Miten arvostaa ihan tavallista miestä ja suhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen suhde on parin vuoden jälkeen tuossa pisteessä. Puhumiset on puhuttu ja arkea eletään. Nuoremmilla ihmisillä alkaa lasten teko ja sitten eletään sitä lapsiarkea. Televisiosarjojen antama kuva huikeasta elämästä, jossa tapahtuu jatkuvasti yhtä ja toista, ei toteudu kenenkään oikeassa elämässä. Tunnen miehiä, jotka ovat vaihtaneet kumppaniaan 2-10 vuoden välein, syynä on yksinkertaisesti kyllästyminen arkielämään.

Tätähän ei saa romanttisille unelmoijille eli nuorille naisille kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten, että elämässä on muutakin sisältöä kuin vain se parisuhde. Jos parisuhde on liian tiivis ja kaikki sisältö elämään haetaan vain sen parisuhteen kautta elämästä tulee liian tylsää ja tavanomaista.

Tämä taitaakin olla se pääasiallinen selviytymiskeinoni tällä hetkellä. Mä oon jopa järjestänyt ystäville niitä treffejä, jotka olisin halunnut kokea mieheni kanssa. Ja olen saanut myös vastavuoroisuutta silloin! Se on tuntunut tosi hyvältä, mutta oikeastaan myös aika koomiselta, että se elämän suurin romantiikka löytyykin hetkistä naispuolisen kaverin kanssa, eikä oman miehen. Mutta ainakin tulee koettua ja tehtyä asioita enemmän. Ja mieheni kunniaksi täytyy sanoa se, että hänellä ei ole ikinä mitään sitä vastaan, että teen asioista ystävieni kanssa. Olen siinä käsityksessä, että paljon löytyy miehiä, jotka eivät tällaisesta tykkäisi, että vaimo menee ja tulee naisporukalla.

ap

Ei ihmisen kaikkia tarpeita voi tyydyttää vain sen yhden ihmisen kanssa ja siksi meillä onkin erilaisia asioita meidän elämässä, työ, harrastukset, läheiset, ystävät, jne...

Mutta yleensä kumppani on se, jonka kanssa halutaan täyttää romantiikan ja intohimon tarpeet. Harvalle olisi ok, että oma puoliso alkaisi hakea näitä jonkun toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä annettavaa sinulla on? 

Älä sekoita keskustelua.

Tämäkin on selvästi miehen vika.

Miesoletetut uhriutujat pois ketjusta, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen suhde on parin vuoden jälkeen tuossa pisteessä. Puhumiset on puhuttu ja arkea eletään. Nuoremmilla ihmisillä alkaa lasten teko ja sitten eletään sitä lapsiarkea. Televisiosarjojen antama kuva huikeasta elämästä, jossa tapahtuu jatkuvasti yhtä ja toista, ei toteudu kenenkään oikeassa elämässä. Tunnen miehiä, jotka ovat vaihtaneet kumppaniaan 2-10 vuoden välein, syynä on yksinkertaisesti kyllästyminen arkielämään.

Ei pidä paikkaansa. Itselläni kokemus yli 10 vuoden suhteesta, jossa edelleen keskusteluja, läheisyyttä, toisen pientä huomioimista arjen keskellä. Ei arjen tarvitse tarkoittaa ankeaa ja tylsää. Kun on oikean ihmisen kanssa, se tavallinen arkikin tuntuu mielekkäämmältä.

Juuri näin. Itsekin olen ollut mieheni kanssa yli 25 vuotta ja suurin osa elämästä on tietenkin sitä ihan perusarkea. Mutta silti aina läikähtää sydämessä kun huomaan että taas mies on tehnyt jonkun pienen asian jonka tietää minua ilahduttavan. Silloin tajuaa että vielä se rakastaa minua ja pitää minua erityisenä.

En ehkä ole aina tajunnut että tämä ei ole itsestäänselvää mutta hyvä kun aina joku muistuttaa siitä että näin ei kaikissa liitoissa ole.

Vierailija kirjoitti:

Kasva jo aikuiseksi. Ei tavallinen arki elämö sisällä mitään jatkuvia ihmeellisiä kokemuksia. Se on työntekeo ja elämän ilot löydetään pienistä asioista. Suhteet hajoavat nykyään koska ei haluta aikuistua. Ap tekee itsestään tyypillistä marttyyria.

Mitä ovat mielestäsi ne pienet ilot, mitä arjessa löydetään parisuhteesta ja joihin ap voisi nyt keskittyä? Vai tarkoitatko, ettei niitä tarvitse parisuhteeseen sisältyä, kunhan muussa elämässä on jotain pieniä iloja, kuten kahvikuppi tai villasukat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä oppii arvostamaan sillä että dumppaat ukon, kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta ja tajuat että se mikä on sun mielestä tylsää pskaa on itse asiassa ihan vtn hyvää arkea.

Siitä vaan toteuttamaan unelmia.

Ai että pitää tyytyä mihin vaan jos ei ole joku mielenvikainen kusipää miehenä? Aika moni nainen olisi onnellisempi yksin kuin suhteessa jossa ei ole romantiikkaa

Aika lapsellista touhua odottaa vuosikymmeniä kestävää teiniromantiikkaa. Sellaista ei ole, eikä tule.

Pitkän suhteen merkitys on aivan jossain muualla kuin hetken kestävässä hurmassa. Onneksi oma naiseni ymmärtää tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten, että elämässä on muutakin sisältöä kuin vain se parisuhde. Jos parisuhde on liian tiivis ja kaikki sisältö elämään haetaan vain sen parisuhteen kautta elämästä tulee liian tylsää ja tavanomaista.

Tämä taitaakin olla se pääasiallinen selviytymiskeinoni tällä hetkellä. Mä oon jopa järjestänyt ystäville niitä treffejä, jotka olisin halunnut kokea mieheni kanssa. Ja olen saanut myös vastavuoroisuutta silloin! Se on tuntunut tosi hyvältä, mutta oikeastaan myös aika koomiselta, että se elämän suurin romantiikka löytyykin hetkistä naispuolisen kaverin kanssa, eikä oman miehen. Mutta ainakin tulee koettua ja tehtyä asioita enemmän. Ja mieheni kunniaksi täytyy sanoa se, että hänellä ei ole ikinä mitään sitä vastaan, että teen asioista ystävieni kanssa. Olen siinä käsityksessä, että paljon löytyy miehiä, jotka eivät tällaisesta tykkäisi, että vaimo menee ja tulee naisporukalla.

ap

Ei ihmisen kaikkia tarpeita voi tyydyttää vain sen yhden ihmisen kanssa ja siksi meillä onkin erilaisia asioita meidän elämässä, työ, harrastukset, läheiset, ystävät, jne...

Mutta yleensä kumppani on se, jonka kanssa halutaan täyttää romantiikan ja intohimon tarpeet. Harvalle olisi ok, että oma puoliso alkaisi hakea näitä jonkun toisen kanssa.

Avoimet suhteet ovat yleisempiä kuin yleisesti luullaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen suhde on parin vuoden jälkeen tuossa pisteessä. Puhumiset on puhuttu ja arkea eletään. Nuoremmilla ihmisillä alkaa lasten teko ja sitten eletään sitä lapsiarkea. Televisiosarjojen antama kuva huikeasta elämästä, jossa tapahtuu jatkuvasti yhtä ja toista, ei toteudu kenenkään oikeassa elämässä. Tunnen miehiä, jotka ovat vaihtaneet kumppaniaan 2-10 vuoden välein, syynä on yksinkertaisesti kyllästyminen arkielämään.

Tätähän ei saa romanttisille unelmoijille eli nuorille naisille kertoa.

Noi voi toki kertoa että kannattaa valita se mies tarkkaan koska jokainen mies ei suinkaan kykene pitkään hyvään liittoon. Mutta kyllä sellaisia miehiä toki on.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä kuulosta hyvältä suhteelta omasta mielestä. Eihän tuossa ole mitään henkistä (mikä on elinehto hyvälle suhteelle) eikä fyysistä intohimoa. Ei miehesi vaikuta olevan sinusta edes kovin kiinnostunut?

Kyllähän se epäilys tietysti nousee, että tämä on vain kiinnostuksen puutetta. Mutta toisaalta yritän myös tajuta, että arjen jakaminen pitäisi sinällään ottaa vastaan arvostuksena ja kiinnostuksena ja tajuta että ne romanttiset eleet on elokuvaa, eikä tosielämää. Jos mieheltäni tivaisin, että onko kiinnostus kuollut, niin hän ihmettelisi, että mitä nyt draamailen. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä oppii arvostamaan sillä että dumppaat ukon, kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta ja tajuat että se mikä on sun mielestä tylsää pskaa on itse asiassa ihan vtn hyvää arkea.

Siitä vaan toteuttamaan unelmia.

Ai että pitää tyytyä mihin vaan jos ei ole joku mielenvikainen kusipää miehenä? Aika moni nainen olisi onnellisempi yksin kuin suhteessa jossa ei ole romantiikkaa

Aika lapsellista touhua odottaa vuosikymmeniä kestävää teiniromantiikkaa. Sellaista ei ole, eikä tule.

Pitkän suhteen merkitys on aivan jossain muualla kuin hetken kestävässä hurmassa. Onneksi oma naiseni ymmärtää tämän.

Mikä on sinut saanut ajattelemaan että aloittaja kaipaisi hetken hurmaa? Ehkä kannattaa opetella luetun ymmärrystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä oppii arvostamaan sillä että dumppaat ukon, kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta ja tajuat että se mikä on sun mielestä tylsää pskaa on itse asiassa ihan vtn hyvää arkea.

Siitä vaan toteuttamaan unelmia.

Ai että pitää tyytyä mihin vaan jos ei ole joku mielenvikainen kusipää miehenä? Aika moni nainen olisi onnellisempi yksin kuin suhteessa jossa ei ole romantiikkaa

Aika lapsellista touhua odottaa vuosikymmeniä kestävää teiniromantiikkaa. Sellaista ei ole, eikä tule.

Pitkän suhteen merkitys on aivan jossain muualla kuin hetken kestävässä hurmassa. Onneksi oma naiseni ymmärtää tämän.

Kerrotko vielä, että missä kohtaa tässä ketjussa on puhuttu teiniromantiikasta tai hetken hurmasta?

Eikö sinun parisuhteessasi tosiaan koskaan tehdä mitään pieniä kivoja juttuja vain siksi, että tietää kumppanin siitä ilahtuvan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä oppii arvostamaan sillä että dumppaat ukon, kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta ja tajuat että se mikä on sun mielestä tylsää pskaa on itse asiassa ihan vtn hyvää arkea.

Siitä vaan toteuttamaan unelmia.

Ai että pitää tyytyä mihin vaan jos ei ole joku mielenvikainen kusipää miehenä? Aika moni nainen olisi onnellisempi yksin kuin suhteessa jossa ei ole romantiikkaa

Aika lapsellista touhua odottaa vuosikymmeniä kestävää teiniromantiikkaa. Sellaista ei ole, eikä tule.

Pitkän suhteen merkitys on aivan jossain muualla kuin hetken kestävässä hurmassa. Onneksi oma naiseni ymmärtää tämän.

Tässä ei ole puhuttu mistään teiniromantiikasta, vaan arjen romantiikasta aikuisten välillä. Mukavaa, että naisellasi ja sinulla synkkaa. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja minä saan suhteesta enemmän energiaa, kun mies hemmottelee minua silloin tällöin. Luonnollisesti teen samoin hänelle, ja suhteemme toimii erinomaisesti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva jo aikuiseksi. Ei tavallinen arki elämö sisällä mitään jatkuvia ihmeellisiä kokemuksia. Se on työntekeo ja elämän ilot löydetään pienistä asioista. Suhteet hajoavat nykyään koska ei haluta aikuistua. Ap tekee itsestään tyypillistä marttyyria.

Mitä ovat mielestäsi ne pienet ilot, mitä arjessa löydetään parisuhteesta ja joihin ap voisi nyt keskittyä? Vai tarkoitatko, ettei niitä tarvitse parisuhteeseen sisältyä, kunhan muussa elämässä on jotain pieniä iloja, kuten kahvikuppi tai villasukat?

Voiko olla romanttisempaa kuin se, että puoliso tuo ne villasukat kun huomaa, että varpaitasi palelee? Tai kun hän tietää, että olet äreä ennen sitä aamun kahvikuppia ja antaa sinulle tilaa juoda sen rauhassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettisin lähtökohtaisesti että onko ongelmana suhteen vääjäämätön tavanomaisuus vai se että kaiken spesiaalin puuttuminen saa aikaan sen että et koe oloasi arvostetuksi ja rakastetuksi.

Aika tylsältä kämppissuhteelta kuulostaa jos suhteessa ei ole mitään romanttisia eleitä ja ei tehdä muuta kuin asutaan saman katon alla. Niiden eleiden ei tarvitse olla mitään megalomaanisia mutta sellaisia että toiselle tulee spesiaali olo. Järjestää yhteistä tekemistä, tekee toiselle aamupalan, hieroo hartioita. Suhde missä ei ole mitään toisen hellimistä ja huomioimista on aika kylmä ja ankea ja en tiedä miksi sellaisesta pitäisi oppia erityisemmin pitämään.

Oletko sanonut miehellesi että kaipaisit erilaista tekemistä ja maustetta suhteeseen?

Olen ottanut useammankin kerran puheeksi vuosien (vuosikymmenten) aikana. Vastauksena on ollut jotain hyvin kiusaantunutta ja epämääräistä "tjaah, noh, pitää sitä sitten jotakin miettiä sitten joskus.." ja luikkinut omiin puuhiinsa. Uskon, että hän on kokenut tämän turhana arvosteluna. Olen antanut myös konkreettisia esimerkkejä mitä se voisi olla ja myös yrittänyt näyttää omalla käytökselläni, mutta se ei ole johtanut mihinkään, kuten tuossa aikaisemmin kuvasinkin. 

Olen myös yrittänyt olla se itsellinen nainen, joka ostaa omat kukkansa. Ja siitä saa kauniita kukkia, mutta vaikea on tuntea sellaista arvostuksen tunnetta omasta yllätyksestä itselleen. Se "jee, mä ajattelin mua, kun näin nämä kukat kaupassa" ei vaan oikein lähde..

ap

Ikävä kuulla ettet saa suhteessa romanttista vastakaikua. Minusta pitkä, ihan tavallinenkin suhde voi olla hyvin erilainen kuin kuvailemasi kaltainen kämppäkaverijärjestely.

Oma äitini tajusi vasta isän kuoltua miten isä ei oikein koskaan halunnut tehdä mitään, huomioida äitiä erityisesti tai ilahduttaa. Yhdessä elettiin ja oltiin risusavotalla ja kasvatettiin lapsia mutta tunnepuolella ei ollut minkäänlaista liikehdintää vaikka äiti yrittikin.

Minusta sinun ei tarvitse tuohon tottua. Selvästi suhde ei täytä tarpeitasi eikä mies tee elettäkään eteesi. Eihän tuossa ole hyvänä puolena kuin se että ei ole ihan yksin ja joku oletuksella maksaa puolet laskuista. Jos se ei riitä ja mies ei muutu ja parisuhde ei vastaa toiveitasi, keskustelisin joko avoimesta suhteesta, eroaisin tai pitäisin itsekin suhdetta pelkkänä käytännöllisenä ratkaisuna ja keskittyisin etsimään iloa elämään muista asioista ja ystävyyssuhteista. Minua kyllä pidemmän päälle tuollaisessa liitossa turhauttaisi ja katkeroittaisi tietty huomion ja arvostuksen puute.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä oppii arvostamaan sillä että dumppaat ukon, kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta ja tajuat että se mikä on sun mielestä tylsää pskaa on itse asiassa ihan vtn hyvää arkea.

Siitä vaan toteuttamaan unelmia.

Ai että pitää tyytyä mihin vaan jos ei ole joku mielenvikainen kusipää miehenä? Aika moni nainen olisi onnellisempi yksin kuin suhteessa jossa ei ole romantiikkaa

Aika lapsellista touhua odottaa vuosikymmeniä kestävää teiniromantiikkaa. Sellaista ei ole, eikä tule.

Pitkän suhteen merkitys on aivan jossain muualla kuin hetken kestävässä hurmassa. Onneksi oma naiseni ymmärtää tämän.

Eihän ap halunnutkaan mitään teiniromantiikkaa, vaan hän halusi, että kumppanin kanssa olisi henkinen yhteys ja tehtäisiin joskus jotain kivoja asioita yhdessä. Mielestäni tuo on lähinnä vähimmäisoletus, mitä parisuhde sisältäisi. Lisäksi hän toivoi jotain spessumpaa merkkipäiviin - sellainenkin on sinänsä meidän kulttuurissa ihan tavallinen juttu myös aikuisten keskuudessa, vaikkei kaikille niin merkityksellinen asia olekaan, joten en nyt sitäkään teinihömpötykseksi leimaisi.

Miten ankea käsitys ihmisillä oikein on parisuhteesta? Onko ihmisten mielestä oikeasti ihan normaalia ja hyvän suhteen merkki, ettei juuri puhuta toisilleen eikä mitään muutakaan yhteistä ole? Että elellään vähän kuin itsekseen kämppiksen kanssa, jota vielä vältellään arjessa? En tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä oppii arvostamaan sillä että dumppaat ukon, kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta ja tajuat että se mikä on sun mielestä tylsää pskaa on itse asiassa ihan vtn hyvää arkea.

Siitä vaan toteuttamaan unelmia.

Ai että pitää tyytyä mihin vaan jos ei ole joku mielenvikainen kusipää miehenä? Aika moni nainen olisi onnellisempi yksin kuin suhteessa jossa ei ole romantiikkaa

Aika lapsellista touhua odottaa vuosikymmeniä kestävää teiniromantiikkaa. Sellaista ei ole, eikä tule.

Pitkän suhteen merkitys on aivan jossain muualla kuin hetken kestävässä hurmassa. Onneksi oma naiseni ymmärtää tämän.

Uskon, että näin miehenikin ajattelee. Hän haluaisi naisen, joka ei kaipaa niitä kukkia tai treffejä ja kokee antavansa varmasti todella paljon mulle sen arjen muodossa ja on turhautunut, jos ilmaisen kaipaavani sen lisäksi jotain muuta. Enkä siksi enää ole innokas ottamaan asiaa puheeksi, sillä se tuottaa vain turhautumista meissä molemmissa. En vain saa tätä lapsellisuutta kunnolla itsessäni tapettua, vaikka olen yrittänyt. Tai ehkä tuntuu, että jos saan se hengiltä niin siinä kuolee minusta jotain muutakin samalla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä kuulosta hyvältä suhteelta omasta mielestä. Eihän tuossa ole mitään henkistä (mikä on elinehto hyvälle suhteelle) eikä fyysistä intohimoa. Ei miehesi vaikuta olevan sinusta edes kovin kiinnostunut?

Kyllähän se epäilys tietysti nousee, että tämä on vain kiinnostuksen puutetta. Mutta toisaalta yritän myös tajuta, että arjen jakaminen pitäisi sinällään ottaa vastaan arvostuksena ja kiinnostuksena ja tajuta että ne romanttiset eleet on elokuvaa, eikä tosielämää. Jos mieheltäni tivaisin, että onko kiinnostus kuollut, niin hän ihmettelisi, että mitä nyt draamailen. 

ap

Minusta kuulostaa että kyse on siitä empatian kyvyn puutteesta. Siis siitä että ei osata asettua toisen asemaan ja nähdä jotain muuta näkökulmaa kuin se oma. Miehesi ei siis ihan aidosti tajua mitä sinä kaipaat ja mitä sinä edes voisit kaivata enemmän. Joten hän ei myöskään osaa mitään asialle tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä oppii arvostamaan sillä että dumppaat ukon, kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta ja tajuat että se mikä on sun mielestä tylsää pskaa on itse asiassa ihan vtn hyvää arkea.

Siitä vaan toteuttamaan unelmia.

Ai että pitää tyytyä mihin vaan jos ei ole joku mielenvikainen kusipää miehenä? Aika moni nainen olisi onnellisempi yksin kuin suhteessa jossa ei ole romantiikkaa

Aika lapsellista touhua odottaa vuosikymmeniä kestävää teiniromantiikkaa. Sellaista ei ole, eikä tule.

Pitkän suhteen merkitys on aivan jossain muualla kuin hetken kestävässä hurmassa. Onneksi oma naiseni ymmärtää tämän.

Tässä ei ole puhuttu mistään teiniromantiikasta, vaan arjen romantiikasta aikuisten välillä. Mukavaa, että naisellasi ja sinulla synkkaa. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja minä saan suhteesta enemmän energiaa, kun mies hemmottelee minua silloin tällöin. Luonnollisesti teen samoin hänelle, ja suhteemme toimii erinomaisesti!

Mitä se romantiikka aikuisten välillä on?

Vierailija kirjoitti:

kierrät persoonallisuushäiriöisiä pelaajamiehiä pari vuotta

Kuka käskee valita sellaisen pelaajamiehen jolla on persoonallisuushäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasva jo aikuiseksi. Ei tavallinen arki elämö sisällä mitään jatkuvia ihmeellisiä kokemuksia. Se on työntekeo ja elämän ilot löydetään pienistä asioista. Suhteet hajoavat nykyään koska ei haluta aikuistua. Ap tekee itsestään tyypillistä marttyyria.

Mitä ovat mielestäsi ne pienet ilot, mitä arjessa löydetään parisuhteesta ja joihin ap voisi nyt keskittyä? Vai tarkoitatko, ettei niitä tarvitse parisuhteeseen sisältyä, kunhan muussa elämässä on jotain pieniä iloja, kuten kahvikuppi tai villasukat?

Voiko olla romanttisempaa kuin se, että puoliso tuo ne villasukat kun huomaa, että varpaitasi palelee? Tai kun hän tietää, että olet äreä ennen sitä aamun kahvikuppia ja antaa sinulle tilaa juoda sen rauhassa?

Mutta ap:n tapauksessahan ongelmana oli nimenomaan juuri se, että toisen huomioimista ei tapahdu, joten tuskinpa mies tuo villasukkia.  Ja tuo puhumattomuus aamukahvin aikana lienee huono esimerkki romanttisesta eleestä tilanteessa, jossa ap nimenomaan kärsii siitä, että suhteessa ei puhuta mistään.

Ap mainitsi aika tavallisia perusasioita mitä kaipaisi: jotain huomioimista, yhdessä tekemistä, keskusteluyhteyttä toiseen. Mitä kohtuutonta näissä toiveissa on?