Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Synnärillä synnytetään ja saadaan ekat ohjeet, neuvolassa käsitellään sit kaikki muu. Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.

Siis se sektiohaavahan oli käytännössä parantunut siinä vaiheessa, kun neuvolan terkka näki mut ekaa kertaa. Ei sille jäänyt kuin ompeleiden poisto. Kyllä synnäri on se paikka, jossa vastasyntyneen ja äidin yhteiselämän perusteet luodaan. Jos siellä ei hoideta äitiä eikä vauvaa eikä äitiyttä, niin miksi ihmeessä siellä ollaan?

Synnyttämässä siellä ollaan.

Eli kaikki voitaisiin kotiuttaa synnytyssalista suoraan? Miksi me tuhlataan rahaa niiden osastojen ylläpitoon?

Osasto on ihan eri asia kuin synnäri. Suht suoraan salista sitä pääseekin kotiin, jos ei tarvitse osastolle jäädä. Se 12h on se minimi, aika moni lähtee sen jälkeen kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on turvallista synnyttää. Äiti ja lapsi kuolleisuus hyvin harvinaista.

Niin, senkin puolesta voitaneen kuitenkin argumentoida, että se, että äiti ja/tai vauva selviää synnytyksestä hengissä ei ole kovinkaan hyvä onnistuneen synnytyksen mittari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Synnärillä synnytetään ja saadaan ekat ohjeet, neuvolassa käsitellään sit kaikki muu. Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.

Siis se sektiohaavahan oli käytännössä parantunut siinä vaiheessa, kun neuvolan terkka näki mut ekaa kertaa. Ei sille jäänyt kuin ompeleiden poisto. Kyllä synnäri on se paikka, jossa vastasyntyneen ja äidin yhteiselämän perusteet luodaan. Jos siellä ei hoideta äitiä eikä vauvaa eikä äitiyttä, niin miksi ihmeessä siellä ollaan?

Synnyttämässä siellä ollaan.

Eli kaikki voitaisiin kotiuttaa synnytyssalista suoraan? Miksi me tuhlataan rahaa niiden osastojen ylläpitoon?

Osasto on ihan eri asia kuin synnäri. Suht suoraan salista sitä pääseekin kotiin, jos ei tarvitse osastolle jäädä. Se 12h on se minimi, aika moni lähtee sen jälkeen kotiin.

Niin niin, mutta kun tuossa yllä sanotaan, että "Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.", niin kertokaa nyt ihmeessä mulle, että miksi siellä osastolla sit ollaan. Jos ei sitä varten, että äitiä, lasta tai molempia hoivataan?

Siis hetkinen. Eikö "synnäri" muka oo (myös) synnytyssairaalan lyhenne? Oikeastiko ihmiset tarkoittaa vain synnytysvastaanottoa puhuessaan synnäristä?

No, ihan sama, koska ei se kyllä ihan niinkään mene, että synnytysvastaanotolla annetaan perusteet ja sit neuvolan terkka hoitaa loput.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Kyllä 90-luvulla sai vierihoitaa ihan niin paljon, kuin kykeni ja jaksoi. Mutta sai myös nukkua ja levätä tarpeen mukaan. Sektion jälkeen se oli tarpeen. Samoin annettiin olla sairaalassa niin halutessaan ylimääräisen vuorokauden, kun kotona oli toinen vaippaikäinen. Sai siis valita. Sai levätä ja toipua. Ja kotiutuessa olinkin suht hyväkuntoinen. Maitoa tuli ja kaikki sujui. En ymmärrä, mitä vikaa tuossa kaikkessa jonkun mielestä oli.

Tuntuu niin kamalalta nykyäitien kokemukset. Kun monista paikoista on jopa vauvasängyt poistettu kokonaan. Vauva pitää hoitaa siinä samassa vuoteessa, suihkuunkaan et pääse siten, että joku vauvaasi sen aikaa katsoisi. Mikä tuosta on kummankaan etu?

Ei ainakaan -96 saanut.

Vuosina -93 ja -94 sai. Kättärillä. Jos jossain muualla ei saanut, ikävää. Toain tästä ei käy ilmi, mitä ei saanut.

Vuosina -89, -91 ja -94 ainakin sai, TAYSissa. Kahtena ensimmäisenä kertana sairaalassa suositeltiin olevan 7 vrk. Viimeisellä kotiutin itseni 4 pnä. Vauvan sai viereen tai vauvalaan, erikseen sai vielä valita öiden käytännön. Jos valitsi vauvalan yöksi, lapsi tuotiin herätessään syömään. Vauvan sai toki pitää myös yöt huoneessa jos halusi. Äiti sai siis levätä jos sitä tarvitsi. Imetyshoitaja ohjasi imetyksen ja maitoa tuli hyvin kotiin lähtiessä.

Kuka hullu on viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen? Ekan kohdalla oltiin kaksi päivää (yksi yö) ja toisen kohdalla 12 tuntia.

Minua ei päästetty kotiin, koska maito ei herunut. Ei se kyllä herunut kotonakaan kunnolla, joten ihan hyvin olisin voinut lähteä aiemmin.

Sairaalasta saa koska vain lähteä. Eivät voi lain mukaan pitää pakolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Synnärillä synnytetään ja saadaan ekat ohjeet, neuvolassa käsitellään sit kaikki muu. Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.

No älä huoli, kohta ei ole enää niitä synnäreitäkään kun ne viimeisetkin keskitetään isoihin sairaaloihin. Ja kun kerran lapsiakin syntyy entistä vähemmän ja niistäkin jo osa kotiin tai matkalle niin eipä kohta tarvita enää kätilöitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Kyllä 90-luvulla sai vierihoitaa ihan niin paljon, kuin kykeni ja jaksoi. Mutta sai myös nukkua ja levätä tarpeen mukaan. Sektion jälkeen se oli tarpeen. Samoin annettiin olla sairaalassa niin halutessaan ylimääräisen vuorokauden, kun kotona oli toinen vaippaikäinen. Sai siis valita. Sai levätä ja toipua. Ja kotiutuessa olinkin suht hyväkuntoinen. Maitoa tuli ja kaikki sujui. En ymmärrä, mitä vikaa tuossa kaikkessa jonkun mielestä oli.

Tuntuu niin kamalalta nykyäitien kokemukset. Kun monista paikoista on jopa vauvasängyt poistettu kokonaan. Vauva pitää hoitaa siinä samassa vuoteessa, suihkuunkaan et pääse siten, että joku vauvaasi sen aikaa katsoisi. Mikä tuosta on kummankaan etu?

Ei ainakaan -96 saanut.

Vuosina -93 ja -94 sai. Kättärillä. Jos jossain muualla ei saanut, ikävää. Toain tästä ei käy ilmi, mitä ei saanut.

Vuosina -89, -91 ja -94 ainakin sai, TAYSissa. Kahtena ensimmäisenä kertana sairaalassa suositeltiin olevan 7 vrk. Viimeisellä kotiutin itseni 4 pnä. Vauvan sai viereen tai vauvalaan, erikseen sai vielä valita öiden käytännön. Jos valitsi vauvalan yöksi, lapsi tuotiin herätessään syömään. Vauvan sai toki pitää myös yöt huoneessa jos halusi. Äiti sai siis levätä jos sitä tarvitsi. Imetyshoitaja ohjasi imetyksen ja maitoa tuli hyvin kotiin lähtiessä.

Miksi kukaan valitsisi vauvalan?

Jos vaikka pari viikkoa ennen synnytystä ei pystynyt nukkumaan ja synnytys oli kestänyt pari vuorokautta. Ei se synnyttänyt äitikään nukkumatta selviä.

Miksi se äiti ei vauvan kanssa muka nuku? Miten se sit kotona onnistuu?

Kotona on vauvan isä ja mahdollisesti myös apujoukkoja.

katson n viikko sitten jonkun amerikalaisen synnytys tv sarjan, ja varmaan traumatisoiduin itse siinä. Yks nainen meni synnyttämään ja melkein kuoli tai jotain. Ei mahtunut vauva tulemaan ulos, ja ne meni leikkaussaliin, mut se vauva tulikin ulos. Se kätilö huusi sille ihan tosissaan PUSH! se kun oli ohi, romahin itkemään. Kyllä naisia ennen vanhaan kuoli synnytyksiin. Jos katsot vanhoja suomalaisia kirkonkirjoja, 1800 -luvuilta monessa lukee kuolinsyy lapsivuode.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Kyllä 90-luvulla sai vierihoitaa ihan niin paljon, kuin kykeni ja jaksoi. Mutta sai myös nukkua ja levätä tarpeen mukaan. Sektion jälkeen se oli tarpeen. Samoin annettiin olla sairaalassa niin halutessaan ylimääräisen vuorokauden, kun kotona oli toinen vaippaikäinen. Sai siis valita. Sai levätä ja toipua. Ja kotiutuessa olinkin suht hyväkuntoinen. Maitoa tuli ja kaikki sujui. En ymmärrä, mitä vikaa tuossa kaikkessa jonkun mielestä oli.

Tuntuu niin kamalalta nykyäitien kokemukset. Kun monista paikoista on jopa vauvasängyt poistettu kokonaan. Vauva pitää hoitaa siinä samassa vuoteessa, suihkuunkaan et pääse siten, että joku vauvaasi sen aikaa katsoisi. Mikä tuosta on kummankaan etu?

Ei ainakaan -96 saanut.

Vuosina -93 ja -94 sai. Kättärillä. Jos jossain muualla ei saanut, ikävää. Toain tästä ei käy ilmi, mitä ei saanut.

Vuosina -89, -91 ja -94 ainakin sai, TAYSissa. Kahtena ensimmäisenä kertana sairaalassa suositeltiin olevan 7 vrk. Viimeisellä kotiutin itseni 4 pnä. Vauvan sai viereen tai vauvalaan, erikseen sai vielä valita öiden käytännön. Jos valitsi vauvalan yöksi, lapsi tuotiin herätessään syömään. Vauvan sai toki pitää myös yöt huoneessa jos halusi. Äiti sai siis levätä jos sitä tarvitsi. Imetyshoitaja ohjasi imetyksen ja maitoa tuli hyvin kotiin lähtiessä.

Kuka hullu on viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen? Ekan kohdalla oltiin kaksi päivää (yksi yö) ja toisen kohdalla 12 tuntia.

Minkä jälkeen palasit levänneenä, maitoa tihkuen kotiin.

Niin, ennen haluttiin sen äidinkin toipuvan hiukan siitä synnytyksestä. Samoin haluttiin tarkkailla hiukan pitempään myös vauvoja. Panostettiin myös siihen imetykseen.

No en siitä levänneestä tiedä, nukuin joo vauva rinnalla useamman tunnin. Miksi mun olisi pitänyt levätä sen enempää? Miksi sairaalasta pitäisi palata kotiin levänneenä? Kotiin sitä mennään toipumaan. Ja kyllä, vauva sai syödäkseen, ei sitä muutoin kotiin lähdettäisikään. Mistä sä luulet mun jääneen paitsi?

Valheita jälleen. Vuorokauden tai 12 h jälkeen synnytyksestä kenelläkään ei ole vielä noussut rintoihin maitoa, siihen maidon erittymisen alkamiseen menee 2 - 4 vrk.

Höpö höpö. Suurin osa vauvoista ei tarvitse lisämaitoa synnärillä.

Ei tarvitse, koska niinä ensimmäisinä päivinä vauvan maidontarve mitataan tipoissa. Käytännössä jokaisen vastasyntyneen paino putoaa ensimmäisinä päivänä. Jokainen synnyttänyt tietää, miten maito nousee rintoihin vasta parin päivän kuluttua synnytyksestä.

Voi sua. Väittikö joku sulle että synnärillä maitoa suihkuaa rinnoista? Maito nousee kyllä monella siellä synnärillä sitä paitsi. Rinnat on sen verta jännät että ne toimii just kuten kuuluu sen vauvan ruokkimiseen.

Porukka myt sekoittaa voimakkaan maidon nousun ensimaidon nousuun. Mulla on molemmat vauvat imeneet jo salissa kaksi tuntia rintaa, todellakaan maidon nousun odottelun vuoksi ei ole synnärillä oltu. Polikliinisesti molemmat synnyttänyt, 12h molempien kohdalla kotiutukseen syntymästä.

Se että vauva imee kaksi tuntia putkeen ei kerro tietenkään yhtään mitään maidon noususta. Itse asiassa päin vastoin. Jos maitoa nousisi, vauva imisi pari minuuttia ja lopettaisi. Juuri se imeminen yhdessä hormoonien kanssa saa sen maidon nousemaan rintoihin.

Tämä koko keskustelu lähti siitä, että ENNEN todella lapsivuodeosastolla oltiin kunnes maito nousi ja imetys onnistui. Nykyään sillä ei sitten ilmeisesti ole väliä. Tosin silloin "ennen" keskosillekin riitti maitoa hyvin, kun keskimäärin synnyttäneeltä paremman imetysohjauksen takia maitoa irtosi enemmän ja äidinmaitokeskukset saivat ostettua oikeaa äidinmaitoa enemmän.

Polikliininen synnyttäminen on mielestäni ihan fine.

Ei luoja. Synnytyssalissa vauva imee pari minuuttia rintaa?

Edelleen siellä ollaan kunnes imetys onnistuu ka vauva saa ravintoa, ei se miksikään ole muuttunut. Eikä se äitien maitokaan.

Lukutaito??? JOS maitoa oikeasti irtoaisi heti synnytyksessä, vauva imisi sen pari minuuttia ja olisi kylläinen. KUN ei irtoa, vauva imee kaksi tuntia. Mikä on kuitenkin hyväksi, koska silloin erittyy äidille hormooneja, jotka käynnistävät maidon tuotannon parin päivän päästä. Tuo on ihan fakta. Yksikään kätilö ei tietenkään voi mitenkään tarkistaa saako vauva tuon määrän, koska se ei näy punnituksessa. Kaikkien vastasyntyneiden paino laskee aluksi.

Vastasyntynyt vauva syö kerralla 1 - 5 ml, ei enempää. Sen enempää äidillä ei myöskään maitoa siinä vaiheessa irtoa. Viikon ikäinen syö jo 60 ml kerralla, kun siinä vaiheessa sitä maitoa jo tulee.

Jos et usko minua, tarkista asia netistä. Ainakin imetys.fi kertoo ihan samaa mistä minä kirjoitan.

Hetkinen? Väittikö joku noita asioita vastaan? Väittelet täällä alentuvaan sävyyn vaikka kukaan ei ole sanonut mitään päinvastaista.

Vauva on rinnalla synnärillä siksi että hän saa sieltä sen mitä pitääkin, jos ei saisi, hän ei rinnalla olisi. Se on sula mahdottomuus että sieltä rinnasta tulisi sitä maitoa, joka sinne nousee sit 3-4 päivän päästä, ei se vauva sillä mitään tee siellä synnärillä. Mutta jos rinnoista ei tule mitään, vauva syötetään pullolla.

En yhtään ymmärrä mitä sä luulet muiden sanovan väärin tai mistä sä väittelet.

-eri

Ihan tuosta putkestahan tuon olisit nähnyt. Kerrotaan miten hyvin vauva sai syödäkseen ja miten tissit oli maitoa täynnä heti synnytyksen jälkeen. Ettei olisi muuten päässyt kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Synnärillä synnytetään ja saadaan ekat ohjeet, neuvolassa käsitellään sit kaikki muu. Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.

No älä huoli, kohta ei ole enää niitä synnäreitäkään kun ne viimeisetkin keskitetään isoihin sairaaloihin. Ja kun kerran lapsiakin syntyy entistä vähemmän ja niistäkin jo osa kotiin tai matkalle niin eipä kohta tarvita enää kätilöitäkään.

Ymmärrän pointtisi, mutta siis kyllähän nämä isot ihan yhtälailla terminologisesti on synnytyssairaaloita niille, jotka siellä käyvät synnyttämässä?

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kanssa esikoisen syntymä traumaattinen kokemus. Sain pahat repeämät (3 b tai c -mutta olen autuaasti unohtanut mikä tuo c olisi) ja istukka ei irronnut. Sen seurauksena menetin paljon verta, sitä pussistakin saatua. Ehkäpä traumaattisinta kaikessa on se, että jo jonkinverran yliaikaisen raskauden lopussa lapsivesi oli mennyt, mutta koska supistukset eivät alkaneet, minut lähetettiin kotiin. Minua ei oikein uskottu, että vedet olisi menneet, vaikka sitä oman mielikuvan mukaan litrakaupalla lorahti. Kävin sairaalassa näytillä muistaakseni kolmesti, ennen kuin 2 päivää vesien menon jälkeen pääsin odotushuoneeseen odottelemaan käynnistystä. Pelkäsin kovasti vauvan puolesta ja olin stressistä vapisevan uupunut ja itkuinen. Myös lämpö oli alkanut nousta. Odotushuoneessa "poltot" alkoivat. Otin omasta laukusta buranaa, koska ketään ei ollut missään. Kun pääsin synnytyssaliin synnytys käynnistettiin. Taisin saada jonkinlaisen hevosenkuurin sitä käynnistävää ainetta koska vauva tulikin sitten ulos (ensisynnyttäjällä) 2-3 h aikana. Ja tässä tuli sitten nämä pahat repeämät. Tämän 2-3 h ajan kätilö kohteli minua salissa vähän huonosti, mm. kieltäytyi ensin kivunlivityksestä, koska mielestään en ollut riittävän kivulias. Minulla on myös tuollainen osittainen tajunnan menetys kokemus, jonka miellän kovasti kivusta johtuvaksi. Sitten tulikin jo kiireellä epiduraalia. Heti synnytyksen jälkeen minut kaavittiin, leikattiin ja ommeltiin isolla tiimillä leikkaussalissa. Sen jälkeen olin jonkin aikaa teholla tarkkailtavana. Mieheni oli vauvan kanssa synnytysvuodeosastolla, mutta hänet lähetettiin öiksi kotiin ja vauva oli silloin osaston kansliassa. Perhehuonetta emme siis saaneet. 

Itselläni tämä ei vaikuttanut päätökseen saada lisää lapsia, mutta toinen lapseni syntyi perätilan vuoksi keisarinleikkauksella. 

Repeämistä huolimatta olen toipunut hyvin, pidätyskyky ei ole heikentynyt. Tosin sitä jumppaa minullekin suositeltiin ja sitä tunnollisesti harjoittelin, vaikka se oli aluksi todella vaikeaa. 

oletko saanut oman seksuaalisen nautintosi takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Tämä Peppi on tullut julkisuuteen jo ennen synnytystä YLEn jutussa.

Artikkelissa puidaan sitä miten häntä pelottaa kun mies ei pääse mahdollisesti mukaan synnytykseen, jos synnytys ei menekkään kuten on toivotti jne. jne.

"5.4.2020 14:51

Jaa

Rauhallinen odotusaika on muuttunut voimakkaiksi peloiksi, huokaa ensisynnyttäjä Peppi Tyykilä.

Tyykilän ja hänen miehensä Jukka Kärjen esikoisen on tarkoitus syntyä kuun lopussa. Nyt Tyykilää huolettaa erityisesti se, miten hän tulee selviämään synnytyksestä, kun lapsen isä saa olla sairaalassa vain synnytyksen ajan."

Juttu on pitkä ja luettavissa hänen fb:ssä alemaksi kun skrollailee.

Jää kuva vahvasta kontrollintarpeesta, hallinnan tarpeesta ja hieman neuroottisesti synnytykseen suhtautuvasta henkilöstä.

Ja en usko hetkeäkään enää että synnytys pakotti irtisanoutumaan työstä. Muut seikat olivat taustalla.

Sai mainosta...

Taisi olla itsensä toteuttava ennuste tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla jäi väliliha pysyvästi araksi episiotomian ja kasaankursimisen jälkeen. Haittaa mm. seksissä ja gynekologinen tarkastuskin tekee joka kerta kipeää. Ai kun mukavaa.

Niin, tämä on just sitä, että naisia saa silpoa miten vaan ja sitten vaikka seksielämä menisi pilalle, niin pitää siltikin vain olla onnellinen vauvasta. Hyvällä hoidolla voitaisiin moni vamma välttää. Ja se, että synnytysasennot olisivat naiselle luontaisia, eivätkä sitä ainaista puoli istuvaa.

Totta. Naisen keho ei ole minkään arvoinen tässä yhteiskunnassa. Jos naisen seksielämä menee pilalle synnytysvaurioiden tai niiden huonon korjaamisen vuoksi, niin toivottavasti siinä yhteydessä myös miehille sanotaan, että mitä se haittaa, jos vaimosi ei voi enää harrastaa seksiä, te saitte kuitenkin vauvan!.

Olisko sulla jotain lähdettä laittaa näistä seksielämän tuhonneista vaurioista, joita ei korjata? Tämä on miesten huuhaa-puhetta parhaimmillaan. Kenenkään puoliso ei todellisuudessa ole vammautunut oysyvästi niin että seksielämä olisi menetetty, mutta pakko vaan on olla alfa-uros ja väittää niin kun ei uskalla myöntää että itse vaan on mokannut isyytensä ja siksi ei saa kotona.

Miten niin ei ole? On lukuisia naisia, joilla on tullut niin pahat vammat synnytyksessä, että seksi tekee kipeää jatkuvasti. Tietenkin jos seksielämäksi lasketaan se, että nainen hampaat irvessä makaa miehen alla ja käytetään pullo liukkaria ja kipulääkkeitä niin sitten asia on toinen.... mutta sitähän se naisen seksuaalisuus tuntuu vieläkin olevan, aina jonkun toisen palvelemista. Jos välittää omasta nautinnostaan, on itsekäs, eikä sopiva äidiksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko traumaattista se kun mies ei pääsdyt vai mikä? Mieheni ei ehtinyt ja mitäpä olisin tehnyt kun sain nk kiireellisen sektion myöhään illalla. Tuli puolenyön aikaan ja halusin nukkua. Hieno kokemus.

Minun mieheni ajettiin ulos synnytyssalista, koska sain verenvuodon eikä vielä ollut ponnistusvaihe. Onneksi hänet häädettiin sieltä, sillä hän ihmetteli ääneen miksi vaimo halusi hänet mukaan sairaalaan, kun ei viitsi nyt jutella hänen kanssaan... Olin silloin jotenkin alentuneessa tajunnantilassa. Minulla on hämärä muistikuva, etten pelännyt lapsen tai itseni takia. Olin niin heikko olo. Lääkäri yritti monta kertaa saada lasta ulos erilaisilla apuvälineillä. Onneksi lapsi selvisi hyvin. En ymmärrä niitä, jotka hehkuttavat kotisynnytyksiä.

Koti on luonnollinen paikka synnyttää naiselle, turvallinen ja siellä voi tehdä omantahtisesti kaikenn. Ja voi vapaammin käyttää masturboimista kivunlievityksenä, toki se sairaalassakin onnistuu, mutta kotona luontevampaa. Ja oma yksityisyys on turvassa eikä tarvitse kuunnella vittuilua. Synnytyskin sujuu paremmin, kun äiti tuntee olevansa turvassa.

Jos masturboinnin mahdollisuus on pääasia, kannattaa harrastaa vain sitä. Ei tule raskaaksikaan, mikä voi saattaa tilanteisiin joissa ei voi vapaasti masturboida kun haluaa.

Masturbointi on tehokas kivunlievityskeino ja sitä on hyvä käyttää myös synnytyksessä. Tottakai luonnolliset kivunlievityskeinot ovat synnytyksissä pääasia. Jos synnyttäisin sairaalassa niin tottakai ottaisin sinneki vibraattorin mukaan. Kotona vaan helpompi. Miksi sinulla on noin vihamielinen suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen ja luonnolliseen kivunlievitykseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yksityiskohta pisti silmään. Joku listasi ns. kamaluuksia mainiten mm.että siivoojaa kotiutti. Voi hyvä päivä. Uutisessa kerrottiin lääkärin antaneen kotiutumisluvan. Siivooja kantoi sen muksun apuna autoon. Se EI ole kotiuttamista. Kyllä koko höpöhöpö tarina on niin överiä liioittelua ettei mitään rajaa. Näin lietsotaan ihmisiä perusteettomaan hysteriaan luonnollista asiaa kohtaan.

Sairaalasynnytys ei ole luonnollinen.

Miten niin?

Sairaalassakin mitään kivun hoitoa tms ei ole pakko ottaa vastaan. Jos synnytyksen kulkuun ei ole lääketieteellistä syytä puuttua niin siihen ei puututa. Saa synnyttää just niin kuin haluaa, mutta turvallisesti.

Pääseekö sairaalassa aina ammeeseen? Voiko sairaalassa masturboida ja käyttää vibraattoria kivunlievitykseen? Saako synnyttää siinä asennossa, missä keho tuntee olonsa hyväksi? Saako itse päättää työnnetäänkö esim sormet sisään?

Mikä ihmeen seksihullu täällä kirjoittelee?

Todennäköisesti mies.

En ole seksihullu, enkä mies. Mutta masturbointi on hyvä, tehokas ja luonnollinen kivunlievitys. Sitä käytetään synnytyksissäkin kivunlievityksenä. Suomessa ehkä tuntemattompi tapa, koska täällä on vaikea suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen mutta miksi ottaisin epiduraalin kun voin helpottaa kipua konkreettisesti omin käsin? Outoa, että sinulla on niin negatiivinen suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Synnärillä synnytetään ja saadaan ekat ohjeet, neuvolassa käsitellään sit kaikki muu. Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.

Siis se sektiohaavahan oli käytännössä parantunut siinä vaiheessa, kun neuvolan terkka näki mut ekaa kertaa. Ei sille jäänyt kuin ompeleiden poisto. Kyllä synnäri on se paikka, jossa vastasyntyneen ja äidin yhteiselämän perusteet luodaan. Jos siellä ei hoideta äitiä eikä vauvaa eikä äitiyttä, niin miksi ihmeessä siellä ollaan?

Synnyttämässä siellä ollaan.

Eli kaikki voitaisiin kotiuttaa synnytyssalista suoraan? Miksi me tuhlataan rahaa niiden osastojen ylläpitoon?

Osasto on ihan eri asia kuin synnäri. Suht suoraan salista sitä pääseekin kotiin, jos ei tarvitse osastolle jäädä. Se 12h on se minimi, aika moni lähtee sen jälkeen kotiin.

Niin niin, mutta kun tuossa yllä sanotaan, että "Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.", niin kertokaa nyt ihmeessä mulle, että miksi siellä osastolla sit ollaan. Jos ei sitä varten, että äitiä, lasta tai molempia hoivataan?

Osasto on eri asia kuin synnäri. Osastolla on naisia ilman vauvaakin esim. keskenmenon jälkeen, joskus jopa samassa huoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla jäi väliliha pysyvästi araksi episiotomian ja kasaankursimisen jälkeen. Haittaa mm. seksissä ja gynekologinen tarkastuskin tekee joka kerta kipeää. Ai kun mukavaa.

Niin, tämä on just sitä, että naisia saa silpoa miten vaan ja sitten vaikka seksielämä menisi pilalle, niin pitää siltikin vain olla onnellinen vauvasta. Hyvällä hoidolla voitaisiin moni vamma välttää. Ja se, että synnytysasennot olisivat naiselle luontaisia, eivätkä sitä ainaista puoli istuvaa.

Totta. Naisen keho ei ole minkään arvoinen tässä yhteiskunnassa. Jos naisen seksielämä menee pilalle synnytysvaurioiden tai niiden huonon korjaamisen vuoksi, niin toivottavasti siinä yhteydessä myös miehille sanotaan, että mitä se haittaa, jos vaimosi ei voi enää harrastaa seksiä, te saitte kuitenkin vauvan!.

Olisko sulla jotain lähdettä laittaa näistä seksielämän tuhonneista vaurioista, joita ei korjata? Tämä on miesten huuhaa-puhetta parhaimmillaan. Kenenkään puoliso ei todellisuudessa ole vammautunut oysyvästi niin että seksielämä olisi menetetty, mutta pakko vaan on olla alfa-uros ja väittää niin kun ei uskalla myöntää että itse vaan on mokannut isyytensä ja siksi ei saa kotona.

Miten niin ei ole? On lukuisia naisia, joilla on tullut niin pahat vammat synnytyksessä, että seksi tekee kipeää jatkuvasti. Tietenkin jos seksielämäksi lasketaan se, että nainen hampaat irvessä makaa miehen alla ja käytetään pullo liukkaria ja kipulääkkeitä niin sitten asia on toinen.... mutta sitähän se naisen seksuaalisuus tuntuu vieläkin olevan, aina jonkun toisen palvelemista. Jos välittää omasta nautinnostaan, on itsekäs, eikä sopiva äidiksi...

Vähemmän kuin muusta syystä kivuliaasta seksistä kärsiviä eikä näitä jätetä hoitamatta. Mistä sä edes keksit että ihmiset ajattelisivat noin? Taidat itse ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Synnärillä synnytetään ja saadaan ekat ohjeet, neuvolassa käsitellään sit kaikki muu. Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.

Siis se sektiohaavahan oli käytännössä parantunut siinä vaiheessa, kun neuvolan terkka näki mut ekaa kertaa. Ei sille jäänyt kuin ompeleiden poisto. Kyllä synnäri on se paikka, jossa vastasyntyneen ja äidin yhteiselämän perusteet luodaan. Jos siellä ei hoideta äitiä eikä vauvaa eikä äitiyttä, niin miksi ihmeessä siellä ollaan?

Synnyttämässä siellä ollaan.

Eli kaikki voitaisiin kotiuttaa synnytyssalista suoraan? Miksi me tuhlataan rahaa niiden osastojen ylläpitoon?

Osasto on ihan eri asia kuin synnäri. Suht suoraan salista sitä pääseekin kotiin, jos ei tarvitse osastolle jäädä. Se 12h on se minimi, aika moni lähtee sen jälkeen kotiin.

Niin niin, mutta kun tuossa yllä sanotaan, että "Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.", niin kertokaa nyt ihmeessä mulle, että miksi siellä osastolla sit ollaan. Jos ei sitä varten, että äitiä, lasta tai molempia hoivataan?

Osasto on eri asia kuin synnäri. Osastolla on naisia ilman vauvaakin esim. keskenmenon jälkeen, joskus jopa samassa huoneessa.

Ihmiset eivät hahmota asiaa tosiaan näin, he kun luulevat niitä samaksi asiaksi. Osastolla ei ole kätilöitä vaan hoitajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Synnärillä synnytetään ja saadaan ekat ohjeet, neuvolassa käsitellään sit kaikki muu. Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.

Siis se sektiohaavahan oli käytännössä parantunut siinä vaiheessa, kun neuvolan terkka näki mut ekaa kertaa. Ei sille jäänyt kuin ompeleiden poisto. Kyllä synnäri on se paikka, jossa vastasyntyneen ja äidin yhteiselämän perusteet luodaan. Jos siellä ei hoideta äitiä eikä vauvaa eikä äitiyttä, niin miksi ihmeessä siellä ollaan?

Synnyttämässä siellä ollaan.

Eli kaikki voitaisiin kotiuttaa synnytyssalista suoraan? Miksi me tuhlataan rahaa niiden osastojen ylläpitoon?

Osasto on ihan eri asia kuin synnäri. Suht suoraan salista sitä pääseekin kotiin, jos ei tarvitse osastolle jäädä. Se 12h on se minimi, aika moni lähtee sen jälkeen kotiin.

Niin niin, mutta kun tuossa yllä sanotaan, että "Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.", niin kertokaa nyt ihmeessä mulle, että miksi siellä osastolla sit ollaan. Jos ei sitä varten, että äitiä, lasta tai molempia hoivataan?

Osasto on eri asia kuin synnäri. Osastolla on naisia ilman vauvaakin esim. keskenmenon jälkeen, joskus jopa samassa huoneessa.

Lapsivuodeosasto ja naistentautien vuodeosasto ovat eri asiat. Lapsivuodeosastolla ei hoideta keskenmenopotilaita (keskenmeno tapahtuu ennen 22 raskausviikkoa). Kuolleita sikiöitä synnyttäneitä siellä voi olla, mutta on tietenkin äärimmäisen ajattelematonta pistää heidät samoihin huoneisiin eläviä lapsia saaneiden kanssa.

Synnäri tarkoittaa oman käsitykseni mukaan synnytyssairaalaa tai koko synnytykseen tarvittavaa jaksoa sairaalassa, ei pelkkää synnytyssalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Synnärillä synnytetään ja saadaan ekat ohjeet, neuvolassa käsitellään sit kaikki muu. Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.

Siis se sektiohaavahan oli käytännössä parantunut siinä vaiheessa, kun neuvolan terkka näki mut ekaa kertaa. Ei sille jäänyt kuin ompeleiden poisto. Kyllä synnäri on se paikka, jossa vastasyntyneen ja äidin yhteiselämän perusteet luodaan. Jos siellä ei hoideta äitiä eikä vauvaa eikä äitiyttä, niin miksi ihmeessä siellä ollaan?

Synnyttämässä siellä ollaan.

Eli kaikki voitaisiin kotiuttaa synnytyssalista suoraan? Miksi me tuhlataan rahaa niiden osastojen ylläpitoon?

Osasto on ihan eri asia kuin synnäri. Suht suoraan salista sitä pääseekin kotiin, jos ei tarvitse osastolle jäädä. Se 12h on se minimi, aika moni lähtee sen jälkeen kotiin.

Niin niin, mutta kun tuossa yllä sanotaan, että "Ei synnäri ole mikään tietopankki, josta annetaan kaikki tiedot tai hoivataan äitiyttä ja vauvaa ja imetystä ja sektiohaavaa jne.", niin kertokaa nyt ihmeessä mulle, että miksi siellä osastolla sit ollaan. Jos ei sitä varten, että äitiä, lasta tai molempia hoivataan?

Osasto on eri asia kuin synnäri. Osastolla on naisia ilman vauvaakin esim. keskenmenon jälkeen, joskus jopa samassa huoneessa.

Lapsivuodeosasto ja naistentautien vuodeosasto ovat eri asiat. Lapsivuodeosastolla ei hoideta keskenmenopotilaita (keskenmeno tapahtuu ennen 22 raskausviikkoa). Kuolleita sikiöitä synnyttäneitä siellä voi olla, mutta on tietenkin äärimmäisen ajattelematonta pistää heidät samoihin huoneisiin eläviä lapsia saaneiden kanssa.

Synnäri tarkoittaa oman käsitykseni mukaan synnytyssairaalaa tai koko synnytykseen tarvittavaa jaksoa sairaalassa, ei pelkkää synnytyssalia.

Niin, silloin kun osastoilla on tilaa, toki ei laiteta samaan huoneeseen, mutta todellisuus on toinen. Ja lapsivuodepsasto on tottakai eri kuin naistentautien osasto, mutta nykytilanteessa potilaspaikkoja jaetaan myös niiden välillä. Ja synnäri on todellakin erikseen. Synnäri on synnytyssalit ja huoneet, joissa ollaan max. 2vrk., sitä pidempi aika ollaan osastolla.