Miten arvostaa ihan tavallista miestä ja suhdetta?

Ikävää että et ole tyytyväinen vaan haikailet jotain parempaa. Tosiasioiden hyväksyminen voisi auttaa. Hyväksy se millainen miehesi on ja millainen itse olet. Tai jos olet ihan varma, niin voithan valita lähteä etsimään jotain toista. Vaihtoehtoja on ja vapaa maa tehdä miten itse valitsee.

Itse olen tehnyt paljon virheitä ja ollut aivan hukassa. Jälkeenpäin harmittaa että kunpa olisin osannut arvostaa ja nähdä asiat eri tavalla.

Nyt olen yksin ja harmittaa vähän että ei ole sitä kumppania jonka kanssa yhdessä mennä paikkoihin, mutta olen hyväksynyt sen ja sopeudun elämään näillä eväillä, opettelen yksin kulkemista, yksin paikoissa käymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ette puhu edes mitään sen syvällisempää keskenään niin ei toi suhde kuulosta ainakaan omaan korvaan kovin läheiseltä ja tyydyttävältä. Onko hän edes oikea ihminen sinulle? Onko teillä läheisyyttä?

Mistä sen kukaan tietää onko toinen juuri se oikea? Tai minä ainakaan en tiedä. Olen kai ajatellut, että ollaan riittävän oikeita toisillemme, jos onnistutaan elämään yhdessä ilman suuria ongelmia. 

Läheisyyttä on. Kuvailisin, että se on tuttua, turvallista, ennakoitavaa, rutiininomaista, mutta ei huonoa. Ainakin mieluummin pidän tämän läheisyyden, kuin olisin kokonaan ilman. Toisaalta koen, että olisi mulla enemmänkin annettavaa tälläkin sektorilla, jos kumppani olisi innokkaampi ja lähtisi enemmän mukaan uusiin juttuihin.

ap

No itse ajattelen niin, että vaikka olisi ollut vuosikausia yhdessä, voi edelleen pitää toista mielenkiintoisena, olla edes jonkinlaista säännöllistä seksielämää, ja toisen kohtaamista aidosti henkisesti ja hyviä keskusteluita, vaikka suhde olisi muuten jo ns arkistunut.

- se kelle vastasit

AP, miehesi ei taida enää rakastaa sinua romanttisessa mielessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ette puhu edes mitään sen syvällisempää keskenään niin ei toi suhde kuulosta ainakaan omaan korvaan kovin läheiseltä ja tyydyttävältä. Onko hän edes oikea ihminen sinulle? Onko teillä läheisyyttä?

Mistä sen kukaan tietää onko toinen juuri se oikea? Tai minä ainakaan en tiedä. Olen kai ajatellut, että ollaan riittävän oikeita toisillemme, jos onnistutaan elämään yhdessä ilman suuria ongelmia. 

Läheisyyttä on. Kuvailisin, että se on tuttua, turvallista, ennakoitavaa, rutiininomaista, mutta ei huonoa. Ainakin mieluummin pidän tämän läheisyyden, kuin olisin kokonaan ilman. Toisaalta koen, että olisi mulla enemmänkin annettavaa tälläkin sektorilla, jos kumppani olisi innokkaampi ja lähtisi enemmän mukaan uusiin juttuihin.

ap

Mitä annettavaa sinulla on? 

Mä tykkäisin, että suhde olisi vähän tärkeämmällä sijalla elämässä ja voisin mielelläni käyttää enemmän aikaa ja energiaa kumppanini yllättämiseen niin arjessa kuin sängyssäkin. Mutta olen siis tätä jo yrittänyt pitkissä jaksoissa suhteessamme vuosien ajan ja lopputulos on, että puolisoni ilmeisesti kiusaantuu ja hämmentyy ja kokee asiasta jotain painetta ja minä turhaudun, kun toiveena oli tietysti että tällainen aloitteellisuus johtaisi vastavuoroisuuteen.

ap

Oliko mies tavatessa ja alkuvuosina erilainen?

Vierailija kirjoitti:

Siten, että elämässä on muutakin sisältöä kuin vain se parisuhde. Jos parisuhde on liian tiivis ja kaikki sisältö elämään haetaan vain sen parisuhteen kautta elämästä tulee liian tylsää ja tavanomaista.

Tämä taitaakin olla se pääasiallinen selviytymiskeinoni tällä hetkellä. Mä oon jopa järjestänyt ystäville niitä treffejä, jotka olisin halunnut kokea mieheni kanssa. Ja olen saanut myös vastavuoroisuutta silloin! Se on tuntunut tosi hyvältä, mutta oikeastaan myös aika koomiselta, että se elämän suurin romantiikka löytyykin hetkistä naispuolisen kaverin kanssa, eikä oman miehen. Mutta ainakin tulee koettua ja tehtyä asioita enemmän. Ja mieheni kunniaksi täytyy sanoa se, että hänellä ei ole ikinä mitään sitä vastaan, että teen asioista ystävieni kanssa. Olen siinä käsityksessä, että paljon löytyy miehiä, jotka eivät tällaisesta tykkäisi, että vaimo menee ja tulee naisporukalla.

ap

Minun kohdallani asia ratkesi, kun ulkomaalainen ex löysi minut somesta ja otti yhteyttä. Hänen kanssaan koen nyt sitä romantiikkaa, mitä puolisoltani en saa. En ole jättämässä puolisoani hänen takiaan, eikä ulkomaalainen eksäni omaansa, me vain nautimme flirttailusta, haaveista, viestittelystä ja mahdollisesti tapaamisesta. Lennot on jo ostettu, mutta katsotaan, haluanko oikeasti nähdä häntä kaikkien näiden vuosien jälkeen vai säilytänkö mieluummin mielikuvan hänestä sellaisena kuin hän oli 20+ vuotta sitten.

Mutta on ihanaa saada viestejä ja ääniviestejä ja kuunnella niitä yksin ollessa.

Miksi en lähde kokonaan tästä suhteesta? Lähden kyllä, mutta vasta parin vuoden kuluttua. Ja puolisoni tietää sen. Hän ei vain ilmeisesti joko usko sitä tai halua puhua siitä. Hän on itse sen minulle vuodenvaihteessa ilmaissut, että ei rakasta, en ole hänelle mitenkään erityinen. Enempää en tilannetta täällä avaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten, että elämässä on muutakin sisältöä kuin vain se parisuhde. Jos parisuhde on liian tiivis ja kaikki sisältö elämään haetaan vain sen parisuhteen kautta elämästä tulee liian tylsää ja tavanomaista.

Tämä taitaakin olla se pääasiallinen selviytymiskeinoni tällä hetkellä. Mä oon jopa järjestänyt ystäville niitä treffejä, jotka olisin halunnut kokea mieheni kanssa. Ja olen saanut myös vastavuoroisuutta silloin! Se on tuntunut tosi hyvältä, mutta oikeastaan myös aika koomiselta, että se elämän suurin romantiikka löytyykin hetkistä naispuolisen kaverin kanssa, eikä oman miehen. Mutta ainakin tulee koettua ja tehtyä asioita enemmän. Ja mieheni kunniaksi täytyy sanoa se, että hänellä ei ole ikinä mitään sitä vastaan, että teen asioista ystävieni kanssa. Olen siinä käsityksessä, että paljon löytyy miehiä, jotka eivät tällaisesta tykkäisi, että vaimo menee ja tulee naisporukalla.

ap

Ei ihmisen kaikkia tarpeita voi tyydyttää vain sen yhden ihmisen kanssa ja siksi meillä onkin erilaisia asioita meidän elämässä, työ, harrastukset, läheiset, ystävät, jne...

Vierailija kirjoitti:

Oliko mies tavatessa ja alkuvuosina erilainen?

Me ollaan oltu parikymppisiä tavatessa ja kävi varmaan sellainen erehdys, että minä tulkitsin että mitään spesiaalia ei ole koska ei ole rahaa pennin hyrrää ja mies varmaan tulkitsi, että minä en mitään kummoista kaipaakaan ja olen tässä mielessä vähään tyytyväinen.

Luulin myös pitkään, että puhumalla voi ratkaista tosi paljon. Lähdin siis liittoon ajatellen, että jos vain saan suuni auki ja hyvässä hengessä tuon esille toiveitani, niin kohtuulliset toiveet voisivat suurella todennäköisyydellä toteutua. Ihan aidosti olen hämmästynyt, että tämä ei sitten toiminutkaan!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko mies tavatessa ja alkuvuosina erilainen?

Me ollaan oltu parikymppisiä tavatessa ja kävi varmaan sellainen erehdys, että minä tulkitsin että mitään spesiaalia ei ole koska ei ole rahaa pennin hyrrää ja mies varmaan tulkitsi, että minä en mitään kummoista kaipaakaan ja olen tässä mielessä vähään tyytyväinen.

Luulin myös pitkään, että puhumalla voi ratkaista tosi paljon. Lähdin siis liittoon ajatellen, että jos vain saan suuni auki ja hyvässä hengessä tuon esille toiveitani, niin kohtuulliset toiveet voisivat suurella todennäköisyydellä toteutua. Ihan aidosti olen hämmästynyt, että tämä ei sitten toiminutkaan!

ap

Jännä miten toinen ei vuosien kuluessa muuttunutkaan juuri sellaiseksi kuin sinä olisit halunnut. :D

Vierailija kirjoitti:

Ikävää että et ole tyytyväinen vaan haikailet jotain parempaa. Tosiasioiden hyväksyminen voisi auttaa. Hyväksy se millainen miehesi on ja millainen itse olet. Tai jos olet ihan varma, niin voithan valita lähteä etsimään jotain toista. Vaihtoehtoja on ja vapaa maa tehdä miten itse valitsee.

Itse olen tehnyt paljon virheitä ja ollut aivan hukassa. Jälkeenpäin harmittaa että kunpa olisin osannut arvostaa ja nähdä asiat eri tavalla.

Nyt olen yksin ja harmittaa vähän että ei ole sitä kumppania jonka kanssa yhdessä mennä paikkoihin, mutta olen hyväksynyt sen ja sopeudun elämään näillä eväillä, opettelen yksin kulkemista, yksin paikoissa käymistä.

Kuvauksesi kuulostaa mulle tosi uskottavalta. Kuvaat sitä, mitä yritän omalla kohdallani välttää, koska noin varmasti mullekin kävisi. Mutta hitto soikoon, miten vähän se aidosti auttaa, että tämän tiedostaa!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten, että elämässä on muutakin sisältöä kuin vain se parisuhde. Jos parisuhde on liian tiivis ja kaikki sisältö elämään haetaan vain sen parisuhteen kautta elämästä tulee liian tylsää ja tavanomaista.

Tämä taitaakin olla se pääasiallinen selviytymiskeinoni tällä hetkellä. Mä oon jopa järjestänyt ystäville niitä treffejä, jotka olisin halunnut kokea mieheni kanssa. Ja olen saanut myös vastavuoroisuutta silloin! Se on tuntunut tosi hyvältä, mutta oikeastaan myös aika koomiselta, että se elämän suurin romantiikka löytyykin hetkistä naispuolisen kaverin kanssa, eikä oman miehen. Mutta ainakin tulee koettua ja tehtyä asioita enemmän. Ja mieheni kunniaksi täytyy sanoa se, että hänellä ei ole ikinä mitään sitä vastaan, että teen asioista ystävieni kanssa. Olen siinä käsityksessä, että paljon löytyy miehiä, jotka eivät tällaisesta tykkäisi, että vaimo menee ja tulee naisporukalla.

ap

Olet siinä käsityksessä? Eiköhän suurimmalla osalla pareista ole niitä ystävyyssuhteitakin. 

En oikein osaa muuta neuvoa antaa ap:lle kuin puhuminen omista ajatuksista ja tuntemuksista. Varmasti ap on jo puhunutkin, mutta siihen pitäisi saada vielä konkretiaa mukaan. Kerro miehelle, mikä tekisi sinut hyvälle mielelle, mitä konkreettisia asioita kaipaat. Jos hän ei kuuntele, kirjoita asioita hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Sitä oppii arvostamaan sillä että dumppaat ukon, kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta ja tajuat että se mikä on sun mielestä tylsää pskaa on itse asiassa ihan vtn hyvää arkea.

Siitä vaan toteuttamaan unelmia.

Tämä on kyllä ihan totta. Minulle oli todella iso yllätys että hyvin käyttäytyvää ja keskustelutaitoista miestä on täysin mahdoton löytää. On vain näitä persoonallisuushäiriöisiä tappouhkausten latelijoita ja seksuaalipervertikkoja tarjolla, joten minusta on yhä mukava jutella exän kanssa ja tulla kohdelluksi ihmisenä, koska se on hyvin harvinaista herkkua nykyaikana naisen ja miehen välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko mies tavatessa ja alkuvuosina erilainen?

Me ollaan oltu parikymppisiä tavatessa ja kävi varmaan sellainen erehdys, että minä tulkitsin että mitään spesiaalia ei ole koska ei ole rahaa pennin hyrrää ja mies varmaan tulkitsi, että minä en mitään kummoista kaipaakaan ja olen tässä mielessä vähään tyytyväinen.

Luulin myös pitkään, että puhumalla voi ratkaista tosi paljon. Lähdin siis liittoon ajatellen, että jos vain saan suuni auki ja hyvässä hengessä tuon esille toiveitani, niin kohtuulliset toiveet voisivat suurella todennäköisyydellä toteutua. Ihan aidosti olen hämmästynyt, että tämä ei sitten toiminutkaan!

ap

Jännä miten toinen ei vuosien kuluessa muuttunutkaan juuri sellaiseksi kuin sinä olisit halunnut. :D

Sepä. Tajuan ristiriidan itsekin. Kuvittelin meneväni naimisiin miehen kanssa, joka ei ole spontaanisti ja luonnostaan romanttinen, mutta joka voisi ehkä rutiininomaisesti omaksua ajan kanssa joitain sellaisia mukavia eleitä, joista mulle tulee kiva, arvostettu ja naisellinen olo, jos osaan arvostavalla tavalla tuoda toiveeni esiin ja näytän miten paljon näitä juttuja arvostan. Että kyllä vaan, tässä kohtaa meni pieleen. Voisin laittaa nuoruuden typeryyden piikkiin tuollaiset ajatukset, mutta vielä nyt myöhemminkin olen kyllä sitä mieltä, että jos parisuhteeseen lähtee, niin toisen toiveille pitäisi olla sopivassa määrin vastaanottavainen.

ap

Ei kyllä kuulosta hyvältä suhteelta omasta mielestä. Eihän tuossa ole mitään henkistä (mikä on elinehto hyvälle suhteelle) eikä fyysistä intohimoa. Ei miehesi vaikuta olevan sinusta edes kovin kiinnostunut?

Vierailija kirjoitti:

Mitä annettavaa sinulla on? 

Älä sekoita keskustelua.

Tämäkin on selvästi miehen vika.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen suhde on parin vuoden jälkeen tuossa pisteessä. Puhumiset on puhuttu ja arkea eletään. Nuoremmilla ihmisillä alkaa lasten teko ja sitten eletään sitä lapsiarkea. Televisiosarjojen antama kuva huikeasta elämästä, jossa tapahtuu jatkuvasti yhtä ja toista, ei toteudu kenenkään oikeassa elämässä. Tunnen miehiä, jotka ovat vaihtaneet kumppaniaan 2-10 vuoden välein, syynä on yksinkertaisesti kyllästyminen arkielämään.

Ei pidä paikkaansa. Itselläni kokemus yli 10 vuoden suhteesta, jossa edelleen keskusteluja, läheisyyttä, toisen pientä huomioimista arjen keskellä. Ei arjen tarvitse tarkoittaa ankeaa ja tylsää. Kun on oikean ihmisen kanssa, se tavallinen arkikin tuntuu mielekkäämmältä.

Kasva jo aikuiseksi. Ei tavallinen arki elämö sisällä mitään jatkuvia ihmeellisiä kokemuksia. Se on työntekeo ja elämän ilot löydetään pienistä asioista. Suhteet hajoavat nykyään koska ei haluta aikuistua. Ap tekee itsestään tyypillistä marttyyria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko mies tavatessa ja alkuvuosina erilainen?

Me ollaan oltu parikymppisiä tavatessa ja kävi varmaan sellainen erehdys, että minä tulkitsin että mitään spesiaalia ei ole koska ei ole rahaa pennin hyrrää ja mies varmaan tulkitsi, että minä en mitään kummoista kaipaakaan ja olen tässä mielessä vähään tyytyväinen.

Luulin myös pitkään, että puhumalla voi ratkaista tosi paljon. Lähdin siis liittoon ajatellen, että jos vain saan suuni auki ja hyvässä hengessä tuon esille toiveitani, niin kohtuulliset toiveet voisivat suurella todennäköisyydellä toteutua. Ihan aidosti olen hämmästynyt, että tämä ei sitten toiminutkaan!

ap

Jännä miten toinen ei vuosien kuluessa muuttunutkaan juuri sellaiseksi kuin sinä olisit halunnut. :D

Sepä. Tajuan ristiriidan itsekin. Kuvittelin meneväni naimisiin miehen kanssa, joka ei ole spontaanisti ja luonnostaan romanttinen, mutta joka voisi ehkä rutiininomaisesti omaksua ajan kanssa joitain sellaisia mukavia eleitä, joista mulle tulee kiva, arvostettu ja naisellinen olo, jos osaan arvostavalla tavalla tuoda toiveeni esiin ja näytän miten paljon näitä juttuja arvostan. Että kyllä vaan, tässä kohtaa meni pieleen. Voisin laittaa nuoruuden typeryyden piikkiin tuollaiset ajatukset, mutta vielä nyt myöhemminkin olen kyllä sitä mieltä, että jos parisuhteeseen lähtee, niin toisen toiveille pitäisi olla sopivassa määrin vastaanottavainen.

ap

Olet oikeassa tuossa. Mutta miehesi nyt vain ei ole sellainen. Itse sanoisin että "ihan ok" tasoisen liiton ja hyvän liiton erottaa juuri se että hyvässä liitossa on halua ilahduttaa sitä toista ja ajatella myös toisen parasta. Siis silloinkin kun se ei ole täysin sitä mitä itse haluaa.