Työttömät, mt-kuntoutujat ja tk eläkeläiset, mistä te etsitte vakituista parisuhde kumppania itsellenne?

Vierailija kirjoitti:

Ei psyykkinen diagnoosi ole sen kummempi kun fyysinen. Niitä on miehilläkin ja myös työssä käyvillä. Hyvinkin yleistä herkillä ja älykkäillä vastuunkantajilla, ei niinkään tolvanoilla.

Mulla on sekä fyysisiä että psyykkisiä diagnooseja, ja enemmän koen että ne fyysiset vammat haittaa pariutumista. Aiheuttaa vaikeuksia ja rajoitiksia esimerkiksi työn tekemisessä, matkustamisessa, treenaamiseen, tietynlaisessa säässä olemiseen ja niin edelleen. Eli päälle näytän kai normaalilta mutta kaikki on todellisuudessa vaikea järjestää mun kanssa...

Olen tkeläkkeellä. Sairastuin parisuhteessa jo ollessa.  "niin myötä ja vastoinkäymisissä"

En tiedä kelpaisinko kellekään tällaisena jos pitäisi uutta parisuhdetta alkaa muodostaa. En tiedä millaista olisi treffailu niin että kertoo että hei, olen muuten eläkkeellä. Plus vielä iäkkäämpänäkin olisin kun silloin kun oli sinkku nuorena. Toisaalta, en tiedä kelpuuttaisinko itsekään ketään koska haluan että ihmisen kanssa oikeasti on sielujen sympatiaa.

oma traumatisoituminen ja mielialaoireilu muutenkaan ei hirveästi lisää hinkua hankkia mitään parisuhdetta. En varmaan jaksaisi edes hakeutua parisuhteeseen jos eroaisin. En jaksaisi sitä parisuhteen tutusteluvaihetta kun on jo suhde missä toinen tuntee itsensä läpikotaisin. En kaipaa mitään alkuhuumia.

Omat ongelmat tekee sen että omassa alitajunnassa esim. mietin että kumppanini täytyy olla esim jotenkin ressukka kun on minun kanssani ja miksi hän on minun kanssani ja hänellä olisi parempi olla jonkun muun kanssa. sitä helposti myös kokee itsensä toisarvoisena ihmisenä kun ei ole töissä

Parisuhde auttaa minua monella tasolla tosin. Jotkut pitkään sinkkuna olleet sanoo että eivät osaisi seurustella ja asua jonkun kanssa mutta minulle se on ok. On ihanaa kun toinen hyväksyy minut tällaisena kuin olen ja voi olla rennosti kotona. Toisen kanssa on mukava olla ja kiitos oman terapiani ymmärrän kipukohtani, kommunikaatio toimii paremmin.

Sain täällä kritiikkiä tekopyhyydestä ja syrjimisestä ja kehotuksen olla avoimempi mt-kuntoutujia kohtaan. Vaikka tein selväksi, että eniten haluan elämältä rauhaa ja tasapainoa, vaikka siyten sinkkuna.

Moni tuntui olettavan, että olen ennakkoluuloinen. Päinvastoin. Olen jo kolmekymppinen elämää nähnyt ihminen. Suvussa on traumaa ja sairautta, joten halusin tai en, minulla on läheisiä, joilla on vakavia mt-ongelmia.

Naiivina parikymppisenä olin pari vuotta suhteessa miehen kanssa, jolla oli hoitamaton psykoosi koko suhteen ajan. Muutin pois kun mies oli osastolla. Ottivat sisään myös siksi, että tämä oli puhunut halustaan satuttaa minua.

Tiedättekö te kriitikot, minkälaista on elää vain ja ainoastaan sairastuneiden ja traumatisoituneiden ihmisten kanssa? Jos tiedätte, niin silloin tajuatte, miten ihanaa on, kun voi pitää kaikki käsivarrenmitan päässä ja omakoti on hiljainen turvasatama.

Sairastaminen muuttaa prioriteetteja. Parisuhde ei ole itselleni sellainen, koska kuten sanoin, en halua omia ongelmiani toisen kontolle enkä yhtään mt-ongelmaista elämääni lisää. Se energia, joka täytyy käyttää toisten tukemiseen ja ymmärtämiseen menee sairastuneille sisaruksille.

Puhe syrjimisestä deittailussa on ihan absurdia. Jos joskus deittailen taas, en enää tapaile miehiä. Haluan suhteen naisen kanssa, biseksuaalina voin valita näinkin. Tämä ei ole keltään muulta pois. Jokainen saa itse valita, eikä kenenkään yksinäisyys ole juuri minun harjoittamani syrjinnän tulos. Muutenhan minun pitäisi tapailla jotakuta vastentahtoisesti.

En etsi kummpania koska kukaan nainen ei työtöntä ota kumppaniksi.

Minuakin työttömänä mt-ongelmaisena naisena ihmetyttää vertaisten loistaminen poissaolollaan deittisovelluksissa. Ottaisin ehdottomasti mieluumin toisen työttömän tai eläkeläisen miehekseni, kuin työssäkäyvän. Ei ole todennäköistä, että alkaisin kukoistaa työurallani tässä vaiheessa enää. Toinen samassa tilanteessa oleva ymmärtää. Ei tarvitse olla kateellinen ajasta eikä rahasta...

Mikä tahansa tämänkaltainen palsta on täynnä työttömiä, näistä sitä löytyy. Siksi täällä viisastellaan päivät, kun ei ole parempaakaan tekemistä. Sinkkujen kantsii rekisteröityä, laittaa joku yhteystieto näkösälle, ja pidättäytyä olemasta kauhean katkeran oloinen vastakkaiselle sukupuolelle.

eikös se mene niin , että sen löytää enemmälti ilman mitään etsimistä...sattuma sen määrää. 

Vierailija kirjoitti:

Sain täällä kritiikkiä tekopyhyydestä ja syrjimisestä ja kehotuksen olla avoimempi mt-kuntoutujia kohtaan. Vaikka tein selväksi, että eniten haluan elämältä rauhaa ja tasapainoa, vaikka siyten sinkkuna.

Moni tuntui olettavan, että olen ennakkoluuloinen. Päinvastoin. Olen jo kolmekymppinen elämää nähnyt ihminen. Suvussa on traumaa ja sairautta, joten halusin tai en, minulla on läheisiä, joilla on vakavia mt-ongelmia.

Naiivina parikymppisenä olin pari vuotta suhteessa miehen kanssa, jolla oli hoitamaton psykoosi koko suhteen ajan. Muutin pois kun mies oli osastolla. Ottivat sisään myös siksi, että tämä oli puhunut halustaan satuttaa minua.

Tiedättekö te kriitikot, minkälaista on elää vain ja ainoastaan sairastuneiden ja traumatisoituneiden ihmisten kanssa? Jos tiedätte, niin silloin tajuatte, miten ihanaa on, kun voi pitää kaikki käsivarrenmitan päässä ja omakoti on hiljainen turvasatama.

Sairastaminen muuttaa prioriteetteja. Parisuhde ei ole itselleni sellainen, koska kuten sanoin, en halua omia ongelmiani toisen kontolle enkä yhtään mt-ongelmaista elämääni lisää. Se energia, joka täytyy käyttää toisten tukemiseen ja ymmärtämiseen menee sairastuneille sisaruksille.

Puhe syrjimisestä deittailussa on ihan absurdia. Jos joskus deittailen taas, en enää tapaile miehiä. Haluan suhteen naisen kanssa, biseksuaalina voin valita näinkin. Tämä ei ole keltään muulta pois. Jokainen saa itse valita, eikä kenenkään yksinäisyys ole juuri minun harjoittamani syrjinnän tulos. Muutenhan minun pitäisi tapailla jotakuta vastentahtoisesti.

Siinä mielessä ap ymmärrän sinua, että toipuminen ja kuntoutuminen on vaikeampaa, jos viettää aikansa vaikeasti traumatisoituneiden parissa. Silloin toimintamalleista, joista tahtoo luopua, tuleekin normaaleja ja on entistä vaikeampaa solahtaa takaisin ns. normaaliin elämänrytmiin ja sosiaalisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

eikös se mene niin , että sen löytää enemmälti ilman mitään etsimistä...sattuma sen määrää. 

Sattuma, mutta kotoa harvemmin tullaan hakemaan.

Olen ollut vuosia tk eläkkeellä ja olen kolmekymppinen. Minulla on c ptsd, bpd, bipo ja dissosiaatiota. Välillä psykooseja.

Olen aina löytänyt miehiä suhteeseen halutessani esim tinderistä enkä ole koskaan tyytynyt kehenkään. Miehet ovat olleet ns hyväosaisia. Mutta olen kaunis ja isorintainen sekä ilmeisesti hauskaa seuraa, siksi ilmeisesti seurasta ei ole pulaa.

Kyllä samanlaisen seuran pitäisi kelvata. Itse en ole nirso vaan hyvin avarakatseinen mies, mutta en ole kunnolla yrittänytkään pariutua. Justiinsa tämä sopivan kumppanin kohtaaminen mietityttää. Samanlaisesta lähtökohdista ponnistanut ihminen voisi olla sopivin, kun ymmärtäisimme toisiamme. Olen huomannut ns normaaleissa paljon ennakkoluuloja, demonisointia, kauhua kun on puhe esimerkiksi skitsofreniasta, joka siis itselle diagnosoitu. En vieläkään koe olevani sairas, vaan terve ja tietysti lääkityksellä näin voi tunteakin. Jos ei minusta paremmin tietäisi, niin en usko, että moni osaisi epäilläkään mt-ongelmia. Mutta tälläistä se joskus on.

Luulen, että ennakkoluulot jotka ihmisille on opetettu yhteiskunnan taholta muunmuassa, on tarkoitus harjoittaa eugeniikkaa näitä diagnosoituja kohtaan jottei ei-toivottu aines lisääntyisi. 

Vierailija kirjoitti:

Minuakin työttömänä mt-ongelmaisena naisena ihmetyttää vertaisten loistaminen poissaolollaan deittisovelluksissa. Ottaisin ehdottomasti mieluumin toisen työttömän tai eläkeläisen miehekseni, kuin työssäkäyvän. Ei ole todennäköistä, että alkaisin kukoistaa työurallani tässä vaiheessa enää. Toinen samassa tilanteessa oleva ymmärtää. Ei tarvitse olla kateellinen ajasta eikä rahasta...

Miehet ei kovinkaan helposti myönnä olevansa työttömänä, eläkkeestä tai saikusta puhumattakaan. Deittailin aikoinaan, mm. s24:ssa, HappyPancakessa ja Tinderissä. Pintaa raaputtamalla tuli kerta toisensa jälkeen ilmi, että "osa-aikatöissä" tai "lomautettuna" olevat miehet olivat tosiasiassa ihan 100% työttömiä. Tätä esiintyi todella paljon.

Mua ei olisi työttömyys haitannut, olin itsekin työtön tai opiskelija, mutta nuo tapaamanu miehet olivat näköalattomia. Istuivat kotona lannistuneena, moni joi kaljaa (itse en juuri juo), ja esim. LVI-inssin wc:n lavuaari vuoti, ja alla oli ämpäri.

Työtön, eläkeläinen, jopa mt- ongelmainen voi olla edes joiltain osin aktiivinen ja osata nauttia arjesta. En halua lannistunutta valittajaa kumppaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, eli en etsi mistään. Miehen arvo mitataan työelämän saavutuksilla, joten minulla ei ole mahdollisuuksia sellaiseen naiseen, joka kiinnostaa. Nistiin varmasti olisi, mutta ei kiinnosta.

Kyllä sulla on saumoja tasoiseksi kumppaniin, eli jos olet työtön, niin työttömään.

Minua ihmetyttää tämä, miksi naiset ensin sanoo ja väittää ettei tasoja ole, mutta tässä tapauksessa sitten kelpaisi vain vastaavan tasoinen kumppani. Eli jos niitä tasoja ei ole, niin mt-kuntoutujankin pitää voida kelvata taviksille. Ja ihmisillä voi olla paljonkin diagnosoimattomia mt-ongelmia joita ei paljasteta ja taas toisaalta ihmiset voi piilotella mt-ongelmiaan eikä kerro niistä kenellekään. En itsekään välttämättä luota muiden kertomuksia terveydestään, kun tiedän minkälaisia ihmiset voivat olla. Ja varsinkin pariutumisessa missä yritetään monesti tehdä itsensä itseään paremmaksi, jotta kelpaisi mahdollisimma hyvälle kumppanille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain täällä kritiikkiä tekopyhyydestä ja syrjimisestä ja kehotuksen olla avoimempi mt-kuntoutujia kohtaan. Vaikka tein selväksi, että eniten haluan elämältä rauhaa ja tasapainoa, vaikka siyten sinkkuna.

Moni tuntui olettavan, että olen ennakkoluuloinen. Päinvastoin. Olen jo kolmekymppinen elämää nähnyt ihminen. Suvussa on traumaa ja sairautta, joten halusin tai en, minulla on läheisiä, joilla on vakavia mt-ongelmia.

Naiivina parikymppisenä olin pari vuotta suhteessa miehen kanssa, jolla oli hoitamaton psykoosi koko suhteen ajan. Muutin pois kun mies oli osastolla. Ottivat sisään myös siksi, että tämä oli puhunut halustaan satuttaa minua.

Tiedättekö te kriitikot, minkälaista on elää vain ja ainoastaan sairastuneiden ja traumatisoituneiden ihmisten kanssa? Jos tiedätte, niin silloin tajuatte, miten ihanaa on, kun voi pitää kaikki käsivarrenmitan päässä ja omakoti on hiljainen turvasatama.

Sairastaminen muuttaa prioriteetteja. Parisuhde ei ole itselleni sellainen, koska kuten sanoin, en halua omia ongelmiani toisen kontolle enkä yhtään mt-ongelmaista elämääni lisää. Se energia, joka täytyy käyttää toisten tukemiseen ja ymmärtämiseen menee sairastuneille sisaruksille.

Puhe syrjimisestä deittailussa on ihan absurdia. Jos joskus deittailen taas, en enää tapaile miehiä. Haluan suhteen naisen kanssa, biseksuaalina voin valita näinkin. Tämä ei ole keltään muulta pois. Jokainen saa itse valita, eikä kenenkään yksinäisyys ole juuri minun harjoittamani syrjinnän tulos. Muutenhan minun pitäisi tapailla jotakuta vastentahtoisesti.

Siinä mielessä ap ymmärrän sinua, että toipuminen ja kuntoutuminen on vaikeampaa, jos viettää aikansa vaikeasti traumatisoituneiden parissa. Silloin toimintamalleista, joista tahtoo luopua, tuleekin normaaleja ja on entistä vaikeampaa solahtaa takaisin ns. normaaliin elämänrytmiin ja sosiaalisuuteen.

Tuskin tarkoitit, että minä olisin tämän ketjun ap, kun en tietenkään ole. Tottakai se vaikuttaa toipumiseen, mutta se ei ole tässä olennaista. Nimittäin en ole pelkkä toipuja, minua kiinnostaa elämänlaatu. Niin ikävältä kuin se tuntuukin kuulla, mt-ongelmat tekevät toisten elämästä enemmän tai vähemmän kurjaa pas*aa. Jokaisen aikuisen vastuulla on hoitaa ongelmiaansa ja pitää huolta, etteivät ne aiheuta pahoinvointia läheisissä.

Osa kuntoutuu ja oppii elämään sairautensa kanssa. Sillon se ei niin paljoa vaikuta toisiin pahalla tavalla. Liian usein unohdetaan, että nekin, joilla ei ole diagnoosia, voivat kärsiä, ahdistua, menettää luottamuksen ja mielenrauhan. Tuolla oli toinen ketju siitä, että voiko epävakaan kanssa olla ja hirveä lista siitä miten kirjoittajaa in satutettu. Ei pidä ei kannata olla vahingollisen ihmisen kanssa! Jos hän satuttaa, ei se lievene sillä, että diagnoosi löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä, miksi naiset ensin sanoo ja väittää ettei tasoja ole, mutta tässä tapauksessa sitten kelpaisi vain vastaavan tasoinen kumppani. Eli jos niitä tasoja ei ole, niin mt-kuntoutujankin pitää voida kelvata taviksille. Ja ihmisillä voi olla paljonkin diagnosoimattomia mt-ongelmia joita ei paljasteta ja taas toisaalta ihmiset voi piilotella mt-ongelmiaan eikä kerro niistä kenellekään. En itsekään välttämättä luota muiden kertomuksia terveydestään, kun tiedän minkälaisia ihmiset voivat olla. Ja varsinkin pariutumisessa missä yritetään monesti tehdä itsensä itseään paremmaksi, jotta kelpaisi mahdollisimma hyvälle kumppanille.

Minä taas ihmettelen sen, että tasoteoreetikolta on nyt taas unohtunut se, että jokainen saa itse valita kumppaninsa! Kaikilla on toiveita ja reunaehtoja kumppanille. "Tasoja ei ole" tarkoittaa sitä, että ei ihmisiä voi laittaa johonkin järjestykseen ja parittaa sen mukaan. Ihmisillä on tosi erilaisia arvoja ja toiveita, toisen roska on toisen aarre.

Lisäksi, mitä parisuhde on? Kahden aikuisen vapaaehtoinen suhde, jonka tarkoitus on tuoda hyvää elämään. Jos joku ei tuo toisten elämään hyvää ja ei siksi kelpaa toisille parisuhteeseen, ei se ole mikään taso-asia. Vaan se, ettei kyseisellä henkilöllä ole annettavaa ja tarvittavia ominaisuuksia parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen neljäkymppinen vasta työttömäksi jäänyt nainen ja ei tuo näytä miehiä haittaavan. Miehiä löytyy Tinderistä, kavereiden kautta, harrastuksista ja varmaan baaristakin jos niissä kävisin. Lisäksi useampikin esim. aiemmin töistä tuttu mies on ottanut yhteyttä esim. somessa, kun ovat huomanneet sinkkuuteni.

Miehet on periaatteessa aika laiskoja, pyörivät helppojen ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä samanlaisen seuran pitäisi kelvata. Itse en ole nirso vaan hyvin avarakatseinen mies, mutta en ole kunnolla yrittänytkään pariutua. Justiinsa tämä sopivan kumppanin kohtaaminen mietityttää. Samanlaisesta lähtökohdista ponnistanut ihminen voisi olla sopivin, kun ymmärtäisimme toisiamme. Olen huomannut ns normaaleissa paljon ennakkoluuloja, demonisointia, kauhua kun on puhe esimerkiksi skitsofreniasta, joka siis itselle diagnosoitu. En vieläkään koe olevani sairas, vaan terve ja tietysti lääkityksellä näin voi tunteakin. Jos ei minusta paremmin tietäisi, niin en usko, että moni osaisi epäilläkään mt-ongelmia. Mutta tälläistä se joskus on.

Luulen, että ennakkoluulot jotka ihmisille on opetettu yhteiskunnan taholta muunmuassa, on tarkoitus harjoittaa eugeniikkaa näitä diagnosoituja kohtaan jottei ei-toivottu aines lisääntyisi. 

Skitsofrenia on ihan erilainen sairaudet kuin vaikka masennus tai traumaperäinen stressihäiriö. Joten samanlaista seuraa eivät sinulle ole kaikki mt-kuntoutujat, vaan ainoastaan psykoosisairaudesta kärsivät. Samalla diagnoosilla oleviin voi kai tutustua vertaistukiryhmässä.

Itsellä on sekä exä että sisko skitsofreeninen, ja se on aiheuttanut niin painajaismaisia tilanteita, etten koskaan ikinä ryhtyisi suhteeseen skitsofreenikon kanssa. Olisin nimittäin koko ajan valppaana ja tuntosarvet pystyssä, en voisi luottaa. Silti joku toinen ilman näitä kokemuksia saattaa ryhtyä parisuhteeseen skitsofreenikon kanssa, jos tämä on sitoutunut hoitoonsa ja erityisesti lääkitykseen.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä, miksi naiset ensin sanoo ja väittää ettei tasoja ole, mutta tässä tapauksessa sitten kelpaisi vain vastaavan tasoinen kumppani. Eli jos niitä tasoja ei ole, niin mt-kuntoutujankin pitää voida kelvata taviksille. Ja ihmisillä voi olla paljonkin diagnosoimattomia mt-ongelmia joita ei paljasteta ja taas toisaalta ihmiset voi piilotella mt-ongelmiaan eikä kerro niistä kenellekään. En itsekään välttämättä luota muiden kertomuksia terveydestään, kun tiedän minkälaisia ihmiset voivat olla. Ja varsinkin pariutumisessa missä yritetään monesti tehdä itsensä itseään paremmaksi, jotta kelpaisi mahdollisimma hyvälle kumppanille.

Olen kuunnellut teidän tasoteoreetikkojen mölinöitä 10 vuotta ja ne voi tiivistää näin: miehen pitäisi saada sanella kenen kanssa nainen pariutuu ja kun naiset eivät piittaa hittojakaan teidän ruikutuksestanne, alatte itkeä miten se todistaa tasoteorian. Kyllä hävettäisi olla noin surkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä, miksi naiset ensin sanoo ja väittää ettei tasoja ole, mutta tässä tapauksessa sitten kelpaisi vain vastaavan tasoinen kumppani. Eli jos niitä tasoja ei ole, niin mt-kuntoutujankin pitää voida kelvata taviksille. Ja ihmisillä voi olla paljonkin diagnosoimattomia mt-ongelmia joita ei paljasteta ja taas toisaalta ihmiset voi piilotella mt-ongelmiaan eikä kerro niistä kenellekään. En itsekään välttämättä luota muiden kertomuksia terveydestään, kun tiedän minkälaisia ihmiset voivat olla. Ja varsinkin pariutumisessa missä yritetään monesti tehdä itsensä itseään paremmaksi, jotta kelpaisi mahdollisimma hyvälle kumppanille.

Olen kuunnellut teidän tasoteoreetikkojen mölinöitä 10 vuotta ja ne voi tiivistää näin: miehen pitäisi saada sanella kenen kanssa nainen pariutuu ja kun naiset eivät piittaa hittojakaan teidän ruikutuksestanne, alatte itkeä miten se todistaa tasoteorian. Kyllä hävettäisi olla noin surkea.

Niinpä :'D se logiikkaa päätyy aina samaan umpikujaan, kun jostain syystä ei voida hyväksyä sitä, että osa ihmisistä on ikisinkkuja