Lue keskustelun säännöt.
Sisarukseni ovat saaneet enemmän taloudellista tukea vanhemmiltamme
01.04.2023 |
Tilanne on se, että minulla on kaksi itseäni huomattavasti vanhempaa sisarusta, ikäeroa +10 vuotta. Kun sisarusteni lapset olivat pienempiä, hoitivat vanhempamme heitä usein, äiti haki tarhasta, olivat viikonloppuisin yökylässä jne. Lisäksi vanhempani ovat tukeneet sisarusteni lapsia muun muassa kalliiden harrastusvälineiden hankinnoissa, autokoulussa, kielimatkoissa sekä noin 20 vuoden ajan antaneet rahalahjoja jouluisin ja synttäreinä. Yhteensä puhutaan jo todella isoista summista, mitä vuosien varrella on kertynyt.
Nyt minulla on pienet tarhaikäiset lapset, mutta vanhempani ovat jo niin iäkkäitä, etteivät jaksa auttaa lasten hoidossa juurikaan. Jos mennään kylään, niin äiti kyllä leikkii lasten kanssa, mutta eivät ole koskaan hoidossa. Myös eläkkeelle siirtymisen ja tulojen putoamisen johdosta minun perhettäni ei juuri ole taloudellisesti tuettu (kenelläkään meistä sisaruksista ei ole ollut suurta tarvetta taloudelliseen avustukseen, olemme kaikki työssäkäyviä, se sanottakoon).
Sen sijaan huomaan kuinka vanhempani tukeutuvat yhä enemmän minuun kun alkavat itse tarvita apua muun muassa tietokoneasioissa. Sisarusteni lapset ovat jo aikuisia ja heillä omat jutut, sisaruksista toinen muuttanut ulkomaille ja toinen kiireinen yrittäjä. Jotenkin tuntuu, että minulle on jäänyt nyt se lyhyin tikku käteen ja se v*tuttaa.
Miten ottaa mielestäni epäreilu tilanne puheeksi vanhempien kanssa?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa on kuopukseni vanhin serkku 28 vuotta kuopustani vanhempi.
Tämä serkus oli äitini ( vanhempiemme) ensimmäinen lastenlapsi. Äitikin oli vielä nuorempi koska olin 11-vuotias kun tämä veljeni lapsi syntyi. Äiti jaksoi vielä tarvittaessa hoitaa ja minäkin sain lapsenhoitokokemusta.Ei koskaan ole tullut mieleen että olisi pitänyt jotain hyvitystä vaatia perinnönjaossa kun omille lapsilleni mummi jäi vieraaksi vanhukseksi. Mitään synttäri/ joululahjoja ei saatu eikä odotettu.
Tuo on kyllä todella ikävää, jos isovanhemmat pystyvät olemaan vain muiden lastenlasten elämässä. Minusta tämä on asia, jota kannattaa miettiä, jos meinaa hankkia lapsia isolla ikäerolla. Läheinen suhde isovanhempiin tukee lapsen identiteetin kehitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin on paljon perheitä joissa on monenlaisia lapsia. Itsekin tunnen perheen jossa äiti on sama, mutta joka lapsella eri isä.
Yhden isä tunnusti vasta kun lapsi oli 6 v. Yhdestä elarit yhteiskunnalta.
Kuopus on nykyisestä suhteesta.
Aikoinaan he tulevat olemaan aivan eri asemassa isiensä kuoltua. Ja ovat siis jo nyt nuorinakin.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on paljon perheitä joissa on monenlaisia lapsia. Itsekin tunnen perheen jossa äiti on sama, mutta joka lapsella eri isä.
Yhden isä tunnusti vasta kun lapsi oli 6 v. Yhdestä elarit yhteiskunnalta.
Kuopus on nykyisestä suhteesta.Aikoinaan he tulevat olemaan aivan eri asemassa isiensä kuoltua. Ja ovat siis jo nyt nuorinakin.
Niin yhden lapsen isä voi olla varakas ja toisen köyhä vaan. Toinen ostaa lahjoja, mutta toisella ei ole antaa mitään. Mitä tuossakin tekee, kun tilanne ei vaan ole tasavertainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että on luonnollisesti, että ihmiset vanhenevat ja vanhempani eivät pysty nykyään auttamaan yhtä paljon kuin nuorempana, on ihan eri asia kuin se, onko tämä asetelma reilu. En ennen ajatellut koko asiaa juurikaan (paitsi lapsena ärsytti kun perheen teinien halujen mukaan mentiin usein), mutta omien lasten saannin jälkeen olen alkanut nähdä asiat eri tavalla. Rakastan molempia lapsiani ja haluan kohdella heitä reilusti ja tarjota molemmille samat mahdollisuudet. En koe, että minua on autettu yhtä paljon kuin sisaruksiani. Lisäksi vanhempani eivät ikinä koskaan ole ottaneet asiaa puheeksi. Luulen, että he eivät tiedosta asiaa.
Laskin hyvin suurpiirteisesti minkä verran sisarusten lasten avustamiseen on laitettu rahaa ja se summa on yli 50.000 euroa vuosien aikana. Luultavasti paljon enemmän. Minusta tämä ei ole mikään taskuraha, vaan on suuressa mittakaavassa helpottanut sisarusteni taloushuolia pikkulapsiaikana. Puhumattakaan ilmaisesta lastenhoitoavusta. Minä ja puolisoni käymme kokopäivätöissä ja kyllä meillä aika lailla joka euro lasketaan, lapsemme tuskin pääsevät isompina harrastamaan laskettelua tai ratsastusta, toisin kuin sisarusteni lapset vanhempieni tukemina pääsivät. Me maksamme lastenvahdille, jos joskus haluamme johonkin ilman
Itse aion avata tilit molemmille lapsille ja avustaa sinne rahallisesti molempia yhtä paljon (tai tällä hetkellä tuntuu että yhtä vähän) riippumatta siitä saavatko lapsia vai eivät.
Ap
Herranen aika sentään, että olet jopa tehnyt tuollaisia laskelmia. Sinä olet paljon nuorempi kuin sisaruksesi, joten totta kai heitä on tuona aikana autettu, kun sinua ei vielä edes ollut olemassa. Et sinä voi olettaa, että sinua autetaan nyt samalla rahalla takautuvasti. Onko tämä nyt provo?
Kyllä vanhemmat voisivat tehdä nyt testamentin ,jossa määräisivät ap:lle ja hänen lapsilleen sen summan, minkä ovat nämä vanhemmat sisaret ja heidän lapsensa saaneet. Se olisi oikeudenmukaista. He kyllä tietävät ,kuinka paljon ovat antaneet. Niinkuin ap sanoi , useita kymmeniä tuhansia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että kyse ei pohjimmiltaan ole rahasta, vaan epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, jota vanhempasi eivät tunnista.
Minun ollessani lapsi äitini eli hyvin epätasapainoista elämää. Oli alkoholia, vaihtuvia miesystäviä, useita muuttoja, niukasti rahaa. En tunne isääni. Sitten ollessani noin kymmenen vuotias äitini jotenkin ryhdistäytyi, tapasi kunnollisen miehen, meni naimisiin ja sai pikkusisarukseni. Siitä lähtien elimme idyllistä perhe-elämää. Sisarukseni tuntee äitimme aivan eri ihmisenä kuin minä opin hänet tuntemaan. En ole katkera, vaan iloinen, että äiti sai elämänsä kuntoon, mutta hän ei ole koskaan tunnustanut, että minun lapsuuteni oli hyvin onneton ja sisarukselleni hän tarjosi puolestaan turvallisen kodin. Sisarukseni ei asiaa myöskään täysin ymmärrä vaan syyllisti minua, kun en usein halunnut käydä äitiä katsomassa vanhainkodissa ja pitää yhteyttä yhtä tiiviisti. Olisin lopulta vain toivonut sen asian tunnustamista, että minä sain äidiltä vähemmän. Enkä siis tarkoita rahaa, vaan turvallisuutta, sitä että yrittää olla hyvä vanhempi.
Äitistäsi on varmaan tuntunut pahalta ne entisajat ja sinä sitten vuosien myöhemmin aikuisena iskit puukkoa selkään jo vanhoista asioista vaikka teidän elämä muuttui ollessasi 10-vuotias. Sun elämä kuitenkin muuttui, kun olit vain 10-vuotias.
Olipa törkeä kommentti. Sekö tuossa tarinassa nyt oli mielestäsi pahinta, että äidistä on tuntunut pahalta? Että ei sillä lapsen lapsuudella väliä kunhan ei vain alkoholistivanhemmasta tunnu pahalta.
Äiti ryhdistäytyi ja elämäntilanne muuttui. Miksi lyödä puukkoa selkään sitten myöhemmin vaikka tilanne oli jo muuttunut ja asia korjattu.
Mitä puukkoa kirjoittaja tässä lyö selkään? Kirjoittaa että ei halunnut tiiviisti pitää yhteyttä, mikä lienee enemmän kuin ymmärrettävää. Lapsuuden traumat eivät katoa sillä, että ulkoiset puitteet muuttuvat. Tämä on narsistivanhempien harhaluulo.
No sitten pitää käydä terapiassa puhumassa noista lapsuuden traumoista eikä enää miettiä niitä loppuikänsä, kun asialle kuitenkin tapahtui muutos, kun oli vasta 10-vuotias. Mitä järkeä on vatvoa vanjoja asioita ikuisuuden, kun ei niille enää voi mitään ja asiaan tapahtui jo muutos varhaisessa vaiheessa.
Kuka tässä vatvoo asioita? Jos on ollut noin epätasapainoinen lapsuus, niin lienee täysin normaalia, että toivoo äidin puolelta anteeksipyyntöä ja asioiden tunnustamista. Tässä ei ole mitään epänormaalia tai kohtuutonta. Terapiassa kannattaa toki käydä ihan jokaisen, varsinkin, jos on ollut alkoholismin varjostama lapsuus.
En siltikään ymmärrä, että noin vanhat asiat kostetaan, ettei käydä vanhainkodissa katsomassa. Tilanne kuitenkin muuttui, kun tuo kirjoittaja oli 10-vuotias. Kymmeniä vuosia myöhemmin tuo asia vielä muistetaan eikä noin vuosina edes yritetty käsitellä asiaa ja käydä vaikka terapiassa.
En usko missään perheessä vanhempien olevan täysin tasa-arvoisia lapsille, koska jokainen lapsi saa erilaiset pelikortit ja elämäntilaanteet eteensä ja vanhemmat tukevat ja auttavat, niissä olosuhteissa ja voimavaroilla, mitä milloinkin sattuu olemaan käytössä.
Esim. joku lapsi tarvitsee enemmän tukea ja apua kuin toinen esim. sairautensa, vammansa tai kehityksestä johtuen.
Kuinka moni vanhempi jättää hoitamasta sairasta lasta tai hankkimatta lääkkeitä tai apuvälineitä, jos voimavarat ja rahat eivät riitä samaan suoritukseen kaikille perheen lapsille.
Vanhempani ovat aina auttaneet siskoni enemmän, koska hän yh ja perussairaus, samoin ostaneet lapselle kalliimpia lahjoja, kuin meidän lapsille ja tämä ihan meidän toivomuksesta esim. joulu- ja synttärilahjat ja minusta se on itsestään selvää. Ja näin tehdään ystävä- ja tuttavapiirissäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin se vaan menee. Miten he nyt eläkkeellä auttavat sinua yhtä paljon kuin sisaruksiasi? Kai sinä nyt ymmärrät vanhempiesi uuden elämäntilanteen.
Todellakin , aina voi testamentilla määrätä ja jopa perustella siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano suoraan, että paljon apua saaneet sisaruksesi ovat velvollisia auttamaan, jos nuo ovat itse niin kiittämättömiä urpoja, että eivät itse asiaa huomaa.
Miten auttaa käytännön asioissa, jos asuu ulkomailla? Ei voi käydä kaupassa vanhempien puolesta jne...
Vallan hyvin voi antaa rahaa siellä ulkomaillakin asuva vanhemmilleen. Esim kotisiivouksiin, harrastuksiin , kaupakasseja voi maksaa, ecr.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa on kuopukseni vanhin serkku 28 vuotta kuopustani vanhempi.
Tämä serkus oli äitini ( vanhempiemme) ensimmäinen lastenlapsi. Äitikin oli vielä nuorempi koska olin 11-vuotias kun tämä veljeni lapsi syntyi. Äiti jaksoi vielä tarvittaessa hoitaa ja minäkin sain lapsenhoitokokemusta.Ei koskaan ole tullut mieleen että olisi pitänyt jotain hyvitystä vaatia perinnönjaossa kun omille lapsilleni mummi jäi vieraaksi vanhukseksi. Mitään synttäri/ joululahjoja ei saatu eikä odotettu.
Tuo on kyllä todella ikävää, jos isovanhemmat pystyvät olemaan vain muiden lastenlasten elämässä. Minusta tämä on asia, jota kannattaa miettiä, jos meinaa hankkia lapsia isolla ikäerolla. Läheinen suhde isovanhempiin tukee lapsen identiteetin kehitystä.
Vanhin lapsi muistaa molemmat mummot jotenkin, keskimmäinen äitini hämärästi ( toinen mummo oli jo kuollut , kuopus ei ole nähnyt isovanhemmistaan kuin isänsä isän. Muut olivat jo hautausmaalla. Paha sieltä vaatia tasavertaisuutta ja identiteettiäantamaan.
Sellasta elämä nyt vaan on. Vanhempienkaan elämäntilanne, ikä ja voimavarat eivät pysy muuttumattomina niin, että voisivat kaikille lapsilleen tarjota tasan saman. Omat vanhempani olivat taloudellisesti tiukilla silloin kun minä olin lapsi. N. 10 vuotta nuorempien sisarusteni lapsuus oli tässä suhteessa aivan erilaista. Omien lasteni mummo taas vei vanhempia lapsiamme ulkomaan matkoille ja jos jonnekin. Monenlaista taloudellistakin tukea antoi noille meidän ekoille. Nyt nuorempien sisarusten ollessa samassa iässä, mummo ei enää jaksa. Se on luonnollista, vaikka ei tietenkään ns. reilua. Mutta ei elämä ole, koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän suvussa on kuopukseni vanhin serkku 28 vuotta kuopustani vanhempi.
Tämä serkus oli äitini ( vanhempiemme) ensimmäinen lastenlapsi. Äitikin oli vielä nuorempi koska olin 11-vuotias kun tämä veljeni lapsi syntyi. Äiti jaksoi vielä tarvittaessa hoitaa ja minäkin sain lapsenhoitokokemusta.Ei koskaan ole tullut mieleen että olisi pitänyt jotain hyvitystä vaatia perinnönjaossa kun omille lapsilleni mummi jäi vieraaksi vanhukseksi. Mitään synttäri/ joululahjoja ei saatu eikä odotettu.
Tuo on kyllä todella ikävää, jos isovanhemmat pystyvät olemaan vain muiden lastenlasten elämässä. Minusta tämä on asia, jota kannattaa miettiä, jos meinaa hankkia lapsia isolla ikäerolla. Läheinen suhde isovanhempiin tukee lapsen identiteetin kehitystä.
Sitä kutsutaan elämäksi. Kaikkea ei voi itse päättää ja monella lapsella ei edes ole isovanhempia, eikä edes vanhempia.
Lapseni eivät ole koskaan edes nähneet isovanhempia, kun molemmat vanhempani kuolivat, kun olin 12v ja tulin äidiksi 31v.
Jos sinun voimavarasi (fyysiset tai psyykkiset) eivät riitä vanhempiesi auttamiseen, kerro se heille. Kun pyytävät apua, kerro rehellisesti, että nyt et pysty auttamaan. Ehdota, että kysyisivät apua sisaruksiltasi tai heidän aikuisilta lapsiltaan. Jos lastenlapset ovat läheisissä väleissä isovanhempiensa kanssa, saattaisivat auttaa mielelläänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano suoraan, että paljon apua saaneet sisaruksesi ovat velvollisia auttamaan, jos nuo ovat itse niin kiittämättömiä urpoja, että eivät itse asiaa huomaa.
Miten auttaa käytännön asioissa, jos asuu ulkomailla? Ei voi käydä kaupassa vanhempien puolesta jne...
Vallan hyvin voi antaa rahaa siellä ulkomaillakin asuva vanhemmilleen. Esim kotisiivouksiin, harrastuksiin , kaupakasseja voi maksaa, ecr.
Miten antaa rahaa, jos ei ole ylimääräistä rahaa vaan ne menee omaan arkeen? Ei kai ulkomailla asuminen tarkoita automaattisesti sitä, että rahaa on vaikka kuinka paljon.
Veljeni meni 19 vuotiaana naimisiin 27 vuotiaan kanssa. Saivat heti 2 lasta. Pari v myöhemmin isäni pääsi eläkkeelle , ammattinsa vuoksi.
Isäni hoiti tyttöjä joka viikko, kävivät paljon matkoilla, kotimaan yöksi kotiin, lähinnö retkillä.
Minä sain esikoisen 35 vuotiaana ja asumme eri paikkakunnalla. Meillä on taloudellisesti mennyt hyvin, veli on ollut pitkään työttömänä. Hän on yrittänyt hakea, kouluttautunut.
Huomattiin, kun katsottiin vanhemmilla valokuvia, minun vanhemmilla ja lapsilla ei ole juurikaan yhteisiä muistoja.
Vanhempani ovat auttaneet veljeni alkuun moneen kertaan, hän on saanut useita kymmeniä tuhansia tukea. Meille ei ole ikinä tarjottu, koska emme ole tarvinneet.
Harmittaa lasteni puolesta, omat isovanhemmat olivat minulle aikoinaan tärkeitä.
Raha on rahaa ja veli on aina veli. Minulle 10 e on sama, kuin hänelle 1 e ja hyvä, että vanhemmat ovat voineet auttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella epäreilu tilanne, vanhempasi ovat olleet hyvissä rahoissa jos tuollaisia summia ovat pystyneet antamaan sisarustesi perheille. Olisi kohtuullista että sinäkin saisit jotain helpotusta, eikö heillä ole mitään säästöjä joista voisivat edes vähän antaa?
Tekisin heille pikimmiten selväksi että hoitoapua saavat kysellä muualta.
No minä sanoin äidille, että sä kustannat noiden lehtolapsien elämää onnesta soikeena.
Hän siihen tuumasi, että ne jotka ei muuten pärjää, niin niitä pitää kustantaa.
Okei, ja mun olisi pitänyt jatkaa tuota hommaa siinä ohessa ja taata lainaa/antaa rahaa, kuten myös siskoni.
Nuo lehtolapset on poikia.
Juu ei käy.
Katkeruus on myrkkyä. Saat mielenrauhan kun et mieti rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä on kiitollisuus ylipäätään siitä että olet saanut kuitenkin kasvaa turvallisessa kodissa ja sulla on ollut ruokaa ja vaatteet? Monilla on asiat huonommin.
Tämä. Monesti kiittämättömiä ovat lapset jotka saaneet ns kaiken, toista se on alkkisperheen lapsilla.
Lapsella on oikeus nimenomaan tuohon turvalliseen lapsuuteen. Täten ei tule koskaan verrata omaa lapsuuttaan siihen alkkis-tai mielenterveysperheeseen ja muiden olettaa, että kaikkien tulee olla kiitollisia, jos ei kuulu siihen surkeaa kastiin, joka on joutunut elämään lapselle sopimattomissa oloissa. Mielenterveyspotilaiden ja juoppojen ei tulisi tehdä lapsia. Sen verran olen hitleri, että putket poikki ensimmäisen jälkeen, jos ei ole homma hoidossa. Jos johonkin pitää verrata niin sisaruksiin ja sekään ei aina kannata, koska ajan kuluessa perheessä tilanteet vaihtelee, vaikka ideaali olisi, että lapset kokisivat saaneensa tasapuolisen kohtelun.
Mä ottaisin asian puheeksi vanhempien kanssa, jos se asia noin paljon vaivaa. Ihan hyvin voi sanoa, että on kokenut epätasa-arvoista kohtelua ja tätä taustaa vasten toivoisi, että vanhemmat tukeutuisivat enemmän niihin sisaruksiin, joita ovat auttaneet itse lapsenhoidossa ja rahallisesti. Jos vanhempasi ovat fiksuja ja pystyvät keskustelemaan asiallisesti, niin voit saada omiin ajatuksiisi uutta näkökulmaa heidän vastauksista ja kenties syistä, miksi ovat tehneet niin. Tai voihan olla, että eivät tosiaan ole edes tajunneet tekevänsä asioita niin, että kokenut ne epäoikeudenmukaisiksi.
Kyllä tästä vähän leuka loksahti auki. Itse synnyin todella köyhäna aikana esikoiseksi ja hyvä kun jonkinlaista ruokaa riitti perheelle.
Kun nuorin sisarukseni syntyi, elettiin jo eri maailmassa, oli iso asunto ja sisävessa ja jääkaappi ja hyviä vaatteita. Hän sai polkupyörän ym., josta itse turhaan itse uneksin lapsena.
Ei silti ole tullut mieleen kadehtia nuorempien sisarusten lapsuutta,, koska ajat muuttuvat koko ajan, yleensä on menty rikkaampaan suuntaan Suomessa.
Vanhempani eivät ole enää täällä, mutta yhdessä kaikki lapset autettiin heitä vanhuuden aikana.
Jokainen rakentaa oman elämänsä, jos siihen kuuluu vain rahan laskemista ja kaiken hinnoittelua ja kateutta, niin ei käy kateeksi.
Puhu vanhempien siskojesi kanssa, miltä sinusta tuntuu.
Meidän suvussa on kuopukseni vanhin serkku 28 vuotta kuopustani vanhempi.
Tämä serkus oli äitini ( vanhempiemme) ensimmäinen lastenlapsi. Äitikin oli vielä nuorempi koska olin 11-vuotias kun tämä veljeni lapsi syntyi. Äiti jaksoi vielä tarvittaessa hoitaa ja minäkin sain lapsenhoitokokemusta.
Ei koskaan ole tullut mieleen että olisi pitänyt jotain hyvitystä vaatia perinnönjaossa kun omille lapsilleni mummi jäi vieraaksi vanhukseksi. Mitään synttäri/ joululahjoja ei saatu eikä odotettu.