Sisarukseni ovat saaneet enemmän taloudellista tukea vanhemmiltamme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että on luonnollisesti, että ihmiset vanhenevat ja vanhempani eivät pysty nykyään auttamaan yhtä paljon kuin nuorempana, on ihan eri asia kuin se, onko tämä asetelma reilu. En ennen ajatellut koko asiaa juurikaan (paitsi lapsena ärsytti kun perheen teinien halujen mukaan mentiin usein), mutta omien lasten saannin jälkeen olen alkanut nähdä asiat eri tavalla. Rakastan molempia lapsiani ja haluan kohdella heitä reilusti ja tarjota molemmille samat mahdollisuudet. En koe, että minua on autettu yhtä paljon kuin sisaruksiani. Lisäksi vanhempani eivät ikinä koskaan ole ottaneet asiaa puheeksi. Luulen, että he eivät tiedosta asiaa.

Laskin hyvin suurpiirteisesti minkä verran sisarusten lasten avustamiseen on laitettu rahaa ja se summa on yli 50.000 euroa vuosien aikana. Luultavasti paljon enemmän. Minusta tämä ei ole mikään taskuraha, vaan on suuressa mittakaavassa helpottanut sisarusteni taloushuolia pikkulapsiaikana. Puhumattakaan ilmaisesta lastenhoitoavusta. Minä ja puolisoni käymme kokopäivätöissä ja kyllä meillä aika lailla joka euro lasketaan, lapsemme tuskin pääsevät isompina harrastamaan laskettelua tai ratsastusta, toisin kuin sisarusteni lapset vanhempieni tukemina pääsivät. Me maksamme lastenvahdille, jos joskus haluamme johonkin ilman lapsia mennä.

Itse aion avata tilit molemmille lapsille ja avustaa sinne rahallisesti molempia yhtä paljon (tai tällä hetkellä tuntuu että yhtä vähän) riippumatta siitä saavatko lapsia vai eivät.

Ap

Herranen aika sentään, että olet jopa tehnyt tuollaisia laskelmia. Sinä olet paljon nuorempi kuin sisaruksesi, joten totta kai heitä on tuona aikana autettu, kun sinua ei vielä edes ollut olemassa. Et sinä voi olettaa, että sinua autetaan nyt samalla rahalla takautuvasti. Onko tämä nyt provo?

Siis mitä? Kyllä minä olen ollut olemassa silloin kun sisarusteni lapsia on rahoitettu. Kyllä vanhemmillani on ollut tiedossa, että luultavasti minäkin tulen aikanani saamaan lapsia ja yhtälailla olemaan tuen tarpeessa (kukapa pikkulapsiperhe ei olisi). Tuolla joku kertoi kuinka kaverinsa vanhemmat olivat avanneet tälle tilin ja laittaneet sinne saman rahan minkä vanhempien sisarusten lapset saivat. Tämä kuulostaa reilulta.

Ap

Miten niin he ovat luulleet sinulla luultavasti olemaan lapsia? Minä päätin olla tekemättä lapsia. Kyllä tuossa eletään sen elämän tilanteen mukaan. He ovat auttaneet sisariasi silloin kuin heillä oli varaa auttaa, mutta nyt he ovat eläkkeellä eikä ole enää rahaa auttaa saman verran. Hyväksy nyt, että heidän elämäntilanteensa on muuttunut. Älä mieti ja jahkaa vanhoja asioita, joihin ei voi enää vaikuttaa. 

Mene terapiaan traumojesi takia. Nykyisille raha-asioille ei voi enää mitään. Sun sisarukset sai enemmän ja sillä sipuli ja sinun pitää nyt käsitellä asiaa vaikka sitten terapiassa, jotta pääset asiasta jotenkin yli. Haluatko iäkkäiden vanhempiesi ottavan vaikka lainan ja maksavan sulle saman 50 000 euroa, jolla he ovat tukeneet vanhempia sisaruksiasi. Vai mitä oikein haluat?

Kerrot vanhemmillesi, että keskityt nyt lapsiisi kun et heiltä apua saa, ja ohjeista pyytämään apua vanhemmilta sisaruksistasi. Kyllä voi suoraan tunteistaan kertoa, ei tarvitse huutaa, sanot vain miltä sinusta tuntuu. Toki ensin kannattaa miettiä loppuun saakka, että onko kyse vain tunteistasi vai oikeasti tapahtuneesta. Samoin sisaruksille voi sanoa, että nyt on heidän vuoronsa auttaa vanhempia, kun ovat itsekin aikoinaan apua saaneet.

Ja jos tää on provo, mitä vahvasti epäilen, niin haista paska.

Vierailija kirjoitti:

Mene terapiaan traumojesi takia. Nykyisille raha-asioille ei voi enää mitään. Sun sisarukset sai enemmän ja sillä sipuli ja sinun pitää nyt käsitellä asiaa vaikka sitten terapiassa, jotta pääset asiasta jotenkin yli. Haluatko iäkkäiden vanhempiesi ottavan vaikka lainan ja maksavan sulle saman 50 000 euroa, jolla he ovat tukeneet vanhempia sisaruksiasi. Vai mitä oikein haluat?

Miksi ihmeessä tepariaan pitää mennä? Ei kai jokaista pahaa mieltäaiheuttanutta asiaa terapiassa kannata availla. Vanhemmille ystävällisesti sanoo, että pyytävät apua vanhemmilta sisaruksista, koska heillä on aikaa kun omat kakarat on jo isoja.

Tässä ketjussa ei nyt ymmärretä mitenkään pienten lasten vanhempaa vaan tämän pitäisi kiireesti juosta auttamaan vanhempiaan eikå raha-asiatkaan ole kuin ap:n ongelma. Mutta jos asetelma olisi toinen että ap olisi tämä vanhus niin kaikki tämän kimpussa. Ap on aina väärässä. En itse tarvitsisi rahoja mutta en silloin myöskään auttaisi. Apua voisivat pyytää niiltä sisaruksilta joille on rahaa työnnetty tai ostaa palvelut. Ei olisi minun ongelma.

Normimeininkiä.

Parasta kääntää ajatukset muualle.

Minusta tuntuu jännältä tuo vanhempien

velka lapsilleen.

Kun esikoisen lapsi syntyi ostin potkupuvun, kastelahjaksi 100 euroa, (2000 alku) sitten parinkympin synttäri/ joululahjat. Kuten myös silloin sinkkulapsillenikin.

Eli olen tuon potkupuvun velkaa muille lapsille? Vai heidän oletetuille tuleville lapsilleen koska nykyiset saavat lahjansa myös?

Kuopuksen lapsi sai kastelahjana minulta 600 euroa. Vanhin lapsi voiko vaatia takakäteen erotusta ja sinkku myös samaa rahaa? Sinkun koiria olen katsonut.

Ei tämähän menee hulluksi. Meillä vanhimmat kyn perhe oli iso, maksoivat autokoulunsa kesätöillä. Kuopukselle maksettiin suunnilleen kokonaan, hän pani rahansa harrastukseensa.

Vanhempien avunpyynnöt voit ehdottaa osoittamaan sisaruksillesi ja perustella, ettet pienten lasten kanssa itse pysty etkä jaksa. Raha-asioista on turha nostaa haloota. Siihen mennessä kun lapsesi ovat parikymppisiä kuten serkkunsa, ovat hekin ehkä jotakin ehtineet saada. Jos eivät niin sitten eivät. Tässä on nyt sinulla kehitystehtävä.

Minusta tuntuu, että kyse ei pohjimmiltaan ole rahasta, vaan epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, jota vanhempasi eivät tunnista.

Minun ollessani lapsi äitini eli hyvin epätasapainoista elämää. Oli alkoholia, vaihtuvia miesystäviä, useita muuttoja, niukasti rahaa. En tunne isääni. Sitten ollessani noin kymmenen vuotias äitini jotenkin ryhdistäytyi, tapasi kunnollisen miehen, meni naimisiin ja sai pikkusisarukseni. Siitä lähtien elimme idyllistä perhe-elämää. Sisarukseni tuntee äitimme aivan eri ihmisenä kuin minä opin hänet tuntemaan. En ole katkera, vaan iloinen, että äiti sai elämänsä kuntoon, mutta hän ei ole koskaan tunnustanut, että minun lapsuuteni oli hyvin onneton ja sisarukselleni hän tarjosi puolestaan turvallisen kodin. Sisarukseni ei asiaa myöskään täysin ymmärrä vaan syyllisti minua, kun en usein halunnut käydä äitiä katsomassa vanhainkodissa ja pitää yhteyttä yhtä tiiviisti. Olisin lopulta vain toivonut sen asian tunnustamista, että minä sain äidiltä vähemmän. Enkä siis tarkoita rahaa, vaan turvallisuutta, sitä että yrittää olla hyvä vanhempi.

Mitä jos esikoinen on syntynyt vanhempien ollessa 20-vuotiaita ja sitten kuopus syntyy iltatähtenä, kun vanhemmat ovat 40-vuotiaita. He siirsivät esikoisen tilille 100 euroa kuussa heti syntymän jälkeen. Odotatko todella, että tämän kuopuksen pitäisi saada sama raha 20 vuotta myöhemmin vai sen saman 100 euroa syntymänsä jälkeen? 

Eli kun on lasten kanssa puheilla on paras pyydellä koko ajan anteeksi. Emmehän me vanhemmat ole täydellisiä.

Olen toki joskus sanonut että kun teillä oli niin paljon köyhempää kuin jollain muulla, olette joutuneet aina kesötöihin ja varmaan rähjännyt asioista joista en nyt seestyneempänä enää rähjäisi.

Ainakin hän, kenen lapset nyt parikymppisiä on kysynyt olinko yhtä kamala teininä kuin hänen lapsensa. Että hän ymmärtää nyt.

Entä mikä on sisarustesi näkemys koskien sinun lapsuuttasi heidän lapsuuteensa verrattuna? Entäpä, jos heidän mielestään sinua on pienenä lellitty, he eivät ole päässeet menoihinsa, kun ovat joutuneet leikittämään sinua eikä perheenä ole voitu tehdä useinkaan heidän toivomaan asioita, kun on pitänyt ottaa huomioon pikku siskon taidot? Ehkä heillä on pikkulapsivaiheessa ollut taloudellisesti tiukempaa kuin sinulla nyt. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että kyse ei pohjimmiltaan ole rahasta, vaan epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, jota vanhempasi eivät tunnista.

Minun ollessani lapsi äitini eli hyvin epätasapainoista elämää. Oli alkoholia, vaihtuvia miesystäviä, useita muuttoja, niukasti rahaa. En tunne isääni. Sitten ollessani noin kymmenen vuotias äitini jotenkin ryhdistäytyi, tapasi kunnollisen miehen, meni naimisiin ja sai pikkusisarukseni. Siitä lähtien elimme idyllistä perhe-elämää. Sisarukseni tuntee äitimme aivan eri ihmisenä kuin minä opin hänet tuntemaan. En ole katkera, vaan iloinen, että äiti sai elämänsä kuntoon, mutta hän ei ole koskaan tunnustanut, että minun lapsuuteni oli hyvin onneton ja sisarukselleni hän tarjosi puolestaan turvallisen kodin. Sisarukseni ei asiaa myöskään täysin ymmärrä vaan syyllisti minua, kun en usein halunnut käydä äitiä katsomassa vanhainkodissa ja pitää yhteyttä yhtä tiiviisti. Olisin lopulta vain toivonut sen asian tunnustamista, että minä sain äidiltä vähemmän. Enkä siis tarkoita rahaa, vaan turvallisuutta, sitä että yrittää olla hyvä vanhempi.

Äitistäsi on varmaan tuntunut pahalta ne entisajat ja sinä sitten vuosien myöhemmin aikuisena iskit puukkoa selkään jo vanhoista asioista vaikka teidän elämä muuttui ollessasi 10-vuotias. Sun elämä kuitenkin muuttui, kun olit vain 10-vuotias. 

Sano suoraan, että paljon apua saaneet sisaruksesi ovat velvollisia auttamaan, jos nuo ovat itse niin kiittämättömiä urpoja, että eivät itse asiaa huomaa.

Kyllä äideissäkin on niin uskomattoman tyhmiä ja tunteettomia, että aivan uskomatonta. Lapsia on kohdeltava tasapuolisesti, jos niitä on pakko hankkia.

Ap lakkaa valittamasta ja hanki elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että kyse ei pohjimmiltaan ole rahasta, vaan epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, jota vanhempasi eivät tunnista.

Minun ollessani lapsi äitini eli hyvin epätasapainoista elämää. Oli alkoholia, vaihtuvia miesystäviä, useita muuttoja, niukasti rahaa. En tunne isääni. Sitten ollessani noin kymmenen vuotias äitini jotenkin ryhdistäytyi, tapasi kunnollisen miehen, meni naimisiin ja sai pikkusisarukseni. Siitä lähtien elimme idyllistä perhe-elämää. Sisarukseni tuntee äitimme aivan eri ihmisenä kuin minä opin hänet tuntemaan. En ole katkera, vaan iloinen, että äiti sai elämänsä kuntoon, mutta hän ei ole koskaan tunnustanut, että minun lapsuuteni oli hyvin onneton ja sisarukselleni hän tarjosi puolestaan turvallisen kodin. Sisarukseni ei asiaa myöskään täysin ymmärrä vaan syyllisti minua, kun en usein halunnut käydä äitiä katsomassa vanhainkodissa ja pitää yhteyttä yhtä tiiviisti. Olisin lopulta vain toivonut sen asian tunnustamista, että minä sain äidiltä vähemmän. Enkä siis tarkoita rahaa, vaan turvallisuutta, sitä että yrittää olla hyvä vanhempi.

Äitistäsi on varmaan tuntunut pahalta ne entisajat ja sinä sitten vuosien myöhemmin aikuisena iskit puukkoa selkään jo vanhoista asioista vaikka teidän elämä muuttui ollessasi 10-vuotias. Sun elämä kuitenkin muuttui, kun olit vain 10-vuotias. 

Olipa törkeä kommentti. Sekö tuossa tarinassa nyt oli mielestäsi pahinta, että äidistä on tuntunut pahalta? Että ei sillä lapsen lapsuudella väliä kunhan ei vain alkoholistivanhemmasta tunnu pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu jännältä tuo vanhempien

velka lapsilleen.

Kun esikoisen lapsi syntyi ostin potkupuvun, kastelahjaksi 100 euroa, (2000 alku) sitten parinkympin synttäri/ joululahjat. Kuten myös silloin sinkkulapsillenikin.

Eli olen tuon potkupuvun velkaa muille lapsille? Vai heidän oletetuille tuleville lapsilleen koska nykyiset saavat lahjansa myös?

Kuopuksen lapsi sai kastelahjana minulta 600 euroa. Vanhin lapsi voiko vaatia takakäteen erotusta ja sinkku myös samaa rahaa? Sinkun koiria olen katsonut.

Ei tämähän menee hulluksi. Meillä vanhimmat kyn perhe oli iso, maksoivat autokoulunsa kesätöillä. Kuopukselle maksettiin suunnilleen kokonaan, hän pani rahansa harrastukseensa.

Vanhempana ja isovanhempana en todellakaan ymmärrä sinua! Kaikille lapsilleni, niin esikoiselle kuin kuopukselleni olen mahdollistanut saman. Kun esikoiselle maksettiin ajokortti, maksettiin se kaikille seuraavillekin lapsille. Jos hänelle ei sitä olisi maksettu, ei sitä olisi maksettu kuopuksellekkaan. Tätä kutsutaan tasa-arvoiseksi kohteluksi ja meille se on itsestään selvyys! Samalla nyt ensimmäisten lapsenlapsiemme kohdalla tehdään niitä tapoja mitä lapsenlapsille tullaan antamaan ja paljon heitä hoidetaan. En voisi yhdelle lapsenlapselle antaa 100 € ja seuraavalle 600 € samanlaisessa juhlassa. Kuulostat ystäväni anopille, ei ihme että ette juurikaan ole enää tekemisissä...

Vierailija kirjoitti:

Sano suoraan, että paljon apua saaneet sisaruksesi ovat velvollisia auttamaan, jos nuo ovat itse niin kiittämättömiä urpoja, että eivät itse asiaa huomaa.

Miten auttaa käytännön asioissa, jos asuu ulkomailla? Ei voi käydä kaupassa vanhempien puolesta jne...