Lue keskustelun säännöt.
Kirjolla
27.03.2023 |
Hyvä sarja Aspergereista
Kommentit (1223)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.
Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.
Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.
Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕
Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.
Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.
Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.
Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.
Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.
Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.
Aba on identtisesti samaa scheissea kuin mitä käytettiin homojen eheyttämiseen. Kyllä! Se on _eheyttämishoito_! Ja minä tiedän kyllä mikä sinä olet; olet aba-terapeutti aka n@tsi. Harmittaa, kun et saa sekä alistaa että kiusata autisteja vapaasti. Seuraavaksi leirit? Teidät tiedetään - ja myös kaltaisenne vanhemmat.
Koritehtävät (teachh), kuvastruktuuri ja sosiaaliset tarinat ovat samaa kuin homojen eheyttäminen?
ABA perustuu behavioriostiseen teoriaan, jota on käytetty homojen käännytykseen vuosikymmeniä sitten. Kyllä, tämä on totta.
Minä en ole aba-terapeutti. En kuitenkaan suostu lähtemään tuollaisten olkiukkojen heittelyyn ja maalittamiseen vaikka olenkin aikuinen autismikirjolla oleva ihminen. Minulla on myös autismikirjolla oleva lapsi ja ihan hänen myötä on tullut tutustuttua aba-terapiaan, jota Suomessa ei edes anneta. Sen metodeja kyllä käytetään erityisopetuksessa ihan kaikille lapsille.
Ole hyvä vaan - itsehän tiesi valitset. Minä en altistaisi lastani koskaan, ikinä tuollaiselle henkiselle alistamiselle ja väkivalle. Ihan olette lasunne ansainneet. Toivon todella, että Jenkeistä otetaan meillä tässä kohtaa mallia.
Minkälaista vaihtoehtoista toimintaa ohjaavaa tapaa ehdotat?
Vai eikö autistin tarvitse itse opetella esim. pukemaan?
Antaa kaikkien kukkien kukkia, kelpaavat sellaisenaan, joku toinen huolehtii aina?Sinä haluat, että sokeat yrittävät vähän enemmän? Että ei kun siristelemään?
Tämä sun argumentoinnin taso on tosi heikkoa ja vaikutat kiusaajalta.
Voidaanko nyt jatkaa keskustelua Kirjolla-sarjasta?
Jos joku on kiusaaja, niin se olet sinä. Tein viesteistäsi (jossa kaupittelet abaa) ilmoituksen.
Onko tässä nyt joku kaupannut jotain aba-terapiaa? Pikkuisen hämmentävä sensuuri yritys. Onko se sinun mielipide ainoa oikea, joka pitää julkaista? Vaimennat eri mieltä olevat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta tavoittavat vuosittain yli 30 000 nuorta.
Monilla näistä nuorista on todella rankkaa koulukiusaamistaustaa, Into etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry:n toiminnanjohtaja Herttaliisa Tuure kertoo."
Tämä on nyt ihan ohis tähän, mutta tuli mieleen, kun näitäkin ohjelman henkilöitä on kiusattu. Itsekin olen paljolti kiusaamisen takia syrjäytynyt. Se on vaikuttanut paljon elämääni. Itse en ole asperger kuitenkaan. Vähän ujo ja herkkä ihminen kuitenkin. En oikein kestä ja pärjää hyvin täällä. Tähän kaikkeen vaikuttaa paljon myös se saatko tukea ja ymmärrystä. Omat vanhempani eivät ole oikein koskaan tukeneet. Jäin myös kiusaamisen kanssa yksin ja se jatkui lukioon saakka. Olin koko nuoruuteni lähes täysin yksin. Sama jatkuu vieläkin. On vaikeaa jotenkin enää päästä "tavalliseen" elämään mukaan, kun on elänyt niin syrjässä kaikesta. Samalla itseäni toisaalta hävettää elämäni. Sitten taas myös sääli on ikävää ja en kaipaa sellaista. Vain, että joku ymmärtäisi kuinka vaikeaa minun on enää tutustua muihin tai kuinka paljon jännitän kaikkea. Jos mietin itseäni niin monesti koen olevani jotenkin niin paljon erilainen kuin muut. Jotain ADD-piirteitä on. Silti muuten olen hyvinkin tavallinen. Liian paljon vaan yksin ollut ja itsetunto mennyt.
Säälittävää kyllä että yhteiskunnassa on jopa aikuisia ihmisiä jotka kiusaavat helppoja kohteita herkkiä autisteja,aspergereita sekä adhd diagnoosilla olevia. Kuinka sairas ja mätä aikuisen ihmisen täytyy olla että kiusaa jopa heikompiaan?
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti niiden miespuolisten puhetyyli, kuin robotti tai tekoäly puhuisi.
Sulla on fobia. Koeta parantua.
Te jotka kärsitte kiusaamisesta. Älkää jääkö yksin. Muistakaa että autismin kirjoille olevilla monissa kaupungeissa ja kunnissa tuki-ryhmiä missä asioista voi keskustella. Läheisille ja lääkärille asioista on hyvä puhua että tukea voitaisiin edes yrittää järjestää. Olette erityisiä ja liian hyviä sieluja tähän pahaan maailmaan {3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Säälittävää kyllä että yhteiskunnassa on jopa aikuisia ihmisiä jotka kiusaavat helppoja kohteita herkkiä autisteja,aspergereita sekä adhd diagnoosilla olevia. Kuinka sairas ja mätä aikuisen ihmisen täytyy olla että kiusaa jopa heikompiaan?
Onneksi ei sentään olla kuin kanat,jotka saattavat nokkia hengiltä erillaiset yksilöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.
Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.
Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.
Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕
Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.
Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.
Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.
Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.
Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.
Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.
ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.
En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.
Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!
Sama kokemus täällä. Siedättäminen ei kyllä ole autisteille sopivaa hoitoa tai kuntouttamista. Ihan tosi outo ajatuksenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ohjelman miehillä (ehkä kaikilla) on korkeastikoulutetut, menestyneet vanhemma. Heidän lapsensakin ovat älykkäitä, vaikka joku olisi autismin kirjolla. Aspergerit voivat olla hyvin älykkäitä ja keskittymiskykynsä ansiosta menestyä asioissa, jotka heitä kiinnostavat.
Kun he saavat hyvän tuen kotoa ja koulusta, heidän elämästään tulee hyvinkin onnellista ja antoisaa.
Toista on vähemmän älykkäiden vanhempien lapsilla, joilta vanhemmilta itseltäänkin saattaa puuttua kyky ymmärtää ongelmaa ja toimia lapsen hyväksi oikealla tavalla. Puhumattakaan taloudellisten resurssien puutteesta.
Tasapainoinen, ymmärtävä ja rakastava lapsuudenperhe voi kyllä edistää kuntoutumista, mutta täytyy oikaista väärinkäsityksesi koskien perheen älykkyys/koulutus tason ja kuntoutumisen todennäköisyyden korrelaatiota.
Olen työskennellyt muutaman vuosikymmenen erittäin haastavasti oireilevien ja huonosti voivien autisminkirjon ihmisten kanssa, pääosin nuorten. He ovat hyvin kaukana tämä sarjan erittäin tasapainoisista yksilöistä. Olen ajan mittaan työskennellyt vähintäänkin satojen eri perheiden kanssa. Havaintoni on, että näiden nuorten vanhemmat ovat pääosin erittäin korkeasti kouluttautuneita ja elämässään työn saralla menestyneitä.
Dinkedonk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittävää kyllä että yhteiskunnassa on jopa aikuisia ihmisiä jotka kiusaavat helppoja kohteita herkkiä autisteja,aspergereita sekä adhd diagnoosilla olevia. Kuinka sairas ja mätä aikuisen ihmisen täytyy olla että kiusaa jopa heikompiaan?
Onneksi ei sentään olla kuin kanat,jotka saattavat nokkia hengiltä erillaiset yksilöt.
Hyvin pitkälti minut oltaisiin - ja ollaankin - hengiltä kiusattu. Se on jotenkin ihmisellä geeneissä; erilaisuus laittaa syrjimään/kiusaamaan, ja lopulta jopa käyttämään välivaltaa. Ehkä juuri siksi on tämä fanaattinen pakkomielle autistejen normalisoinnista. Se pohjalla pelko. Muut tappaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.
Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.
Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.
Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕
Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.
Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.
Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.
Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.
Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.
Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.
ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.
En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.
Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!
Noinhan masennustakin "hoidetaan": ota itseäsi niskasta kiinni, mene ulos, liiku, ajattele positiivisesti, älä käperry itseesi, ajattele muita enemmän, OLE NORMAALI!
Autismissa ongelma on se, että yhteiskunta ei todellakaan käänny saranoillaan ja tee autisteista sen sankareita. Autistin on kehityttävä, ellei halua kokonaan syrjäytyä.
Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. Jos autisti ei pysty toimimaan itsekseen ja ihmisten kanssa, hän jää loppuiäkseen yhteiskunnan marginaaliin. Toki sielläkin voi löytää paikkansa, jos on tarpeeksi high functioning. Muilla ei ole mitään toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.
Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.
Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.
Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕
Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.
Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.
Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.
Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.
Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.
Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.
ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.
En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.
Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!
Noinhan masennustakin "hoidetaan": ota itseäsi niskasta kiinni, mene ulos, liiku, ajattele positiivisesti, älä käperry itseesi, ajattele muita enemmän, OLE NORMAALI!
Autismissa ongelma on se, että yhteiskunta ei todellakaan käänny saranoillaan ja tee autisteista sen sankareita. Autistin on kehityttävä, ellei halua kokonaan syrjäytyä.
Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. Jos autisti ei pysty toimimaan itsekseen ja ihmisten kanssa, hän jää loppuiäkseen yhteiskunnan marginaaliin. Toki sielläkin voi löytää paikkansa, jos on tarpeeksi high functioning. Muilla ei ole mitään toivoa.
Totta. Sen sijaan ajattelen niin, että autismi on vamma. Sitä toki voi yritellä peitellä, tai siedättää, mutta vamma se on (masennus ei ole, se on sairaus). Sairaudesta parannutaan, vammasta ei. On aika hiuksen hienoa, milloin rikotaan persoonaa ja ihmisyyttä, kun aletaan _siedättää_ vammaista henkilöä jotta tämä kelpaisi _muille_.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki uusi nuoren itsenäistymisen varrella on kyllä vaatinut paljon juuri sitä siedättymistä. Asiat joihin totutellaan, valitaan sen mukaan mikä on oikeasti tarpeellista ja nuori tietää, että häntä kuunnellaan. Esim. ei aina tarvitse mennä hälinää täynnä olevaan liikuntapaikkaan jossa hankala olla, mutta linja-autolla kuljetaan, johon siihenkin on siedätytty vähitellen, pala kerrallaan. Uudet asiat vaativat totuttelua ja paljon aikaa ja ymmärtämystä. Lempeästi kohti uutta suuntaa, askel eteen ja kaksi taakse, mutta vähän pusketaan rajoja yhdessä ulospäin, jotta maailma aukeaa vähän avarammaksi. Siedättyminen ei ole itsessään paha asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjolla. Miks hälvennetään ja puhutaan vaan et "kirjolla"? Eihän se kerro vielä selvästi mistä on kyse!
Ymmärrän, että tarkoitetaan autismin eri asteita. Asperger-nimitystä ei kait enää käytetä. Ymmärtääkseni naiset alidiagnosoituja, koska piirteet ei useinkaan niin selviä. Nyt lienee sen suhteen parempi tilanne.
Naiset myös oppivat peittämään käytöstään paremmin ja "maskaamaan", jolloin vaikeuksien huomaaminen on vaikeampaa. Tämä maskaus kuitenkin kuormittaa valtavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu että toi tyttö vähän heittäytyy vauvaks eikä muka osaa laittaa niitä lakanoita kun haluaa aina et se isä tulee auttaa sitä. Uskon et osaisi ihan ite laittaa oikeesti ne lakanat jos 12 vuotta isän kanssa jo harjoitellut.
Ymmärrätkö, että me kaikki emme hahmota maailmaa ja sinulle ja suurimmalle osalle täysin selviä toimintoja samalla lailla? Että yksinkertaiset asiat voivat siitä syystä olla vaikeita toteuttaa vaikka kuinka haluaisi toimia normaalisti? Minua todella tympii tämä sarjan naisen syyllistäminen.
Eihän se jaksanutkaan. Sanoi että reissu oli nippa nappa plussan puolella ja olo oli niin väsynyt että sai kasvoihin halvausoireita.
No on se jännä että hän jaksaa riekkua yöelämässä koko kesän ja matkustella ja vaikka mitä, mutta lakanoita ei saa vaihdettua eikä koulua käytyä. Aika selektiivistä tämä uupuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjolla. Miks hälvennetään ja puhutaan vaan et "kirjolla"? Eihän se kerro vielä selvästi mistä on kyse!
Ymmärrän, että tarkoitetaan autismin eri asteita. Asperger-nimitystä ei kait enää käytetä. Ymmärtääkseni naiset alidiagnosoituja, koska piirteet ei useinkaan niin selviä. Nyt lienee sen suhteen parempi tilanne.
Naiset myös oppivat peittämään käytöstään paremmin ja "maskaamaan", jolloin vaikeuksien huomaaminen on vaikeampaa. Tämä maskaus kuitenkin kuormittaa valtavasti.
Naisilla on myös mt-ongelmia taustalla, jotka peittää autismin. Syömishäiriöitä, masennusta, ahdistuneisuushäiriöitä jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.
Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.
Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.
Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕
Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.
Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.
Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.
Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.
Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.
Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.
ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.
En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.
Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!
Sama kokemus täällä. Siedättäminen ei kyllä ole autisteille sopivaa hoitoa tai kuntouttamista. Ihan tosi outo ajatuksenakin.
Ei tietenkään mikään väkisin "siedättäminen", sellaisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Siitä olen samaa mieltä, että autismikirjolaisten aistipoikkeavuuksia ei pitäisi kieltää tai vähätellä, koska ne eivät ole kenenkään oma valinta. On melkoista vähättelyä sanoa vaikka, että "mihin muka tarvitset vastamelukuulokkeita" tai "ei tuon ikäisenä pitäisi enää nirsoilla". Mutta näin sitä valistetaan tietämättömiä ja toivottavasti muutetaan asenteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.
Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.
Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.
Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕
Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.
Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.
Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.
Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.
Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.
Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.
ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.
En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.
Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!
Noinhan masennustakin "hoidetaan": ota itseäsi niskasta kiinni, mene ulos, liiku, ajattele positiivisesti, älä käperry itseesi, ajattele muita enemmän, OLE NORMAALI!
Autismissa ongelma on se, että yhteiskunta ei todellakaan käänny saranoillaan ja tee autisteista sen sankareita. Autistin on kehityttävä, ellei halua kokonaan syrjäytyä.
Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. Jos autisti ei pysty toimimaan itsekseen ja ihmisten kanssa, hän jää loppuiäkseen yhteiskunnan marginaaliin. Toki sielläkin voi löytää paikkansa, jos on tarpeeksi high functioning. Muilla ei ole mitään toivoa.
Ei. Yhteiskunta ja normit muuttuvat koko ajan kun niitä haastetaan.
Joskus pyörätuolilla liikuneillekin todettiin, että voi voi koitapa tulla portaat ylös jotenkin, ei tämä maailma voi pyöriä teidän kaltaisten ympärillä. Nykyisin tuo ei tulis kuuloonkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.
Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.
Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.
Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕
Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.
Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.
Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.
Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.
Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.
Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.
ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.
En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.
Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!
Noinhan masennustakin "hoidetaan": ota itseäsi niskasta kiinni, mene ulos, liiku, ajattele positiivisesti, älä käperry itseesi, ajattele muita enemmän, OLE NORMAALI!
Autismissa ongelma on se, että yhteiskunta ei todellakaan käänny saranoillaan ja tee autisteista sen sankareita. Autistin on kehityttävä, ellei halua kokonaan syrjäytyä.
Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. Jos autisti ei pysty toimimaan itsekseen ja ihmisten kanssa, hän jää loppuiäkseen yhteiskunnan marginaaliin. Toki sielläkin voi löytää paikkansa, jos on tarpeeksi high functioning. Muilla ei ole mitään toivoa.Ei. Yhteiskunta ja normit muuttuvat koko ajan kun niitä haastetaan.
Joskus pyörätuolilla liikuneillekin todettiin, että voi voi koitapa tulla portaat ylös jotenkin, ei tämä maailma voi pyöriä teidän kaltaisten ympärillä. Nykyisin tuo ei tulis kuuloonkaan.
Jep. Minä olen myös kauhistunut ja suorastaan pöyristynyt näiden kuntouttaja- ja siedätyttäjä-äippien jutuista. Toivottavasti he kantavat vastuun sitten, kun se vamman raja tulee vastaan, tai se repien lapselta ylitetään. Koska normaali. Koska pakko. Koska pelko. Ja aina suurimpana: häpeä. Eikä lapsen häpeä, vaan oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti niiden miespuolisten puhetyyli, kuin robotti tai tekoäly puhuisi.
Sulla on fobia. Koeta parantua.
Jospa hänellä onkin autismin kirjoon kuuluva aistiyliherkkyys, joka ilmenee vaikeutena sietää erilaisia ääniä? Vrt. sarjan henkilöiden yliherkkyys äänille, lakanoille, matolle, ruoan koostumukselle? Sanotko silloinkin "koeta parantua"?
Miten sinua on kiusattu?
Olet tähän mennessä:
1) Syyttänyt yhtä kirjoittajaa väkivallan ja henkisen alistamisen hyväksyväksi ilman mitään loogisia perusteita
2) verrannut, että pukeutumisen opettelu autistisille lapselle on sama asia kuin sokealle näkemään opettelu
Ajatteletko hetkeäkään ennen kuin kirjoitat tänne toisille ihmisille jotain?
Lopeta jo. Tee oma ketju aiheesta.