Kirjolla

Minäkin toivoisin todella paljon jatko-osaa tälle.

Kun kyse tosiaan laajasta kirjosta, voisi olla hyvä näyttää myös niitä, jotka eivät puhu, pissivät alleen jne. ja asuvat suljetussa osastohoidossa. Tosin kaikkein "pahimmilla" tapauksilla on usein muutakin mukana (=kehitysvammaa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että toi tyttö vähän heittäytyy vauvaks eikä muka osaa laittaa niitä lakanoita kun haluaa aina et se isä tulee auttaa sitä. Uskon et osaisi ihan ite laittaa oikeesti ne lakanat jos 12 vuotta isän kanssa jo harjoitellut.

Kiri on nuori aikuinen, jolla on diagnosoitu asperger, adhd ja hahmotushäiriö. Hän oli sarjaa kuvatessa vasta muuttanut omilleen ja noiden diagnoosien kanssa arki voi olla eri tavalla haastavaa. Ei siinä ole kyse laiskuudesta tai tahdonvoiman puutteesta.

Juuri näin. Se ei ole laiskuutta, se on autismin ja adhn aiheuttama oire.

Moni pitää itsekin itseään laiskana. Etenkin ilman diagnoosia olevat, mutta myös osa diagnoosin saaneista.

‘I Thought I Was Lazy’: The Invisible Struggle For Autistic Women  https://theestablishment.co/i-thought-i-was-lazy-the-invisible-day-to-d…

"Melissa, a 32-year-old working mother, struggled to keep on top of daily tasks when she lived alone in her twenties. Trash and dirty clothes piled up in her apartment. More than once, her family came over and threw out all her belongings.

She leans on her husband, who does the cooking and cleaning and checks that her clothes are on correctly before work. She has a master’s degree and a successful career, yet despite her accomplishments, she struggles with poor self-worth as a consequence of her differences in organization. “Most people see me as lazy and gross. I’ve never liked myself much,” she says."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kritiikkiä sarjasta:

https://www.is.fi/viihde/art-2000009486771.html

No olipa aika heikkoa kritiikkiä. Syyttää, että sarjassa kohdellaan "lemmikkeinä" autisteja ja väittää, että sukulaiset vastaavat puolesta kysymyksiin. Tämähän ei ole totta. Sarjassa haastatellaan kokoajan autisteja itseään. Lähisukulaiset ja ystävät ovat mukana sarjassa, mutta eikö olisi aika tylsää jos he olisivat vain taustalla eikä heitä yhtään haastateltaisi?

Samaan aikaan mietin, että eivätkö nämä kritisoivat sitten pidä näitä ohjelman autisteja itseään kykenenivä määrittelemään millaiseen formaattiin voivat osallistua. Heidän pitää puolustaa heitä, koska he eivät itse ymmärrä omaa etuansa vai? Vai eikö heidän tapa olla autisti nyt sitten miellytä?

Nopealla vilkaisulla: ainakin Twitter-ketjussa näkyvät kommentoijat ovat kaikki itse autisteja.

Niin miksi nämä eivät pidä näitä ohjelman autisteja itseään kykenevinä arvioimaan onko ohjelman formaatti heille ok? Eivät pidä ohjelman autisteja yhtä järkevintä päättämään kohdellaanko heitä siinä lemmikkeinä?

Vai liittyykö siihen, että ohjelmaa kritisoivat autistit ovat aikuisiällä diagnoosinsa saaneet ja näiden ohjelmassa olevien haasteet siinä mielessä isompia, että ovat iso osa saaneet jo alle kouluiässä diagnoosinsa?

Kun selaa Twitteriä, suurinta kritiikkiä tulee siitä, että sarjan on noin ylipäätään ohjannut ja toteuttanut neurtyypilliset - neurotyypilliseltä näkökulmasta autisteista. Tästä olen kyllä samaa mieltä.

Mulle tulee outo fiilis nyt siitä, että tämä Kirjo on myös ongelma. On syvästi autistisia ja apua tarvitsevia tyypejä saman sateenkaaren alla näiden aika tosi hyvin pärjäävien rääväsuiden kanssa, ja sitten kaikesta - siis ihan kaikesta - on jumalaton sota 😳

Kaikille tiedoksi:

Tämä kärkkäin kriitikko harrastaa muutenkin kärkästä kommentointia Twitterissä. Toivottavasti kukaan ei nyt ajattele, että hänen mielipiteensä edustaisivat kaikkia autismikirjon henkilöitä. Enkä sano sitäkään, että diagnoosi vapauttaisi vastuusta tai oikeuttaisi huonoa käytöstä, tietenkään.

Puolestaloukkaantuminen on hieno asia :D

T. Itsekin neurokirjava

Kiitos paljon tästä.

T. Se aikuisen autistin äiti, joka on kyllä lapsensa puolesta pitänyt puolta läpi elämän

Hyvä, että annetaan tietoa autismista ja muistakin sairauksista. Ohjelman pääosa henkilöt aivan ihania. Mutta miksi esillä vain " paremmin pärjäävien" ja rikkaiden lapsia. Entä he, jotka elävät hoitokodissa tai muuten hylättynä ja vähemmän ymmärrettynä. Heitä on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kritiikkiä sarjasta:

https://www.is.fi/viihde/art-2000009486771.html

No olipa aika heikkoa kritiikkiä. Syyttää, että sarjassa kohdellaan "lemmikkeinä" autisteja ja väittää, että sukulaiset vastaavat puolesta kysymyksiin. Tämähän ei ole totta. Sarjassa haastatellaan kokoajan autisteja itseään. Lähisukulaiset ja ystävät ovat mukana sarjassa, mutta eikö olisi aika tylsää jos he olisivat vain taustalla eikä heitä yhtään haastateltaisi?

Samaan aikaan mietin, että eivätkö nämä kritisoivat sitten pidä näitä ohjelman autisteja itseään kykenenivä määrittelemään millaiseen formaattiin voivat osallistua. Heidän pitää puolustaa heitä, koska he eivät itse ymmärrä omaa etuansa vai? Vai eikö heidän tapa olla autisti nyt sitten miellytä?

Juuri näin. Minusta sukulaiset eivät sarjassa puhu autistien puolesta, vaan avaavat omaa kokemustaan ja näkemystään siitä, minkälaista elämä on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kritiikkiä sarjasta:

https://www.is.fi/viihde/art-2000009486771.html

No olipa aika heikkoa kritiikkiä. Syyttää, että sarjassa kohdellaan "lemmikkeinä" autisteja ja väittää, että sukulaiset vastaavat puolesta kysymyksiin. Tämähän ei ole totta. Sarjassa haastatellaan kokoajan autisteja itseään. Lähisukulaiset ja ystävät ovat mukana sarjassa, mutta eikö olisi aika tylsää jos he olisivat vain taustalla eikä heitä yhtään haastateltaisi?

Samaan aikaan mietin, että eivätkö nämä kritisoivat sitten pidä näitä ohjelman autisteja itseään kykenenivä määrittelemään millaiseen formaattiin voivat osallistua. Heidän pitää puolustaa heitä, koska he eivät itse ymmärrä omaa etuansa vai? Vai eikö heidän tapa olla autisti nyt sitten miellytä?

Nopealla vilkaisulla: ainakin Twitter-ketjussa näkyvät kommentoijat ovat kaikki itse autisteja.

Niin miksi nämä eivät pidä näitä ohjelman autisteja itseään kykenevinä arvioimaan onko ohjelman formaatti heille ok? Eivät pidä ohjelman autisteja yhtä järkevintä päättämään kohdellaanko heitä siinä lemmikkeinä?

Vai liittyykö siihen, että ohjelmaa kritisoivat autistit ovat aikuisiällä diagnoosinsa saaneet ja näiden ohjelmassa olevien haasteet siinä mielessä isompia, että ovat iso osa saaneet jo alle kouluiässä diagnoosinsa?

Kun selaa Twitteriä, suurinta kritiikkiä tulee siitä, että sarjan on noin ylipäätään ohjannut ja toteuttanut neurtyypilliset - neurotyypilliseltä näkökulmasta autisteista. Tästä olen kyllä samaa mieltä.

Mulle tulee outo fiilis nyt siitä, että tämä Kirjo on myös ongelma. On syvästi autistisia ja apua tarvitsevia tyypejä saman sateenkaaren alla näiden aika tosi hyvin pärjäävien rääväsuiden kanssa, ja sitten kaikesta - siis ihan kaikesta - on jumalaton sota 😳

Kaikille tiedoksi:

Tämä kärkkäin kriitikko harrastaa muutenkin kärkästä kommentointia Twitterissä. Toivottavasti kukaan ei nyt ajattele, että hänen mielipiteensä edustaisivat kaikkia autismikirjon henkilöitä. Enkä sano sitäkään, että diagnoosi vapauttaisi vastuusta tai oikeuttaisi huonoa käytöstä, tietenkään.

Puolestaloukkaantuminen on hieno asia :D

T. Itsekin neurokirjava

Mitä lyhyesti katsoin niin tuntuu, että on käytännössä nostanut itsensä joksikin "autismiekspertiksi", koska on itse autismikirjolla.

Kyllä minä pidän vähän huolestuttavana, jos joku kokee ilman mitään kasvatus- ja terveysalan koulutusta päteväksi itsensä arvioimaan millaista kuntoutusta tulee antaa lapsille, joilla on kehitysviivettä, neuropsykiatrista häiriötä jne. Eihän se että itse on autismikirjolla tee itsestä myös kuntoutuksen asiantuntijaa.

Onneksi Suomessa tällaisissa asioissa ei päätä, eikä tule päättämään, ne jotka vain huutavat kovimmin. Kuntoutuksesta päättävät lääkärit ihan tieteellisiin lähteisiin perustuen ja yleistä Suomen lääkäreiden linjaa noudattaen.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin toivoisin todella paljon jatko-osaa tälle.

Kun kyse tosiaan laajasta kirjosta, voisi olla hyvä näyttää myös niitä, jotka eivät puhu, pissivät alleen jne. ja asuvat suljetussa osastohoidossa. Tosin kaikkein "pahimmilla" tapauksilla on usein muutakin mukana (=kehitysvammaa).

Riippuu siitä, pystyykö henkilö päättämään itsenäisesti siitä, haluaako esiintyä tv-sarjassa. Vai eikö heillä ole oikeutta yksityisyyteen?

Topi puhuu paljon paljon rikkaammalla ja laajemmalla sanavarastolla kuin suurin osa ei autisteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kritiikkiä sarjasta:

https://www.is.fi/viihde/art-2000009486771.html

No olipa aika heikkoa kritiikkiä. Syyttää, että sarjassa kohdellaan "lemmikkeinä" autisteja ja väittää, että sukulaiset vastaavat puolesta kysymyksiin. Tämähän ei ole totta. Sarjassa haastatellaan kokoajan autisteja itseään. Lähisukulaiset ja ystävät ovat mukana sarjassa, mutta eikö olisi aika tylsää jos he olisivat vain taustalla eikä heitä yhtään haastateltaisi?

Samaan aikaan mietin, että eivätkö nämä kritisoivat sitten pidä näitä ohjelman autisteja itseään kykenenivä määrittelemään millaiseen formaattiin voivat osallistua. Heidän pitää puolustaa heitä, koska he eivät itse ymmärrä omaa etuansa vai? Vai eikö heidän tapa olla autisti nyt sitten miellytä?

Nopealla vilkaisulla: ainakin Twitter-ketjussa näkyvät kommentoijat ovat kaikki itse autisteja.

Niin miksi nämä eivät pidä näitä ohjelman autisteja itseään kykenevinä arvioimaan onko ohjelman formaatti heille ok? Eivät pidä ohjelman autisteja yhtä järkevintä päättämään kohdellaanko heitä siinä lemmikkeinä?

Vai liittyykö siihen, että ohjelmaa kritisoivat autistit ovat aikuisiällä diagnoosinsa saaneet ja näiden ohjelmassa olevien haasteet siinä mielessä isompia, että ovat iso osa saaneet jo alle kouluiässä diagnoosinsa?

Kun selaa Twitteriä, suurinta kritiikkiä tulee siitä, että sarjan on noin ylipäätään ohjannut ja toteuttanut neurtyypilliset - neurotyypilliseltä näkökulmasta autisteista. Tästä olen kyllä samaa mieltä.

En allekirjoita tätä maailmalta tullutta ajattelua, että vain autistit saisivat kuvata autismia, vain homot saisivat kuvata homoutta ja niin edelleen. Menee aika tunkkaiseksi. Se ei automaattisesti tarkoita että tulos olisi parempi tai edes kovin erilainen, vaikka tekijä itse kuuluisi kuvattuun ryhmään. Eikä se välttämättä olisi se näkökulma, joka valtaväestöä kiinnostaa. Monenlaisia näkökulmia tietysti riittää asiasta kuin asiasta.

H'yvien Ihmisten ja muiden k'ilpensä k'iillottajien jutut ovat vuosi vuodelta hupaisempia teennäisyydessään ja oikeaoppisuudessaan.

Joku twiittaa: Isossa maailmassa käytetään kasvavassa määrin vähemmistöön kuuluvia käsikirjoittajina ja ohjaajina – mielestäni epäeettistä lähteä tekemään produktiota vaikka kuinka hyvänteko mielessä, jos tekijät valtaapitävien joukosta

Nih. Tästä lähtien esim. lapsista ja lasten mahdollisista ongelmista kirjoittaa vain lapset. R'ikoksista kirjoittaa vain r'ikosten tekijät ja mahdolliset u'hrit, ja jos u'hri on typeryyksissään mennyt kuolemaan, niin, niin otettakoon joku meedio tulkitsijaksi, pääasia ettei ole 'valtaapitävä' asiaa selittämässä. Eläkeläiset hoitaa omat ongelmansa, tekee omat ohjelmansa ja haastattelee itse itseään. Jos dementia vaivaa, niin sehän on vain r'ikastusta, tulee koko KIRJO esiin. Korruptoituneita ei tutki kukaan, koska siinä 'valtaapitävät' tutkivat pientä vähemmistöä, joka myös on mahdollisesti 'valtaapitävä', mut ku se on vähemmistö, kato. jne jne

Pois objektiivisuus, koska valta. Objektiivisuus on muutenkin niiiiin yliarvostettua. Kaikki vain tekemään itsestään ohjelmaa ja mainostamaan itseään, ja valittamaan kuinka on kohdeltu niiiiiin väärin 'valtaapitävien' taholta ja mulle kaikki rahat tänne heti ja mitään ei-subjektiivista ei saa esittää. Koska se on holhoamista ja alentuvaista. Mikään ei ole niin hirveää kuin holhoaminen ja alentuvaisuus. Kyllä H'yvät ja O'ikeaoppiset Ihmiset taas tietävät niin paljon paremmin. 

Ottamatta sen enempää kantaa eri terapioiden oikeellisuuteen ( kun en niistä tarpeeksi tiedä), niin huomattava on myös se asia, että myös yhteiskunnalla on vaatimuksia autistisen lapsen vanhemmille. Heiltä odotetaan sitä, että lapsi viedään terapiaan ja tukea otetaan vastaan.

Tyttärelläni oli useita päällekkäisiä toimintoja, toimintaterapiaa tukihenkilö ja hoitajan tapaamisia nuorisopsykiatrialla. Jouduin ihan oikeasti tekemään töitä ja perustelemaan hoitotahoille ja sossuun, että tämä kaikki on yksinkertaisesti liikaa lukiota aloittelevalle tyttärelleni. Jos en nyt ihan nyrkkiä lyönyt pöytään, niin melkein kuitenkin. Tytär itse halusi hoitaa ensisijaisesti koulun. Tukihenkilöstään hän ei pitänyt ja nuorisopsykan polilla käynneistä hän ei kokenut hyötyvänsä ollenkaan. Toimintaterapiasta hän arveli mahdollisesti hyötyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.

Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.

Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.

Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.

Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.

Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕

Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.

Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.

Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.

Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.

Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.

Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.

ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.

En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.

Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!

Noinhan masennustakin "hoidetaan": ota itseäsi niskasta kiinni, mene ulos, liiku, ajattele positiivisesti, älä käperry itseesi, ajattele muita enemmän, OLE NORMAALI!

Autismissa ongelma on se, että yhteiskunta ei todellakaan käänny saranoillaan ja tee autisteista sen sankareita. Autistin on kehityttävä, ellei halua kokonaan syrjäytyä.

Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. Jos autisti ei pysty toimimaan itsekseen ja ihmisten kanssa, hän jää loppuiäkseen yhteiskunnan marginaaliin. Toki sielläkin voi löytää paikkansa, jos on tarpeeksi high functioning. Muilla ei ole mitään toivoa.

Ei. Yhteiskunta ja normit muuttuvat koko ajan kun niitä haastetaan.

Joskus pyörätuolilla liikuneillekin todettiin, että voi voi koitapa tulla portaat ylös jotenkin, ei tämä maailma voi pyöriä teidän kaltaisten ympärillä. Nykyisin tuo ei tulis kuuloonkaan.

Jep. Minä olen myös kauhistunut ja suorastaan pöyristynyt näiden kuntouttaja- ja siedätyttäjä-äippien jutuista. Toivottavasti he kantavat vastuun sitten, kun se vamman raja tulee vastaan, tai se repien lapselta ylitetään. Koska normaali. Koska pakko. Koska pelko. Ja aina suurimpana: häpeä. Eikä lapsen häpeä, vaan oma.

Sun pitäisi ehkä mennä jonnekin hoitokotiin vapaaehtoiseksi, jossa on autismi ja/tai kehitysvamma -nuoria ja aikuisia esimerkiksi omaishoidon vapaita turvaamassa, että ymmärtäisit kuinka isoista asioista kuntoutuksessa on kyse. Rehellisesti sanottuna jos et itse tee töitä tämän tason autistien kanssa niin olet täysin jäävi kritisoimaan mitään autistien kuntoutusta ja vähiten heidän vanhempiaan.

Mitä itse sarjaan tulee - aivan ihana. Monet omat asiakkaat tulee mieleen, mutta omillani paljon enemmän kommunikoinnin vaikeuksia. Olisi ollut mukavaa nähdä myös itselle tutumpaa puolta autismista, toki kunnioittavasti tehden.

T. Kehitysvammahoitaja

Haloo miksi sekoitat kehitysvammaisuuden ja autismin ???? Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Autistit eivät ole kehitysvammaisia, mutta pieni osa kehitysvammaisesta on autisteja.

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta sen enempää kantaa eri terapioiden oikeellisuuteen ( kun en niistä tarpeeksi tiedä), niin huomattava on myös se asia, että myös yhteiskunnalla on vaatimuksia autistisen lapsen vanhemmille. Heiltä odotetaan sitä, että lapsi viedään terapiaan ja tukea otetaan vastaan.

Tyttärelläni oli useita päällekkäisiä toimintoja, toimintaterapiaa tukihenkilö ja hoitajan tapaamisia nuorisopsykiatrialla. Jouduin ihan oikeasti tekemään töitä ja perustelemaan hoitotahoille ja sossuun, että tämä kaikki on yksinkertaisesti liikaa lukiota aloittelevalle tyttärelleni. Jos en nyt ihan nyrkkiä lyönyt pöytään, niin melkein kuitenkin. Tytär itse halusi hoitaa ensisijaisesti koulun. Tukihenkilöstään hän ei pitänyt ja nuorisopsykan polilla käynneistä hän ei kokenut hyötyvänsä ollenkaan. Toimintaterapiasta hän arveli mahdollisesti hyötyvänsä.

Mitä tekoa/hyötyä tälle 'yhteiskunnalle', jolle nyrkkiä lyöt pöytään, on sinun tyttärestäsi? Tuleeko hänestä tätä 'yhteiskuntaa' ylläpitävä, rakentava, kehittävä, ehkä jopa parantava jäsen, niin että 'yhteiskunnan' kannattaa häneen satsata vai tuleeko hän olemaan koko elämänsä 'yhteiskunnan', se jolle sinä isket nyrkkiä melkein pöytään, elätettävänä ja hoidettavana? Vastaus ilman humanistista liibalaabaa.

Toi kärkkäin sanoo, että syvää autismia ei ole olemassa, että nämä henkilöt ovat kehitysvammaisia tai muun liitännäisongelman omaavia ja siksi sellaisia kun ovat. Oikeasti autismia ei ole olemassa sellaisessa muodossa kuin syvä/vaikea autismi. Hyökkää siis tätä Sointua kohtaan, kun käyttää ks. termiä.

Sellaista hyväksyntää. Mietin kyllä, millaista tuntuisi lukea tuota isommilla haasteita höystetyn autistin vanhempana. Kun joku, ei lääkäri, ei kuntouttaja, ei edes lähihoitaja, päättää että hän nyt tietää tämän asian paremmin.

Eivätkö nuo aikuisiällä diagnosoidut sitten halua tulla leimatuksi vammaisiksi vai miksi puhuvat tuollaisia? Se syvä/vaikea autismi on jotain mitä eivät edes halua tunnistaa olevan olemassa?

Kyllä heitä on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.

Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.

Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.

Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.

Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.

Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕

Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.

Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.

Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.

Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.

Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.

Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.

ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.

En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.

Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!

Noinhan masennustakin "hoidetaan": ota itseäsi niskasta kiinni, mene ulos, liiku, ajattele positiivisesti, älä käperry itseesi, ajattele muita enemmän, OLE NORMAALI!

Autismissa ongelma on se, että yhteiskunta ei todellakaan käänny saranoillaan ja tee autisteista sen sankareita. Autistin on kehityttävä, ellei halua kokonaan syrjäytyä.

Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. Jos autisti ei pysty toimimaan itsekseen ja ihmisten kanssa, hän jää loppuiäkseen yhteiskunnan marginaaliin. Toki sielläkin voi löytää paikkansa, jos on tarpeeksi high functioning. Muilla ei ole mitään toivoa.

Ei. Yhteiskunta ja normit muuttuvat koko ajan kun niitä haastetaan.

Joskus pyörätuolilla liikuneillekin todettiin, että voi voi koitapa tulla portaat ylös jotenkin, ei tämä maailma voi pyöriä teidän kaltaisten ympärillä. Nykyisin tuo ei tulis kuuloonkaan.

Jep. Minä olen myös kauhistunut ja suorastaan pöyristynyt näiden kuntouttaja- ja siedätyttäjä-äippien jutuista. Toivottavasti he kantavat vastuun sitten, kun se vamman raja tulee vastaan, tai se repien lapselta ylitetään. Koska normaali. Koska pakko. Koska pelko. Ja aina suurimpana: häpeä. Eikä lapsen häpeä, vaan oma.

Sun pitäisi ehkä mennä jonnekin hoitokotiin vapaaehtoiseksi, jossa on autismi ja/tai kehitysvamma -nuoria ja aikuisia esimerkiksi omaishoidon vapaita turvaamassa, että ymmärtäisit kuinka isoista asioista kuntoutuksessa on kyse. Rehellisesti sanottuna jos et itse tee töitä tämän tason autistien kanssa niin olet täysin jäävi kritisoimaan mitään autistien kuntoutusta ja vähiten heidän vanhempiaan.

Mitä itse sarjaan tulee - aivan ihana. Monet omat asiakkaat tulee mieleen, mutta omillani paljon enemmän kommunikoinnin vaikeuksia. Olisi ollut mukavaa nähdä myös itselle tutumpaa puolta autismista, toki kunnioittavasti tehden.

T. Kehitysvammahoitaja

Haloo miksi sekoitat kehitysvammaisuuden ja autismin ???? Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Autistit eivät ole kehitysvammaisia, mutta pieni osa kehitysvammaisesta on autisteja.

Ei autismi suoranaisesti liitykään oppimis- ja käsityskykyyn. Mutta tiettävästi n. 30% autismikirjon henkilöistä omaa myös kehitysvamman. Yhtä lailla on myös normaaliälykkäitä ja lahjakkaita, sekä niitä, joilla on muita oppimisen haasteita.

Jippiiiiiiii. Jos holhoaminen ja alentuvaisuus on itse suatanasta, niin sittenhän valtaapitävien ja yhteiskunnan ei kannata puuttua! Nyt päästiin tuista ja avustuksista, kalliista terapioista ja muista hoidosta (joista nämä kiittämättömät kehtaa vielä valittaa). Kelakin voidaan kohta kutistaa lähinnä eläkeläisten asioiden hoitoon, kaikki muu lakkautetaan holhoamisena ja alentuvaisuutena. Mikä säästö yhteiskunnalle!

Kiitos. Kiitos. Kiitos. T. iloitseva veronmaksaja eli valtaapitävä eli lypsylehmä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.

Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.

Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.

Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.

Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.

Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕

Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.

Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.

Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.

Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.

Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.

Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.

ABA:ta on kai lähinnä kritisoitu siitä, että siinä opetettaisiin autisteja vain peittelemään autismipiirteitään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta en väitä, että tietäisin aivan kaikkea.

En itsekään oikein ymmärrä sitä, että kaikkea kuntoutusta vastustetaan ihan vain periaatteesta, koska "autistit eivät tarvitse parannusta, vaan hyväksyntää". Siitä olen samaa mieltä, että autismiin voitaisiin suhtautua positiivisemmin. Mutta ei kuntoutuksen tarvitse tarkoittaa sitä, että autismista pitäisi parantua tai poisoppia. Hyvän kuntoutuksen kuuluu huomioida kuntoutettavan yksilölliset tarpeet ja edistää tämän toimintakykyä.

Tätähän se onkin, siedättämistä asioihin joita ei siedä. Kun ei omana itsenään kelpaa. Voin kertoa, että meillä esim 70-luvulla syntyneillä autisteilla oli koko peruskoulu yhtä abaa. Siellä kun oppi na tavoille, niin viisikymppisenä on aivan taatusti kaikki mahdolliset mt-ongelmat liitännäisinä. Koska oli muutaman vuoden *kuntoutunut* valtaväestön mieliksi. Tuo on niin tuhoon tuomittu tie!

Noinhan masennustakin "hoidetaan": ota itseäsi niskasta kiinni, mene ulos, liiku, ajattele positiivisesti, älä käperry itseesi, ajattele muita enemmän, OLE NORMAALI!

Autismissa ongelma on se, että yhteiskunta ei todellakaan käänny saranoillaan ja tee autisteista sen sankareita. Autistin on kehityttävä, ellei halua kokonaan syrjäytyä.

Tämä ei ole mielipideasia vaan fakta. Jos autisti ei pysty toimimaan itsekseen ja ihmisten kanssa, hän jää loppuiäkseen yhteiskunnan marginaaliin. Toki sielläkin voi löytää paikkansa, jos on tarpeeksi high functioning. Muilla ei ole mitään toivoa.

Ei. Yhteiskunta ja normit muuttuvat koko ajan kun niitä haastetaan.

Joskus pyörätuolilla liikuneillekin todettiin, että voi voi koitapa tulla portaat ylös jotenkin, ei tämä maailma voi pyöriä teidän kaltaisten ympärillä. Nykyisin tuo ei tulis kuuloonkaan.

Jep. Minä olen myös kauhistunut ja suorastaan pöyristynyt näiden kuntouttaja- ja siedätyttäjä-äippien jutuista. Toivottavasti he kantavat vastuun sitten, kun se vamman raja tulee vastaan, tai se repien lapselta ylitetään. Koska normaali. Koska pakko. Koska pelko. Ja aina suurimpana: häpeä. Eikä lapsen häpeä, vaan oma.

Sun pitäisi ehkä mennä jonnekin hoitokotiin vapaaehtoiseksi, jossa on autismi ja/tai kehitysvamma -nuoria ja aikuisia esimerkiksi omaishoidon vapaita turvaamassa, että ymmärtäisit kuinka isoista asioista kuntoutuksessa on kyse. Rehellisesti sanottuna jos et itse tee töitä tämän tason autistien kanssa niin olet täysin jäävi kritisoimaan mitään autistien kuntoutusta ja vähiten heidän vanhempiaan.

Mitä itse sarjaan tulee - aivan ihana. Monet omat asiakkaat tulee mieleen, mutta omillani paljon enemmän kommunikoinnin vaikeuksia. Olisi ollut mukavaa nähdä myös itselle tutumpaa puolta autismista, toki kunnioittavasti tehden.

T. Kehitysvammahoitaja

Haloo miksi sekoitat kehitysvammaisuuden ja autismin ???? Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Autistit eivät ole kehitysvammaisia, mutta pieni osa kehitysvammaisesta on autisteja.

Tiesitkö, että noissa hoitokodeissa elää myös autisteja, joilla ei ole kehitysvammadiagnoosia?

No tässä sinulle sitten yllättävä uusi tieto.

Vierailija kirjoitti:

Toi kärkkäin sanoo, että syvää autismia ei ole olemassa, että nämä henkilöt ovat kehitysvammaisia tai muun liitännäisongelman omaavia ja siksi sellaisia kun ovat. Oikeasti autismia ei ole olemassa sellaisessa muodossa kuin syvä/vaikea autismi. Hyökkää siis tätä Sointua kohtaan, kun käyttää ks. termiä.

Sellaista hyväksyntää. Mietin kyllä, millaista tuntuisi lukea tuota isommilla haasteita höystetyn autistin vanhempana. Kun joku, ei lääkäri, ei kuntouttaja, ei edes lähihoitaja, päättää että hän nyt tietää tämän asian paremmin.

Eivätkö nuo aikuisiällä diagnosoidut sitten halua tulla leimatuksi vammaisiksi vai miksi puhuvat tuollaisia? Se syvä/vaikea autismi on jotain mitä eivät edes halua tunnistaa olevan olemassa?

Kyllä heitä on olemassa.

Elitistisesti halutaan erotella itsensä niihin "oikeisiin autisteihin" ja esim. puhumattomat ei helposti kontaktiin tulevat ja heikomman toimintakyvyn omaavat kehitysvammaisiksi. Ei haluta kuulua samaan "kirjoon".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi kärkkäin sanoo, että syvää autismia ei ole olemassa, että nämä henkilöt ovat kehitysvammaisia tai muun liitännäisongelman omaavia ja siksi sellaisia kun ovat. Oikeasti autismia ei ole olemassa sellaisessa muodossa kuin syvä/vaikea autismi. Hyökkää siis tätä Sointua kohtaan, kun käyttää ks. termiä.

Sellaista hyväksyntää. Mietin kyllä, millaista tuntuisi lukea tuota isommilla haasteita höystetyn autistin vanhempana. Kun joku, ei lääkäri, ei kuntouttaja, ei edes lähihoitaja, päättää että hän nyt tietää tämän asian paremmin.

Eivätkö nuo aikuisiällä diagnosoidut sitten halua tulla leimatuksi vammaisiksi vai miksi puhuvat tuollaisia? Se syvä/vaikea autismi on jotain mitä eivät edes halua tunnistaa olevan olemassa?

Kyllä heitä on olemassa.

Elitistisesti halutaan erotella itsensä niihin "oikeisiin autisteihin" ja esim. puhumattomat ei helposti kontaktiin tulevat ja heikomman toimintakyvyn omaavat kehitysvammaisiksi. Ei haluta kuulua samaan "kirjoon".

Kehitysvamma on ihan oikeasti aivan eri asia kuin autismi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi kärkkäin sanoo, että syvää autismia ei ole olemassa, että nämä henkilöt ovat kehitysvammaisia tai muun liitännäisongelman omaavia ja siksi sellaisia kun ovat. Oikeasti autismia ei ole olemassa sellaisessa muodossa kuin syvä/vaikea autismi. Hyökkää siis tätä Sointua kohtaan, kun käyttää ks. termiä.

Sellaista hyväksyntää. Mietin kyllä, millaista tuntuisi lukea tuota isommilla haasteita höystetyn autistin vanhempana. Kun joku, ei lääkäri, ei kuntouttaja, ei edes lähihoitaja, päättää että hän nyt tietää tämän asian paremmin.

Eivätkö nuo aikuisiällä diagnosoidut sitten halua tulla leimatuksi vammaisiksi vai miksi puhuvat tuollaisia? Se syvä/vaikea autismi on jotain mitä eivät edes halua tunnistaa olevan olemassa?

Kyllä heitä on olemassa.

Elitistisesti halutaan erotella itsensä niihin "oikeisiin autisteihin" ja esim. puhumattomat ei helposti kontaktiin tulevat ja heikomman toimintakyvyn omaavat kehitysvammaisiksi. Ei haluta kuulua samaan "kirjoon".

Ööö. Autistit ja kehitysvammaiset eivät kuulu samaan kirjoon.