Onko toinen nainen mielestäsi se perheenrikkoja?

Ei tartte selitellä, ei kannata.

Kyllä te toiset naiset ja toiset miehet olette (sinkkuinakin) perheenrikkojia ja itsekkäitä kus.päitä.

Ei se teidän vastuu ja syyllisyys yhtään vähene sillä, että ne pettävät puolisot ovat sitä kaikkea vieläkin enemmän.

Jos joku haava vaikkapa mätii, se mätii ja se on mätä ja tulehtunut, on siinä sitä mätää sitten enemmän tai vähemmän.

Sinä perheenrikkoja roolistaan huolimarta olet sitä samaa mätää, pisara tai lusikallinen, ihan samaa iljettävää ja iholle kuulumatonta se on.

Samalla tavalla se pyyhitään ja desinfioidaan iholta ja haavaa hoidetaan, oli sitä mätää vähän tai paljon.

Ei vähän mätää ole hieno juttu ja enemmän huono. Mätä on mätää.

Tai joku muu esimerkki. Samaa p...aa eri paketissa, kumpikin osapuoli.

Teen nyt havaintoja sumutuksesta, valehtelusta ja manipuloinnista ketjuun ilmestyneen muita alentavan tyypin osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija<br />

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

Ihminen on inhimillinen ja epätäydellinen. On elämäntilanteita joissa eri tarpeet nousee esiin, olipa suhteessa tai sinkku. Ei elämässä ratkaisut tekemisistään ole aina moraalisesti oikein, eikä mene muutenkaan kuin oppikirjasta. Tästä keskustelu on sinänsä turhaa koska jokaisella nousee esiin puolustusreaktio omien tekemisten suhteen. Tai petetyksi tulemisen pelko/muisto valtaa mielen.

Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta. Se ei ollut sen toisen vika että rako tulla meidän liiton väliin oli luotu. Me emme hoitaneet liittoamme oikein, virheitä teki molemmat. Jos olisimme olleet rehellisiä toisillemme, ennenkaikkea itsellemme niin ero olisi tullut jo kauan ennen toista naista. Oli paljon asioita mihin olisimme voineet vaikuttaa mutta myös niitä mihin emme. Itse olin 20 vuotiaana ihan eri ihminen kuin nyt 40 vuotiaana, kuten puolisokin. Olimme kuitenkin sitoutuneita, liiankin joten sitkeästi yritimme vaikkei enää edes pohjaa ollut minkä päälle rakentaa. Edes lapset ei pitäneet meitä yhdessä.

Erosimme sopuisasti ja ystävinä. Puhuimme läpi asiat ja molemmat oli ihan samaa mieltä mikä liiton hajoitti, eikä se ollut toinen nainen.

Minä olin se sitkeämpi. Olin uskollinen yli 20 vuotta koska niin kuuluu olla. Halusin olla yhdessä lasten takia koska se tuntui oikealta. Mukavuudenhalu piti yhdessä, ero on työläs prosessi jonka vuoksi elämä muuttuu lopullisesti. Siihen liittyy paljon pelkoja, epävarmuutta ja huolta.

Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen. Olenko ylpeä? En. Onko minulla huono itsetunto? Ei, löydän seuraa helposti, jopa ahdistavan helposti.

Kolkuttaako omatunto? Kyllä ja ei. Aionko viedä toisen miehen? En.

En ala yksityiskohtia kertomaan. Mutta kohdattiin ja pikkuhiljaa rakastuttiin. Molemmat kipuilee asian kanssa. Olemme puhuneet läpi kaiken mahdollisen, senkin olenko vain pientä piristystä harmaaseen arkeen, onko tunteet tätä vain kun emme voi viettää arkea yhdessä, miten hankalaa on nähdä kun moraaliset ongelmat velloo taustalla, häviääkö taika kun ero koittaa yms.

Mies oli eropuheet nostanut pöydälle jo aikaa ennen minua. Minä en ole etsinyt parisuhdetta, omat kipuiluni käyn sen vuoksi.

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

En ole koskaan kokenut vastaavaa yhteyttä. Olen taistellut vastaan, suostunut vain kahteen tapaamiseen ja lopettanut usein yhteydenpidon, vain sortuakseni muutaman päivän päästä.

Mies tekee samaa, ei ole helppoa. En kuuntele heidän liiton murheita, en ole siihen oikea ihminen.

Onhan tämä raadollista. Mutta hyvin inhimillistä. Itsekkyys ja moraali taistelee keskenään.

Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän tämä voi päätyä miten vain. Ja olen siihen valmis. Jos he päättää jatkaa liittoaan niin vetäydyn, jos ero tulee, annan erorauhan. En puutu nytkään heidän liiton asioihin. Minä ja se mies olemme eri suhde, he ovat eri suhde, keskenään heidän pitää asiansa hoitaa.

Jep, sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä. Sitten myöhemmin sanot olevasi itse toinen nainen jollekin miehelle.

Ei uppoa nyt tällainen diipadaapa. Oletko sittenkin itse pettäjä jolla jostain kumpuava tarve tarinoida kliseitä täynnä olevaa huttua tänne samalla alentavasti muihin ketjun keskustelojoihin suhtautuen.

Taidat olla se mihin nimimerkki Kaffebulla viittasi.

täh?

Lue teksti uudellle.

Lauseet

1. Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta

Ja myöhemmin

2. Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen.

Ja perään toki peruskliseet ennenkokemattomasta yhteydestä jnejne.

Älä viitsi.

"sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä". Yhä, täh?

haluan vielä mainita, että en siis missään nimessä halua yleistää, etteikö mieskin voisi tulla jätetyksi toisen naisen vuoksi, siis kun kumppani löytää itselleen uuden naisen, mutta menin sitten kuitenkin yleistämään ja siksi en löydä mainitsemaasi ristiriitaa kirjoittajan kertomuksessa

Älä jaksa selitellä. Jäit kiinni kuin 10-vuotias lapsi omenavarkaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija<br />

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

Ihminen on inhimillinen ja epätäydellinen. On elämäntilanteita joissa eri tarpeet nousee esiin, olipa suhteessa tai sinkku. Ei elämässä ratkaisut tekemisistään ole aina moraalisesti oikein, eikä mene muutenkaan kuin oppikirjasta. Tästä keskustelu on sinänsä turhaa koska jokaisella nousee esiin puolustusreaktio omien tekemisten suhteen. Tai petetyksi tulemisen pelko/muisto valtaa mielen.

Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta. Se ei ollut sen toisen vika että rako tulla meidän liiton väliin oli luotu. Me emme hoitaneet liittoamme oikein, virheitä teki molemmat. Jos olisimme olleet rehellisiä toisillemme, ennenkaikkea itsellemme niin ero olisi tullut jo kauan ennen toista naista. Oli paljon asioita mihin olisimme voineet vaikuttaa mutta myös niitä mihin emme. Itse olin 20 vuotiaana ihan eri ihminen kuin nyt 40 vuotiaana, kuten puolisokin. Olimme kuitenkin sitoutuneita, liiankin joten sitkeästi yritimme vaikkei enää edes pohjaa ollut minkä päälle rakentaa. Edes lapset ei pitäneet meitä yhdessä.

Erosimme sopuisasti ja ystävinä. Puhuimme läpi asiat ja molemmat oli ihan samaa mieltä mikä liiton hajoitti, eikä se ollut toinen nainen.

Minä olin se sitkeämpi. Olin uskollinen yli 20 vuotta koska niin kuuluu olla. Halusin olla yhdessä lasten takia koska se tuntui oikealta. Mukavuudenhalu piti yhdessä, ero on työläs prosessi jonka vuoksi elämä muuttuu lopullisesti. Siihen liittyy paljon pelkoja, epävarmuutta ja huolta.

Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen. Olenko ylpeä? En. Onko minulla huono itsetunto? Ei, löydän seuraa helposti, jopa ahdistavan helposti.

Kolkuttaako omatunto? Kyllä ja ei. Aionko viedä toisen miehen? En.

En ala yksityiskohtia kertomaan. Mutta kohdattiin ja pikkuhiljaa rakastuttiin. Molemmat kipuilee asian kanssa. Olemme puhuneet läpi kaiken mahdollisen, senkin olenko vain pientä piristystä harmaaseen arkeen, onko tunteet tätä vain kun emme voi viettää arkea yhdessä, miten hankalaa on nähdä kun moraaliset ongelmat velloo taustalla, häviääkö taika kun ero koittaa yms.

Mies oli eropuheet nostanut pöydälle jo aikaa ennen minua. Minä en ole etsinyt parisuhdetta, omat kipuiluni käyn sen vuoksi.

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

En ole koskaan kokenut vastaavaa yhteyttä. Olen taistellut vastaan, suostunut vain kahteen tapaamiseen ja lopettanut usein yhteydenpidon, vain sortuakseni muutaman päivän päästä.

Mies tekee samaa, ei ole helppoa. En kuuntele heidän liiton murheita, en ole siihen oikea ihminen.

Onhan tämä raadollista. Mutta hyvin inhimillistä. Itsekkyys ja moraali taistelee keskenään.

Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän tämä voi päätyä miten vain. Ja olen siihen valmis. Jos he päättää jatkaa liittoaan niin vetäydyn, jos ero tulee, annan erorauhan. En puutu nytkään heidän liiton asioihin. Minä ja se mies olemme eri suhde, he ovat eri suhde, keskenään heidän pitää asiansa hoitaa.

Jep, sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä. Sitten myöhemmin sanot olevasi itse toinen nainen jollekin miehelle.

Ei uppoa nyt tällainen diipadaapa. Oletko sittenkin itse pettäjä jolla jostain kumpuava tarve tarinoida kliseitä täynnä olevaa huttua tänne samalla alentavasti muihin ketjun keskustelojoihin suhtautuen.

Taidat olla se mihin nimimerkki Kaffebulla viittasi.

täh?

Lue teksti uudellle.

Lauseet

1. Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta

Ja myöhemmin

2. Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen.

Ja perään toki peruskliseet ennenkokemattomasta yhteydestä jnejne.

Älä viitsi.

"sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä". Yhä, täh?

haluan vielä mainita, että en siis missään nimessä halua yleistää, etteikö mieskin voisi tulla jätetyksi toisen naisen vuoksi, siis kun kumppani löytää itselleen uuden naisen, mutta menin sitten kuitenkin yleistämään ja siksi en löydä mainitsemaasi ristiriitaa kirjoittajan kertomuksessa

Älä jaksa selitellä. Jäit kiinni kuin 10-vuotias lapsi omenavarkaista.

taisit itse kiihtyneessä mielentilassa ymmärtää kirjoittajan kertoman väärin ja nyt paikkailet kömpelösti hyökkäämällä sen kimppuun joka sulle väänsi rautalankaa. Monesti sellasilta vedetään suhteissa matto alta ketkä ei pysty ottaa vastaan yhtään kritiikkiä tai myöntää omia virheitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija<br />

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

Ihminen on inhimillinen ja epätäydellinen. On elämäntilanteita joissa eri tarpeet nousee esiin, olipa suhteessa tai sinkku. Ei elämässä ratkaisut tekemisistään ole aina moraalisesti oikein, eikä mene muutenkaan kuin oppikirjasta. Tästä keskustelu on sinänsä turhaa koska jokaisella nousee esiin puolustusreaktio omien tekemisten suhteen. Tai petetyksi tulemisen pelko/muisto valtaa mielen.

Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta. Se ei ollut sen toisen vika että rako tulla meidän liiton väliin oli luotu. Me emme hoitaneet liittoamme oikein, virheitä teki molemmat. Jos olisimme olleet rehellisiä toisillemme, ennenkaikkea itsellemme niin ero olisi tullut jo kauan ennen toista naista. Oli paljon asioita mihin olisimme voineet vaikuttaa mutta myös niitä mihin emme. Itse olin 20 vuotiaana ihan eri ihminen kuin nyt 40 vuotiaana, kuten puolisokin. Olimme kuitenkin sitoutuneita, liiankin joten sitkeästi yritimme vaikkei enää edes pohjaa ollut minkä päälle rakentaa. Edes lapset ei pitäneet meitä yhdessä.

Erosimme sopuisasti ja ystävinä. Puhuimme läpi asiat ja molemmat oli ihan samaa mieltä mikä liiton hajoitti, eikä se ollut toinen nainen.

Minä olin se sitkeämpi. Olin uskollinen yli 20 vuotta koska niin kuuluu olla. Halusin olla yhdessä lasten takia koska se tuntui oikealta. Mukavuudenhalu piti yhdessä, ero on työläs prosessi jonka vuoksi elämä muuttuu lopullisesti. Siihen liittyy paljon pelkoja, epävarmuutta ja huolta.

Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen. Olenko ylpeä? En. Onko minulla huono itsetunto? Ei, löydän seuraa helposti, jopa ahdistavan helposti.

Kolkuttaako omatunto? Kyllä ja ei. Aionko viedä toisen miehen? En.

En ala yksityiskohtia kertomaan. Mutta kohdattiin ja pikkuhiljaa rakastuttiin. Molemmat kipuilee asian kanssa. Olemme puhuneet läpi kaiken mahdollisen, senkin olenko vain pientä piristystä harmaaseen arkeen, onko tunteet tätä vain kun emme voi viettää arkea yhdessä, miten hankalaa on nähdä kun moraaliset ongelmat velloo taustalla, häviääkö taika kun ero koittaa yms.

Mies oli eropuheet nostanut pöydälle jo aikaa ennen minua. Minä en ole etsinyt parisuhdetta, omat kipuiluni käyn sen vuoksi.

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

En ole koskaan kokenut vastaavaa yhteyttä. Olen taistellut vastaan, suostunut vain kahteen tapaamiseen ja lopettanut usein yhteydenpidon, vain sortuakseni muutaman päivän päästä.

Mies tekee samaa, ei ole helppoa. En kuuntele heidän liiton murheita, en ole siihen oikea ihminen.

Onhan tämä raadollista. Mutta hyvin inhimillistä. Itsekkyys ja moraali taistelee keskenään.

Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän tämä voi päätyä miten vain. Ja olen siihen valmis. Jos he päättää jatkaa liittoaan niin vetäydyn, jos ero tulee, annan erorauhan. En puutu nytkään heidän liiton asioihin. Minä ja se mies olemme eri suhde, he ovat eri suhde, keskenään heidän pitää asiansa hoitaa.

Jep, sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä. Sitten myöhemmin sanot olevasi itse toinen nainen jollekin miehelle.

Ei uppoa nyt tällainen diipadaapa. Oletko sittenkin itse pettäjä jolla jostain kumpuava tarve tarinoida kliseitä täynnä olevaa huttua tänne samalla alentavasti muihin ketjun keskustelojoihin suhtautuen.

Taidat olla se mihin nimimerkki Kaffebulla viittasi.

täh?

Lue teksti uudellle.

Lauseet

1. Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta

Ja myöhemmin

2. Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen.

Ja perään toki peruskliseet ennenkokemattomasta yhteydestä jnejne.

Älä viitsi.

"sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä". Yhä, täh?

haluan vielä mainita, että en siis missään nimessä halua yleistää, etteikö mieskin voisi tulla jätetyksi toisen naisen vuoksi, siis kun kumppani löytää itselleen uuden naisen, mutta menin sitten kuitenkin yleistämään ja siksi en löydä mainitsemaasi ristiriitaa kirjoittajan kertomuksessa

Älä jaksa selitellä. Jäit kiinni kuin 10-vuotias lapsi omenavarkaista.

taisit itse kiihtyneessä mielentilassa ymmärtää kirjoittajan kertoman väärin ja nyt paikkailet kömpelösti hyökkäämällä sen kimppuun joka sulle väänsi rautalankaa. Monesti sellasilta vedetään suhteissa matto alta ketkä ei pysty ottaa vastaan yhtään kritiikkiä tai myöntää omia virheitä

Tietyt tyypit eivät koskaan myönnä tehneensä mitään väärin ja hyökkäävät totuuden sanojan kimppuun heti. Totuus kestää aina tarkastelua sanoo yksi hyvä Tamperelainen terapeuttikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

Ihminen on inhimillinen ja epätäydellinen. On elämäntilanteita joissa eri tarpeet nousee esiin, olipa suhteessa tai sinkku. Ei elämässä ratkaisut tekemisistään ole aina moraalisesti oikein, eikä mene muutenkaan kuin oppikirjasta. Tästä keskustelu on sinänsä turhaa koska jokaisella nousee esiin puolustusreaktio omien tekemisten suhteen. Tai petetyksi tulemisen pelko/muisto valtaa mielen.

Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta. Se ei ollut sen toisen vika että rako tulla meidän liiton väliin oli luotu. Me emme hoitaneet liittoamme oikein, virheitä teki molemmat. Jos olisimme olleet rehellisiä toisillemme, ennenkaikkea itsellemme niin ero olisi tullut jo kauan ennen toista naista. Oli paljon asioita mihin olisimme voineet vaikuttaa mutta myös niitä mihin emme. Itse olin 20 vuotiaana ihan eri ihminen kuin nyt 40 vuotiaana, kuten puolisokin. Olimme kuitenkin sitoutuneita, liiankin joten sitkeästi yritimme vaikkei enää edes pohjaa ollut minkä päälle rakentaa. Edes lapset ei pitäneet meitä yhdessä.

Erosimme sopuisasti ja ystävinä. Puhuimme läpi asiat ja molemmat oli ihan samaa mieltä mikä liiton hajoitti, eikä se ollut toinen nainen.

Minä olin se sitkeämpi. Olin uskollinen yli 20 vuotta koska niin kuuluu olla. Halusin olla yhdessä lasten takia koska se tuntui oikealta. Mukavuudenhalu piti yhdessä, ero on työläs prosessi jonka vuoksi elämä muuttuu lopullisesti. Siihen liittyy paljon pelkoja, epävarmuutta ja huolta.

Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen. Olenko ylpeä? En. Onko minulla huono itsetunto? Ei, löydän seuraa helposti, jopa ahdistavan helposti.

Kolkuttaako omatunto? Kyllä ja ei. Aionko viedä toisen miehen? En.

En ala yksityiskohtia kertomaan. Mutta kohdattiin ja pikkuhiljaa rakastuttiin. Molemmat kipuilee asian kanssa. Olemme puhuneet läpi kaiken mahdollisen, senkin olenko vain pientä piristystä harmaaseen arkeen, onko tunteet tätä vain kun emme voi viettää arkea yhdessä, miten hankalaa on nähdä kun moraaliset ongelmat velloo taustalla, häviääkö taika kun ero koittaa yms.

Mies oli eropuheet nostanut pöydälle jo aikaa ennen minua. Minä en ole etsinyt parisuhdetta, omat kipuiluni käyn sen vuoksi.

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

En ole koskaan kokenut vastaavaa yhteyttä. Olen taistellut vastaan, suostunut vain kahteen tapaamiseen ja lopettanut usein yhteydenpidon, vain sortuakseni muutaman päivän päästä.

Mies tekee samaa, ei ole helppoa. En kuuntele heidän liiton murheita, en ole siihen oikea ihminen.

Onhan tämä raadollista. Mutta hyvin inhimillistä. Itsekkyys ja moraali taistelee keskenään.

Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän tämä voi päätyä miten vain. Ja olen siihen valmis. Jos he päättää jatkaa liittoaan niin vetäydyn, jos ero tulee, annan erorauhan. En puutu nytkään heidän liiton asioihin. Minä ja se mies olemme eri suhde, he ovat eri suhde, keskenään heidän pitää asiansa hoitaa.

Jep, sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä. Sitten myöhemmin sanot olevasi itse toinen nainen jollekin miehelle.

Ei uppoa nyt tällainen diipadaapa. Oletko sittenkin itse pettäjä jolla jostain kumpuava tarve tarinoida kliseitä täynnä olevaa huttua tänne samalla alentavasti muihin ketjun keskustelojoihin suhtautuen.

Taidat olla se mihin nimimerkki Kaffebulla viittasi.

täh?

Lue teksti uudellle.

Lauseet

1. Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta

Ja myöhemmin

2. Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen.

Ja perään toki peruskliseet ennenkokemattomasta yhteydestä jnejne.

Älä viitsi.

Siis mies olisi jätetty toisen naisen takia? Eihän tuossa olisi ollut järkeä, vaikka olisi ollut kyse mies + mies parisuhteesta, koska silloin ei voisi puhua toisesta naisesta.

Mietipä nyt ihan ajatuksella äläkä kiihkoile. Minä olen nainen. Minä siis voisin tulla jätetyksi toisen naisen vuoksi eli koska mieheni rakastuisi johonkin toiseen.

Sen jälkeen minä voisin rakastua varattuun mieheen ja olla itse toinen nainen.

Täysin loogista.

eri

Vierailija kirjoitti:

Teen nyt havaintoja sumutuksesta, valehtelusta ja manipuloinnista ketjuun ilmestyneen muita alentavan tyypin osalta.

Taisi mennä jollakin kakkosella tunteisiin kun sanottiin suoraan😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Sinä puhut nyt kokoajan sivusuhteilusta, kun aiemmin jaoit viisauttasi koskien kaikkia ketkä ovat eläneet -ja kamppailleet erossa -henkisesti väkivaltaisista suhteista.

Olen itsekin elänyt sopuisan eron pääpiirteissään sopuisasta suhteesta, mutta koska elämänkokemusta on vähän yli omakohtaisten kokemusten, osaan kiittää tästä itseni lisäksi myös ex-kumppania. Kaikilla ei käy yhtä hyvin, että se tavatessa järkevä kumppani on sitä vielä erotessakin, miksi ihmiset muuten edes eroaisivat, taistelisivat huoltajuudesta, osituksesta, katkaisisivat välejään entisiin jne?

jotainhan siellä suhteessa on jo rikki,jos puoliso haluaa pettää,eihän ketään voi väkisin vetää pettämään. Molemmissa on syytä,paitsi jos tämä toinen nainen ei edes tiedä pettävänsä,eli ei tiedä,että mies varattu. Molemmissa tapauksissa sillä on suurin vastuu,joka lähtee suhteestaan pettämään.

Rakastajatar kuulee tarinoita huonosta liitosta jossa ei ole mitään yhteyttä ei seksiä kamala arki voimat vähissä mies polo kaiken antaa eikä mitään saa nalkuttavalta vaimolta lapsetkin vain kiusaa raasupekkaa.

Todellisuudessa vaimo tekee kaiken jotta arki pyörii ja rahat riittää kun virtahepo kaivaa napaa sohvan nurkassa ja valittaa miten raskasta on ettei tässä ees munat toimi

Lopulta kun vaimo sanoo että nyt tämä perkele riittää saa kaupan päälle mustan silmän

Rakastajatar ymmärtää sellasta sattuu hei kaikille tule tänne raasupekka äiti hoivaa kun paha vaimo kiusii

Mustasilmäsusannan elämä valuu hukkaan raasupekan katumusharjoituksia kuunnellessa kun ei muuta voi jos meinaa hengissä pysyä

Raasupekkaa ei jätetä se ottaa kaiken mitä irti saa ja näin se maailma makaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija<br />

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

Ihminen on inhimillinen ja epätäydellinen. On elämäntilanteita joissa eri tarpeet nousee esiin, olipa suhteessa tai sinkku. Ei elämässä ratkaisut tekemisistään ole aina moraalisesti oikein, eikä mene muutenkaan kuin oppikirjasta. Tästä keskustelu on sinänsä turhaa koska jokaisella nousee esiin puolustusreaktio omien tekemisten suhteen. Tai petetyksi tulemisen pelko/muisto valtaa mielen.

Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta. Se ei ollut sen toisen vika että rako tulla meidän liiton väliin oli luotu. Me emme hoitaneet liittoamme oikein, virheitä teki molemmat. Jos olisimme olleet rehellisiä toisillemme, ennenkaikkea itsellemme niin ero olisi tullut jo kauan ennen toista naista. Oli paljon asioita mihin olisimme voineet vaikuttaa mutta myös niitä mihin emme. Itse olin 20 vuotiaana ihan eri ihminen kuin nyt 40 vuotiaana, kuten puolisokin. Olimme kuitenkin sitoutuneita, liiankin joten sitkeästi yritimme vaikkei enää edes pohjaa ollut minkä päälle rakentaa. Edes lapset ei pitäneet meitä yhdessä.

Erosimme sopuisasti ja ystävinä. Puhuimme läpi asiat ja molemmat oli ihan samaa mieltä mikä liiton hajoitti, eikä se ollut toinen nainen.

Minä olin se sitkeämpi. Olin uskollinen yli 20 vuotta koska niin kuuluu olla. Halusin olla yhdessä lasten takia koska se tuntui oikealta. Mukavuudenhalu piti yhdessä, ero on työläs prosessi jonka vuoksi elämä muuttuu lopullisesti. Siihen liittyy paljon pelkoja, epävarmuutta ja huolta.

Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen. Olenko ylpeä? En. Onko minulla huono itsetunto? Ei, löydän seuraa helposti, jopa ahdistavan helposti.

Kolkuttaako omatunto? Kyllä ja ei. Aionko viedä toisen miehen? En.

En ala yksityiskohtia kertomaan. Mutta kohdattiin ja pikkuhiljaa rakastuttiin. Molemmat kipuilee asian kanssa. Olemme puhuneet läpi kaiken mahdollisen, senkin olenko vain pientä piristystä harmaaseen arkeen, onko tunteet tätä vain kun emme voi viettää arkea yhdessä, miten hankalaa on nähdä kun moraaliset ongelmat velloo taustalla, häviääkö taika kun ero koittaa yms.

Mies oli eropuheet nostanut pöydälle jo aikaa ennen minua. Minä en ole etsinyt parisuhdetta, omat kipuiluni käyn sen vuoksi.

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

En ole koskaan kokenut vastaavaa yhteyttä. Olen taistellut vastaan, suostunut vain kahteen tapaamiseen ja lopettanut usein yhteydenpidon, vain sortuakseni muutaman päivän päästä.

Mies tekee samaa, ei ole helppoa. En kuuntele heidän liiton murheita, en ole siihen oikea ihminen.

Onhan tämä raadollista. Mutta hyvin inhimillistä. Itsekkyys ja moraali taistelee keskenään.

Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän tämä voi päätyä miten vain. Ja olen siihen valmis. Jos he päättää jatkaa liittoaan niin vetäydyn, jos ero tulee, annan erorauhan. En puutu nytkään heidän liiton asioihin. Minä ja se mies olemme eri suhde, he ovat eri suhde, keskenään heidän pitää asiansa hoitaa.

Jep, sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä. Sitten myöhemmin sanot olevasi itse toinen nainen jollekin miehelle.

Ei uppoa nyt tällainen diipadaapa. Oletko sittenkin itse pettäjä jolla jostain kumpuava tarve tarinoida kliseitä täynnä olevaa huttua tänne samalla alentavasti muihin ketjun keskustelojoihin suhtautuen.

Taidat olla se mihin nimimerkki Kaffebulla viittasi.

täh?

Lue teksti uudellle.

Lauseet

1. Minut on jätetty toisen naisen vuoksi pitkästä liitosta

Ja myöhemmin

2. Erosta nyt muutama vuosi ja olen itse toinen nainen.

Ja perään toki peruskliseet ennenkokemattomasta yhteydestä jnejne.

Älä viitsi.

"sanot ensiksi että sinut jätettiin toisen naisen takia pitkästä liitosta ja lapsiakin oli eli esiinnyt miehenä". Yhä, täh?

haluan vielä mainita, että en siis missään nimessä halua yleistää, etteikö mieskin voisi tulla jätetyksi toisen naisen vuoksi, siis kun kumppani löytää itselleen uuden naisen, mutta menin sitten kuitenkin yleistämään ja siksi en löydä mainitsemaasi ristiriitaa kirjoittajan kertomuksessa

Älä jaksa selitellä. Jäit kiinni kuin 10-vuotias lapsi omenavarkaista.

taisit itse kiihtyneessä mielentilassa ymmärtää kirjoittajan kertoman väärin ja nyt paikkailet kömpelösti hyökkäämällä sen kimppuun joka sulle väänsi rautalankaa. Monesti sellasilta vedetään suhteissa matto alta ketkä ei pysty ottaa vastaan yhtään kritiikkiä tai myöntää omia virheitä

Tietyt tyypit eivät koskaan myönnä tehneensä mitään väärin ja hyökkäävät totuuden sanojan kimppuun heti. Totuus kestää aina tarkastelua sanoo yksi hyvä Tamperelainen terapeuttikin.

Olen tuon pitkän tekstin kirjoittaja enkä ole kommentoinut sen jälkeen mitään. Joku säätää välissä.

Olen siis nainen. Puolisoni (joka on mies) jätti minut toisen naisen takia. Nyt olen toinen nainen miehelle jolla vaimo. Mikä siinä on epäselvää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Kyllä yksi henkisesti epävakaa pettäjä riittää siihen että lapset kärsivät. Joskus vuosikymmeniä pettäjän vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen rikkoutumisen on vastuussa vain ja ainoastaan parisuhteen osapuolet. Se joka antaa parisuhteen mennä tilanteeseen että siellä on tilaa kolmannelle, se joka pettää. Perhe rikkoutuu vasta kun parisuhde ensin hajoaa. Se tila johon toinen nainen/mies mahtui alkoi muodostumaan kauan ennen kuin hän oli kuvioissa.

Tää klisee tulee usein vastaan. Oikeastihan kaikissa pitkissä liitoissa on välillä niitä ylä- ja alamäkiä, henkilökohtaisia kriisejä, kasvua ja sen sellaista. Myötä- ja vastoinkäymisissä, vai mitä?

Sanoisin että moni kolmas pyörä usein haistaa tämän pienen ja usein ihan väliaikaisen raon ja käyttää tilannetta hyväkseen.

miltä se haisee se rako :'D

Jotta tiedän kun baarissa joku mies lähestyy et onko tää nyt se pikkinen rako

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Sinä puhut nyt kokoajan sivusuhteilusta, kun aiemmin jaoit viisauttasi koskien kaikkia ketkä ovat eläneet -ja kamppailleet erossa -henkisesti väkivaltaisista suhteista.

Olen itsekin elänyt sopuisan eron pääpiirteissään sopuisasta suhteesta, mutta koska elämänkokemusta on vähän yli omakohtaisten kokemusten, osaan kiittää tästä itseni lisäksi myös ex-kumppania. Kaikilla ei käy yhtä hyvin, että se tavatessa järkevä kumppani on sitä vielä erotessakin, miksi ihmiset muuten edes eroaisivat, taistelisivat huoltajuudesta, osituksesta, katkaisisivat välejään entisiin jne?

Ketjun otsikosta käy selvästi ilmi ketjun aihe eli sivusuhteilu.

Siitä tulikin mieleen että mitä olet mieltä sellaisesta toisesta naisesta joka sivusuhteilee miehen kanssa jonka vaimo odottaa yhdessä suunnitelua lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Tämä. Seurasin itse vierestä työkaverin eroa toisen naisen vuoksi. En sano, että olisin nyt mitenkään ihastellut toimintaa muuten, mutta kyllä sikäli, että mies erosi, otti selvää asioista ja hoiti niin omansa kuin lastensa asiat. Kyllähän sieltäkin ex-vaimon suunnalta mutinaa kuului, mutta se ohitettiin ja mentiin lain mukaan.

Jotenkin tuntuu nykyaikana ihan omituiselta ajatus, että mies oikeasti joutuisi valitsemaan onnettoman elämän tai lapsien jättämisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa kyllä että täällä kärkkäimmin kommentoivat ovat nuoria tai muutoin ilman elämänkokemusta ja syvempää ymmärrystä. Hyvin mustavalkoinen maailma monella.

-------

Vaimo ei halua erota, miestä mietityttää lapset. Niihin asioihin en puutu, en ole pyytänyt mitään enkä vaikuta asioihin taustalla, siis terapioimalla miestä.

Tai sitten on meitä, jotka kommentoimme nimenomaan samoja asioita kokeneena, nähneenä, mihin se yleensä, sanotaan nyt 7/10 kertaa johtaa. Joilla todellakin on elämänkokemusta nähdä, että mitkään harmaan sävyt eivät auta, vaan samaan ansaan lankeaa hyvin moni.

Onkin aika outoa, että sinä, joka olet kokenut, että eron voi aivan sopuisasti ja yhteisymmärryksessä ottaa, menet suoraan sanottuna vanhaan lankaan, jossa "vaimo ei halua erota ja miestä mietityttää lapset". Oletko varma, että jos vaimo tietäisi tilanteen, että mies on nyt kerta kaikkiaan löytänyt sielunkumppaninsa, eikä edes aiemmin tiennyt, mitä syvä yhteys on, hän edelleenkään ei haluaisi erota?

Ja vaikka näin olisikin, vaimolla valitettavasti ei tulisi edes olla mitään sananvaltaa siihen, että mies haluaa erota ja eroaa. Jos siis mies ihan totta haluaa erota.

Lapsien tulisi mietityttää molempia. Itse sopuisasti ja fiksusti eronneena tietänet, että oikeastaan se on lapsien etu nimenomaan, että lakataan hampaat irvessä yrittämästä. Miksi siis juuri tämän miehen kohdalla on toisin?

En halua maalailla piruja, mutta valitettavasti alat todennäköisesti pian - halusit tai et - kuulla, miten epävakaa vaimo on ja siksi tilanne.

Miksen ymmärtäisi ettei eropäätöstä tehdä tuosta vain. En tehnyt sitä itsekkään. Pitkä liitto piti puida tarkkaan läpi, punnita, miettiä, keskustella. Antaa mahdollisuus ajatukselle jatkosta. Se on hidas prosessi, kypsyy ja selkenee. Siksi puhuin erorauhastakin. Toivon todella ettei kukaan eroa hetken mielijohteesta tai vaihtamalla lennosta.

Molemmat tässä kipuilee. Itse en haluaisi parisuhdetta, tälläinen ei kuulunut suunnitelmiin. Mies tietää tämän, tietää etten välttämättä ole hänen kanssaan vaikka olisi vapaa mies. Molemmilla on syynsä pysyä toisistaan erossa mutta samalla kuitenkin halu olla toisen kanssa. Olemme molemmat järkeviä ihmisiä, tunteet meinaa viedä mutta järki huutaa kovaa.

En minä tätä miestä odota, pyydä tai vaadi eroamaan. Minä jatkan elämääni, mitään en hänen varaan laske. Voi olla että tunteet hiipuu, voi olla että ei. Hänellä ei ole mitään syytä valehdella minulle. Kumpikaan ei ole lupautunut toisilleen vaikka reitti olisi vapaa. Jos se ero tulee, se tulee minusta huolimatta, ei minun takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Sinä puhut nyt kokoajan sivusuhteilusta, kun aiemmin jaoit viisauttasi koskien kaikkia ketkä ovat eläneet -ja kamppailleet erossa -henkisesti väkivaltaisista suhteista.

Olen itsekin elänyt sopuisan eron pääpiirteissään sopuisasta suhteesta, mutta koska elämänkokemusta on vähän yli omakohtaisten kokemusten, osaan kiittää tästä itseni lisäksi myös ex-kumppania. Kaikilla ei käy yhtä hyvin, että se tavatessa järkevä kumppani on sitä vielä erotessakin, miksi ihmiset muuten edes eroaisivat, taistelisivat huoltajuudesta, osituksesta, katkaisisivat välejään entisiin jne?

Ketjun otsikosta käy selvästi ilmi ketjun aihe eli sivusuhteilu.

Siitä tulikin mieleen että mitä olet mieltä sellaisesta toisesta naisesta joka sivusuhteilee miehen kanssa jonka vaimo odottaa yhdessä suunnitelua lasta?

no mitä mieltä siitä nyt voi olla? Vastuutonta, jos siis tietää tilanteesta miehen liitossa. Aikuiset selvitelköön keskenään asiansa, mutta kun tilanteessa on mukana lapsia, jotka joutuvat elämään aikuisten päätösten seurausten kanssa, soisi jokaiselta aikuiselta harkintaa muulta kuin omalta kantiltaan. Jokaiselta (3/3). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Sinä puhut nyt kokoajan sivusuhteilusta, kun aiemmin jaoit viisauttasi koskien kaikkia ketkä ovat eläneet -ja kamppailleet erossa -henkisesti väkivaltaisista suhteista.

Olen itsekin elänyt sopuisan eron pääpiirteissään sopuisasta suhteesta, mutta koska elämänkokemusta on vähän yli omakohtaisten kokemusten, osaan kiittää tästä itseni lisäksi myös ex-kumppania. Kaikilla ei käy yhtä hyvin, että se tavatessa järkevä kumppani on sitä vielä erotessakin, miksi ihmiset muuten edes eroaisivat, taistelisivat huoltajuudesta, osituksesta, katkaisisivat välejään entisiin jne?

Ketjun otsikosta käy selvästi ilmi ketjun aihe eli sivusuhteilu.

Siitä tulikin mieleen että mitä olet mieltä sellaisesta toisesta naisesta joka sivusuhteilee miehen kanssa jonka vaimo odottaa yhdessä suunnitelua lasta?

Minä olin tuollainen nainen mutta tietämättäni. Kun asia selvisi, lopetin sen (seksi-)suhteen.