Työttömät, mt-kuntoutujat ja tk eläkeläiset, mistä te etsitte vakituista parisuhde kumppania itsellenne?
Tällainen tuli mieleeni. Oletettavasti jossain tinderin tapaisissa melko pinnallisissa sovelluksissa ei statuksella "työtön" tai "tk eläkeläinen" kovin helposti löydä itselleen seuraa, ei ainakaan pitkäaikaista ellei sitten satu olemaan hyvin kaunis nainen. Olisiko siis olemassa muita väyliä jos hylkäämme baarit, harrastukset, puuhapajat, vapaaehtoistyön ja vertaistukiryhmät pois laskuista. Siis ihan netti sivuja/treffi sovelluksia lähinnä ajattelen.
Voisin kuvitella, että miksei vaikkapa kaksi tk eläkeläistä, työtöntä tai mt kuntoutujaa voisi toisiaan kohdata. Kahden työttömän tuloilla pärjää paljon paremmin kuin yhden, ristiriitoja ei synny ainakaan toisistaan kovin poikkeavista elämäntilanteista ja aikaahan on tehdä yhdessä kaikenlaista mukavaa (edullista).
Ja voisihan se rakkaus, toinen toistaan tukeva seura ja yhdessä touhuaminen toimia jopa lääkkeenä, jonka voimin hiljalleen noustaankin takaisin normaalimpaan elämään.
Ps. En nyt tässä tarkoita sitä, että joku hyvin kaunis alle 30v työtön nainen on löytänyt treffipalstalta itselleen työssäkäyvän miehen elättäjäksi, vaan siis sellaista, missä kaksi samanlaisessa tai samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa olisivat kohdanneet tai voisivat kohdata toisensa.
Kommentit (155)
Monella voi olla jo vakituinen kumppani. Itse sairastuin totaalisesti 12v. yhdessäolon jälkeen. Nyt t-eläkkeellä ja kumppani pysynyt rinnalla.
Olen mies, eli en etsi mistään. Miehen arvo mitataan työelämän saavutuksilla, joten minulla ei ole mahdollisuuksia sellaiseen naiseen, joka kiinnostaa. Nistiin varmasti olisi, mutta ei kiinnosta.
Kyllä sairasteleva nainen löytää varmimmin kumppanin tuttavapiiristään. Siis joku mies, joka tuntee tilanteen, mutta on silti kiinnostunut ja suhtautuu empaattisesti. Missään Tinderissä ei sellaisia ole, eikä ole kokeilemisen arvoista, vaikka ulkonäkö riittäisi.
Ei ulkoisilla määrityksillä ole merkitystä 🥰
Olen neljäkymppinen vasta työttömäksi jäänyt nainen ja ei tuo näytä miehiä haittaavan. Miehiä löytyy Tinderistä, kavereiden kautta, harrastuksista ja varmaan baaristakin jos niissä kävisin. Lisäksi useampikin esim. aiemmin töistä tuttu mies on ottanut yhteyttä esim. somessa, kun ovat huomanneet sinkkuuteni.
En etsinyt ja silti löysin. Seurakunnassa törmäsin toiseen ateistiin. Hän oli tosin nähnyt minut myös lähikaupassa ja luuli että olen varattu.
Kumpikin oli ollut 7 vuotta yksin eron jälkeen. Eipä olla enää.
En mistään enkä deittaile. En oleta että kenelläkään on mielenkiintoa olla tekemisissä tk eläkeläisen kanssa.
Ei psyykkinen diagnoosi ole sen kummempi kun fyysinen. Niitä on miehilläkin ja myös työssä käyvillä. Hyvinkin yleistä herkillä ja älykkäillä vastuunkantajilla, ei niinkään tolvanoilla.
Vierailija kirjoitti:
En etsinyt ja silti löysin. Seurakunnassa törmäsin toiseen ateistiin. Hän oli tosin nähnyt minut myös lähikaupassa ja luuli että olen varattu.
Kumpikin oli ollut 7 vuotta yksin eron jälkeen. Eipä olla enää.
Miksi olette seurakuntaharrastajia?
Millä perusteella työttömän täytyisi hakea nimenomaan työtöntä kumppania tai sairastuneen samassa tilanteessa olevaa? Silloin on kaksi samassa sopassa eikä minua ainakaan kiinnosta möyriä vielä parisuhdekumppaninkin kautta samoissa ongelmissa.
En mistään, en halua parisuhdetta. On niin kiireinen elämä ettei riitä aikaa eikä mielenkiintoa deittailla ketään ja kaiken puuhailun vastapainoksi tarvitsen paljon omaa aikaa akkujen lataukseen.
T. Tk-eläkeläinen N33
En edes halua miestä, tämä nykyinen elämä riittää, ystävät, harrastukset, omat lapset. Tk-eläkkeellä v. 2018. On omat rutiinit ja nautin yksin olemisesta kotonani
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Minne ap:lta rakkaus jäi? Minä ainakin tarvitsen rakastumista ja vastarakkautta seurusteluun saatikka pidemmälle. En tarvitse toista ihmistä maksamaan elämistäni. Asun omistamassani asunnossa ja tiedän, että jonossa olisi tulijoita valmiiseen kotiin, sitten ryypätään omat rahat. Ei käy. Em. suhteissa ei ole kuin hyötyminen toisesta pääasia.
Vierailija kirjoitti:
En edes halua miestä, tämä nykyinen elämä riittää, ystävät, harrastukset, omat lapset. Tk-eläkkeellä v. 2018. On omat rutiinit ja nautin yksin olemisesta kotonani
Kiva. Mä sen sijaan haluaisin parisuhteen koska yksineläminen on niin kallista.
Useimilla Mt- eläkeläisellä paras kaveri,kumpani on kalja ja savukkeet.
Vierailija kirjoitti:
Useimilla Mt- eläkeläisellä paras kaveri,kumpani on kalja ja savukkeet.
Onko noin kuitenkaan? Ei lääkkeiden kanssa edes saa juoda.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Juurikin tämä. Ei esimerkiksi sama diagnoosi tarkoita sen enempää kuin, että on sama diagnoosi. Samoin millä tavoin työttömyys liittyisi yhteensopivuuteen tai rakastumiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edes halua miestä, tämä nykyinen elämä riittää, ystävät, harrastukset, omat lapset. Tk-eläkkeellä v. 2018. On omat rutiinit ja nautin yksin olemisesta kotonani
Kiva. Mä sen sijaan haluaisin parisuhteen koska yksineläminen on niin kallista.
Entä jos rakastut ihmiseen, joka haluaa kyllä sitoutuneen suhteen mutta ei avo- tai avioliittoon?
En missään. T. Yksinäinen N37 tk-eläkeläinen