Onko toinen nainen mielestäsi se perheenrikkoja?

Ajattelin ennen ettei kolmas osapuoli ole vastuussa. Tavallaan ajattelen vieläkin, ettei kolmas osapuoli ole suoraan vastuussa petetylle tai perheen mahdollisesta rikkoutumisesta. Kolmas osapuoli ei ole luvannut petetylle uskollisuutta eikä siten voi myöskään uskollisuuslupausta pettää. Mutta kyllä se varattuun sotkeentuminen on monella muulla tavalla typerää ja häpeällistä ja väärin. Ei pelkästään vääryytenä petettyä kohtaan, vaan usein siinä on tavalla tai toisella satutettu kaikkia osapuolia. Itse joskus varattuun sotkeentuneena olen miettinyt sitäkin, että olen tehnyt myös sitä varattua kohtaan väärin. Jos ja kun välitän hänestä syvästi, niin miksi ihmeessä tein hänen kanssaan asioita jotka lopulta tuotti hänelle syyllisyyttä ja pahaa oloa? Samoin pidän varattuun sekaantumista itseni kannalta typeränä ja jopa jossain määrin emotionaalisesti itsetuhoisena tekona. Itseään arvostava, omaa hyvinvointiaan vaaliva ihminen ei altistaisi itseään sellaiselle lähes varmalle sydänsurulle. Jotain pitää olla päässä vialla, että kerjää sillä tavalla ehdoin tahdoin turpiinsa.

Syy on molemmissa. Myös nainen on ala-arvoinen.

Syy on tietenkin puolisonsa pettävällä, Syy taas siihen, että pettää, voi olla moninainen. Mutta sitähän tämä ketju ei käsittele.

Moni pettäjän kanssa seurusteleva ei usein edes tiedä, että uusi ihastus on varattu, kun se pettäjä ei edes sitä mainosta.

Ahaa sukunimihullu löysi ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Minusta siinä ettei halua draamaa elämäänsä millään tavalla ei ole mitään tuomittavaa. Draamailjat ovat usein narsistisia tyyppejä jotka ovat läpeensä epäluotettavia ihmisiä.

Ja sen lisäksi heidän on lähes mahdotonta uskoa, että he, ketkä eivät draamaa etsi, olisivat onnellisia. Draamailijat elävät tunnekuohuista kuin narkkarit ja olettavat kaikkien "oikeasti" olevan samanlaisia.

Jotkut draamailija nauttivat sadistisella tavalla myös puolisonsa pettämisestä. Sairaita ihmisiä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Molemmat ovat yhteiskunnan ala-arvoista pohjasakkaa.

Ite käytän vain varattuja. En missään nimessä halua parisuhdetta saati miestä kattoni alle ja joka ikinen kerta kun olen vapaan kanssa aloittanut seksisuhteen, äijä alkaa ennemmin tai myöhemmin raahata jotain hammasharjaa ja kalsareita mun luo, olettaa että teen ruokaa/pesen pyykkiä/ ryhdyn äidiksi. Kyselevät missä ja kenen kanssa olen viettänyt aikaa. Vaikka miten tekee selväksi että kyse ei ole seurustelusta vaan seksistä niin alkavat hallita ja kontrolloida.

Varatun kanssa ei ole sitä ongelmaa. Tavataan hotellissa, pannaan ja lähdetään omille teillemme. Uusitaan kun kummallekin sattuu sopimaan.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin ennen ettei kolmas osapuoli ole vastuussa. Tavallaan ajattelen vieläkin, ettei kolmas osapuoli ole suoraan vastuussa petetylle tai perheen mahdollisesta rikkoutumisesta. Kolmas osapuoli ei ole luvannut petetylle uskollisuutta eikä siten voi myöskään uskollisuuslupausta pettää. Mutta kyllä se varattuun sotkeentuminen on monella muulla tavalla typerää ja häpeällistä ja väärin. Ei pelkästään vääryytenä petettyä kohtaan, vaan usein siinä on tavalla tai toisella satutettu kaikkia osapuolia. Itse joskus varattuun sotkeentuneena olen miettinyt sitäkin, että olen tehnyt myös sitä varattua kohtaan väärin. Jos ja kun välitän hänestä syvästi, niin miksi ihmeessä tein hänen kanssaan asioita jotka lopulta tuotti hänelle syyllisyyttä ja pahaa oloa? Samoin pidän varattuun sekaantumista itseni kannalta typeränä ja jopa jossain määrin emotionaalisesti itsetuhoisena tekona. Itseään arvostava, omaa hyvinvointiaan vaaliva ihminen ei altistaisi itseään sellaiselle lähes varmalle sydänsurulle. Jotain pitää olla päässä vialla, että kerjää sillä tavalla ehdoin tahdoin turpiinsa.

Juuri tätä olen itsekin tässä keskustelussa yrittänyt hakea!

Olen todellakin kokenut itsekin hurahtamisen toiseen, siten, että molemmat olimme naimisissa. Olen minäkin monta kertaa miettinyt, että mikä hlvetin hulluus siinä oikein iski ja miksi halusin tehdä asioita, jotka takuuvarmasti tiesin paitsi haitallisiksi, myös omien arvojeni täyskäännösvastaisiksi.

Minulle mies ei valehdellut, kun eihän hänen tarvinnutkaan, minä itse latelin itselleni (ja heille, joille valitettavasti! asiasta kerroin) kaikki mahdolliset kliseet ja latteudet sielunkumppanista, kerran vain elämisestä, pelkästä seksistä, molempien huonosta parisuhteesta, itsekkäistä puolisoista...hitto vieläkin nousee möykky mahaan ja HÄVETTÄÄ, kun noita edes muistelen.

Tyyppi sinällään oli enemmän kuin jees, mutta kuten sanot: me molemmat oltaisiin nyt huomattavasti enemmän jees-tyyppejä, jos tuo olisi jätetty väliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Niin. Ja hänhän erosi. Ja maksoi erosta kovan hinnan. Kas kun kaikkien kumppanit eivät välitä sitoutua rakentavaan eroon Ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Edelleen olen sitä mieltä että niin kauan on helppo neuvoa kun ei ole kohdannut tilannetta jossa puoliso ei halua enää olla yhteistyökykyinen.

Siinä kohtaa, kun eroaa henkisesti väkivaltaisesta suhteesta ei uusien kumppanien todellakaan kuuluisi olla ensimmäinen ajatus mielessä, vaan itsensä eheyttäminen ja terapiassa sen selvittäminen, mitä omassa mielessä on tapahtunut, että toinen näin pääsi alistamaan ja manipuloimaan. Itsensä korjaamisen pitäisi olla täysin pääprioriteetti.

Ne, jotka eivät sitoudu ei-rakentavaan (tätä varmaan tarkoitit) eroon ja sitä seuraavaan vanhemmuuteen ovat aivan oikeassa. Vaikka pariskunta onkin eronnut, heidän välillään on vielä niin paljon selvitettävää, etttä kolmas ei sitä asiaa auta, vaan tuhoaa senkin vähän, mihin nämä kaksi ehkä ilman kolmatta säklättämässä taustalla pääsisivät.

Ja ennen kaikkea ystäväsi ei pääse paranemaan haavoistaan, ellei nyt ennen uusia kumppaneita tutustu itseensä.

Näinpä. Jos se henkisesti väkivaltainen osapuoli on se joka on pettänyt ja kenties hypännyt lennosta seuraavaan suhteeseen niin alistaminen, nöyryyttämien ja väkivalta jatkuvat vaan toisessa muodossaan hänen taholtaan kolmatta tukenaan käyttäen. Siksi tällaisiin ihmisiin pitää katkaista välit kokonaan ja keskittyä itseen.

Vierailija kirjoitti:

Ite käytän vain varattuja. En missään nimessä halua parisuhdetta saati miestä kattoni alle ja joka ikinen kerta kun olen vapaan kanssa aloittanut seksisuhteen, äijä alkaa ennemmin tai myöhemmin raahata jotain hammasharjaa ja kalsareita mun luo, olettaa että teen ruokaa/pesen pyykkiä/ ryhdyn äidiksi. Kyselevät missä ja kenen kanssa olen viettänyt aikaa. Vaikka miten tekee selväksi että kyse ei ole seurustelusta vaan seksistä niin alkavat hallita ja kontrolloida.

Varatun kanssa ei ole sitä ongelmaa. Tavataan hotellissa, pannaan ja lähdetään omille teillemme. Uusitaan kun kummallekin sattuu sopimaan.

Kannattaisikohan sun oman henkisen kasvusi vuoksi miettiä, miksi sallit edes alkuun miehille sen, että alkavat kantaa hammasharjoja ja kalsareita sun luokse, saati odotella jotain emäntäpalveluita?

Minä en halua tällä hetkellä parisuhdetta, mutta ei ole mitään vaikeuksia löytää paneskeluun vapaita miehiä. Päinvastoin, tuolla on samassa tilanteessa olevia vapaita miehiä vaikka kuinka paljon!

Joten kyllä tässä ongelmana taitaa olla sun rajattomuus, eli kyvyttömyys puolustaa omia rajojasi sekä miellyttämisen tarve, eli et kykene sanomaan, että hei stop, hammasharja ja kalsarit takas laukkuun, sen jälkeen voidaan paneskella.

Jos nyt ketään on kotiin edes pakko päästää. Kyllä vapaitakin voi panna hotellissa, olen kokeillut ja hyvin onnistui. Kylpylässäkin voi.

Jos miehellä on parisuhde, hän ihan itse vastuussa omista tekemisistään sen rikkomisesta.

EI KUKAAN MUU.

Ei ole. Omassa tapauksessa se rikkoja on vaimon päihdeongelma ja tietysti minä itse.

Kyllä on yhtä syyllinen kuin pettävä mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen voi rikkoa ainoastaan siinä olevat ihmiset, ei kukaan ulkopuolinen. Eli vastuu on tietysti pettäjällä, mutta eihän sekään kohteliasta ole vikitellä varattuja.

Ei se hajoa ilman hajottajaa, eli ei sellasia timmejä ankkahuulisia vamppeja pysty kukaan terve mies vastustamaan, eli ilman niitä, ei perheetkän hajoaisi.

Sun oli tarkoitus vihata naisia mutta onnistuitkin väittämään, että miehet on vajaakykyisiä ja holhouksen tarpeessa. Eli inceli levittää miesvihaa!

Ainakin hän helpoiten syyllistettävissä.😂😂😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ite käytän vain varattuja. En missään nimessä halua parisuhdetta saati miestä kattoni alle ja joka ikinen kerta kun olen vapaan kanssa aloittanut seksisuhteen, äijä alkaa ennemmin tai myöhemmin raahata jotain hammasharjaa ja kalsareita mun luo, olettaa että teen ruokaa/pesen pyykkiä/ ryhdyn äidiksi. Kyselevät missä ja kenen kanssa olen viettänyt aikaa. Vaikka miten tekee selväksi että kyse ei ole seurustelusta vaan seksistä niin alkavat hallita ja kontrolloida.

Varatun kanssa ei ole sitä ongelmaa. Tavataan hotellissa, pannaan ja lähdetään omille teillemme. Uusitaan kun kummallekin sattuu sopimaan.

Kannattaisikohan sun oman henkisen kasvusi vuoksi miettiä, miksi sallit edes alkuun miehille sen, että alkavat kantaa hammasharjoja ja kalsareita sun luokse, saati odotella jotain emäntäpalveluita?

Minä en halua tällä hetkellä parisuhdetta, mutta ei ole mitään vaikeuksia löytää paneskeluun vapaita miehiä. Päinvastoin, tuolla on samassa tilanteessa olevia vapaita miehiä vaikka kuinka paljon!

Joten kyllä tässä ongelmana taitaa olla sun rajattomuus, eli kyvyttömyys puolustaa omia rajojasi sekä miellyttämisen tarve, eli et kykene sanomaan, että hei stop, hammasharja ja kalsarit takas laukkuun, sen jälkeen voidaan paneskella.

Jos nyt ketään on kotiin edes pakko päästää. Kyllä vapaitakin voi panna hotellissa, olen kokeillut ja hyvin onnistui. Kylpylässäkin voi.

No kun nimenomaan en miellytä. Käsken kyllä pakata kamppeet ja suksia helvettiin jos ei pysty pitämään sovitusta kiinni mutta joka ikinen kerta on lopulta pitänyt ghostata tyypit kun eivät kertakaikkiaan ymmärrä että pano ei ole seurustelua ja vielä sen jälkeen kun pistän välit poikki, yritetään ottaa yhteyttä ja vinkua pildeä. Mulle helpompaa ja mukavampaa kun mies menee kiltisti kotiinsa perheen luo silloin kun hänelle ei ole käyttöä

Onnellinen ihminen pysyy uskollisena. Ei petoksesta voi ketään parisuhteen ulkopuolista syyttää. Ei se sun ruppana niin haluttava ole, että sen joku sulta tarkoituksella viedä tahtoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vastuu on sillä joka päästää sen kolmannen "puun ja kuoren väliin". Ei toimivaan suhteeseen mahdu kolmansia. Ikinä.

Kyllä mahtuu. Halut muita kohtaan eivät lopu papin aameneen. Niin on tullut yllätyksenä monille pettäminen. Ja pettäjä itse itkee kun kaikki oli niin hyvin, mutta housuissa vaan rupesi syyhyämään ja tilaisuus teki varkaan. Himo ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Onhan jopa omissa häissäkin jotkut pettäneet.

Parisuhteessa tosin, jos on vannottu uskollisuutta, on se tahtotila tärkeintä. Itsensä hillitseminen. Monille mahdotonta, mutta ei merkitse sitä, etteikö kumppaniaan rakastaisi. Ja humalainen törttöily kaikille varmaan tuttu käsite, kun ei seuraavana päivänä muisteta edes mitä on touhuttu. Ne paljon puhutut pikkujoulut...