Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Oma piiri johon ei ulkopuolisia toivota, ainakaan miniää.

Niin monta lääketieteen tohtoria.

Vierailija wrote:

Se, että koko suku on oikeastaan katkaissut välit. Syynä se, että puolison vanhemmat kuolivat traagisesti 90-luvulla hänen ollessaan vielä lapsi. Suku ei ole osannut käsitellä tapahtunutt, ja siksi eivät pidä mitään yhteyttä. Puoliso on aikuisena yrittänyt laittaa muutamia viestejä sedälleen ja tädilleen, mutta he ovat vastanneet hyvin muodollisesti, ja jättäneet vastaamatta kun puoliso ehdotti tapaamista. Tämä on todella hämmästyttänyt.

Jos jollain tämän lukevalla on sukulainen, jota ei jonkun tragedian takia osata lähestyä, niin kehotan laittamaan vaikka viestin tai kutsumaan johonkin juhliin. Se voi merkitä valtavasti. Ihminen, joka ei teille näy mitenkään, koska olette valinneet olla näkemättä, näkee kyllä teidät ammottavana mustana aukkona omassa ja jälkeläistensä elämässä.

Kun lapset kysyvät miksei isillä ole sukulaisia, voimme vastata vain että he kyllä ovat jossain täällä Helsingissä ja lähikaupungeissa

Todella samantyyppinen tilanne täällä. Miehellä on yksi setä, jonka vaimo pitää muodollisesti yhteyttä, mutta edes heidän lapset, eli mieheni serkut ei pidä mitään. Oikeestaan se miehen sedän vaimon muodollinen yhteydenpito vaan korostaa sitä, kuinka hyljeksitty mies sisaruksineen on oman sukunsa piirissä.

Muuten on aika normaalia meininkiä, mutta puolisoni ei ole koskaan tavannut yhtä isovanhempaansa, vaikka tämä on elossa edelleen. Tämä isovanhempi ei ole millään tavalla kiinnostunut lastensa ja lastenlastensa elämästä, eikä ole koskaan edes tavannut lastenlapsiaan. Hänellä toki saattaa olla myös muita lapsenlapsia, koska on siis eronnut jo silloin kun omat lapsensa oli ihan pieniä. Alkoholisti, ja ihmettelen miten onkin vielä elossa n. 80-vuotiaana.

Ei tämä nyt välttämättä niin kauhean erikoista ole ja varmasti vastaavaa on Suomessa paljon. Mutta ei ole omassa suvussa eikä kaverieni suvussa vastaavaa piittaamattomuutta.

Yleisesti vähä-älyisyys, katkeruus, epärehellisyys, psykopatia ja perussuomalaisuus. Tuli tehtyä iso virhe... eropaperit sisällä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Se, että koko suku on oikeastaan katkaissut välit. Syynä se, että puolison vanhemmat kuolivat traagisesti 90-luvulla hänen ollessaan vielä lapsi. Suku ei ole osannut käsitellä tapahtunutt, ja siksi eivät pidä mitään yhteyttä. Puoliso on aikuisena yrittänyt laittaa muutamia viestejä sedälleen ja tädilleen, mutta he ovat vastanneet hyvin muodollisesti, ja jättäneet vastaamatta kun puoliso ehdotti tapaamista. Tämä on todella hämmästyttänyt.

Jos jollain tämän lukevalla on sukulainen, jota ei jonkun tragedian takia osata lähestyä, niin kehotan laittamaan vaikka viestin tai kutsumaan johonkin juhliin. Se voi merkitä valtavasti. Ihminen, joka ei teille näy mitenkään, koska olette valinneet olla näkemättä, näkee kyllä teidät ammottavana mustana aukkona omassa ja jälkeläistensä elämässä.

Kun lapset kysyvät miksei isillä ole sukulaisia, voimme vastata vain että he kyllä ovat jos

 

 

Yllättävää kyllä, mutta osaa ihmisistä ei kiinnosta. Ovat tunnekylmiä jollain tapaa. Tai vain oma perhe kiinnostaa.

Itsekin menetin toisen vanhempani, ja sen puolen muuta sukua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Ahneus yllätti. Kun aloin seurustelemaan, puolison vanhemmat olivat tentanneet kaiken koulutuksesta, tuloista ja omaisuudesta sekä suvun vauraudesta. Alkuun asia huvitti, mutta kun en alkanutkaan "jakamaan omaisuutta" ympäriinsä tai edes puolisolle, niin muuttui katkeraksi ja ahneeksi. 

Muun muassa viikonlopun kylävierailulle MENNESSÄ he olettivat että käydään ruokaostoksilla jotta me saadaan mitä halutaan tarpeeksi (ja tottakai me maksetaan ja he ostattaa omat ostokset samalla). Kun kassalla sitten erottelin ostokset niihin mitä minä olin poiminut kärryyn (samaa kärryä tietenkin käytettiin) ja heidän poimimiin, niin ensin vitsailtiin että etkös sinä maksa kaiken ja sitten luvattiin että jos maksat ostokset niin ne käsitellään vaikka kotosalla sitten.

Kotiin kun päästiin niin asiaa ohitettiin joka kerta kun koitin ottaa kohteliaasti puheeksi, jolloin jouduin jo sanomaan tiukasti ja heidän mielestään kovin tylysti että ostoksista luvattu summa pitää nyt maksaa. Sanomattakin selvää että koko vierailu muuttui hyvin tympeäksi ja kyräileväksi sen jälkeen. Onneksi se vierailu oli viimeinen kerta kun koko sukua tapasin, kun erottiin parin kuukauden sisällä tuosta.

Ahneus ja loisiminen on todella vastenmielistä.

Että sukulaisia on niin paljon ja ilmeisesti lähes kaikki pitävät yhteyttä keskenään ja järjestävät tämän tästä isoja sukujuhlia. Olen nyt sitten profiloitunut siksi hiljaiseksi miniäksi, joka osallistuu suvun kekkereihin aika harvoin. Ei sillä että kukaan mua siellä kaipaisi, ja hyvä niin. Riittää että puolisoni on paikalla, kun hänellä on edellisestä liitosta lapsi ja lastenlapsia :)

Se että samasta suvusta voi tulla niin erilaisia ihmisiä. Jo vaikka appiukon sisaruksista ja heidän jälkeläisistään löytyy niin rappioalkoholisti, liivijengiläinen, perus perheellisiä duunareita sekä korkeakouluttautunut uraohjus menestyjä. Osa porukasta erittäin uskovaista, osa täysin maallista. Oikein mitään yhdistävää tekijää monellakaan tuossa suvussa ei ole, kuin tosiaan se sukulaissuhde ja synnyinseutu.

Itse tottunut omassa suvussani, että urapolut ja elämänarvot ovat lähisukulaisilla jos nyt ei samat niin edes jokseenkin samantyyppiset. 

Olen ollut kahdesti naimisissa ja molempien miesten perheet oli kyllä melkoisia…

Ekan miehen vanhemmat olivat eronneet jo parikymmentä vuotta aiemmin. Anoppi oli toipuva alkoholisti, joka oli iso julkinen salaisuus. Appiukko narsistinen ku5ipää, jonka kanssa en ikinä tullut toimeen, enkä edes halunnut olla paljoa tekemisissä. Piti itseään tärkeänä päättäjänä ja julkkiksena, kun oli joskus pyrkinyt eduskuntaan (eikä edes saanut kuin muutaman kymmenen ääntä).

 

Toisen miehen isä oli kuollut, mutta yllätyin kun viimein tapasin hänen äitinsä, päälle kuusikymppisen pirinarkkarin. Laiha ja vissiin omasta mielestään tosi trendikäs ja nuorekas, mutta tosielämässä nolo, epäluotettava ja omituinen mummeli. Mies ei paljoa äidistään puhunut ja meni vuosia ennen kuin tapasin anopin. En ihmettele että mies häpesi ja piti salassa. 

Vierailija wrote:

Pituus teki heistä muka parempaa väkeä. Olin painajaisminiä koska olen keskivertoa lyhyempi ja sain säännöllisesti kuulla siitä. Jopa siitä että on väärin että lyhyt on pitkän kanssa yhdessä. Myös siitä että lyhyen suvun geeneillä voi puolisoni lapsista tulla lyhyitä jolloin heidän elämä pilalla. Puolisoni onneksi puolustanut ja sanonut että lyhyissä ihmisissä ei vikaa

Sama täällä! Miehen suvussa kaikki miehet vähintään 195 cm ja naisetkin päälle 175 cm, ja kyllä mun pituus 160 cm onkin aiheuttanut ihmettelyä ja naureskelua, etenkin kun tapasivat sukuani, jossa pisimmät miehet ovat sen 175 cm ja kaikki naiset reippaasti alle sen. Noh, eipä se pituus ole mikään tae hyvistä geeneistä. Kovasti on päihdeongelmia ja muita terveysongelmia noilla pitkillä, kun taas minun lyhyt sukuni on tervettä ja hyvin pitkäikäistä. 

Harvinaisen tutulta kuullosti suku, ex- mies oli sosiaalinen mutta kun muutimme hänen kotipaikalleen alkoi sama mykkyys ja seinien sisällä olo, kaupungillakaan ei saanut pysähtyä ja jutella kenellekään, tervehtiminenkin oli kiellettyä, alkoi tulemaan kieltoja ex-appivanhemmilta, erittäin paljon anopilta (lähde töihin aiemmin ettet kulje naapurin kanssa samalla bussilla jne). Appiukosta aika jätti niin hautajaisissa oli sukua 8 kpl eikä muita. Yliopistokoulutus ja hyvät ammatit heillä oli mutta erakkokin oli sosiaalisempi.

Se miten kaikki sekä miehen isän että äidin puolelta ovat niin sivistyneitä, sosiaalisia, yhteiskunnallisesti aktiivisia ja varakkaita. Oma sukuni on molemminpuolin viinaanmeneviä kouluttamattomia maalaisia.

Rahankäyttö. Kaikki menee mikä tulee, ja aina ostetaan kalleinta ja parasta. Oikea markkinoinnin unelma tämä suku. Hyvät tulot kaikilla, mutta suunnitelmallisuus ja säästäminen mahdoton ajatus. Kaikkiin vähänkään isompiin hankintoihin joudutaan aina ottamaan lainaa (joka sentään maksetaan pois, koska on pakko).

Mieheni isän tiukka pönötys ja vittuilu vaimolleen. Mieheni äiti meni mukaan siihen hommaan. Ruoka-ajat, tarkkaan mietitty, ruuan tarjoilu, vieraille ensin, mutta lisää ei saanut ottaa että jäi mieheni isälle tarpeeksi. Nälkäkiukku ja siihen liittyvät päänaukomiset. Meidän poikakin oli ihmeissään. Yhden kerran pappa lupasi lähteä pojan kanssa ulos..tunteja vierähti ja poika kysyi minulta, että äiti koska me lähdetään..sanoin sitten että lähden nyt pojan kanssa ulos, ei pidä luvata lapselle jos ei pysty lupaustaan pitämään. Sen jälkeen ei juurikaan minulle enää puhunut. 

Rahan käyttö. Kaikki asuvat uusissa hienosti sisustetuissa omakotitaloissa ja ajavat hienoilla autoilla. Kaikki tämä velaksi. Arjen elämää elävät todella kituutellen ja laskujen eräpäiviä siirrellen. Kaikilla on vakityöt, mutta pienipalkkaiset. Mm. työvoimaneuvojaa, lähihoitajaa jne. Silti ulospäin näkyvä elintaso on luksusta. Vanhasta rahasta ei ole kysymys vaan appiukolla on 90- luvulta konkurssi ja velkasaneeraus. Tavallaan ihailenkin sitä, miten pystyvät tähän. Toisaalta ajattelen kauhulla, milloin korttitalot romahtaa. Kukaan heistä ei voi auttaa toisiaan.

Vierailija wrote:

Köyhyys ja huono-osaisuus. Miehen suvussa ei ollut yhtään ylioppilasta saati korkeakoulututkinnon suorittanutta. Tehdastyö puunjalostuksessa oli yleinen ammatti, samoin metsuri ja kirvesmies. Pisimmälle päässeellä sukulaisella oli ajoneuvpoasentajan koulutus ja autokorjaamo.

Tyttäremme pääseminen ylioppilaaksi oli iso merkkitapaus ja ylioppilasjuhliin matkustettiin pitkän matkan päästä.

Onko koulutus tosiaan se hyväosasisuuden mittari? Varmaan puunjalostuksessa tienaa paremmin kuin joku museo- tai kirjastoalan maisteri. 

Mikään ei enää hämmästytä minua.

Alkoholin iso rooli.

Kaikki duunareita ja osa avoimen vihamielisiä korkeasti koulutettuja kohtaan. Jos olet toimistotyössä, et kertakaikkiaan voi osata tai ymmärtää mitään käytännön asioita ja olet periaatteessa aina väärässä niissä.