Onko toinen nainen mielestäsi se perheenrikkoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Tiedostan tuonkin. Sehän tässä se raadollisuus onkin. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Siksi tämä on vaikeaa, kaikille osapuolille. Ei tälläiseen tilanteeseen halua joutua mutta tässä sitä ollaan.

Ei tuollaisiin tilanteisiin vain noin vain jouduta. Se on päätös.

Ja joo, kliseet salaman lailla iskeneestä rakkaudesta voi nyt jättää pois. On valinta alkaa kolmanneksi pyöräksi.

Se on. Mutta ei helppo valinta kun on tunteita. Juurikin se itsekkyys nostaa tässä päätään. Kun kaikki voisikin miettiä vain järjellä niin olisikaan mitään ongelmia ikinä. Liitossa sama, ihan yhtä lailla siinä voidaan miettiä asiat tunteella tai järjellä.

Sekö sen kirkkaimman kruunun saa joka aina pystyy kaiken järjellä miettimään?

Epävakaat ja narsistiset tyypit tekevät juuri tuota ääripäiden kautta ajattelua (eng splitting). Kyllä mä sanon että ihminen joka toimii rehellisesti pystyy pitkän päälle onnellisempana.

Onnellisuuttta lisää myös kun ympärillä olevat muut ihmiset eivät halveksi kuka vähemmän kuka enemmän. Pettäjät ja kakkoset kun usein joutuvat tämänkin kohtaamaan.

Ihan normaali ja yhteiskunnassa vallitseva normi tuo pettäjien ja kakkosten pitäminen toisen tai sitä alemman asteisina tyyppeinä.

Monta on tapaa ittiään ylentää ja toista alentaa. Tää nyt on vaan yks esimerkki jossa voi ihmiset jakaa puoleen, ne paremmat ja ne huonommat..

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Tiedostan tuonkin. Sehän tässä se raadollisuus onkin. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Siksi tämä on vaikeaa, kaikille osapuolille. Ei tälläiseen tilanteeseen halua joutua mutta tässä sitä ollaan.

Olet tilanteessa, jonka olet ihan itse valinnut. Raadollista on lähinnä se, että et näytä itse ymmärtävän sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Tiedostan tuonkin. Sehän tässä se raadollisuus onkin. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Siksi tämä on vaikeaa, kaikille osapuolille. Ei tälläiseen tilanteeseen halua joutua mutta tässä sitä ollaan.

Ei tuollaisiin tilanteisiin vain noin vain jouduta. Se on päätös.

Ja joo, kliseet salaman lailla iskeneestä rakkaudesta voi nyt jättää pois. On valinta alkaa kolmanneksi pyöräksi.

Se on. Mutta ei helppo valinta kun on tunteita. Juurikin se itsekkyys nostaa tässä päätään. Kun kaikki voisikin miettiä vain järjellä niin olisikaan mitään ongelmia ikinä. Liitossa sama, ihan yhtä lailla siinä voidaan miettiä asiat tunteella tai järjellä.

Sekö sen kirkkaimman kruunun saa joka aina pystyy kaiken järjellä miettimään?

Epävakaat ja narsistiset tyypit tekevät juuri tuota ääripäiden kautta ajattelua (eng splitting). Kyllä mä sanon että ihminen joka toimii rehellisesti pystyy pitkän päälle onnellisempana.

Onnellisuuttta lisää myös kun ympärillä olevat muut ihmiset eivät halveksi kuka vähemmän kuka enemmän. Pettäjät ja kakkoset kun usein joutuvat tämänkin kohtaamaan.

Ihan normaali ja yhteiskunnassa vallitseva normi tuo pettäjien ja kakkosten pitäminen toisen tai sitä alemman asteisina tyyppeinä.

Monta on tapaa ittiään ylentää ja toista alentaa. Tää nyt on vaan yks esimerkki jossa voi ihmiset jakaa puoleen, ne paremmat ja ne huonommat..

Mutta yleinen normi joka tutkimusten mukaan vain vahvistuu.

Erityisesti alle 30 vuotiaissa pettämiseen ja salasuhteiluun suhtaudutaan paljon jyrkemmän kielteisesti kuin vaikka 20-30 vuotta sitten.

Tuntuu usein pettäjillä, varmaan huonon omatunnon takia, olevan tarve vierittää kaikki vastuu petetylle. Ja kolmannet pyörät yleensä uskovat näitä satuja.

Hurjin mitä kuulin oli kun vaimonsa extratörkeällä tavalla pettänyt ja jättänyt hyypiö keksi sepittää kaikille kavereilleen ja perheelleen olleensa kiusaamisen uhri tyyliin "minua mitätöitiin, vaimo ei tukenut uraani" vaikka todellisuudessa vaimo oli se joka oli uhrannut oman uransa ja jäänyt kotiin hoitamaan lapsia ja ko. hyypiö oli toteuttanut omaa uraunelmaansa maailmalla reissaten. Kaverit ja hyypiön äiti tietenkin uskoivat ja säälittelivät rassukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Niin, ymmärrän tilanteen. Toisaalta kuitenkin ajattelen, että ethän sinä voi ulkoistaa itseäsi tilanteesta, jossa nimenomaisesti ollaan sinun ja miehen tunteiden takia. Tarkoitan, että halusit tai et, luonnollisesti olet jo osa miehen eroprosessia. Yksi syy eroon, väistämättä, vaikka ei ainut tai edes painavin - tai ehkä oletkin kuitenkin painavin. Sen tietää vain mies.

Tämä oli itselleni ehkäpä se olennaisin oppi, että ei sitä vaan voi leikitellä siellä harmaan sävyillä ajattelemassa, että eihän kaikki ole mustavalkoista, kun kyllä se vähän on. Joko ajatuksesi ovat parisuhteessa, sen pohtimisessa, punnitsemisessa, keskusteluissa, jne. tai sitten ne seilaavat tunteidesi mukana siellä muualla, siinä toisessa. Olen skeptinen, että ihminen aidosti kykenisi molempiin yhtä aikaa, yhtä tosissaan ja syvällisesti.

Ja tämän vuoksi se kolmas on osa eroa, tulipa se mistä syistä hyvänsä ja olipa sitä pohjustettu millä hyvänsä. En sano, että kolmas on syypää, mutta osallinen kyllä. Ehkä vähän epäreilua jopa vetäytyä sitten vain sanomaan, että omahan on liittosi...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Tiedostan tuonkin. Sehän tässä se raadollisuus onkin. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Siksi tämä on vaikeaa, kaikille osapuolille. Ei tälläiseen tilanteeseen halua joutua mutta tässä sitä ollaan.

Olet tilanteessa, jonka olet ihan itse valinnut. Raadollista on lähinnä se, että et näytä itse ymmärtävän sitä.

Aikuinen rakkaus ja parisuhde on valinta ei pelkkä siirappinen tai hattaramainen tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen voi rikkoa ainoastaan siinä olevat ihmiset, ei kukaan ulkopuolinen. Eli vastuu on tietysti pettäjällä, mutta eihän sekään kohteliasta ole vikitellä varattuja.

Ei se hajoa ilman hajottajaa, eli ei sellasia timmejä ankkahuulisia vamppeja pysty kukaan terve mies vastustamaan, eli ilman niitä, ei perheetkän hajoaisi.

Tiedäthän, että moni mies naureskelee niille ankkahuulille.

Ja monet miehet nauravat takanapäin myös keinotekoisille takamuksille. Ei ihme ja juoksevat luonnonkauniin naisten perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

Tällä lapsellisiksi pitkissä liitoissa olevia pitävä tyyppi yrittää vain purkaa tuolla omaa pahaa oloaan kun itsellä asiat eivät samoin. Tätä ilmiötä näkee netissä ja somessa erityisesti pettäjiltä. Varsinkin sarjapettäjiltä.

Vierailija kirjoitti:

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Lisäksi kolmas/pettävä ei useinkaan tiedosta ja tajua, mitä tekee itselleen. Tarkoitan tällä nyt sitä, että se itsepetos on niin syvä, asiat ei muka ole mustavalkoisia, tunteet vain on niin syviä, ei ole koskaan tunnettu näin, täydellinen sielunkumppani, jne jne jne ja kaikki tämä salassa.

Se hiipii kaikkialle muuallekin elämään sitten. Yht'äkkiä huomaat, että et voikaan kertoa jostain jutusta, koska siinä voi olla paljastavia yksityiskohtia. Vedätkin sanasi takaisin, koska niistä voisi päätellä jotain. Osa on aiheellista varovaisuutta, osa silkkaa vainoharhaa. Mutta tämä kaikki etäännyttää sinua muista, olitpa itse parisuhteessa tai et, eli olitpa sitten kolmas tai parisuhteen osapuoli, peittelet elämääsi toisille.

Se on mielelle yllättävän raskasta. Jos parisuhteessa olet, siis pettävä osapuoli, on aika...minkä sanan nätisti sanoisi...toiverikasta kuvitella, että tämä ei heijastu parisuhteeseen ja jos lapsia on, koko perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Lisäksi kolmas/pettävä ei useinkaan tiedosta ja tajua, mitä tekee itselleen. Tarkoitan tällä nyt sitä, että se itsepetos on niin syvä, asiat ei muka ole mustavalkoisia, tunteet vain on niin syviä, ei ole koskaan tunnettu näin, täydellinen sielunkumppani, jne jne jne ja kaikki tämä salassa.

Se hiipii kaikkialle muuallekin elämään sitten. Yht'äkkiä huomaat, että et voikaan kertoa jostain jutusta, koska siinä voi olla paljastavia yksityiskohtia. Vedätkin sanasi takaisin, koska niistä voisi päätellä jotain. Osa on aiheellista varovaisuutta, osa silkkaa vainoharhaa. Mutta tämä kaikki etäännyttää sinua muista, olitpa itse parisuhteessa tai et, eli olitpa sitten kolmas tai parisuhteen osapuoli, peittelet elämääsi toisille.

Se on mielelle yllättävän raskasta. Jos parisuhteessa olet, siis pettävä osapuoli, on aika...minkä sanan nätisti sanoisi...toiverikasta kuvitella, että tämä ei heijastu parisuhteeseen ja jos lapsia on, koko perheeseen.

Tätähän se parisuhteen ei-pettäjä osapuoli tekee myös. Kertoo valheellista tarinaa avio onnesta, postaa onnea hehkuvia kuvia instagrammiin samalla kun parisuhde ei ole molemmin puolin onnellinen. Kaikilla meillä on tarinamme joihin uskomme ja joita haluamme ulospäin vahvistaa ja jotain piilottaa. Se on sitten jokaisen oma valinta millaisten tarinoiden ja totuuksien keskellä haluaa elää. En hyväksy pettämistä, en toisia naisia/miehiä mutta ihmettelen miksi jotkut haluavat elää parisuhteessa mihin toinen ei ole sitoutunut ja oikeuttavat sillä yhtälailla vahingollisen käytöksensä.

Typerä nainen.

Pettäjän psyyke pettää ennemmin tai myöhemmin kuka kärsii eniten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Lisäksi kolmas/pettävä ei useinkaan tiedosta ja tajua, mitä tekee itselleen. Tarkoitan tällä nyt sitä, että se itsepetos on niin syvä, asiat ei muka ole mustavalkoisia, tunteet vain on niin syviä, ei ole koskaan tunnettu näin, täydellinen sielunkumppani, jne jne jne ja kaikki tämä salassa.

Se hiipii kaikkialle muuallekin elämään sitten. Yht'äkkiä huomaat, että et voikaan kertoa jostain jutusta, koska siinä voi olla paljastavia yksityiskohtia. Vedätkin sanasi takaisin, koska niistä voisi päätellä jotain. Osa on aiheellista varovaisuutta, osa silkkaa vainoharhaa. Mutta tämä kaikki etäännyttää sinua muista, olitpa itse parisuhteessa tai et, eli olitpa sitten kolmas tai parisuhteen osapuoli, peittelet elämääsi toisille.

Se on mielelle yllättävän raskasta. Jos parisuhteessa olet, siis pettävä osapuoli, on aika...minkä sanan nätisti sanoisi...toiverikasta kuvitella, että tämä ei heijastu parisuhteeseen ja jos lapsia on, koko perheeseen.

Tätähän se parisuhteen ei-pettäjä osapuoli tekee myös. Kertoo valheellista tarinaa avio onnesta, postaa onnea hehkuvia kuvia instagrammiin samalla kun parisuhde ei ole molemmin puolin onnellinen. Kaikilla meillä on tarinamme joihin uskomme ja joita haluamme ulospäin vahvistaa ja jotain piilottaa. Se on sitten jokaisen oma valinta millaisten tarinoiden ja totuuksien keskellä haluaa elää. En hyväksy pettämistä, en toisia naisia/miehiä mutta ihmettelen miksi jotkut haluavat elää parisuhteessa mihin toinen ei ole sitoutunut ja oikeuttavat sillä yhtälailla vahingollisen käytöksensä.

Niin, tämä oletuksella, että se instaaja tietää, että parisuhde ei ole molemmin puolin onnellinen.

Aika usein instaaja kuvittelee olevansa tavallisessa suhteessa, jossa on ala- ja ylämäkensä ja normiarki elettävänä. Ja aika usein instaaja toimii, kuten nyt somessa toimitaan, eli postaa sinne mieluummin hehkutettavat hetket kuin itsensä kiroilemassa tiskivuoren ja riitelyn keskellä.

Niitä sitten kolmas katselee ivallisin hymyin ja näkee niissä mitä tahtoo: epätoivoisen ei-pettäjän, joka keksii tarinoita.

Aika usein se kuitenkin on se pettäjä, joka sepittelee näitä tarinoita ympäriinsä ja uudelleen saa ihmiset ympärillään niihin jollei nyt uskomaan, niin ainakin kovasti toivomaan, että ne olisivat totta. Siksi siis ei-pettäjäkin leikkii mukana.

Muutoin tämä on kyllä hyvin tavallinen pettävän selostus: niin niiin, elän nyt tässä tätä elämää syistä x, x, y, y, mutta miksi se toinen ei tajua, että tämä on valhetta ja tee jotain! Miksi jatkaa vahingollista toimintaa?

Vierailija kirjoitti:

Pettäjän psyyke pettää ennemmin tai myöhemmin kuka kärsii eniten?

Pettäjä itse kärsii eniten. Joskus jopa loppuelämänsä. Sitten jos on lapsia niin he kärsivät pettäjän syystä myös ja usein vuosia. Joskus jopa aikuisena kärsivät kun pettäjä on ollut niiin itsekäs, turvattomuutta aiheuttava ja kelvoton vanhempana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Lisäksi kolmas/pettävä ei useinkaan tiedosta ja tajua, mitä tekee itselleen. Tarkoitan tällä nyt sitä, että se itsepetos on niin syvä, asiat ei muka ole mustavalkoisia, tunteet vain on niin syviä, ei ole koskaan tunnettu näin, täydellinen sielunkumppani, jne jne jne ja kaikki tämä salassa.

Se hiipii kaikkialle muuallekin elämään sitten. Yht'äkkiä huomaat, että et voikaan kertoa jostain jutusta, koska siinä voi olla paljastavia yksityiskohtia. Vedätkin sanasi takaisin, koska niistä voisi päätellä jotain. Osa on aiheellista varovaisuutta, osa silkkaa vainoharhaa. Mutta tämä kaikki etäännyttää sinua muista, olitpa itse parisuhteessa tai et, eli olitpa sitten kolmas tai parisuhteen osapuoli, peittelet elämääsi toisille.

Se on mielelle yllättävän raskasta. Jos parisuhteessa olet, siis pettävä osapuoli, on aika...minkä sanan nätisti sanoisi...toiverikasta kuvitella, että tämä ei heijastu parisuhteeseen ja jos lapsia on, koko perheeseen.

Tätähän se parisuhteen ei-pettäjä osapuoli tekee myös. Kertoo valheellista tarinaa avio onnesta, postaa onnea hehkuvia kuvia instagrammiin samalla kun parisuhde ei ole molemmin puolin onnellinen. Kaikilla meillä on tarinamme joihin uskomme ja joita haluamme ulospäin vahvistaa ja jotain piilottaa. Se on sitten jokaisen oma valinta millaisten tarinoiden ja totuuksien keskellä haluaa elää. En hyväksy pettämistä, en toisia naisia/miehiä mutta ihmettelen miksi jotkut haluavat elää parisuhteessa mihin toinen ei ole sitoutunut ja oikeuttavat sillä yhtälailla vahingollisen käytöksensä.

Sori, mutta tämä on täyttä sontaa. Mitä ihmeen vahingollista siinä on, että haluaa kertoa niistä kenties vähäisistä onnenhetkistä mitä liitossa mieluummin kuin pestä pskapyykkiään somessa?

Ketä se mielestäsi vahingoittaa?

Jos toinen ei ole sitoutunut, toinen kävelköön ulos siitä parisuhteesta, niin eipä jää ei-petetyllekään materiaalia instassa hehkuttaa.

Lapsi on syytön kärsijä sääliksi käy kun isät ja äidit antaa kiiman kuljettaa "itselleen eläen"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Lisäksi kolmas/pettävä ei useinkaan tiedosta ja tajua, mitä tekee itselleen. Tarkoitan tällä nyt sitä, että se itsepetos on niin syvä, asiat ei muka ole mustavalkoisia, tunteet vain on niin syviä, ei ole koskaan tunnettu näin, täydellinen sielunkumppani, jne jne jne ja kaikki tämä salassa.

Se hiipii kaikkialle muuallekin elämään sitten. Yht'äkkiä huomaat, että et voikaan kertoa jostain jutusta, koska siinä voi olla paljastavia yksityiskohtia. Vedätkin sanasi takaisin, koska niistä voisi päätellä jotain. Osa on aiheellista varovaisuutta, osa silkkaa vainoharhaa. Mutta tämä kaikki etäännyttää sinua muista, olitpa itse parisuhteessa tai et, eli olitpa sitten kolmas tai parisuhteen osapuoli, peittelet elämääsi toisille.

Se on mielelle yllättävän raskasta. Jos parisuhteessa olet, siis pettävä osapuoli, on aika...minkä sanan nätisti sanoisi...toiverikasta kuvitella, että tämä ei heijastu parisuhteeseen ja jos lapsia on, koko perheeseen.

Jotkut pettäjät menevät tuossa kuvaamassasi itsepetoksessa vielä pidemmälle. Kääntävät asian somessa toisin päin.

Alkavat tekemään pettämisestä kaikin voimin sosiaalisesti hyväksyttyä toimintaa parisuhteissa. Näin tekemällä pyrkivät saamaan itselleen ja teoilleen hyväksyntää halveksunnan sijasta.

Eivät raasut ymmärrä että asenteet eivät muutu hyväksyvämpään suuntaan. Päinvastoin mitä asiaa koskevat asennetutkimukset kiistatta osoittavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asia ole mielestäni niin mustavalkoinen, että kumpi on syyllinen. Kukin vastaa omista teoistaan, joten pettäminen on ainoastaan pettäjän syy, mutta oma vastuu ja syyllisyytensä on rikoskumppanillakin. Ei se niinkän mene, että varattuja voi vapaasti ja hyväksytysti vikitellä, ei.

Lisäksi kolmas/pettävä ei useinkaan tiedosta ja tajua, mitä tekee itselleen. Tarkoitan tällä nyt sitä, että se itsepetos on niin syvä, asiat ei muka ole mustavalkoisia, tunteet vain on niin syviä, ei ole koskaan tunnettu näin, täydellinen sielunkumppani, jne jne jne ja kaikki tämä salassa.

Se hiipii kaikkialle muuallekin elämään sitten. Yht'äkkiä huomaat, että et voikaan kertoa jostain jutusta, koska siinä voi olla paljastavia yksityiskohtia. Vedätkin sanasi takaisin, koska niistä voisi päätellä jotain. Osa on aiheellista varovaisuutta, osa silkkaa vainoharhaa. Mutta tämä kaikki etäännyttää sinua muista, olitpa itse parisuhteessa tai et, eli olitpa sitten kolmas tai parisuhteen osapuoli, peittelet elämääsi toisille.

Se on mielelle yllättävän raskasta. Jos parisuhteessa olet, siis pettävä osapuoli, on aika...minkä sanan nätisti sanoisi...toiverikasta kuvitella, että tämä ei heijastu parisuhteeseen ja jos lapsia on, koko perheeseen.

Tätähän se parisuhteen ei-pettäjä osapuoli tekee myös. Kertoo valheellista tarinaa avio onnesta, postaa onnea hehkuvia kuvia instagrammiin samalla kun parisuhde ei ole molemmin puolin onnellinen. Kaikilla meillä on tarinamme joihin uskomme ja joita haluamme ulospäin vahvistaa ja jotain piilottaa. Se on sitten jokaisen oma valinta millaisten tarinoiden ja totuuksien keskellä haluaa elää. En hyväksy pettämistä, en toisia naisia/miehiä mutta ihmettelen miksi jotkut haluavat elää parisuhteessa mihin toinen ei ole sitoutunut ja oikeuttavat sillä yhtälailla vahingollisen käytöksensä.

Tarkoitatko, että on vahingollista laittaa se kuva, jossa on molempien varpaat, skumppapullo ja taustalla auringonlasku tägillä "ihana ilta mökillä"?

Siinä on vain se juttu, että siellä on ne varpaat, skumppapullo ja auringonlasku. Vaikka se kakkosta harmittaisikin, mokoma valehtelu.

Vanhempieni liittoa rikkoi sekä isäni että toinen nainen. Yhtä paljon syytän sitä toista koska hän tiesi isäni olevan perheellinen ja niin oli kyllä se nainenkin että rikkoivat sitten kaksi perhettä. Sitä itsekkyyttä en anna ikinä anteeksi kummallekaan.