Kirjolla

Miksi esim lukioon siirtyessä opettajat ei noteeraa mitenkään jos arvosanat tippuu monta numeroa? Eikö tämä ole selvä merkki että kun siirrytään itseohjaavampaan arkeen ja homma ei suju niin jotain on pielessä?

Kaikkien vanhemmat ei välitä eikä edes huomaa jos lapsi on erilainen. Ja joskus jopa kieltäytyvät näkemästä.

Mua pelotti niiden miespuolisten puhetyyli, kuin robotti tai tekoäly puhuisi.

Toivottavasti sarja saa jatkoa, olisi kiva nähdä myös muun ikäisten elämää.

Selvästi mukailtu ulkomaisen sarjan "Love on the Spectrum" pohjalta, mutta ilmeisesti kaikki osallistujat eivät ole halunneet lähteä etsimään rakkautta ja hyvä että ovat saaneet osallistua omilla ehdoillaan. Tuon ulkomaisen sarjan tarkoitus oli siis että kyllä myös kirjolla olevat ihmiset haluavat romanttisia suhteita ja kykenevät niihin, ja heitä ei pitäisi infantilisoida ja kuvitella että he ovat jotenkin lapsen tasolla ja eivät siksi saisi seurustella.

Löytyipäs mukava sarja. Jo monta jaksoa katsonut. Sympaattisia tyyppejä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.

Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.

Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.

Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.

Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.

Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕

Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.

Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.

Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Mua pelotti niiden miespuolisten puhetyyli, kuin robotti tai tekoäly puhuisi.

Minua myös karmi yhden autistin puhe, ei muiden. Kirjoitinkin siitä tänne jo ketjun alussa, mutta viestini poistettiin. Pohdin myös, onko itsellänikin autistisia piirteitä, kun myös erään tv-kuuluttajan puhe kammottaa minua. Siitä tulee fyysisesti epämiellyttävä olo ja tuntuu, että haluan paeta sitä. Autisteilleihan on ominaista, että he eivät siedä joitakin tuntemuksia, ääniä, ruuan koostumusta jne.

Vierailija kirjoitti:

Mua pelotti niiden miespuolisten puhetyyli, kuin robotti tai tekoäly puhuisi.

Kyllä. Tuota ja vastaavaa käytöstä voi pyrkiä ymmärtämään ja pitääkin. Mutta sosiaalisista normeista poikkeavaa se käytös on, siitä ei päästä mihinkään. Eli pitää ymmärtää myös se, että käytös ehkä hämmentää joskus muita.

Kuinkahan paljon tällaisissa ohjelmissa provosoidaan kohdehenkilöitä vielä korostamaan erityispiirteitään. Luulen, että sitä varmasti tehdään, toki esiintyvien henkilöiden luvalla. Niinhän sitä toimitaan kaikissa muissakin tosi-tv-sarjoissakin, joten miksei tässäkin.

Toivottavasti tulee toinenkin kausi, ja tällä kertaa päähenkilöt olisivat vasta aikuisena diagnoosin saaneita.

Sellaisten ihmisten kohtalo on useimmiten karu, ja moni on riistänyt itseltään hengen tai yrittänyt sitä (minäkin). Pitäisi tuoda enemmän esille sitä, kuinka vaikeaa on kun on koko ikänsä tuntenut olevansa vääränlainen, oma perhe ei ymmärrä eikä tue, opinnot ja työt eivät suju. Elämä on kitkuttamista tukien varassa.

Nyt tämän hetkisissä jaksoissa noilla nuorilla menee todella hienosti ja perhe tukee. Valitettavasti asiat eivät useinkaan mene noin.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että toi tyttö vähän heittäytyy vauvaks eikä muka osaa laittaa niitä lakanoita kun haluaa aina et se isä tulee auttaa sitä. Uskon et osaisi ihan ite laittaa oikeesti ne lakanat jos 12 vuotta isän kanssa jo harjoitellut.

Kiri on nuori aikuinen, jolla on diagnosoitu asperger, adhd ja hahmotushäiriö. Hän oli sarjaa kuvatessa vasta muuttanut omilleen ja noiden diagnoosien kanssa arki voi olla eri tavalla haastavaa. Ei siinä ole kyse laiskuudesta tai tahdonvoiman puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan yhdellä näistä on nuoremmat vanhemmat, muilla on vanhat vanhemmat. Aiheuttaako vanha vanhemmuus lapsille autismia 🤔

Mitä? Nuo olivat kaikki aikuisia ihmisiä! Minkä ikäiset vanhemmat kuvittelisit heille? 😅 Topi on kohta 30, olisi se hullua jos hänellä olisi parikymppiset vanhemmat 😳

Vanhemmat vaikuttavat jo iäkkäiltä. Olen itse 60v ja tyttäreni on 35v. Mielestäni yli 40v vanhemmiksi tulevat ovat vanhoja vanhempia.

tulin äidiksi yli 40 v ja mies oli vuosia nuorempi. Ainoa etten vielä sattuisi kuolemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.

Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.

Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.

Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.

Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.

Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕

Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.

Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.

Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.

Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.

Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.

Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että toi tyttö vähän heittäytyy vauvaks eikä muka osaa laittaa niitä lakanoita kun haluaa aina et se isä tulee auttaa sitä. Uskon et osaisi ihan ite laittaa oikeesti ne lakanat jos 12 vuotta isän kanssa jo harjoitellut.

Ymmärrätkö, että me kaikki emme hahmota maailmaa ja sinulle ja suurimmalle osalle täysin selviä toimintoja samalla lailla? Että yksinkertaiset asiat voivat siitä syystä olla vaikeita toteuttaa vaikka kuinka haluaisi toimia normaalisti? Minua todella tympii tämä sarjan naisen syyllistäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.

Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.

Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.

Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.

Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.

Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕

Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.

Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.

Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.

Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.

Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.

Olen itse saanut autismikirjon (Asperger) diagnoosin nuorella aikuisiällä ja minulla on autismikirjon häiriön diagnoosin saanut lapsi. Aluksi tämä ilmiö vaikutti hyvältä, sillä minua on ahdistanut paljon sellainen stereotyyppinen puhe autismista ja itsekin haluan nähdä tämän sellaisena ominaisuutena, jolla on myös hyviä puolia. Tämä ilmiö on kuitenkin saanut todella huolestuttavia piirteitä ja melko kaukana ei olla siitä, että lievästi autismikirjolla olevat syyttävät vanhempia siitä, että heidän käytös aiheuttaa NS. vaikean autismin.

Aba on identtisesti samaa scheissea kuin mitä käytettiin homojen eheyttämiseen. Kyllä! Se on _eheyttämishoito_! Ja minä tiedän kyllä mikä sinä olet; olet aba-terapeutti aka n@tsi. Harmittaa, kun et saa sekä alistaa että kiusata autisteja vapaasti. Seuraavaksi leirit? Teidät tiedetään - ja myös kaltaisenne vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Autismin kirjolla. Miks hälvennetään ja puhutaan vaan et "kirjolla"? Eihän se kerro vielä selvästi mistä on kyse!

Ymmärrän, että tarkoitetaan autismin eri asteita. Asperger-nimitystä ei kait enää käytetä. Ymmärtääkseni naiset alidiagnosoituja, koska piirteet ei useinkaan niin selviä. Nyt lienee sen suhteen parempi tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.

Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.

Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.

Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.

Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.

Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕

Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.

Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.

Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.

Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.

Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.

Tuohan on ihan rikollista. Voisiko joku muuten avata että mitä aba-terapia on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että toi tyttö vähän heittäytyy vauvaks eikä muka osaa laittaa niitä lakanoita kun haluaa aina et se isä tulee auttaa sitä. Uskon et osaisi ihan ite laittaa oikeesti ne lakanat jos 12 vuotta isän kanssa jo harjoitellut.

Kiri on nuori aikuinen, jolla on diagnosoitu asperger, adhd ja hahmotushäiriö. Hän oli sarjaa kuvatessa vasta muuttanut omilleen ja noiden diagnoosien kanssa arki voi olla eri tavalla haastavaa. Ei siinä ole kyse laiskuudesta tai tahdonvoiman puutteesta.

En usko että on kaikki jostain diagnoosista kiinni. Laiska ja hankala ihminen.

Eihän näin tietenkään saisi sanoa, tulkaa vaan päälle kaikki.

Et selvästi ymmärrä tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syvää sympatiaa vanhempia kohtaan, joilla autisti lapsi. Voimia heille.

Ohjelmassa osallistujien vanhemmat olivat ilmeisesti rikkaita ja he pystyivät antamaan lapsillensa hyvä hoidon ja tuen mutta kaikilla näin ei ole.

Ei rikkaus tietysti poista huolta, mutta auttaa hoitoon ja tukeen.

Itkin katsoessani sarjaa. Miten epäreilua elämä voi olla. Miksi ei kaikki voi saada samanlaista terveyttä? Vaikka näennäisesti he kaikki ovat terveitä.

Ei ole taatusti helppoa elämä näillä nuorilla.

Ihania olette esiintyjät ja saatte faneja 💕

Autismi EI OLE mikään sairaus. Eivätkä vanhemmat mitään sympatiaa tarvitse vaan autistiset itse.

Minulle autismikirjon nuorten vanhempana kelpaa sympatia. Ammennan itse koko ajan lapsille, olen heidän tukenaan ja turvanaan, selvitän asioita, hankin terapiaa, jaksan ja jaksan, vaikka en oikeasti jaksaisikaan. Olenko sitten vääränlainen, kun koen, että elämä on välillä raskasta. Eikä se poista sitä asiaa, että myös autisteilla on varmasti raskasta, ehkä raskaampaa kuin itse neurotyypillisenä voin edes ymmärtää.

Eihän sitä voi kieltää, että vanhemmuus voi olla ihan eri tavalla kuormittavaa, kun lapsi tarvitsee erityistä tukea sairauden tai toimintarajoitteen vuoksi. Eikä se aina tarkoita sitä, että vanhempi rakastaisi erityislasta yhtään vähempää, koska eihän lapsen erilaisuus ole lapsen tai vanhemman vika. Ja olen itse neurokirjava aikuinen.

Tämä #actuallyautistic ilmiö on nyt ollut liikkeellä Suomessakin. Monenlaista hyvää ottavat puheeksi, mutta iso osa keskittyy haukkumaan autistien vanhempia, jos nämä kokevat lapsensa hoidon raskaaksi. Itse saatu aikuisiällä lievä autismikirjo/Asperger diagnoosi eikä ymmärretä, että se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi sellaiseen, joka on ollut puhumaton vaikkapa 6-vuotiaaksi ja ei tule kontaktiin kuin isolla työllä ajan kanssa. Itse on käyty normaalikoulut ja aina osattu puheella kommunikoida.

Muualla maailmalla tämä touhu on mennyt sellaiseksi, ettei ns. vaikean autismin olemassaoloa haluta tunnustaa ja eivät halua, että autistisia lapsia kuntoutetaan. Tekevät lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka saavat aba-terapiaa (hyvin yleinen kuntoutusmuoto esim. Euroopassa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä erityisluokilla yms. paljon ks. metodeja käytössä). Sitten on vielä nämä Facebookin viharyhmät. Eli siellä jaetaan kuvakaappauksia autistien vanhempien vertaisryhmistä (jonne soluttauduttu) ja nauretaan, että vanhemmat ovat tyhmiä, kun ovat huolissaan puhumattoman autistinsa tulevaisuudesta. Ihan niistä lapsista myös jaetaan kuvakaappauksia. Nämä siis englanninkielisiä ryhmiä. Suomessa (tietääkseni) tällaisia ei vielä ole.

Tuohan on ihan rikollista. Voisiko joku muuten avata että mitä aba-terapia on?

Homoihin aiemmin käytetty eheyttämishoito. Voit tarkistaa asian googlesta. Pelkkää alistamista ja väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan kuin se Borg-tyyppi olisi opetellut puhumaan pc-puhesyntetisaattorin avulla. Murre on aivan samaa.

Tarkoittanet tavalla eikä avulla. Eivätkä ole siinä jutussa sukunimillään esillä, jotta tuonkaltaista sorkkimista ei tähän enää tarvita. 

No eikös tuossa ole vähän tahatonta huumoria, Topi kyBorg? 😁 Oletko itse Assi?

Vierailija kirjoitti:

Mua pelotti niiden miespuolisten puhetyyli, kuin robotti tai tekoäly puhuisi.

Monotoninen.