Minkä takia ihminen masentuu?

Krooninen kipu aiheuttaa kivasti masennusta. Hermovaurio ja ahtauma selässä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset elää irrallaan niille luontaisesta ympäristöstä ja elämäntavasta.

Eivätkä tunne kuuluvansa mihinkään. Kukaan ei oikeasti välitä. Vanhojen ja muiden epäkurantti en toivotaan kuolevan rasittamasta hyvin pärjäävien taloutta. Yläpää keikkailee tv, ssä ja vallanpitäjien kädet on pienet, hyvinhoidetut, valkoiset kuin lapsen. Kravatti sointuu puvun väriin ja puhetta tulee.

Ristiriita niiden asioiden välillä, jotka ovat tärkeitä muille ja tärkeitä itselle. Esim. jos ympäristö arvostaa paljon materiaa kuten rahaa ja syömistä, ja itse kaipaisi enemmän jotain muuta, esim. taidetta ja luontoelämyksiä, niin tuollainenkin ristiriita voi masentaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tosiaan tätä. Itsellä outo olo "sielussa" , vatsassa, jossain. Tunnen vaan että tilanne alkaa huonota. Ensin unettomuus, mikä vaan pahenee. Alkuun pystyn elää, käydä kaupassa yms. Sit olo huononee, en uskalla ulos, en vastata puhelimeen. Pelkään. En osaa vastata mitä. Ahdistaa. En osaa selittää mikä. En tahdo nähdä ihmisiä, en usko että mikään korjaantuu koskaan ennalleen. Toivottomuus, näköalattomuus.

Kukaan ei voi tajuta, mitä se musta on. Ei kukaan, paitsi saman kokenut.

Ja vaikka kaikki on hyvin, et näe sitä. Et ole oma itsesi.

Tuosta tulee mieleeni, että kun usein on neuvottu olemaan sosiaalisempi ja menemään ihmisten mukaan, niin masentuneena nekin tilanteet voivat vain pahentaa oloa. Siellä ei välttämättä keksi mitään puhuttavaa kellekään eikä aina myöskään kiinnostu siitä, mistä muut puhuvat. Ihmiset voivat vaikuttaa töykeiltä, omahyväisiltä ja itsekeskeisiltä, vaikka todellisuudessa he vain pitävät hauskaa yhdessä. Masentunut on siellä sitten kuin ruma ankanpoikanen, erilainen, ja ihmettelee, miten muut voivat viihtyä sellaisessa tilanteessa. Jälkeenpäin voi vielä hävettää oma käytös niin, että alkaa vältellä niitä ihmisiä, joita tapasi siellä.

Joku, joka ei ole tuota kokenut, voi neuvoa, että masentuneen on vain otettava vastuu omista tunteistaan ja etsittävä itselleen sopiva ryhmä tai sosiaalinen ympäristö...

Kivan kauden jälkeen tulee aina vitutus. Kun bileet loppuu alkaa köyden rasvaus. Näin se on aina menny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tosiaan tätä. Itsellä outo olo "sielussa" , vatsassa, jossain. Tunnen vaan että tilanne alkaa huonota. Ensin unettomuus, mikä vaan pahenee. Alkuun pystyn elää, käydä kaupassa yms. Sit olo huononee, en uskalla ulos, en vastata puhelimeen. Pelkään. En osaa vastata mitä. Ahdistaa. En osaa selittää mikä. En tahdo nähdä ihmisiä, en usko että mikään korjaantuu koskaan ennalleen. Toivottomuus, näköalattomuus.

Kukaan ei voi tajuta, mitä se musta on. Ei kukaan, paitsi saman kokenut.

Ja vaikka kaikki on hyvin, et näe sitä. Et ole oma itsesi.

Tuosta tulee mieleeni, että kun usein on neuvottu olemaan sosiaalisempi ja menemään ihmisten mukaan, niin masentuneena nekin tilanteet voivat vain pahentaa oloa. Siellä ei välttämättä keksi mitään puhuttavaa kellekään eikä aina myöskään kiinnostu siitä, mistä muut puhuvat. Ihmiset voivat vaikuttaa töykeiltä, omahyväisiltä ja itsekeskeisiltä, vaikka todellisuudessa he vain pitävät hauskaa yhdessä. Masentunut on siellä sitten kuin ruma ankanpoikanen, erilainen, ja ihmettelee, miten muut voivat viihtyä sellaisessa tilanteessa. Jälkeenpäin voi vielä hävettää oma käytös niin, että alkaa vältellä niitä ihmisiä, joita tapasi siellä.

Joku, joka ei ole tuota kokenut, voi neuvoa, että masentuneen on vain otettava vastuu omista tunteistaan ja etsittävä itselleen sopiva ryhmä tai sosiaalinen ympäristö...

Olen tuo ylläoleva, jonka "sielussa" tuntuu lisääntyvä masennus. Olen muuten hyvin seurallinen, puhelias, iloinen. Mutta vaikea masennus kahdesti vei täysin elämänilon. Lääkkeet ei auttanu, kokeiltiin moni. Vain Ect tehosi, molemmilla kerroilla. Eka kerralla estolääkitys purettiin (omasta tahdostani), mutta liian varhain. Masennus uusi vuoden päästä. Nyt on estolääkitys ollut 3v ja haluan olevan loppuelämän.

Muutaman Ect-hoitokerran jälkeen minun huomattiin hyräilevän suihkussa, sitten hymy palasi, ja viimein nauru.

Eikä todellakaan ole mitään syytä masennukselle. Miksi siis???

En tiedä varmaksi kun ei ole kokemusta, mutta voisin kuvitella että tilanne jossa kokee riittävän pitkän aikaa, ettei pysty muuttamaan tilannettaan paremmaksi. Kuitenkin uskon että kun masentunut saa pieniä viitteitä siitä että asiat voivat muuttua paremmaksi ja että omilla toimillakin siihen on vaikutusta, niin paraneminen voi alkaa. Mutta kuten sanottua, tämä on vain omaa pohdintaani.

Syitä, jotka laukaisevat masennuksen OIREET on ne monenlaiset ikävät elämäntilanteet, mutta alttius masentua on jotakin kauempaa menneisyydestä. Ikäni olen itsekin miettinyt omaa masennustani, miksi elämä tuntuu pakkopullalle. Vasta näin keski-iässä olen alkanut ymmärtämään omia lapsuuteni aikoja. Isäukko todennäköisesti ei lasta koskaan halunnut ja on osoittanut sen moninaisin ilkeilyin vuosikymmenten varrella selvin sanoin ja teoin. Olisin varmasti ehjempi ihminen, kun en olisi häntä koskaan oppinut tuntemaan. Jostain syystä, silti koen jotain outoa velvollisuudentunnetta ko. vanhaa miestä (en käytä sanaa isä) kohtaan edelleen, vaikka hän ei osaa muuta kuin ilkeillä ja osoittaa mieltään siitä, että olen olemassa.

Vetuttaahan se syrjäytyminen. Siksikö meillä tehdään Itsareita niin paljon. Muuta tietä ei ole. Ei kuulu joukkoon. Äänestää saa, tyhjää valehtelijaa kurmuuttamaan lisää.

Itse synnyin käytännössä ilman sukupuolielintä (penis on 1cm, sama kuin vauvalla) ja suhteet loppuneet heti kun se on heille selvinnyt. Tässä ollaan nyt 40v ja neitsyt niin toki se on masentanut ja paljon. Muuten menee kuitenkin ihan ok, mutta parisuhteista joudun olemaan ulkopuolella koko elämän.

Aika kevyesti käytetään joskus masennus-sanaa. Jos on alakuloa tai harmittaa, satunnaisesti... ei ole masennusta. Masennus jatkuu vähintään kaksi viikkoa ja vaatii lääkärin diagnoosin. Pahoin myös pelkään, ettei masennus itsestään parane, vaan vaatii hoitoa, lääkkeitä, terapiaa, ect yms

Vierailija kirjoitti:

Aika kevyesti käytetään joskus masennus-sanaa. Jos on alakuloa tai harmittaa, satunnaisesti... ei ole masennusta. Masennus jatkuu vähintään kaksi viikkoa ja vaatii lääkärin diagnoosin. Pahoin myös pelkään, ettei masennus itsestään parane, vaan vaatii hoitoa, lääkkeitä, terapiaa, ect yms

Mä taas haluan uskoa että masennuksesta voisi päästä eroon myös ilman lääkitystä esimerkiksi vaihtamalla ympäristöä ja tekemällä uusia juttuja. Liian usein (itsekin, vaikkei ole masennusta) ihmiset ajattelee että tällaista tämä nyt on eivätkä tee niitä tarvittavia muutoksia elämään. Useinhan muutokset voi tuntua pelottavalta vaikka olisivatkin hyvästä.

Maailmantilanne, inflaatio ja miten hallitusohjelman leikkaukset vaikuttavat elämästä selviytymiseen.

-Kapanteri.- wrote:

Päättäjien touhuista ja pahuudesta.

  Epäkuranteille, köyhille ja vanhoille koittaneet pian samanlaiset ajat, kuin saksassa Aatun järjestämät leirit ja... Kovia poikia nuo Orpo, tuppi, Riitta.. Maamme menestymisen takuumiehet. Muoto vain ehkä eri. 

-synny perheeseen jossa epätervettä meininkiä, omituisia ja takapajuisia aikuisia ja lytistävä ilmapiiri, alaspainamista ja halveksivaa asennetta sinua kohtaan. Häpeä jo pienenä lapsena perhettäsi ja toivo että "oikea" perheesi tulee hakemaan sinut pois.

-ole ala-asteelta saakka kiusattu. H  u oriteltu ja ulos suljettu. Koe eristämistä, ulos sulkemista ja halventavaa puhetta niin koulussa kuin kotonakin. Sama meiniki myös yläasteella. 9 vuotta pelkkää kiusaamista niin kotona kuin koulussa. Kukaan ei ole sinun puolella, eikä tue sinua. Vain painavat alas. Yläasteella myös väkivaltaa ja sen uhkaa. Pelkää joka päivä.

-ole täysin uupunut ja väsynyt jo ennen kuin olet aikuinen. Koe lamaannuttavaa väsymystä. Pitkät koulumatkat ja nälässä pitkät päivät. Älä nuku kunnolla, koska melua.

-älä koskaan osaa vastata mitään, kun sinulta kysytään miksi haluat isona. Et osaa haaveilla mitään ammattia itsellesi, toivot vain että pääset pois.

-ajaudu huonoihin työpaikkoihin joissa kukaan ei viihdy, ja joissa on todella huono olla. Pala loppuun ennen kuin koskaan pääset edes jaloillesi. Älä työpäivän ja pitkien matkojen jälkeen jaksa tehdä mitään kotona. Nukkua vain ja pelätä seuraavaa työpäivää. Ole jo aamulla itkuinen kun pelkäät työpaikan ilkeilijöitä.

-ajaudu myös huonoihin ihmissuhteisiin, kun et ymmärrä ettei sinua saa kohdella huonosti. Ole uskossa, että sinua saa kohdella ala-arvoisesti. Saa uskollesi vahvistusta, kun sitä huonoa kohtelua tulee jokaisessa ihmissuhteessasi

-koita hakea apua, mutta älä saa sitä. Saa vain lääkkeitä kouraan vähättelyjen kanssa. Ja saa niistä lääkkeitä valtavasti nesteturvotusta koko kehoosi. Koe se halveksunta ja inho mitä ihmiset sinulle antavat, koska olet turvonnut. Ei nainen saa olla "päästänyt" itseään sen näköiseksi. Vihaa itseäsi kun olet väsynyt ja ruma.

-halua joka päivä pois maan päältä, mutta ole liian uupunut tehdäksesi selkeitä suunnitelmia ja toteuttamaan niitä.

-älä ole koskaan kokenut millaista on olla ei-masentunut. Älä osaa haaveillakaan normaalista elämästä, kun et ole sellaisesta tietoinen. Se on ulottumattomissasi.

-eristäydy ihmisistä kokonaan, kun et jaksa heidän seuraa ja voit oikeasti paremmin kun olet yksin ja turvassa. Lue kuitenkin keskustelupalstoja, joista näet miten rumasti ihmiset ajattelevat kaltaisistasi. Kirjoita joskus pitkiä tekstejä jotka sensuroidaan ja sen myötä koe tulleesi vaijennetuksi.

Vierailija wrote:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu mies masentui vaimon nalkutuksesta. Mikään ei kelvannut vaimolle, aina jotain väärin.

Mies sai psyykenlääkkeet ja niiden vaikutuksesta tai nalkutuksesta lopetti itsensä.

Miksi vaimo piti alunperin ottaa?

Niin, ja jos tuli vahingossa otettua, niin sen voi myös jättää.

Vierailija wrote:

Itse synnyin käytännössä ilman sukupuolielintä (penis on 1cm, sama kuin vauvalla) ja suhteet loppuneet heti kun se on heille selvinnyt. Tässä ollaan nyt 40v ja neitsyt niin toki se on masentanut ja paljon. Muuten menee kuitenkin ihan ok, mutta parisuhteista joudun olemaan ulkopuolella koko elämän.

Mitähän olet edellisessä elämässäsi tehnyt pahaa, kun olet tuollaisen karman saanut.

Itse voisin olla parisuhteessa, jos ei tarvitsisi harrastaa seksiä ja saisi olla vain platoonisessa suhteessa. Uskon että en ole ainoa kaltaiseni nainen. Varmasti on monia aseksuaaleja.

Vierailija wrote:

Syitä, jotka laukaisevat masennuksen OIREET on ne monenlaiset ikävät elämäntilanteet, mutta alttius masentua on jotakin kauempaa menneisyydestä. Ikäni olen itsekin miettinyt omaa masennustani, miksi elämä tuntuu pakkopullalle. Vasta näin keski-iässä olen alkanut ymmärtämään omia lapsuuteni aikoja. Isäukko todennäköisesti ei lasta koskaan halunnut ja on osoittanut sen moninaisin ilkeilyin vuosikymmenten varrella selvin sanoin ja teoin. Olisin varmasti ehjempi ihminen, kun en olisi häntä koskaan oppinut tuntemaan. Jostain syystä, silti koen jotain outoa velvollisuudentunnetta ko. vanhaa miestä (en käytä sanaa isä) kohtaan edelleen, vaikka hän ei osaa muuta kuin ilkeillä ja osoittaa mieltään siitä, että olen olemassa.

Minunkin piti aika vanhaksi elää ennen kuin tajusin, että lapsuuden perheeni ei ollutkaan "ihan hyvä". Kun meillä ei suoraan oltu kovinkaan väkivaltaisia fyysisesti, eikä ollut alkoholismia, niin luulin, että minulla on hyvä koti.

Oikeasti ei sellainen ole hyvä koti, jossa lapselle puhutaan pelkästään rumasti, eikä koskaan sanota mitään hyvää tai kivaa. Ei sellainen ole hyvä koti jonne ei voi kutsua kavereita, koska joutuisi häpeämään niin syvästi ominen aikuisten käytöstä. Jos lapsuus on ollut sitä, että koko ajan joudut miettimään, miksi minun perhe on tuollainen, ja kaikilla muilla on ihan epäreilun asialliset vanhemmat; sellaiset keitä ei tarvitse hävetä ahdistukseen saakka.

Samanlainen tausta kuin parilla aiemmalla. Meilläkään ei lyöty, mutta lytättiin päivittäin. Olin myös koulukiusattu. Ihmettelin jo yläasteella, miten luokkakaverit jaksoivat tulla kouluun päivästä toiseen. Toki olin kympin tyttö, niin kukaan ei huomannut sisäistä kärsimystäni, ehkä siitä kehdannut kellekään puhuakaan, kunhan olin koulusta pois päivän tai pari viikossa itsemurhaa hautomassa. Nelikymppisenä olen saanut kela-terapian, ja se on helpottanut monin tavoin oman elämänpolun ymmärtämistä ja oman minuuden rakentamista. Masennus on varmaan aina jollain tavalla läsnä, mutta kärsimys ei enää niin vahvasti.

Jatkuvat vastoinkäymiset. Itsellä oli kaikenlaisia terveys/talousongelmia ja taistelin niiden läpi. Nyt on se tilanne että tuli jälleen uusi terveysongelma, jossa kukaan ei osaa auttaa, ja mitään en voi itse tehdä. En jaksa enää, en näe tulevaisuutta. En saa enää iloa mistään, mikään ei tunnu miltään. En näe kavereita, ei kiinnosta syödä, ei kiinnosta kännätä. Olen laihtunut paljon. Joillekin kavereille yritin avautua ahdistuksestani mutta ei heitä kiinnosta. Ahdistuksesta johtuva unettomuus tähän päälle. Elämä on täyttä kärsimystä päivästä toiseen. Töissä käyn vielä toistaiseksi, katsotaan kauanko menee ennenkun sekoan päästäni lopullisesti. 

Olen vasta 30, ja kadehdin vanhuksia. En jaksaisi enää elää, mutta en halua tappaa itseäni. Joudun töissä joka päivä hymyilemään ja teeskentelemään vaikka haluaisin vaan itkeä. Joskus aina yritän ryhdistäytyä ja ajatella positiivisesti mutta todellisuus iskee vasten kasvoja. Elämäni on helvettiä.