Miksi ujot ja hiljaiset haluaa olla seurassa, vaikka eivät mitenkään osallistu keskusteluun?

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan jaksa osallistua taukopöytäkeskusteluun, jos sen taso tyyliä "katoitko putouksen eilen" tai "kyllä se tuo aurinko jo lämmittää tähän aikaan vuodesta, että kyllä se kevät on sieltä tulossa" tmv.

Huvittavinta on se, kuinka joillain kälättäjillä menee oikein sellainen rooli päälle ihan kunnolla, kun lähdetään työporukalla työpaikan ulkopuolelle ravintolaan syömään. Puhutaan entistäkin kovempaa jotta ihan kaikki sivullisetkin varmasti kuulevat ja huomaavat. Ihan kuin ne oikein haluaisivat näyttää muille paikallaolijoille ja olla olevinaan jotain isokenkäisiä. Jotenkin niin huvittavaa, vähän jopa säälittävää.

Tämän roolimuutoksen olen huomannut itsekin osassa työkavereitani :D minä kyllä olen sosiaalinen ja tykkään jutella ihmisten kanssa, mutta on se oikeasti ihan h**vetin noloa, että aikuiset ihmiset haluavat työpaikkalounaalla tuoda jotenkin esille sitä, että "cool, ollaan nyt tässä lounaalla" ja huudetaan ja nauretaan kuin heikkopäiset ja työasioistakin puhutaan TÄYSIN eri tavalla kuin työpisteellä! Muistetaan myös kovaan nasaaliääneen mainita kuinka huomenna on etäpäivä. Joo, en käy näiden tiettyjen kanssa kovinkaan usein yhdessä työpaikan ulkopuolella lounaalla.

Luojan kiitos olen sairaseläkkeellä.

Niin ei tarvitse loukkaantua minun, ujon ja hiljaisen, sanomisista tai sanomatta jättämisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on kirjoitettu huonosti, mutta olen ihmetellyt oikeasti samaa. Mulla on kavereita jotka ei edes kahden kesken meinaa saada sanaa suustaan ja on oikeasti tosi vaikea keksiä miten toista kannustaa siihen puhumiseen vai pitäisikö minunkin vain olla hiljaa? Silti aina tulee viestiä et haluatko nähdä. Eri asia jos seura ei kiinnosta alunperinkään, en minäkään jokaiselle jaksa ja halua elämääni jakaa.

Puhut heistä noin tympeästi ja kutsut heitä sun kavereiksi?

Ehkäpä voisit itsekin ottaa vastuuta omista kaverisuhteistasi.

Miten puhuin tympeästi? Tuo kun sanoin ettei meinata saada sanaa suusta? En tarkoittanut heitä viestini lopulla vaan sitä, etten minäkään kaikista ihmisistä pidä, mutta kaverin kanssa ainakin itse pidän keskustelua hyvin tärkeänä kanssakäymisen muotona. Siksi ihmetyttää miksi jopa kahdestaan toisten on hyvin vaikea kertoa esimerkiksi omia kuulumisiaan, omia mielipiteitään, kun kuitenkin selvästi sinne seuraan kaivataan. Minä kyllä kysyn kuulumiset ja kerron omani, mutta vastauksen saaminen on välillä ihan työn ja tuskan takana. Kaveria nyt ei kuitenkaan haluaisi painostaakaan, jos se puhuminen ei ole mukavaa.

Sulla sen sijaan oli aika hyökkäävä asenne, kun itse pohdin ihan tosissani että mikä tällaisessa tilanteessa on se paras toimintatapa, etten tunnu hyökkäävältä? Puhunko omia asioitani, lypsänkö vaan niitä vastauksia vai ollaanko siis yhdessä hiljaa? Ja ei, en voi kysyä heiltä, koska vastaus on "ihan sama, miten haluut".

Miksi olet tuollaisen kaveri? Mitä enemmän "kavereita" ympärillä, niin sen parempi ihminen olet?

Koska he ovat ihmisinä mukavia ja pidän heistä. Harmittaa vain, kun monenkaan vuoden tuntemisen jälkeen ei tunne toista niin hyvin kuin toivoisi. Voi olla että en kykene sitten lukemaan kehonkieltä ehkä niin hyvin kuin ehkä sitten moni hiljaisempi? Mulle puhe on se pääviestiväylä.

En tiedä, mutta itse introverttinä ja vähän ujona olen kyllä hyvin puhelias ja vastavuoroinen oikeiden ystävien seurassa. Miten sinä heitä pidät mukavina, vaikka eivät keskustele kanssasi?

Olen ap.

Ap

Minä olen oikea ap!

Ap

Älkää esiintykö minuna!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on kirjoitettu huonosti, mutta olen ihmetellyt oikeasti samaa. Mulla on kavereita jotka ei edes kahden kesken meinaa saada sanaa suustaan ja on oikeasti tosi vaikea keksiä miten toista kannustaa siihen puhumiseen vai pitäisikö minunkin vain olla hiljaa? Silti aina tulee viestiä et haluatko nähdä. Eri asia jos seura ei kiinnosta alunperinkään, en minäkään jokaiselle jaksa ja halua elämääni jakaa.

Puhut heistä noin tympeästi ja kutsut heitä sun kavereiksi?

Ehkäpä voisit itsekin ottaa vastuuta omista kaverisuhteistasi.

Miten puhuin tympeästi? Tuo kun sanoin ettei meinata saada sanaa suusta? En tarkoittanut heitä viestini lopulla vaan sitä, etten minäkään kaikista ihmisistä pidä, mutta kaverin kanssa ainakin itse pidän keskustelua hyvin tärkeänä kanssakäymisen muotona. Siksi ihmetyttää miksi jopa kahdestaan toisten on hyvin vaikea kertoa esimerkiksi omia kuulumisiaan, omia mielipiteitään, kun kuitenkin selvästi sinne seuraan kaivataan. Minä kyllä kysyn kuulumiset ja kerron omani, mutta vastauksen saaminen on välillä ihan työn ja tuskan takana. Kaveria nyt ei kuitenkaan haluaisi painostaakaan, jos se puhuminen ei ole mukavaa.

Sulla sen sijaan oli aika hyökkäävä asenne, kun itse pohdin ihan tosissani että mikä tällaisessa tilanteessa on se paras toimintatapa, etten tunnu hyökkäävältä? Puhunko omia asioitani, lypsänkö vaan niitä vastauksia vai ollaanko siis yhdessä hiljaa? Ja ei, en voi kysyä heiltä, koska vastaus on "ihan sama, miten haluut".

Miksi olet tuollaisen kaveri? Mitä enemmän "kavereita" ympärillä, niin sen parempi ihminen olet?

Koska he ovat ihmisinä mukavia ja pidän heistä. Harmittaa vain, kun monenkaan vuoden tuntemisen jälkeen ei tunne toista niin hyvin kuin toivoisi. Voi olla että en kykene sitten lukemaan kehonkieltä ehkä niin hyvin kuin ehkä sitten moni hiljaisempi? Mulle puhe on se pääviestiväylä.

Kiva kuulla että sanot noin, itsellekin tuli viesteistäsi ensin kuva että kutsut vaan kavereikseksi ihmisiä joista et edes pidä heidän hiljaisuutensa takia, mutta tämä viesti muutti käsitykseni. Olen siis eri kuin noissa lainaamissasi viesteissäsi. Itse olin joskus nuorena tosi hiljainen, ja silloin olin varmasti juuri sellainen josta piti repiä mitään irti. Voi hyvin myös olla, ettet huomaa hiljaisten kavereidesi elekielestä että he tykkäävät olla kanssasi, luulisin että tykkäävät jos kerran kysyvät aina seuraasi. Siihen en osaa sanoa mitään että miten sun pitäisi käyttäytyä heidän kanssaan, itse olisin kuitenkin vain oma itseni.

Mulla on tosi paha olla nyt.

Ap

Menee vähän ohi aiheen, mutta esim. Tinder-treffeillä on todella vaivaannuttavaa, jos vastapuoli ei pysty normaalisti keskustelemaan. Miten voi edes tutustua, jos toinen ei puhu? Sitten jälkikäteen viestitellessä tuppisuu oli sitä mieltä että oli hyvät treffit ja kemiaa, wtf??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että myös ne hiljaisemmat ja ujot ihmiset haluavat tutustua muihin, verkostua, saada uusia ihmisiä elämäänsä ehkä jopa ystävystyä. Introverttina on vaan tosi vaikeaa hypätä extrovertin maailmaan ja pitää melua itsestään kun se ei yhtään sovi omaan luonteeseen. Tosi mielelläni seuraan työkavereiden keskustelua, mielelläni myös osallistuisin jos mua kuunnteltaisiin, olisi keskustelunaihe johon voisin osallistua ja olisi jotain sanottavaa. Silloin tällöin saan jotain väliin kommentoitua, mutta vaikeaa aloittaa itse keskustelua jos tuntuu siltä että ketään ei kuitenkaan kiinnosta mun mielipiteet. 

Kysyn nyt sulta, kun kukaan ei vastaa yleisesti esitettyyn kysymykseeni: jos ollaan kavereita ja minä olen puhelias, mutta sinä et, niin onko parempi että esitän sinulle kysymyksiä sinun elämästäsi, annan sinulle vaihtoehdon tuoda puheenaiheita esiin sitä mukaa kun sinusta siltä tuntuu vai olisiko sinulle mukavinta että olemme yhdessä suht hiljaa? En ole tähän vastausta oikein koskaan saanut ja toivoisin, että myös temperamentiltaan erilaisilla ihmisillä olisi seurassani hyvä olla.

Kyllä mä haluaisin että ne sosiaalisesti lahjakkaammat ihmiset toivoittaisivat mut avoimesti tervetulleeksi porukkaan ja ottaisivat aktiivisesti mukaan keskusteluun. Ei nyt tietenkään mitään sellaista tätimäistä utelua joista varmaan jokainen on lapsuudessaan kärsinyt sukujuhlissa (tyyliin joko sulla on poikaystävä/tyttöystävä, millonkas menette naimisiin, millonkas hankitte lapsia, millon valmistut, ootko löytänyt töitä yms. ahdistelua) mutta esim. viikonlopun jälkeen voi turvallisesti kysyä että miten meni viikonloppu ja saada siitä keskustelun aikaiseksi. Tai vaikka puhua harrastuksista, matkoista, lomasuunnitelmista, elokuvista yms. suht neutraalista

Koetko siis, että juttusi on jollain tapaa hävettäviä kun kutsut niiden kuuntelemista stalkkaamiseksi? Tuoko hiljainen ihminen kiusallisella tavalla esille sinun epävarmuuksiasi? Haluatko peittää jatkuvalla puheella jotain, mikä muuten tulisi pintaan?

Puhelias ja ekstrovertti ei aina ole se sosiaalisesti taitava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että myös ne hiljaisemmat ja ujot ihmiset haluavat tutustua muihin, verkostua, saada uusia ihmisiä elämäänsä ehkä jopa ystävystyä. Introverttina on vaan tosi vaikeaa hypätä extrovertin maailmaan ja pitää melua itsestään kun se ei yhtään sovi omaan luonteeseen. Tosi mielelläni seuraan työkavereiden keskustelua, mielelläni myös osallistuisin jos mua kuunnteltaisiin, olisi keskustelunaihe johon voisin osallistua ja olisi jotain sanottavaa. Silloin tällöin saan jotain väliin kommentoitua, mutta vaikeaa aloittaa itse keskustelua jos tuntuu siltä että ketään ei kuitenkaan kiinnosta mun mielipiteet. 

Kysyn nyt sulta, kun kukaan ei vastaa yleisesti esitettyyn kysymykseeni: jos ollaan kavereita ja minä olen puhelias, mutta sinä et, niin onko parempi että esitän sinulle kysymyksiä sinun elämästäsi, annan sinulle vaihtoehdon tuoda puheenaiheita esiin sitä mukaa kun sinusta siltä tuntuu vai olisiko sinulle mukavinta että olemme yhdessä suht hiljaa? En ole tähän vastausta oikein koskaan saanut ja toivoisin, että myös temperamentiltaan erilaisilla ihmisillä olisi seurassani hyvä olla.

Kyllä mä haluaisin että ne sosiaalisesti lahjakkaammat ihmiset toivoittaisivat mut avoimesti tervetulleeksi porukkaan ja ottaisivat aktiivisesti mukaan keskusteluun. Ei nyt tietenkään mitään sellaista tätimäistä utelua joista varmaan jokainen on lapsuudessaan kärsinyt sukujuhlissa (tyyliin joko sulla on poikaystävä/tyttöystävä, millonkas menette naimisiin, millonkas hankitte lapsia, millon valmistut, ootko löytänyt töitä yms. ahdistelua) mutta esim. viikonlopun jälkeen voi turvallisesti kysyä että miten meni viikonloppu ja saada siitä keskustelun aikaiseksi. Tai vaikka puhua harrastuksista, matkoista, lomasuunnitelmista, elokuvista yms. suht neutraalista

Jotenkin toivoisin, että aikuiset ihmiset ottaisivat itse vastuun omasta sosiaalisesta kanssakäymisestä, eikä muiden tarvisi kannatella. Sekään ei nimittäin ole kaikille luontevaa, mutta tekevät sitä 'pakotettuna', koska se on hyvää käytöstä. Itselle hiljaisen keskustelussa mukana pitäminen on raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että myös ne hiljaisemmat ja ujot ihmiset haluavat tutustua muihin, verkostua, saada uusia ihmisiä elämäänsä ehkä jopa ystävystyä. Introverttina on vaan tosi vaikeaa hypätä extrovertin maailmaan ja pitää melua itsestään kun se ei yhtään sovi omaan luonteeseen. Tosi mielelläni seuraan työkavereiden keskustelua, mielelläni myös osallistuisin jos mua kuunnteltaisiin, olisi keskustelunaihe johon voisin osallistua ja olisi jotain sanottavaa. Silloin tällöin saan jotain väliin kommentoitua, mutta vaikeaa aloittaa itse keskustelua jos tuntuu siltä että ketään ei kuitenkaan kiinnosta mun mielipiteet. 

Kysyn nyt sulta, kun kukaan ei vastaa yleisesti esitettyyn kysymykseeni: jos ollaan kavereita ja minä olen puhelias, mutta sinä et, niin onko parempi että esitän sinulle kysymyksiä sinun elämästäsi, annan sinulle vaihtoehdon tuoda puheenaiheita esiin sitä mukaa kun sinusta siltä tuntuu vai olisiko sinulle mukavinta että olemme yhdessä suht hiljaa? En ole tähän vastausta oikein koskaan saanut ja toivoisin, että myös temperamentiltaan erilaisilla ihmisillä olisi seurassani hyvä olla.

Minä toivon, että olet hiljaa. Jos olen vireällä tuulella, keksin kyllä ihan oma-aloitteisesti puhuttavaa sinulle. Muutoin nautin hiljaisuudesta.

Miksi aina hiljaisten pitäisi taipua äänekkäiden mukaan? Äänekäskin voi ihan hyvin valita hiljaa olemisen. Harvoin he vain tähän kykenevät.

Pahimpia ovat kovaääniset puhujat, joiden kanssa samassa tilassa ei voi normaalilla puheäänellä jutella vieruskaverin kanssa, kun nämä kailottavat ja käkättävät sellaisella volyymillä että talo kaikuu ja korvat halkeavat.

- muu

Olen miettinyt vähän samaa. Meille tulee töihin lehtiä, voi selailla puhelinta, katsella ikkunasta maisemia tai tuijottaa vaikka seinää. Miksi ihminen, joka ei puhu mitään tulee samaan pöytään? Varsinkin kahdestaan se on outoa. Jos tulen niin, että se hiljainen on jo jossain pöydässä, menen itse tietysti muualle möllöttämään. Ei ole mitään järkeä olla hiljaa yhdessä tai yrittää viritellä keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että myös ne hiljaisemmat ja ujot ihmiset haluavat tutustua muihin, verkostua, saada uusia ihmisiä elämäänsä ehkä jopa ystävystyä. Introverttina on vaan tosi vaikeaa hypätä extrovertin maailmaan ja pitää melua itsestään kun se ei yhtään sovi omaan luonteeseen. Tosi mielelläni seuraan työkavereiden keskustelua, mielelläni myös osallistuisin jos mua kuunnteltaisiin, olisi keskustelunaihe johon voisin osallistua ja olisi jotain sanottavaa. Silloin tällöin saan jotain väliin kommentoitua, mutta vaikeaa aloittaa itse keskustelua jos tuntuu siltä että ketään ei kuitenkaan kiinnosta mun mielipiteet. 

Kysyn nyt sulta, kun kukaan ei vastaa yleisesti esitettyyn kysymykseeni: jos ollaan kavereita ja minä olen puhelias, mutta sinä et, niin onko parempi että esitän sinulle kysymyksiä sinun elämästäsi, annan sinulle vaihtoehdon tuoda puheenaiheita esiin sitä mukaa kun sinusta siltä tuntuu vai olisiko sinulle mukavinta että olemme yhdessä suht hiljaa? En ole tähän vastausta oikein koskaan saanut ja toivoisin, että myös temperamentiltaan erilaisilla ihmisillä olisi seurassani hyvä olla.

Kyllä mä haluaisin että ne sosiaalisesti lahjakkaammat ihmiset toivoittaisivat mut avoimesti tervetulleeksi porukkaan ja ottaisivat aktiivisesti mukaan keskusteluun. Ei nyt tietenkään mitään sellaista tätimäistä utelua joista varmaan jokainen on lapsuudessaan kärsinyt sukujuhlissa (tyyliin joko sulla on poikaystävä/tyttöystävä, millonkas menette naimisiin, millonkas hankitte lapsia, millon valmistut, ootko löytänyt töitä yms. ahdistelua) mutta esim. viikonlopun jälkeen voi turvallisesti kysyä että miten meni viikonloppu ja saada siitä keskustelun aikaiseksi. Tai vaikka puhua harrastuksista, matkoista, lomasuunnitelmista, elokuvista yms. suht neutraalista

Jotenkin toivoisin, että aikuiset ihmiset ottaisivat itse vastuun omasta sosiaalisesta kanssakäymisestä, eikä muiden tarvisi kannatella. Sekään ei nimittäin ole kaikille luontevaa, mutta tekevät sitä 'pakotettuna', koska se on hyvää käytöstä. Itselle hiljaisen keskustelussa mukana pitäminen on raskasta.

Ne hiljaiset aikuiset ottavat vastuun omasta sosiaalisesta kanssakäymisestä. He tekevät sen eri tavalla kuin sinä. He eivät tarvitse sosiaalisuuteen turhan höpöttämistä. He viihtyvät seurassa hiljaa. Anna heidän olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että myös ne hiljaisemmat ja ujot ihmiset haluavat tutustua muihin, verkostua, saada uusia ihmisiä elämäänsä ehkä jopa ystävystyä. Introverttina on vaan tosi vaikeaa hypätä extrovertin maailmaan ja pitää melua itsestään kun se ei yhtään sovi omaan luonteeseen. Tosi mielelläni seuraan työkavereiden keskustelua, mielelläni myös osallistuisin jos mua kuunnteltaisiin, olisi keskustelunaihe johon voisin osallistua ja olisi jotain sanottavaa. Silloin tällöin saan jotain väliin kommentoitua, mutta vaikeaa aloittaa itse keskustelua jos tuntuu siltä että ketään ei kuitenkaan kiinnosta mun mielipiteet. 

Kysyn nyt sulta, kun kukaan ei vastaa yleisesti esitettyyn kysymykseeni: jos ollaan kavereita ja minä olen puhelias, mutta sinä et, niin onko parempi että esitän sinulle kysymyksiä sinun elämästäsi, annan sinulle vaihtoehdon tuoda puheenaiheita esiin sitä mukaa kun sinusta siltä tuntuu vai olisiko sinulle mukavinta että olemme yhdessä suht hiljaa? En ole tähän vastausta oikein koskaan saanut ja toivoisin, että myös temperamentiltaan erilaisilla ihmisillä olisi seurassani hyvä olla.

Minä toivon, että olet hiljaa. Jos olen vireällä tuulella, keksin kyllä ihan oma-aloitteisesti puhuttavaa sinulle. Muutoin nautin hiljaisuudesta.

Miksi aina hiljaisten pitäisi taipua äänekkäiden mukaan? Äänekäskin voi ihan hyvin valita hiljaa olemisen. Harvoin he vain tähän kykenevät.

Pahimpia ovat kovaääniset puhujat, joiden kanssa samassa tilassa ei voi normaalilla puheäänellä jutella vieruskaverin kanssa, kun nämä kailottavat ja käkättävät sellaisella volyymillä että talo kaikuu ja korvat halkeavat.

- muu

Eli haluat tavata ystävän ja sit vaan istuskelette tunnin pari sen kummemmin puhelematta ja sun mielestä oli kiva tapaaminen?

Mä oon hiljainen mutta en todellakaan ujo.

Ei vaan jaksa puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että myös ne hiljaisemmat ja ujot ihmiset haluavat tutustua muihin, verkostua, saada uusia ihmisiä elämäänsä ehkä jopa ystävystyä. Introverttina on vaan tosi vaikeaa hypätä extrovertin maailmaan ja pitää melua itsestään kun se ei yhtään sovi omaan luonteeseen. Tosi mielelläni seuraan työkavereiden keskustelua, mielelläni myös osallistuisin jos mua kuunnteltaisiin, olisi keskustelunaihe johon voisin osallistua ja olisi jotain sanottavaa. Silloin tällöin saan jotain väliin kommentoitua, mutta vaikeaa aloittaa itse keskustelua jos tuntuu siltä että ketään ei kuitenkaan kiinnosta mun mielipiteet. 

Kysyn nyt sulta, kun kukaan ei vastaa yleisesti esitettyyn kysymykseeni: jos ollaan kavereita ja minä olen puhelias, mutta sinä et, niin onko parempi että esitän sinulle kysymyksiä sinun elämästäsi, annan sinulle vaihtoehdon tuoda puheenaiheita esiin sitä mukaa kun sinusta siltä tuntuu vai olisiko sinulle mukavinta että olemme yhdessä suht hiljaa? En ole tähän vastausta oikein koskaan saanut ja toivoisin, että myös temperamentiltaan erilaisilla ihmisillä olisi seurassani hyvä olla.

Kyllä mä haluaisin että ne sosiaalisesti lahjakkaammat ihmiset toivoittaisivat mut avoimesti tervetulleeksi porukkaan ja ottaisivat aktiivisesti mukaan keskusteluun. Ei nyt tietenkään mitään sellaista tätimäistä utelua joista varmaan jokainen on lapsuudessaan kärsinyt sukujuhlissa (tyyliin joko sulla on poikaystävä/tyttöystävä, millonkas menette naimisiin, millonkas hankitte lapsia, millon valmistut, ootko löytänyt töitä yms. ahdistelua) mutta esim. viikonlopun jälkeen voi turvallisesti kysyä että miten meni viikonloppu ja saada siitä keskustelun aikaiseksi. Tai vaikka puhua harrastuksista, matkoista, lomasuunnitelmista, elokuvista yms. suht neutraalista

Jotenkin toivoisin, että aikuiset ihmiset ottaisivat itse vastuun omasta sosiaalisesta kanssakäymisestä, eikä muiden tarvisi kannatella. Sekään ei nimittäin ole kaikille luontevaa, mutta tekevät sitä 'pakotettuna', koska se on hyvää käytöstä. Itselle hiljaisen keskustelussa mukana pitäminen on raskasta.

Ne hiljaiset aikuiset ottavat vastuun omasta sosiaalisesta kanssakäymisestä. He tekevät sen eri tavalla kuin sinä. He eivät tarvitse sosiaalisuuteen turhan höpöttämistä. He viihtyvät seurassa hiljaa. Anna heidän olla rauhassa.

Miksi normaali juttelu = turhan höpöttämistä? Ja jos näin on, älä tunge kuuntelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt vähän samaa. Meille tulee töihin lehtiä, voi selailla puhelinta, katsella ikkunasta maisemia tai tuijottaa vaikka seinää. Miksi ihminen, joka ei puhu mitään tulee samaan pöytään? Varsinkin kahdestaan se on outoa. Jos tulen niin, että se hiljainen on jo jossain pöydässä, menen itse tietysti muualle möllöttämään. Ei ole mitään järkeä olla hiljaa yhdessä tai yrittää viritellä keskustelua.

Miksi ei? Onko hiljaisuus sinulle uhka?