Onko toinen nainen mielestäsi se perheenrikkoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Voi olla mahdollista, että sinun rooli miehen elämässä liittyy nimenomaan siihen hänen erotoiveeseensa ja päätöksen tekemisen vaikeuteen. Neuvoisin siis olemaan varautunut myös siihen, että ero saattaa todella toteutua, saattaa olla, ettei sinun osuutta pidetä eroselvittelyistä irrallaan ja saattaa kaiken jälkeenkin olla, ettei sinunkaan suhteesi mieheen jatku.

Kun teillä on niitä tunteita, neuvoisin ottamaan mahdollisuuksien mukaan ihan reilun aikalisän yhteydenpidossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Tämä. Seurasin itse vierestä työkaverin eroa toisen naisen vuoksi. En sano, että olisin nyt mitenkään ihastellut toimintaa muuten, mutta kyllä sikäli, että mies erosi, otti selvää asioista ja hoiti niin omansa kuin lastensa asiat. Kyllähän sieltäkin ex-vaimon suunnalta mutinaa kuului, mutta se ohitettiin ja mentiin lain mukaan.

Jotenkin tuntuu nykyaikana ihan omituiselta ajatus, että mies oikeasti joutuisi valitsemaan onnettoman elämän tai lapsien jättämisen.

Et voi olla vakavissasi. Vieraannuttaminen on siksikin merkittävä ongelma suomalaisessa järjestelmässä, että siihen ollaan kiireellisesti sorvaamassa nykyistä parempaa lainsäädäntöä ja viranomaistoimintaa.

"Vieraannuttamista esiintyy noin 10 %:ssa kaikista eroista ja 20-27 %:ssa pitkittyneistä huoltoriidoista (13). Osassa tapauksista kyse on jo liiton aikana alkaneesta prosessista (12), mutta useimmissa tapauksissa vieraannuttaminen alkaa eron tapahduttua. Joskus tilanne eskaloituu eron jälkeen taisteluksi, jossa otetaan käyttöön yhä voimakkaampia keinoja."

https://www.duodecimlehti.fi/duo14203

"

YLEISESTI nähdään, että mikäli toinen vanhemmista haluaa tietoisesti vieraannuttaa lapsen toisesta vanhemmasta, se onnistuu jopa melko helposti. Jos vaikkapa äiti ei tuo lapsia sovittuna aikana sovittuun vaihtopaikkaan, isä voi soittaa sosiaalipäivystykseen, jonka keinot puuttua tilanteeseen tuoreeltaan ovat kuitenkin heikot.

– Viranomaiset ovat näissä tapauksissa yleensä voimattomia, Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisänen lataa" https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008213036.html

Vierailija kirjoitti:

Jännä kun näitä kaiken maailman Kardashianeja ja Hilttoneja ja Marttinoita sun muita aina ylistetään, mutta nämähän ovat juuri niitä 100% kliseisiä perheenrikkojatyyppejä, kuin vain olla ja voi.

Kuka ylistää? En oo tämmöistä fanitusta tavannut. Media pakottaa näitä meidän nähtäville (koska raha) mut yleinen mielipide ei arvosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

Jos ihminen on näyttänyt aiemmin elämässään omilla teoillaan epävakautta joilla loukannut muita ihmisiä niin sellainen on myrkkypilleri käytännössä kaikille seuraavillekin ihmisille.

Poikkeuksena on ammatti-ihmisten avulla tehty perustavanlaatuinen muutos toiminnassaan ja sanoutuminen täysin irti aiemmista käytösmalleistaan ja tämän johdonmukainen ja pitkäaikainen toteuttaminen myös käytännössä.

Puheet eivät riitä tällaisten kanssa. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Tiedostan tuonkin. Sehän tässä se raadollisuus onkin. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Siksi tämä on vaikeaa, kaikille osapuolille. Ei tälläiseen tilanteeseen halua joutua mutta tässä sitä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Tämä. Seurasin itse vierestä työkaverin eroa toisen naisen vuoksi. En sano, että olisin nyt mitenkään ihastellut toimintaa muuten, mutta kyllä sikäli, että mies erosi, otti selvää asioista ja hoiti niin omansa kuin lastensa asiat. Kyllähän sieltäkin ex-vaimon suunnalta mutinaa kuului, mutta se ohitettiin ja mentiin lain mukaan.

Jotenkin tuntuu nykyaikana ihan omituiselta ajatus, että mies oikeasti joutuisi valitsemaan onnettoman elämän tai lapsien jättämisen.

Et voi olla vakavissasi. Vieraannuttaminen on siksikin merkittävä ongelma suomalaisessa järjestelmässä, että siihen ollaan kiireellisesti sorvaamassa nykyistä parempaa lainsäädäntöä ja viranomaistoimintaa.

"Vieraannuttamista esiintyy noin 10 %:ssa kaikista eroista ja 20-27 %:ssa pitkittyneistä huoltoriidoista (13). Osassa tapauksista kyse on jo liiton aikana alkaneesta prosessista (12), mutta useimmissa tapauksissa vieraannuttaminen alkaa eron tapahduttua. Joskus tilanne eskaloituu eron jälkeen taisteluksi, jossa otetaan käyttöön yhä voimakkaampia keinoja."

https://www.duodecimlehti.fi/duo14203

"

YLEISESTI nähdään, että mikäli toinen vanhemmista haluaa tietoisesti vieraannuttaa lapsen toisesta vanhemmasta, se onnistuu jopa melko helposti. Jos vaikkapa äiti ei tuo lapsia sovittuna aikana sovittuun vaihtopaikkaan, isä voi soittaa sosiaalipäivystykseen, jonka keinot puuttua tilanteeseen tuoreeltaan ovat kuitenkin heikot.

– Viranomaiset ovat näissä tapauksissa yleensä voimattomia, Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisänen lataa" https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008213036.html

Ensinnäkin viet keskustelua sivuraiteille, nyt oli kyse siitä, kannattaako sivusuhteilla ihmisen kanssa, jolla on epävakaa elämäntilanne. Mielipide oli, että ei.

Toisekseen valtaosa suomalaisista erovanhemmista päätyy yhteishuoltajuuteen ilman minkäänlaisia vieraannuttamisia.

Jos sinä haluat seukkailla miehen kanssa, joka on riitaisassa, onnettomassa avioliitossa ja väittää tekevänsä niin sen vuoksi, että pelkää lastensa äidin reaktioita, ole hyvä. Ei sua kukaan estä, vaikka vähän pölhönä pitääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Tiedostan tuonkin. Sehän tässä se raadollisuus onkin. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Siksi tämä on vaikeaa, kaikille osapuolille. Ei tälläiseen tilanteeseen halua joutua mutta tässä sitä ollaan.

Ei tuollaisiin tilanteisiin vain noin vain jouduta. Se on päätös.

Ja joo, kliseet salaman lailla iskeneestä rakkaudesta voi nyt jättää pois. On valinta alkaa kolmanneksi pyöräksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Jep, annatko tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan lähteen suomalaisella aineistolla tuohon vihjaukseesi. Älä oikeesti jaksa suoltaa valheita. Ei niitä missään uskota.

Vastuu on aina pettäjällä. Aina se toinen nainen ei välttämättä ole edes tietoinen koko perheestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Tiedostan tuonkin. Sehän tässä se raadollisuus onkin. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Siksi tämä on vaikeaa, kaikille osapuolille. Ei tälläiseen tilanteeseen halua joutua mutta tässä sitä ollaan.

Ei tuollaisiin tilanteisiin vain noin vain jouduta. Se on päätös.

Ja joo, kliseet salaman lailla iskeneestä rakkaudesta voi nyt jättää pois. On valinta alkaa kolmanneksi pyöräksi.

Se on. Mutta ei helppo valinta kun on tunteita. Juurikin se itsekkyys nostaa tässä päätään. Kun kaikki voisikin miettiä vain järjellä niin olisikaan mitään ongelmia ikinä. Liitossa sama, ihan yhtä lailla siinä voidaan miettiä asiat tunteella tai järjellä.

Sekö sen kirkkaimman kruunun saa joka aina pystyy kaiken järjellä miettimään?

Vierailija kirjoitti:

Vastuu on aina pettäjällä. Aina se toinen nainen ei välttämättä ole edes tietoinen koko perheestä.

Ja toinen nainen ei kysy onko perhettä vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

En. Olen väittänyt, että en halua sivusuhteeseen miehen kanssa, jolla on riitainen ero tai väkivaltainen suhde menossa. Olen lisännyt, että jos em. asiat  johtuvat siitä, että henkilö hakee draamaa ympärilleen, en tahdo tälläisiä ystäviäkään.

Loput olet keksinyt omasta päästäsi, joko trollataksesi tai haastaaksesi riitaa. Molemmat tosin tekevät sinusta tyypin, joka kuuluu juuri niihin draamaloihin, joihin en välitä edes tutustua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Tiedostan tuonkin. Sehän tässä se raadollisuus onkin. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Siksi tämä on vaikeaa, kaikille osapuolille. Ei tälläiseen tilanteeseen halua joutua mutta tässä sitä ollaan.

Ei tuollaisiin tilanteisiin vain noin vain jouduta. Se on päätös.

Ja joo, kliseet salaman lailla iskeneestä rakkaudesta voi nyt jättää pois. On valinta alkaa kolmanneksi pyöräksi.

Se on. Mutta ei helppo valinta kun on tunteita. Juurikin se itsekkyys nostaa tässä päätään. Kun kaikki voisikin miettiä vain järjellä niin olisikaan mitään ongelmia ikinä. Liitossa sama, ihan yhtä lailla siinä voidaan miettiä asiat tunteella tai järjellä.

Sekö sen kirkkaimman kruunun saa joka aina pystyy kaiken järjellä miettimään?

Epävakaat ja narsistiset tyypit tekevät juuri tuota ääripäiden kautta ajattelua (eng splitting). Kyllä mä sanon että ihminen joka toimii rehellisesti pystyy pitkän päälle onnellisempana.

Onnellisuuttta lisää myös kun ympärillä olevat muut ihmiset eivät halveksi kuka vähemmän kuka enemmän. Pettäjät ja kakkoset kun usein joutuvat tämänkin kohtaamaan.

Ihan normaali ja yhteiskunnassa vallitseva normi tuo pettäjien ja kakkosten pitäminen toisen tai sitä alemman asteisina tyyppeinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastuu on aina pettäjällä. Aina se toinen nainen ei välttämättä ole edes tietoinen koko perheestä.

Ja toinen nainen ei kysy onko perhettä vai ei?

En minä ainakaan kysynyt silloin, kun kyseessä oli vain seksisuhde (jonka lopetin, kun kävi ilmi, että heille syntyi vauva).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta