Eikö lasten liikuntaharrastuksia voi tehdä todellakaan mahdolliseksi myös pienituloisille?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote

=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä koko tavoitteellinen harrastusvimma on ihmeellistä amerikan matkintaa. Lapsi ei tarvitse sellaista oppiakseen sinnikkyyttä ja terveellisiä asenteita ynnä muuta. Siihen riittää hyvä kasvatus, esimerkki kotona. Hyville tavoille, sosiaalisuudelle ja lähimmäisestä välittämiselle on tässä maassa huutava pula, ei tavoitteelliselle kilpailulle.

Suomessa lasten tapakasvatus kotona on aivan hirvittävän puutteellista, mutta paineistettuja harrastuksia pidetään aivan ehdottoman tärkeänä. En todellakaan ymmärrä. Ei tällaista suorittajuus-kilpailumenoa ole esim. Etelä-Euroopassa, poikkeuksia lukuun ottamatta.

Mitäköhän ihmettä sä nyt taas oikein selität? Ai, että Etelä-Euroopassa ei harrasteta tavoitteellista urheilua. Taas yksi juntti, joka on katsonut pari jaksoa Isä Matteota ja kuvittelee tietävänsä kaiken koko Etelä-Euroopan kulttuureista. 

Suosittelen joskus tutustumaan ihan todelliseen maailmaan. Voit yllättyä. 

Ei taida tuollakaan kirjoittajalla olla ymmärtää, kuinka paljon kovempitasoista ja rankempaa kilpaurheiluvalmennus on vaikka Italiassa tai Espanjassa, kuin Suomessa. 

Luuletko, että tavallisen perheen lapsi on siellä kilpavalmennuksessa? Minähän sanoin "poikkeuksia lukuun ottamatta". Lopeta tuo öykkäröintisi.

Tarkistinpa juuri, että vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 33,6 % nuorista italialaisista pelasi jalkapalloa. Ei siis ihan pelkät poikkeustapaukset 

Tosi vähän, vain kolmasosa lapsista.

Pian alkaa suunnistuskoulut. Ulkovaatteet. Yksinkertainen levykompassi ehkä 20e. Karttamaksu. Sillä pääomalla, mikä kartanlukutaidosta tulee, ei ole hintaa. Kun tajuaa kartan selviää missä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote

=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä koko tavoitteellinen harrastusvimma on ihmeellistä amerikan matkintaa. Lapsi ei tarvitse sellaista oppiakseen sinnikkyyttä ja terveellisiä asenteita ynnä muuta. Siihen riittää hyvä kasvatus, esimerkki kotona. Hyville tavoille, sosiaalisuudelle ja lähimmäisestä välittämiselle on tässä maassa huutava pula, ei tavoitteelliselle kilpailulle.

Suomessa lasten tapakasvatus kotona on aivan hirvittävän puutteellista, mutta paineistettuja harrastuksia pidetään aivan ehdottoman tärkeänä. En todellakaan ymmärrä. Ei tällaista suorittajuus-kilpailumenoa ole esim. Etelä-Euroopassa, poikkeuksia lukuun ottamatta.

Mitäköhän ihmettä sä nyt taas oikein selität? Ai, että Etelä-Euroopassa ei harrasteta tavoitteellista urheilua. Taas yksi juntti, joka on katsonut pari jaksoa Isä Matteota ja kuvittelee tietävänsä kaiken koko Etelä-Euroopan kulttuureista. 

Suosittelen joskus tutustumaan ihan todelliseen maailmaan. Voit yllättyä. 

Ei taida tuollakaan kirjoittajalla olla ymmärtää, kuinka paljon kovempitasoista ja rankempaa kilpaurheiluvalmennus on vaikka Italiassa tai Espanjassa, kuin Suomessa. 

Luuletko, että tavallisen perheen lapsi on siellä kilpavalmennuksessa? Minähän sanoin "poikkeuksia lukuun ottamatta". Lopeta tuo öykkäröintisi.

Tarkistinpa juuri, että vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 33,6 % nuorista italialaisista pelasi jalkapalloa. Ei siis ihan pelkät poikkeustapaukset 

Tosi vähän, vain kolmasosa lapsista.

Aktiivista urheiluja harrasti reilut 70 % nuorista, joista tosiaan vaaja puolet futista. Todellisia poikkeustapauksia. 

Vierailija kirjoitti:

Pian alkaa suunnistuskoulut. Ulkovaatteet. Yksinkertainen levykompassi ehkä 20e. Karttamaksu. Sillä pääomalla, mikä kartanlukutaidosta tulee, ei ole hintaa. Kun tajuaa kartan selviää missä vaan.

Suunnistus olisi kyllä hyvä harrastus. Olen yrittänyt lobata lapsille, että tulisivat mukaan iltarasteille, mutta ei ole ainakaan vielä mennyt läpi. 

Vierailija kirjoitti:

Pian alkaa suunnistuskoulut. Ulkovaatteet. Yksinkertainen levykompassi ehkä 20e. Karttamaksu. Sillä pääomalla, mikä kartanlukutaidosta tulee, ei ole hintaa. Kun tajuaa kartan selviää missä vaan.

Muuten totta, mutta kompassiin kannattaa panostaa vähän enemmän. 20 € kompassi toimii hyvin, jos on aikaa pysähtyä joka kerta katsomaan suuntaa, mutta juoksuvauhdissa se osoittaa ihan mihin sattuu. lapset on luotu juoksemaan ja menee fiilis aika nopeasti, jos joutuu pysähtelemään koko ajan. 

Varaton saa kompanssin lainaksi seuralta. Joka asiaan ei tarvi heti olla ostamassa kallista välinettä, jos lasta ei sitten kiinnostakaan laji.

Vierailija kirjoitti:

Varaton saa kompanssin lainaksi seuralta. Joka asiaan ei tarvi heti olla ostamassa kallista välinettä, jos lasta ei sitten kiinnostakaan laji.

Ei tarvitse olla varatonkaan. Lainakompasseja saa toki ihan iltarasteillekin. Lähinnä vinkkini oli, että ei kannata ostaa 20 € retkeilykompassia suunnistuskäyttöön, koska se on tarkoitettu eri lajiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkuus kilpaurheilussa ei katso perheen varallisuutta, mutta raha siloittaa tietä huipulle.

Sehän olisi sietämätöntä, että varakkaiden perheiden vanhemmat joutuisivat tuntemaan kateutta siitä, että pienituloisen perheen lapsi on paljon taitavampi kuin heidän kullannuppunsa?

Lahjakkuus on äärimmäisen väärin käytetty sana. 

Varsinaista geneettistä lahjakkuutta urheilussa on tutkittu erittäin paljon, koska ymmärrettävistä syistä huipputalentit haluttaisiin pystyä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin, jotta heidät voitaisiin rekrytoida mahdollisimman aikaisin omiin seuroihin ja talleihin. 

Moderni geenitutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt löytämään selittäviä tekijöitä edes olympiaurheilijoista, miksi juuri kyseiset henkilöt ovat päätyneet olympialaisiin. Onkin tultu siihen tulokseen, että genetiikan merkitys menestykseen on huomattavan pieni verrattuna treenaukseen ja varhaislapsuuden liikkumiseen. 

Itseasiassa "lahjakkuus" on usein kaikkea sitä, mitä lapsi on saanut vanhemmiltaan paljon laajemmassa merkityksessä kuin vain geenicocktailina. Tätä on muun muassa se, miten paljon lapsen on annettu liikkua itsenäisesti aivan pienenä, kun hän on kehittänyt loppuelämän kannalta kriittisiä taitoja. Onko lapsi saanut kävellä ja kaatuilla itse lumihangessa vai onko hänet aina kuskattu rattaissa, koska se on vanhemmille helpompaa. Onko aikaa vietetty enemmän leikkipuistoissa vai pikkukakkosen ääressä. 

Myöhemmällä iällä vanhemmilta saadut lahjat voivat olla esim. kannustusta liikunnalliseen elämäntapaan ja erilaisten harrastusten mahdollistamista. 

Sanonta "lahjakkuus on laiskojen ihmisten nimitys harjoittelulle" on hyvin paikkaansa pitävä.  

Kyllä lahjakkuutta on. En koulun liikuntatunnilla pystynyt tai uskaltanut saati pystynyt tehdä edes pukkihyppyä. Toisilta se kävi ihan luonnostaan. Eli se missä ponnahduslaudan avulla hypätään haarat levällään pukin yli. Kuperkeikan sentää pystyin tekemään ongelmitta mutta siihen se jäi. Samoin kun joskus joku taido yms seura piti liikuntatunnilla tutustumistunnin lajiin. Huomasin heti ettei mulla ole mitään noiden kamppailulajien vaatimia ominaisuuksi.

Olen liian kankea ja huono koordinaatioltani. Ainut missä erotuin parempana muista kouluaikana oli uiminen kun olin oppinut ns tarttumaan veteen ja liun veden pinnalla. Silmän ja käden yhteistyö toimii hyvin minkä huomasin jo lapsena ilmakiväärillä ja myöhemmin armeijassa rynnäkkökivääri ammunnoissa. Joissa vaikka en ollut harjoitellut olin parhaiden joukossa.

Lahjakkuutta on olemassa eri lajeihin ja ihmisellä voi olla ominaisuuksien suhteen ristiriitakin. Kuten minulla josta ei ole mihinkään hyvää kehon koordinaatiota tai peli/kamppailusilmää vaativaan lajiin mutta toisaalta silmän ja käden toiminta on hyvä.

Sori nyt vaan, mutta pukin yli hyppääminen ei vaadi mitään lahjakkuutta. Oletan nyt, että sinulla ei ole mitään erityistä vammaa, joka estää nuo liikkeet, koska et maininnut sellaisesta. Tuo on juuri sitä kirjoittamaani jälkimmäistä "lahjakkuutta/lahjattumuutta".  Sinä et vain pienenä ollut liikkunut ja peuhannut tarpeeksi leikkipuistoissa yms. ja motorinen kehityksesi jäi vajavaiseksi. Geeneillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Et sinä ole mitenkään geneettisesti kykenemätön pukkihyppyyn, et vain ole harjoitellut sen tekemistä tarpeeksi. Kehon koordinaatio ja pelisilmä kehittyvät niitä harjoittelemalla. Kehut käsi-silmä-koordinaatiotasi. Saanko esittää arvauksen, että olet viettänyt lapsuudestasi suuremman osan pelikonsolilla kuin liikkumassa ja siksi käsi-silmä-koordinaatiosi on kehittynyt hyväksi, mutta motoriikka jäänyt vajavaiseksi. 

Itse asiassa sain amiga 500 jolla pelasin muistaakseni kun olin 4 luokalla alakoulussa. Ilmakiväärillä ampuminen oli yksi kesän huvitus kotipihassa. Liikuin lapsuudessani kavereiden kanssa lähimetsissä ja leikki puistoissa kesät talvet. Minua tympäiseen tämä väite ettei olisi olemassa geneettistä lahjakkuutta. Se on tosiasia. Mutta on eri asia jos tosiasiota ei haluta nähdä. Miksi sitten musikaalisuudessa on eroja? Musikaalisuutta et voi kehittää mitenkään. Sinulla on rytmitaju ja sävelkorva jo syntyessäsi tai sitten ei ole.

Mistä tiedät, että rytmitaju ja sävelkorva on lapsilla jo geneettisesti syntyessään ja siihen ei voi vaikuttaa? Onko sinulla esittää asiasta jokin tutkimus? 

Vai voisiko olla, että musikaalisilla vanhemmilla on taipumus soitella ja laulella lapselle (suurinpiirtein nuotilleen) vauvasta saakka ja antaa leikkiä soittimilla ja sitten joskus 5-vuotiaana, kun hänet pistetään musiikkikouluun huomataan, että hän on "lahjakas". 

Älä viitsi jauhaa paskaa. Musikaaliset lahjakkuudet tulevat esiin koulun musiikkitunneilla. Aivan ala-asteen opettajat osasivat poimia nämä. On huvittavaa kun varakkaat kaiken saamaan tottuneet vanhemmat kuvittelevat siitä kömpleköstä jaripetteristä tai pirjoliisasta tulevan urheilija kun valmennukseen laitetaan vain tarpeeksi rahaa.

Jaripetterin ja pirjoliisan olisi pitänyt antaa liikkua riittävästi ja monipuolisesti jo varhaislapsuudessaan, kun luotiin pohjia koko lapsen kehitykselle. Sitten kymmenen vuotiaana kukaan valmentaja ei pysty enää muuttamaan sitä tilannetta vaikka kuinka paljon kaadettaisiin rahaa ongelman päälle. Syy ei siis ole jaripetterin ja pirkkoliisan vanhempien geeneissä vaan laiskuudessa. 

Tämä on asia, jonka aivan liian harva vanhempi ymmärtää. Ne ensimmäiset vuodet ovat äärimmäisen tärkeitä, lapsen koko loppu elämän terveyden kannalta. 2-vuotias ei tietenkään tarvitse mitään ohjattua treeniä, mutta hänen pitää päästä liikkumaan ikätasoisesti niin paljon kuin mahdollista. Siispä mars leikkipuistoihin ja vanhemmilta puhelimet pois, niin teidän lapsistanne ei tule niitä "lahjattomia" liikkujia.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on kyllä tehty kärpäsestä härkänen. Juoksuharrastus esim. vaatii käytännössä lenkkarit joka toinen vuosi. Hiihto jonkinlaisten alkuhankintojen jälkeen yhden pikaluistopurkin per vuosi.

Mitä jos joutuu vaikka kävelemään tai pyöräilemään hiihtopaikalle kun ei ole varaa autoon? - No siinähän sitä lkiikuntaa saa!

Kyllä kunnon juoksuharrastus vaatii juniorillakin vaatii ainakin vuosittain uudet kengät. Muuten tulee juniorillekin jalkavaivoja. Tavoitteellisesti juoksevat tarvitsevat junnut vaativat ainakin kahdet kengät vuosittain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1980-luvulla jalkapallon harrastaminen oli halpaa. Mentiin vaan kavereiden kanssa läheiselle kentälle missä oli maalit ja pelattiin. Ei se maksanut kuin sen pallon hinnan ja pallo kesti vuosia.

Olen täysin samaa mieltä. Useimmista kaupungeista löytyy vähintään sopivia hiekkakenttiä, joissa on tilaa potkia palloa ja jalkapallomaalit. Niitä on usein paikallisten koulujen läheisyydessä ja erityisillä liikunta-alueilla.  Minun nuoruudessa mentiin kavereitten kanssa sinne kentän laidalle ja koottiin aika usein vähän isommat  joukkueet muista paikallaolevista samanhenkisistä tyypeistä. Yhdistävä tekijä oli se että tykkättiin pelata jalkapalloa, jota tuli samalla seurattua MM- ja EM-kisoja myöten penkkiurheilijana. Se oli mukavaa sosiaalista vapaa-ajanviettoa, jota ei tarvinnut harrastaa pakollisesti monta kertaa viikossa eikä se edellyttänyt vanhemmillta muita investointeja kuin nappulakengät, nahkapallo ja sopiva urheiluasu.

Helsingissä ainakin monessa paikassa ne hiekkakentät ovat kadonneet, tilalla on korkein aidoin varustettu tekonurmikenttä tms. ja jopa lämmitysputket asennettu. Sponsorilakanoita yms seinillä ja tiukat aukioloajat. Tietenkin kilpaurheilua siellä harrastetaan eikä mihinkään höntsään ole mahdollisuuksia.

Ainakin oman lapseni harrastusta voi harrastaa kahtena päivänä viikossa ja he, jotka haluavat kilpajoukkueeseen harjoittelevat noin 6 kertaa viikossa.

Ei päässyt missään meidän kunnassa harrastamaan jalkapalloa ilmaiseksi tai edullisesti. Haettiin harrastustukea ja onneksi saatiin. Liikunta auttaa tosi paljon adhd-lasta.

Koska jatkossa kaikki muu paitsi työn tekeminen ja nukkuminen on pelkästään eliitin etu... kaikista muista myös  keskiluokkaa myöten tehdään köyhiä ja heidän eikä heidän lastensa tarvitse omistaa mitään eikä harrastaa mitään eikä tehdä mitään vapaa-ajalla... vain tehdä työtä eräänlaisina orjina eliitille... tätä WEF köyhdyttämisen agenda ajaa eri maissa...

No kai se hieman riipppuu lapsestaki,  toinen tykkää pumpulista ja toinen hyppiä lumilaudalla..

Tylsä laji ei sovi tasan kellekkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 1980-luvulla jalkapallon harrastaminen oli halpaa. Mentiin vaan kavereiden kanssa läheiselle kentälle missä oli maalit ja pelattiin. Ei se maksanut kuin sen pallon hinnan ja pallo kesti vuosia.

Olen täysin samaa mieltä. Useimmista kaupungeista löytyy vähintään sopivia hiekkakenttiä, joissa on tilaa potkia palloa ja jalkapallomaalit. Niitä on usein paikallisten koulujen läheisyydessä ja erityisillä liikunta-alueilla.  Minun nuoruudessa mentiin kavereitten kanssa sinne kentän laidalle ja koottiin aika usein vähän isommat  joukkueet muista paikallaolevista samanhenkisistä tyypeistä. Yhdistävä tekijä oli se että tykkättiin pelata jalkapalloa, jota tuli samalla seurattua MM- ja EM-kisoja myöten penkkiurheilijana. Se oli mukavaa sosiaalista vapaa-ajanviettoa, jota ei tarvinnut harrastaa pakollisesti monta kertaa viikossa eikä se edellyttänyt vanhemmillta muita investointeja kuin nappulakengät, nahkapallo ja sopiva urheiluasu.

Helsingissä ainakin monessa paikassa ne hiekkakentät ovat kadonneet, tilalla on korkein aidoin varustettu tekonurmikenttä tms. ja jopa lämmitysputket asennettu. Sponsorilakanoita yms seinillä ja tiukat aukioloajat. Tietenkin kilpaurheilua siellä harrastetaan eikä mihinkään höntsään ole mahdollisuuksia.

No eihän ole. Toki seuroilla on omat kenttänsä, mutta koulujen ulkokentät ovat kyllä pääasiassa ihan kaikkien käytettävissä ihan niin kuin ennenkin. Taas tekosyitä. "Muuten kyllä liikkuisin, mutta oletan, että kentille ei pääse ja en jaksa mennä tarkistamaan."

Vierailija kirjoitti:

Koska jatkossa kaikki muu paitsi työn tekeminen ja nukkuminen on pelkästään eliitin etu... kaikista muista myös  keskiluokkaa myöten tehdään köyhiä ja heidän eikä heidän lastensa tarvitse omistaa mitään eikä harrastaa mitään eikä tehdä mitään vapaa-ajalla... vain tehdä työtä eräänlaisina orjina eliitille... tätä WEF köyhdyttämisen agenda ajaa eri maissa...

Mee ostamaan lisää foliota, hattusi vuotaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei päässyt missään meidän kunnassa harrastamaan jalkapalloa ilmaiseksi tai edullisesti. Haettiin harrastustukea ja onneksi saatiin. Liikunta auttaa tosi paljon adhd-lasta.

Kerro, mikä kunta on sellainen, että ei tarjoa liikuntaharrastuksia lapsille edullisesti, niin muut tietävät välttää? Joo, ei välttämättä ole aina jalkapalloa, mutta yleensä on kyllä jotain.

Ei voi. Pienituloisten pitää lapset vangita kotiin sisälle puhelinta  näpyttelemään, etteivät vain vahingossa saisi liikuntaa.

Mammoilla on tämä vakiovalitus että ne moniväriset kullannuput pitäisi hakea limusiinilla ovelta kun äiti kiskoo sohvalla sipsejä ja sokerilimua tuijottaen salkkareita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote

=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä koko tavoitteellinen harrastusvimma on ihmeellistä amerikan matkintaa. Lapsi ei tarvitse sellaista oppiakseen sinnikkyyttä ja terveellisiä asenteita ynnä muuta. Siihen riittää hyvä kasvatus, esimerkki kotona. Hyville tavoille, sosiaalisuudelle ja lähimmäisestä välittämiselle on tässä maassa huutava pula, ei tavoitteelliselle kilpailulle.

Suomessa lasten tapakasvatus kotona on aivan hirvittävän puutteellista, mutta paineistettuja harrastuksia pidetään aivan ehdottoman tärkeänä. En todellakaan ymmärrä. Ei tällaista suorittajuus-kilpailumenoa ole esim. Etelä-Euroopassa, poikkeuksia lukuun ottamatta.

Mitäköhän ihmettä sä nyt taas oikein selität? Ai, että Etelä-Euroopassa ei harrasteta tavoitteellista urheilua. Taas yksi juntti, joka on katsonut pari jaksoa Isä Matteota ja kuvittelee tietävänsä kaiken koko Etelä-Euroopan kulttuureista. 

Suosittelen joskus tutustumaan ihan todelliseen maailmaan. Voit yllättyä. 

Ei taida tuollakaan kirjoittajalla olla ymmärtää, kuinka paljon kovempitasoista ja rankempaa kilpaurheiluvalmennus on vaikka Italiassa tai Espanjassa, kuin Suomessa. 

Luuletko, että tavallisen perheen lapsi on siellä kilpavalmennuksessa? Minähän sanoin "poikkeuksia lukuun ottamatta". Lopeta tuo öykkäröintisi.

Tarkistinpa juuri, että vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 33,6 % nuorista italialaisista pelasi jalkapalloa. Ei siis ihan pelkät poikkeustapaukset 

Tosi vähän, vain kolmasosa lapsista.

Aktiivista urheiluja harrasti reilut 70 % nuorista, joista tosiaan vaaja puolet futista. Todellisia poikkeustapauksia. 

Italialaiset ei kuitenkaan taida olla kummoistakaan leikkipuistoilijakansaa, metsissä rämpimisestä nyt puhumattakaan. Mistä heidän urheilijat saa sen varhaislapsuuden perustan?