Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Vierailija wrote:

Miehen suvun vanhanaikaiset sukupuoliroolit. Anoppi on kotona lasten kanssa, appi tekee ympäripyöreätä päivää ja 10 eri hommaa, kun ei voi vaan olla tekemättä mitään, vaikka oma isä sai parit sydärit ja ittelläänkin on jo ollut vakavia sydänhäiriöitä. Rahasta ei ole todellakaan pulaa, silti ollaan pihejä ja _kaikkia_ valintoja mietitään viimeiseen asti, kunnes on pakko tehdä joku äkkiratkaisu ja sitten kaikki meneekin päin persettä ja joudutaan avaamaan lompakon nyörit että homma saadaan loppuun. Tämä erityisesti appiukon puolella miesten ongelmana. Anoppi hoitaa 95% päivittäisistä kotitöistä, appiukko säätää koko ajan projektiensa parissa ja puhuu lopun päivää puhelimessa jaaritellen turhanpäiväisiä.

Ja tämä kaikki periytynyt myös mun miehelle. Mies ei ole 2kk pessyt oma-aloitteisesti pyykkiä, roskat vie jos pyytää. Imuroi kyllä kahden viikon välein (huoh), mutta se on aina 2h kestävä projekti (75 neliötä), jossa pöl

Sä olet aikuinen. Ota itse yhteyttä serkkuihin tai muihin lempisukulaisiin ja järjestä vaikka serkkutapaaminen.

Se ettei ole mitään yksityisyyttä, vaimon sukulaiset vaativat saada kaiken mahdollisen tiedon meidän elämästämme, koska niin on tehty, ennenkuin tapasin nykyisen vaimoni, eikä yksikään sukulainen koe tarvetta muuttaa käytäntöä, vaikka yritän kertoa etten todellakaan tule kertomaan kenelläkään mitään omia yksityisasioita.

Missä on se osoite, minne hankalat ja toisten ihmisten asioihin puuttuvat ja sekaantuvat appivanhemmat voi lahjoittaa? Ja tietenkin ilmaiseksi!

Eniten se, kuinka niitä ei oikeastaan ole. Elossa on äiti ja isän puolelta yksi, lapseton serkku. Nämä kaksi ovatkin aika läheisiä, mutta pieni on porukka.

Ovat normaaleja tasapainoisia ihmisiä jotka kommikoivat normaalisti eivätkä äyskimällä. Oma sukuni on kuka enemmän kuka vähemmän alkoholisoitunut ja vitsin varjolla ilkeillään etenkin lapsille. Alkopäissään kouritaan milloin ketäkin sukulaista. Hyi hitto. 

Varmaan se,ettei niiden kanssa oikeen ole puhuttavaa.

Jokaiselta löytyi reikä perseestä. En tiedä, oliko sukuvika, mutta kyllähän se hämmästytti.

Se, että koko suku on oikeastaan katkaissut välit. Syynä se, että puolison vanhemmat kuolivat traagisesti 90-luvulla hänen ollessaan vielä lapsi. Suku ei ole osannut käsitellä tapahtunutt, ja siksi eivät pidä mitään yhteyttä. Puoliso on aikuisena yrittänyt laittaa muutamia viestejä sedälleen ja tädilleen, mutta he ovat vastanneet hyvin muodollisesti, ja jättäneet vastaamatta kun puoliso ehdotti tapaamista. Tämä on todella hämmästyttänyt.

Jos jollain tämän lukevalla on sukulainen, jota ei jonkun tragedian takia osata lähestyä, niin kehotan laittamaan vaikka viestin tai kutsumaan johonkin juhliin. Se voi merkitä valtavasti. Ihminen, joka ei teille näy mitenkään, koska olette valinneet olla näkemättä, näkee kyllä teidät ammottavana mustana aukkona omassa ja jälkeläistensä elämässä.

Kun lapset kysyvät miksei isillä ole sukulaisia, voimme vastata vain että he kyllä ovat jossain täällä Helsingissä ja lähikaupungeissa, mutta eivät ole halunneet tavata meitä jostain syystä. Muuta vastausta ei ole.  

Se että nelihenkinen perhe asui asunnossa jossa oli 38 neliöö, keskieuroopassa ihan yleistä.

Vierailija wrote:

Se, että koko suku on oikeastaan katkaissut välit. Syynä se, että puolison vanhemmat kuolivat traagisesti 90-luvulla hänen ollessaan vielä lapsi. Suku ei ole osannut käsitellä tapahtunutt, ja siksi eivät pidä mitään yhteyttä. Puoliso on aikuisena yrittänyt laittaa muutamia viestejä sedälleen ja tädilleen, mutta he ovat vastanneet hyvin muodollisesti, ja jättäneet vastaamatta kun puoliso ehdotti tapaamista. Tämä on todella hämmästyttänyt.

Jos jollain tämän lukevalla on sukulainen, jota ei jonkun tragedian takia osata lähestyä, niin kehotan laittamaan vaikka viestin tai kutsumaan johonkin juhliin. Se voi merkitä valtavasti. Ihminen, joka ei teille näy mitenkään, koska olette valinneet olla näkemättä, näkee kyllä teidät ammottavana mustana aukkona omassa ja jälkeläistensä elämässä.

Kun lapset kysyvät miksei isillä ole sukulaisia, voimme vastata vain että he kyllä ovat jossain täällä Helsingissä ja lähikaupungeissa

Ihmiset on itsekkäitä… 

Se että puhutaan lakkaamatta eikä anneta toiselle suunvuoroa. Siis puhutaan koko ajan, kun ollaan hereillä. Lapsuuskodissa puhuttiin vain, kun oli asiaa tai jokin hauska juttu kerrottavana. Siellä myös kuunneltiin paremmin, mitä toinen sanoo.

Vierailija wrote:

Pituus teki heistä muka parempaa väkeä. Olin painajaisminiä koska olen keskivertoa lyhyempi ja sain säännöllisesti kuulla siitä. Jopa siitä että on väärin että lyhyt on pitkän kanssa yhdessä. Myös siitä että lyhyen suvun geeneillä voi puolisoni lapsista tulla lyhyitä jolloin heidän elämä pilalla. Puolisoni onneksi puolustanut ja sanonut että lyhyissä ihmisissä ei vikaa

Eipä tullut yllätyksenä. Pitkät ihmiset ylipäätänsä ovat aina todella ylpeitä pituudestaan, varsinkin perheen sisällä.

P###an tärkeitä mukamas parempia ihmisiä vaan sen takia, että sukupuu vilisee kaikenlaisia "merkkihenkilöitä" ja rahaa on niin paljon, että p%%&kin tuoksuu ruusuille. Minä tällainen tavallinen duunarinkakara olin vaan hiertävä kivi kengässä, mikä pitää ravistella pois. Köyhälläkin on ylpeytensä, enkä myynyt sieluani rahasta. 

Että anoppi ja appi olivat ihania ja normaaleja ihmisiä eikä mitään hirviöitä. Jokapaikassa aina kaikki kaahattaa kuinka kamalia apit ja anopit ovat joten olin ihan varma että näin käy myös omalla kohdalla mutta ovatkin ihania ihmisiä.

Vierailija wrote:

Se, että pidetään ns kissanristiäiset jokaikisen merkkipäivän kohdalla. Aikuistenkin. Kun on nimipäivä tai syntymäpäivä niin sukua koolle. Eikä ketään ulkopuolisia vaan omaa sukua pelkästään. Heistäkin kertyy  yli 10 paikalle. Itse en jaksaisi moista. Vuodessa kertyy kymmeniä pakollisia kahvituksia...

Tollainen olisi kauhistus meikäläiselle, joka ei tykkää kenenkään juhlista saati omistaan. Ja mikä vaiva monelle. Voi tavata muutoin kun siltä tuntuu, mutta ei mitään "pakollista juhlimista" ja lahjoja ym...

Tämä. 



Ensimmäisellä kerralla pyydettiin kovasti kylään mutta kun olit valmistautunut tapaamiseen ja menit, niin kävivät nopeasti  moikkaamassa ja siirtyivät omiin puuhiinsa.



Edelleen kaikki heille tapahtunut on paljon hienompaa kuin esim. minun asiani. Ei jakseta kuunnella edes lyhyttä asiaa ja keskeytetään ihan tuosta vaan, jollain ihan muulla asialla, vaikka tarjoiluun liittyen. Siinä kyllä fiilis murenee, eikä kukaan huomaa sitäkään, tai sitten se on tarkoituksellista. Ilkeä ja tyhmä on pahin yhdistelmä.

Vierailija wrote:

Jokaiselta löytyi reikä perseestä. En tiedä, oliko sukuvika, mutta kyllähän se hämmästytti.

Enemmän hämmästyttää se, että onko reikä perseessä vaiko perse reiässä. 

Se että pidetyn ja arvostetun perheen dynamiikassa olikin kodin seinien sisäpuolella niin paljon tukahdetettua vihaa ja ulkokultaisuutta. Toki oli myös oikeasti vilpittömiä ja fiksujakin ihmisiä. 

Pieni sisäänlämpiävä suku johon minä koulutettu ja ahkera nainen en kelvannut. Suhtautuminen oli kylmää ensi metreiltä. Edellisessä suhteessa avoanoppi oli mahtava ja suku hyväkäytöksistä ja ystävällistä porukkaa. Järkytys oli suuri kun mentiin toiseen äärilaitaan. Liittomme on kestänyt mutta olemme etääntyneet tästä porukasta täysin. Lasten kannalta tilanne harmittaa. Mieheni on onneksi samoilla linjoilla, mutta myös järkyttynyt näiden ihmisten toiminnasta. 

Että avopuolison sisar ollut putkassa.