Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta teini-iästä lähtien yhdessä pysynyttä paria tunnet?
01.05.2023 |
Itse tunnen kaksi tällaista, jotka ovat 15-vuotiaana suunnilleen tavanneet ja ovat edelleen 20-40 vuoden jälkeen yhdessä. Miksi nää parisuhteet kestää? Oliko heidän vanhempansa pitkässä parisuhteessa myös?
Kommentit (278)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.
Pitäisikö puolisoa vaihtaa aina sitä mukaa kuin itse "kehittyy". Miksi uusperheet sitten ovat niin vaikeita? Eivätkä ihmiset jaksa niissäkään? Ja taas erotaan.
Ei, mutta olisi suotavaa vaihtaa sitä edes teinivuosien jälkeen kerran elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.
Minulle taas ei vain puistattava, vaan kuvottava ajatus olisi kiitää uppo-outojen tyyppien perässä.
Parasta mitä tiedän on köllähtää illalla oman nallekarhun kainaloon, sen saman ja lämpimän.
Tosin avioon astuin vasta 19v. eli täysi-ikäisenä.Muita vaihtoehtojahan ei ole kuin lapsena aloitettu parisuhde (oletan, että seurustelitte vuosia ennen naimisiinmenoa, vai avioiduitteko nopeasti?) ja irtosuhteet.
Mikä teidän uskontokunta muuten on?
Joillekin käy säkä, ja löytävät rakkauden teineinä. Miksi lähteä katsomaan merta pidemmälle, jos toisen kanssa saa elämän rakennettua ns. lapsesta asti? Samalla tavalla siinä tulee itsenäisyyttä ja aikuistuu.
Minulla takana kaksi hyvin epäonnistunutta parisuhdetta, ennen kuin löysin ihmisen jonka kanssa oli hyvä olla ja halusin jakaa hänen kanssa loppuelämän. Olisin mielelläni jättänyt nuo myrkylliset suhteet väliin, jos olisin tiennyt minkälaiseksi ihmiseksi ex-kumppanit lopulta paljastuivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.
Minulle taas ei vain puistattava, vaan kuvottava ajatus olisi kiitää uppo-outojen tyyppien perässä.
Parasta mitä tiedän on köllähtää illalla oman nallekarhun kainaloon, sen saman ja lämpimän.
Tosin avioon astuin vasta 19v. eli täysi-ikäisenä.Muita vaihtoehtojahan ei ole kuin lapsena aloitettu parisuhde (oletan, että seurustelitte vuosia ennen naimisiinmenoa, vai avioiduitteko nopeasti?) ja irtosuhteet.
Mikä teidän uskontokunta muuten on?
Joillekin käy säkä, ja löytävät rakkauden teineinä. Miksi lähteä katsomaan merta pidemmälle, jos toisen kanssa saa elämän rakennettua ns. lapsesta asti? Samalla tavalla siinä tulee itsenäisyyttä ja aikuistuu.
Minulla takana kaksi hyvin epäonnistunutta parisuhdetta, ennen kuin löysin ihmisen jonka kanssa oli hyvä olla ja halusin jakaa hänen kanssa loppuelämän. Olisin mielelläni jättänyt nuo myrkylliset suhteet väliin, jos olisin tiennyt minkälaiseksi ihmiseksi ex-kumppanit lopulta paljastuivat.
Ymmärrän. Myrkylliset suhteet eivät ole ihmiselle hyväksi. Minulla taas on ollut ihan hyviä tyyppejä kumppaneina - eipä noita eksiä monta ole, mutta kaikista suhteista on ihan hyvät muistot. Vaikken nykyistä heihin vaihtaisikaan, niin ihan hyvät muistot jäi eikä mikään ikävää painolastia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
16-vuotiaasta saakka yhdessä, on ollut ihanaa kasvaa yhdessä, kaikesta ollaan selvitty. Puhumme paljon, olemme pitäneet suhteemme poissa somesta ja hyvin menee - elämme hyvin rauhallista ja yksityistä elämää. Meillä ei ole lapsia emmekä halua, joten meillä on paljon kahdenkeskistä aikaa.
Monet kummastelevat ja jotkut ovat päin naamaa sanoneet, että tulemme eroamaan jossain vaiheessa, koska "Ei kukaan halua olla vain yhden ihmisen kanssa, jossain vaiheessa haluaa kokeilla jotain uutta.." Luulen, että he ovat vain kateellisia että minulla on ollut vakaa suhde niin nuoresta saakka.
Allekirjoitan tämän täysin. Olen itse alkanut seurustella 17v ja edelleen saman miehen kanssa mennään, enkä koe, että olisin jäänyt yhtään mistään paitsi. Päin vastoin. Minusta on ollut ihanaa kasvaa aikuiseksi yhdessä ja turvallisesti, ilman mitään säätöjä ja pettymyksiä. En koe, että baari-illat, yksin asuminen ja monen satunnaisen kanssa peuhaaminen olisi tuonut mitään lisäarvoa mun elämään. Olen joskus miettinytkin, että mikä siinä yhden illan ilmiössä viehättää, kun kumpikaan ei tiedä mistä toinen tykkää, sohitaan sinne tänne ja toivotaan parasta, sekö on oikeasti hauskaa ja mukavaa? Kaupanpäälle tautibingo, ei kiitos.
Miksi oeltus on, että kaikki harrastavat yhden illan juttuja? Esim. omista tutuistani vain muutama on harrastanut, mutta valtaosa todellakaan ei. Kuulostaa vähän tarkoitushakuiselta, että heti aletaan puhua tautiriskistä ja yhden illa jutuista, jos joku ei ole mennyt naimisiin jo yläasteella. Itse asiassa se kuulostaa jo joltain lahkolaisten puheilta - jos vaikutelma on väärä, niin ikävä juttu. Ja se on makuasia, mistä kukakin tykkää - minusta yksin asuminen oli nuorena tosi kivaa, vaikka niin toki on ollut kumppanin kanssa asuminenkin. Olen iloinen, että elämässäni on ollut ne molemmat, erilaiset elämänvaiheet.
Mikä siinä yksinasumisessa on kivaa? Saa maksaa ja tehdä kaiken itse ja yksin?
Mitä olen omia lapsiani seurannut, niin he kasvavat sellaiseksi kuin tarkoitus on ilman, että kukaan muu siihen vaikuttaa. He ovat suorastaan puhjenneet kukkaan. Huomaan sen, miten tärkeä jakso tuo yksinasuminen on ollut elämässä. eri
Yksin asuminen eli sinkkuus on lisääntynyt vauhdilla lähimpien vuosien aikana. Samalla parin muodostuksesta on tullut yhä vaikeampaa. Lisäpohdintaa tuo mukanaan trans-laki, jonka mukaan sukupuolia voi olla lukematon määrä. Voi lapsiparkoja tänä päivänä, ei ihme jos kuuppa ei kestä, eivätkä mielenterv. palvelut riitä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen meidän lisäksi 3 tällaista paria. Tutustuttiin 16v, 17v alettiin seurustella ja 18v muutettiin suoraan lapsuudenkodeista yhteiseen kotiin. Kumpikaan ei siis ole koskaan asunut yksin ja se on minusta pelkästään mukavaa. Koskaan ei ole tarvinnut pärjätä yksin, aina on ollut paras kaveri vierellä setvimässä aikuiselämän kiemuroita. Kaikissa pitkissä parisuhteissa joko kasvetaan yhdessä ja mennään samaan suuntaan tai sitten ei, joten sen suuntaan ei mitään erityistä. Se mikä on erityistä ja hienoa on se, että ollaan kasvettu yhdessä koko matka ja rakennettu koko aikuiselämä yhdessä. Ei ole koskaan ollut sun ja mun erillistä elämää ja taloutta.
N37
ja sitten kun sunlaiset eroaa ( tai mies lähtee), takerrutte kun purkka tukkaan vanhoihin sinkkukavereihin, jotka on tietty aiemmin hylätty ettei tule huonoa energiaa. En siis kehuskelisi sillä ettei koskaan ole ollut yksin..nyt on toki hyvä naureskella näille. jotka on yksin, että mitäs vikaa kun kukaan ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.
Pitäisikö puolisoa vaihtaa aina sitä mukaa kuin itse "kehittyy". Miksi uusperheet sitten ovat niin vaikeita? Eivätkä ihmiset jaksa niissäkään? Ja taas erotaan.
Ei, mutta olisi suotavaa vaihtaa sitä edes teinivuosien jälkeen kerran elämässään.
Kahta mie en vaiha, rakasta ukkoo ja ommaa kottii. Ne ei vaihtamalla parane.
En ymmärrä miksi pitää pahoittaa tästäkin ketjusta mieli. Joillakin vaan "se oikea" löytyy sieltä yläasteelta tai lukiosta, eivätkä halua miettiä muita suhteita. Siinä ei menetä mitään jos seurustelukumppaneita ei ole ollut enempää kuin yksi sieltä teinivuosista asti.
Itse tapasin nykyisen aviomieheni 22-vuotiaana, eikä kukaan uskonut että vielä "niin nuorena" se seurustelusuhde syvenisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.
Minulle taas ei vain puistattava, vaan kuvottava ajatus olisi kiitää uppo-outojen tyyppien perässä.
Parasta mitä tiedän on köllähtää illalla oman nallekarhun kainaloon, sen saman ja lämpimän.
Tosin avioon astuin vasta 19v. eli täysi-ikäisenä.Muita vaihtoehtojahan ei ole kuin lapsena aloitettu parisuhde (oletan, että seurustelitte vuosia ennen naimisiinmenoa, vai avioiduitteko nopeasti?) ja irtosuhteet.
Mikä teidän uskontokunta muuten on?
Joillekin käy säkä, ja löytävät rakkauden teineinä. Miksi lähteä katsomaan merta pidemmälle, jos toisen kanssa saa elämän rakennettua ns. lapsesta asti? Samalla tavalla siinä tulee itsenäisyyttä ja aikuistuu.
Minulla takana kaksi hyvin epäonnistunutta parisuhdetta, ennen kuin löysin ihmisen jonka kanssa oli hyvä olla ja halusin jakaa hänen kanssa loppuelämän. Olisin mielelläni jättänyt nuo myrkylliset suhteet väliin, jos olisin tiennyt minkälaiseksi ihmiseksi ex-kumppanit lopulta paljastuivat.
Tämä on ehkä vähän ohis, mutta minulla ei ikinä ole ollut suhteiden tarkoitus se, että "saa elämän rakennettua", enkä varsinkaan nuorena ajatellut tuolla lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
16-vuotiaasta saakka yhdessä, on ollut ihanaa kasvaa yhdessä, kaikesta ollaan selvitty. Puhumme paljon, olemme pitäneet suhteemme poissa somesta ja hyvin menee - elämme hyvin rauhallista ja yksityistä elämää. Meillä ei ole lapsia emmekä halua, joten meillä on paljon kahdenkeskistä aikaa.
Monet kummastelevat ja jotkut ovat päin naamaa sanoneet, että tulemme eroamaan jossain vaiheessa, koska "Ei kukaan halua olla vain yhden ihmisen kanssa, jossain vaiheessa haluaa kokeilla jotain uutta.." Luulen, että he ovat vain kateellisia että minulla on ollut vakaa suhde niin nuoresta saakka.
Allekirjoitan tämän täysin. Olen itse alkanut seurustella 17v ja edelleen saman miehen kanssa mennään, enkä koe, että olisin jäänyt yhtään mistään paitsi. Päin vastoin. Minusta on ollut ihanaa kasvaa aikuiseksi yhdessä ja turvallisesti, ilman mitään säätöjä ja pettymyksiä. En koe, että baari-illat, yksin asuminen ja monen satunnaisen kanssa peuhaaminen olisi tuonut mitään lisäarvoa mun elämään. Olen joskus miettinytkin, että mikä siinä yhden illan ilmiössä viehättää, kun kumpikaan ei tiedä mistä toinen tykkää, sohitaan sinne tänne ja toivotaan parasta, sekö on oikeasti hauskaa ja mukavaa? Kaupanpäälle tautibingo, ei kiitos.
Miksi oeltus on, että kaikki harrastavat yhden illan juttuja? Esim. omista tutuistani vain muutama on harrastanut, mutta valtaosa todellakaan ei. Kuulostaa vähän tarkoitushakuiselta, että heti aletaan puhua tautiriskistä ja yhden illa jutuista, jos joku ei ole mennyt naimisiin jo yläasteella. Itse asiassa se kuulostaa jo joltain lahkolaisten puheilta - jos vaikutelma on väärä, niin ikävä juttu. Ja se on makuasia, mistä kukakin tykkää - minusta yksin asuminen oli nuorena tosi kivaa, vaikka niin toki on ollut kumppanin kanssa asuminenkin. Olen iloinen, että elämässäni on ollut ne molemmat, erilaiset elämänvaiheet.
Mikä siinä yksinasumisessa on kivaa? Saa maksaa ja tehdä kaiken itse ja yksin?
Mitä olen omia lapsiani seurannut, niin he kasvavat sellaiseksi kuin tarkoitus on ilman, että kukaan muu siihen vaikuttaa. He ovat suorastaan puhjenneet kukkaan. Huomaan sen, miten tärkeä jakso tuo yksinasuminen on ollut elämässä. eri
Yksin asuminen eli sinkkuus on lisääntynyt vauhdilla lähimpien vuosien aikana. Samalla parin muodostuksesta on tullut yhä vaikeampaa. Lisäpohdintaa tuo mukanaan trans-laki, jonka mukaan sukupuolia voi olla lukematon määrä. Voi lapsiparkoja tänä päivänä, ei ihme jos kuuppa ei kestä, eivätkä mielenterv. palvelut riitä.
Sukupuolia on vain kaksi. Me nuorina avioituneet sen tiedämmekin. Ei tarvitse olettaa eikä pohtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2, mun vanhemmat (50+ vuotta) ja sisko miehineen 30+ vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää pahoittaa tästäkin ketjusta mieli. Joillakin vaan "se oikea" löytyy sieltä yläasteelta tai lukiosta, eivätkä halua miettiä muita suhteita. Siinä ei menetä mitään jos seurustelukumppaneita ei ole ollut enempää kuin yksi sieltä teinivuosista asti.
Itse tapasin nykyisen aviomieheni 22-vuotiaana, eikä kukaan uskonut että vielä "niin nuorena" se seurustelusuhde syvenisi.
En ole havainnut yhdessäkään viestissä mielenpahoittamista. Mutta sä olet? Kerro tarkemmin, kuka kirjoittajista pahoitti mielensä? Ja on muuten eri asia pariutua 22-vuotiaana kuin vaikka 15-vuotiaana. Vaikka siinä on "vain" seitsemän vuotta välissä, niin tuossa iässä se seitsemän vuotta on PALJON. Joten en puhuisi sinun seurustelustasi teinisuhteena, kun olitte jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää pahoittaa tästäkin ketjusta mieli. Joillakin vaan "se oikea" löytyy sieltä yläasteelta tai lukiosta, eivätkä halua miettiä muita suhteita. Siinä ei menetä mitään jos seurustelukumppaneita ei ole ollut enempää kuin yksi sieltä teinivuosista asti.
Itse tapasin nykyisen aviomieheni 22-vuotiaana, eikä kukaan uskonut että vielä "niin nuorena" se seurustelusuhde syvenisi.
En ole havainnut yhdessäkään viestissä mielenpahoittamista. Mutta sä olet? Kerro tarkemmin, kuka kirjoittajista pahoitti mielensä? Ja on muuten eri asia pariutua 22-vuotiaana kuin vaikka 15-vuotiaana. Vaikka siinä on "vain" seitsemän vuotta välissä, niin tuossa iässä se seitsemän vuotta on PALJON. Joten en puhuisi sinun seurustelustasi teinisuhteena, kun olitte jo aikuisia.
126
-sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää pahoittaa tästäkin ketjusta mieli. Joillakin vaan "se oikea" löytyy sieltä yläasteelta tai lukiosta, eivätkä halua miettiä muita suhteita. Siinä ei menetä mitään jos seurustelukumppaneita ei ole ollut enempää kuin yksi sieltä teinivuosista asti.
Itse tapasin nykyisen aviomieheni 22-vuotiaana, eikä kukaan uskonut että vielä "niin nuorena" se seurustelusuhde syvenisi.
En ole havainnut yhdessäkään viestissä mielenpahoittamista. Mutta sä olet? Kerro tarkemmin, kuka kirjoittajista pahoitti mielensä? Ja on muuten eri asia pariutua 22-vuotiaana kuin vaikka 15-vuotiaana. Vaikka siinä on "vain" seitsemän vuotta välissä, niin tuossa iässä se seitsemän vuotta on PALJON. Joten en puhuisi sinun seurustelustasi teinisuhteena, kun olitte jo aikuisia.
126
-sivusta
En ole se kirjoittaja, mutta minusta siinä kiteytettiin aika osuvasti yksi ihan olemassaoleva ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää pahoittaa tästäkin ketjusta mieli. Joillakin vaan "se oikea" löytyy sieltä yläasteelta tai lukiosta, eivätkä halua miettiä muita suhteita. Siinä ei menetä mitään jos seurustelukumppaneita ei ole ollut enempää kuin yksi sieltä teinivuosista asti.
Itse tapasin nykyisen aviomieheni 22-vuotiaana, eikä kukaan uskonut että vielä "niin nuorena" se seurustelusuhde syvenisi.
En ole havainnut yhdessäkään viestissä mielenpahoittamista. Mutta sä olet? Kerro tarkemmin, kuka kirjoittajista pahoitti mielensä? Ja on muuten eri asia pariutua 22-vuotiaana kuin vaikka 15-vuotiaana. Vaikka siinä on "vain" seitsemän vuotta välissä, niin tuossa iässä se seitsemän vuotta on PALJON. Joten en puhuisi sinun seurustelustasi teinisuhteena, kun olitte jo aikuisia.
Luepa ketju uudelleen läpi. Saatat löytää keneen tuossa viestissä viitataan.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää pahoittaa tästäkin ketjusta mieli. Joillakin vaan "se oikea" löytyy sieltä yläasteelta tai lukiosta, eivätkä halua miettiä muita suhteita. Siinä ei menetä mitään jos seurustelukumppaneita ei ole ollut enempää kuin yksi sieltä teinivuosista asti.
Itse tapasin nykyisen aviomieheni 22-vuotiaana, eikä kukaan uskonut että vielä "niin nuorena" se seurustelusuhde syvenisi.
Enemmänhän täällä nuroena pariutuneet ovat vaikuttaneet siltä, että eivät ole sinut muiden elämänvalintojen kanssa, kun jauhavat irtosuhteista ja jopa yksin asumista ihmeteltiin, että miten joku voi niinkin viihtyä. Ahdasmielinen näkökulma löyty kyllä enemmän sieltä suunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää pahoittaa tästäkin ketjusta mieli. Joillakin vaan "se oikea" löytyy sieltä yläasteelta tai lukiosta, eivätkä halua miettiä muita suhteita. Siinä ei menetä mitään jos seurustelukumppaneita ei ole ollut enempää kuin yksi sieltä teinivuosista asti.
Itse tapasin nykyisen aviomieheni 22-vuotiaana, eikä kukaan uskonut että vielä "niin nuorena" se seurustelusuhde syvenisi.
En ole havainnut yhdessäkään viestissä mielenpahoittamista. Mutta sä olet? Kerro tarkemmin, kuka kirjoittajista pahoitti mielensä? Ja on muuten eri asia pariutua 22-vuotiaana kuin vaikka 15-vuotiaana. Vaikka siinä on "vain" seitsemän vuotta välissä, niin tuossa iässä se seitsemän vuotta on PALJON. Joten en puhuisi sinun seurustelustasi teinisuhteena, kun olitte jo aikuisia.
Enhän minä missään kohtaa väittänytkään, että olisin teininä aloittanut suhteeni.. :D vertauskuvana oli. Ihailen niitä pariskuntia, jotka ovat vielä vuosikymmenten jälkeen yhdessä. Ja suhde tosiaan aloitettu teini-iässä.
Miksi pitää hyvänmielen ketju tulla pilaamaan?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää pahoittaa tästäkin ketjusta mieli. Joillakin vaan "se oikea" löytyy sieltä yläasteelta tai lukiosta, eivätkä halua miettiä muita suhteita. Siinä ei menetä mitään jos seurustelukumppaneita ei ole ollut enempää kuin yksi sieltä teinivuosista asti.
Itse tapasin nykyisen aviomieheni 22-vuotiaana, eikä kukaan uskonut että vielä "niin nuorena" se seurustelusuhde syvenisi.
En ole havainnut yhdessäkään viestissä mielenpahoittamista. Mutta sä olet? Kerro tarkemmin, kuka kirjoittajista pahoitti mielensä? Ja on muuten eri asia pariutua 22-vuotiaana kuin vaikka 15-vuotiaana. Vaikka siinä on "vain" seitsemän vuotta välissä, niin tuossa iässä se seitsemän vuotta on PALJON. Joten en puhuisi sinun seurustelustasi teinisuhteena, kun olitte jo aikuisia.
Luepa ketju uudelleen läpi. Saatat löytää keneen tuossa viestissä viitataan.
En kyllä jaksa näin pitkää ketjua lukea uudestaan.
Mene jo jankuttaja muualle. Ei kiinnosta sinun mielipiteet siitä, miten nuorena aloitetut suhteet tulisi heittää romukoppaan ja vaihtaa kumppania.
Enemmän haluan lukea ihmisten omia kokemuksia ketjun aiheeseen liittyen, enkä sun katkeraa vinkumista.
No se on omaa tyhmyyttä, jos ei kommunikoi. Onhan se toki yleinen ongelma, sekin. Kuulosti vähän siltäö tuon yhden tekstin perusteella, että ajateltiin suhteen sulkevan pois baarissa käymiset, kun baarit mainittiin asioina, joihin ei suhteessa ollessa ollut syytä mennä. Mutta kuten sanottu, eivät kaikki mitään yhden illan juttuja edes harrasta, kävivät sitten baarissa tai ei.