En voi ymmärtää kaverini ratkaisua rahaan liittyen. Kommentteja?

Meillä ei tulisi kysymykseenkään. Juuri ja juuri selviämme kahden lapsen kanssa, vaikka on molemmat vanhemmat on normaali päivätöissä ja illat kotona. En ikimaailmassa sallisi tässä tilanteessa puolison lähtevän millekään tuollaiselle komennukselle. 

Oma puolisoni oli ulkomailla 3 vko, viikko Suomessa parin vuoden ajan. Häntä itseään tuo mietitytti, kun pohti miten pystyy olemaan poissa perheensä luota. Uran kehitykselle tuo oli kuitenkin tärkeää ja pääsi tekemään mieleisiä työtehtäviä. Palkkakin oli huomattavasti parempi kuin Suomessa.

Aika meni nopeasti. Lähinnä joskus olisi tarvinnut miestä johonkin käytännön ongelmaan, kun netti tai auto ei toiminut, lunta piha täynnä tai palovaroittimen pattereita piti vaihtaa keskellä yötä (en tahtonut ylettyä). Muuten arjen pyöritys meni oikeastaan kivemmin itsekseen. Ei tarvinnut toisen mielipidettä kysyä mihinkään tai tarvinnut ärsyyntyä miehen tavoista toimia tai olla toimimatta.

Nyt mies on ollut jo pitään Suomessa, mutta matkustaa edelleen tarvittaessa, eli n. 1-2 vko kuukaudessa. Tuolloin on aina rentoa ja saan nukuttua paremmin. Mies tekee Suomessakin ollessaan paljon töitä, eli ei hän tähän arjen pyörittämiseen osallistu muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Oma puolisoni oli ulkomailla 3 vko, viikko Suomessa parin vuoden ajan. Häntä itseään tuo mietitytti, kun pohti miten pystyy olemaan poissa perheensä luota. Uran kehitykselle tuo oli kuitenkin tärkeää ja pääsi tekemään mieleisiä työtehtäviä. Palkkakin oli huomattavasti parempi kuin Suomessa.

Aika meni nopeasti. Lähinnä joskus olisi tarvinnut miestä johonkin käytännön ongelmaan, kun netti tai auto ei toiminut, lunta piha täynnä tai palovaroittimen pattereita piti vaihtaa keskellä yötä (en tahtonut ylettyä). Muuten arjen pyöritys meni oikeastaan kivemmin itsekseen. Ei tarvinnut toisen mielipidettä kysyä mihinkään tai tarvinnut ärsyyntyä miehen tavoista toimia tai olla toimimatta.

Nyt mies on ollut jo pitään Suomessa, mutta matkustaa edelleen tarvittaessa, eli n. 1-2 vko kuukaudessa. Tuolloin on aina rentoa ja saan nukuttua paremmin. Mies tekee Suomessakin ollessaan paljon töitä, eli ei hän tähän arjen pyörittämiseen osallistu muutenkaan.

No saako sitten kysyä miksi ylipäätään olet hänen kanssaan?

Meillä oli kaksi vuotta tilanne, jossa mies joutui käymään Helsingissä töissä. Lähti maanantai-iltana ja tuli torstai-iltana eli oli poissa 3 päivää viikossa. Kyllä meillä tämä tänä aikana alkoi mennä parisuhteessa huomattavasti huonommin, oli enemmän riitoja ja hermot kireällä. Ja myös lapset kyllä huomasivat tämän.

Ihmiset ja parisuhteet ovat erilaisia, mutta tuon oman kokemukseni perusteella meille ei kyllä todellakaan tuo sopisi.

Vierailija kirjoitti:

Itse en puolestaan miehenä sekuntiakaan harkitsisi lähteväni tuollaiselle komennukselle, jos vuosi on perheestä erossa oltava. Raha ei merkitse tuon rinnalla mitään.

Ei vuosi vaan viisi viikkoa ja sitten yksi viikko kotona. Näin ap kirjoitti.

Vierailija kirjoitti:

Saahan rahalla hyvinvointia. Voi palkata apua kotiin. Ei tuo ole ristiriidassa mitenkään.

Tuli sama mieleen. Jos sitä rahaa kerran on, niin ei tarvitse uupua jos tarvitsee apua. Voi ostaa ruokalähetykset kotiin ja siivouksen tai lastenhoidon silloin tällöin. Tai sitten tukiverkkoa on jo valmiiksi.

Häh, mun nainen taas valitti että oon kokoajan kotona (etätyö) .. ota näistä sitten selvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma puolisoni oli ulkomailla 3 vko, viikko Suomessa parin vuoden ajan. Häntä itseään tuo mietitytti, kun pohti miten pystyy olemaan poissa perheensä luota. Uran kehitykselle tuo oli kuitenkin tärkeää ja pääsi tekemään mieleisiä työtehtäviä. Palkkakin oli huomattavasti parempi kuin Suomessa.

Aika meni nopeasti. Lähinnä joskus olisi tarvinnut miestä johonkin käytännön ongelmaan, kun netti tai auto ei toiminut, lunta piha täynnä tai palovaroittimen pattereita piti vaihtaa keskellä yötä (en tahtonut ylettyä). Muuten arjen pyöritys meni oikeastaan kivemmin itsekseen. Ei tarvinnut toisen mielipidettä kysyä mihinkään tai tarvinnut ärsyyntyä miehen tavoista toimia tai olla toimimatta.

Nyt mies on ollut jo pitään Suomessa, mutta matkustaa edelleen tarvittaessa, eli n. 1-2 vko kuukaudessa. Tuolloin on aina rentoa ja saan nukuttua paremmin. Mies tekee Suomessakin ollessaan paljon töitä, eli ei hän tähän arjen pyörittämiseen osallistu muutenkaan.

No saako sitten kysyä miksi ylipäätään olet hänen kanssaan?

No miksi nyt ihmiset yleensä ovat parisuhteessa keskenään. Mukava mieshän hän on. Meillä on oikein hyvä elämä yhdessä.

42

Ei 5 viikkoa ole aika eikä mikään. Tottakai raha tuossa tilanteessa. En mä niin avuton ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä mitä ajateltaisiin jos äiti lähtisi kolmen pienen lapsen luota pois tuolla tavalla jotta asuntolainan laina-aika lyhenee. Se on se ja sama maksaako lainaa 21 vai 23 vuotta, verrattuna siihen mitä tuo mahdollisesti tekee perheen dynamiikalle.

Sitten jos kyse on muustakin (unelmista, urasta, jonkun merkityksellisemmän taloudellisesta mahdollistamisesta) kuin asuntolainasta niin mietitään uusiksi.

Jos asettaa stabiilin perhedynamiikan unelmien edelle, ei todennäköisesti koskaan opi arvostamaan sitä perhettä. Ainakin meille oli aikoinaan käsittämätön asia olla vuosi Keniassa äidin kanssa, isä ei tullut mukaan, mutta ei se perhedynamiikkaa rikkonut, päinvastoin. Joskus lähtee lähes koko perhe, toinen vanhempi vain jää kotiin eli sille dynamiikalle on se ja sama, ollaanko lähtijöitä vai jääjiä.

Entä jos äiti olisi lähtenyt ja jättänyt teidät kotiin, syynä vain asuntolainan lyhennyserien määrä, olisiko huippua? Sitten kun olisit opiskelijana asunut jo muualla niin äiti olisi laittanut tekstarin että kylläpä kannatti olla vuosi erossa, nyt saadaan patio uusittu kaksi vuotta aiemmin kuin ilman sitä.

Siitäkin keskusteltiin - tosin äiti ei lähtenyt rahan takia vaan siksi, että hän halusi toteuttaa unelmansa ja isä oli sitä mieltä, että miksi ei, jos se on jotain, mitä haluat, niin sitten se mahdollistetaan. Alusta asti oli selvää, että isä ei oman työnsä vuoksi pääse mukaan (huomaatko, miten itsekäs mies voi olla!) ja muumana kuukauden verran mietittiin, miten me lapset sijoitumme. Lopulta päätettiin katsoa ensin 3 kk verran ja jos ei onnistu, niin isä olisi hakenut meidät kotiin. Vuosi siellä vierähti ja isä kävi kolme kertaa katsomassa.

Rahallisesti se ei ollut mikään kovin kannattava reissu, ei sillä uutta patiota todennäköisesti hankittu, mutta äidille se oli tärkeä irtiotto ja osoitus siitä, että hän pärjäsi maailmalla, sai aikaan tärkeitä asioita ja oppi, että vuosi riittää.

Olin silloin 9v ikäinen ja edelleen aikuisena sitä mieltä, että minusta oli hienoa, että äiti teki asioita, jotka olivat hänelle tärkeitä eikä jäänyt miettimään, että en minä voi, kun on tämä perhekin. Ja oli hienoa, että isä ei epäillyt äidin pärjäämistä, vaan jäi kotiin omiin töihinsä ja kantoi vuoden ajan vastuuta monesta sellaisesta jutusta, joka oli ennen kuulunut äidille (kuten appivanhemmistaan).

Jos joku uskaltaa tehdä asioita toisin, niin miksi niin moni huutaa, että et saa, meillä on yhteinen vankila.

Vierailija kirjoitti:

Täällä tuntuu olevan paikalla vain ihmisiä, jotka joko a. luottavat parisuhteisiinsa täydellisesti, b. pitävät niitä itsestään selvinä tai c. ovat yleisesti sinisilmäisiä. Omasta parisuhteestani tiedän tarkalleen, että se pysyy hyvänä vain sitä säännöllisesti hoitamalla ja tuon kaltainen järjestely olisi varma tapa eroon meidän suhteessa. 

Ykis tapa hoitaa parisuhdetta on sallia puolisolle siivet ja juuret. Jos mies on pettäväistä sorttia, se pettää vaikka sinun käydessäsi kaupassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä mitä ajateltaisiin jos äiti lähtisi kolmen pienen lapsen luota pois tuolla tavalla jotta asuntolainan laina-aika lyhenee. Se on se ja sama maksaako lainaa 21 vai 23 vuotta, verrattuna siihen mitä tuo mahdollisesti tekee perheen dynamiikalle.

Sitten jos kyse on muustakin (unelmista, urasta, jonkun merkityksellisemmän taloudellisesta mahdollistamisesta) kuin asuntolainasta niin mietitään uusiksi.

Jos asettaa stabiilin perhedynamiikan unelmien edelle, ei todennäköisesti koskaan opi arvostamaan sitä perhettä. Ainakin meille oli aikoinaan käsittämätön asia olla vuosi Keniassa äidin kanssa, isä ei tullut mukaan, mutta ei se perhedynamiikkaa rikkonut, päinvastoin. Joskus lähtee lähes koko perhe, toinen vanhempi vain jää kotiin eli sille dynamiikalle on se ja sama, ollaanko lähtijöitä vai jääjiä.

Entä jos äiti olisi lähtenyt ja jättänyt teidät kotiin, syynä vain asuntolainan lyhennyserien määrä, olisiko huippua? Sitten kun olisit opiskelijana asunut jo muualla niin äiti olisi laittanut tekstarin että kylläpä kannatti olla vuosi erossa, nyt saadaan patio uusittu kaksi vuotta aiemmin kuin ilman sitä.

Siitäkin keskusteltiin - tosin äiti ei lähtenyt rahan takia vaan siksi, että hän halusi toteuttaa unelmansa ja isä oli sitä mieltä, että miksi ei, jos se on jotain, mitä haluat, niin sitten se mahdollistetaan. Alusta asti oli selvää, että isä ei oman työnsä vuoksi pääse mukaan (huomaatko, miten itsekäs mies voi olla!) ja muumana kuukauden verran mietittiin, miten me lapset sijoitumme. Lopulta päätettiin katsoa ensin 3 kk verran ja jos ei onnistu, niin isä olisi hakenut meidät kotiin. Vuosi siellä vierähti ja isä kävi kolme kertaa katsomassa.

Rahallisesti se ei ollut mikään kovin kannattava reissu, ei sillä uutta patiota todennäköisesti hankittu, mutta äidille se oli tärkeä irtiotto ja osoitus siitä, että hän pärjäsi maailmalla, sai aikaan tärkeitä asioita ja oppi, että vuosi riittää.

Olin silloin 9v ikäinen ja edelleen aikuisena sitä mieltä, että minusta oli hienoa, että äiti teki asioita, jotka olivat hänelle tärkeitä eikä jäänyt miettimään, että en minä voi, kun on tämä perhekin. Ja oli hienoa, että isä ei epäillyt äidin pärjäämistä, vaan jäi kotiin omiin töihinsä ja kantoi vuoden ajan vastuuta monesta sellaisesta jutusta, joka oli ennen kuulunut äidille (kuten appivanhemmistaan).

Jos joku uskaltaa tehdä asioita toisin, niin miksi niin moni huutaa, että et saa, meillä on yhteinen vankila.

Niin. Tämä on ihan eri asia kuin tehdä asioita vain elämänlaadun kannalta melko merkityksettömän taloudellisen edun takia. Niin kuin ensimmäisessä lainaamassasi viestissä jo totesin. Toki riskit ja haitat on aina arvioitava suhteessa hyötyyn.

Jos puolisoni sanoisi, että ei, et saa tarttua tähän mahdollisuuteen, josta olet ikäsi unelmoinut, niin tietenkin toteaisin, että missään nimessä en halua kokea mitään hienoa ja uutta, haluan olla täällä perheen kanssa miettimässä, miten selviämme seuraavaan tilipäivään.

Jos lapset eivät nää isäänsä viikoittain niin kasvavat todella kieroon ja yleensä aikuisena täysiä luusereita ja vätyksiä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietinpä mitä ajateltaisiin jos äiti lähtisi kolmen pienen lapsen luota pois tuolla tavalla jotta asuntolainan laina-aika lyhenee. Se on se ja sama maksaako lainaa 21 vai 23 vuotta, verrattuna siihen mitä tuo mahdollisesti tekee perheen dynamiikalle.

Sitten jos kyse on muustakin (unelmista, urasta, jonkun merkityksellisemmän taloudellisesta mahdollistamisesta) kuin asuntolainasta niin mietitään uusiksi.

Jos asettaa stabiilin perhedynamiikan unelmien edelle, ei todennäköisesti koskaan opi arvostamaan sitä perhettä. Ainakin meille oli aikoinaan käsittämätön asia olla vuosi Keniassa äidin kanssa, isä ei tullut mukaan, mutta ei se perhedynamiikkaa rikkonut, päinvastoin. Joskus lähtee lähes koko perhe, toinen vanhempi vain jää kotiin eli sille dynamiikalle on se ja sama, ollaanko lähtijöitä vai jääjiä.

Entä jos äiti olisi lähtenyt ja jättänyt teidät kotiin, syynä vain asuntolainan lyhennyserien määrä, olisiko huippua? Sitten kun olisit opiskelijana asunut jo muualla niin äiti olisi laittanut tekstarin että kylläpä kannatti olla vuosi erossa, nyt saadaan patio uusittu kaksi vuotta aiemmin kuin ilman sitä.

Siitäkin keskusteltiin - tosin äiti ei lähtenyt rahan takia vaan siksi, että hän halusi toteuttaa unelmansa ja isä oli sitä mieltä, että miksi ei, jos se on jotain, mitä haluat, niin sitten se mahdollistetaan. Alusta asti oli selvää, että isä ei oman työnsä vuoksi pääse mukaan (huomaatko, miten itsekäs mies voi olla!) ja muumana kuukauden verran mietittiin, miten me lapset sijoitumme. Lopulta päätettiin katsoa ensin 3 kk verran ja jos ei onnistu, niin isä olisi hakenut meidät kotiin. Vuosi siellä vierähti ja isä kävi kolme kertaa katsomassa.

Rahallisesti se ei ollut mikään kovin kannattava reissu, ei sillä uutta patiota todennäköisesti hankittu, mutta äidille se oli tärkeä irtiotto ja osoitus siitä, että hän pärjäsi maailmalla, sai aikaan tärkeitä asioita ja oppi, että vuosi riittää.

Olin silloin 9v ikäinen ja edelleen aikuisena sitä mieltä, että minusta oli hienoa, että äiti teki asioita, jotka olivat hänelle tärkeitä eikä jäänyt miettimään, että en minä voi, kun on tämä perhekin. Ja oli hienoa, että isä ei epäillyt äidin pärjäämistä, vaan jäi kotiin omiin töihinsä ja kantoi vuoden ajan vastuuta monesta sellaisesta jutusta, joka oli ennen kuulunut äidille (kuten appivanhemmistaan).

Jos joku uskaltaa tehdä asioita toisin, niin miksi niin moni huutaa, että et saa, meillä on yhteinen vankila.

Niin. Tämä on ihan eri asia kuin tehdä asioita vain elämänlaadun kannalta melko merkityksettömän taloudellisen edun takia. Niin kuin ensimmäisessä lainaamassasi viestissä jo totesin. Toki riskit ja haitat on aina arvioitava suhteessa hyötyyn.

Miksi tämä on eri asia? Sille kotiinjäävälle lopputulos on täsmälleen sama, joten missä on olennainen ero? On siis lupa seikkailla Goalla vuosi, mutta ei ole lupa mennä yksityislentäjäksi USAan, koska siinä tienaa hyvin?

Saavat peuhata tummien naisten kanssa, kertoi yksi Yk-sotilaana ollut Pekka Pettäjä.

Eiköhän tuo "muutama vuosi lainaa" ole oikeasti luokkaa 5-10v. Kaveri ei vaan halua kerskua kuinka paljon reissussa oikeasti tienaa. Ja nykyisten korkeiden korkojen aikana vaikutus kertaantuu - ylimääräiset lyhennykset purevat suoraan pääomaan, eli esim jo 5 vuoden lainaeriä vastaava ylimääräinen lyhennys voi lyhentää laina-aikaa yli 10 vuotta. On sillä jo iso merkitys.

Riippuu siitä arvostaako mies kotona hänen poissaollessaan tehtyä työtä ja onko avioehtoa.

Eksäni oli asiantuntijatyössä ja jatkuvasti ulkomailla, itsellänikin vaativa työ mutta siirryin tekemään nelipäiväistä jaksaakseni paremmin pienten lasten kanssa. Eksäni tuli kotiin viikon työkeikalta perjantaina, istui valmiiseen illallispöytään ja alkoi mollaamaan ammattikuntaani (olen tk-lääkäri) kuinka eivät saa mitään aikaan.

Ei hän ollut sellainen kun tavattiin nuorena. Tuo vuosien reissutyö muutti hänet ja kasvettiin erilleen.

No itse näen työssäni paljon filippiiniläisiä merimiehiä (satamassa töissä) Ovat noin 6kk kerrallaan reissussa. Jotkut ovat pitempäänkin. Aina kun pääsevät kotiin niin lapset ovat kasvaneet aika paljon, mutta eivät kadu ammattiaan sillä saavat sillä palkalla ison talon filippiineiltä. Itseäni ei merenkulku aikoinaan houkutellu vaikka sitä kokeilinkin. Vähän sama asia niin päätin kertoa. Jos tulisi vaikka yksi 6kk pesti ja saisin sillä koko lainan (60.000€) maksettua niin ainakin harkitsisin.

Tunnen useita AP:n kaverin kaltaisia naisia. Heidän lempiaiheensa on valittaa siitä, kuinka vähän on rahaa, vaikka he ovat todellisuudessa varakkaita. He eivät missään olosuhteissa tarjoa vähempivaraiselle kaverilla ravintolassa juomaa ellei tämä ole ensin tarjonnut heille. Vaikka he ovat puolison työkokemuksen aikana hermoromahduksen partaalla kuormituksen takia, he nukahtavat illalla rauhassa kun muistavat, että asuntolaina lyhenee kahdella vuodella.

Näin kummallinen on maailma ja sen ihmiset.