Onko toinen nainen mielestäsi se perheenrikkoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Väistelyn, sumutuksen ja asioiden sivuraiteille viemisen suurmestari taas vauhdissa. Kannattaisiko sun miettiä omaa elämänhistoriaasi ja katsoa peiliin.

assuille vähänkään monimutkaisemmat tilanteet on vaikeita hahmottaa kun kaikki maailmassa on vaan suoralla janalla :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Väistelyn, sumutuksen ja asioiden sivuraiteille viemisen suurmestari taas vauhdissa. Kannattaisiko sun miettiä omaa elämänhistoriaasi ja katsoa peiliin.

assuille vähänkään monimutkaisemmat tilanteet on vaikeita hahmottaa kun kaikki maailmassa on vaan suoralla janalla :D

Ei vaan se että narsistisen ja epävakaan tyypin tunnistaa helposti tässä aihepiirissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Tässä kylläkin puhuttiin ystävättärestä, joka oli asunut ensin miehen kanssa ulkomailla ja sen jälkeen muuttanut takaisin Suomeen, jossa oli täysin normijärkisen (kuvailijan mukaan) ihminen joutunut alistetuksi ja manipuloiduksi sekä kontrolloiduksi.

Että sinällään sun komea saarna meni nyt ihan hukkaan.

selvä, puhutaan siitä. Ensinnäkin, he eivät asuneet ulkomailla, joten jotain on heti hieman jäänyt ymmärtämättä, mutta ei se mitään. Toisekseen, onko sulle tuttu sellainen ilmiö kuin sammakko vesikattilassa? Kas kun jos se "alistaminen ja kontrollointi" alkaa abaut niin, että pilkot perunat väärin. Ok, kumppania ilmiselvästi nyt ärsyttää jokin minussa kun pienet asiat ottaa hermoon. Sinä pakkaat laukut tässä kohtaa, joku toinen taas ajattelee, ettei kaikki joka tilanteessa ole parhaimmillaan, tämä vielä iloksi muuttuu. Seuraavassa vaiheessa huomaat, että sen ensimmäisen kerran kun käyt puoleen vuoteen tyttöjen kanssa ulkona, seuraa tenttaamista ja mykkäkoulu. Sinä otat ne pakatut laukut ja lapset ja muutat hankkimaasi vuokra-asuntoon. Joku toinen taas saattaa miettiä, että höh, kumppanilla mustistaa, koitetaanpa keskustella asiasta. Sitten kun sama mökötys alkaa jo salikäynnistä, sitten esimerkkini henkilö ehdottaa pariterapiaa. Sun ei tarvii koska sinähän elät jo omillasi.   Hyvät sulle, koska ei tullut turpiin, ystävälle tuli ja sitten ei jääty edes pakkaamaan niitä laukkuja.    

Yleensä sanotaan, että nykyisin erotaan liian helposti ja lapset siinä eniten kärsii. Opinpahan senkin, että se että jää odottamaan ja toivomaan, että se tuttu kumppani ja se "vanha hyvä suhde" sieltä vielä palaa kun enemmän yritetään, se onkin merkki draaman rakastamisesta. Oukkidoukki.       

No puhutaanpa vielä tästä. Joo muistin väärin, mutta en tiedä, onko sillä olennaista eroa, asuivatko vieraassa kaupungissa vai ulkomailla. Kenties sillä on.

Jos todella tilanne on ollut sellainen, että olosuhteet = se missä kaupungissa asutaan, muuttaa "vanhan hyvän suhteen" joksikin täysin toiseksi, sanoisin, että homma on entistä epäterveemmällä pohjalla. Kyllähän siis pitää kiinnittää huomiota siihen, että onko sen toisen nyt niin huono täällä, minne muutettiin takaisin, kun käytös muuttuu täysin. Vai onko tuo toinen ollut aina tälläinen ja korostuu täällä, missä hänellä on enemmän "vaikutusvaltaa". Tämä olisi varmasti yksi suhteen ongelma- ja solmukohta, jossa pitäisi kohdata, että mitä täällä tapahtuu. Ja tehdä kenties rankkojakin päätöksiä, kompromisseja ja kohdata pettymyksiä siinä, mitä kuvitteli täällä tapahtuvan.

Ei jäädä odottelemaan, että no eihän se mitään tuolla tarkoittanut, ei tämä mitään tarkoita. Aha meni hullummaksi, no ei sekään mitään tarkoita. No nyt vasta hulluksi meni, taidan tarvita pikku salaisuuden ja sitten vasta alan miettiä, mitä tässä tekisi.

En ole täysin empatiakyvytön, vaikka siltä kuulostankin, mutta minulla on kyllä vähän nollatason toleranssi sen suhteen, että aikuiset eivät osaa vetää rajojaan ja sen takia lapset saavat katsella, kun äiti ottaa turpiin. Tämä on ihan henk.koht trauman tulosta, myönnän sen.

Onko sulla joku ongelma luetun ymmärtämisessä? 'Jäädään odottelemaan ja mietitään mitä sitten tekisi'..luitko yhtään kirjoitusta kun jäi huomaamatta että siellä on hankittu mm ammattiapua ennen kuin erottiin? Ja mikä ihmeen salaisuus?

Erikoista, että olet henkilökohtaisesti traumaattiseen tilanteeseen joutunut, vaikka sinuun on ohjelmoitu jo geenitasolle kaikki vastaukset heittipä elämä eteen mitä hyvänsä...

Muuten, jos luet yhdenkään terapeutin neuvoja kuinka kohdata läheinen vaikeassa tilanteessa, siellä kehotetaan pysyttelemään erossa keskusteluista, joissa liipataan lähelle omaa henkilökohtaista traumaa. Ihminen kun tuppaa helposti peilaamaan kaiken itseensä ja omiin fiiliksiinsä ja unohtaa kuunnella mistä siinä läheisen ihan henkilökohtaisessa uniikissa tilanteessa on kysymys.

Taidan keskustella nyt kahden kanssa. Se on haastavaa aina näissä nimimerkittömissä tilanteissa, joissa sanotaan lähes samaa, mutta ei kuitenkaan.

Kyllä, olen joutunut henkilökohtaiseen traumatilanteeseen äitini valintojen vuoksi. Isäni kuoleman, joka sattui kuin olin hyvin nuori, hän valitsi väkivaltaisen parisuhteen. Ja se alkoi juuri noin, ensin tuli vähän kontrollointia jne ja lopulta kunnolla turpaan, sillä erolla sinun? ystävääsi, että äitini jäi suhteeseen vielä sittenkin.

Se on kieltämättä muokannut niin, että olen aika tarkka siitä, mitä omassa parisuhteessani tapahtuu. Ja myös siten, että kaikenlainen draamailu on osaltani ohi. Jos vaistoan - tai tiedän - , että tilanteet "vain tapahtuvat" ja siitä seuraa aina pahentuva kierre, otan etäisyyttä. Toki yritän ensin keskustella, mutta jos siitä ei tule mitään, poistun tilanteesta. Myös silloin, kun kyseessä on ystävä. Sisaruksen kanssa ei onneksi tarvitse, koska hänen asenteensa on aivan sama.

Ja kuten taisin jo aiemminkin sanoa: tämä johtuu JUURI SIITÄ, että tiedän, että en ole puolueeton kuulija, terapeutti, ammattilainen. Jostain syystä tämän sanominen kilautti sinut kokonaan. Joten havaitsen draamaa ja poistun tilanteesta.

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

kirjotin aiemmin työkavereista, jotka on yrittäneet uida liiveihin vuosien varrella. Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan. Joku on sittemmin eronnut, joku jatkanut yhdessä. Joukossa on vaan yksi jota pitäisin jonkunlaisena patologisena häntäheikkinä ja hällä taitaa olla muutaman vuoden sisällä kierroksessa jo kolmas nainen, eli ei kestänyt silloinen suhde, eikä seuraavakaan.

Jännä sinänsä, kaverilla oli vuosia sitten suhde mieheen jonka kaltaista valehtelijaa ja huijaria en oo ennen tavannut enkä myöhemmin. Hauska tyyppi, perheetön, aivan sekasin naissuhteissaan :'D Petti ensin kaveria toisen kanssa ja onnistui selittelemään tiensä aina takasin. Sitten kun kaveri lopulta kyllästyi, otti muovikassinsa ja vei sen tän toisen luokse..Mutta! jatkoi kaverin häiriköintiä viestein ja ilmestymällä aina ovelle. Kaveri yritti varottaa tätä toista, laittoi viestit ihan avoimesti eteenpäin hänelle et näkis minkälaisesta huijarista kyse, mut mitä teki tämä uus nainen? Sätti kaveria, lähetteli hänelle mm miehen ja omia seksikuvia niinkun todisteena et hyvin pyyhkii jne. Mitä ihmettä?

Miksi heteronaiset ovat niin aivottomia? Olette kaikkien akkoja alistavien tapojen kannalla. Hihkutte miten iiiiihan itse osaatte valita sukunimenne, huivinne ja miten tyttöjen abortointi diktatuureissa on suuri vapaus! Samalla pillitätte miten miehet ovat suuria uhreja kun he itse päättävät ta**aa itsensä.

Miehet syrjivät teitä kaikessa, ironisinta on että tyttöjä pidetään arvottomina sukunimen vaihtamisen takia, ja silti raivoatte naisille jotka kritisoi syrjintää ettekä miehiä jotka sitä kontrollia, pakkoa ja syrjintää harjoittaa. Te akat syytätte lyönnistä, rai*kauksesta ja pettämisestä uhria.

Miksi olette noin vaarallisten, petollisten ja susimaisten ihmisten kanssa ja vielä omistatte nimenne heille? Miehet syrjii naisia kaikessa, kaksinaamaiset käärmeet.

Voitteko herätä? Ei ole yhtäkään toinen mies-keskustelua missään, kuka se on kaksinaamainen susi?

Vierailija kirjoitti:

Kerran täällä vain ollaan, sitä pitää tehdä mikä hyvältä tuntuu ja välillä roiskuu, jättää ne asiat vain taakseen ja antaa mennä. Joku kärsii ja joku voittaa, voi voi, elämä on.

Tällaisten omaan napaan tuijottelijoiden vuoksi moni perhe rikkoutuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran täällä vain ollaan, sitä pitää tehdä mikä hyvältä tuntuu ja välillä roiskuu, jättää ne asiat vain taakseen ja antaa mennä. Joku kärsii ja joku voittaa, voi voi, elämä on.

Tällaisten omaan napaan tuijottelijoiden vuoksi moni perhe rikkoutuu.

Niin. Koska räiskyvä intohimo ja valuva erityinen yhteys. :D. Sanoinko jo intohimo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran täällä vain ollaan, sitä pitää tehdä mikä hyvältä tuntuu ja välillä roiskuu, jättää ne asiat vain taakseen ja antaa mennä. Joku kärsii ja joku voittaa, voi voi, elämä on.

Tällaisten omaan napaan tuijottelijoiden vuoksi moni perhe rikkoutuu.

Niin. Koska räiskyvä intohimo ja valuva erityinen yhteys. :D. Sanoinko jo intohimo?

Niin se, joka pitkistä suhteista puuttuu, koska ollaan veli ja sisar ja kun on se yhteys, arkikin lentää siivillä, koska eihän kukaan nyt elämäänsä arkea halua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran täällä vain ollaan, sitä pitää tehdä mikä hyvältä tuntuu ja välillä roiskuu, jättää ne asiat vain taakseen ja antaa mennä. Joku kärsii ja joku voittaa, voi voi, elämä on.

Tällaisten omaan napaan tuijottelijoiden vuoksi moni perhe rikkoutuu.

Niin. Koska räiskyvä intohimo ja valuva erityinen yhteys. :D. Sanoinko jo intohimo?

Niin se, joka pitkistä suhteista puuttuu, koska ollaan veli ja sisar ja kun on se yhteys, arkikin lentää siivillä, koska eihän kukaan nyt elämäänsä arkea halua!

Toiset osaa ja toiset ei. Mieleltään teinin tasolle jääneet eivät kykene muuhun kuin haaveiluun. Aikuisella ihmisillä tuo lähinnä kertoo jälkeenjääneisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Sivusta, mutta itselläkin se meni vähän tuohon suuntaan, että vasta ulkopuolinen ihastus antoi sen lopullisen sysäyksen toksisen suhteen jättämiselle. Joskus se ihastuksen huuma saa ehkä tekemään asioita jotka kaduttaa, mutta joskus se puskee myös tekemään välttämättömiä ratkaisuja joihin ei muuten olisi ollut voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Sivusta, mutta itselläkin se meni vähän tuohon suuntaan, että vasta ulkopuolinen ihastus antoi sen lopullisen sysäyksen toksisen suhteen jättämiselle. Joskus se ihastuksen huuma saa ehkä tekemään asioita jotka kaduttaa, mutta joskus se puskee myös tekemään välttämättömiä ratkaisuja joihin ei muuten olisi ollut voimia.

Toinenkin sivusta, mutta eipä tuo millään tavalla erikoista ole, useimmiten kai se noin menee, että mennään sieltä, missä aita on matalin kuin että aletaan työstämään omaa elämää suoraselkäisesti eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Sivusta, mutta itselläkin se meni vähän tuohon suuntaan, että vasta ulkopuolinen ihastus antoi sen lopullisen sysäyksen toksisen suhteen jättämiselle. Joskus se ihastuksen huuma saa ehkä tekemään asioita jotka kaduttaa, mutta joskus se puskee myös tekemään välttämättömiä ratkaisuja joihin ei muuten olisi ollut voimia.

Toinenkin sivusta, mutta eipä tuo millään tavalla erikoista ole, useimmiten kai se noin menee, että mennään sieltä, missä aita on matalin kuin että aletaan työstämään omaa elämää suoraselkäisesti eteenpäin.

Narsistinen luuseri selittelee aina pettämistään. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kolmas riko mitään.

Tästä on omakohtaista kokemusta, puolin ja toisin.

Itsellä juurikin nyt suhde varattuun. Kyseessä pelkkä seksisuhde mutta onhan tässä ehtinyt toiseen tutustua jo aikalailla. Kyseessä mies jolla useampi lapsi, osa aikuisia, osa vielä alaikäisiä. Pitkä liitto, hommattu kaikki ja elämä monelta osin kunnossa. Muttei seksiä. Iso kynnys ja paljon moraalisia ongelmia ollut, ei ole helppoa pettää. Seksiä ei saa kotona, haluja kuitenkin.

En ole viemässä miestä eikä suhde perustu haluun olla yhdessä. Molemmilla syynsä tähän järjestelyyn. Mies puhuu vaimosta vähän mutta jos niin kauniisti, arvostan sitä. Tuntuu kurjalta nähdä miten surullinen on seksittömyydestä ja joutunut tekemään tälläisen ratkaisun.

Olen saanut käsityksen että mies hoitaa velvollisuutensa lasten suhteen, sitten hakee eroa.

Elämä on paljon muutakin kuin seksiä, se on silti tärkeää ja jokaisen olisi hyvä muistaa miten voi käydä jos yksipuolisella päätöksellä sen toiselta evää kokonaan.

Tässä sen näkee miten tyhmiä (ja moraalittomia) toiset naiset todellisuudessa ovat. Mies vähän veisaa itkuvirttä ah niin rakkaasta, mutta frigidistä vaimostaan (saatikka ne lapsetkin!!) ja sinä heti uskot ja olet auliisti itseäsi tarjoamassa.

Minkä vuoksi sinä ajattelit että minä tässä suhteessa olen? Seksin takia, jos et jo hoksannut. En halua miestä, parisuhdetta enkä säätöä. Minulle tämä on oikein hyvä järjestely, kaipaan seksiä, libidoni on ollut aina korkea. Löysin miehen joka on oikein fiksu, komea ja kunnollinen. Ja hän löysi naisen joka haluaa seksiä aidosti, ei aiheuta ongelmia liittoon ja on vaiti suhteesta.

Meillä oli tämä suhde ollut päällä jo puoli vuotta ennenkuin alettiin edes puhua elämäntilantestamme. Minulle on sinänsä ihan sama mikä miehen tilanne on, ei minulta kukaan säälistä saa seksiä. Ihan tämä perustuu kaikinpuolin hyvään seksiin jota molemmat haluaa aidosti.

Turha minua on tuomita tai lohduttaa itseään luulemalla minua tyhmäksi.

Tuo liitto oli rikki jo kauan aikaa sitten eikä sillä ole mitään tekemistä minun kanssa.

Mutta voitko selittää, miten nuo rikkinäisen liiton asiat tulivat edes mitenkään puheeksi?

Minulla on ollut pelkkä seksisuhde, en edes tiedä, oliko mies naimisissa, muutamista seikoista päättelen, että saattoi olla.

Minulta tuli tiukka stop tykkänään juuri tuolle elämäntilanteesta puhumiselle. Minun tai hänen elämäntilanteensa nimenomaan ei kuulunut millään tavalla seksin harjoittamiseen. Vaistosin, että sieltä voisi hyvinkin tulla tuo erinomaisen tuttu tarina rikkinäisestä liitosta, ihanista lapsista, vaimosta joka ei halua.

Siinä vaiheessa, kun seksin jälkeen ei pueta päälle ja lähdetä, mieluummin vielä hotellihuoneesta kuin kummankaan kotoa, vaan aletaan jorisemaan elämäntilanteita ja vuodattamaan selityksiä seksille, kyse ei ole enää vain seksisuhteesta.

Että ainakin sillä tasolla petät itseäsi, jos moista väität.

Tämä suhde kestänyt kohta vuoden, kyllähän siinä tutuksi tulee väkisin. Näemme kuitenkin joka viikko kerran tai pari. Kysyin puolen vuoden kohdalla suoraan onko varattu ja kertoi rehellisesti. Hän kysyi minulta myös miksen halua miestä/suhdetta. Siinä kohdin päivitämme tilanteen muttei se mitään muuttanut. Molemmille helpotus että molempien tilanteet sellaiset ettei kumpikaan ala varkain toisesta enempää haluamaan.

Ja vaikka kyse seksistä, onhan toisesta jollain tasolla pakko pitää. Hän on erinomainen keskustelija, minä kuuntelija. Ei me puhuta arjesta, perheistä, töistä yms. Joskus otamme viikonlopun vapaata yhdessä ja ollaan jossakin. Nautitaan hyvää ruokaa, viiniä, saunomista sekä yllinkyllin seksiä. Kyllä tämä on molemmille seksin tarpeiden tyydyttämistä pääsääntöisesti mutta näin myös luottamus välille on rakentunut kun tuntee toista muutoinkin jollain tasolla.

Tulee mieleen miettiikö moni että seksisuhde on vain jotain pikaista tarpeiden tyydyttämistä. Voi kai se olla sellaistakin, meillä se on toisenlaista. Varataan aikaa runsaasti, nautiskellaan tuntikausia. Meillä on aina hauskaakin, huumorintajumme kohtaa loistavasti.

Olemmehan me todella itsekkäitä, en ole sitä kieltänytkään. Molemmat saa toisistaan ne parhaat palat. Sitä ei tarina kuitenkaan kerro miten tähän on päädytty eikä sitä tule koskaan kukaan tietämäänkään.

Sä oot todella ällöttävä ja itsekäs. Mieti omalle kohdalle, jos omalla miehelläsi olisi  tuommoinen hoito sivussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Lisään vielä sen verran, että tiedän kyl miltä tuntuu kun matto vedetään jalkojen alta. Mua on petetty ja vielä aivan suhteen alussa. Ja kiemurreltu ja valehdeltu pitkälle eteenpäin kunnes ite tein vähän etsivätyötä ja kaivoin totuuden esiin. Toisaalta, ymmärsin syyt. Sellasta se on, elämää ei oo ilman kipua, siitäkin selvisin kun on terve suhde itteen.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin on omalta osaltaan vastuussa. Maailma on täynnä vapaita miehiä,mutta jostain kumman syystä päädytkin varattuun.

Keitäs me sitten on ne häntäheikit, jotka tahtoo koloseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa asian vierestä jankkaaminen! Pettämistä tapahtuu monenlaisissa tilanteissa se on selvää ja ei kai tässä pettäjän motiiveista edes kysytty.

Onko toinen nainen perheenrikkoja? Ei ole koska se perhe on rikki jo siinä vaiheessa kun siihen jompikumpi kutsuu kolmannen mukaan. Voiko se kolmas osapuoli vaikuttaa siihen saako perhettä ehjäksi? Voi, jos pettäjä ilmaisee halunsa korjata perheensä, kuuluu kolmannen astua sivuun ja pysyä siellä. Ei mitään vetoamisia erityiseen yhteyteen, ei mitään, täysi radiohiljaisuus heti jos pettäjä osoittaa minkään tasoista ajatusta korjata sen mikä kotona on rikki.

Pettäjä rikkoo perheen kutsumalla kolmannen mukaan. Turha väittää yhtään mitään muuta. Narsistinen ihminen käyttää tuota argumentaatiota oikeuttakseen salasuhteilunsa.

Ei se tarve vieraan läheisyydelle synny tyhjiössä, sori nyt vaan.

Sori nyt vaan, mutta tämä on täyttä pääsiäispashaa. Ei kaikille todellakaan parisuhteen ongelmat synnytä tarvetta vieraan läheisyydelle.

Juuri tämä on pointti: miten toimit, kun parisuhteesi on kriisissä, teillä/sinulla/puolisolla on ongelmia? Syntyykö sinulle tarve vieraan läheisyydelle noin vain, tarttuu kuin flunssa, sitä on liikkeellä, eihän sille mitään mahtanut. Joskus sairastuu flunssaan, toisinaan syntyy tarve vieraan läheisyydelle.

Kun omassa suhteessani on ollut ongelmia, viimeinen, mikä on käynyt mielessä, on sotkea asiaan joku kolmas ja saada ongelmia vielä sieltäkin kautta. Ylipäätään mitkään panetukset eivät ole olleet päällimmäisenä tai ajatus, että herraisä, tässähän pitääkin vierasta panemaan lähteä!

Myönnän, että tuota mieltä olin itsekin ennen parisuhteen ongelmia. Luulin, että meitä pitää yhdessä ilman vieraita jokin mystinen yhteys, joka on kestää kaiken ja muuta ei tarvita. Ei terveeseen suhteeseen vieras mahdu, hoin. Ja onhan se näin. Mutta se suhteen painoarvo punnittiinkin vasta siinä tilanteessa, kun parisuhde ei ollut terveimmillään tai parhaimmillaan.

Silloin SINÄ päätät, syntyikö tarve vieraan läheisyyteen vaiko yritykseen korjata suhde. Sillä molempia et vain voi saada.

Ummm.. oudohkoa että hyökkäät mua vastaan etenkin kun ollaan vähän niinko samaa mieltä:

-suhteen ongelmatilanteet ei edellytä hakemaan kolmannen osapuolen läheisyyttä

-toisaalta kolmannen osapuolen läheisyyttä ei haeta tyhjiöstä ts. ongelmattomasta suhteesta käsin

ja kyllä kyllä, tiedän, että on itsehillintänsä tyystin menettäneitä ihmisiä, jotka oirehtii vetämällä viinaa kaksinkäsin, snorttaamalla nenäänsä mitä vaan, tai vaikka addiktoitumalla bodaamiseen, mutta kun tällainen kohdistaa pakkomielteensä vieraisiin naisiin ni onhan sekin suhteen ongelma?

Vähän hiipii semmonen tunne, ettei vaan nuitten työkavereihenkin tyytymättömyydessä olis vähän sitäkin että kotona niitä tarpeita ja fiiliksiä väheksytään. Samaan tapaan kun tässäkin väheksytään sitä pettäjää eikä yhtään mitenkään haluta nähdä minkäänlaista inhimillistä syytä sielä käytöksen takana. Terapia uskottomuuden jälkeen kun tietääkseni lähtee just siitä kysymyksestä "mix?", ei kysymyksestä "kuinka pahantekijää riittävästi rangaistaisi?".

Mut ei mitään, jatkakaa hyväksi kokemallanne tiellä. Miesvaltaisella alalla kun työskentelen niin otaksun et saan jatkossakin strategia-päivillä kuunnella kännistä tilitystä siitä kun parisuhde ei anna mitään mut erotakaan ei uskalla kun lapset /iäkkäät vanhemmat / talous........

Lisään vielä sen verran, että tiedän kyl miltä tuntuu kun matto vedetään jalkojen alta. Mua on petetty ja vielä aivan suhteen alussa. Ja kiemurreltu ja valehdeltu pitkälle eteenpäin kunnes ite tein vähän etsivätyötä ja kaivoin totuuden esiin. Toisaalta, ymmärsin syyt. Sellasta se on, elämää ei oo ilman kipua, siitäkin selvisin kun on terve suhde itteen.

Muista Niskavuoren Heta. Sulle ei kukaan mahda, jos tuosta otat mallia. Kyllä Loviisakin pystyi.