Työttömät, mt-kuntoutujat ja tk eläkeläiset, mistä te etsitte vakituista parisuhde kumppania itsellenne?
Tällainen tuli mieleeni. Oletettavasti jossain tinderin tapaisissa melko pinnallisissa sovelluksissa ei statuksella "työtön" tai "tk eläkeläinen" kovin helposti löydä itselleen seuraa, ei ainakaan pitkäaikaista ellei sitten satu olemaan hyvin kaunis nainen. Olisiko siis olemassa muita väyliä jos hylkäämme baarit, harrastukset, puuhapajat, vapaaehtoistyön ja vertaistukiryhmät pois laskuista. Siis ihan netti sivuja/treffi sovelluksia lähinnä ajattelen.
Voisin kuvitella, että miksei vaikkapa kaksi tk eläkeläistä, työtöntä tai mt kuntoutujaa voisi toisiaan kohdata. Kahden työttömän tuloilla pärjää paljon paremmin kuin yhden, ristiriitoja ei synny ainakaan toisistaan kovin poikkeavista elämäntilanteista ja aikaahan on tehdä yhdessä kaikenlaista mukavaa (edullista).
Ja voisihan se rakkaus, toinen toistaan tukeva seura ja yhdessä touhuaminen toimia jopa lääkkeenä, jonka voimin hiljalleen noustaankin takaisin normaalimpaan elämään.
Ps. En nyt tässä tarkoita sitä, että joku hyvin kaunis alle 30v työtön nainen on löytänyt treffipalstalta itselleen työssäkäyvän miehen elättäjäksi, vaan siis sellaista, missä kaksi samanlaisessa tai samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa olisivat kohdanneet tai voisivat kohdata toisensa.
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmaiset ja juopot saalistavat todennäköisesti julkisessa liikenteessä tai pyöräteillä. Yritetään tunkea pakolla seuraan, jutellaan maanisesti ja nauretaan omille vitseille. Näitä riittää, kauppa- ja työmatkoilla on törmätty. Joskus tarttuvat kiinni hihaan, kun ajat pyörällä ohi. Voi, kun olisivatkin Tinderissä, niin saisi olla rauhassa.
Nyt kuvaat jokseenkin ääripään mt-ongelmia. Esimerkiksi ahdistuneisuus-, paniikkihäiriö tai masennus ei välttämättä näy millään tavalla ulospäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen neljäkymppinen vasta työttömäksi jäänyt nainen ja ei tuo näytä miehiä haittaavan. Miehiä löytyy Tinderistä, kavereiden kautta, harrastuksista ja varmaan baaristakin jos niissä kävisin. Lisäksi useampikin esim. aiemmin töistä tuttu mies on ottanut yhteyttä esim. somessa, kun ovat huomanneet sinkkuuteni.
No ei varmaan haittaakkaan jos on ollut kaks viikkoo tai kuukauden työtön. Katotaan kymmenen vuoden päästä työttömänä että haittaako.
Ei siinä pidä jäädä kymmeneksi vuodeksi katsomaan, vaan tuossa ajassa ehtii opiskella kolmekin uutta ammattia. Ja muuttaa moneen uuteen kaupunkiin.
Kun ei se ole niin yksinkertaista vaikka tietenkin opiskelu ja työn perässä muuttaminen ovatkin hyviä vaihtoehtoja silloin, kun ovat mahdollisia.

Ei miehet välitä onko nainen työtön vai töissä ja jos on, mitä tekee. Muut seikat ratkaisevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Jos ihmiset ei edes yritä tavata kaltaisiaan niin mitä yhteistä tai ymmärrystä voisi tulla? Tämänkö vuoksi ihmiset eivät kohtaa? Joku mt-kuntoutuja ei ole automaattisesti taakka tai hoidettava tai tai?????vaan se joka hyvinkin voi ymmärtää ja sitten kaksi ihmistä kohtaa myös siinä mielessä. Sellasten ihmisten pitäisi nimenomaan KOHDATA eikä etsiä muualta kun ei sitä yhteistä ymmärrystä voi syntyä. ja ihmiset jäävät yksin.
Kun ei se mt-diagnoosi automaattisesti tarkoita ymmärtämistä tai kaltaisuutta. Ei tarkoitakaan, että mt kuntoutuja olisi automaattisesti hoidettava tai taakka. Onko silmätulehdus yhdistävä tekijä tai atooppisesta ihottumasta kärsiminen? EI sairastuminen mielestäni ole samankaltaisuutta saatika työttömyys. Korkeintaan yhdistävä tekijä, mutta loppujen lopuksi pintatason samankaltaisuutta. En minä ainakaan jaksa etsiä samankaltaisuutta negatiivisten kokemusten kautta vaikka nekin ovat osa elämää.

Miehet jopa etsivät työttömiä naisia, koska haluavat heikossa taloudellisessa asemassa olevan kumppanin. Sellaista on helpompi alistaa. Kun mies kustantaa asumisen, mies haluaa vastineeksi palvelijan. Pyykit, siivoukset, ruuat, kaikki pitää hoitaa. Mies maksaa muutaman satasen kuussa ruokakuluja. Hyvä diili miehelle.
Työssä olevan naisen on tärkeintä tienata vähemmän kuin mies. Miehen itsetunto on kiinni siitä, että hän pärjää naista paremmin.

On se yksinkertaista. Jos ihminen ei kymmenessä vuodessa saa mitään aikaiseksi, siinä on turha selitellä.

Ihan samalla tapaa työttömät miehet etsii elättäjää tk eläkeläisestä tai työttömästä naisesta. Kun nainen saadaan saman katon alle niin mies tuplaa rahavaransa kun ottaa naisenkin rahat käyttöönsä jollain taloudellisen väkivallan muodolla mitä kehittävätkin ja uhriutumalla avustettaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En etsinyt ja silti löysin. Seurakunnassa törmäsin toiseen ateistiin. Hän oli tosin nähnyt minut myös lähikaupassa ja luuli että olen varattu.
Kumpikin oli ollut 7 vuotta yksin eron jälkeen. Eipä olla enää.
Miksi olette seurakuntaharrastajia?
Koska halusimme tavata ihmisiä selvin päin ja tehdä hyödyllistä vapaaehtoistyötä. Oli vapaata aikaa (minä työkyvyttömyyseläkkeellä, hänellä sesonkiluontoinen työ ja epätyypilliset työajat).
Me jaamme samat arvot, vaikkemme usko satuolentoihin. Ilman ihmiskontakteja ihminen sekoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen neljäkymppinen vasta työttömäksi jäänyt nainen ja ei tuo näytä miehiä haittaavan. Miehiä löytyy Tinderistä, kavereiden kautta, harrastuksista ja varmaan baaristakin jos niissä kävisin. Lisäksi useampikin esim. aiemmin töistä tuttu mies on ottanut yhteyttä esim. somessa, kun ovat huomanneet sinkkuuteni.
No ei varmaan haittaakkaan jos on ollut kaks viikkoo tai kuukauden työtön. Katotaan kymmenen vuoden päästä työttömänä että haittaako.
Ei miehet välitä onko nainen työtön vai töissä ja jos on, mitä tekee. Muut seikat ratkaisevat.
Miehet jopa etsivät työttömiä naisia, koska haluavat heikossa taloudellisessa asemassa olevan kumppanin. Sellaista on helpompi alistaa. Kun mies kustantaa asumisen, mies haluaa vastineeksi palvelijan. Pyykit, siivoukset, ruuat, kaikki pitää hoitaa. Mies maksaa muutaman satasen kuussa ruokakuluja. Hyvä diili miehelle.
Työssä olevan naisen on tärkeintä tienata vähemmän kuin mies. Miehen itsetunto on kiinni siitä, että hän pärjää naista paremmin.
On sulla kurjat kokemukset. Älä silti yleistä; jostain syystä vedät puoleesi huonoja miehiä.

Hauska tuo yrityksesi tehdä miesten vioista minun ongelmani.
Nuo ovat tutkittuja ilmiöitä. Miehet käyttävät taloudellista väkivaltaa ja miehet alkavat sabotoida parisuhdetta, jos nainen menestyy työelämässä paremmin kuin mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aika kuluu nopeaan ei sitä takasin saa. kirjoitti:
Jotkut ei tajua että elämää kannattaa elää ja sen vuoksi pitää ottaa riskejä tai menettää kaikki hienot mahdollisuudet. Pinnallisuus ja ennakkoluulot ovat yksi pahimmista syistä.
Kun tunteita ei voi pakottaa.
Mutta ihminen voi opetella olemaan vähemmän pinnallinen :)
Noin sanovat aina ne, jotka yrittävät sanella muille miten kumppani kuuluu valita.
Haha en sentään, olen itsekin nirso nainen, joka yrittää olla vähemmän pinnallinen löytääkseen jotain syvällisempää. Auttaa vain haluan :)
Tällä hetkellä en aktiviisesti etsi uutta suhdetta. Keskityn nyt enimmäkseen terveyteeni ja siihen, että saan urani jaloilleen.
Aikoinani kun olin työtön niin löysin kumppanini puistojoogasta (hän ei ollut työtön).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Jos ihmiset ei edes yritä tavata kaltaisiaan niin mitä yhteistä tai ymmärrystä voisi tulla? Tämänkö vuoksi ihmiset eivät kohtaa? Joku mt-kuntoutuja ei ole automaattisesti taakka tai hoidettava tai tai?????vaan se joka hyvinkin voi ymmärtää ja sitten kaksi ihmistä kohtaa myös siinä mielessä. Sellasten ihmisten pitäisi nimenomaan KOHDATA eikä etsiä muualta kun ei sitä yhteistä ymmärrystä voi syntyä. ja ihmiset jäävät yksin.
Kun ei se mt-diagnoosi automaattisesti tarkoita ymmärtämistä tai kaltaisuutta. Ei tarkoitakaan, että mt kuntoutuja olisi automaattisesti hoidettava tai taakka. Onko silmätulehdus yhdistävä tekijä tai atooppisesta ihottumasta kärsiminen? EI sairastuminen mielestäni ole samankaltaisuutta saatika työttömyys. Korkeintaan yhdistävä tekijä, mutta loppujen lopuksi pintatason samankaltaisuutta. En minä ainakaan jaksa etsiä samankaltaisuutta negatiivisten kokemusten kautta vaikka nekin ovat osa elämää.
Totta kai kokemus omasta sairaudesta lisää ymmärrystä myös vastaavantyyppisestä sairaudesta kärsiviä muita ihmisiä kohtaan. Se on ehdoton plussa, enkä näe sairautta välttämättä pelkästään negatiivisena asiana.
Kukaan tuskin on tarkoittanut, että pitäisi valita tk eläkeläinen vain siksi koska itsekin sattuu olemaan tk eläkeläinen. Se mikä kuitenkin on samankaltaista, yhdistävää, on elämäntilanne, voi verrata vaikka eläkeläinen vs työikäinen. Jos molemmilla sairauden hoito on jotensakin balanssissa eivät ne välttämättä näyttele kovinkaan merkittävää roolia arkielämässä, mutta samankaltainen elämäntilanne kyllä mahdollistaa runsaasti yhteistä aikaa tehdä asioita yhdessä, arvo sekin ja monilla työssäkäyvillä todellakin kortilla ja vaikuttaa negatiivisesti parisuhteisiin.
Tietenkään lopullinen parinvalinta ei ole kiinni pelkästään samankaltaisesta elämäntilanteesta, tuskin kukaan valitsee puolisoaan myöskään pelkän harrastuksen, ammatin tai varallisuudenkaan perusteella? Täytyyhän toisen miellyttää silmää sekä löytyä syvempää yhteyttä ja ehkä yhteisiä mielenkiinnon kohteitakin, jotta suhteella olisi menestymisen mahdollisuuksia mitä rakkauteen ja mielekkääseen yhteiselämään tulee.