa 4 vuotta ennen kuopuksen syntymää.
Eihän näistä kannata kinastella. Joku on löytänyt kestävän onnen jo nuorella iällä, (kuten minä). Joku toinen etsii sitä oikeaa vielä keski-ikäisenä. Joku ei löydä sopivaa koskaan. Irtonumeroiden harrastajat ovat oma lukunsa jotka eivät tahdo sitoutua, (eikä heidän pidäkään). Nykytrendinä vielä nämä muunsukupuoliset viritykset... Ota noista selvää.
En yhtään, ja kaikki alle 25v jotka ovat menneet naimisiin, ovat eronneet. Melko monella syy on se että toinen on täyttänyt 18v aiemmin ja baarit kiinnostaa sekä juominen. Alle 20v on vielä hyvin nuori loppuelämän suhteeseen, ajatukset, elämä muuttuu vielä monestikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-iän liitoista: On eri asia ollaanko yhteen menty 13 (thirteen) vs 19 (nineteen).
1960-70 luvuilla oli tavallista, että morsian oli 18-19v ja sulhanen 20-21v. Lapset saatiin noin 20v, nykyään on paljon 40v äitejä, jopa ylikin. Kaikki tehdään huolella ja harkiten, silti mikään ei kestä.Mietin miten jaksavat noin iäkkäinä vauvoja ja vaihdevuosissa teinejä.?
Nimim. Kaikkea katuu, vaan ei nuorena naimistaan (ja lasten hankintaa).
Ei se ihan niin mene. Nuorilla ei ole rahaa nykyisin. Olen 45 v. äiti ja mummo. Oma nuorin lapsi vasta 8 v. Nuoruuden liitosta on myös tytär 22 v., jolla on 1,5-vuotias poika ja toinen lapsi tulossa. Ei semmoista hankintaa, etteikö nuoret jotain avustusta siihen tarvitse. Uusimpana oli nyt kevätkengät. Kaikki on niin kallista. Ostin oikeat kengät, kun ei mummon sydän kestä katsoa, millaiset loppuun kulutetut tennarit oli kirppikseltä pojalle hankittu 3 eurolla. Avustettiin vaunujen hankinnassa ja toiset mummo ja ukki ostivat pinnasängyn, turvaistuimen ja muuta tärkeää. Meiltä oli ehditty kaikki vauvatavara jo laittaa kiertoon, niin ei ole antaa käytettynä.
Välillä otan myös mussukan meille viikonlopuksi hoitoon, kun nuoret tarvitsee omaa aikaa, viimeksi siivosivat kotinsa kunnolla, veivät lehdet ja pahvit keräykseen ja pitivät suursiivouksen. Ymmärrän sen hyvin, että ei ole vielä rutiineja samalla tavalla kuin tällaisilla 45-vuotiailla. Minähän siivoan joka päivä vähän jotain, niin ei keräänny kaaosta. Yhtenä päivänä pesen vessan, toisena päivänä pyyhkäisen kylpyhuoneen, kolmantena pyyhin pölyt, imuroin ja pyyhin lattiat, neljäntenä järjestelen eteisen ja pyyhin kurat pois (meillä on koira, joka kuljettaa kuraa eteiseen), viidentenä siivoan kaikki keittiön pinnat ja heitän vanhat ruuat pois jääkaapista, kuudentena päivänä vien lehdet, paperit, tölkit keräykseen ja seitsemäntenä päivänä raivataan ja siivotaan yhdessä lasten huoneet. Ei ole mikään orjallinen järjestys ja voin tarvittaessa olla tekemättä mitään, jos tulee vieraita tai ollaan veneilemässä. Pointtina vaan, että tuo siisteyden ylläpito on taito, joka on eletyn elämän kautta tullut. Nuoret vasta harjoittelee, ja silloin tulee noita kaaostilanteita. Mieheni hoitaa meidän perheen pyykkiasiat, joten mitään pyykkivuoriakaan ei kerry. Laitetaan myös kotiruokaa joka päivä ja kutsutaan nuori perhe usein viikonloppuisin syömään. Ei heillä vielä ole kummoisia ruuanlaittotaitoja, mutta siitä ne kehittyy, kun kyllästyy valmiisiin pitsoihin ja pinaattilettuihin. Tyttäreni on kyllä taitava leipomaan, mutta ei hän kotona asuessakaan mitään kunnon ruokaa tykännyt laittaa, korkeintaan uunissa ranskiksia ja kalapuikkoja, jos puoliväkisin pakotin. Hänen avomiehensäkään ei oikein laittele ruokia, mutta se on heidän oma valinta, koska kaikkea voi oppia. En minä itsekään osannut nuorena äitinä oikein ruokia laitella, mutta opettelin. Siskonmakkarakeitto, sämpylät, makaronilaatikko ja perunat ja nakkikastike oli niitä, millä alkuun pääsin, ja siitä se taito vähitellen karttui vuosien mittaan.
Tuokin on minusta vähän erikoinen luulo, että nuori jaksaa valvoa pikkulapsiarjessa. Ainakin tyttäreni on ollut todella väsynyt, kun perheessä 1,5-vuotias ikiliikkuja ja raskaus väsyttää. Joskus hän saattaa tulla viikonloppuna meille syömään ja käy pariksi tunniksi päiväunille tai molemmat nuoret nukkuvat päikkärit, siis myös lasten isä. Minulla ei itselläni ole kokemusta lähekkäin syntyneistä lapsista, kun oli pitkään vain yksi lapsi, olin yksinhuoltajanakin vuosia, ja oli taukoa 10 vuotta ennen seuraavan syntymistä ja sitten taas taukoa 4 vuotta ennen kuopuksen syntymää.
Toisaalta tämä nuori perhe voisi oppia ja pärjätä, jos lopettaisit hyysäämisen.
En yhtään.
Mä tapasin mieheni 29 vuotiaana, nyt naimisissa 22 v ja ollaan superharvinaisia .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat sisareni. Kumpikin on lukioaikaisen poikaystävänsä kanssa naimisissa. Itse tapasin mieheni 20 v fuksina ja olemme olleet nyt 35 v naimisissa. Omat vanhemmat oli 45 v naimisissa kunnes äiti kuoli ja isovanhemmat 55 v ja se avioliitto päättyi isoisän kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-iän liitoista: On eri asia ollaanko yhteen menty 13 (thirteen) vs 19 (nineteen).
1960-70 luvuilla oli tavallista, että morsian oli 18-19v ja sulhanen 20-21v. Lapset saatiin noin 20v, nykyään on paljon 40v äitejä, jopa ylikin. Kaikki tehdään huolella ja harkiten, silti mikään ei kestä.Mietin miten jaksavat noin iäkkäinä vauvoja ja vaihdevuosissa teinejä.?
Nimim. Kaikkea katuu, vaan ei nuorena naimistaan (ja lasten hankintaa).
Ei se ihan niin mene. Nuorilla ei ole rahaa nykyisin. Olen 45 v. äiti ja mummo. Oma nuorin lapsi vasta 8 v. Nuoruuden liitosta on myös tytär 22 v., jolla on 1,5-vuotias poika ja toinen lapsi tulossa. Ei semmoista hankintaa, etteikö nuoret jotain avustusta siihen tarvitse. Uusimpana oli nyt kevätkengät. Kaikki on niin kallista. Ostin oikeat kengät, kun ei mummon sydän kestä katsoa, millaiset loppuun kulutetut tennarit oli kirppikseltä pojalle hankittu 3 eurolla. Avustettiin vaunujen hankinnassa ja toiset mummo ja ukki ostivat pinnasängyn, turvaistuimen ja muuta tärkeää. Meiltä oli ehditty kaikki vauvatavara jo laittaa kiertoon, niin ei ole antaa käytettynä.
Välillä otan myös mussukan meille viikonlopuksi hoitoon, kun nuoret tarvitsee omaa aikaa, viimeksi siivosivat kotinsa kunnolla, veivät lehdet ja pahvit keräykseen ja pitivät suursiivouksen. Ymmärrän sen hyvin, että ei ole vielä rutiineja samalla tavalla kuin tällaisilla 45-vuotiailla. Minähän siivoan joka päivä vähän jotain, niin ei keräänny kaaosta. Yhtenä päivänä pesen vessan, toisena päivänä pyyhkäisen kylpyhuoneen, kolmantena pyyhin pölyt, imuroin ja pyyhin lattiat, neljäntenä järjestelen eteisen ja pyyhin kurat pois (meillä on koira, joka kuljettaa kuraa eteiseen), viidentenä siivoan kaikki keittiön pinnat ja heitän vanhat ruuat pois jääkaapista, kuudentena päivänä vien lehdet, paperit, tölkit keräykseen ja seitsemäntenä päivänä raivataan ja siivotaan yhdessä lasten huoneet. Ei ole mikään orjallinen järjestys ja voin tarvittaessa olla tekemättä mitään, jos tulee vieraita tai ollaan veneilemässä. Pointtina vaan, että tuo siisteyden ylläpito on taito, joka on eletyn elämän kautta tullut. Nuoret vasta harjoittelee, ja silloin tulee noita kaaostilanteita. Mieheni hoitaa meidän perheen pyykkiasiat, joten mitään pyykkivuoriakaan ei kerry. Laitetaan myös kotiruokaa joka päivä ja kutsutaan nuori perhe usein viikonloppuisin syömään. Ei heillä vielä ole kummoisia ruuanlaittotaitoja, mutta siitä ne kehittyy, kun kyllästyy valmiisiin pitsoihin ja pinaattilettuihin. Tyttäreni on kyllä taitava leipomaan, mutta ei hän kotona asuessakaan mitään kunnon ruokaa tykännyt laittaa, korkeintaan uunissa ranskiksia ja kalapuikkoja, jos puoliväkisin pakotin. Hänen avomiehensäkään ei oikein laittele ruokia, mutta se on heidän oma valinta, koska kaikkea voi oppia. En minä itsekään osannut nuorena äitinä oikein ruokia laitella, mutta opettelin. Siskonmakkarakeitto, sämpylät, makaronilaatikko ja perunat ja nakkikastike oli niitä, millä alkuun pääsin, ja siitä se taito vähitellen karttui vuosien mittaan.
Tuokin on minusta vähän erikoinen luulo, että nuori jaksaa valvoa pikkulapsiarjessa. Ainakin tyttäreni on ollut todella väsynyt, kun perheessä 1,5-vuotias ikiliikkuja ja raskaus väsyttää. Joskus hän saattaa tulla viikonloppuna meille syömään ja käy pariksi tunniksi päiväunille tai molemmat nuoret nukkuvat päikkärit, siis myös lasten isä. Minulla ei itselläni ole kokemusta lähekkäin syntyneistä lapsista, kun oli pitkään vain yksi lapsi, olin yksinhuoltajanakin vuosia, ja oli taukoa 10 vuotta ennen seuraavan syntymistä ja sitten taas taukoa 4 vuotta ennen kuopuksen syntymää.
Siisteyden ja arkirutiinien harjoittelu ja opettelu olisi pitänyt tehdä jo siellä lapsuudenkodissa. Olisi kannattanut myös pistää isosisko enemmän hoitamaan pikkusisarusta niin ei olisi itse ryhtynyt lisääntymään ennenkuin on vara itse muksut elättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monta. Esim. vanhempani ovat olleet (onnellisesti) yhdessä 16-vuotiaista lähtien. Heidän naapurissa asuu seitenkymppinen pari jotka tapasivat toisensa 14-vuotiaina, ja kolmikymppinen pari jotka alkoivat seurustelemaan ysiluokalla.
Ei tuo mitenkään kovin yleistä sinänsä elinpiirissäni ole, mutta on niitä useampia alle 20-vuotiaana toisensa löytäneitä ja onnellisia ovat, toisilleen sopivia. Useimmat kuplani ihmiset ovat löytäneet kumppaninsa jossain 20-30 ikävuoden välillä. Toiset parikymppisenä, toiset lähempänä kolmeakymppiä. Jokunen sitten myös 35+.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja mitä kateutta täällä!
Aika montakin tunnen ja todella onnellisia ovat.
Mutta luoja tätä kateutta ja selittelyä, ei kaikkia kiinnosta villit vuodet.
Eikä kaikki tarvitse tuntemattomia siihen, että löytää itsensä.
No vauva palsta on mitä on.
Mistä luit kateutta? Ja mitkä villit vuodet? Aika harvinaista tuollainen väestötasolla on, jossain uskovaispiireissä ehkä tavallisempaa.
Tästäkin luen kateutta.
Miten luet kateutta joka viestistä? Ja mistä ajattelet ihmisten olevan kateellisia? Jos ihminen löytää sielunkumppaninsa vaikka opiskeluaikana, niin miksi hän olisi halunnut jonkun vähemmän sopivan aiemmin? Jos ei omalla yläasteella ollut sitä oikeaa ihmistä, niin ihan mielelläänhän ne väärät jättää muille.
Tuo on vaan fakta, että valtaosa ei aloita suhdetta elämänkumoppaninsa kanssa jo teininä. Teininä ollaan vielä keskeneräisiä persoonan osalta, arvomaailmakin kehittyy, oma seksuaalinen persoonakin kehittyy vielä. Aika moni ei edes voisi löytää itsensä kaltaista noin keskeneröisessä vaiheessa Esim joku voi olla 15-v seksuaalisesti estoinen vaniljatyyppi, mutta jo 10 vuoden kuluttua ihan jotain muuta - mahtaisiko se 15-v match toimia vielä aikuisena?
Sehän tuossa onkin, että toiset kasvavat ja kehittyvät yhdessä, toiset eivät kykene siihen. Ja liitossahan on aina kaksi osapuolta; ei auta, jos vain toinen on sitoutunut "firman" kehittämiseen. Joko molempien on oltava kehityskelpoisia tai sitten niin nynnyjä, etteivät kumpikaan koe tarvetta löytää mitään uutta (itsessään).
Ei omaa seksuaalisuuttaan voi valikoida niin, että jollain yhteiseklä päätöksellä kehirytään molemmat samaan suuntaan. Ja kyllä nuorena olisi suotavaa omat ajattelutavat, arvomaailma ja koko oma persoona kehittää itse, itsestä käsin, eikä yhdessä toisen kanssa aina toiseen peilaten, mukautuen ja omaksuen.
Ja mikä ongelma tässä nyt on? Miksi edes pitäisi pariutua nuorena ja "kasvaa ja aikuistua yhdessä", kun voi rauhassa antaa oman persoonan kehittyä, ja sitten etsiä samanhenkisen ihmisen?
Vaikutat hyvin levottomalta persoonalta, jolla ei ole rauhaa itsensä(kään) kanssa.
Ei "pidä" pariutua nuorena, mutta jos on pariutunut, ei ole syytä erotakaan, kun toinen tukee kasvua ja antaa henkistä tilaa siihen.
Ei tarvi muuttua samanlaisiksi iän myötä. Kun toista rakastaa ja kunnioittaa, haluaa automaattisesti hänen parastaan.Hän taisi tarkoittaa sitä, että jos itse syttyykin bsdm:lle 26-vuotiaana, ja kumppani ei. Tuota on aika vaikeaa vielä 15-vuotiaana tietää, ja kuten jokainen aiheeseen vihkiytynyt tietää, niin tuota osa-aluetta elämästä ei voi jättää siksi ettei toinen "kasvanut samaan suuntaan". Ei vaikak miten kunnioittaisi. Se taipumus myös on ihmisessä jos on ollakseen, ei siihen voi kumppani pakottautua mukaan koska haluaa tukea toista.
Yhtä vaikea se voi olla ennakkoon tietää, jos bsdm:lle syttyykin vasta 65-vuotiaana. Mutta ainakin silloin on, hyvällä tuurilla, ehtinyt olla parisuhteessa 50 vuotta.
-sivustaNäinkin voi toki käydä. Olen se, joka tämän puolen otti alunperin esiin, ja tarkoitin paitsi erilaisia seksuaalisia mieltymyksiä, myös yleensä omaa seksuaalisuutta. Ei ole tavatonta, että teininä on vielä estoinen ja tietyllä lailla seksin suhteen "sovinnainen", epävarma kehostaan ja epävarma seksuaalisuudestaan. Tuo bdsm on vain yksi esimerkki, mutta sen verran konkreettinen ja yleensä kaikille helppo käsittää. Estoinen ja epävarma teini voi valita kumppanin täysin eri kriteereillä kuin minkä valitsisi sitten kymmenen vuoden päästä, jos on vaikkapa löytänyt itsestään bdsm-puolen ja muutenkin saanut seksuaalista itsetuntoa. Teininä yleensä persoona muuttuu vielä hyvin paljon - paljon enemmän mitä aikuisena, joten todennäköisyys siihen, että on 25-vuotiaana täysin erilaisen (vaikka seksin suhteen) kuin 15-vuotiaana, on todennäköisempi kuin se, että vastaava radikaali muutos tapahtuisi keski-ikäisenä - poikkeuksena toki erilaiset kaapissa olleet ja muut jotka ovat kieltäneet itsessään olevia puolia. Veikkaisin, että keski-iässä bdsm:n löytävä voi kuitenkin olla ollut koko aikuisikänsä avoin uusille jutuille, kokeilunhaluinen jne. Kun taas se 25-vuotiaana bdsm:n löytävä voi olla ollut vielä teininä hyvinkin estoinen - tai tällainen ei olisi mitenkään erikoista.
Mutta yhtä laillahan keski-ikäisenkin suhde voi päättyä, jos löytää itsestään seksuaalisesti uusia puolia, jotka eivät sovikaan yhteen kumppanin seksuaalisuuden kanssa. Ääritapauksessahan sitä voi ymmärtää olevansa vaikka homoseksuaali. Eihän tässä ole väitettykään, etteikö näin voisi käydä - sen sijaan on yritetty selittää, että nimenomaan nuorena tätä tapahtuu vielä enemmän. Ja sen vuoksi ne teinisuhteet yleensä eivät kestä, koska ihmiset muuttuvat nuorina niin paljon, löytävät itsestään uusia puolia, kasvavatkin ihan eri suuntaan tai ymmärtävät haluavansa jotain muuta kuin mitä vielä yläasteella kuvittelivat.
Totta on ,että nuorena ihmiset kasvaa ja kehittyy paljon. Tämä kasvu ja kehitys voi tapahtua myös yhdessä samaan suuntaan.
Kaikki eivät koskaan tule pervoiksi, eikä se seksi ole parisuhteen tärkein alue.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä sitä suhteen kestoa ihastele vaan sitä kumppanuutta minkä tuon tasoinen sitoutuminen mahdollistaa. Daijut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja mitä kateutta täällä!
Aika montakin tunnen ja todella onnellisia ovat.
Mutta luoja tätä kateutta ja selittelyä, ei kaikkia kiinnosta villit vuodet.
Eikä kaikki tarvitse tuntemattomia siihen, että löytää itsensä.
No vauva palsta on mitä on.
Mistä luit kateutta? Ja mitkä villit vuodet? Aika harvinaista tuollainen väestötasolla on, jossain uskovaispiireissä ehkä tavallisempaa.
Tästäkin luen kateutta.
Miten luet kateutta joka viestistä? Ja mistä ajattelet ihmisten olevan kateellisia? Jos ihminen löytää sielunkumppaninsa vaikka opiskeluaikana, niin miksi hän olisi halunnut jonkun vähemmän sopivan aiemmin? Jos ei omalla yläasteella ollut sitä oikeaa ihmistä, niin ihan mielelläänhän ne väärät jättää muille.
Tuo on vaan fakta, että valtaosa ei aloita suhdetta elämänkumoppaninsa kanssa jo teininä. Teininä ollaan vielä keskeneräisiä persoonan osalta, arvomaailmakin kehittyy, oma seksuaalinen persoonakin kehittyy vielä. Aika moni ei edes voisi löytää itsensä kaltaista noin keskeneröisessä vaiheessa Esim joku voi olla 15-v seksuaalisesti estoinen vaniljatyyppi, mutta jo 10 vuoden kuluttua ihan jotain muuta - mahtaisiko se 15-v match toimia vielä aikuisena?
Sehän tuossa onkin, että toiset kasvavat ja kehittyvät yhdessä, toiset eivät kykene siihen. Ja liitossahan on aina kaksi osapuolta; ei auta, jos vain toinen on sitoutunut "firman" kehittämiseen. Joko molempien on oltava kehityskelpoisia tai sitten niin nynnyjä, etteivät kumpikaan koe tarvetta löytää mitään uutta (itsessään).
Ei omaa seksuaalisuuttaan voi valikoida niin, että jollain yhteiseklä päätöksellä kehirytään molemmat samaan suuntaan. Ja kyllä nuorena olisi suotavaa omat ajattelutavat, arvomaailma ja koko oma persoona kehittää itse, itsestä käsin, eikä yhdessä toisen kanssa aina toiseen peilaten, mukautuen ja omaksuen.
Ja mikä ongelma tässä nyt on? Miksi edes pitäisi pariutua nuorena ja "kasvaa ja aikuistua yhdessä", kun voi rauhassa antaa oman persoonan kehittyä, ja sitten etsiä samanhenkisen ihmisen?
Vaikutat hyvin levottomalta persoonalta, jolla ei ole rauhaa itsensä(kään) kanssa.
Ei "pidä" pariutua nuorena, mutta jos on pariutunut, ei ole syytä erotakaan, kun toinen tukee kasvua ja antaa henkistä tilaa siihen.
Ei tarvi muuttua samanlaisiksi iän myötä. Kun toista rakastaa ja kunnioittaa, haluaa automaattisesti hänen parastaan.Hän taisi tarkoittaa sitä, että jos itse syttyykin bsdm:lle 26-vuotiaana, ja kumppani ei. Tuota on aika vaikeaa vielä 15-vuotiaana tietää, ja kuten jokainen aiheeseen vihkiytynyt tietää, niin tuota osa-aluetta elämästä ei voi jättää siksi ettei toinen "kasvanut samaan suuntaan". Ei vaikak miten kunnioittaisi. Se taipumus myös on ihmisessä jos on ollakseen, ei siihen voi kumppani pakottautua mukaan koska haluaa tukea toista.
Yhtä vaikea se voi olla ennakkoon tietää, jos bsdm:lle syttyykin vasta 65-vuotiaana. Mutta ainakin silloin on, hyvällä tuurilla, ehtinyt olla parisuhteessa 50 vuotta.
-sivusta
Ja tosiaankaan kaikki ei syty epänormaaliksi sairaaksi pervoksi missään vaiheessa. Seksi toki kuuluu parisuhteeseen yhtenä osana, mutta se ei ole läheskään se tärkein osa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole seksuaalisuus teinistä mitenkään muuttunut, tosin olen ikisinkku niin ei henkilökohtaisella tasolla merkitystä. Lähipiirin teinistä asti yhdessä olleilla pareilla on onneksi mennyt seksuaalisesti yksiin, sehän se nuorena onkin iso vietti ylipäätään vetämässä yhteen se seksuaalinen yhteensopivuus. Eri juttu sitten varmasti niillä, joilla se suhde on alunperin alkanutkin esim. siksi, että kunhan nyt vaan on joku ja ei haluta olla yksin. Aito kemia ja synkkaaminen vaikuttaisi kestävän.
Se on valtava onni jos löytää heti nuorena rinnalleen eheän ja kiinnostavana pysyvän ihmisen jonka kanssa haluaa kasvaa samaan suuntaan. Minulla on viides vakava parisuhde menossa. Edelliset ovat olleet tavalla tai toisella sairaita ja hyväksikäyttöön perustuvia enkä todellakaan haikaile että olisin ollut yhtään pidempään kenenkään exän kanssa.
Mentiin naimisiin n.k.Kekkosen luvalla v.1972 16 ja 18v. Serkkutyttö samoin ja tunsin vielä yhden teini-iässä avioituneen parin, he ovat jo poistuneet ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja mitä kateutta täällä!
Aika montakin tunnen ja todella onnellisia ovat.
Mutta luoja tätä kateutta ja selittelyä, ei kaikkia kiinnosta villit vuodet.
Eikä kaikki tarvitse tuntemattomia siihen, että löytää itsensä.
No vauva palsta on mitä on.
Mistä luit kateutta? Ja mitkä villit vuodet? Aika harvinaista tuollainen väestötasolla on, jossain uskovaispiireissä ehkä tavallisempaa.
Tästäkin luen kateutta.
Miten luet kateutta joka viestistä? Ja mistä ajattelet ihmisten olevan kateellisia? Jos ihminen löytää sielunkumppaninsa vaikka opiskeluaikana, niin miksi hän olisi halunnut jonkun vähemmän sopivan aiemmin? Jos ei omalla yläasteella ollut sitä oikeaa ihmistä, niin ihan mielelläänhän ne väärät jättää muille.
Tuo on vaan fakta, että valtaosa ei aloita suhdetta elämänkumoppaninsa kanssa jo teininä. Teininä ollaan vielä keskeneräisiä persoonan osalta, arvomaailmakin kehittyy, oma seksuaalinen persoonakin kehittyy vielä. Aika moni ei edes voisi löytää itsensä kaltaista noin keskeneröisessä vaiheessa Esim joku voi olla 15-v seksuaalisesti estoinen vaniljatyyppi, mutta jo 10 vuoden kuluttua ihan jotain muuta - mahtaisiko se 15-v match toimia vielä aikuisena?
Sehän tuossa onkin, että toiset kasvavat ja kehittyvät yhdessä, toiset eivät kykene siihen. Ja liitossahan on aina kaksi osapuolta; ei auta, jos vain toinen on sitoutunut "firman" kehittämiseen. Joko molempien on oltava kehityskelpoisia tai sitten niin nynnyjä, etteivät kumpikaan koe tarvetta löytää mitään uutta (itsessään).
Ei omaa seksuaalisuuttaan voi valikoida niin, että jollain yhteiseklä päätöksellä kehirytään molemmat samaan suuntaan. Ja kyllä nuorena olisi suotavaa omat ajattelutavat, arvomaailma ja koko oma persoona kehittää itse, itsestä käsin, eikä yhdessä toisen kanssa aina toiseen peilaten, mukautuen ja omaksuen.
Ja mikä ongelma tässä nyt on? Miksi edes pitäisi pariutua nuorena ja "kasvaa ja aikuistua yhdessä", kun voi rauhassa antaa oman persoonan kehittyä, ja sitten etsiä samanhenkisen ihmisen?
Vaikutat hyvin levottomalta persoonalta, jolla ei ole rauhaa itsensä(kään) kanssa.
Ei "pidä" pariutua nuorena, mutta jos on pariutunut, ei ole syytä erotakaan, kun toinen tukee kasvua ja antaa henkistä tilaa siihen.
Ei tarvi muuttua samanlaisiksi iän myötä. Kun toista rakastaa ja kunnioittaa, haluaa automaattisesti hänen parastaan.Hän taisi tarkoittaa sitä, että jos itse syttyykin bsdm:lle 26-vuotiaana, ja kumppani ei. Tuota on aika vaikeaa vielä 15-vuotiaana tietää, ja kuten jokainen aiheeseen vihkiytynyt tietää, niin tuota osa-aluetta elämästä ei voi jättää siksi ettei toinen "kasvanut samaan suuntaan". Ei vaikak miten kunnioittaisi. Se taipumus myös on ihmisessä jos on ollakseen, ei siihen voi kumppani pakottautua mukaan koska haluaa tukea toista.
Yhtä vaikea se voi olla ennakkoon tietää, jos bsdm:lle syttyykin vasta 65-vuotiaana. Mutta ainakin silloin on, hyvällä tuurilla, ehtinyt olla parisuhteessa 50 vuotta.
-sivustaJa tosiaankaan kaikki ei syty epänormaaliksi sairaaksi pervoksi missään vaiheessa. Seksi toki kuuluu parisuhteeseen yhtenä osana, mutta se ei ole läheskään se tärkein osa
Fetissit on sairausluokituksesta poistettu, rauhoituhan.
Näinkin voi toki käydä. Olen se, joka tämän puolen otti alunperin esiin, ja tarkoitin paitsi erilaisia seksuaalisia mieltymyksiä, myös yleensä omaa seksuaalisuutta. Ei ole tavatonta, että teininä on vielä estoinen ja tietyllä lailla seksin suhteen "sovinnainen", epävarma kehostaan ja epävarma seksuaalisuudestaan. Tuo bdsm on vain yksi esimerkki, mutta sen verran konkreettinen ja yleensä kaikille helppo käsittää. Estoinen ja epävarma teini voi valita kumppanin täysin eri kriteereillä kuin minkä valitsisi sitten kymmenen vuoden päästä, jos on vaikkapa löytänyt itsestään bdsm-puolen ja muutenkin saanut seksuaalista itsetuntoa. Teininä yleensä persoona muuttuu vielä hyvin paljon - paljon enemmän mitä aikuisena, joten todennäköisyys siihen, että on 25-vuotiaana täysin erilaisen (vaikka seksin suhteen) kuin 15-vuotiaana, on todennäköisempi kuin se, että vastaava radikaali muutos tapahtuisi keski-ikäisenä - poikkeuksena toki erilaiset kaapissa olleet ja muut jotka ovat kieltäneet itsessään olevia puolia. Veikkaisin, että keski-iässä bdsm:n löytävä voi kuitenkin olla ollut koko aikuisikänsä avoin uusille jutuille, kokeilunhaluinen jne. Kun taas se 25-vuotiaana bdsm:n löytävä voi olla ollut vielä teininä hyvinkin estoinen - tai tällainen ei olisi mitenkään erikoista.
Mutta yhtä laillahan keski-ikäisenkin suhde voi päättyä, jos löytää itsestään seksuaalisesti uusia puolia, jotka eivät sovikaan yhteen kumppanin seksuaalisuuden kanssa. Ääritapauksessahan sitä voi ymmärtää olevansa vaikka homoseksuaali. Eihän tässä ole väitettykään, etteikö näin voisi käydä - sen sijaan on yritetty selittää, että nimenomaan nuorena tätä tapahtuu vielä enemmän. Ja sen vuoksi ne teinisuhteet yleensä eivät kestä, koska ihmiset muuttuvat nuorina niin paljon, löytävät itsestään uusia puolia, kasvavatkin ihan eri suuntaan tai ymmärtävät haluavansa jotain muuta kuin mitä vielä yläasteella kuvittelivat.