Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Eikö lasten liikuntaharrastuksia voi tehdä todellakaan mahdolliseksi myös pienituloisille?!
18.03.2023 |
Liikunta | Oli hirveää ilmoittaa pojalle, ettei jalkapallon pelaaminen enää onnistuisi" Näin harrastamisen kalleus piinaa suomalaisia perheitä: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009461216.html?share=ac145b82148d029c…
Miksi harrastuksesta tehdään koko ajan kilpaurheilua!?
Kommentit (256)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulun harrastamisen suomenmalli on yksi kuviskerho, johon mahtui 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
En ymmärrä miten kuviskerho on yhtäkkiä vaihtoehto joukkueurheilulle mutta onhan toki pannulappujen virkkaaminenkin lähes ilmainen harrastus.
Huomaa hyvin miten pihalla nämä lapsettomat besserwisserit ovat 2000-luvun lasten elämästä.
Kaveripiiri, sosiaaliset suhteet ja kilpailuhenkisyys ovat ne ainoat asiat jotka pitävät nykyiset lapset urheiluharrastusten parissa.
Siksi juuri joukkuelajit jotka ovat jo yläasteiässä kilpaurheilua johon kuuluvat viikottaiset ottelu/turnausmatkat ovat valtavan suosittuja.
Kahden lapsen jalkapalloharrastusta 6-vuotiaasta lukion loppuun seuranneena muistan yhteensä 60-70-joukkueissa pelanneen lapsen joukosta tasan kaksi jotka eivät selvästikään sopineet kilpailuviettiä vaativaan kontaktilajiin ja lopettivat vanhempien painostuksesta huolimatta jo ala-asteella.
Toisaalta muistan myös melkein parikymmentä hiljaista, kontaktia arastellutta hissukkaa jotka muutaman vuoden harjoittelun jälkeen vetelivät kentällä niin että luut rutisivat ja kävivät vapaa-aikanaankin joukkueesta saadun kaveriporukan mukana elokuvissa ja kotibileissä.
Kyllä, sitähän tämä yhteiskuna janoaa ja haluaa: kilpailevia suorittajia, ja jos vielä tituleerataan hissukaksi, kun sattuu olemaan hieman joukostaan poikkeava suuremmalla ajattelun kapasiteetilla, niin murskaa muut alleen häpeilemättä näissä tilanteissa ja sitä sitten vanhempi polvi hämmästellen ihastelee.
Vit tu että on hieno tämä meidän eurooppalainen maailmamme.
Urheilulla ei ole tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä ellei se keksi toisenlaista rahanansaintamallia. Ihmiset eivät viitsi enää mennä paikan päälle otteluihin, matkustamaan raveihin tms, vaan yhä useampi haluaa nauttia viihteensä omassa rauhassa kotona. Tilauspalveluilla on haasteena, että sen puulaakitason kahvakiekon törkytaklauksineen pitäisi kiinnostaa yhtä paljon kuin NHL:n, koska tilaushinnat ovat käytännössä samat.
Urheilu on pärjäillyt tavalla tai toisella jo tuhansia vuosia. Se on ollut erittäin hyvä sopeutumaan erilaisiin maailmantilanteisiin. Vaikka joku yksittäinen seura ajautuisikin konkurssiin, urheilu ei ole häviämässä mihinkään tästä maailmasta.
Kiinnostus kaupallista urheilua kohtaan on laimeampaa kuin koskaan ja se assosioituu tänä päivänä voimakkaasti köyhyyteen.
On harvinaisen tylsää seurata sellaista urheilua, jossa pärjäämisestä omat lapset eivät saa unelmoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote
=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä koko tavoitteellinen harrastusvimma on ihmeellistä amerikan matkintaa. Lapsi ei tarvitse sellaista oppiakseen sinnikkyyttä ja terveellisiä asenteita ynnä muuta. Siihen riittää hyvä kasvatus, esimerkki kotona. Hyville tavoille, sosiaalisuudelle ja lähimmäisestä välittämiselle on tässä maassa huutava pula, ei tavoitteelliselle kilpailulle.
Suomessa lasten tapakasvatus kotona on aivan hirvittävän puutteellista, mutta paineistettuja harrastuksia pidetään aivan ehdottoman tärkeänä. En todellakaan ymmärrä. Ei tällaista suorittajuus-kilpailumenoa ole esim. Etelä-Euroopassa, poikkeuksia lukuun ottamatta.
Mitäköhän ihmettä sä nyt taas oikein selität? Ai, että Etelä-Euroopassa ei harrasteta tavoitteellista urheilua. Taas yksi juntti, joka on katsonut pari jaksoa Isä Matteota ja kuvittelee tietävänsä kaiken koko Etelä-Euroopan kulttuureista.
Suosittelen joskus tutustumaan ihan todelliseen maailmaan. Voit yllättyä.
Ei taida tuollakaan kirjoittajalla olla ymmärtää, kuinka paljon kovempitasoista ja rankempaa kilpaurheiluvalmennus on vaikka Italiassa tai Espanjassa, kuin Suomessa.
Luuletko, että tavallisen perheen lapsi on siellä kilpavalmennuksessa? Minähän sanoin "poikkeuksia lukuun ottamatta". Lopeta tuo öykkäröintisi.
Tarkistinpa juuri, että vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 33,6 % nuorista italialaisista pelasi jalkapalloa. Ei siis ihan pelkät poikkeustapaukset
Tosi vähän, vain kolmasosa lapsista.
Aktiivista urheiluja harrasti reilut 70 % nuorista, joista tosiaan vaaja puolet futista. Todellisia poikkeustapauksia.
Italialaiset ei kuitenkaan taida olla kummoistakaan leikkipuistoilijakansaa, metsissä rämpimisestä nyt puhumattakaan. Mistä heidän urheilijat saa sen varhaislapsuuden perustan?
Mikä ihmeen "italialaiset ei liiku" -sekopää tähän keskusteluun on eksynyt? Okei, sovitaan niin, voidaanko nyt lopettaa jankkaaminen?
Olen eri kuin tuo äskeinen, jota kommentoit, mutta voin kertoa omasta (pitkästä) kokemuksesta seuraavaa sikäläisestä arjesta ja siitä, miksi lasten amerikkalaistyyppinen supertavoitteellinen harrastaminen ei ole normi, aikuisista nyt puhumattakaan:
-Elämä eteläeurooppalaisessa kaupungissa on keski- tai pienituloiselle perheelle äärimmäisen hektistä, koska vanhemmat tulevat töistä kotiin myöhään (usein 19-20) työpäivien järjettömän pituuden sekä ruuhkien vuoksi. Työelämässä EI ole joustoa, se on äärimmäisen hierarkkista, joustoa nolla. Eri maailma.
-Pitkät matkat muutenkin, RUUHKAT. Saa olla aika innokas urheilun tukija, että viisi kertaa viikossa lähtee. Varakkailta tietysti onnistuu, mutta heillä on muutenkin aivan eri elämisen sfääri noissa etelän luokkayhteiskunnissa.
-Lapsia pitää myös kuskata, he eivät todellakaan voi mennä omin päin miten sattuu.
-Raha. Yksityiskouluun (julkinen koulu ei todellakaan aina ole vaihtoehto) menee helposti 1 300 euroa/kk PER LAPSI. Siinä jää harrastuksiin aika vähän, jos nettopalkka on kummallakin vanhemmalla 1 500 e. Tai jos äiti kotona, mikä yleistä. Ja tuo ei edes ole mikään huono palkka.
-Eli täysi LUOKKAYHTEISKUNTA, joten monet harrastukset ovat varakkaiden juttu. Tavallinen perhe ei todellakaan omaa samaa elintasoa kuin täällä vaan miettii, onko varaa edes mennä ulkomaille. Ottaa hammasimplanttia.
-Tukia kaikennäköiseen toimintaan ei ole yhtä kattavasti, vaikka tietty lahjakkuudet asia erikseen.
-Kulttuuri. Joo innokkaat ja energiset lapset ovat tosi leikkisiä, mutta se on sellaista tohellusta, joka loppuu yleensä kasvaessa. Teinitytöt eivät tosiaankaan yleensä koe asiakseen olla fitnesslihasvoima -ihmisiä, naisellisuus ja sensuelli oleminen on se normi. Tupakointi, sokerihöttö. Korkokengät. Marin poltto.
-Ei siellä vallitse mikään "räntäsateessa hampaat irvessä mentävä" -meininki. Siis ihmiset jättävät sadepäivänä menot väliin. Yleinen elämäntyyli kaikkea muuta kuin reippaan sporttinen. Aikaa käytetään mieluiten sosiaalisuuteen, perheeseen, aterioihin. Ei siellä ole muotia tarkan tavoitteellinen arki muutenkaan. Ei dynaaminen kehitys ole samassa arvossa kuin täällä.
Lapset ovat jalkkiksesta innostuneita joka puolella maailmaa ja urheilullisia aikuisia löytyy mistä vain, mutta tämä on se yleinen homman nimi akselilla Italia-Espanja-Etelä-Ranska.
Ja kuitenkin tuosta huolimatta 73 % nuorista italialaisista harrastaa urheilua ja heistä 33,6 % jalkapalloa.
Mutta eikö tässä ketjussa nyt ollut kyse tavoitteellisesta urheilusta eikä leppoisasta "kerran pari viikossa takapihalla, jos jaksaa" -jutusta? Varmasti tuossa luvussa on vain osa niitä kilpatyyppejä.
No, en jää tänne kanssasi jankkaamaan, pääpointti on se, että hampaat irvessä -urheilullisuus on huomattavasti harvinaisempaa. Suomessa taas on hyvin tavallista tehdä yksi sun toinenkin asiat tavoitteellisesti suorittaen.
Mutta kupposensa teetä jokaisella, nämähän ovat vain vauvapalstan pyörittelyitä. Peace.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta vastaan silti. Ilmaiset tai edulliset harrastukset eivät kiinnosta lapsia ja nuoria. Höntsäpotkupallo koulun kentällä, jossa kaverin isä toimii valmentajana, ei ole oikea harrastus. Halutaan päästä sinne samaan maksulliseen joukkueeseen, jossa kaverin potkupalloilijasä toimii valmentajana, mutta treenit on urheilutalossa ja maksaa maltaita. Koska siellä ne parempituloisten perheiden lapsetkin ovat. Ilmaiset tai edulliset on luusereiden juttuja.
Tämä ei ole vain lasten ja nuorten ongelma. Olen törmännyt samaan aikuisissakin. Kun ehdotan eräälle vähävaraiselle ystävälleni yhdessä tekemistä, joka ei maksa mitään, niin reaktio on PLÄÄH. Sen sijaan hyvätuloinen ystäväni lähtee ihan mielelläni mukaani. Tietyllä tavalla ymmärrän vähävaraista ystävääni. Kun jokin asia on hänen edessään koko ajan, se asia ei kiinnosta.
Tähänhän joku taisi ehdottaa vetovoimatekijäksi, että junnu-urheilijat treenaisivat osan harjoituksistaan oman lajinsa ulkopuolella. Esimerkiksi noissa kerhoissa joita koulujen tiloissa järjestetään.
Suomessa lapset lukkiutuvat ykköslajiinsa aikaisemmin kuin olisi tarpeellista, ja tuloksena ilmenee stressiä ja kremppoja. Ihan hyvä olisi tuulettua välillä muissa, mutta lajitaitoja kehittävissä, puuhissa.
Oman lapseni liikuntaharrastus on se, että menevät kavereidensa kanssa ulos. Pyöräilevät siellä täällä ja käyvät liikuntapuistossa (ulkona, lapsille sopiva) aivan oma-aloitteisesti. Talvella ottavat luistimet kantoon ja käyvät eri kentillä. Ikää 10v. ja helsinkiläisiä ollaan, jos se nyt mihinkään liittyy. Rahaa olisi, mutta lapsi tykkää liikkua tällä tavalla vapaasti. Uimassa käydään pari kertaa kuussa.
Meilläkään ei tytär voi harrastaa urheilua ohjatusti. Tykkäisi jääkiekosta. Harrastelijaporukoita ei ole ja kilparyhmät on niin kalliita että ei meillä ole varaa. Tyttö ei välttämättä edes haluais kisajoukkueeseen, jos ois joku höntsäilyporukkakin, mutta kun ei sellaisia vaan ole. Ne lätkätytöt on niissä joukkueissa, joista tähdätään joksikin naisleijonaksi ja vanhemmat maksaa hunajaa. Liikkuu sitten itsekseen, mutta onhan se perseestä, kun on aina yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman lapseni liikuntaharrastus on se, että menevät kavereidensa kanssa ulos. Pyöräilevät siellä täällä ja käyvät liikuntapuistossa (ulkona, lapsille sopiva) aivan oma-aloitteisesti. Talvella ottavat luistimet kantoon ja käyvät eri kentillä. Ikää 10v. ja helsinkiläisiä ollaan, jos se nyt mihinkään liittyy. Rahaa olisi, mutta lapsi tykkää liikkua tällä tavalla vapaasti. Uimassa käydään pari kertaa kuussa.
Tuo on ihan kiva tapa liikkua tuossa iässä, mutta mihin luulet sen kehittyvän parin vuoden päästä? Todennäköisesti yhä edelleen hengataan kavereiden kanssa, mutta ei enää leikkipuistoissa vaan ostareilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulun harrastamisen suomenmalli on yksi kuviskerho, johon mahtui 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
En ymmärrä miten kuviskerho on yhtäkkiä vaihtoehto joukkueurheilulle mutta onhan toki pannulappujen virkkaaminenkin lähes ilmainen harrastus.
Huomaa hyvin miten pihalla nämä lapsettomat besserwisserit ovat 2000-luvun lasten elämästä.
Kaveripiiri, sosiaaliset suhteet ja kilpailuhenkisyys ovat ne ainoat asiat jotka pitävät nykyiset lapset urheiluharrastusten parissa.
Siksi juuri joukkuelajit jotka ovat jo yläasteiässä kilpaurheilua johon kuuluvat viikottaiset ottelu/turnausmatkat ovat valtavan suosittuja.
Kahden lapsen jalkapalloharrastusta 6-vuotiaasta lukion loppuun seuranneena muistan yhteensä 60-70-joukkueissa pelanneen lapsen joukosta tasan kaksi jotka eivät selvästikään sopineet kilpailuviettiä vaativaan kontaktilajiin ja lopettivat vanhempien painostuksesta huolimatta jo ala-asteella.
Toisaalta muistan myös melkein parikymmentä hiljaista, kontaktia arastellutta hissukkaa jotka muutaman vuoden harjoittelun jälkeen vetelivät kentällä niin että luut rutisivat ja kävivät vapaa-aikanaankin joukkueesta saadun kaveriporukan mukana elokuvissa ja kotibileissä.
Kyllä, sitähän tämä yhteiskuna janoaa ja haluaa: kilpailevia suorittajia, ja jos vielä tituleerataan hissukaksi, kun sattuu olemaan hieman joukostaan poikkeava suuremmalla ajattelun kapasiteetilla, niin murskaa muut alleen häpeilemättä näissä tilanteissa ja sitä sitten vanhempi polvi hämmästellen ihastelee.
Vit tu että on hieno tämä meidän eurooppalainen maailmamme.
Urheilulla ei ole tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä ellei se keksi toisenlaista rahanansaintamallia. Ihmiset eivät viitsi enää mennä paikan päälle otteluihin, matkustamaan raveihin tms, vaan yhä useampi haluaa nauttia viihteensä omassa rauhassa kotona. Tilauspalveluilla on haasteena, että sen puulaakitason kahvakiekon törkytaklauksineen pitäisi kiinnostaa yhtä paljon kuin NHL:n, koska tilaushinnat ovat käytännössä samat.
Urheilu on pärjäillyt tavalla tai toisella jo tuhansia vuosia. Se on ollut erittäin hyvä sopeutumaan erilaisiin maailmantilanteisiin. Vaikka joku yksittäinen seura ajautuisikin konkurssiin, urheilu ei ole häviämässä mihinkään tästä maailmasta.
Kiinnostus kaupallista urheilua kohtaan on laimeampaa kuin koskaan ja se assosioituu tänä päivänä voimakkaasti köyhyyteen.
On harvinaisen tylsää seurata sellaista urheilua, jossa pärjäämisestä omat lapset eivät saa unelmoida.
En osaa tähän sanoa, kun meillä ei oikeastaan seurata kilpaurheilua lainkaan, vaikka olemme liikunnallisia ihmisiä. Ilmeisesti kun kodista fanitusmalli puuttuu, ei joukkueurheilu ole kiinnostanut myöskään lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meilläkään ei tytär voi harrastaa urheilua ohjatusti. Tykkäisi jääkiekosta. Harrastelijaporukoita ei ole ja kilparyhmät on niin kalliita että ei meillä ole varaa. Tyttö ei välttämättä edes haluais kisajoukkueeseen, jos ois joku höntsäilyporukkakin, mutta kun ei sellaisia vaan ole. Ne lätkätytöt on niissä joukkueissa, joista tähdätään joksikin naisleijonaksi ja vanhemmat maksaa hunajaa. Liikkuu sitten itsekseen, mutta onhan se perseestä, kun on aina yksin.
No miksi on pakko harrastaa juuri jääkiekkoa? Jäälajeissa on kaikkein suurin pula harrastustiloista ja ne ovat kalliita. Vanhemmat (tuskin sinäkään) eivät ole valmiita maksamaan jäämaksuja ihan vain höntsäilystä, joten porukoita ei saada kasaan. Miksi lapsesi ei pysty harrastamaan yhtään mitään muuta lajia? Varsinkaan, kun ei ole ilmeisesti siis edes ikinä harrastanut jääkiekkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapseni liikuntaharrastus on se, että menevät kavereidensa kanssa ulos. Pyöräilevät siellä täällä ja käyvät liikuntapuistossa (ulkona, lapsille sopiva) aivan oma-aloitteisesti. Talvella ottavat luistimet kantoon ja käyvät eri kentillä. Ikää 10v. ja helsinkiläisiä ollaan, jos se nyt mihinkään liittyy. Rahaa olisi, mutta lapsi tykkää liikkua tällä tavalla vapaasti. Uimassa käydään pari kertaa kuussa.
Tuo on ihan kiva tapa liikkua tuossa iässä, mutta mihin luulet sen kehittyvän parin vuoden päästä? Todennäköisesti yhä edelleen hengataan kavereiden kanssa, mutta ei enää leikkipuistoissa vaan ostareilla.
Ehkä keksivät jotain järkevämpää. Kiipeilyä, keilausta, tennistä, kuntosalia... Täällä on vaihtoehtoja. Tunnetaan vanhempien kanssa, vaikkei ystäviä olla. Sana kyllä kulkee, jos jotain ongelmia ilmenisi. Ei kai ne ohjatut harrastuksetkaan automaattisesti estä ostarihengailua?
Minusta on kiva, että nämä lapset on omaksuneet tavan liikkua arjessa eivätkä vaadi sitä, että joku puhaltaa pilliin. Osa heistä harrastaakin jotain, mutta oma lapseni ei tykkää siitä suorittamisesta ja urheilutulosten mittaamisesta. Liikunnallinen on muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapseni liikuntaharrastus on se, että menevät kavereidensa kanssa ulos. Pyöräilevät siellä täällä ja käyvät liikuntapuistossa (ulkona, lapsille sopiva) aivan oma-aloitteisesti. Talvella ottavat luistimet kantoon ja käyvät eri kentillä. Ikää 10v. ja helsinkiläisiä ollaan, jos se nyt mihinkään liittyy. Rahaa olisi, mutta lapsi tykkää liikkua tällä tavalla vapaasti. Uimassa käydään pari kertaa kuussa.
Tuo on ihan kiva tapa liikkua tuossa iässä, mutta mihin luulet sen kehittyvän parin vuoden päästä? Todennäköisesti yhä edelleen hengataan kavereiden kanssa, mutta ei enää leikkipuistoissa vaan ostareilla.
Ei se joukkueurheilu välttämättä kanna yhtään sen pidemmälle. Suomalainen lapsi aloittaa urheiluseurassa keskimäärin kuusivuotiaana, keskittyy yhteen lajiin keskimäärin 9-vuotiaana ja lopettaa keskimäärin 11-vuotiaana.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapseni liikuntaharrastus on se, että menevät kavereidensa kanssa ulos. Pyöräilevät siellä täällä ja käyvät liikuntapuistossa (ulkona, lapsille sopiva) aivan oma-aloitteisesti. Talvella ottavat luistimet kantoon ja käyvät eri kentillä. Ikää 10v. ja helsinkiläisiä ollaan, jos se nyt mihinkään liittyy. Rahaa olisi, mutta lapsi tykkää liikkua tällä tavalla vapaasti. Uimassa käydään pari kertaa kuussa.
Tuo on ihan kiva tapa liikkua tuossa iässä, mutta mihin luulet sen kehittyvän parin vuoden päästä? Todennäköisesti yhä edelleen hengataan kavereiden kanssa, mutta ei enää leikkipuistoissa vaan ostareilla.
Ei se joukkueurheilu välttämättä kanna yhtään sen pidemmälle. Suomalainen lapsi aloittaa urheiluseurassa keskimäärin kuusivuotiaana, keskittyy yhteen lajiin keskimäärin 9-vuotiaana ja lopettaa keskimäärin 11-vuotiaana.
-eri
Murrosikä viimeistään tekee suurkarsinnan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä se Pelekään jalkapalloiluaan missään ylihinnoitellussa seurassa aloittanut vaan perusti joukkueensa itse. Ehkä ne onkin taikasanat miksi kaikki pitää saada kalliilla, muutenhan sen joutuisi herranen aika tekemään ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Jalkapallo on keskiluokkaistunut. Ihmisille ei kelpaa enää koulumajoitus ja talkootöillä tehty ruoka. Talkoisiin ei osallistu kukaan. Isävalmentajat ovat kirosana, valmentajan pitää olla koulutettu ja palkattu, vaikka Minttu-Eemeli on patikkajalkainen ADHD ilman minkäänlaista urheilullista lahjakkuutta.
Sen sijaan, että pelattaisiin vuotta tai paria vanhempia vastaan ja etsittäisiin haasteita sitä kautta hyvin edullisesti, lähdetään pelimatkalle Italiaan tai Espanjaan, yövytään hotellissa ym. Käydään eurooppalaisten seurojen kalliilla leireillä. Ostetaan yksilövalmennusta kovaan hintaan.
Tää johtaa valitettavasti siihen, että osa ei pysty olemaan mukana. Ja ne, jotka pystyy, lopettaa n. 16-vuotiaina, kun keskiluokkainen lukioura kutsuu.
Sulla on tosi outo käsitys keskiluokasta. Sano vielä, että äänestät vasemmistoliittoa?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan järkrvä ei maksa yhden lapsen harrastuksesta jotain 8000e ja yli vuodessa. Sairasta ellei ole oikeasti rikas.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan järkrvä ei maksa yhden lapsen harrastuksesta jotain 8000e ja yli vuodessa. Sairasta ellei ole oikeasti rikas.
Aika moni maksaa. Useammastakin lapsesta.
Alue: Aihe vapaa
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta vastaan silti. Ilmaiset tai edulliset harrastukset eivät kiinnosta lapsia ja nuoria. Höntsäpotkupallo koulun kentällä, jossa kaverin isä toimii valmentajana, ei ole oikea harrastus. Halutaan päästä sinne samaan maksulliseen joukkueeseen, jossa kaverin potkupalloilijasä toimii valmentajana, mutta treenit on urheilutalossa ja maksaa maltaita. Koska siellä ne parempituloisten perheiden lapsetkin ovat. Ilmaiset tai edulliset on luusereiden juttuja.
Tämä ei ole vain lasten ja nuorten ongelma. Olen törmännyt samaan aikuisissakin. Kun ehdotan eräälle vähävaraiselle ystävälleni yhdessä tekemistä, joka ei maksa mitään, niin reaktio on PLÄÄH. Sen sijaan hyvätuloinen ystäväni lähtee ihan mielelläni mukaani. Tietyllä tavalla ymmärrän vähävaraista ystävääni. Kun jokin asia on hänen edessään koko ajan, se asia ei kiinnosta.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/