Lue keskustelun säännöt.
Työttömät, mt-kuntoutujat ja tk eläkeläiset, mistä te etsitte vakituista parisuhde kumppania itsellenne?
19.04.2023 |
Tällainen tuli mieleeni. Oletettavasti jossain tinderin tapaisissa melko pinnallisissa sovelluksissa ei statuksella "työtön" tai "tk eläkeläinen" kovin helposti löydä itselleen seuraa, ei ainakaan pitkäaikaista ellei sitten satu olemaan hyvin kaunis nainen. Olisiko siis olemassa muita väyliä jos hylkäämme baarit, harrastukset, puuhapajat, vapaaehtoistyön ja vertaistukiryhmät pois laskuista. Siis ihan netti sivuja/treffi sovelluksia lähinnä ajattelen.
Voisin kuvitella, että miksei vaikkapa kaksi tk eläkeläistä, työtöntä tai mt kuntoutujaa voisi toisiaan kohdata. Kahden työttömän tuloilla pärjää paljon paremmin kuin yhden, ristiriitoja ei synny ainakaan toisistaan kovin poikkeavista elämäntilanteista ja aikaahan on tehdä yhdessä kaikenlaista mukavaa (edullista).
Ja voisihan se rakkaus, toinen toistaan tukeva seura ja yhdessä touhuaminen toimia jopa lääkkeenä, jonka voimin hiljalleen noustaankin takaisin normaalimpaan elämään.
Ps. En nyt tässä tarkoita sitä, että joku hyvin kaunis alle 30v työtön nainen on löytänyt treffipalstalta itselleen työssäkäyvän miehen elättäjäksi, vaan siis sellaista, missä kaksi samanlaisessa tai samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa olisivat kohdanneet tai voisivat kohdata toisensa.
Kommentit (155)
En tosiaankaan huolisi samassa tilanteessa olevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi koska mielummin olen yksin kuin kuuntelen toista vollottajaa. Itseni kanssa on tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää tämä, miksi naiset ensin sanoo ja väittää ettei tasoja ole, mutta tässä tapauksessa sitten kelpaisi vain vastaavan tasoinen kumppani. Eli jos niitä tasoja ei ole, niin mt-kuntoutujankin pitää voida kelvata taviksille. Ja ihmisillä voi olla paljonkin diagnosoimattomia mt-ongelmia joita ei paljasteta ja taas toisaalta ihmiset voi piilotella mt-ongelmiaan eikä kerro niistä kenellekään. En itsekään välttämättä luota muiden kertomuksia terveydestään, kun tiedän minkälaisia ihmiset voivat olla. Ja varsinkin pariutumisessa missä yritetään monesti tehdä itsensä itseään paremmaksi, jotta kelpaisi mahdollisimma hyvälle kumppanille.
Ja toisaalta myös työelämä on täynnä mt diagnoosin omaavia, persoonallisuushäiriöisistä nyt puhumattakaan.
Olennaista on varmaankin se, että kahdella työttömällä ja etenkin tk eläkeläisellä (koska elämäntilanne on pysyvä) olisi yhdessä aikaa harrastaa liikuntaa, marjastaa, sienestää, jutustella ja keskustella, laittaa ruokaa, hoitaa eläimiä, ehkä jopa remontoida tai matkustellakin jos varallisuutta on kertynyt (kaikki tämä tietysti olettaen, että vointi on ok ja on siten pitkälti kiinni myös niistä tk eläkkeelle ajaneista diagnooseista ja niiden hoitotasapainosta, mutta näin monesti mt diagnoosien kanssa kun on saatu stressi alas, lääkitys kuntoon ja vointi tasapainoon). Molemmat ymmärtävät tilanteensa aiheuttamat taloudelliset rajoitteet, eikä sen takia muodostu kitkaa tai hyväksikäyttöä. Molemmat myös varmasti ymmärtävät toisensa ahdinkoa ja rajoitteita.
Jos taas toinen osapuoli on terve ja töissä, vie työ ison osan monen ajasta ja energiasta, jolloin tk eläkeläisestä/työttömästä tulee helposti kodinhoitaja ja "siivellä eläjä". Sitten taas kun vapaata on, halutaan ehkä matkustaa kalliisti jne, johon taas työttömällä tai tk eläkeläisellä harvemmin on varaa.
Minun työkyvyttömyyseläke on niin iso että elän sillä varsin mukavasti. Rikas en toki ole mutta sanotaan näin että jonkun duunarin peruspalkka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kolmessa pidemmässä suhteessa. 2 ensimmäistä miestä jätti minut, kun sairaudessani tuli joitakin kuukausia kestänyt vaikeampi vaihe. Kolmannen heitin itse pihalle, koska hän syyllisti minua köyhyydestäni. Olen siis tk-eläkkeellä. Pärjään jokseenkin omin voimin, mutta energiani ei riitä toisen sairaan avustamiseen, tukemiseen ym. Eli jos jonkun löydän, hänen pitäisi olla minua parempikuntoisempi, tai ainakin samankuntoinen ja vahva mieleltään, koska en voi negistellä jatkuvasti. En tarvitse paljon apua, mutta en voi myöskään auttaa sitä kumppania arjessa.
Tosiasia on että jos kumppania pitää miehen olla jatkuvasti tukemassa, niin kaunis pitää yleensä olla ja seksiä tulla. Monesti kahjous kyllä on paljon seksuaalistakin. Mutta yksikin tuttu ei edes yhtä kaksimielistä juttua kestä suuttumatta eikä seksit kiinnosta.
Tällainen tapaus, niin kuin Sinäkin menee miehellä helposti vaihtoon, kun löytää paremman.T eläkkeellä, mies.
Mitä eläkeläismies muka seksistä ymmärtää.
Nuorena oli aika villiä se meno. Bodycount aika kova ja hulluna sain hulluja naisia joita oli kyllä kiva panna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikaistyötön mies vastaa: enää en etsi. Yllättävän tärkeää naisille on miehen status ja varakkuus ja kuviteltu päteminen millä tahansa alueella. Hyvä asia kumppanin löytämisessä työttömänä olisi se, että nainen olisi kanssani minun itseni vuoksi, ei statuksen vuoksi tai materialistisista syistä.
Tapailin työtöntä miestä, joka vihjaili muutamien treffien jälkeen, että tarvitsee kohta asunnon, kun ei ole varaa enää pitää nykyistä. Minun luokseni se olisi ollut muuttamassa. Ja olen varma etten ollut ainut huijattava, joka tuolla miehellä oli kierroksessa. Elättäjää nuo miehet ovat vailla.
Pitkäaikaistyötön mies vastaa: Juuri tuon takia en etsi.
Etsithän sinä. Ja naiset eivät halunneet elättää sinua. Ja nyt valitat katkerana, kun "miehen status ja varakkuus on tärkeää". On se tärkeää, kun elämäntapatyöttömät pyrkivät naisen kukkarolle.
Olen kaksi kertaa tähän ansaan astunut. Ei enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Jos ihmiset ei edes yritä tavata kaltaisiaan niin mitä yhteistä tai ymmärrystä voisi tulla? Tämänkö vuoksi ihmiset eivät kohtaa? Joku mt-kuntoutuja ei ole automaattisesti taakka tai hoidettava tai tai?????vaan se joka hyvinkin voi ymmärtää ja sitten kaksi ihmistä kohtaa myös siinä mielessä. Sellasten ihmisten pitäisi nimenomaan KOHDATA eikä etsiä muualta kun ei sitä yhteistä ymmärrystä voi syntyä. ja ihmiset jäävät yksin.
Itse aikoinaan löysin kumppanin lataamosta. Ja se oli virhe, yhden pöpin sijasta olikin kaksi pöpiä yhdessä. Siitä oli vaikea eheytyä kun kummallakin se tapahtui eri tahtiin.
Opin, että pitää ensin olla oma pää kunnossa. Sitten vasta voi edes harkita parisuhdetta. Ja silloinkin hyvin hitaasti edeten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vähäisen kokemukseni mukaan he etsivät seuraa ihan samoista paikoista, kuin muutkin. Minulla oli vähän aikaa profiili eräällä tavallisella deittisivustolla, ja tapasin sen kautta mukavan miehen. Hän on tk-eläkkeellä, mt-puolen diagnoosi. Ihastuin ja olisin halunnut jatkaa tapailua. Minua ei hänen diagnoosinsa ja eläkeläisyytensä olisi haitannut. Ajattelin, että hyvä vain, kun ei ole töissä, niin ehdittäisiin paremmin olla yhdessä, itselläni kun on epäsäännölliset työajat. Mutta hän ei tuntenut tarpeeksi kipinää välillämme, joten suhdetta ei syntynyt. Harmittaa vieläkin, mutta eipä auta muu kuin hyväksyä asia.
Jotkut ei tajua että elämää kannattaa elää ja sen vuoksi pitää ottaa riskejä tai menettää kaikki hienot mahdollisuudet. Pinnallisuus ja ennakkoluulot ovat yksi pahimmista syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika kuluu nopeaan ei sitä takasin saa. kirjoitti:
Jotkut ei tajua että elämää kannattaa elää ja sen vuoksi pitää ottaa riskejä tai menettää kaikki hienot mahdollisuudet. Pinnallisuus ja ennakkoluulot ovat yksi pahimmista syistä.
Kun tunteita ei voi pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Jos ihmiset ei edes yritä tavata kaltaisiaan niin mitä yhteistä tai ymmärrystä voisi tulla? Tämänkö vuoksi ihmiset eivät kohtaa? Joku mt-kuntoutuja ei ole automaattisesti taakka tai hoidettava tai tai?????vaan se joka hyvinkin voi ymmärtää ja sitten kaksi ihmistä kohtaa myös siinä mielessä. Sellasten ihmisten pitäisi nimenomaan KOHDATA eikä etsiä muualta kun ei sitä yhteistä ymmärrystä voi syntyä. ja ihmiset jäävät yksin.
Se, jota kommentoit: olen tuntenut elämäni aikana todella monta mt-ongelmaista ihmistä. Taidekouluissa niitä riittää, ja siellä ei pidetä asioita niin salassa, kuin ehkä muualla. Tunnen psykoosisairaita, autisteja, masentuneita, epävakaita, narsistisia, itsetuhoisia, traumatisoituneita, syömishäiriöisiä.
En vain yksinkertaisesti jaksa sellaista enää yhtään. Ja puhun siis itsestäni. En jaksa, en halua. Enkä kaipaa keneltäkään erityistä ymmärrystä omista haasteistani, sillä ne ovat minun oma asiani. Yleisesti ottaen ihmisiltä, joita enää kutsun elämääni, oletan perus ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta ja sympatiaa.
Ylipäätään en tuhlaa energiaa ihmisiin, jotka vievät jollain tapaa energiaa. Ei tarvitse olla diagnoosia ollakseen raskas tai ärsyttävä. Nyt en enää onneksi törmää ongelmaisiin ihmisiin yhtä paljon, jos ollenkaan. Melankolia ja lievä ahdistuneisuus on mielestäni iham normaalia, eli en odota ihmisiltä mitään supervahvuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No sieltä ELÄMÄM KOVASTA KOULUSTA.!
Elämäm koulu on turhin oppilaitos. Ilman kyseisen koulun oppimäärää olisi huomattavasti onnellisempi. Elämäm koulu toin taitaa viitata ennemminkin alkoholismiin, kuin vastoinkäymisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tk eläkkeellä oleva mies. Eläke ja varallisuus sellaiset, ettei kenenkään toisen rahoilla ole tarvetta elää, vaikken nyt varakaskaan voi sanoa olevani. Miksei toinen vastaavassa tilanteessa oleva voisi olla hyväkin kumppani jos vain muuten elämänarvot ja persoonat kohtaisivat eikä toinen olisi aivan kriittisesti ja akuutisti sairas, koska harvempi on valmis aloittamaan uutta suhdetta suoraan omaishoitajana tai tukihenkilönä. En ehkä itsekään olisi ollut optimaalinen seurustelukumppani ensimmäisten 1-2 eläkevuoteni aikana, jolloin kuntoutumiseni oli monella tapaa vielä hyvin kesken ja vointi varsin ailahteleva. En vieläkään voi sanoa olevani "terve", mutta hiljalleen olen kuitenkin saavuttanut takaisin normaalihkon toimintakyvyn kunhan elämä pysyttelee suhteellisen kevyenä.
Tässä ketjussa turhaan sekoitetaan persoonallisuushäiriöiset kuten narsistit, työttömät ja mt diagnoosin omaavat tk eläkeläiset. Persoonallisuushäiriöstä ei voi parantua, työtön voi olla joko lyhytaikaisesti tai hyvin pitkäkestoisesti, omavalintaisesti tai pakon sanelemana. Tk eläkkeelle harva päätyy omavalintaisesti vaan sairauden takia ja eläkkeellä oleva voi olla täysin toimintakyvytön tai täysin toimintakykyinen, ihan riippuen sairauden luonteesta ja sen tilasta. Omakohtaisten kokemuksieni perusteella en allekirjoita, että mt diagnoosin omaava olisi väistämättä huono kumppani parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Jos ihmiset ei edes yritä tavata kaltaisiaan niin mitä yhteistä tai ymmärrystä voisi tulla? Tämänkö vuoksi ihmiset eivät kohtaa? Joku mt-kuntoutuja ei ole automaattisesti taakka tai hoidettava tai tai?????vaan se joka hyvinkin voi ymmärtää ja sitten kaksi ihmistä kohtaa myös siinä mielessä. Sellasten ihmisten pitäisi nimenomaan KOHDATA eikä etsiä muualta kun ei sitä yhteistä ymmärrystä voi syntyä. ja ihmiset jäävät yksin.
Se, jota kommentoit: olen tuntenut elämäni aikana todella monta mt-ongelmaista ihmistä. Taidekouluissa niitä riittää, ja siellä ei pidetä asioita niin salassa, kuin ehkä muualla. Tunnen psykoosisairaita, autisteja, masentuneita, epävakaita, narsistisia, itsetuhoisia, traumatisoituneita, syömishäiriöisiä.
En vain yksinkertaisesti jaksa sellaista enää yhtään. Ja puhun siis itsestäni. En jaksa, en halua. Enkä kaipaa keneltäkään erityistä ymmärrystä omista haasteistani, sillä ne ovat minun oma asiani. Yleisesti ottaen ihmisiltä, joita enää kutsun elämääni, oletan perus ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta ja sympatiaa.
Ylipäätään en tuhlaa energiaa ihmisiin, jotka vievät jollain tapaa energiaa. Ei tarvitse olla diagnoosia ollakseen raskas tai ärsyttävä. Nyt en enää onneksi törmää ongelmaisiin ihmisiin yhtä paljon, jos ollenkaan. Melankolia ja lievä ahdistuneisuus on mielestäni iham normaalia, eli en odota ihmisiltä mitään supervahvuutta.
Mielensairaudet ovat keskenään äärimmäisen erilaisia, joten sana "mielenterveyden sairaus" ei oikeastaan kerro juuri mitään ihmisestä. Luettelemassasikin joukossa on niin persoonallisuushäiriötä, fysiologisiin häiriöihin ja ruumiillisiin tekijöihin liittyvää käyttäytymisoireyhtymää, vaikeaan stressiin ja traumaan liittyvää reaktiota, ahdistuneisuushäiriötä, mielialahäiriötä, skitsotyyppistä häiriötä kuin neurologista kehityshäiriötä. Kaikki hyvin, hyvin erilaisia diagnooseja keskenään.
Hyvä että tunnistat omat voimavarasi ja on mielenkiintoista miten paljon erilaisista vaikeuksista kärsiviä ihmisiä onkaan sattunut osumaan kohdallesi. Ehkä nämä kohtaamiset kuitenkin antoivat ja opettivat sinulle paljon enemmän kuin vielä arvaatkaan, aika ei vain kohdallasi ole kenties kypsä näiden kohtaamisten syvemmän merkityksen avautumiseksi.
Ihminen tarvitsee monenlaista energiaa ja niitä ihminen myöskin saa, kun hänellä on monenlaisia ihmissuhteita, mieluusti vieläpä hyvin vaihtelevista elämänpiireistä. Eihän kitarakaan soi kauniisti vain yhdellä kielellä, vaan kauniita sointuja tuottaakseen se tarvitsee monia erilaatuisia kieliä.
Ihminenkään ei muodostu pelkästä mt diagnoosistaan vaan pääosaa näyttelee ihmisen persoonallisuus ja sen lukuisat persoonalliset piirteet. Täysin "tervekin" ihminen saattaa käyttäytyä epävireisen kitaran tavoin tuottaen erilaisia riitasointuja; ihminen saattaa olla ilkeä, epäluotettava, ylidramaattinen, impulsiivinen, läheisriippuvainen, muita hyväksikäyttävä tai itsekäs, joko ajoittain tai ihan jatkuvastikin.
Kaikki ihmispersoonassa ilmentyvät haasteet eivät siis todellakaan ole lähtöisin mt diagnooseista ja toisaalta mt diagnoosin omaavakin voi säteillä silkkaa vilpittömyyttä ja kauneutta ympärilleen.
Eihän ihminen yleensä mitään saa, jos ei ole vastavuoroisesti valmis itsekin antamaan ja tämä koskee myös ymmärrystä, empatiaa ja sympatiaa. Tasaveroiseksi ajatellussa ihmissuhteessa ei silti ole järkevää alkaa kovin pitkäkestoisesti pelkästään toisen yksipuoliseksi tukijaksi ja kuuntelijaksi, koska se horjuttaa ihmissuhteen tasavertaista asetelmaa ja sitä varten on olemassa omat ammattilaisensa. Tietysti normaali arjen empatia ja vahvempi ymmärtävä tukeminen kriisitilanteissa kuuluu terveen ihmissuhteen perusominaisuuksiin, mutta pidemmän päälle jonkinlaisen vastavuoroisen vuoropuhelun ja henkisen tasapainon tulee vallita, olipa ihmissuhteen toisella osapuolella mt diagnoosia tai ei.
Kuoreensa ihmisen ei ole hyvä käpertyä. Onkin hieman kyseenalaista olettaa, ettei itse tarvitsisi tai edes kaipaisi muiden empatiaa, ymmärrystä ja hyväksyntää, me kaikki kyllä tarvitsemme niitä ja haemmekin niitä, tavalla tai toisella, tietoisesti tai tiedostamatta. Ne kun ovat niin kiinteä osa inhimillistä ihmisyyttämme. Emme ehkä aina tunnista tarvettamme ja silloin olemme saattaneet kovettaa itseämme liikaa. Ovathan ne periaatteessa hyvinkin läheisiä sukulaisia rakkaudelle, voisi jopa sanoa että ovat rakkaudenpuun eräitä hedelmiä, eikä ilman tätä puuta ja sen hedelmiä kukaan meistä elä aidosti onnellisena ja tasapainoisena. Pidämme silloin rakkaudenpuumme piilossa, se ei saa riittävästi auringon valoa, eikä voi kasvaa.
Jos taas emme halua edes yrittää ymmärtää muita, muiden ongelmia ja vaikeuksia, silloin emme vielä halua ymmärtää kovin syvällisesti omaa itseämmekään. Emme silloin kastele rakkaudenpuutamme ja se alkaa lakastua.
Tämä rakkaudenpuumme tarvitsee siis kasvaakseen ja kehittyäkseen sekä auringon valoa (muiden ymmärrys ja hyväksyntä sinua kohtaan) että vettä (sinun ymmärrys ja hyväksyntä muita kohtaan). Molempia saadessaan se kasvaa ja tuottaa kauniita hedelmiä sinua ja kaikkia muita ilostuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
aika kuluu nopeaan ei sitä takasin saa. kirjoitti:
Jotkut ei tajua että elämää kannattaa elää ja sen vuoksi pitää ottaa riskejä tai menettää kaikki hienot mahdollisuudet. Pinnallisuus ja ennakkoluulot ovat yksi pahimmista syistä.
Kun tunteita ei voi pakottaa.
Mutta ihminen voi opetella olemaan vähemmän pinnallinen :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aika kuluu nopeaan ei sitä takasin saa. kirjoitti:
Jotkut ei tajua että elämää kannattaa elää ja sen vuoksi pitää ottaa riskejä tai menettää kaikki hienot mahdollisuudet. Pinnallisuus ja ennakkoluulot ovat yksi pahimmista syistä.
Kun tunteita ei voi pakottaa.
Mutta ihminen voi opetella olemaan vähemmän pinnallinen :)
Joo voi ostaa merkittömän käsilaukun tai kulkea bussilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aika kuluu nopeaan ei sitä takasin saa. kirjoitti:
Jotkut ei tajua että elämää kannattaa elää ja sen vuoksi pitää ottaa riskejä tai menettää kaikki hienot mahdollisuudet. Pinnallisuus ja ennakkoluulot ovat yksi pahimmista syistä.
Kun tunteita ei voi pakottaa.
Mutta ihminen voi opetella olemaan vähemmän pinnallinen :)
Noin sanovat aina ne, jotka yrittävät sanella muille miten kumppani kuuluu valita.
Vierailija kirjoitti:
Olen neljäkymppinen vasta työttömäksi jäänyt nainen ja ei tuo näytä miehiä haittaavan. Miehiä löytyy Tinderistä, kavereiden kautta, harrastuksista ja varmaan baaristakin jos niissä kävisin. Lisäksi useampikin esim. aiemmin töistä tuttu mies on ottanut yhteyttä esim. somessa, kun ovat huomanneet sinkkuuteni.
No ei varmaan haittaakkaan jos on ollut kaks viikkoo tai kuukauden työtön. Katotaan kymmenen vuoden päästä työttömänä että haittaako.
Vastaus on yksinkertainen. En mistään. Työttömyys, työkyvyttömyys, mielenterveysongelmat, köyhyys. Kaikki ovat jo yksinään asioita, jotka käytännössä takaavat, ettei kelpaa kenellekään. Useimmiten, jos yksi noista on riesana, on enemmän kuin todennäköistä, että myös muut löytyvät. Tekee todella pahaa itsetunnolle. Ja joidenkin ihmisten silmissä ei edes ansaitsisi elää.