Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kärsin valtavasti lapsuuden/nuoruuden/varhaisaikuisuuden traumoistani, mutta minua rankaistiin lastensuojeluilmoituksella
25.02.2023 |
Uskaltauduin viimein hakemaan keskusteluapua ja sain lähetteen mielenterveyspoliklinikalle. Ikää on 43, ja olen pitänyt asiat sisälläni näin kauan. Olen ihan toimintakykyinen ja työssäkäyvä ihminen, mutta sisälläni painaa nuo menneisyyden pahat asiat. Vanhempieni kuoltua koin että haluan tehdä jonkinlaisen tilinpäätöksen menneestä ja kertoa jollekin kaiken, ja vapautua taakasta.
Tapasin psykiatrista sairaanhoitajaa ja kerroin alusta asti pitkää tarinaa. Minä tyhmä vuodatin myös kyyneliä. Kerkesin käymään parisen kertaa, ja sitten tuli kotiin postia. Lastensuojeluilmoitus. Ilmoittajana tuo psyk. sh. En ymmärtänyt yhtään miksi lapsistani on tehty selvityspyyntö. Ilmoituksessa sitten mainittiin että huoli potilaan voinnista. Ja että olen itkuinen. Siis mitä ihmettä! Onko todella huolestuttavaa itkeä kun purkaa ulos kipeitä asioita? Olen kasvattanut kolme lasta, yhden jo aikuiseksi. En ole ikinä laiminlyönyt lapsiani. He ovat saaneet huolenpitoa, turvaa ja hellyyttä. Meillä on kaikilla lämpimät välit toisiimme.
Eikä tuossa ilmoituksessa kaikki. Selkäni takana lastensuojelu oli pyytänyt terveydenhuollosta kirjauksia sekä minusta että kotona olevista lapsista. Eikä sekään riitä. Koululle meni kysely lasten opettajille. Pisteenä iin päälle ilmoitus terveystietoineni meni EXÄLLE! Siitä syntyi soppa jota hämmentämään liittyi exän äiti ja vaimo. He ovat aiemmin tehneet ilmoituksia jotka olivat perättömiä. Mm. että pahoinpitelen lapsia, heillä ei ole leluja, ei sänkyä. Ja että meillä on niin likaista että eläminen on vaarallista lapsille. He eivät ole meillä koskaan edes käyneet. Päinvastoin olen ollut aina järjestelmällinen ja siisti. Noista ilmoituksista ei seurauksia tullut.
Mutta nyt.. olen aivan murskana ja häpeissäni tietojeni levittämisestä. Olen kertonut hirvittävän henkilökohtaisia asioita. Nyt alkaa lastensuojelun selvitys. En pysty enää menemään juttelemaan. Avunpyyntö muuttui painajaiseksi. En todella ole mikään reppana joka tarvitsisi tätejä istumaan sohvalleni ja juttelemaan joutavia. En kaipaa sääliä, en puuronkeittoapua, en mitään heiltä.
Älkää ikinä koskaan kertoko henkilökohtaisia asioita kenellekään julkisella asioidessanne, saatatte joutua sellaisen nöyryytyksen kohteeksi että alkuperäinen asiasi tuntuu maton alle lakaistavalta pikkuseikalta.
Kommentit (81)
Olen tosi vihainen puolestasi ja haluaisin uskoa että tämä on keksitty tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on syy, miksi mieluummin kärsin kuin menen puhumaan asioista psykologille tms. Aivan varmasti saa lastensuojelun kimppuun.
Ne tekevät lastensuojeluilmoituksen sen takia, että varmistetaan että äidillä on riittävät voimat hoitaa lapsia. Sieltä saa apua jos äiti kokee sitä tarvitsevansa.
Tuota et usko itsekään. Sairaanhoitaja ei voi kasvokkain kysyä äitiyden asioista syystä että? Tarkoitus on pelolla johtamisen avulla saada vanhemmat olemaan kuormittamatta mielenterveyden puolta hoitaja- ja psykologipulan takia.
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ei pidä mennä psykiatrille tarinoitaan menneisyyden traumoistaan, jos on alaikäisiä lapsia. Suomessa on nykyään vallalla huolikulttuuri, ja ns "lastensuojelussa" liikkuu isot rahat. Perhekodit saavat jokaisesta lapsesta vähintään 254 euroa jokaiselta päivältä, ja hyväveliverkosto yrittää etsiä syitä lasten sijoittamiselle. Kyse on rahasta ja vihervasemmistolaisesta agendasta, jossa lapset halutaan valtion kasvatettaviksi Uuteen Normaaliin. Kouluissa valehdellaan että on miljoonia sukupuolia, vihataan kristinuskoa ja ihannoidaan Islämiä, prostituutiota ja onlyfänssissä pyllistelijöitä.
Miksi lapset menisivät perhekotiin kun heillä on isä?
Mikä hirviö tuo meidän verovaroilla rakennettu jättiläismäinen julkinen sektori onkaan. Oikein kylmät väreet meni kun luin aloittajan kertomuksen.
Älkää kertoko niille mitään itsestänne! Tekeytykää niin näkymättömäksi kuin voitte, niin saatatte välttää tuon naisvaltaisen hirmuvallan kouran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on syy, miksi mieluummin kärsin kuin menen puhumaan asioista psykologille tms. Aivan varmasti saa lastensuojelun kimppuun.
Ne tekevät lastensuojeluilmoituksen sen takia, että varmistetaan että äidillä on riittävät voimat hoitaa lapsia. Sieltä saa apua jos äiti kokee sitä tarvitsevansa.
Tuota et usko itsekään. Sairaanhoitaja ei voi kasvokkain kysyä äitiyden asioista syystä että? Tarkoitus on pelolla johtamisen avulla saada vanhemmat olemaan kuormittamatta mielenterveyden puolta hoitaja- ja psykologipulan takia.
No eikä ole. Tiedän muutaman perheen joissa äiti on käynyt juttelemassa lastensuojelun kanssa. Yksi perheistä otti lastensuojelulta apua vastaan (rahallista ja tukea huonovointiselle lapselle) ja toiset taas kieltäytyivät. Kaikissa tapauksisa äidit käyvät yhä mielenterveyshoitajilla. Keneltäkään heistä ei ole lapsia viety pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on syy, miksi mieluummin kärsin kuin menen puhumaan asioista psykologille tms. Aivan varmasti saa lastensuojelun kimppuun.
Ne tekevät lastensuojeluilmoituksen sen takia, että varmistetaan että äidillä on riittävät voimat hoitaa lapsia. Sieltä saa apua jos äiti kokee sitä tarvitsevansa.
Tuota et usko itsekään. Sairaanhoitaja ei voi kasvokkain kysyä äitiyden asioista syystä että? Tarkoitus on pelolla johtamisen avulla saada vanhemmat olemaan kuormittamatta mielenterveyden puolta hoitaja- ja psykologipulan takia.
No eikä ole. Tiedän muutaman perheen joissa äiti on käynyt juttelemassa lastensuojelun kanssa. Yksi perheistä otti lastensuojelulta apua vastaan (rahallista ja tukea huonovointiselle lapselle) ja toiset taas kieltäytyivät. Kaikissa tapauksisa äidit käyvät yhä mielenterveyshoitajilla. Keneltäkään heistä ei ole lapsia viety pois.
Niin? Tiedät muutaman lastensuojelussa asioineen perheen. Se mitä et tiedä tai ilmeisesti hahmota, että sadat, ehkä tuhannet alaikäisten vanhemmat voivat jättää ottamasta ongelmiaan esille lastensuojelun pelossa. Lastensuojelun kajoaminen yksityisiin privaatteihin vaikeisiin asioihin ei ole monelle pikku juttu. Ihminen revitään siinä todella auki henkisesti ja samalla paineistetaan eri suunnilta.
Minäkin jouduin hakemaan apua mielenterveyteeni 20-vuotiaana kun terveysaseman lääkäri otti yhdet laboratoriokokeet ja röntgenin, ei löytänyt syytä oireilleni ja päätti että kärsin somatisaatiohäiriöstä.
(Tuo samainen tk on myös jättänyt diagnosoimatta äitini verenmyrkytyksen: kuulema ota kuumelääkettä ja lepää, ja viimeisin sattumus: he diagnosoivat hänen koronan ja munuaisaltaantulehduksen närästykseksi...) tämän jälkeen äitini vaihtoi terveysasemaa...
Olin todella peloissani fyysisistä oireista, koska mm. Kuukausien kuumeilu ym ei ollut normaalia. Olin myös vasta 20v. Joten jo se, että olet muutaman kuukauden kipeä, epätietoisuudessa, saa kyllä psyyken koville... olisin kaivannut lempeää apua ja ymmärrystä ja sitä, että myös fyysinen terveyteni olisi huomioitu.
Psykiatrin näkemys oli, että olen psykoottinen somaattisten oireiden suhteen ja hän halusi määrätä minulle risperdalia annoksella 2mg.
Tämä on mielestäni järkyttävin tapahtuma koko elämässäni. En todellakaan ollut mikään psykoottinen vaan kuumeinen, todella v*tuntunut istumaan siellä ja ärsyyntynyt siitä että olin KIPEÄ.
Vuosia myöhemmin minulle puhkesi autoimmuunioireet joita tutkittiin reumasairauksien poliklinikalla. Ja sen jokaikinen oire, jota kävin valittamassa silloin 20-vuotiaana sopii tuohon tautiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveetä valehtelua, lopettakaa moinen. Olen opettaja ja tieto kulkee meiltä sossuun, ei ikinä toisinpäin.
Olisipa kaikkialla niin kuin teidän paikkakunnalla.
Tekisin lain muuttamiseksi kansalaisaloitteen, jos pystyisin siihen ja sen markkinointiin nimettömänä. Olen liian traumatisoitunut toimiakseni nimelläni. Mutta allekirjoitan heti, jos joku tekee aloitteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jouduin hakemaan apua mielenterveyteeni 20-vuotiaana kun terveysaseman lääkäri otti yhdet laboratoriokokeet ja röntgenin, ei löytänyt syytä oireilleni ja päätti että kärsin somatisaatiohäiriöstä.
(Tuo samainen tk on myös jättänyt diagnosoimatta äitini verenmyrkytyksen: kuulema ota kuumelääkettä ja lepää, ja viimeisin sattumus: he diagnosoivat hänen koronan ja munuaisaltaantulehduksen närästykseksi...) tämän jälkeen äitini vaihtoi terveysasemaa...Olin todella peloissani fyysisistä oireista, koska mm. Kuukausien kuumeilu ym ei ollut normaalia. Olin myös vasta 20v. Joten jo se, että olet muutaman kuukauden kipeä, epätietoisuudessa, saa kyllä psyyken koville... olisin kaivannut lempeää apua ja ymmärrystä ja sitä, että myös fyysinen terveyteni olisi huomioitu.
Psykiatrin näkemys oli, että olen psykoottinen somaattisten oireiden suhteen ja hän halusi määrätä minulle risperdalia annoksella 2mg.
Tämä on mielestäni järkyttävin tapahtuma koko elämässäni. En todellakaan ollut mikään psykoottinen vaan kuumeinen, todella v*tuntunut istumaan siellä ja ärsyyntynyt siitä että olin KIPEÄ.
Vuosia myöhemmin minulle puhkesi autoimmuunioireet joita tutkittiin reumasairauksien poliklinikalla. Ja sen jokaikinen oire, jota kävin valittamassa silloin 20-vuotiaana sopii tuohon tautiin.
Nuo tapahtumat hajottivat minut silloin nuorena aikuisena, kun itsetuntoni ei ollut hyvä. Masennuin pahasti. Mutta koska minulla oli noita fyysisiä oireita, minulta kysyttiin aina jostain psykoosioireista. Elämäni oli tuon psykiatrian avun vuoksi täyttä helvettiä. Se oli apua vain paperilla, sen läpikäyminen minulle oli täyttä hel vet tiä. Toivon, ettei kukaan muu joudu samalla tavalla rääkättäväksi.
Ymmärrän nyt kun kirjoitan tämän, että nämä voivat kuulostaa pieniltä asioilta, mutta tossa tapahtui kaikkea ja se psykiatrinen apu oli sitä että minusta etsimällä etsittiin vikoja ja haluttiin työntää todella vahvoja lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole valistettavasti keksitty. Tuo hoitaja lohdutti että käytäntö on aivan normaali ja hän tekee käytännössä kaikista hänen asiakkaistaan ilmoituksen. Varsinkin jos on yksinhuoltaja. Eipä paljon lohduta. Hoitaja oli muotoillut ilmoituksen sellaiseksi, että itse jos sossuna olisin, niin huomio kiinnittyisi ilmoitukseen. Ilmoituksessa oli suoranaisia törkeitä olettamia ja spekulointia. En tunnistanut itseäni ilmoituksesta laisinkaan.
Ap
Hoitajasta pitää varoittaa muita ihmisiä. Jos et voi sanoa hoitajan nimeä, laita poliklinikan nimi tai paikkakunta. Tee hoitajasta huoli-ilmoitus, sillä lasuilmon tekeminen ei ole automaatio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jouduin hakemaan apua mielenterveyteeni 20-vuotiaana kun terveysaseman lääkäri otti yhdet laboratoriokokeet ja röntgenin, ei löytänyt syytä oireilleni ja päätti että kärsin somatisaatiohäiriöstä.
(Tuo samainen tk on myös jättänyt diagnosoimatta äitini verenmyrkytyksen: kuulema ota kuumelääkettä ja lepää, ja viimeisin sattumus: he diagnosoivat hänen koronan ja munuaisaltaantulehduksen närästykseksi...) tämän jälkeen äitini vaihtoi terveysasemaa...Olin todella peloissani fyysisistä oireista, koska mm. Kuukausien kuumeilu ym ei ollut normaalia. Olin myös vasta 20v. Joten jo se, että olet muutaman kuukauden kipeä, epätietoisuudessa, saa kyllä psyyken koville... olisin kaivannut lempeää apua ja ymmärrystä ja sitä, että myös fyysinen terveyteni olisi huomioitu.
Psykiatrin näkemys oli, että olen psykoottinen somaattisten oireiden suhteen ja hän halusi määrätä minulle risperdalia annoksella 2mg.
Tämä on mielestäni järkyttävin tapahtuma koko elämässäni. En todellakaan ollut mikään psykoottinen vaan kuumeinen, todella v*tuntunut istumaan siellä ja ärsyyntynyt siitä että olin KIPEÄ.
Vuosia myöhemmin minulle puhkesi autoimmuunioireet joita tutkittiin reumasairauksien poliklinikalla. Ja sen jokaikinen oire, jota kävin valittamassa silloin 20-vuotiaana sopii tuohon tautiin.
Nuo tapahtumat hajottivat minut silloin nuorena aikuisena, kun itsetuntoni ei ollut hyvä. Masennuin pahasti. Mutta koska minulla oli noita fyysisiä oireita, minulta kysyttiin aina jostain psykoosioireista. Elämäni oli tuon psykiatrian avun vuoksi täyttä helvettiä. Se oli apua vain paperilla, sen läpikäyminen minulle oli täyttä hel vet tiä. Toivon, ettei kukaan muu joudu samalla tavalla rääkättäväksi.
Ymmärrän nyt kun kirjoitan tämän, että nämä voivat kuulostaa pieniltä asioilta, mutta tossa tapahtui kaikkea ja se psykiatrinen apu oli sitä että minusta etsimällä etsittiin vikoja ja haluttiin työntää todella vahvoja lääkkeitä.
Vakava hoitovirhe. Toivottavasti ilmoitit asiasta viranomaisvalvontaan. Nykyään myös median kautta toimiminen voi auttaa. Ei siis auta enää sinua, mutta tulevia potilaita.
Paljastan sen verran että kyseessä Vantaan Tikkurilassa sijaitseva mielenterveyspoliklinikka. Kaikki muut kohtelivat asiallisesti eikä lääkäri ajatellut että olen potentiaalinen vaara lapsilleni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin jouduin hakemaan apua mielenterveyteeni 20-vuotiaana kun terveysaseman lääkäri otti yhdet laboratoriokokeet ja röntgenin, ei löytänyt syytä oireilleni ja päätti että kärsin somatisaatiohäiriöstä.
(Tuo samainen tk on myös jättänyt diagnosoimatta äitini verenmyrkytyksen: kuulema ota kuumelääkettä ja lepää, ja viimeisin sattumus: he diagnosoivat hänen koronan ja munuaisaltaantulehduksen närästykseksi...) tämän jälkeen äitini vaihtoi terveysasemaa...Olin todella peloissani fyysisistä oireista, koska mm. Kuukausien kuumeilu ym ei ollut normaalia. Olin myös vasta 20v. Joten jo se, että olet muutaman kuukauden kipeä, epätietoisuudessa, saa kyllä psyyken koville... olisin kaivannut lempeää apua ja ymmärrystä ja sitä, että myös fyysinen terveyteni olisi huomioitu.
Psykiatrin näkemys oli, että olen psykoottinen somaattisten oireiden suhteen ja hän halusi määrätä minulle risperdalia annoksella 2mg.
Tämä on mielestäni järkyttävin tapahtuma koko elämässäni. En todellakaan ollut mikään psykoottinen vaan kuumeinen, todella v*tuntunut istumaan siellä ja ärsyyntynyt siitä että olin KIPEÄ.
Vuosia myöhemmin minulle puhkesi autoimmuunioireet joita tutkittiin reumasairauksien poliklinikalla. Ja sen jokaikinen oire, jota kävin valittamassa silloin 20-vuotiaana sopii tuohon tautiin.
Nuo tapahtumat hajottivat minut silloin nuorena aikuisena, kun itsetuntoni ei ollut hyvä. Masennuin pahasti. Mutta koska minulla oli noita fyysisiä oireita, minulta kysyttiin aina jostain psykoosioireista. Elämäni oli tuon psykiatrian avun vuoksi täyttä helvettiä. Se oli apua vain paperilla, sen läpikäyminen minulle oli täyttä hel vet tiä. Toivon, ettei kukaan muu joudu samalla tavalla rääkättäväksi.
Ymmärrän nyt kun kirjoitan tämän, että nämä voivat kuulostaa pieniltä asioilta, mutta tossa tapahtui kaikkea ja se psykiatrinen apu oli sitä että minusta etsimällä etsittiin vikoja ja haluttiin työntää todella vahvoja lääkkeitä.Vakava hoitovirhe. Toivottavasti ilmoitit asiasta viranomaisvalvontaan. Nykyään myös median kautta toimiminen voi auttaa. Ei siis auta enää sinua, mutta tulevia potilaita.
Itse asiassa auttaa sinua. Näytät viranomaisille, jos sinun kanssa alkaa pelleilemään, sinä et sitä purematta niele. Miettivät toiste kaksi kertaa, miten kohtelevat sinua. Sanon kokemuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Paljastan sen verran että kyseessä Vantaan Tikkurilassa sijaitseva mielenterveyspoliklinikka. Kaikki muut kohtelivat asiallisesti eikä lääkäri ajatellut että olen potentiaalinen vaara lapsilleni.
Ap
Eivät ne muut työntekijät olleet asiallisia. Tietävät, millainen hoitaja on ja silti antoivat sinun asioida hänen kanssaan. Tai ovat pistäneet hoitajan tekemään likaisen työn, että lääkäri voi säilyttää sädekehänsä.
Tämä on syy miksi en ole hakenut apua järjettömään ahdistukseen ja huoliin. Jäin yh:ksi lapsen ollessa 2v ja sen jälkeen on ollut enemmän ja vähemmän vaikeita kausia. Lapsi täyttää ensi kesänä 18 vuotta ja voin viimein mennä juttelemaan jollekin. Kaikki nää vuodet olen vain sinnitellyt, käynyt töissä ja yrittänyt kasvattaa lapsen hyvin. Vihdoin voin hakea itsellenikin apua. Näitä tarinoita on ihan liikaa
Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, jonka vuoksi kävin keskustelukäynneillä hoitajalla ja ajoittain psykiatrilla. Yhden kerran jouduin ottamaan tuttipulloikäisen vauvan mukaan psykiatrin käynnille, muutoin se rauhallinen vauva 3 kk ikäisestä määrättiin vietäväksi hoitoon terapiakäyntien ajaksi. Minulla oli synnytyksestä asti ollut nivelkipuja laajasti mm. ranteissa siten, että jouduin vauvaa nostaessani keikauttamaan sen toisen kyynärvarren päälle, enkä pystynyt esim. varsinaisesti käsillä / ranteilla nostamaan lasta. En myöskään näiden kipujen pystynyt syöttämään lasta tuttipullosta siten, että hän olisi maannut tai istunut sylissäni siten, että meillä olisi ollut katsekontakti, vaan syötin siten, että vauvan selkä oli minun vatsaani / yläavartaloani vasten, ja tarjosin siinä sitten tuttipulloa, ja hän sen tyytyväisenä joi. Ei siis katsekontaktia.
SIellä psykiatrin käynnilllä lapselle tuli nälkä ja tarjosin tuttipulloa tässä vauvan selkä ylävartaloani vasten. Seurauksena lastensuojeluilmoitus, josta olisi pitänyt psykiatrin minulle ilmoittaa, että hän sellaisen tekee, mutta eipä ilmoittanut.
Kun vauva oli jo yli vuoden, niiden nivelkipujen syyksi paljastui estrogeenin puute, tämäkin oman selvittelyjeni vuoksi, jolloin tutkittiin verestä estradioli. Oli diagnostisoitu yliliikkuvien nivelten oireyhtymää, fibromyalgiaa tai vain määrätty lisää Tramalia eri alojen erikoislääkäreiden toimesta. Gynekologi aloitti hormonikorvaushoidon, ja kivut hävisivät kokonaan päivässä - parissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on syy, miksi mieluummin kärsin kuin menen puhumaan asioista psykologille tms. Aivan varmasti saa lastensuojelun kimppuun.
Ne tekevät lastensuojeluilmoituksen sen takia, että varmistetaan että äidillä on riittävät voimat hoitaa lapsia. Sieltä saa apua jos äiti kokee sitä tarvitsevansa.
Mitä ihmettä höpötät?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on syy miksi en ole hakenut apua järjettömään ahdistukseen ja huoliin. Jäin yh:ksi lapsen ollessa 2v ja sen jälkeen on ollut enemmän ja vähemmän vaikeita kausia. Lapsi täyttää ensi kesänä 18 vuotta ja voin viimein mennä juttelemaan jollekin. Kaikki nää vuodet olen vain sinnitellyt, käynyt töissä ja yrittänyt kasvattaa lapsen hyvin. Vihdoin voin hakea itsellenikin apua. Näitä tarinoita on ihan liikaa
Minun lapseni ovat vielä pieniä, mutta lasun pelossa en ole rohjennut hakea apua masennusoireisiini. Lapset hoidamme puolisoni kanssa hyvin ja perheenä olemme hyvä tiimi. En siltikään kaipaa ulkopuolista tahoa tarkastelemaan suurennuslasin kanssa perheemme tilannetta. Ongelmani on aivan muualla.
Alue: Aihe vapaa
Sossulle varmaan never mind, mutta ei asiakkaalle.