Onko toinen nainen mielestäsi se perheenrikkoja?

50 000 vuotta evoluutiota ja ihmislajin evoluutiokapeikkoja kyllä kehitti lajiyhdistelmää homidien kohdalla aika kevytkenkäiseksi. Toba:n purkaus taisi olla viimeisin evoluutiokapeikko.  Nythän keskustellaan jopa siitä montako eri ns lajia me itseasiassaa olemme. 

Vastuu on vain ja ainoastaan pettävällä miehellä. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vastuu on vain ja ainoastaan pettävällä miehellä. Piste.

Kuten myös pettävällä naisella. Mutta ei ole syytön ja viaton  pulmunen sekään joka varatun  eteen antautuu ja viettelee pienten lasten isän tai äidin. Oma päätös pettävälle tietenkin, mutta aika järkyttäviä ovat nuo röyhkeät roikkujat, jotka uhkaavat kertoa vaimolle ja hankkiutuvat jopa raskaaksi. Moni on ihan suoraan suunnitellut "ottavansa" miehen.

Yksi ystäväni yritti tätä minunkin kohdalla. Mieheni kertoi että sun ystävä ei ole ihan vilpitön. Se oli siinä ja nykyään on entinen. Saalisti sitten toisen varatun. Katselin sitä aitiopaikalta, kun oli mun naapuri se mies. Teki mieli varottaa, mutta kahden kauppa, kolmannen korvapuusti, eipä se olisi uskonut kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Nainen joka tietoisesti vokottelee varattua miestä tekee väärin. Tai mies joka vokottelee varattua naista. Eikös raamatussakin näin sanota. Kymmenen käskyä.. Minunkin miestä yritti eräs nuori nainen vokotella. Yritti rikkoa perheemme. Kunnes mies tajusi kuvion. Nainen oli rahan ja munan kiilto silmissä. Kuvitteli että mieheni jättäisi minut ja perheeni hänen takiaan. Niin ei käynyt, koska mieheni rakastaa minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Tässä kylläkin puhuttiin ystävättärestä, joka oli asunut ensin miehen kanssa ulkomailla ja sen jälkeen muuttanut takaisin Suomeen, jossa oli täysin normijärkisen (kuvailijan mukaan) ihminen joutunut alistetuksi ja manipuloiduksi sekä kontrolloiduksi.

Että sinällään sun komea saarna meni nyt ihan hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Tässä kylläkin puhuttiin ystävättärestä, joka oli asunut ensin miehen kanssa ulkomailla ja sen jälkeen muuttanut takaisin Suomeen, jossa oli täysin normijärkisen (kuvailijan mukaan) ihminen joutunut alistetuksi ja manipuloiduksi sekä kontrolloiduksi.

Että sinällään sun komea saarna meni nyt ihan hukkaan.

selvä, puhutaan siitä. Ensinnäkin, he eivät asuneet ulkomailla, joten jotain on heti hieman jäänyt ymmärtämättä, mutta ei se mitään. Toisekseen, onko sulle tuttu sellainen ilmiö kuin sammakko vesikattilassa? Kas kun jos se "alistaminen ja kontrollointi" alkaa abaut niin, että pilkot perunat väärin. Ok, kumppania ilmiselvästi nyt ärsyttää jokin minussa kun pienet asiat ottaa hermoon. Sinä pakkaat laukut tässä kohtaa, joku toinen taas ajattelee, ettei kaikki joka tilanteessa ole parhaimmillaan, tämä vielä iloksi muuttuu. Seuraavassa vaiheessa huomaat, että sen ensimmäisen kerran kun käyt puoleen vuoteen tyttöjen kanssa ulkona, seuraa tenttaamista ja mykkäkoulu. Sinä otat ne pakatut laukut ja lapset ja muutat hankkimaasi vuokra-asuntoon. Joku toinen taas saattaa miettiä, että höh, kumppanilla mustistaa, koitetaanpa keskustella asiasta. Sitten kun sama mökötys alkaa jo salikäynnistä, sitten esimerkkini henkilö ehdottaa pariterapiaa. Sun ei tarvii koska sinähän elät jo omillasi.   Hyvät sulle, koska ei tullut turpiin, ystävälle tuli ja sitten ei jääty edes pakkaamaan niitä laukkuja.    

Yleensä sanotaan, että nykyisin erotaan liian helposti ja lapset siinä eniten kärsii. Opinpahan senkin, että se että jää odottamaan ja toivomaan, että se tuttu kumppani ja se "vanha hyvä suhde" sieltä vielä palaa kun enemmän yritetään, se onkin merkki draaman rakastamisesta. Oukkidoukki.       

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastuu on vain ja ainoastaan pettävällä miehellä. Piste.

Kuten myös pettävällä naisella. Mutta ei ole syytön ja viaton  pulmunen sekään joka varatun  eteen antautuu ja viettelee pienten lasten isän tai äidin. Oma päätös pettävälle tietenkin, mutta aika järkyttäviä ovat nuo röyhkeät roikkujat, jotka uhkaavat kertoa vaimolle ja hankkiutuvat jopa raskaaksi. Moni on ihan suoraan suunnitellut "ottavansa" miehen.

Yksi ystäväni yritti tätä minunkin kohdalla. Mieheni kertoi että sun ystävä ei ole ihan vilpitön. Se oli siinä ja nykyään on entinen. Saalisti sitten toisen varatun. Katselin sitä aitiopaikalta, kun oli mun naapuri se mies. Teki mieli varottaa, mutta kahden kauppa, kolmannen korvapuusti, eipä se olisi uskonut kuitenkaan.

Yksinäänkö hankkiutuvat raskaaksi ja mies on täysin viaton uhri? Miten joku voi olla näin pöljä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Tässä kylläkin puhuttiin ystävättärestä, joka oli asunut ensin miehen kanssa ulkomailla ja sen jälkeen muuttanut takaisin Suomeen, jossa oli täysin normijärkisen (kuvailijan mukaan) ihminen joutunut alistetuksi ja manipuloiduksi sekä kontrolloiduksi.

Että sinällään sun komea saarna meni nyt ihan hukkaan.

selvä, puhutaan siitä. Ensinnäkin, he eivät asuneet ulkomailla, joten jotain on heti hieman jäänyt ymmärtämättä, mutta ei se mitään. Toisekseen, onko sulle tuttu sellainen ilmiö kuin sammakko vesikattilassa? Kas kun jos se "alistaminen ja kontrollointi" alkaa abaut niin, että pilkot perunat väärin. Ok, kumppania ilmiselvästi nyt ärsyttää jokin minussa kun pienet asiat ottaa hermoon. Sinä pakkaat laukut tässä kohtaa, joku toinen taas ajattelee, ettei kaikki joka tilanteessa ole parhaimmillaan, tämä vielä iloksi muuttuu. Seuraavassa vaiheessa huomaat, että sen ensimmäisen kerran kun käyt puoleen vuoteen tyttöjen kanssa ulkona, seuraa tenttaamista ja mykkäkoulu. Sinä otat ne pakatut laukut ja lapset ja muutat hankkimaasi vuokra-asuntoon. Joku toinen taas saattaa miettiä, että höh, kumppanilla mustistaa, koitetaanpa keskustella asiasta. Sitten kun sama mökötys alkaa jo salikäynnistä, sitten esimerkkini henkilö ehdottaa pariterapiaa. Sun ei tarvii koska sinähän elät jo omillasi.   Hyvät sulle, koska ei tullut turpiin, ystävälle tuli ja sitten ei jääty edes pakkaamaan niitä laukkuja.    

Yleensä sanotaan, että nykyisin erotaan liian helposti ja lapset siinä eniten kärsii. Opinpahan senkin, että se että jää odottamaan ja toivomaan, että se tuttu kumppani ja se "vanha hyvä suhde" sieltä vielä palaa kun enemmän yritetään, se onkin merkki draaman rakastamisesta. Oukkidoukki.       

Lähe siitä että eroaminen on joittenkin mielestä väärin tekipä sen miten vaan missä olosuhteissa vaan ja ennemmin tai myöhemmin. Eli tuota väittelyä et voi voittaa  :/

Tietysti se vastuu on sillä parisuhteessa olevalla joka pettää. Valitettavan usein vain on niin, että se petetty ei syytä sitä pettäjää, vaan sitä kolmatta henkilöä jonka kanssa pettäjä petti. Petetyn mielestä se on se saalistaja vamppinainen tai häntäheikki pelimies joka sai uskollisen puolison hairahtumaan.

Itse olen ollut tuo kolmas osapuoli täysin tietämättä, että henkilö jonka kanssa aloin seurustelemaan, olikin varattu henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

No on siellä nyt hieman vaativampiakin haasteita ollut😁 mutta se on totta, että sen verran järki on päässä pysynyt, että olen tiedostanut, että "äidin pikku salaisuus" olisi kyllä nimenomaan sekoittanut järjen päästä ja arvaapa, mitä siitä olisi todennäköisesti kaikkien vaikeuksien keskellä seurannut? Se alkaa deellä.

Kyse on nyt omalta kohdaltani siitä, että minun on erittäin vaikea uskoa siihen, että kun minulla on vaikeaa yhden ihmisen kanssa, se paranee sillä, että sotken siihen toisen tai kolmannen ihmisen. Lisäksi moraalini sanoo myös, että toisen ottaminen minun vaikeuksien vuoksi salaisuudeksi on aika alhaista. Ainakaan minua se ei veisi yhtään eteenpäin, että ottaisin vielä mielelleni ylimääräisen tuskan. Varsin, kun nämä salaisuudet tuppaavat paljastumaan tavalla tai toisella.

Tämän ketjun aihe nyt on pettäminen, ei ihmisten muut mielenterveydenongelmat tai parisuhdehaasteet. Sinä ja muut voitte minulle selitellä maailman tappiin, miksi pettäminen on ihan ok, ellei ihan vähän välttämättömyys, mutta minä en taida mieltäni muuttaa.

Ja en oikein tiedä, miksi muuksi draamaksi kutsuisin sitä, jos ihminen ehdoin tahdoin haastavasta tilanteesta tahtoo tehdä haastavamman.

vieraita naisia on karkeesti kahdesta syystä:

-haluaa erota muttei saa aikaiseksi ennen kun on uusi suhde mikä houkuttaa tarpeeksi

-yksi nainen ei tuu koskaan [seksimielessä] tälle oman elämänsä alfaurokselle riittämään

Molemmissa tapauksissa valuvika on sen primäärisuhteen osapuolissa ja siinä suhteessa. Ekassa suhde ei jatkuis kolmannesta pyörästä riippumatta, sitä käytetään vaan siihen et luodaan selkärankaa erota. Tokassa voi jatkua vaan jos kumppani hyväksyy vieraat naiset.

-> ero ei ole kolmannen osapuolen syytä, eikä hänestä riippuva asia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Tässä kylläkin puhuttiin ystävättärestä, joka oli asunut ensin miehen kanssa ulkomailla ja sen jälkeen muuttanut takaisin Suomeen, jossa oli täysin normijärkisen (kuvailijan mukaan) ihminen joutunut alistetuksi ja manipuloiduksi sekä kontrolloiduksi.

Että sinällään sun komea saarna meni nyt ihan hukkaan.

selvä, puhutaan siitä. Ensinnäkin, he eivät asuneet ulkomailla, joten jotain on heti hieman jäänyt ymmärtämättä, mutta ei se mitään. Toisekseen, onko sulle tuttu sellainen ilmiö kuin sammakko vesikattilassa? Kas kun jos se "alistaminen ja kontrollointi" alkaa abaut niin, että pilkot perunat väärin. Ok, kumppania ilmiselvästi nyt ärsyttää jokin minussa kun pienet asiat ottaa hermoon. Sinä pakkaat laukut tässä kohtaa, joku toinen taas ajattelee, ettei kaikki joka tilanteessa ole parhaimmillaan, tämä vielä iloksi muuttuu. Seuraavassa vaiheessa huomaat, että sen ensimmäisen kerran kun käyt puoleen vuoteen tyttöjen kanssa ulkona, seuraa tenttaamista ja mykkäkoulu. Sinä otat ne pakatut laukut ja lapset ja muutat hankkimaasi vuokra-asuntoon. Joku toinen taas saattaa miettiä, että höh, kumppanilla mustistaa, koitetaanpa keskustella asiasta. Sitten kun sama mökötys alkaa jo salikäynnistä, sitten esimerkkini henkilö ehdottaa pariterapiaa. Sun ei tarvii koska sinähän elät jo omillasi.   Hyvät sulle, koska ei tullut turpiin, ystävälle tuli ja sitten ei jääty edes pakkaamaan niitä laukkuja.    

Yleensä sanotaan, että nykyisin erotaan liian helposti ja lapset siinä eniten kärsii. Opinpahan senkin, että se että jää odottamaan ja toivomaan, että se tuttu kumppani ja se "vanha hyvä suhde" sieltä vielä palaa kun enemmän yritetään, se onkin merkki draaman rakastamisesta. Oukkidoukki.       

No puhutaanpa vielä tästä. Joo muistin väärin, mutta en tiedä, onko sillä olennaista eroa, asuivatko vieraassa kaupungissa vai ulkomailla. Kenties sillä on.

Jos todella tilanne on ollut sellainen, että olosuhteet = se missä kaupungissa asutaan, muuttaa "vanhan hyvän suhteen" joksikin täysin toiseksi, sanoisin, että homma on entistä epäterveemmällä pohjalla. Kyllähän siis pitää kiinnittää huomiota siihen, että onko sen toisen nyt niin huono täällä, minne muutettiin takaisin, kun käytös muuttuu täysin. Vai onko tuo toinen ollut aina tälläinen ja korostuu täällä, missä hänellä on enemmän "vaikutusvaltaa". Tämä olisi varmasti yksi suhteen ongelma- ja solmukohta, jossa pitäisi kohdata, että mitä täällä tapahtuu. Ja tehdä kenties rankkojakin päätöksiä, kompromisseja ja kohdata pettymyksiä siinä, mitä kuvitteli täällä tapahtuvan.

Ei jäädä odottelemaan, että no eihän se mitään tuolla tarkoittanut, ei tämä mitään tarkoita. Aha meni hullummaksi, no ei sekään mitään tarkoita. No nyt vasta hulluksi meni, taidan tarvita pikku salaisuuden ja sitten vasta alan miettiä, mitä tässä tekisi.

En ole täysin empatiakyvytön, vaikka siltä kuulostankin, mutta minulla on kyllä vähän nollatason toleranssi sen suhteen, että aikuiset eivät osaa vetää rajojaan ja sen takia lapset saavat katsella, kun äiti ottaa turpiin. Tämä on ihan henk.koht trauman tulosta, myönnän sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

No on siellä nyt hieman vaativampiakin haasteita ollut😁 mutta se on totta, että sen verran järki on päässä pysynyt, että olen tiedostanut, että "äidin pikku salaisuus" olisi kyllä nimenomaan sekoittanut järjen päästä ja arvaapa, mitä siitä olisi todennäköisesti kaikkien vaikeuksien keskellä seurannut? Se alkaa deellä.

Kyse on nyt omalta kohdaltani siitä, että minun on erittäin vaikea uskoa siihen, että kun minulla on vaikeaa yhden ihmisen kanssa, se paranee sillä, että sotken siihen toisen tai kolmannen ihmisen. Lisäksi moraalini sanoo myös, että toisen ottaminen minun vaikeuksien vuoksi salaisuudeksi on aika alhaista. Ainakaan minua se ei veisi yhtään eteenpäin, että ottaisin vielä mielelleni ylimääräisen tuskan. Varsin, kun nämä salaisuudet tuppaavat paljastumaan tavalla tai toisella.

Tämän ketjun aihe nyt on pettäminen, ei ihmisten muut mielenterveydenongelmat tai parisuhdehaasteet. Sinä ja muut voitte minulle selitellä maailman tappiin, miksi pettäminen on ihan ok, ellei ihan vähän välttämättömyys, mutta minä en taida mieltäni muuttaa.

Ja en oikein tiedä, miksi muuksi draamaksi kutsuisin sitä, jos ihminen ehdoin tahdoin haastavasta tilanteesta tahtoo tehdä haastavamman.

yhä edelleen, jos luet kommenttejasi taaksepäin, julistit itse, että jo se, että on elänyt haastavan parisuhdetilanteen ja siitä eronnut kertoo epätasapainoisesta ihmisestä. Nyt koitat peruutella joko siksi, että itsellesikin paljastui kuinka tuomitsevasti heilutat nuijaa omassa norsunluutornissasi tai siksi, ettet lukent alkuperäisiä kirjoituksia ajatuksella vaan omassa mielen kuohussasi oletit, että näihin eroihin liittyi pettämistä. Edes ensimmäisessä ei kerrottu oliko kyse pettämisestä; henkilö kertoi, ettei hänen itsetuntonsa ollut kiinni siitä onko parempi vai huonompi kuin se nainen keneen hänet vaihdettiin koska tämä nainen oli SUHTEEN AIKANA käyttäytynyt halveksuttavasti.

Luen rivien välistä, että sulla on läheinen, sisko ehkä, joka on elänyt sekavan eron pettämisineen ja paheksunta oikein huokuu sinusta. Et silti voi olettaa, että jokainen ei-niin-sopuisa ero kertoo draamaa rakastavista tuuliviireistä, aivan samalla lailla kun en minäkään voi olettaa kirjoituksesi perusteella sulla olevan mukavuusjärjestelyn.

Niin monta olen kohdannut samanlaista etukäteen tuomitsijaa, jotka sitten oman elämäntilanteen muuttuessa ovat jälleen aivan yhtä ehdottoman vakuuttuneita, että se heidän uusi omaksumansa mielipide onkin se ainoa oikea :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Tässä kylläkin puhuttiin ystävättärestä, joka oli asunut ensin miehen kanssa ulkomailla ja sen jälkeen muuttanut takaisin Suomeen, jossa oli täysin normijärkisen (kuvailijan mukaan) ihminen joutunut alistetuksi ja manipuloiduksi sekä kontrolloiduksi.

Että sinällään sun komea saarna meni nyt ihan hukkaan.

selvä, puhutaan siitä. Ensinnäkin, he eivät asuneet ulkomailla, joten jotain on heti hieman jäänyt ymmärtämättä, mutta ei se mitään. Toisekseen, onko sulle tuttu sellainen ilmiö kuin sammakko vesikattilassa? Kas kun jos se "alistaminen ja kontrollointi" alkaa abaut niin, että pilkot perunat väärin. Ok, kumppania ilmiselvästi nyt ärsyttää jokin minussa kun pienet asiat ottaa hermoon. Sinä pakkaat laukut tässä kohtaa, joku toinen taas ajattelee, ettei kaikki joka tilanteessa ole parhaimmillaan, tämä vielä iloksi muuttuu. Seuraavassa vaiheessa huomaat, että sen ensimmäisen kerran kun käyt puoleen vuoteen tyttöjen kanssa ulkona, seuraa tenttaamista ja mykkäkoulu. Sinä otat ne pakatut laukut ja lapset ja muutat hankkimaasi vuokra-asuntoon. Joku toinen taas saattaa miettiä, että höh, kumppanilla mustistaa, koitetaanpa keskustella asiasta. Sitten kun sama mökötys alkaa jo salikäynnistä, sitten esimerkkini henkilö ehdottaa pariterapiaa. Sun ei tarvii koska sinähän elät jo omillasi.   Hyvät sulle, koska ei tullut turpiin, ystävälle tuli ja sitten ei jääty edes pakkaamaan niitä laukkuja.    

Yleensä sanotaan, että nykyisin erotaan liian helposti ja lapset siinä eniten kärsii. Opinpahan senkin, että se että jää odottamaan ja toivomaan, että se tuttu kumppani ja se "vanha hyvä suhde" sieltä vielä palaa kun enemmän yritetään, se onkin merkki draaman rakastamisesta. Oukkidoukki.       

No puhutaanpa vielä tästä. Joo muistin väärin, mutta en tiedä, onko sillä olennaista eroa, asuivatko vieraassa kaupungissa vai ulkomailla. Kenties sillä on.

Jos todella tilanne on ollut sellainen, että olosuhteet = se missä kaupungissa asutaan, muuttaa "vanhan hyvän suhteen" joksikin täysin toiseksi, sanoisin, että homma on entistä epäterveemmällä pohjalla. Kyllähän siis pitää kiinnittää huomiota siihen, että onko sen toisen nyt niin huono täällä, minne muutettiin takaisin, kun käytös muuttuu täysin. Vai onko tuo toinen ollut aina tälläinen ja korostuu täällä, missä hänellä on enemmän "vaikutusvaltaa". Tämä olisi varmasti yksi suhteen ongelma- ja solmukohta, jossa pitäisi kohdata, että mitä täällä tapahtuu. Ja tehdä kenties rankkojakin päätöksiä, kompromisseja ja kohdata pettymyksiä siinä, mitä kuvitteli täällä tapahtuvan.

Ei jäädä odottelemaan, että no eihän se mitään tuolla tarkoittanut, ei tämä mitään tarkoita. Aha meni hullummaksi, no ei sekään mitään tarkoita. No nyt vasta hulluksi meni, taidan tarvita pikku salaisuuden ja sitten vasta alan miettiä, mitä tässä tekisi.

En ole täysin empatiakyvytön, vaikka siltä kuulostankin, mutta minulla on kyllä vähän nollatason toleranssi sen suhteen, että aikuiset eivät osaa vetää rajojaan ja sen takia lapset saavat katsella, kun äiti ottaa turpiin. Tämä on ihan henk.koht trauman tulosta, myönnän sen.

Onko sulla joku ongelma luetun ymmärtämisessä? 'Jäädään odottelemaan ja mietitään mitä sitten tekisi'..luitko yhtään kirjoitusta kun jäi huomaamatta että siellä on hankittu mm ammattiapua ennen kuin erottiin? Ja mikä ihmeen salaisuus?

Erikoista, että olet henkilökohtaisesti traumaattiseen tilanteeseen joutunut, vaikka sinuun on ohjelmoitu jo geenitasolle kaikki vastaukset heittipä elämä eteen mitä hyvänsä...

Muuten, jos luet yhdenkään terapeutin neuvoja kuinka kohdata läheinen vaikeassa tilanteessa, siellä kehotetaan pysyttelemään erossa keskusteluista, joissa liipataan lähelle omaa henkilökohtaista traumaa. Ihminen kun tuppaa helposti peilaamaan kaiken itseensä ja omiin fiiliksiinsä ja unohtaa kuunnella mistä siinä läheisen ihan henkilökohtaisessa uniikissa tilanteessa on kysymys.

Se on aivan se ja sama miten ero narsistista tapahtuu, kunhan tapahtuu.  Iso käsi toiselle naiselle/miehelle joka kestää narsistin hyökkäykety antaen uhrille voimaa lähteä pois!

Tämähän on "muna vai kana" kysymys ja asia menee näin.

Perheeseen kuuluu isä, äiti, lapsi. Se toinen nainen on ainoa elementti, jota ei tarvita ja se on siis ainoa asia, joka tuosta yhtälöstä voidaan poistaa ja sen poistaminen yhtälöstä tuo positiivisen lopputuloksen.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on "muna vai kana" kysymys ja asia menee näin.

Perheeseen kuuluu isä, äiti, lapsi. Se toinen nainen on ainoa elementti, jota ei tarvita ja se on siis ainoa asia, joka tuosta yhtälöstä voidaan poistaa ja sen poistaminen yhtälöstä tuo positiivisen lopputuloksen.

Miehen mielestä ilmeisesti tarvitaan, kun se sivusuhde on hankittu..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on "muna vai kana" kysymys ja asia menee näin.

Perheeseen kuuluu isä, äiti, lapsi. Se toinen nainen on ainoa elementti, jota ei tarvita ja se on siis ainoa asia, joka tuosta yhtälöstä voidaan poistaa ja sen poistaminen yhtälöstä tuo positiivisen lopputuloksen.

Miehen mielestä ilmeisesti tarvitaan, kun se sivusuhde on hankittu..

sillä oo mitään merkitystä mitä se mies on mieltä. akat tappelee keskenään kumpaan sänkyyn mies jää näin se vaan menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Miksi sinä yhä puhut siitä kolmannesta osapuolesta?

Kyse oli nyt ymmärtääkseni tilanteesta a, jossa ymmärtääkseni mies oli kokenut suhteensa loppusuoralla henkistä väkivaltaa (manipulointia, kiristystä, selvinnyt että vauvaakin on koitettu saada jossain vaiheessa alulle hänen tietämättään) ja sitten eronnut kun on löytänyt uuden rakkauden. Eli ensin vaikeudet, jotka liittyivät kumppanin manipulointiin ja /tai toivat kumppanista manipuloijan esiin. Sitten erohalu, joka ei parantanut tilannetta, sitten uusi ihastus ja sitten irti.

Tilanteessa b en ole maininnut sanallakaan mitään kolmatta osapuolta, koska sellaista ei ollut. Vain mies, josta kuoriutui kus*pää kun joku ei muuton jälkeen enää elämässä ilmeisesti mennytkään mieltä myöden, ja nainen, joka empi eroa koska alkoi tulla melko selväksi ettei siitä tule sivistynyt.

Sinulle on yritetty tässä kertoa, ettei se kerro ihmisen draamannälästä yhtään mitään, että hän eroaa suhteesta, jossa se kumppani tekee loppuhetkistä yhtä draamaa. draamaahan nämä ihmiset nimenomaan lähtevät pakoon!

Se on aivan mahtavaa, että kuulut siihen joukkoon joka löytää kumppanin ja elämä soljuu yhdessä harmoniassa loppuunsa saakka. Mutta ymmärrätkö, että osa meistä tuntee läheisesti myös ihmisiä kenen kumppani on sairastunut esim henkisesti ja kovasta yrityksestä huolimatta ei yhteiselosta tule enää mitään. Tunnen ihmisen kenen kumppani sairastui somaattisesti ja kehitti addiktion kipulääkkeisiin, jonka jälkeen seurasi nopea syöksykierre. Tunnen pariskunnan kenen suhteen loppu oli yhtä kaaosta, koska lapsettomuus ei heillä ollut se naistenlehtien kertoma yhdistävä tekijä, vaan erottava.

Noiden ihmisten joukossa on myös kaksi sellaista kenellä uusi ihastus oli se mikä sai lopulta luovuttamaan toivottoman tilanteen edessä. Mutta se ei kerro heidän yleisestä henkisestä tasapainostaan yhtään mitään, vaan se kertoo siitä, ettei meistä kaikilla ole valmiita vastauksia tilanteeseen missä ennen rakas kumppani onkin ilkeä, valehteleva, varasteleva kuset housussa makaava addikti, mutta samaan aikaan myös vaikeasti sairas sellainen. Kolmas osapuoli ei kokonaisuutta varsin helpota, mutta tiedätkö mitä se helpottaa; se äidin pieni salaisuus helpottaa päätöstä jättää se koko perhettä satuttava ihminen pois perheen päivittäisestä arjesta, vaikka se hylkäämiseltä tuntuukin.

Mutta komeaa, että sinun henkinen tasapainosi säilyy ja päätösten järkiperusteisuus, riippumatta siitä minkälaisia tilanteita elämä eteen heittää. Johan te olette kokeneet yhdessä rinnakkain seisoen ja toisianne tukien arjen haasteet; tylsyyden ja erimielisyyden siitä ostetaanko OKT vai rivari.

Väistelyn, sumutuksen ja asioiden sivuraiteille viemisen suurmestari taas vauhdissa. Kannattaisiko sun miettiä omaa elämänhistoriaasi ja katsoa peiliin.