Minkä takia ihminen masentuu?
Mikä siinä on, että se napsahtaa päälle? Itellä oli pitkään epämääräinen olo, että kaikki ei ole hyvin. Siitä se sitten eskaloitui. Syinä ehkä koulukiusaaminen, ajelehtiminen, parisuhde..
Kommentit (526)
Paras selitys, jonka luin oli että luolaihminen on silleen jaksanut kömöttää luolassaan.
Ihminen masentuu ku kaikki on liian helppoo
Lapsuudesta saakka pitkälle aikuisuuteen jatkunut nujertaminen, ruma kohtelu ja nitistävä itsetunnon rikkominen.
Siitä seuranneet käytösmallit ovat sitten johtaneet siihen, että hakeutuu alistettavaksi kynnysmatoksi aina uudelleen.
Uupuminen tuon seurauksena ja fyysisen kehon rapautuminen.
Toistuvat yritykset väkisin ottaa itseään niskasta kiinni liian varhaisessa vaiheessa, kun on uupunut, ovat pahentaneet kierrettä.
Huono onni avunsaamisessa ja epäammattimaisten "terapeuttien" monologien kuuntelu, ovat pitkittäneet toipumista.
Lääkkeiden syönti, mitkä aiheuttaa nesteen kerääntymistä, zombiutta ja seksuaalisuuden tuhoutumista, eivät myöskään ole auttaneet.
Vain hidas ja pitkäjänteinen omaan tahtiin ja omaa itseään kuunnellen tapahtuva itsensä hoitaminen, yhdistettynä järkevään ja ammattimaiseen inhimilliseen terapiaan, on auttanut. Mutta koskaan minusta ei normaalia tule enää.
Minä tulen maksamaan yhteiskunnalle paljon rahaa, mutta väitän että jos haluatte syyttää jota kuta asiasta, niin syyttäkää tätä Suomen kiusaajakulttuuria, kiusaamisen hyväksyjiä/vähättelijöitä ja perheväkivaltaa.
Se henkilö jota kutsutaan äidiksi pystyy omalla negatiivisella ilmapiirillä, arvostelemalla ym. pystyy aiheuttamaan jälkikasvulleen hyvin pahan/rikkinäisen sisäisen olotilan
Vierailija kirjoitti:
Ihminen masentuu ku kaikki on liian helppoo
Sekoitat masennuksen tylsistymiseen, ja toimit todella väärin oikeasti traumaattisia ja rankkoja kokeneiden sairastuneiden ja itsetuhoisten ihmisten kärsimystä vähätellessäsi.
Kukaan ei tapa itseään koska on liian helppo elämä. Kukaan ei koe sietämätöntä ja repivää ahdistusta kun on liian helppoa.
Et ymmärrä miten vakavasta asiasta puhut, etkä miten inhottavasti puhut.
traumat jotka joku tapahtuma aktoivoi, esim nykypäivän huono kohtelu tuo mieleen jonkin vanhan jutun
Vierailija kirjoitti:
Ihminen masentuu ku kaikki on liian helppooä
Kun kaikki on liian vaikeaa ja voimat loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla sentään on tai on ollut parisuhde.
Turhan yliarvostettua. Voi viedä terveyden, rahat ja itsetunnon. Jos voisin kääntää aikakoneen taaksepäin, panostaisin terveyteeni, harrastuksiini, olisin sinkku ja pitäisin yhteyttä ystäviin.
Kaksi erittäin vaikeaa masennusta takana. Ei mitään syytä, ei niin mitään. Eka kerralla olin just mennyt naimisiin. Olin todella onnellinen. Molemmilla kerroilla tolkuton unettomuus kesti viikkoja, ja siitä tummui ja syveni masennukseksi, vei sairaalaan. Lääkkeet ei auttaneet, kokeiltiin monia. Ect pelasti minut🤔
Lapsena alkaneet hylkäämiskokemukset, seksuaalinen hyväksikäyttö. Pahoinitelyt parisuhteissa. Erinäiset addiktiot, kun yrittää pärjätä. Apua ei saa lapsena, nuorena muuta kuin rahalla, jota ei ole. Ainainen olo, ettei kuulu mihinkään. Siinä elämänmittaiselle masennukselle syitä. Kaikki käyty, vanhana valoa elään erakoitumisen myötä, kun kenenkään ei voi luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen masentuu ku kaikki on liian helppooä
Kun kaikki on liian vaikeaa ja voimat loppuu.
Myös vauva ja taapero masentuu, kun on vaikeaa ja voimat loppuu. Ainoa mitä vauva haluaa, on vanhemman huomio ja huolenpito, ja jos sitä ei saa, käy juuri noin: on liian vaikeaa, voimat loppuu, luovuttaa.
Osa näistä masentuneista vauvoista ja taaperoista kasvaa ahdistuneiksi ja huonon itsetunnon omaaviksi aikuisiksi, joille jossain vaiheessa nykypäivänä sitten löytyy se masennusdiagnoosikin.
Hyvin harvoista vauvoista tätä huomataan (on olemassa esim turvakodeissa "vaativan vauvatyön" osaajat, nimikin sanoo, on vaativaa huomata vauvoista mielenterveyden ongelmia, erottaa ne somaattisista sairauksista, ja auttaa korjaamaan tilanne). Neuvolat ei lyhyellä käynnillä huomaa mitään, ne seuraa vain kasvukäyriä ja motoriikkaa. Toki vakavimmin laiminlyödyt vauvat voivat jopa lakata kasvamasta; fyysinenkin kasvu hidastuu jopa pysähtyy. Mutta keskivaikeat ja lievät tapaukset saavat jatkaa kehnossa hoidossa, kukaan ei huomaa. Tai ymmärrä. Vauvalla kuitenkin on tunne-elämä, ihan kuten hänellä on sormet ja varpaatkin olemassa.
Jokaisesta lapsena laiminlyödystä ei tule masentunutta aikuista, samalla tavoin kasvaneet sisarukset voivat kuitenkin olla mielenterveydeltään erilaiset, joten myös geenilotto vaikuttaa.
Varhaislapsuus, genetiikka, ympäristö. Onko ympäristö korjaava vai lannistava jne.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudesta saakka pitkälle aikuisuuteen jatkunut nujertaminen, ruma kohtelu ja nitistävä itsetunnon rikkominen.
Siitä seuranneet käytösmallit ovat sitten johtaneet siihen, että hakeutuu alistettavaksi kynnysmatoksi aina uudelleen.
Uupuminen tuon seurauksena ja fyysisen kehon rapautuminen.
Toistuvat yritykset väkisin ottaa itseään niskasta kiinni liian varhaisessa vaiheessa, kun on uupunut, ovat pahentaneet kierrettä.
Huono onni avunsaamisessa ja epäammattimaisten "terapeuttien" monologien kuuntelu, ovat pitkittäneet toipumista.
Lääkkeiden syönti, mitkä aiheuttaa nesteen kerääntymistä, zombiutta ja seksuaalisuuden tuhoutumista, eivät myöskään ole auttaneet.
Vain hidas ja pitkäjänteinen omaan tahtiin ja omaa itseään kuunnellen tapahtuva itsensä hoitaminen, yhdistettynä järkevään ja ammattimaiseen inhimilliseen terapiaan, on auttanut. Mutta koskaan minusta ei normaalia tule enää.
Amen. Mutta hyvin hienosti analysoit omaa tilannettasi. Toivottavasti löydät uudelleen lapsenuskosi ja elämänilosi.
Meitä on monta. Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus.
Tärkeää on suunnata viha sinne mistä se tuli ja unohtaa itsetuhoisuus. Muista huumori. Vaikka musta huumori.
Positiivinen asenne auttaa. Vaikka kuinka huonosti menisi esim. lapsi kuolisi niin pitää nuoren parin tehdä uusi. Ja tulikin kaikkiaan kolme. Molemmat sairastaa syöpää ja näyttää että kuolo korjaa todennäköisesti ainakin toisen. Pitää vain ajatella että jos selvitään kaikki jatkon vastoinkäymiset on pikkujuttuja. Mököttäjälle ei tule edes lapset ja lapsenlapset kylään. Ja silloin se ikävyys oikein alkaa kun pienet onnen tuojat menee toisille isovanhemmille. Ainakin hyvät lahjukset pitää heillä olla että käy. Juuri annoin vanhimmalle lapsenlapselle Audin käyttöön. Ja itse ajellaan aikaisemmin annetulla Seatilla. Kun ainoastaan nuoret pärjää näillä monimutkaisemmilla härpäkkeillä. Sanoinkin että opettele ne navit sun muut ja opeta sitten ensi kesäksi meitä.
Itselläni varmasti geneettinen alttius, ja laukaisevana tekijänä ihmissuhteen päättyminen sekä työpaikalla vaikea, itsetuntoa alentava pomo. Taustalla varmasti myös aiemmat kokemukset koulukiusaamisesta.
Masennus johtuu morkkiksesta.
Epäonnistuminen tai mokaaminen on vain seurauksia toiminnasta joita on tehnyt tai katuu.
Psykologisesti masennus on itse inhoa, josta seuraa morkkis ja masennus.
Miten siis tulisi estää masennusta!
Helpoin tapa on hyväksyä itsensä ja antaa anteeksi itselleen. Et pääse asiasta yli jos jäät märehtimään sitä päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi, vuosiksi.
Ole siis armollinen itsellesi.
Hyväksy itsesi niin saat helpomman tien kulkea. Raha tai mammona eikä ahneus siihen auta. Kunnianhimo, asema tai valtakaan ei johda mihinkään.
Ole siis oma itsesi ja hyväksy se.
Mitä se muille kuuluu ja mitä he siitä ajattelevat on heidän asiansa. Heidän mielipiteillä ei ole oikeasti suurtakaan merkitystä oletko onnellinen. He usein tuomitsevat tai syyttävät muita ja tekevät samat masentavat virheet itsekin. Moraalinen krapula eli morkkin on syy masennukseen.
Yhteiskunta on luonut sen ihmisille ja siksi ei kannata syyttää itseään siitä.
Yhteiskunta on henkisesti kehitysvammainen kuten työelämä. Siinä on vain orjia jotka tekee rahaa ja rikkauksia heille. Kuulutko orjiin vai onnellisiin ihmisiin on jokaisen oma päätös. Oravanpyörä aiheuttaa ahdistusta ja masennusta joka on seurausta morkkiksesta. Epäonnistumisen pelko ja köyhyys luovat sitä samaa paskaa tuutin täydeltä kaikille tasaisena virtana.
Masennus lähtee kun et itseäsi soimaa kuten yhteiskunnan päättäjät, hallitukset, poliitikot, naapurit, sukulaiset, kaverit ja kaiken maailman selittäjät uskonnollisissa yhteisöissä.
Elä ja nauti. Ei köyhyyteen kuole. Epäonnistuminen on vain kuin kaatuisi. Nouse ylös ja pyyhi pölyt ja jatkat taas matkaasi. Elämä opettaa jokaista.
Olkaa itse rohkeita ja nauttikaa elämästänne ja tehkää asioita mistä itse pidätte. Ystävät tulevat usein huomaamaan olleensa väärässä ja tuomitsevat jos joku uskaltaa olla jotain muuta johon heidät opetettu eli olemaan orjina muille.
Olen biseksuaali ja elän niin kuin itseäni huvittaa enkä välitä mitä muut siitä ajattelevat. Masennus ei vaivaa eikä morkkis. Rehellisyys maan perii ei orjuus ja kahleet joita muut on sinulta minulta vaatineet. Ole siis itsellesi rehellinen ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Siten selätät masennuksen ja morkkiksen. Muut ei määrää minun elämääni suoraan. Päätän itse olenko itseni johtaja vai alistunko orjan asemaan. Masokistinä en ruoski itseäni sen takia hengiltä. Ruoskitteko itse itseänne ja masennutte sekä ajattelette kuolemaa. Ei kannata, se tulee aikanaan kaikille ja sitä ei kannata murehtia. Muut tekee sillä rahaa ja hyötyvät siitä.
Oliko tarpeeksi selvä analyysi masennuksesta ja sen hoidosta.
Kiitos jos jaksoitte lukea tämän kokonaan.
masennun jos näen kouluratsastusta tai raveja
Jatkuva kipu ja liikkumiskyvyn/työkyvyn menettäminen aiheuttaa itsellä masennusta. Taidan olla mieleltäni heikko, kun näin on päässyt käymään
Perseaukisuus on se suurin syy. En tunne yhtään masentunutta varakasta ihmistä.
asioiden vatvominen