Onko toinen nainen mielestäsi se perheenrikkoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Pettäjällä ei ole ihnimillistä syyyä taustalla. Turha selitellä.

Teoistaan pitää kantaa vastuu ja MYÖNTÄÄ että on yksin syyllinen siihen mitä teki. Niin kauan kun sitä ei tee vaan selittelee on pohjasakkaa jota pitääkik halveksia.

ok. Oletetaan et suhteessa ei oo ollut seksiä kolmeen vuoteen. Nainen ei tahdo. Mies jää sit kiinni vieraasta naisesta. Päätetään mennä terapiaan. Mies kertoo syyksi sen, että olen likainen epäluotettava pettäjä. End of story. Palataan kotiin ja elämä jtkuu niin kun ennenkin. Kaikki on tyytyväisiä, hyvin selätetty kriisi (?)

Ja mies tossuna ei ole ottanut omia tarpeitaan puheeksi ennen vieraissa käyntiä?

aika vaikea olis kuvitella sellaista miestä joka ei ottaisi seksin puutetta puheeksi. Auttaako se puhuminen, on toinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Oudohkoa on se, että sinä otat täällä mielipiteet hyökkäyksinä. Ja sori nyt vaan siitäkin, että en tajunnut, että vastaan Sinulle, vaan kerroin vain mielipiteeni tuosta iän ikuisesta fraasista, että parisuhteen ongelmat "synnyttää tarpeen vieraan läheisyydelle".

Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja kuunnellut 35 vuotta näitä selityksiä, miksi juuri tällä strategiapäivän illallisella kenellekin herralle on syntynyt tarve vieraan läheisyyteen. Se on, päinvastoin kuin näemmä sinulla, lisännyt jyrkkyyttäni sen suhteen, mitä ajattelen syistä pettämisen taustalla.

minä ajattelen niin, että niiiiiiiiiiiiin moni SUOMALAINEN nainen pitää miestään ihan yhtenä lapsista, yksinkertaisena mitäänosaamattomana tollona, itsestäänselvyytenä, välillä suorastaan rasitteena äitin ja lasten muuten mukavassa elämässä, että moni ansaitsisi potkun persiille, mutta kun mies on liian usein selkärangaton lähtemään ni sitten se mankuu työkaverinaisen kainaloon kokemaan hetken ihailua ja lämpöä

pahoittelut jos totuus sattuu.

Miksi sinun stereotypinen, kapeakatseinen totuutesi minuun sattuisi? Minä en tosin pidä tuota totuutena, sori nyt vaan taas, Sinä.

Ja jos tuo on sinun versiosi inhimillisistä syistä, joiden vuoksi pettämistä pitäisi ymmärtää, sekin on aivan oma valintasi.

Sitäkään en ole kovin usein kyllä omalla miesvaltaisella alallani kohdannut, että työkaverinaiset erityisesti ihailisivat ja lämmöllä kohtelisivat työkaverimiehiä, vaikka saattavat heidän sänkyynsä haksahtaakin. Yleensä siitä on seurannut aika kankeat ja hankalat, suorastaan vihamieliset välit. Mutta tämä on jo toinen juttu.

Siksipä tuollaiset miehet joutuvat kaikkien työ- ja muidenkin yhteisöjen ulkopuolelle omista teoistaan ja julkituomistaan asenteista johtuen. Yksinään tekevät jotain höttöä eläkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Oudohkoa on se, että sinä otat täällä mielipiteet hyökkäyksinä. Ja sori nyt vaan siitäkin, että en tajunnut, että vastaan Sinulle, vaan kerroin vain mielipiteeni tuosta iän ikuisesta fraasista, että parisuhteen ongelmat "synnyttää tarpeen vieraan läheisyydelle".

Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja kuunnellut 35 vuotta näitä selityksiä, miksi juuri tällä strategiapäivän illallisella kenellekin herralle on syntynyt tarve vieraan läheisyyteen. Se on, päinvastoin kuin näemmä sinulla, lisännyt jyrkkyyttäni sen suhteen, mitä ajattelen syistä pettämisen taustalla.

minä ajattelen niin, että niiiiiiiiiiiiin moni SUOMALAINEN nainen pitää miestään ihan yhtenä lapsista, yksinkertaisena mitäänosaamattomana tollona, itsestäänselvyytenä, välillä suorastaan rasitteena äitin ja lasten muuten mukavassa elämässä, että moni ansaitsisi potkun persiille, mutta kun mies on liian usein selkärangaton lähtemään ni sitten se mankuu työkaverinaisen kainaloon kokemaan hetken ihailua ja lämpöä

pahoittelut jos totuus sattuu.

Miksi sinun stereotypinen, kapeakatseinen totuutesi minuun sattuisi? Minä en tosin pidä tuota totuutena, sori nyt vaan taas, Sinä.

Ja jos tuo on sinun versiosi inhimillisistä syistä, joiden vuoksi pettämistä pitäisi ymmärtää, sekin on aivan oma valintasi.

Sitäkään en ole kovin usein kyllä omalla miesvaltaisella alallani kohdannut, että työkaverinaiset erityisesti ihailisivat ja lämmöllä kohtelisivat työkaverimiehiä, vaikka saattavat heidän sänkyynsä haksahtaakin. Yleensä siitä on seurannut aika kankeat ja hankalat, suorastaan vihamieliset välit. Mutta tämä on jo toinen juttu.

vaikea sanoa kun en ole työkaverin sänkyyn lähtenyt :) Mulla nuo kohtaamiset on herättäneet lähinnä surua. Itseasiassa sanoin juuri eräänä iltana miehelleni, kun unelmäät ohjelma pyöri taustalla kun laitettiin ruokaa, että tulee joskus surullinen olo noista nuorista ihmisistä joita kävelee kirkon ovista yhtenä siimana kesälauantaisin. Puolet päätyy eroon, vaikkei kukaan varmasti sitä tuossa hetkessä aikonut. Vaikka kuinka olisi se tahto ratkoa ongelmia yhdessä, moni ei siihen kykene. Ihmettelen tätä nöyryyden puutetta palstalle kirjoittavilla naisilla. Meitä on kaksi nuoruuden liittoa sössinyttä tässä (mun liitto ei päättynyt pettämiseen, vaikka petetyksikin tulin, vikaa olen löytänyt omastakin toiminnasta), asenne vähän vähemmän 'MINÄ TIEDÄN' ja enemmän 'minä koitan kuunnella'.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Lisäksi kolmas/pettävä ei useinkaan tiedosta ja tajua, mitä tekee itselleen. Tarkoitan tällä nyt sitä, että se itsepetos on niin syvä, asiat ei muka ole mustavalkoisia, tunteet vain on niin syviä, ei ole koskaan tunnettu näin, täydellinen sielunkumppani, jne jne jne ja kaikki tämä salassa.

Se hiipii kaikkialle muuallekin elämään sitten. Yht'äkkiä huomaat, että et voikaan kertoa jostain jutusta, koska siinä voi olla paljastavia yksityiskohtia. Vedätkin sanasi takaisin, koska niistä voisi päätellä jotain. Osa on aiheellista varovaisuutta, osa silkkaa vainoharhaa. Mutta tämä kaikki etäännyttää sinua muista, olitpa itse parisuhteessa tai et, eli olitpa sitten kolmas tai parisuhteen osapuoli, peittelet elämääsi toisille.

Se on mielelle yllättävän raskasta. Jos parisuhteessa olet, siis pettävä osapuoli, on aika...minkä sanan nätisti sanoisi...toiverikasta kuvitella, että tämä ei heijastu parisuhteeseen ja jos lapsia on, koko perheeseen.

Tätähän se parisuhteen ei-pettäjä osapuoli tekee myös. Kertoo valheellista tarinaa avio onnesta, postaa onnea hehkuvia kuvia instagrammiin samalla kun parisuhde ei ole molemmin puolin onnellinen. Kaikilla meillä on tarinamme joihin uskomme ja joita haluamme ulospäin vahvistaa ja jotain piilottaa. Se on sitten jokaisen oma valinta millaisten tarinoiden ja totuuksien keskellä haluaa elää. En hyväksy pettämistä, en toisia naisia/miehiä mutta ihmettelen miksi jotkut haluavat elää parisuhteessa mihin toinen ei ole sitoutunut ja oikeuttavat sillä yhtälailla vahingollisen käytöksensä.

Tarkoitatko, että on vahingollista laittaa se kuva, jossa on molempien varpaat, skumppapullo ja taustalla auringonlasku tägillä "ihana ilta mökillä"?

Siinä on vain se juttu, että siellä on ne varpaat, skumppapullo ja auringonlasku. Vaikka se kakkosta harmittaisikin, mokoma valehtelu.

Me asuttiin ex-miehen kanssa yhdessä vielä reilun vuoden yhdessä eron jälkeen syistä mitä en nyt tässä ala avaamaan. Meillä oli aivan hyvät välit ja lasten takia koetettiin pitää normaalista perhe-elämästä kiinni, vaikkei jaettukaan yhteistä makkaria ja miehellä oli jo uusi tapailukumppanikin.

Ihan varmaan päivitin jotain mökki- tai reissukuvia ja muistaakseni jostain ravintolaillallisistakin. Miksen olisi? Päivitinhän niitä muidenkin ihmisten seurassa.

Sulla on paha olo. Nyt rauhallisesti.

Vaikuttaa siltä, että kirjoitus aiheutti pahaa oloa lähinnä sinussa. Näin se kuule monen pitkän parisuhteen päätös menee; rauhallinen liukuma perhe-elämästä erillisten makkareiden kautta lopulta erillisiin elämiin. Lasten isä on jo naimisissakin mut käydään me silti lasten päättäjäisissä yhdessä jätskillä. Saatanpa päivittää taas kuvan someenkin.

Jep, aivan omituinenhan oli koko alkuperäinen väite, että someen laitetut kuvat ovat vahingollisia, eikä taidettu vastausta saada siihen kysymykseen, ketä ne vahingoittavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Oudohkoa on se, että sinä otat täällä mielipiteet hyökkäyksinä. Ja sori nyt vaan siitäkin, että en tajunnut, että vastaan Sinulle, vaan kerroin vain mielipiteeni tuosta iän ikuisesta fraasista, että parisuhteen ongelmat "synnyttää tarpeen vieraan läheisyydelle".

Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja kuunnellut 35 vuotta näitä selityksiä, miksi juuri tällä strategiapäivän illallisella kenellekin herralle on syntynyt tarve vieraan läheisyyteen. Se on, päinvastoin kuin näemmä sinulla, lisännyt jyrkkyyttäni sen suhteen, mitä ajattelen syistä pettämisen taustalla.

minä ajattelen niin, että niiiiiiiiiiiiin moni SUOMALAINEN nainen pitää miestään ihan yhtenä lapsista, yksinkertaisena mitäänosaamattomana tollona, itsestäänselvyytenä, välillä suorastaan rasitteena äitin ja lasten muuten mukavassa elämässä, että moni ansaitsisi potkun persiille, mutta kun mies on liian usein selkärangaton lähtemään ni sitten se mankuu työkaverinaisen kainaloon kokemaan hetken ihailua ja lämpöä

pahoittelut jos totuus sattuu.

Miksi sinun stereotypinen, kapeakatseinen totuutesi minuun sattuisi? Minä en tosin pidä tuota totuutena, sori nyt vaan taas, Sinä.

Ja jos tuo on sinun versiosi inhimillisistä syistä, joiden vuoksi pettämistä pitäisi ymmärtää, sekin on aivan oma valintasi.

Sitäkään en ole kovin usein kyllä omalla miesvaltaisella alallani kohdannut, että työkaverinaiset erityisesti ihailisivat ja lämmöllä kohtelisivat työkaverimiehiä, vaikka saattavat heidän sänkyynsä haksahtaakin. Yleensä siitä on seurannut aika kankeat ja hankalat, suorastaan vihamieliset välit. Mutta tämä on jo toinen juttu.

vaikea sanoa kun en ole työkaverin sänkyyn lähtenyt :) Mulla nuo kohtaamiset on herättäneet lähinnä surua. Itseasiassa sanoin juuri eräänä iltana miehelleni, kun unelmäät ohjelma pyöri taustalla kun laitettiin ruokaa, että tulee joskus surullinen olo noista nuorista ihmisistä joita kävelee kirkon ovista yhtenä siimana kesälauantaisin. Puolet päätyy eroon, vaikkei kukaan varmasti sitä tuossa hetkessä aikonut. Vaikka kuinka olisi se tahto ratkoa ongelmia yhdessä, moni ei siihen kykene. Ihmettelen tätä nöyryyden puutetta palstalle kirjoittavilla naisilla. Meitä on kaksi nuoruuden liittoa sössinyttä tässä (mun liitto ei päättynyt pettämiseen, vaikka petetyksikin tulin, vikaa olen löytänyt omastakin toiminnasta), asenne vähän vähemmän 'MINÄ TIEDÄN' ja enemmän 'minä koitan kuunnella'.

On vaikea kuunnella jos toinen antaa tahallaan itsestään valheellisen kuvan. Tällaisiakin miehiä oikeasti on jotka sitten ratkovat oman päänsä ongelmia pettämällä ja salasuhteilemalla mutta syyttävät siitä tietenkin petettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Oudohkoa on se, että sinä otat täällä mielipiteet hyökkäyksinä. Ja sori nyt vaan siitäkin, että en tajunnut, että vastaan Sinulle, vaan kerroin vain mielipiteeni tuosta iän ikuisesta fraasista, että parisuhteen ongelmat "synnyttää tarpeen vieraan läheisyydelle".

Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja kuunnellut 35 vuotta näitä selityksiä, miksi juuri tällä strategiapäivän illallisella kenellekin herralle on syntynyt tarve vieraan läheisyyteen. Se on, päinvastoin kuin näemmä sinulla, lisännyt jyrkkyyttäni sen suhteen, mitä ajattelen syistä pettämisen taustalla.

minä ajattelen niin, että niiiiiiiiiiiiin moni SUOMALAINEN nainen pitää miestään ihan yhtenä lapsista, yksinkertaisena mitäänosaamattomana tollona, itsestäänselvyytenä, välillä suorastaan rasitteena äitin ja lasten muuten mukavassa elämässä, että moni ansaitsisi potkun persiille, mutta kun mies on liian usein selkärangaton lähtemään ni sitten se mankuu työkaverinaisen kainaloon kokemaan hetken ihailua ja lämpöä

pahoittelut jos totuus sattuu.

Miksi sinun stereotypinen, kapeakatseinen totuutesi minuun sattuisi? Minä en tosin pidä tuota totuutena, sori nyt vaan taas, Sinä.

Ja jos tuo on sinun versiosi inhimillisistä syistä, joiden vuoksi pettämistä pitäisi ymmärtää, sekin on aivan oma valintasi.

Sitäkään en ole kovin usein kyllä omalla miesvaltaisella alallani kohdannut, että työkaverinaiset erityisesti ihailisivat ja lämmöllä kohtelisivat työkaverimiehiä, vaikka saattavat heidän sänkyynsä haksahtaakin. Yleensä siitä on seurannut aika kankeat ja hankalat, suorastaan vihamieliset välit. Mutta tämä on jo toinen juttu.

vaikea sanoa kun en ole työkaverin sänkyyn lähtenyt :) Mulla nuo kohtaamiset on herättäneet lähinnä surua. Itseasiassa sanoin juuri eräänä iltana miehelleni, kun unelmäät ohjelma pyöri taustalla kun laitettiin ruokaa, että tulee joskus surullinen olo noista nuorista ihmisistä joita kävelee kirkon ovista yhtenä siimana kesälauantaisin. Puolet päätyy eroon, vaikkei kukaan varmasti sitä tuossa hetkessä aikonut. Vaikka kuinka olisi se tahto ratkoa ongelmia yhdessä, moni ei siihen kykene. Ihmettelen tätä nöyryyden puutetta palstalle kirjoittavilla naisilla. Meitä on kaksi nuoruuden liittoa sössinyttä tässä (mun liitto ei päättynyt pettämiseen, vaikka petetyksikin tulin, vikaa olen löytänyt omastakin toiminnasta), asenne vähän vähemmän 'MINÄ TIEDÄN' ja enemmän 'minä koitan kuunnella'.

No minä myönnänkin, että huonosti jaksan kuunnella ukkomiesten sössötystä ja sänkyyn pyrkimistä, olen kaikille sanonut ihan saman kuin nyt täällä palstalla, että viepä kuule tuokin puhtisi kotiin, niin voit yllättyä tuloksista. Sano vaimollesi samat kauniit leperrykset, joita nyt yrität syöttää minulle.

Ja minähän se olen puhunut siitä, että mieluummin kuin ymmärrettäisiin pettämistä, yritettäisiin korjata sitä omaa liittoa. Ihan ilman tarvetta vieraaseen läheisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Oudohkoa on se, että sinä otat täällä mielipiteet hyökkäyksinä. Ja sori nyt vaan siitäkin, että en tajunnut, että vastaan Sinulle, vaan kerroin vain mielipiteeni tuosta iän ikuisesta fraasista, että parisuhteen ongelmat "synnyttää tarpeen vieraan läheisyydelle".

Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja kuunnellut 35 vuotta näitä selityksiä, miksi juuri tällä strategiapäivän illallisella kenellekin herralle on syntynyt tarve vieraan läheisyyteen. Se on, päinvastoin kuin näemmä sinulla, lisännyt jyrkkyyttäni sen suhteen, mitä ajattelen syistä pettämisen taustalla.

minä ajattelen niin, että niiiiiiiiiiiiin moni SUOMALAINEN nainen pitää miestään ihan yhtenä lapsista, yksinkertaisena mitäänosaamattomana tollona, itsestäänselvyytenä, välillä suorastaan rasitteena äitin ja lasten muuten mukavassa elämässä, että moni ansaitsisi potkun persiille, mutta kun mies on liian usein selkärangaton lähtemään ni sitten se mankuu työkaverinaisen kainaloon kokemaan hetken ihailua ja lämpöä

pahoittelut jos totuus sattuu.

Miksi sinun stereotypinen, kapeakatseinen totuutesi minuun sattuisi? Minä en tosin pidä tuota totuutena, sori nyt vaan taas, Sinä.

Ja jos tuo on sinun versiosi inhimillisistä syistä, joiden vuoksi pettämistä pitäisi ymmärtää, sekin on aivan oma valintasi.

Sitäkään en ole kovin usein kyllä omalla miesvaltaisella alallani kohdannut, että työkaverinaiset erityisesti ihailisivat ja lämmöllä kohtelisivat työkaverimiehiä, vaikka saattavat heidän sänkyynsä haksahtaakin. Yleensä siitä on seurannut aika kankeat ja hankalat, suorastaan vihamieliset välit. Mutta tämä on jo toinen juttu.

vaikea sanoa kun en ole työkaverin sänkyyn lähtenyt :) Mulla nuo kohtaamiset on herättäneet lähinnä surua. Itseasiassa sanoin juuri eräänä iltana miehelleni, kun unelmäät ohjelma pyöri taustalla kun laitettiin ruokaa, että tulee joskus surullinen olo noista nuorista ihmisistä joita kävelee kirkon ovista yhtenä siimana kesälauantaisin. Puolet päätyy eroon, vaikkei kukaan varmasti sitä tuossa hetkessä aikonut. Vaikka kuinka olisi se tahto ratkoa ongelmia yhdessä, moni ei siihen kykene. Ihmettelen tätä nöyryyden puutetta palstalle kirjoittavilla naisilla. Meitä on kaksi nuoruuden liittoa sössinyttä tässä (mun liitto ei päättynyt pettämiseen, vaikka petetyksikin tulin, vikaa olen löytänyt omastakin toiminnasta), asenne vähän vähemmän 'MINÄ TIEDÄN' ja enemmän 'minä koitan kuunnella'.

On vaikea kuunnella jos toinen antaa tahallaan itsestään valheellisen kuvan. Tällaisiakin miehiä oikeasti on jotka sitten ratkovat oman päänsä ongelmia pettämällä ja salasuhteilemalla mutta syyttävät siitä tietenkin petettyä.

tämäkin varmasti totta, monenlaisia tilanteita. Mitä noita varattujen lähestymisiä nähnyt, niin se joka haluaa vain tyydyttää seksiaddiktiotaan ei jää selittelemään mitään sen jälkeen kun huomaa, että tästä yrityksestä jäi vaan pää vetävän käteen. Ja niin kun joku aiemmin jo tuolla sanoi, ei ne varatut miehet kumppaneitaan oo moittineet, ihan yleistä elämäntilannettaan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Lisäksi kolmas/pettävä ei useinkaan tiedosta ja tajua, mitä tekee itselleen. Tarkoitan tällä nyt sitä, että se itsepetos on niin syvä, asiat ei muka ole mustavalkoisia, tunteet vain on niin syviä, ei ole koskaan tunnettu näin, täydellinen sielunkumppani, jne jne jne ja kaikki tämä salassa.

Se hiipii kaikkialle muuallekin elämään sitten. Yht'äkkiä huomaat, että et voikaan kertoa jostain jutusta, koska siinä voi olla paljastavia yksityiskohtia. Vedätkin sanasi takaisin, koska niistä voisi päätellä jotain. Osa on aiheellista varovaisuutta, osa silkkaa vainoharhaa. Mutta tämä kaikki etäännyttää sinua muista, olitpa itse parisuhteessa tai et, eli olitpa sitten kolmas tai parisuhteen osapuoli, peittelet elämääsi toisille.

Se on mielelle yllättävän raskasta. Jos parisuhteessa olet, siis pettävä osapuoli, on aika...minkä sanan nätisti sanoisi...toiverikasta kuvitella, että tämä ei heijastu parisuhteeseen ja jos lapsia on, koko perheeseen.

Tätähän se parisuhteen ei-pettäjä osapuoli tekee myös. Kertoo valheellista tarinaa avio onnesta, postaa onnea hehkuvia kuvia instagrammiin samalla kun parisuhde ei ole molemmin puolin onnellinen. Kaikilla meillä on tarinamme joihin uskomme ja joita haluamme ulospäin vahvistaa ja jotain piilottaa. Se on sitten jokaisen oma valinta millaisten tarinoiden ja totuuksien keskellä haluaa elää. En hyväksy pettämistä, en toisia naisia/miehiä mutta ihmettelen miksi jotkut haluavat elää parisuhteessa mihin toinen ei ole sitoutunut ja oikeuttavat sillä yhtälailla vahingollisen käytöksensä.

Tarkoitatko, että on vahingollista laittaa se kuva, jossa on molempien varpaat, skumppapullo ja taustalla auringonlasku tägillä "ihana ilta mökillä"?

Siinä on vain se juttu, että siellä on ne varpaat, skumppapullo ja auringonlasku. Vaikka se kakkosta harmittaisikin, mokoma valehtelu.

Me asuttiin ex-miehen kanssa yhdessä vielä reilun vuoden yhdessä eron jälkeen syistä mitä en nyt tässä ala avaamaan. Meillä oli aivan hyvät välit ja lasten takia koetettiin pitää normaalista perhe-elämästä kiinni, vaikkei jaettukaan yhteistä makkaria ja miehellä oli jo uusi tapailukumppanikin.

Ihan varmaan päivitin jotain mökki- tai reissukuvia ja muistaakseni jostain ravintolaillallisistakin. Miksen olisi? Päivitinhän niitä muidenkin ihmisten seurassa.

Sulla on paha olo. Nyt rauhallisesti.

Vaikuttaa siltä, että kirjoitus aiheutti pahaa oloa lähinnä sinussa. Näin se kuule monen pitkän parisuhteen päätös menee; rauhallinen liukuma perhe-elämästä erillisten makkareiden kautta lopulta erillisiin elämiin. Lasten isä on jo naimisissakin mut käydään me silti lasten päättäjäisissä yhdessä jätskillä. Saatanpa päivittää taas kuvan someenkin.

Jep, aivan omituinenhan oli koko alkuperäinen väite, että someen laitetut kuvat ovat vahingollisia, eikä taidettu vastausta saada siihen kysymykseen, ketä ne vahingoittavat.

Olisko siinä ajettu sitä takaa että enemmän voisi jotkut keskittyä siihen parisuhteen molemminpuolisen hyvinvoinnin rakentamiseen ja vähemmän siihen miltä se näyttää ulospäin. Ei kai siinä mitään pahaa ole, että kertoo ulospäin mukavista asioista elämässä, mut siinä taas on jos ainoa tavoite on esittää jotain ulkopuolisille vailla mitään mielenkiintoa siihen miten suhteen sisällä itodellisuudessa sujuu.

Kummallakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Oudohkoa on se, että sinä otat täällä mielipiteet hyökkäyksinä. Ja sori nyt vaan siitäkin, että en tajunnut, että vastaan Sinulle, vaan kerroin vain mielipiteeni tuosta iän ikuisesta fraasista, että parisuhteen ongelmat "synnyttää tarpeen vieraan läheisyydelle".

Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja kuunnellut 35 vuotta näitä selityksiä, miksi juuri tällä strategiapäivän illallisella kenellekin herralle on syntynyt tarve vieraan läheisyyteen. Se on, päinvastoin kuin näemmä sinulla, lisännyt jyrkkyyttäni sen suhteen, mitä ajattelen syistä pettämisen taustalla.

minä ajattelen niin, että niiiiiiiiiiiiin moni SUOMALAINEN nainen pitää miestään ihan yhtenä lapsista, yksinkertaisena mitäänosaamattomana tollona, itsestäänselvyytenä, välillä suorastaan rasitteena äitin ja lasten muuten mukavassa elämässä, että moni ansaitsisi potkun persiille, mutta kun mies on liian usein selkärangaton lähtemään ni sitten se mankuu työkaverinaisen kainaloon kokemaan hetken ihailua ja lämpöä

pahoittelut jos totuus sattuu.

Palstan päivystävä valheellisena tossukkana suhteissa ollut sarjapettäjä hermostui. Jepjep.

musta tässä ei kumpaakaan osapuolta juur kehuttu..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Jep, annatko tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan lähteen suomalaisella aineistolla tuohon vihjaukseesi. Älä oikeesti jaksa suoltaa valheita. Ei niitä missään uskota.

Vai että tieteellinen :) En nyt tiedä onko tätä tieteellisesti tutkittu, vaikka kai tämä voisi olla joku gradun aihe jossain tiedekunnassa. Nyt kuitenkin luulen, että joudumme tyytymään kyselytutkimuksiin:

https://www.voice.fi/suhteet/a-184138

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/millainen-ihminen-on-uskoton-10-yll…

Tai väestöliiton tutkimukseen:

"Keskimäärin joka kolmas parisuhteessa olevista on pettänyt puolisoaan. Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköldin mukaan miehistä pettää noin 39 prosenttia ja naisista 30 prosenttia"

Riippuu siis aivan ystäviesi ikäjakaumasta joudutko poistamaan heistä puolet vai vain kolmasosan elämästäsi :)

Väestöliiton tutkimus osoittaa noin 5 prosenttia nuorissa ikäluokissa avo-/avioliitossa olevista. Vanhemmissa lievästi enemmän kuitenkin alle selvästi alle 10 prosenttia. Erillisuhteissa luvut sitten 40 prosentin luokkaa kyllä läpi ikähaitarin. Erillissuhteessa asuvia joilla yhteinen lapsi taas äärettömän vähän.

Joten kyllä väite että puolet pettäisi avio-/avoliitossaan on valheellinen ja sitä pettämiseen kannustavat käyttävät somessa jatkuvasti perustellen sillä omaa käytöstään.

eli Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköld valehtelee ehkä perustellakseen omaa käytöstään?

Sinähän siteeraat tutkimuksen kysymystä "kuinka moni on ollut uskoton parisuhteessaan VIIMEISEN VUODEN aikana" https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/uskollisuus-lisaantyy/. Pettäjille sinänsä mukava uutinen, että tämä alemman luokan kansalaisuus nollaantuu siis vuoden jälkeen :'D

Kun luet hengitettyäsi hetken syvään hieman pidemmälle, huomaat, että tulokset ovat jo kovin erilaiset kun kysytään oletko ollut uskoton NYKYISESSÄ suhteessasi KOSKAAN. Ja sitten kun kysytään oletko ollut uskoton koskaan, luvut ovatkin jo mainitsemani noin joka toinen.

Tutkimuksesta myös selviää, että 70% tapauksissa puoliso ei tiennyt pettämisestä.

Niin. Oletko ollut uskoton koskaan kysymys kattaakon sitten ihmisen koko elämän jossa teini-ikä lasketaan mukaan. Mutta taitavaa vääristelyä sinulta. Ketju koskee perheitä ei teinejä.

sinä siirtelet taas maalitolppia mieleiseesi asentoon, bah, typical.

"nykyisen avo- tai avioliittonsa aikana muita seksisuhteita, niin tähän vastasi vuonna 2015 myöntävästi 22 prosenttia naimisissa olleista miehistä ja 13 prosenttia vastaavista naisista." Avoliitossa uskottomuus oli hieman harvinaisempaa.

Puolison uskottomuuden hyväksyisi puolestaan alle 10%

Noin 70% uskottomuudesta jää puolisolta piiloon.

Oh well..

Maalitolppien siirtelyä? Joo, ymmärrän motiivisi asiassa.

no sitähän se nimenomaan on. Minkälaiset lukemat saisit jos rajaisit vielä, että tää koskee nyt vaan ensimmäisiä avio/avoliittoja? Tai että tässä puhuttiin nyt vaan heteroliitoista. Tai sellaisista liitoista joissa ei käytetä päihteitä. Hei seurakunnan aktiivijäsenten liitot voisi olla hyvä mittari.

Jos luet vähän taaksepäin selviää, että joku aikoi poistaa elämästään joka ikisen pettämiseen joskus syyllistyneen. Hänelle kommentoitiin, että varaudu sitten siihen että piirisi kutistuu puoleen. Jos hän olisi kertonut, että hän aikoo poistaa elämästään jokaisen perheellisen, nykyisessä liitossaan viimeisen vuoden aikana pettäneen, niin sitten ei tarvitsisi häätää kuin joka kymmenes.

Sulla taisi mennä aihe ihon alle oikein kunnolla. Mistä se oikein kumpuaa? Jos sulla on vaikka teini-ikäisiä lapsia ja olet pettänyt heidän vanhempaansa niin mitä sanot silloin lapsellesi kuin häntä mahdollisesti petetään. Sanotko vaan että sellaista sattuu ja asia ei koskaan ole pettäjän syy?

Olen eri, mutta ei kai tuossa kantaa otettu siihen kenen syy.

Toivoisin ettei kenenkään vanhemmat lähtis ihan hirveästi ottamaan kantaa lapsensa suhteisiin tai osottelemaan syyllisiä, ellei tietty kyse ole väkivallasta tms vakavammasta. Tämä omakohtaisen kokemuksen kautta kun erossa niin oma vanhempi kun entisen kumppaninkin toinen vanhemmista otti 'hieman' liikaa roolia meidän aikuisten lasten erossa. Ei siitä mitään hyvää seurannut.

Jos vaikka lohduttais ja tukisi lasta omissa päätöksissään. Koettais kasvattaa lapsen omanarvontuntoa niin et hän itsekin huomaa, ettei kaikenlaiseen kohteluun tarvi tyytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Jep, annatko tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan lähteen suomalaisella aineistolla tuohon vihjaukseesi. Älä oikeesti jaksa suoltaa valheita. Ei niitä missään uskota.

Vai että tieteellinen :) En nyt tiedä onko tätä tieteellisesti tutkittu, vaikka kai tämä voisi olla joku gradun aihe jossain tiedekunnassa. Nyt kuitenkin luulen, että joudumme tyytymään kyselytutkimuksiin:

https://www.voice.fi/suhteet/a-184138

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/millainen-ihminen-on-uskoton-10-yll…

Tai väestöliiton tutkimukseen:

"Keskimäärin joka kolmas parisuhteessa olevista on pettänyt puolisoaan. Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköldin mukaan miehistä pettää noin 39 prosenttia ja naisista 30 prosenttia"

Riippuu siis aivan ystäviesi ikäjakaumasta joudutko poistamaan heistä puolet vai vain kolmasosan elämästäsi :)

Väestöliiton tutkimus osoittaa noin 5 prosenttia nuorissa ikäluokissa avo-/avioliitossa olevista. Vanhemmissa lievästi enemmän kuitenkin alle selvästi alle 10 prosenttia. Erillisuhteissa luvut sitten 40 prosentin luokkaa kyllä läpi ikähaitarin. Erillissuhteessa asuvia joilla yhteinen lapsi taas äärettömän vähän.

Joten kyllä väite että puolet pettäisi avio-/avoliitossaan on valheellinen ja sitä pettämiseen kannustavat käyttävät somessa jatkuvasti perustellen sillä omaa käytöstään.

eli Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköld valehtelee ehkä perustellakseen omaa käytöstään?

Sinähän siteeraat tutkimuksen kysymystä "kuinka moni on ollut uskoton parisuhteessaan VIIMEISEN VUODEN aikana" https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/uskollisuus-lisaantyy/. Pettäjille sinänsä mukava uutinen, että tämä alemman luokan kansalaisuus nollaantuu siis vuoden jälkeen :'D

Kun luet hengitettyäsi hetken syvään hieman pidemmälle, huomaat, että tulokset ovat jo kovin erilaiset kun kysytään oletko ollut uskoton NYKYISESSÄ suhteessasi KOSKAAN. Ja sitten kun kysytään oletko ollut uskoton koskaan, luvut ovatkin jo mainitsemani noin joka toinen.

Tutkimuksesta myös selviää, että 70% tapauksissa puoliso ei tiennyt pettämisestä.

Niin. Oletko ollut uskoton koskaan kysymys kattaakon sitten ihmisen koko elämän jossa teini-ikä lasketaan mukaan. Mutta taitavaa vääristelyä sinulta. Ketju koskee perheitä ei teinejä.

sinä siirtelet taas maalitolppia mieleiseesi asentoon, bah, typical.

"nykyisen avo- tai avioliittonsa aikana muita seksisuhteita, niin tähän vastasi vuonna 2015 myöntävästi 22 prosenttia naimisissa olleista miehistä ja 13 prosenttia vastaavista naisista." Avoliitossa uskottomuus oli hieman harvinaisempaa.

Puolison uskottomuuden hyväksyisi puolestaan alle 10%

Noin 70% uskottomuudesta jää puolisolta piiloon.

Oh well..

Maalitolppien siirtelyä? Joo, ymmärrän motiivisi asiassa.

no sitähän se nimenomaan on. Minkälaiset lukemat saisit jos rajaisit vielä, että tää koskee nyt vaan ensimmäisiä avio/avoliittoja? Tai että tässä puhuttiin nyt vaan heteroliitoista. Tai sellaisista liitoista joissa ei käytetä päihteitä. Hei seurakunnan aktiivijäsenten liitot voisi olla hyvä mittari.

Jos luet vähän taaksepäin selviää, että joku aikoi poistaa elämästään joka ikisen pettämiseen joskus syyllistyneen. Hänelle kommentoitiin, että varaudu sitten siihen että piirisi kutistuu puoleen. Jos hän olisi kertonut, että hän aikoo poistaa elämästään jokaisen perheellisen, nykyisessä liitossaan viimeisen vuoden aikana pettäneen, niin sitten ei tarvitsisi häätää kuin joka kymmenes.

Sulla taisi mennä aihe ihon alle oikein kunnolla. Mistä se oikein kumpuaa? Jos sulla on vaikka teini-ikäisiä lapsia ja olet pettänyt heidän vanhempaansa niin mitä sanot silloin lapsellesi kuin häntä mahdollisesti petetään. Sanotko vaan että sellaista sattuu ja asia ei koskaan ole pettäjän syy?

Olen eri, mutta ei kai tuossa kantaa otettu siihen kenen syy.

Toivoisin ettei kenenkään vanhemmat lähtis ihan hirveästi ottamaan kantaa lapsensa suhteisiin tai osottelemaan syyllisiä, ellei tietty kyse ole väkivallasta tms vakavammasta. Tämä omakohtaisen kokemuksen kautta kun erossa niin oma vanhempi kun entisen kumppaninkin toinen vanhemmista otti 'hieman' liikaa roolia meidän aikuisten lasten erossa. Ei siitä mitään hyvää seurannut.

Jos vaikka lohduttais ja tukisi lasta omissa päätöksissään. Koettais kasvattaa lapsen omanarvontuntoa niin et hän itsekin huomaa, ettei kaikenlaiseen kohteluun tarvi tyytyä.

Toisissa tilanteissa on hyvä jos vaikka mies on omalla salasuhteilullaan aiheuttanut eron niin silloin palautetta miehelle voi tulla kaikilta suunnilta. Se on otettava nöyrästi vastaan ja mietittävä tekojaan. Turha selittely pois. Mutta pettäjämiehet ovatkin luusereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Sivusta, mutta itselläkin se meni vähän tuohon suuntaan, että vasta ulkopuolinen ihastus antoi sen lopullisen sysäyksen toksisen suhteen jättämiselle. Joskus se ihastuksen huuma saa ehkä tekemään asioita jotka kaduttaa, mutta joskus se puskee myös tekemään välttämättömiä ratkaisuja joihin ei muuten olisi ollut voimia.

Toinenkin sivusta, mutta eipä tuo millään tavalla erikoista ole, useimmiten kai se noin menee, että mennään sieltä, missä aita on matalin kuin että aletaan työstämään omaa elämää suoraselkäisesti eteenpäin.

Eihän nämä nyt välttämättä ole edes toistensa poissulkevia vaihtoehtoja siinä mielessä, ettei toiseen ihastuminen ja sen rohkaisemana toksisesta suhteesta irrottautuminen tarkoita automaattisesti pettämistä. Tärkein tapahtuu siellä tunnetasolla. Sairas rakkaus loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Jep, annatko tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan lähteen suomalaisella aineistolla tuohon vihjaukseesi. Älä oikeesti jaksa suoltaa valheita. Ei niitä missään uskota.

Vai että tieteellinen :) En nyt tiedä onko tätä tieteellisesti tutkittu, vaikka kai tämä voisi olla joku gradun aihe jossain tiedekunnassa. Nyt kuitenkin luulen, että joudumme tyytymään kyselytutkimuksiin:

https://www.voice.fi/suhteet/a-184138

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/millainen-ihminen-on-uskoton-10-yll…

Tai väestöliiton tutkimukseen:

"Keskimäärin joka kolmas parisuhteessa olevista on pettänyt puolisoaan. Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköldin mukaan miehistä pettää noin 39 prosenttia ja naisista 30 prosenttia"

Riippuu siis aivan ystäviesi ikäjakaumasta joudutko poistamaan heistä puolet vai vain kolmasosan elämästäsi :)

Väestöliiton tutkimus osoittaa noin 5 prosenttia nuorissa ikäluokissa avo-/avioliitossa olevista. Vanhemmissa lievästi enemmän kuitenkin alle selvästi alle 10 prosenttia. Erillisuhteissa luvut sitten 40 prosentin luokkaa kyllä läpi ikähaitarin. Erillissuhteessa asuvia joilla yhteinen lapsi taas äärettömän vähän.

Joten kyllä väite että puolet pettäisi avio-/avoliitossaan on valheellinen ja sitä pettämiseen kannustavat käyttävät somessa jatkuvasti perustellen sillä omaa käytöstään.

eli Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköld valehtelee ehkä perustellakseen omaa käytöstään?

Sinähän siteeraat tutkimuksen kysymystä "kuinka moni on ollut uskoton parisuhteessaan VIIMEISEN VUODEN aikana" https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/uskollisuus-lisaantyy/. Pettäjille sinänsä mukava uutinen, että tämä alemman luokan kansalaisuus nollaantuu siis vuoden jälkeen :'D

Kun luet hengitettyäsi hetken syvään hieman pidemmälle, huomaat, että tulokset ovat jo kovin erilaiset kun kysytään oletko ollut uskoton NYKYISESSÄ suhteessasi KOSKAAN. Ja sitten kun kysytään oletko ollut uskoton koskaan, luvut ovatkin jo mainitsemani noin joka toinen.

Tutkimuksesta myös selviää, että 70% tapauksissa puoliso ei tiennyt pettämisestä.

Niin. Oletko ollut uskoton koskaan kysymys kattaakon sitten ihmisen koko elämän jossa teini-ikä lasketaan mukaan. Mutta taitavaa vääristelyä sinulta. Ketju koskee perheitä ei teinejä.

sinä siirtelet taas maalitolppia mieleiseesi asentoon, bah, typical.

"nykyisen avo- tai avioliittonsa aikana muita seksisuhteita, niin tähän vastasi vuonna 2015 myöntävästi 22 prosenttia naimisissa olleista miehistä ja 13 prosenttia vastaavista naisista." Avoliitossa uskottomuus oli hieman harvinaisempaa.

Puolison uskottomuuden hyväksyisi puolestaan alle 10%

Noin 70% uskottomuudesta jää puolisolta piiloon.

Oh well..

Maalitolppien siirtelyä? Joo, ymmärrän motiivisi asiassa.

no sitähän se nimenomaan on. Minkälaiset lukemat saisit jos rajaisit vielä, että tää koskee nyt vaan ensimmäisiä avio/avoliittoja? Tai että tässä puhuttiin nyt vaan heteroliitoista. Tai sellaisista liitoista joissa ei käytetä päihteitä. Hei seurakunnan aktiivijäsenten liitot voisi olla hyvä mittari.

Jos luet vähän taaksepäin selviää, että joku aikoi poistaa elämästään joka ikisen pettämiseen joskus syyllistyneen. Hänelle kommentoitiin, että varaudu sitten siihen että piirisi kutistuu puoleen. Jos hän olisi kertonut, että hän aikoo poistaa elämästään jokaisen perheellisen, nykyisessä liitossaan viimeisen vuoden aikana pettäneen, niin sitten ei tarvitsisi häätää kuin joka kymmenes.

Sulla taisi mennä aihe ihon alle oikein kunnolla. Mistä se oikein kumpuaa? Jos sulla on vaikka teini-ikäisiä lapsia ja olet pettänyt heidän vanhempaansa niin mitä sanot silloin lapsellesi kuin häntä mahdollisesti petetään. Sanotko vaan että sellaista sattuu ja asia ei koskaan ole pettäjän syy?

Olen eri, mutta ei kai tuossa kantaa otettu siihen kenen syy.

Toivoisin ettei kenenkään vanhemmat lähtis ihan hirveästi ottamaan kantaa lapsensa suhteisiin tai osottelemaan syyllisiä, ellei tietty kyse ole väkivallasta tms vakavammasta. Tämä omakohtaisen kokemuksen kautta kun erossa niin oma vanhempi kun entisen kumppaninkin toinen vanhemmista otti 'hieman' liikaa roolia meidän aikuisten lasten erossa. Ei siitä mitään hyvää seurannut.

Jos vaikka lohduttais ja tukisi lasta omissa päätöksissään. Koettais kasvattaa lapsen omanarvontuntoa niin et hän itsekin huomaa, ettei kaikenlaiseen kohteluun tarvi tyytyä.

Toisissa tilanteissa on hyvä jos vaikka mies on omalla salasuhteilullaan aiheuttanut eron niin silloin palautetta miehelle voi tulla kaikilta suunnilta. Se on otettava nöyrästi vastaan ja mietittävä tekojaan. Turha selittely pois. Mutta pettäjämiehet ovatkin luusereita.

Tosi oudoissa porukoissa te liikutte. Ei meillä ole tarvetta ryhtyä muiden ihmisten yksityiselämän kivittelijöiksi ainakaan noin suuressa mittakaavassa. Kahden kesken voi toki todeta, että toi ei ole ok ja hoida asia. Mutta tuollaista kaikilta suunnilta ryöpyttämistä en tajua. Liekö pelkkä voimafantasia.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Naisten kesken pitäisi olla sellaista solidaarisuutta, että varattua ei yritetä.

Nimittäin monessa parisuhteessa ei ole mitään vikaa, vaan tilaisuus tekee varkaan.

Näiden kakkosnaisten osalta valitettavasti toivon, että joutuvat itse kokemaan saman.

Ai sen, että petollinen mies jää kiinni? No todellakin toivon että noin käy, jos erehdyn yhteen ihmisen kanssa joka ei pysty ottamaan vastuuta omista tekemisistään.

Jos kone että tilaisuus tekee varkaan, niin silloin on parempi suosiolla pysyä avoimissa suhteissa eikä edes luvata uskollisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Jep, annatko tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan lähteen suomalaisella aineistolla tuohon vihjaukseesi. Älä oikeesti jaksa suoltaa valheita. Ei niitä missään uskota.

Vai että tieteellinen :) En nyt tiedä onko tätä tieteellisesti tutkittu, vaikka kai tämä voisi olla joku gradun aihe jossain tiedekunnassa. Nyt kuitenkin luulen, että joudumme tyytymään kyselytutkimuksiin:

https://www.voice.fi/suhteet/a-184138

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/millainen-ihminen-on-uskoton-10-yll…

Tai väestöliiton tutkimukseen:

"Keskimäärin joka kolmas parisuhteessa olevista on pettänyt puolisoaan. Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköldin mukaan miehistä pettää noin 39 prosenttia ja naisista 30 prosenttia"

Riippuu siis aivan ystäviesi ikäjakaumasta joudutko poistamaan heistä puolet vai vain kolmasosan elämästäsi :)

Väestöliiton tutkimus osoittaa noin 5 prosenttia nuorissa ikäluokissa avo-/avioliitossa olevista. Vanhemmissa lievästi enemmän kuitenkin alle selvästi alle 10 prosenttia. Erillisuhteissa luvut sitten 40 prosentin luokkaa kyllä läpi ikähaitarin. Erillissuhteessa asuvia joilla yhteinen lapsi taas äärettömän vähän.

Joten kyllä väite että puolet pettäisi avio-/avoliitossaan on valheellinen ja sitä pettämiseen kannustavat käyttävät somessa jatkuvasti perustellen sillä omaa käytöstään.

eli Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköld valehtelee ehkä perustellakseen omaa käytöstään?

Sinähän siteeraat tutkimuksen kysymystä "kuinka moni on ollut uskoton parisuhteessaan VIIMEISEN VUODEN aikana" https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/uskollisuus-lisaantyy/. Pettäjille sinänsä mukava uutinen, että tämä alemman luokan kansalaisuus nollaantuu siis vuoden jälkeen :'D

Kun luet hengitettyäsi hetken syvään hieman pidemmälle, huomaat, että tulokset ovat jo kovin erilaiset kun kysytään oletko ollut uskoton NYKYISESSÄ suhteessasi KOSKAAN. Ja sitten kun kysytään oletko ollut uskoton koskaan, luvut ovatkin jo mainitsemani noin joka toinen.

Tutkimuksesta myös selviää, että 70% tapauksissa puoliso ei tiennyt pettämisestä.

Niin. Oletko ollut uskoton koskaan kysymys kattaakon sitten ihmisen koko elämän jossa teini-ikä lasketaan mukaan. Mutta taitavaa vääristelyä sinulta. Ketju koskee perheitä ei teinejä.

sinä siirtelet taas maalitolppia mieleiseesi asentoon, bah, typical.

"nykyisen avo- tai avioliittonsa aikana muita seksisuhteita, niin tähän vastasi vuonna 2015 myöntävästi 22 prosenttia naimisissa olleista miehistä ja 13 prosenttia vastaavista naisista." Avoliitossa uskottomuus oli hieman harvinaisempaa.

Puolison uskottomuuden hyväksyisi puolestaan alle 10%

Noin 70% uskottomuudesta jää puolisolta piiloon.

Oh well..

Maalitolppien siirtelyä? Joo, ymmärrän motiivisi asiassa.

no sitähän se nimenomaan on. Minkälaiset lukemat saisit jos rajaisit vielä, että tää koskee nyt vaan ensimmäisiä avio/avoliittoja? Tai että tässä puhuttiin nyt vaan heteroliitoista. Tai sellaisista liitoista joissa ei käytetä päihteitä. Hei seurakunnan aktiivijäsenten liitot voisi olla hyvä mittari.

Jos luet vähän taaksepäin selviää, että joku aikoi poistaa elämästään joka ikisen pettämiseen joskus syyllistyneen. Hänelle kommentoitiin, että varaudu sitten siihen että piirisi kutistuu puoleen. Jos hän olisi kertonut, että hän aikoo poistaa elämästään jokaisen perheellisen, nykyisessä liitossaan viimeisen vuoden aikana pettäneen, niin sitten ei tarvitsisi häätää kuin joka kymmenes.

Sulla taisi mennä aihe ihon alle oikein kunnolla. Mistä se oikein kumpuaa? Jos sulla on vaikka teini-ikäisiä lapsia ja olet pettänyt heidän vanhempaansa niin mitä sanot silloin lapsellesi kuin häntä mahdollisesti petetään. Sanotko vaan että sellaista sattuu ja asia ei koskaan ole pettäjän syy?

Olen eri, mutta ei kai tuossa kantaa otettu siihen kenen syy.

Toivoisin ettei kenenkään vanhemmat lähtis ihan hirveästi ottamaan kantaa lapsensa suhteisiin tai osottelemaan syyllisiä, ellei tietty kyse ole väkivallasta tms vakavammasta. Tämä omakohtaisen kokemuksen kautta kun erossa niin oma vanhempi kun entisen kumppaninkin toinen vanhemmista otti 'hieman' liikaa roolia meidän aikuisten lasten erossa. Ei siitä mitään hyvää seurannut.

Jos vaikka lohduttais ja tukisi lasta omissa päätöksissään. Koettais kasvattaa lapsen omanarvontuntoa niin et hän itsekin huomaa, ettei kaikenlaiseen kohteluun tarvi tyytyä.

Toisissa tilanteissa on hyvä jos vaikka mies on omalla salasuhteilullaan aiheuttanut eron niin silloin palautetta miehelle voi tulla kaikilta suunnilta. Se on otettava nöyrästi vastaan ja mietittävä tekojaan. Turha selittely pois. Mutta pettäjämiehet ovatkin luusereita.

Tosi oudoissa porukoissa te liikutte. Ei meillä ole tarvetta ryhtyä muiden ihmisten yksityiselämän kivittelijöiksi ainakaan noin suuressa mittakaavassa. Kahden kesken voi toki todeta, että toi ei ole ok ja hoida asia. Mutta tuollaista kaikilta suunnilta ryöpyttämistä en tajua. Liekö pelkkä voimafantasia.

-eri

Totta. Vain täysin todellisuudesta vieraantunut hehkuttaa omaa pettämistään ympäriinsä. Ehkä se on joku voimafantasia. Mutta näitähän joissain sairaissa piireissä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Jep, annatko tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan lähteen suomalaisella aineistolla tuohon vihjaukseesi. Älä oikeesti jaksa suoltaa valheita. Ei niitä missään uskota.

Vai että tieteellinen :) En nyt tiedä onko tätä tieteellisesti tutkittu, vaikka kai tämä voisi olla joku gradun aihe jossain tiedekunnassa. Nyt kuitenkin luulen, että joudumme tyytymään kyselytutkimuksiin:

https://www.voice.fi/suhteet/a-184138

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/millainen-ihminen-on-uskoton-10-yll…

Tai väestöliiton tutkimukseen:

"Keskimäärin joka kolmas parisuhteessa olevista on pettänyt puolisoaan. Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköldin mukaan miehistä pettää noin 39 prosenttia ja naisista 30 prosenttia"

Riippuu siis aivan ystäviesi ikäjakaumasta joudutko poistamaan heistä puolet vai vain kolmasosan elämästäsi :)

Väestöliiton tutkimus osoittaa noin 5 prosenttia nuorissa ikäluokissa avo-/avioliitossa olevista. Vanhemmissa lievästi enemmän kuitenkin alle selvästi alle 10 prosenttia. Erillisuhteissa luvut sitten 40 prosentin luokkaa kyllä läpi ikähaitarin. Erillissuhteessa asuvia joilla yhteinen lapsi taas äärettömän vähän.

Joten kyllä väite että puolet pettäisi avio-/avoliitossaan on valheellinen ja sitä pettämiseen kannustavat käyttävät somessa jatkuvasti perustellen sillä omaa käytöstään.

eli Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköld valehtelee ehkä perustellakseen omaa käytöstään?

Sinähän siteeraat tutkimuksen kysymystä "kuinka moni on ollut uskoton parisuhteessaan VIIMEISEN VUODEN aikana" https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/uskollisuus-lisaantyy/. Pettäjille sinänsä mukava uutinen, että tämä alemman luokan kansalaisuus nollaantuu siis vuoden jälkeen :'D

Kun luet hengitettyäsi hetken syvään hieman pidemmälle, huomaat, että tulokset ovat jo kovin erilaiset kun kysytään oletko ollut uskoton NYKYISESSÄ suhteessasi KOSKAAN. Ja sitten kun kysytään oletko ollut uskoton koskaan, luvut ovatkin jo mainitsemani noin joka toinen.

Tutkimuksesta myös selviää, että 70% tapauksissa puoliso ei tiennyt pettämisestä.

Niin. Oletko ollut uskoton koskaan kysymys kattaakon sitten ihmisen koko elämän jossa teini-ikä lasketaan mukaan. Mutta taitavaa vääristelyä sinulta. Ketju koskee perheitä ei teinejä.

sinä siirtelet taas maalitolppia mieleiseesi asentoon, bah, typical.

"nykyisen avo- tai avioliittonsa aikana muita seksisuhteita, niin tähän vastasi vuonna 2015 myöntävästi 22 prosenttia naimisissa olleista miehistä ja 13 prosenttia vastaavista naisista." Avoliitossa uskottomuus oli hieman harvinaisempaa.

Puolison uskottomuuden hyväksyisi puolestaan alle 10%

Noin 70% uskottomuudesta jää puolisolta piiloon.

Oh well..

Maalitolppien siirtelyä? Joo, ymmärrän motiivisi asiassa.

no sitähän se nimenomaan on. Minkälaiset lukemat saisit jos rajaisit vielä, että tää koskee nyt vaan ensimmäisiä avio/avoliittoja? Tai että tässä puhuttiin nyt vaan heteroliitoista. Tai sellaisista liitoista joissa ei käytetä päihteitä. Hei seurakunnan aktiivijäsenten liitot voisi olla hyvä mittari.

Jos luet vähän taaksepäin selviää, että joku aikoi poistaa elämästään joka ikisen pettämiseen joskus syyllistyneen. Hänelle kommentoitiin, että varaudu sitten siihen että piirisi kutistuu puoleen. Jos hän olisi kertonut, että hän aikoo poistaa elämästään jokaisen perheellisen, nykyisessä liitossaan viimeisen vuoden aikana pettäneen, niin sitten ei tarvitsisi häätää kuin joka kymmenes.

Sulla taisi mennä aihe ihon alle oikein kunnolla. Mistä se oikein kumpuaa? Jos sulla on vaikka teini-ikäisiä lapsia ja olet pettänyt heidän vanhempaansa niin mitä sanot silloin lapsellesi kuin häntä mahdollisesti petetään. Sanotko vaan että sellaista sattuu ja asia ei koskaan ole pettäjän syy?

Olen eri, mutta ei kai tuossa kantaa otettu siihen kenen syy.

Toivoisin ettei kenenkään vanhemmat lähtis ihan hirveästi ottamaan kantaa lapsensa suhteisiin tai osottelemaan syyllisiä, ellei tietty kyse ole väkivallasta tms vakavammasta. Tämä omakohtaisen kokemuksen kautta kun erossa niin oma vanhempi kun entisen kumppaninkin toinen vanhemmista otti 'hieman' liikaa roolia meidän aikuisten lasten erossa. Ei siitä mitään hyvää seurannut.

Jos vaikka lohduttais ja tukisi lasta omissa päätöksissään. Koettais kasvattaa lapsen omanarvontuntoa niin et hän itsekin huomaa, ettei kaikenlaiseen kohteluun tarvi tyytyä.

Toisissa tilanteissa on hyvä jos vaikka mies on omalla salasuhteilullaan aiheuttanut eron niin silloin palautetta miehelle voi tulla kaikilta suunnilta. Se on otettava nöyrästi vastaan ja mietittävä tekojaan. Turha selittely pois. Mutta pettäjämiehet ovatkin luusereita.

Tosi oudoissa porukoissa te liikutte. Ei meillä ole tarvetta ryhtyä muiden ihmisten yksityiselämän kivittelijöiksi ainakaan noin suuressa mittakaavassa. Kahden kesken voi toki todeta, että toi ei ole ok ja hoida asia. Mutta tuollaista kaikilta suunnilta ryöpyttämistä en tajua. Liekö pelkkä voimafantasia.

-eri

Totta. Vain täysin todellisuudesta vieraantunut hehkuttaa omaa pettämistään ympäriinsä. Ehkä se on joku voimafantasia. Mutta näitähän joissain sairaissa piireissä on.

Kuka hehkuttamisesta on puhunut? Usein ne vaan tuppaavat paljastumaan, etenkin tiiviimmissä ympyröissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Jep, annatko tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan lähteen suomalaisella aineistolla tuohon vihjaukseesi. Älä oikeesti jaksa suoltaa valheita. Ei niitä missään uskota.

Vai että tieteellinen :) En nyt tiedä onko tätä tieteellisesti tutkittu, vaikka kai tämä voisi olla joku gradun aihe jossain tiedekunnassa. Nyt kuitenkin luulen, että joudumme tyytymään kyselytutkimuksiin:

https://www.voice.fi/suhteet/a-184138

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/millainen-ihminen-on-uskoton-10-yll…

Tai väestöliiton tutkimukseen:

"Keskimäärin joka kolmas parisuhteessa olevista on pettänyt puolisoaan. Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköldin mukaan miehistä pettää noin 39 prosenttia ja naisista 30 prosenttia"

Riippuu siis aivan ystäviesi ikäjakaumasta joudutko poistamaan heistä puolet vai vain kolmasosan elämästäsi :)

Väestöliiton tutkimus osoittaa noin 5 prosenttia nuorissa ikäluokissa avo-/avioliitossa olevista. Vanhemmissa lievästi enemmän kuitenkin alle selvästi alle 10 prosenttia. Erillisuhteissa luvut sitten 40 prosentin luokkaa kyllä läpi ikähaitarin. Erillissuhteessa asuvia joilla yhteinen lapsi taas äärettömän vähän.

Joten kyllä väite että puolet pettäisi avio-/avoliitossaan on valheellinen ja sitä pettämiseen kannustavat käyttävät somessa jatkuvasti perustellen sillä omaa käytöstään.

eli Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköld valehtelee ehkä perustellakseen omaa käytöstään?

Sinähän siteeraat tutkimuksen kysymystä "kuinka moni on ollut uskoton parisuhteessaan VIIMEISEN VUODEN aikana" https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/uskollisuus-lisaantyy/. Pettäjille sinänsä mukava uutinen, että tämä alemman luokan kansalaisuus nollaantuu siis vuoden jälkeen :'D

Kun luet hengitettyäsi hetken syvään hieman pidemmälle, huomaat, että tulokset ovat jo kovin erilaiset kun kysytään oletko ollut uskoton NYKYISESSÄ suhteessasi KOSKAAN. Ja sitten kun kysytään oletko ollut uskoton koskaan, luvut ovatkin jo mainitsemani noin joka toinen.

Tutkimuksesta myös selviää, että 70% tapauksissa puoliso ei tiennyt pettämisestä.

Niin. Oletko ollut uskoton koskaan kysymys kattaakon sitten ihmisen koko elämän jossa teini-ikä lasketaan mukaan. Mutta taitavaa vääristelyä sinulta. Ketju koskee perheitä ei teinejä.

sinä siirtelet taas maalitolppia mieleiseesi asentoon, bah, typical.

"nykyisen avo- tai avioliittonsa aikana muita seksisuhteita, niin tähän vastasi vuonna 2015 myöntävästi 22 prosenttia naimisissa olleista miehistä ja 13 prosenttia vastaavista naisista." Avoliitossa uskottomuus oli hieman harvinaisempaa.

Puolison uskottomuuden hyväksyisi puolestaan alle 10%

Noin 70% uskottomuudesta jää puolisolta piiloon.

Oh well..

Maalitolppien siirtelyä? Joo, ymmärrän motiivisi asiassa.

no sitähän se nimenomaan on. Minkälaiset lukemat saisit jos rajaisit vielä, että tää koskee nyt vaan ensimmäisiä avio/avoliittoja? Tai että tässä puhuttiin nyt vaan heteroliitoista. Tai sellaisista liitoista joissa ei käytetä päihteitä. Hei seurakunnan aktiivijäsenten liitot voisi olla hyvä mittari.

Jos luet vähän taaksepäin selviää, että joku aikoi poistaa elämästään joka ikisen pettämiseen joskus syyllistyneen. Hänelle kommentoitiin, että varaudu sitten siihen että piirisi kutistuu puoleen. Jos hän olisi kertonut, että hän aikoo poistaa elämästään jokaisen perheellisen, nykyisessä liitossaan viimeisen vuoden aikana pettäneen, niin sitten ei tarvitsisi häätää kuin joka kymmenes.

Sulla taisi mennä aihe ihon alle oikein kunnolla. Mistä se oikein kumpuaa? Jos sulla on vaikka teini-ikäisiä lapsia ja olet pettänyt heidän vanhempaansa niin mitä sanot silloin lapsellesi kuin häntä mahdollisesti petetään. Sanotko vaan että sellaista sattuu ja asia ei koskaan ole pettäjän syy?

Olen eri, mutta ei kai tuossa kantaa otettu siihen kenen syy.

Toivoisin ettei kenenkään vanhemmat lähtis ihan hirveästi ottamaan kantaa lapsensa suhteisiin tai osottelemaan syyllisiä, ellei tietty kyse ole väkivallasta tms vakavammasta. Tämä omakohtaisen kokemuksen kautta kun erossa niin oma vanhempi kun entisen kumppaninkin toinen vanhemmista otti 'hieman' liikaa roolia meidän aikuisten lasten erossa. Ei siitä mitään hyvää seurannut.

Jos vaikka lohduttais ja tukisi lasta omissa päätöksissään. Koettais kasvattaa lapsen omanarvontuntoa niin et hän itsekin huomaa, ettei kaikenlaiseen kohteluun tarvi tyytyä.

Toisissa tilanteissa on hyvä jos vaikka mies on omalla salasuhteilullaan aiheuttanut eron niin silloin palautetta miehelle voi tulla kaikilta suunnilta. Se on otettava nöyrästi vastaan ja mietittävä tekojaan. Turha selittely pois. Mutta pettäjämiehet ovatkin luusereita.

Tosi oudoissa porukoissa te liikutte. Ei meillä ole tarvetta ryhtyä muiden ihmisten yksityiselämän kivittelijöiksi ainakaan noin suuressa mittakaavassa. Kahden kesken voi toki todeta, että toi ei ole ok ja hoida asia. Mutta tuollaista kaikilta suunnilta ryöpyttämistä en tajua. Liekö pelkkä voimafantasia.

-eri

Totta. Vain täysin todellisuudesta vieraantunut hehkuttaa omaa pettämistään ympäriinsä. Ehkä se on joku voimafantasia. Mutta näitähän joissain sairaissa piireissä on.

Kuka hehkuttamisesta on puhunut? Usein ne vaan tuppaavat paljastumaan, etenkin tiiviimmissä ympyröissä.

Eipä niistä kokemuksistaan kannata hirveämmin muille huudella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Sivusta, mutta itselläkin se meni vähän tuohon suuntaan, että vasta ulkopuolinen ihastus antoi sen lopullisen sysäyksen toksisen suhteen jättämiselle. Joskus se ihastuksen huuma saa ehkä tekemään asioita jotka kaduttaa, mutta joskus se puskee myös tekemään välttämättömiä ratkaisuja joihin ei muuten olisi ollut voimia.

Toinenkin sivusta, mutta eipä tuo millään tavalla erikoista ole, useimmiten kai se noin menee, että mennään sieltä, missä aita on matalin kuin että aletaan työstämään omaa elämää suoraselkäisesti eteenpäin.

Toksisen suhteen ja gaslightingin tunnistaminen ja niistä irtautuminen ei aina ole helppoa. Siinä ei mietitä ensimmäisenä tyylipisteitä vaan omaa selviytymistä. Tai näin se ainakin itselläni meni. Sitten, kun on päässyt toipumisessa riittävän pitkälle riittää paremmin energiaa myös katumukselle ja itsepaheksunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Oudohkoa on se, että sinä otat täällä mielipiteet hyökkäyksinä. Ja sori nyt vaan siitäkin, että en tajunnut, että vastaan Sinulle, vaan kerroin vain mielipiteeni tuosta iän ikuisesta fraasista, että parisuhteen ongelmat "synnyttää tarpeen vieraan läheisyydelle".

Minäkin olen miesvaltaisella alalla ja kuunnellut 35 vuotta näitä selityksiä, miksi juuri tällä strategiapäivän illallisella kenellekin herralle on syntynyt tarve vieraan läheisyyteen. Se on, päinvastoin kuin näemmä sinulla, lisännyt jyrkkyyttäni sen suhteen, mitä ajattelen syistä pettämisen taustalla.

minä ajattelen niin, että niiiiiiiiiiiiin moni SUOMALAINEN nainen pitää miestään ihan yhtenä lapsista, yksinkertaisena mitäänosaamattomana tollona, itsestäänselvyytenä, välillä suorastaan rasitteena äitin ja lasten muuten mukavassa elämässä, että moni ansaitsisi potkun persiille, mutta kun mies on liian usein selkärangaton lähtemään ni sitten se mankuu työkaverinaisen kainaloon kokemaan hetken ihailua ja lämpöä

pahoittelut jos totuus sattuu.

Miksi sinun stereotypinen, kapeakatseinen totuutesi minuun sattuisi? Minä en tosin pidä tuota totuutena, sori nyt vaan taas, Sinä.

Ja jos tuo on sinun versiosi inhimillisistä syistä, joiden vuoksi pettämistä pitäisi ymmärtää, sekin on aivan oma valintasi.

Sitäkään en ole kovin usein kyllä omalla miesvaltaisella alallani kohdannut, että työkaverinaiset erityisesti ihailisivat ja lämmöllä kohtelisivat työkaverimiehiä, vaikka saattavat heidän sänkyynsä haksahtaakin. Yleensä siitä on seurannut aika kankeat ja hankalat, suorastaan vihamieliset välit. Mutta tämä on jo toinen juttu.

vaikea sanoa kun en ole työkaverin sänkyyn lähtenyt :) Mulla nuo kohtaamiset on herättäneet lähinnä surua. Itseasiassa sanoin juuri eräänä iltana miehelleni, kun unelmäät ohjelma pyöri taustalla kun laitettiin ruokaa, että tulee joskus surullinen olo noista nuorista ihmisistä joita kävelee kirkon ovista yhtenä siimana kesälauantaisin. Puolet päätyy eroon, vaikkei kukaan varmasti sitä tuossa hetkessä aikonut. Vaikka kuinka olisi se tahto ratkoa ongelmia yhdessä, moni ei siihen kykene. Ihmettelen tätä nöyryyden puutetta palstalle kirjoittavilla naisilla. Meitä on kaksi nuoruuden liittoa sössinyttä tässä (mun liitto ei päättynyt pettämiseen, vaikka petetyksikin tulin, vikaa olen löytänyt omastakin toiminnasta), asenne vähän vähemmän 'MINÄ TIEDÄN' ja enemmän 'minä koitan kuunnella'.

Aina ne ongelmat ei ole sellaisia että niiden yhdessä ratkominen olisi realistista tai edes järkevää. Esimerkiksi väkivalta.