Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Työttömät, mt-kuntoutujat ja tk eläkeläiset, mistä te etsitte vakituista parisuhde kumppania itsellenne?
19.04.2023 |
Tällainen tuli mieleeni. Oletettavasti jossain tinderin tapaisissa melko pinnallisissa sovelluksissa ei statuksella "työtön" tai "tk eläkeläinen" kovin helposti löydä itselleen seuraa, ei ainakaan pitkäaikaista ellei sitten satu olemaan hyvin kaunis nainen. Olisiko siis olemassa muita väyliä jos hylkäämme baarit, harrastukset, puuhapajat, vapaaehtoistyön ja vertaistukiryhmät pois laskuista. Siis ihan netti sivuja/treffi sovelluksia lähinnä ajattelen.
Voisin kuvitella, että miksei vaikkapa kaksi tk eläkeläistä, työtöntä tai mt kuntoutujaa voisi toisiaan kohdata. Kahden työttömän tuloilla pärjää paljon paremmin kuin yhden, ristiriitoja ei synny ainakaan toisistaan kovin poikkeavista elämäntilanteista ja aikaahan on tehdä yhdessä kaikenlaista mukavaa (edullista).
Ja voisihan se rakkaus, toinen toistaan tukeva seura ja yhdessä touhuaminen toimia jopa lääkkeenä, jonka voimin hiljalleen noustaankin takaisin normaalimpaan elämään.
Ps. En nyt tässä tarkoita sitä, että joku hyvin kaunis alle 30v työtön nainen on löytänyt treffipalstalta itselleen työssäkäyvän miehen elättäjäksi, vaan siis sellaista, missä kaksi samanlaisessa tai samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa olisivat kohdanneet tai voisivat kohdata toisensa.
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Hmh, 13 vuotta yhdessä, tavattiin terapiassa, sittemmin molemmat joutunu pysyvälle tk eläkkeelle.
Me ollaan oltu toistemme tuki ja turva, ajatus siitä että me van kaksin verroin möyrittäis yhdessä ongelmissa on ihan absurdi ja itsekäs.
Tuota aloittaja varmasti haki takaa. Upeaa että olette löytäneet toisenne. Oletteko koskaan miettineet miten teillä saattaisi mennä, jos olisitte kumpikin jääneet yksin ja omillenne?
Toivonsa menettäneille sanoisin; älkää koskaan, koskaan, luopuko toivosta. Jossain on olemassa jokaiselle juuri se oikea ja ymmärtävä puoliso. Älkää myöskään koskaan aliarvioiko rakkauden voimaa. Ehkä on myös hyvä laittaa suosiolla niihin treffi-ilmoihin realistinen kuvaus itsestään, niin välttyy pitkälti nolatuksi tulemiselta ja turhilta treffeiltä, etenkin naisena. Miehenä voi olla pakko alkuun hieman kaunistella tilaansa, että edes pääsee ylipäätään niille treffeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella työttömän täytyisi hakea nimenomaan työtöntä kumppania tai sairastuneen samassa tilanteessa olevaa? Silloin on kaksi samassa sopassa eikä minua ainakaan kiinnosta möyriä vielä parisuhdekumppaninkin kautta samoissa ongelmissa.
Ap varmaan ajaa takaa sitä, että monelle työssäkäyvälle se viestittely ja alkututustuminen loppuu heti kun kuulee toisen olevan esim. työtön. Fakta nyt vaan on, että aika monen mielestä parisuhteessa on helpointa kun tienataan suunnilleen saman verran. Tai ainakin on vaatimuksena, että se mahdollinen kumppani pystyy elättämään itse itsensä niin ettei pariskunnan välillä ole valtavan suurta elintasokuilua. Luulen, että aika moni pystyy palkallaan elättämään itsensä mutta ei pysty ylläpitämään sitä samaa elintasoa jos siihen päälle pitää maksaa työttömän puolison kuluja. Eikä ihmiset ole oikein valmiita luopumaan ja huonontamaan sitä elintasoa mihin on tottuneet.
Et nyt ota huomioon sitä, että työtönkin pyrkii parantamaan tulotasoaan työllistymisen kautta. Entä siinä tilanteessa, kun kahdesta työttömästä toinen työllistyy ja toinen on edelleen työtön? Varallisuuden perusteella minulle on yritetty tyrkyttää seuraksi siinä määrin eksentrisiä tapauksia etten tosiaankaan laske taloustilannetta yhdistäväksi tekijäksi.
Sinä taas et ota huomioon sitä, että sinun esittämässä tapauksessa ollaan jo parisuhteessa ja niiden kahden välillä on (ainakin toivottavasti) rakkautta ja välittämistä ja tällöin varmaan ajatellaan, että yhdessä nostetaan elintasoa jos edes toinen on töissä. Ap:n tapauksessa (ja minun oletuksessa) on että parisuhdetta eli tunnesidettä toiseen ei vielä ole eikä se pääse oikein koskaan kehittymään koska siinä tilanteessa etsitään sitä kumppania jolla on sama elintaso ja elämäntilanne kuin itsellään. Näinhän oli sinun esimerkissä kun siinäkin alussa molemmat on työttömiä.
Eli, jos on siinä onnellisessa asemassa, että on ehtinyt rakastua ja vakiintua parisuhteeseen ennen työttömäksi jäämistä tai sairastumista, niin kaikki on ok. Kuitenkin, jos on jo työtön tai sairastunut, niin silloin työttömyys ja sairaus riittävät yhdistäviksi tekijöiksi? Persoonallisuudella ja yhteisellä arvomaailmalla ei siis ole merkitystä? Parempi siis työllistyä pikavauhdilla, niin ei tarvitse tyytö pelkkiin olosuhteisiin ja taloustilanteeseen vedoten. Tiedän - tahallinen kärjistys.
Totta kai myös persoonallisuun ja arvomaailman tulee kohdata, mutta tottahan se on, että sosiaalisessa, taloudellisessa ja ajankäytöllisessä mielessä kahden työttömän tai tk eläkeläisen on helpompi yhdistää elämänsä kuin työttömän ja työnarkomaanin. Näin siis mikäli toiveena olisi viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä touhuillen, toki kaikki ihmiset eivät sellaista parisuhteelta kaipaa, joillekin riittää lähinnä unikaverikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella työttömän täytyisi hakea nimenomaan työtöntä kumppania tai sairastuneen samassa tilanteessa olevaa? Silloin on kaksi samassa sopassa eikä minua ainakaan kiinnosta möyriä vielä parisuhdekumppaninkin kautta samoissa ongelmissa.
Ap varmaan ajaa takaa sitä, että monelle työssäkäyvälle se viestittely ja alkututustuminen loppuu heti kun kuulee toisen olevan esim. työtön. Fakta nyt vaan on, että aika monen mielestä parisuhteessa on helpointa kun tienataan suunnilleen saman verran. Tai ainakin on vaatimuksena, että se mahdollinen kumppani pystyy elättämään itse itsensä niin ettei pariskunnan välillä ole valtavan suurta elintasokuilua. Luulen, että aika moni pystyy palkallaan elättämään itsensä mutta ei pysty ylläpitämään sitä samaa elintasoa jos siihen päälle pitää maksaa työttömän puolison kuluja. Eikä ihmiset ole oikein valmiita luopumaan ja huonontamaan sitä elintasoa mihin on tottuneet.
Et nyt ota huomioon sitä, että työtönkin pyrkii parantamaan tulotasoaan työllistymisen kautta. Entä siinä tilanteessa, kun kahdesta työttömästä toinen työllistyy ja toinen on edelleen työtön? Varallisuuden perusteella minulle on yritetty tyrkyttää seuraksi siinä määrin eksentrisiä tapauksia etten tosiaankaan laske taloustilannetta yhdistäväksi tekijäksi.
No entäs työssäkäyvä ja tk-eläkeläinen?
Tapaavat silloin kun toinen on mt/tk-eläkkeellä ja toinen töissä. Mitenkäs tää mt/tk eläkeläinen sitten pyrkii työelämään, jos häntä ei kiinnosta työ? Haluaa olla vapaalla mutta haluaa paremman elintason 😀 tiedän tälläisen monivaivaisen tapauksen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edes halua miestä, tämä nykyinen elämä riittää, ystävät, harrastukset, omat lapset. Tk-eläkkeellä v. 2018. On omat rutiinit ja nautin yksin olemisesta kotonani
Kiva. Mä sen sijaan haluaisin parisuhteen koska yksineläminen on niin kallista.
Parisuhteessa eläminen on kalliimpaa.
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä naisena en ikinä haluaisi mitään vakavaa. Miehet etsivät tarkoituksella työttömiä naisia, kun haluavat taloudelliseen valta-asemaan. Miehet myös haluavat naisen, joka tekisi mukisematta kotityöt, jos mies maksaa vähän enemmän kuluja. Eli kokopäiväinen palvelija ruokapalkalla. Ei paljon kiinnosta.
Tunnistan ilmiön, mutta eikö tuossa tapauksessa juuri se toinen työtön olisi järkevä valinta? Ei tulisi tällaista hyväksikäyttö ja valta-asetelmaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Juurikin tämä. Ei esimerkiksi sama diagnoosi tarkoita sen enempää kuin, että on sama diagnoosi. Samoin millä tavoin työttömyys liittyisi yhteensopivuuteen tai rakastumiseen?
Harvempi tosiaan varmasti ajattelee, että siinä täydellinen pari toisilleen kun kummallakin kerran on astma tai polvesta kierukka sökönä..
Jostain syystä mielenterveysongelman suhteen ajatelleen näin, että toinen mielenterveysongelmainen on se paras/sopivin kumppani ja itseasiassa se riittääkin, että kummallakin on diagnoosi ja muusta sitten viis.
Ja sama kyllä työttömyydessäkin, että sen kuvitellaan riittävän yhdistäväksi asiaksi eikä ihminen (enää) edes ole mitään muuta kuin työtön.
Ihan kuin ihmisen persoona ja kaikki muukin katoaisi ja menettäisi merkityksensä.
Siltähän se ainakin toisinaan vaikuttaa. Unohdetaan, että kaikki nämä yhdistäviksi väitetyt elämänkokemukset ovat juuri niitä, joita harvemmin kukaan valitsee vapaaehtoisesti. Kyllä ne mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja ajatukset ovat olleet jossakin aivan muualla, kuin työttömyydessä, mt-ongelmissa tai sairastumisessa. Kuitenkin yht'äkkiä ne ovatkin persoonan määrittäviä ja koko olemisen leimaavia tekijöitä. Kuinka monen intohimo on roskien kerääminen, jota niin usein työttömille ehdotetaan ajankuluksi? Tai kävelyharrastus, jota harrastaa, koska ei ole varaa mennä tanssitunneille tai musiikkiopintoihin, jotka olisivat huomattavasti mieluisampia harrastuksia. Silloinhan on kyse olosuhteista, eikä persoonallisuudesta. Miksi nämä siis olisivat yhdistäviä tekijöitä parisuhdemielessä?
Kiitos teille molemmille, tajuatte mitä haen takaa. Tuolla joku sanoi, että olen samassa veneessä muiden mt-ongelmaisten kanssa, joten pitäisi olla avoimin mielin tai olen tekopyhä. Mitä tekopyhää on siinä ettei halua kuormittaa parisuhdetta omilla ongelmilla eikä halua toisenkaan ongelmia omien lisäksi?
Ja se ajatus, että ollaan "samassa veneessä"? Niinkö tosiaan? Tuo astma juttu oli hyvä vertaus. On minulla myös migreeni, jos toisella on migreeni meillä on yhteisiä hyviä päiviä kahta vähemmän.
En ole löytänyt yhtäkään ihmistä joka olisi samassa veneessä kanssani. Jos löytyisikin joku, jolla on CPTSD, jolla olisi sekä taidealan että teknologia-alan ammattiosaaminen ja työkokemus, joka tekisi diplomi-insinöörin papereitä sitä mukaa kun kykenee, ja joka on omistanut elämänsä koirille, plus se krooninen migreeni, niin joo, sitten oltaisiin samassa veneessä. Ja siltikin, elämääni kaipaan mieluummin erilaista ihmistä kuin minä. Mutta en yhtään mt-ongelmaista lisää. Mieluummin sinkkuna.
Sellaista se on, eikä se miksikään siitä muutu. En halua yhtä traumatisoitunutta kumppania kuin itse olen. Sitä voi mieluummin laittaa energiansa siihen, että oma elämä on mahdollisimman mukavaa ja rauhallista.
Aivan älyttömiä yleistyksiä ja ennakkoluuloja on mt-kuntoutujista, kyllä sen tässäkin ketjussa näkee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä naisena en ikinä haluaisi mitään vakavaa. Miehet etsivät tarkoituksella työttömiä naisia, kun haluavat taloudelliseen valta-asemaan. Miehet myös haluavat naisen, joka tekisi mukisematta kotityöt, jos mies maksaa vähän enemmän kuluja. Eli kokopäiväinen palvelija ruokapalkalla. Ei paljon kiinnosta.
Tunnistan ilmiön, mutta eikö tuossa tapauksessa juuri se toinen työtön olisi järkevä valinta? Ei tulisi tällaista hyväksikäyttö ja valta-asetelmaa?
Ei oikeastaan. On tutkittu että mies näkee itsensä talouden rahantuojana - myös työttömänä. Siksi mies ei pidä itseään velvollisena tekemään kotitöitä, vaan haluaa masentua työttömyydestään kokopäiväisesti. En ymmärrä logiikkaa, mutta en epäile tutkimustuloksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella työttömän täytyisi hakea nimenomaan työtöntä kumppania tai sairastuneen samassa tilanteessa olevaa? Silloin on kaksi samassa sopassa eikä minua ainakaan kiinnosta möyriä vielä parisuhdekumppaninkin kautta samoissa ongelmissa.
Ap varmaan ajaa takaa sitä, että monelle työssäkäyvälle se viestittely ja alkututustuminen loppuu heti kun kuulee toisen olevan esim. työtön. Fakta nyt vaan on, että aika monen mielestä parisuhteessa on helpointa kun tienataan suunnilleen saman verran. Tai ainakin on vaatimuksena, että se mahdollinen kumppani pystyy elättämään itse itsensä niin ettei pariskunnan välillä ole valtavan suurta elintasokuilua. Luulen, että aika moni pystyy palkallaan elättämään itsensä mutta ei pysty ylläpitämään sitä samaa elintasoa jos siihen päälle pitää maksaa työttömän puolison kuluja. Eikä ihmiset ole oikein valmiita luopumaan ja huonontamaan sitä elintasoa mihin on tottuneet.
Et nyt ota huomioon sitä, että työtönkin pyrkii parantamaan tulotasoaan työllistymisen kautta. Entä siinä tilanteessa, kun kahdesta työttömästä toinen työllistyy ja toinen on edelleen työtön? Varallisuuden perusteella minulle on yritetty tyrkyttää seuraksi siinä määrin eksentrisiä tapauksia etten tosiaankaan laske taloustilannetta yhdistäväksi tekijäksi.
No entäs työssäkäyvä ja tk-eläkeläinen?
Tapaavat silloin kun toinen on mt/tk-eläkkeellä ja toinen töissä. Mitenkäs tää mt/tk eläkeläinen sitten pyrkii työelämään, jos häntä ei kiinnosta työ? Haluaa olla vapaalla mutta haluaa paremman elintason 😀 tiedän tälläisen monivaivaisen tapauksen!
Jaa. Tuntemasi henkilön asenne on siinä määrin kaukana omata ajatusmaailmastani, että tuskin ainakaan hänen kanssaan osuisivat elämäntoiveet yhteen. Tai hetkinen. Onhan minua yritetty esitellä yksiin useammankin kanssa, joiden unelmana on ollut ns. irtautua oravanpyörästä ja maleksia päivät kotona. Työttömän kokemuksella tämä kotona maleksiminen on jokseenkin merkityksetöntä kuravelliä. Tietenkin tk-eläkeläisellä kyse ei ole vapaaehtoisesta valinnasta vaan pakosta, mutta tuskin jaksaisin kovin kauaa katsella jotakuta, joka vapaaehtoisesti jättäytyy työelämän ulkopuolelle, vaikka projektien välillä olen itsekin työttömänä.
En ymmärrä mikä tämä ongelma on. Sanotte että pakit tulee tai kiinnostus loppuu, jos kertoo oman statuksen. Mutta ihan yhtälailla siellä deittipalvelussa on muita samassa tilanteessa olevia. Jos niiden kanssa ei mätsää, niin eihän siinä mitään potentiaalia olisi niiden kanssa ollut muutenkaan. Ja jos mätsää, niin sitten se tuskin kumpaakaan estää jos on muuten kiinnostusta.
Ei kukaan ole kellekään velkaa kiinnostusta. Ei edes samasta sosiaaliryhmästä olevat. Tässä haiskahtaa sellainen "naisille ei mikään kelpaa vaikka itse ovat yhtä paskassa asemassa" asenne. Kun ei se pariutuminen mene tuollaisten sääntöjem mukaan. Moni tosiaan on iham mielellään sinkku jos energiaa on vähän ja ongelmia ratkottavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Juurikin tämä. Ei esimerkiksi sama diagnoosi tarkoita sen enempää kuin, että on sama diagnoosi. Samoin millä tavoin työttömyys liittyisi yhteensopivuuteen tai rakastumiseen?
Harvempi tosiaan varmasti ajattelee, että siinä täydellinen pari toisilleen kun kummallakin kerran on astma tai polvesta kierukka sökönä..
Jostain syystä mielenterveysongelman suhteen ajatelleen näin, että toinen mielenterveysongelmainen on se paras/sopivin kumppani ja itseasiassa se riittääkin, että kummallakin on diagnoosi ja muusta sitten viis.
Ja sama kyllä työttömyydessäkin, että sen kuvitellaan riittävän yhdistäväksi asiaksi eikä ihminen (enää) edes ole mitään muuta kuin työtön.
Ihan kuin ihmisen persoona ja kaikki muukin katoaisi ja menettäisi merkityksensä.
Siltähän se ainakin toisinaan vaikuttaa. Unohdetaan, että kaikki nämä yhdistäviksi väitetyt elämänkokemukset ovat juuri niitä, joita harvemmin kukaan valitsee vapaaehtoisesti. Kyllä ne mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja ajatukset ovat olleet jossakin aivan muualla, kuin työttömyydessä, mt-ongelmissa tai sairastumisessa. Kuitenkin yht'äkkiä ne ovatkin persoonan määrittäviä ja koko olemisen leimaavia tekijöitä. Kuinka monen intohimo on roskien kerääminen, jota niin usein työttömille ehdotetaan ajankuluksi? Tai kävelyharrastus, jota harrastaa, koska ei ole varaa mennä tanssitunneille tai musiikkiopintoihin, jotka olisivat huomattavasti mieluisampia harrastuksia. Silloinhan on kyse olosuhteista, eikä persoonallisuudesta. Miksi nämä siis olisivat yhdistäviä tekijöitä parisuhdemielessä?
Kiitos teille molemmille, tajuatte mitä haen takaa. Tuolla joku sanoi, että olen samassa veneessä muiden mt-ongelmaisten kanssa, joten pitäisi olla avoimin mielin tai olen tekopyhä. Mitä tekopyhää on siinä ettei halua kuormittaa parisuhdetta omilla ongelmilla eikä halua toisenkaan ongelmia omien lisäksi?
Ja se ajatus, että ollaan "samassa veneessä"? Niinkö tosiaan? Tuo astma juttu oli hyvä vertaus. On minulla myös migreeni, jos toisella on migreeni meillä on yhteisiä hyviä päiviä kahta vähemmän.
En ole löytänyt yhtäkään ihmistä joka olisi samassa veneessä kanssani. Jos löytyisikin joku, jolla on CPTSD, jolla olisi sekä taidealan että teknologia-alan ammattiosaaminen ja työkokemus, joka tekisi diplomi-insinöörin papereitä sitä mukaa kun kykenee, ja joka on omistanut elämänsä koirille, plus se krooninen migreeni, niin joo, sitten oltaisiin samassa veneessä. Ja siltikin, elämääni kaipaan mieluummin erilaista ihmistä kuin minä. Mutta en yhtään mt-ongelmaista lisää. Mieluummin sinkkuna.
Sellaista se on, eikä se miksikään siitä muutu. En halua yhtä traumatisoitunutta kumppania kuin itse olen. Sitä voi mieluummin laittaa energiansa siihen, että oma elämä on mahdollisimman mukavaa ja rauhallista.
Aivan älyttömiä yleistyksiä ja ennakkoluuloja on mt-kuntoutujista, kyllä sen tässäkin ketjussa näkee.
Syrjit siis ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella työttömän täytyisi hakea nimenomaan työtöntä kumppania tai sairastuneen samassa tilanteessa olevaa? Silloin on kaksi samassa sopassa eikä minua ainakaan kiinnosta möyriä vielä parisuhdekumppaninkin kautta samoissa ongelmissa.
Ap varmaan ajaa takaa sitä, että monelle työssäkäyvälle se viestittely ja alkututustuminen loppuu heti kun kuulee toisen olevan esim. työtön. Fakta nyt vaan on, että aika monen mielestä parisuhteessa on helpointa kun tienataan suunnilleen saman verran. Tai ainakin on vaatimuksena, että se mahdollinen kumppani pystyy elättämään itse itsensä niin ettei pariskunnan välillä ole valtavan suurta elintasokuilua. Luulen, että aika moni pystyy palkallaan elättämään itsensä mutta ei pysty ylläpitämään sitä samaa elintasoa jos siihen päälle pitää maksaa työttömän puolison kuluja. Eikä ihmiset ole oikein valmiita luopumaan ja huonontamaan sitä elintasoa mihin on tottuneet.
Et nyt ota huomioon sitä, että työtönkin pyrkii parantamaan tulotasoaan työllistymisen kautta. Entä siinä tilanteessa, kun kahdesta työttömästä toinen työllistyy ja toinen on edelleen työtön? Varallisuuden perusteella minulle on yritetty tyrkyttää seuraksi siinä määrin eksentrisiä tapauksia etten tosiaankaan laske taloustilannetta yhdistäväksi tekijäksi.
Sinä taas et ota huomioon sitä, että sinun esittämässä tapauksessa ollaan jo parisuhteessa ja niiden kahden välillä on (ainakin toivottavasti) rakkautta ja välittämistä ja tällöin varmaan ajatellaan, että yhdessä nostetaan elintasoa jos edes toinen on töissä. Ap:n tapauksessa (ja minun oletuksessa) on että parisuhdetta eli tunnesidettä toiseen ei vielä ole eikä se pääse oikein koskaan kehittymään koska siinä tilanteessa etsitään sitä kumppania jolla on sama elintaso ja elämäntilanne kuin itsellään. Näinhän oli sinun esimerkissä kun siinäkin alussa molemmat on työttömiä.
Eli, jos on siinä onnellisessa asemassa, että on ehtinyt rakastua ja vakiintua parisuhteeseen ennen työttömäksi jäämistä tai sairastumista, niin kaikki on ok. Kuitenkin, jos on jo työtön tai sairastunut, niin silloin työttömyys ja sairaus riittävät yhdistäviksi tekijöiksi? Persoonallisuudella ja yhteisellä arvomaailmalla ei siis ole merkitystä? Parempi siis työllistyä pikavauhdilla, niin ei tarvitse tyytö pelkkiin olosuhteisiin ja taloustilanteeseen vedoten. Tiedän - tahallinen kärjistys.
Totta kai myös persoonallisuun ja arvomaailman tulee kohdata, mutta tottahan se on, että sosiaalisessa, taloudellisessa ja ajankäytöllisessä mielessä kahden työttömän tai tk eläkeläisen on helpompi yhdistää elämänsä kuin työttömän ja työnarkomaanin. Näin siis mikäli toiveena olisi viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä touhuillen, toki kaikki ihmiset eivät sellaista parisuhteelta kaipaa, joillekin riittää lähinnä unikaverikin.
Pitkälti kiinni siitä mitä kukakin parisuhteelta toivoo. Toisaalta miksi työtön tai mt-kuntoutuja tahtoisi olla 24/7 symbioosissa ja tehdä kaiken yhdessä? Kyllähän työelämässä ollessa osa ajasta menee töissä ja mahdollisesti harrastuksissa sekä ystäviä tavatessa, eikä parisuhde siihen kaadu. Unikaverin ja 24/7 yhdessä vietetyn ajan väliin mahtuvat myös kompromissit ja kohtuullisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen neljäkymppinen vasta työttömäksi jäänyt nainen ja ei tuo näytä miehiä haittaavan. Miehiä löytyy Tinderistä, kavereiden kautta, harrastuksista ja varmaan baaristakin jos niissä kävisin. Lisäksi useampikin esim. aiemmin töistä tuttu mies on ottanut yhteyttä esim. somessa, kun ovat huomanneet sinkkuuteni.
Naiset on kyllä tässä suhteessa varsin erilaisessa tilanteessa miehiin nähden. Kyllähän perus nätti ja koulutettu nainen löytää ihan ok kumppanin myös työttömänä, etenkin jos on kyse vain hetkellisesti, ehkä muutaman vuoden kestävästä tilasta. Aivan toinen on kuitenkin tilanne miehillä.
Perus komea ja koulutettu mies löytää myös kumppanin työttömänäkin, etenkin jos on kyse hetkellisestä muutamasta vuodesta.
Miehille on kyllä enemmän vaatimuksia. Mieheltä vaaditaan kohteliasta käytöstä ja positiivista asennetta. Miehet siis näkevät nuo itseensä kohdistuvina vaatimuksina. Naiset taas eivät pidä noita vaatimuksina vaan itsestäänselvyytenä.
On aika ihmeellistä, että normaali kohteliaisuus on saavutus, kun kyse on miehistä.
Mieheni "löysin" läheisestä kahvilasta/kuppilasta 7v. sitten kun täytin ristikkoa, lisäksi hän pelasti henkeni pari viikkoa myöhemmin. En ole ikinä ennen tavannut hänen kaltaistaan ihmistä, etenkään kun tietää millainen tausta hänellä on. Rakastan jokainen päivä häntä vain enemmän ja niin hänkin kuulemma minua.
N30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mikä tämä ongelma on. Sanotte että pakit tulee tai kiinnostus loppuu, jos kertoo oman statuksen. Mutta ihan yhtälailla siellä deittipalvelussa on muita samassa tilanteessa olevia. Jos niiden kanssa ei mätsää, niin eihän siinä mitään potentiaalia olisi niiden kanssa ollut muutenkaan. Ja jos mätsää, niin sitten se tuskin kumpaakaan estää jos on muuten kiinnostusta.
Ei kukaan ole kellekään velkaa kiinnostusta. Ei edes samasta sosiaaliryhmästä olevat. Tässä haiskahtaa sellainen "naisille ei mikään kelpaa vaikka itse ovat yhtä paskassa asemassa" asenne. Kun ei se pariutuminen mene tuollaisten sääntöjem mukaan. Moni tosiaan on iham mielellään sinkku jos energiaa on vähän ja ongelmia ratkottavana.
Ei siellä kovin montaa työtöntä tai eläkeläistä ole. Ainakaan ikäryhmässä 20-50.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaa. Työttömyys ja sairastaminen ivat sellaisia asioita, joita yleensä pyritään ratkaisemaan parempaan päin. Ei parisuhde voi perustua tuollaiselle. Niin kuin ei sillekään, että molemmat ovat terveitä ja/tai töissä. Elämä ei toimi niin.
Olen mt-kuntoutuja, milleniaali nainen, joka on kouluttautunut ja työskennellyt välillä määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen aikana, jolla olen ollut yli 10 vuotta.
Olisi todella huono idea oikein etsiä seuraa muista, joilla on mt-ongelmia. Koska se ei niiden ongelmien ratkaisua auta. Samalla koen, että en varsinaisesti halua ketään vetää elämääni mukaan, sillä kaikki energia menee tilanteen parantamiseen, enkä oleta uusien ihmisten ymmärtävän omaa elämääni. Voi deittaillessa sanoa, että opiskelen ja mitä töitä olen tehnyt. Ei se poista sitä, että en tällaiseen elämäntilanteeseen halua rakentaa parisuhdetta.
Jos jään kokonaan tk eläkkeelle, eli jos toimintakyky ei kohene, tilanne on toinen. Sitten hyväksyn elämän sellaisenaan, teen siitä mahdollisimman tasapainoista ja mukavaa, ja sitten saatan tapailla sillä periaatteella, että: on oltava yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja arvoja, halutaan suht samaa elämältä, ja kumppani jättää minun omaksi asiakseni sen, mikä toiminta on minulle mahdollista ja parasta.
Se, että olen mt-kuntoutuja, ei tarkoita, että minulla olisi erityisen paljon yhteistä muiden mt-kuntoutujien kanssa.
Juurikin tämä. Ei esimerkiksi sama diagnoosi tarkoita sen enempää kuin, että on sama diagnoosi. Samoin millä tavoin työttömyys liittyisi yhteensopivuuteen tai rakastumiseen?
Harvempi tosiaan varmasti ajattelee, että siinä täydellinen pari toisilleen kun kummallakin kerran on astma tai polvesta kierukka sökönä..
Jostain syystä mielenterveysongelman suhteen ajatelleen näin, että toinen mielenterveysongelmainen on se paras/sopivin kumppani ja itseasiassa se riittääkin, että kummallakin on diagnoosi ja muusta sitten viis.
Ja sama kyllä työttömyydessäkin, että sen kuvitellaan riittävän yhdistäväksi asiaksi eikä ihminen (enää) edes ole mitään muuta kuin työtön.
Ihan kuin ihmisen persoona ja kaikki muukin katoaisi ja menettäisi merkityksensä.
Siltähän se ainakin toisinaan vaikuttaa. Unohdetaan, että kaikki nämä yhdistäviksi väitetyt elämänkokemukset ovat juuri niitä, joita harvemmin kukaan valitsee vapaaehtoisesti. Kyllä ne mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja ajatukset ovat olleet jossakin aivan muualla, kuin työttömyydessä, mt-ongelmissa tai sairastumisessa. Kuitenkin yht'äkkiä ne ovatkin persoonan määrittäviä ja koko olemisen leimaavia tekijöitä. Kuinka monen intohimo on roskien kerääminen, jota niin usein työttömille ehdotetaan ajankuluksi? Tai kävelyharrastus, jota harrastaa, koska ei ole varaa mennä tanssitunneille tai musiikkiopintoihin, jotka olisivat huomattavasti mieluisampia harrastuksia. Silloinhan on kyse olosuhteista, eikä persoonallisuudesta. Miksi nämä siis olisivat yhdistäviä tekijöitä parisuhdemielessä?
Kiitos teille molemmille, tajuatte mitä haen takaa. Tuolla joku sanoi, että olen samassa veneessä muiden mt-ongelmaisten kanssa, joten pitäisi olla avoimin mielin tai olen tekopyhä. Mitä tekopyhää on siinä ettei halua kuormittaa parisuhdetta omilla ongelmilla eikä halua toisenkaan ongelmia omien lisäksi?
Ja se ajatus, että ollaan "samassa veneessä"? Niinkö tosiaan? Tuo astma juttu oli hyvä vertaus. On minulla myös migreeni, jos toisella on migreeni meillä on yhteisiä hyviä päiviä kahta vähemmän.
En ole löytänyt yhtäkään ihmistä joka olisi samassa veneessä kanssani. Jos löytyisikin joku, jolla on CPTSD, jolla olisi sekä taidealan että teknologia-alan ammattiosaaminen ja työkokemus, joka tekisi diplomi-insinöörin papereitä sitä mukaa kun kykenee, ja joka on omistanut elämänsä koirille, plus se krooninen migreeni, niin joo, sitten oltaisiin samassa veneessä. Ja siltikin, elämääni kaipaan mieluummin erilaista ihmistä kuin minä. Mutta en yhtään mt-ongelmaista lisää. Mieluummin sinkkuna.
Sellaista se on, eikä se miksikään siitä muutu. En halua yhtä traumatisoitunutta kumppania kuin itse olen. Sitä voi mieluummin laittaa energiansa siihen, että oma elämä on mahdollisimman mukavaa ja rauhallista.
Aivan älyttömiä yleistyksiä ja ennakkoluuloja on mt-kuntoutujista, kyllä sen tässäkin ketjussa näkee.
Syrjit siis ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä?
Syrjin? Nyt ihan oikeasti, seurustelu on vapaaehtoista! Jokaisella saa olla omat preferenssit. Jokainen saa itse aivan miten haluaa valita kumppanin, JOS saa vastakaikua valinnaltaan. Tai valita sinkkuuden?
Jos yhtään ymmärrät, mitä kirjoitin, niin en ole kiinnostunut jakamaan elämääni toisen ihmisen kanssa. Ja kyllä, saan valita, että en halua seurustella ihmisen kanssa, jolla on PTSD. Kuten aivan jokainen maailman ihminen on vapaa olemaan valitsematta minua kumppanikseen.
Ei kumppani- tai dettivalinnassa voi syrjiä. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja toiveensa, siihen kaikki perustuu. En etsi kumppania, mutta sitten kun etsin, se ei tule olemaan kukaan, joka ei elä tasapainosta vastuullisen aikuisen elämää. Moneen mielenterveys ongelmaan sisältyy se, ettei ole tasapainoinen. Niin kauan kuin en itse pysty säilyttämään tasapainoani parisuhteessa, en ryhdy sellaiseen. Joten pikemminkin odotan kumppanilta samaa kuin itseltä.
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, eli en etsi mistään. Miehen arvo mitataan työelämän saavutuksilla, joten minulla ei ole mahdollisuuksia sellaiseen naiseen, joka kiinnostaa. Nistiin varmasti olisi, mutta ei kiinnosta.
Miksi ei työtön tai työkyvytön nainen kelpaa sinulle? Mittaatko naisenkin arvon työelämän saavutuksilla? Ristiriita pisti vain silmääni...
Silloin, kun olin työtön, olisin ollut iloinen paikasta, jossa olisin voinut tutustua muihin, joilla ei myöskään kaikki ole mennyt ihan putkeen. Oli sitten työttömyys, sairaus tms. Ei olisi tarvinnut hävetä tilannettaan vaan olisi voinut tutustua muihin jotenkin aidommin, ihmisenä ihmiseen.
Totuin siihen, että seurani lakkasi kiinnostamasta, kun työttömyyteni tuli ilmi.
Vierailija kirjoitti:
Silloin, kun olin työtön, olisin ollut iloinen paikasta, jossa olisin voinut tutustua muihin, joilla ei myöskään kaikki ole mennyt ihan putkeen. Oli sitten työttömyys, sairaus tms. Ei olisi tarvinnut hävetä tilannettaan vaan olisi voinut tutustua muihin jotenkin aidommin, ihmisenä ihmiseen.
Totuin siihen, että seurani lakkasi kiinnostamasta, kun työttömyyteni tuli ilmi.
Minä koen tämän niin, että työttömät, mt- kuntoutujat ja tk- eläkkeellä olevat lykätään omiin seuroihinsa ja lokeroihinsa ja samalla eriytetään elämästä. Muutama vuosi takaperin masentuneena)hakeuduin mt- seuran toimintaan ja kohtelu oli kaikin puolin tökeröä ja lähestulkoon pilkkaavaa. Samoin kuntosalilla seuraani yritti jatkuvasti tunkea mies, joka tuijotti epämiellyttävästi ja halusi opastaa kuntolaitteiden suhteen. Se siitä käsityksestä, että mt- ongelma jotenkin yhdistäisi tai antaisi ymmärrystä samassa tilanteessa olevia kohtaan. Että juu. Ainoastaan epämiellyttäviä kokemuksia näistä mt- kuntoutujille suunnatuista kokoontumispaikoista ja järjestetyistä harrasteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmh, 13 vuotta yhdessä, tavattiin terapiassa, sittemmin molemmat joutunu pysyvälle tk eläkkeelle.
Me ollaan oltu toistemme tuki ja turva, ajatus siitä että me van kaksin verroin möyrittäis yhdessä ongelmissa on ihan absurdi ja itsekäs.Tuota aloittaja varmasti haki takaa. Upeaa että olette löytäneet toisenne. Oletteko koskaan miettineet miten teillä saattaisi mennä, jos olisitte kumpikin jääneet yksin ja omillenne?
Toivonsa menettäneille sanoisin; älkää koskaan, koskaan, luopuko toivosta. Jossain on olemassa jokaiselle juuri se oikea ja ymmärtävä puoliso. Älkää myöskään koskaan aliarvioiko rakkauden voimaa. Ehkä on myös hyvä laittaa suosiolla niihin treffi-ilmoihin realistinen kuvaus itsestään, niin välttyy pitkälti nolatuksi tulemiselta ja turhilta treffeiltä, etenkin naisena. Miehenä voi olla pakko alkuun hieman kaunistella tilaansa, että edes pääsee ylipäätään niille treffeille.
Ja just tuon liian monen miehen omaksuman epärehellisen asenteen ja sen oikeuttamisen sillä, että "enhän mä muuten, mutta kun ihan pakko koska naiset on niin nirsoja", en itse enää parisuhdetta edes etsi.
Rehellinen mies kelpaa sellaisenaan tai sitten se ei kelpaa, mutta epärehellinen ei kelpaa mulle enää ikinä.
Alue: Aihe vapaa
Eli, jos on siinä onnellisessa asemassa, että on ehtinyt rakastua ja vakiintua parisuhteeseen ennen työttömäksi jäämistä tai sairastumista, niin kaikki on ok. Kuitenkin, jos on jo työtön tai sairastunut, niin silloin työttömyys ja sairaus riittävät yhdistäviksi tekijöiksi? Persoonallisuudella ja yhteisellä arvomaailmalla ei siis ole merkitystä? Parempi siis työllistyä pikavauhdilla, niin ei tarvitse tyytö pelkkiin olosuhteisiin ja taloustilanteeseen vedoten. Tiedän - tahallinen kärjistys.