Miksi ujot ja hiljaiset haluaa olla seurassa, vaikka eivät mitenkään osallistu keskusteluun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että myös ne hiljaisemmat ja ujot ihmiset haluavat tutustua muihin, verkostua, saada uusia ihmisiä elämäänsä ehkä jopa ystävystyä. Introverttina on vaan tosi vaikeaa hypätä extrovertin maailmaan ja pitää melua itsestään kun se ei yhtään sovi omaan luonteeseen. Tosi mielelläni seuraan työkavereiden keskustelua, mielelläni myös osallistuisin jos mua kuunnteltaisiin, olisi keskustelunaihe johon voisin osallistua ja olisi jotain sanottavaa. Silloin tällöin saan jotain väliin kommentoitua, mutta vaikeaa aloittaa itse keskustelua jos tuntuu siltä että ketään ei kuitenkaan kiinnosta mun mielipiteet. 

Kysyn nyt sulta, kun kukaan ei vastaa yleisesti esitettyyn kysymykseeni: jos ollaan kavereita ja minä olen puhelias, mutta sinä et, niin onko parempi että esitän sinulle kysymyksiä sinun elämästäsi, annan sinulle vaihtoehdon tuoda puheenaiheita esiin sitä mukaa kun sinusta siltä tuntuu vai olisiko sinulle mukavinta että olemme yhdessä suht hiljaa? En ole tähän vastausta oikein koskaan saanut ja toivoisin, että myös temperamentiltaan erilaisilla ihmisillä olisi seurassani hyvä olla.

Kyllä mä haluaisin että ne sosiaalisesti lahjakkaammat ihmiset toivoittaisivat mut avoimesti tervetulleeksi porukkaan ja ottaisivat aktiivisesti mukaan keskusteluun. Ei nyt tietenkään mitään sellaista tätimäistä utelua joista varmaan jokainen on lapsuudessaan kärsinyt sukujuhlissa (tyyliin joko sulla on poikaystävä/tyttöystävä, millonkas menette naimisiin, millonkas hankitte lapsia, millon valmistut, ootko löytänyt töitä yms. ahdistelua) mutta esim. viikonlopun jälkeen voi turvallisesti kysyä että miten meni viikonloppu ja saada siitä keskustelun aikaiseksi. Tai vaikka puhua harrastuksista, matkoista, lomasuunnitelmista, elokuvista yms. suht neutraalista

Jotenkin toivoisin, että aikuiset ihmiset ottaisivat itse vastuun omasta sosiaalisesta kanssakäymisestä, eikä muiden tarvisi kannatella. Sekään ei nimittäin ole kaikille luontevaa, mutta tekevät sitä 'pakotettuna', koska se on hyvää käytöstä. Itselle hiljaisen keskustelussa mukana pitäminen on raskasta.

Ne hiljaiset aikuiset ottavat vastuun omasta sosiaalisesta kanssakäymisestä. He tekevät sen eri tavalla kuin sinä. He eivät tarvitse sosiaalisuuteen turhan höpöttämistä. He viihtyvät seurassa hiljaa. Anna heidän olla rauhassa.

Miksi normaali juttelu = turhan höpöttämistä? Ja jos näin on, älä tunge kuuntelemaan.

Työyhteisö taukotilassa on semmoinen asia, että sinne täytyy myös hiljaisten sopia mukaan. Ihan samaan pöytään istumaan kahvikuppi nokan alla, vaikkei sanoisi mitään. Eri asia sitten, kun lähdet oman hyvän kaverisi kanssa kaksistaan viihteelle ja sattumalta teidät bongaa joku töistä tuttu, joka änkeää samaan pöytään hiljaa möljättämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt vähän samaa. Meille tulee töihin lehtiä, voi selailla puhelinta, katsella ikkunasta maisemia tai tuijottaa vaikka seinää. Miksi ihminen, joka ei puhu mitään tulee samaan pöytään? Varsinkin kahdestaan se on outoa. Jos tulen niin, että se hiljainen on jo jossain pöydässä, menen itse tietysti muualle möllöttämään. Ei ole mitään järkeä olla hiljaa yhdessä tai yrittää viritellä keskustelua.

Miksi ei? Onko hiljaisuus sinulle uhka?

Ei en introvertti ja esimerkiksi elän vapaaehtoisesti yksin. Halu viettää lounastauko toisen ihmisen seurassa niin, että mitään ei puhuta, on minusta kummallinen toive. Jos näin käy, syön nopeasti ja lähden. En toivo hississä tai junassakaan, että olisipa täällä muitakin niin saadaan jumittaa hiljaisuudessa ihanan kollektiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt vähän samaa. Meille tulee töihin lehtiä, voi selailla puhelinta, katsella ikkunasta maisemia tai tuijottaa vaikka seinää. Miksi ihminen, joka ei puhu mitään tulee samaan pöytään? Varsinkin kahdestaan se on outoa. Jos tulen niin, että se hiljainen on jo jossain pöydässä, menen itse tietysti muualle möllöttämään. Ei ole mitään järkeä olla hiljaa yhdessä tai yrittää viritellä keskustelua.

Oletpa oikein superihana työkaveri... Jos et juttele minulle, mene tuijottamaan seinää jonnekin nurkan taakse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt vähän samaa. Meille tulee töihin lehtiä, voi selailla puhelinta, katsella ikkunasta maisemia tai tuijottaa vaikka seinää. Miksi ihminen, joka ei puhu mitään tulee samaan pöytään? Varsinkin kahdestaan se on outoa. Jos tulen niin, että se hiljainen on jo jossain pöydässä, menen itse tietysti muualle möllöttämään. Ei ole mitään järkeä olla hiljaa yhdessä tai yrittää viritellä keskustelua.

Miksi ei? Onko hiljaisuus sinulle uhka?

Ei en introvertti ja esimerkiksi elän vapaaehtoisesti yksin. Halu viettää lounastauko toisen ihmisen seurassa niin, että mitään ei puhuta, on minusta kummallinen toive. Jos näin käy, syön nopeasti ja lähden. En toivo hississä tai junassakaan, että olisipa täällä muitakin niin saadaan jumittaa hiljaisuudessa ihanan kollektiivisesti.

Olet siis niitä ihmisiä, joiden on pakko puhua jopa hississä ja junassa tuntemattomille...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt vähän samaa. Meille tulee töihin lehtiä, voi selailla puhelinta, katsella ikkunasta maisemia tai tuijottaa vaikka seinää. Miksi ihminen, joka ei puhu mitään tulee samaan pöytään? Varsinkin kahdestaan se on outoa. Jos tulen niin, että se hiljainen on jo jossain pöydässä, menen itse tietysti muualle möllöttämään. Ei ole mitään järkeä olla hiljaa yhdessä tai yrittää viritellä keskustelua.

Oletpa oikein superihana työkaveri... Jos et juttele minulle, mene tuijottamaan seinää jonnekin nurkan taakse.

Ei tarvitse mennä seinän taakse. Jos on tärkeää nähdä minut juomassa kahvia niin voi katsoa. Miksi pitäisi olla samassa pöydässä? Katseleminen ei maksa mitään ja yleensä on ihan kuuloetäisyydelläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt vähän samaa. Meille tulee töihin lehtiä, voi selailla puhelinta, katsella ikkunasta maisemia tai tuijottaa vaikka seinää. Miksi ihminen, joka ei puhu mitään tulee samaan pöytään? Varsinkin kahdestaan se on outoa. Jos tulen niin, että se hiljainen on jo jossain pöydässä, menen itse tietysti muualle möllöttämään. Ei ole mitään järkeä olla hiljaa yhdessä tai yrittää viritellä keskustelua.

Miksi ei? Onko hiljaisuus sinulle uhka?

Ei en introvertti ja esimerkiksi elän vapaaehtoisesti yksin. Halu viettää lounastauko toisen ihmisen seurassa niin, että mitään ei puhuta, on minusta kummallinen toive. Jos näin käy, syön nopeasti ja lähden. En toivo hississä tai junassakaan, että olisipa täällä muitakin niin saadaan jumittaa hiljaisuudessa ihanan kollektiivisesti.

Olet siis niitä ihmisiä, joiden on pakko puhua jopa hississä ja junassa tuntemattomille...

Miten edes voi tulkita noin??

No en minä haluakkaan enkä hakeudu keidenkään seuraan koska en halua t: hiljainen ja ehkä vähän ujo.

Yleensä niillä hiljaisilla ja ujoilla ihmisillä on jotain pahoja mielenterveysongelmia tai sitten ne on vaan jälkeenjäänneitä eikä ne osaa keskustella asiallisesti. 

Olen tullut vuosi sitten uutena työpaikkaan, jossa on noin 50 työntekijää. En tunne muita, he ovat vuosia olleet jo samassa paikassa ja tuntevat toistensa elämänvaiheet aina lapsenlapsia myöten. Viihdyn töissä, minusta he ovat mukavia, tavallisia ihmisiä, mutta varsinaisesti minulla ei ole sanottavaa siihen, kun yksi kertoo muille saaneensa pilkillä mateen ja toinen selittää vuolaasti kissansa loputtomasta rähmimisongelmasta. Istun samassa pöydässä, seuraan keskustelua, otan osaa siihen naurahtelemalla sopivissa kohdissa ja esiintymällä kuin olisin kiinnostunut tällaisesta jokapäiväisestä jutustelusta. Se riittää minulle.

Jos joskus haluan olla rauhassa enkä halua edes potentiaalisesti puhua kenellekään, menen sohvalle istuskelemaan. Voin myös siinä ison pöydän ääressä uppoutua kahvin hörppimisen tai eväiden syömisen ohessa lueskelemaan lehteä, kun muut ympärillä puhuvat toisilleen asioistaan. En ole ymmärtänyt, että joku voi kokea tällaisen käyttäytymisen noin hirveän epämukavaksi. Itse ajattelen, että ihminen puhuu, kun on juttelutuulella.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä niillä hiljaisilla ja ujoilla ihmisillä on jotain pahoja mielenterveysongelmia tai sitten ne on vaan jälkeenjäänneitä eikä ne osaa keskustella asiallisesti. 

Äänekkäillä suupalteilla on bipolaarinen mielialahäiriö ja he ovat jumittuneet maaniseen vaiheeseen. He ovat myös jonkin sortin sosiopaatteja, jotka eivät kykene asettumaan toisten asemaan ja ymmärtämään, että ihmisiä on monenlaisia eikä heidän oma tapansa välttämättä ole paras.

Vierailija kirjoitti:

Älkää esiintykö minuna!

Ap

Olen Ari-Pekka. Lakatkaa jatkuvasti viittamasta minuun!

Mä kuulen jutut, mutta vaikenen.

Jos ei seura kiinnosta niin vien kahvikupin omaan työhuoneeseen ja syön eväätkin työpöydän äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt vähän samaa. Meille tulee töihin lehtiä, voi selailla puhelinta, katsella ikkunasta maisemia tai tuijottaa vaikka seinää. Miksi ihminen, joka ei puhu mitään tulee samaan pöytään? Varsinkin kahdestaan se on outoa. Jos tulen niin, että se hiljainen on jo jossain pöydässä, menen itse tietysti muualle möllöttämään. Ei ole mitään järkeä olla hiljaa yhdessä tai yrittää viritellä keskustelua.

Miksi ei? Onko hiljaisuus sinulle uhka?

Ei en introvertti ja esimerkiksi elän vapaaehtoisesti yksin. Halu viettää lounastauko toisen ihmisen seurassa niin, että mitään ei puhuta, on minusta kummallinen toive. Jos näin käy, syön nopeasti ja lähden. En toivo hississä tai junassakaan, että olisipa täällä muitakin niin saadaan jumittaa hiljaisuudessa ihanan kollektiivisesti.

Olet siis niitä ihmisiä, joiden on pakko puhua jopa hississä ja junassa tuntemattomille...

Miten edes voi tulkita noin??

Tällä palstalla suhtaudutaan kumman vihamielisesti ihmisiin, jotka uskaltavat avata suunsa ja vaihtaa muutaman ystävällisen sanan sattumalta tapaamansa ihmisen kanssa. Jos ei sano mitään, niin mistä sitä voi päätellä mitä toisen päässä liikkuu vai liikkuko siellä mitään. Ei tuommoisesta sosiaalisesta tilanteesta pitäisi mennä täydellisesti lukkoon.

Ihmeen raivoisasti täällä suhtaudutaan siihen, että moni kokee raskaiksi tilanteet, jossa on kahden kesken täysin puhumattoman ihmisen kanssa. Tuo hissivertaus on siitä hyvä, että joidenkin työkavereiden lounasseura tuntuu samalta kuin puolen tunnin hissimatka. Fyysistä läheisyyttä on liikaa, henkinen yhteys puuttuu. Mieluiten sitä odottaisi oven takana, että naapuri astuu sinne hissiin yksin. Voi olla myöhemmin yksinään täysin omissa ajatuksissaan ja vapaasti.

Hiljainen ujo tulee lounasruokalaan, jossa on jo ennestään työkavereita 2 eri pöydässä. Meneekö hän toisen hiljaisen kanssa samaan pöytään, vai siihen josta kuuluu iloinen puheensorina?

Minulla on eräs mukava ja herttainen ystävä, joka on usein aika hiljainen, ja saattaa aluksi melkein ujostella tutussakin seurassa, jos ei olla nähty aikoihin. Minua kuitenkaan ei haittaa jutella aluksi vähän molempien edestä, ja kunhan hän alkaa "lämmetä", hänellä on taatusti jotain kiinnostavaa sanottavaa. Pidämme molemmat esim. kulttuurista. Minusta täydennämme hyvin toisiamme, ja pidän hänestä paljon. Kaikki mahtuvat minusta hyvin myös työpaikan kahvihuoneeseen. Välillä minustakin voi olla mukavaa vain olla hiljaa ja kuunnella muiden jutustelua. Ihmisäänistä tulee jotenkin turvallinen olo, varmaan ihan sisäänrakennettu juttu meissä.

Ihminen on perusolemukseltaan sosiaalinen laumaeläin - niin introvertit kuin ekstrovertit

kaipaavat lajikumppaniensa seuraa.

AP:lle sanon että usein seurassa kaikki puhuu mutta kukaan ei kuuntele

Armoa! Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä pidäkään olla.