En voi ymmärtää kaverini ratkaisua rahaan liittyen. Kommentteja?

Vierailija kirjoitti:

Tuttu hankki merenkulun AMK-tutkinnon ja on 5 vko merellä ja 5 vko maissa. Puoliso käy töissä ja hoitaa 2v ikäistä lasta. Heille se on normaalia arkea, ei joku "mä en päästä sua töihin" -juttu.

Minä en myöskään perustaisi perhettä tuollaisessa työssä olevan ihmisen kanssa. Enkä siis millään muotoa arvostele toisten ratkaisuja, mutta itselleni ja omaan arvomaailmaani tuo ei sopisi.

Vierailija kirjoitti:

Itse en puolestaan miehenä sekuntiakaan harkitsisi lähteväni tuollaiselle komennukselle, jos vuosi on perheestä erossa oltava. Raha ei merkitse tuon rinnalla mitään.

Juuri näin. Peukutuksien perusteella voi sanoa, että kyllä palstalla on tyhmiä ihmisiä. :D

Oma päätökseni riippuisi täysin tilanteesta ja tarjolla olevasta sopimuksesta. Muutaman kymmenen tuhannen euron takia en harkitsisikaan, mutta sadalla tuhannella saattaisin jo uhrautua. 

Vierailija kirjoitti:

Ajatteleekohan kukaan lapsia? Täälläkin jokunen vaimo jo kehunut kuinka he itse pärjäsivät ja ei mitään hätää. Mutta entäs ne lapset??

Vasta oli uutinen miehestä jonka lapset olivat olleet vastaan isän ryhtymistä kansanedustajaksi. Naureskeli että pitää varmaan lapset viedä kylpylään tms. Joo, sehän se korvaa kaiken poissaolon.

Miksi lapset ei pärjäisi? Heillä olisi turvallinen, pysyvä ihmissuhde, tasainen arki, turvaverkot jne. ja isä olisi vain heitä varten joka 6. viikko, joka ilta soitettaisiin videopuhelu ja elämä olisi aika lailla samanlaista kuin muissakin ammattisotilaitten perheissä. Meillä on paljon pariskuntia, joissa perhe on esim. Tampereella ja ammattisotilaspuoliso Haminassa tai Rovaniemellä. Eikä nähdä joka viikonloppu.

Olisiko sitten parempi, että mies katkeroituu loppuelämäkseen kun ei lähtenytkään ulkomaille kun tilaisuus tuli? Kaveri on voinut olla vastahakoinen idealle, mutta nyt järkeilee asian rahalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu hankki merenkulun AMK-tutkinnon ja on 5 vko merellä ja 5 vko maissa. Puoliso käy töissä ja hoitaa 2v ikäistä lasta. Heille se on normaalia arkea, ei joku "mä en päästä sua töihin" -juttu.

Minä en myöskään perustaisi perhettä tuollaisessa työssä olevan ihmisen kanssa. Enkä siis millään muotoa arvostele toisten ratkaisuja, mutta itselleni ja omaan arvomaailmaani tuo ei sopisi.

Eli sinusta Tallinnan-lautat ovat itsekkäiden ja sitoutumiskammoisten merikapteenien työpaikkoja? Kuka nyt sellaisen ottaisi puolisokseen?

Mietinpä mitä ajateltaisiin jos äiti lähtisi kolmen pienen lapsen luota pois tuolla tavalla jotta asuntolainan laina-aika lyhenee. Se on se ja sama maksaako lainaa 21 vai 23 vuotta, verrattuna siihen mitä tuo mahdollisesti tekee perheen dynamiikalle.

Sitten jos kyse on muustakin (unelmista, urasta, jonkun merkityksellisemmän taloudellisesta mahdollistamisesta) kuin asuntolainasta niin mietitään uusiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu hankki merenkulun AMK-tutkinnon ja on 5 vko merellä ja 5 vko maissa. Puoliso käy töissä ja hoitaa 2v ikäistä lasta. Heille se on normaalia arkea, ei joku "mä en päästä sua töihin" -juttu.

Minä en myöskään perustaisi perhettä tuollaisessa työssä olevan ihmisen kanssa. Enkä siis millään muotoa arvostele toisten ratkaisuja, mutta itselleni ja omaan arvomaailmaani tuo ei sopisi.

No ei ihme, että ihmiset on työttöminä, kun puolisot ei hyväksy töihinmenoa. Sopisiko sinulle rekkakuski - 4 vrk ajossa ja 2 kotona?

Keskity vaan ap. omaiin raha-asioihisi. Naapureiden massit ja tekemiset ei sullu kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde oli mitä parhaimmissa liekeissä, kun oli aikaa ikävöidä ja ei aikaa käydä liian arkiseksi niinä viikonloppuina kun nähtiin.

Lapsetkin tottui hyvin. Nykyteknologia mahdollistaa yhteydenpidon tosi hyvin.

No tässä on kyllä yli-ihminen paikalla. Itse olen vuoden ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, jossa puolisi oli viikkokausia poissa ja sitten vähän aikaa aina välillä paikalla. Parisuhde ei todellakaan kukoistanut, kun olin joutunut kantamaan yksin kaikesta vastuun ja olin aivan rikki kuormituksen takia. Miehellä puolestaan ei todellakaan onnistunut napsauttaa välittömästi kotiin tultuaan sitä perheenisä-moodia päälle, vaan usein oli monta päivää omissa maailmoissa ja ärtynyt. Siihen sitten päälle tietenkin vaatimukset tai ainakin odotukset miehisten tarpeiden täyttämisestä kotona näillä lomilla niin ai että kun oli hauskaa.

Yhdessä ollaan edelleen, mutta tuon kokemuksen jälkeen en kyllä todellakaan lähtisi uudelleen tuohon.

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä mitä ajateltaisiin jos äiti lähtisi kolmen pienen lapsen luota pois tuolla tavalla jotta asuntolainan laina-aika lyhenee. Se on se ja sama maksaako lainaa 21 vai 23 vuotta, verrattuna siihen mitä tuo mahdollisesti tekee perheen dynamiikalle.

Sitten jos kyse on muustakin (unelmista, urasta, jonkun merkityksellisemmän taloudellisesta mahdollistamisesta) kuin asuntolainasta niin mietitään uusiksi.

Jos asettaa stabiilin perhedynamiikan unelmien edelle, ei todennäköisesti koskaan opi arvostamaan sitä perhettä. Ainakin meille oli aikoinaan käsittämätön asia olla vuosi Keniassa äidin kanssa, isä ei tullut mukaan, mutta ei se perhedynamiikkaa rikkonut, päinvastoin. Joskus lähtee lähes koko perhe, toinen vanhempi vain jää kotiin eli sille dynamiikalle on se ja sama, ollaanko lähtijöitä vai jääjiä.

Minun puolisoni on vuosia ollut työmatkoillaan 2-6 viikkoa kerrallaan, ja lapset kyllä tuntevat hänet ja ovat häneen kiintyneitä. Kun puoliso on kotona, hän tekee lasten kanssa kaikkea mahdollista, mistä jää poissa ollessaan paitsi.

Itse olen niin tottunut tähän, etten oikein edes ymmärrä, mikä tässä nyt niin vaikeaa olisi. Jos talossa menee joku paikka rikki, soitan korjaajan paikalle. Lapset kulkevat treeneihin kimppakyydeillä, ja usein meidän perheen kuljetusvuorot osuvat juuri siihen hetkeen, kun puoliso on kotona.

Ainoastaan silloin hiukan harmittaa, jos aura-auto on ajanut kauhean vallin aamuyöllä pihatiemme päähän, ja joudun sen yksin siitä lapioimaan. Mutta niinhän yksinhuoltajatkin joutuvat. Eikä näitä montaa kertaa talvessa onneksi satu niin, että puoliso olisi juuri silloin poissa.

Yksi hankala juttu tässä vain on: kotielämä pyörii omilla rutiineillaan niin hyvin, että joskus jopa vähän kiukuttaa hetken, kun puoliso palaa kotiin ja hoitaakin jonkin asian omalla tyylillään. Sen verran aikuinen olen kuitenkin, etten sitä näytä vaan muistutan itselleni, että tämä on myös puolisoni koti ja hänellä on oikeus toimia täällä kuten haluaa silloin kun voi. Hänelle tämä raskainta on, mutta olemme asian kumpikin hyväksyneet ja tuemme toisiamme tässä yhteisessä yrityksessä nimeltä perhe.

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä mitä ajateltaisiin jos äiti lähtisi kolmen pienen lapsen luota pois tuolla tavalla jotta asuntolainan laina-aika lyhenee. Se on se ja sama maksaako lainaa 21 vai 23 vuotta, verrattuna siihen mitä tuo mahdollisesti tekee perheen dynamiikalle.

Juuri tuota tarkoitin. Ymmärrän ehkä, jos se asuntolaina maksettaisiin kerralla sitten pois, mutta täysin mielisairaana pidän ajatusta siitä, että se kaksi vuotta olisi merkityksellinen.

Mies lähtee mm. töihin ja ties mihin vaimo hoitaa yhteiset lapset.

Luottavainen vaimo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä mitä ajateltaisiin jos äiti lähtisi kolmen pienen lapsen luota pois tuolla tavalla jotta asuntolainan laina-aika lyhenee. Se on se ja sama maksaako lainaa 21 vai 23 vuotta, verrattuna siihen mitä tuo mahdollisesti tekee perheen dynamiikalle.

Sitten jos kyse on muustakin (unelmista, urasta, jonkun merkityksellisemmän taloudellisesta mahdollistamisesta) kuin asuntolainasta niin mietitään uusiksi.

Jos asettaa stabiilin perhedynamiikan unelmien edelle, ei todennäköisesti koskaan opi arvostamaan sitä perhettä. Ainakin meille oli aikoinaan käsittämätön asia olla vuosi Keniassa äidin kanssa, isä ei tullut mukaan, mutta ei se perhedynamiikkaa rikkonut, päinvastoin. Joskus lähtee lähes koko perhe, toinen vanhempi vain jää kotiin eli sille dynamiikalle on se ja sama, ollaanko lähtijöitä vai jääjiä.

Entä jos äiti olisi lähtenyt ja jättänyt teidät kotiin, syynä vain asuntolainan lyhennyserien määrä, olisiko huippua? Sitten kun olisit opiskelijana asunut jo muualla niin äiti olisi laittanut tekstarin että kylläpä kannatti olla vuosi erossa, nyt saadaan patio uusittu kaksi vuotta aiemmin kuin ilman sitä.

Tässä oma tarinani: mieheni unelmoi vuosia lentäjän ammatista, johon ei kuitenkaan Suomessa päässyt koskaan opiskelemaan. Pitkään harkittuani päätimme, että mies suorittaa opinnot Amerikassa ja minä jään lasten kanssa tänne. Koska olin hyväpalkkaisissa hommissa ja mieheni puolestaan tuolloin työtön, päätimme että minä kustannan hänen opintonsa. Kävikin hyvin, että mies valmistui ja sai unelmansa. Tarjottiinpa hänelle vielä töitäkin jenkeistä. Kun sitten tuon ensimmäisen työsopimuksen päätyttyä aloin hiljalleen kysellä, milloin herra mahtaa palata Suomeen, kertoi hän tulleensa siihen tulokseen, että avioliittomma on tullut päätökseensä ja hän halua jäädä toteuttamaan unelmaansa Amerikkaan. 

Että kyllähän näissä riskinsä on. 

Täällä tuntuu olevan paikalla vain ihmisiä, jotka joko a. luottavat parisuhteisiinsa täydellisesti, b. pitävät niitä itsestään selvinä tai c. ovat yleisesti sinisilmäisiä. Omasta parisuhteestani tiedän tarkalleen, että se pysyy hyvänä vain sitä säännöllisesti hoitamalla ja tuon kaltainen järjestely olisi varma tapa eroon meidän suhteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä mitä ajateltaisiin jos äiti lähtisi kolmen pienen lapsen luota pois tuolla tavalla jotta asuntolainan laina-aika lyhenee. Se on se ja sama maksaako lainaa 21 vai 23 vuotta, verrattuna siihen mitä tuo mahdollisesti tekee perheen dynamiikalle.

Sitten jos kyse on muustakin (unelmista, urasta, jonkun merkityksellisemmän taloudellisesta mahdollistamisesta) kuin asuntolainasta niin mietitään uusiksi.

Jos asettaa stabiilin perhedynamiikan unelmien edelle, ei todennäköisesti koskaan opi arvostamaan sitä perhettä. Ainakin meille oli aikoinaan käsittämätön asia olla vuosi Keniassa äidin kanssa, isä ei tullut mukaan, mutta ei se perhedynamiikkaa rikkonut, päinvastoin. Joskus lähtee lähes koko perhe, toinen vanhempi vain jää kotiin eli sille dynamiikalle on se ja sama, ollaanko lähtijöitä vai jääjiä.

Entä jos äiti olisi lähtenyt ja jättänyt teidät kotiin, syynä vain asuntolainan lyhennyserien määrä, olisiko huippua? Sitten kun olisit opiskelijana asunut jo muualla niin äiti olisi laittanut tekstarin että kylläpä kannatti olla vuosi erossa, nyt saadaan patio uusittu kaksi vuotta aiemmin kuin ilman sitä.

:) :) :) :)

En suostuisi. Oma syyni ei ole itsekkyys tai se etten pärjäisi lasten kanssa, vaan ainoastaan se etten kestäisi noin pitkiä aikoja ilman läheisyyttä ja miehen kosketusta. Muualta olisi haettava väliaikoina.

Vierailija kirjoitti:

Täällä tuntuu olevan paikalla vain ihmisiä, jotka joko a. luottavat parisuhteisiinsa täydellisesti, b. pitävät niitä itsestään selvinä tai c. ovat yleisesti sinisilmäisiä. Omasta parisuhteestani tiedän tarkalleen, että se pysyy hyvänä vain sitä säännöllisesti hoitamalla ja tuon kaltainen järjestely olisi varma tapa eroon meidän suhteessa. 

Onpa surullista, ettei rakkaus pysy teillä yllä muuten kuin koko ajan yhdessä olemalla.

Minun lapseni ovat jo aikuisia kaikki, mutta heidän isänsä joutui työnsä vuoksi olemaan perheestään aina useita viikkoja kerrallaan erossa.

Meidän liittomme ei onneksi siitä kärsinyt, ja nyt vihdoin lähes 20 vuoden jälkeen työpaikkamme ovat parin kilometrin päässä toisistaan. Ai että me nautimme siitä, kun ei ole enää pakko pakata laukkuja sunnuntaisin eikä soitella kaipaavia puheluita iltaisin. Suhteemme voi hyvin ja osaamme nyt todella arvostaa yhdessäoloa.

Ja kun lapsilla on asiaa, ensimmäisenä he näköjään soittavat isälleen!