Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Oliko raiskis raskaus? Onko isä tiedossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä Peppi on tullut julkisuuteen jo ennen synnytystä YLEn jutussa.

Artikkelissa puidaan sitä miten häntä pelottaa kun mies ei pääse mahdollisesti mukaan synnytykseen, jos synnytys ei menekkään kuten on toivotti jne. jne.

"5.4.2020 14:51

Jaa

Rauhallinen odotusaika on muuttunut voimakkaiksi peloiksi, huokaa ensisynnyttäjä Peppi Tyykilä.

Tyykilän ja hänen miehensä Jukka Kärjen esikoisen on tarkoitus syntyä kuun lopussa. Nyt Tyykilää huolettaa erityisesti se, miten hän tulee selviämään synnytyksestä, kun lapsen isä saa olla sairaalassa vain synnytyksen ajan."

Juttu on pitkä ja luettavissa hänen fb:ssä alemaksi kun skrollailee.

Jää kuva vahvasta kontrollintarpeesta, hallinnan tarpeesta ja hieman neuroottisesti synnytykseen suhtautuvasta henkilöstä.

Ja en usko hetkeäkään enää että synnytys pakotti irtisanoutumaan työstä. Muut seikat olivat taustalla.

Sai mainosta...

Mikä hänen sanomisistaan saa sinut eoäilemään hänen vilpittömyyttään? Oletko sitä mieltä, että hän valehtelee? Onko syynä epäilyihisi se, että Yle teki jutun? Vai se oman firman perustaminen? Ja jos nämä, mikä niissä?

^ Hän on pitkään harkinnut pienyrittäjyyttä. Jos jää somaattisista/psyykkisistä syistä pois töistä-(esim. traumaattisen synnytyksen), ei yrittäjyys ole useinkaan sairastuneelle se ykkösvaihtoehto? Kyllä siinä muita polkuja pohditaan yhdessä työterveyshuollon ja KELAn kanssa?

Mitenkähän yleistä on irtisanoutua pelkästään synnytykseen liittyvien kokemusten vuoksi? Statistiikkaa?

YLE ei muuten liity epäilyihini mitenkään, eikä 5G tai koronavirus.

Ihan yleinen elämänkokemus, oma ammatti ja ihmistyyppi jonka edustaja ko. henkilö on, ovat ajatusteni perustana.

Vierailija kirjoitti:

Mulla jäi väliliha pysyvästi araksi episiotomian ja kasaankursimisen jälkeen. Haittaa mm. seksissä ja gynekologinen tarkastuskin tekee joka kerta kipeää. Ai kun mukavaa.

Niin, tämä on just sitä, että naisia saa silpoa miten vaan ja sitten vaikka seksielämä menisi pilalle, niin pitää siltikin vain olla onnellinen vauvasta. Hyvällä hoidolla voitaisiin moni vamma välttää. Ja se, että synnytysasennot olisivat naiselle luontaisia, eivätkä sitä ainaista puoli istuvaa.

Tarinassa tökkii hirveä defance ettei elämän aiemmilla kokemuksilla olisi merkitystä stressistä selviämiseen. Se aiempi elämänkokemushan muodostaa pohjan sille miten meidän psyyke kestää koettelemuksia. Käsittelemättömät asiat oireilee muina ongelmina kunnes ne on käsitellyt ja hyväksynyt. Äidin hätää ei ehkä ole osattu kohdata riittävällä tavalla mutta tuo aika oli sairaaloissa ihan tolkuttoman raskasta. Aika moni työntekijäkin oli aika yksin ongelmiensa kanssa just tuolloin. Pomot katosi etätöihin. Oli koronakaranteenejä ja työkavereiden poissaoloja niiden takia. Myös hoitajien lapset oli etäkoulussa ja ihan heitteillä yksin kotona, aika raskasta oli. Tässä taas yritetään luoda pahalääkäri ilkeäkätilö-mielikuvaa mutta on vain puolikas totuus. Koska loppuu Iltaehdeltä tuo hoitohenkilökunnan jatkuva piinaaminen. Voisiko mennä joskus sinne suuntaan kuka oikeasti oli vastuussa asioista eli Kiuru.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä vauvoja itketetään, kun aluksi ei sitä maitoa tule.

Vielä muutama vuosikymmen sitten sairaalassa annettiin rinnalla hiukka pullosta myös ja lapsi oli tyytyväinen.

Palataanko entiseen. Ei huonompi ratkaisu lainkaan kaikkien kannalta.

Vauvan kuuluu olla rinnalla aluksi paljon, että saa ne tärkeät ensimaitotipat, sekä rinnat alkavat tuottamaan maitoa. Jos vauvalle heti annetaan lisämaitoa, hän ei viihdy rinnalla imemässä ja se hankaloittaa imetyksen aloittamista. Tietysti, jos verensokerit on vaarassa laskea niin sitten lisämaitoa annetaan.

Mielestäni on jopa julmaa huudattaa pari vuorokautta, kun muutamat tipat voi antaa pullostakin. Tosiaan vuosikymmeniä sitten vauvoille annettiin toisten äitien lypsämää maitoa ne muutamat tipat ens hätään ja silti vauvat imivät kyllä oman äidinkin rintaa hanakasti ja imivät vaikka hupituttikin oli käytössä.

Mistähän ja milloin tämä uusi käytäntö on tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelusta opittua:

1. Ota helvetinmoiset määrät evästä mukaan synnytykseen, varsinkin jos olet yksin tai koronarajoituksissa.

Jääkaapista eväät pöllitään.

Synnytyksessä on tärkeää, ettei elimistö kuivu (tai pöhöty, liiallisesta juomisesta suhteessa suolojen saantiin). Hyvä nestetasapaino on tärkeää verenpaineen optimaalisuudelle.

Vierailija kirjoitti:

2. Pyydä lääkkeellistä kivunlievitystä kun tiedostat sen olemassaolevat riskit.

Ristiriitaista... No ilokaasu on hyvä. Ja paraservikaalipuudutteet.

Vierailija kirjoitti:

3. Varaudu eritteisiin, ensimmäisessä synnytyksessä myös repeämiin, odottamattomiin tilanteisiin, mutta älä kuitenkaan pelkää ja hysterisoi,

Repeämät johtuvat monesti siitä, että sikiöpussi rikotaan, ja vauva pääsee ojentamaan kätensä - älä salli pussin rikkomista.

Potilas ei tunne repeämistä, johtuen äärimmäisestä hermopaineesta. Siksi hän ei voi asiasta hätääntyä - hän ei tiedä repeämästä, ellei hänelle kerrota, että nyt parsitaan. Ei hän tunne sitä parsimistakaan.

Vierailija kirjoitti:

4. Tutki missä on sairaalan hälytysnappi ja pyydä se ajoissa lähemmäs.

Nappi on aina vieressä ja se näytetään.

Ihan turha jäädä roikkumaan osastolle, ellei terveys sitä vaadi.

Vierailija kirjoitti:

5. Tutki ennen synnytystä miten synnytys etenee niin tiedät suunnilleen mitä tuleman pitää.

Ei siinä ole mitään tutkittavaa. Mutta omassa kivunhallinnassa - asennot, liikkeet, hengitystahti kehon ehdoilla - on.

Vierailija kirjoitti:

6. Tutki mikä parantaa rintaruokinnan onnistumista ja tutki muutenkin asioita itsenäisesti sekä kehtaa kysyä apua kun et tiedä.

Voin kerto jo tässä yhden seikan, monista: liiallinen kemikaalien käyttö voi veltostuttaa lapsen, eikä hän jaksa imeä. Sitä ei pidä säikähtää liikaa.

Vierailija kirjoitti:

7. Pyydä vaivoihisi hoito-ohjeet, jotta et omalla toiminnallasi aiheuta pysyvää haittaa (kuten laskeumat).

Se haitta muodostuu jo kohdassa 2. tehdyistä huonoista valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Avot.

Syntymä EI perustu ponnistamiseen.

Mikähän hiton nolo vastaus tämä oli? Kuvitteletko, että täällä on yksi ja sama vastapari, jonka kanssa väännät jostain ponnistelusta. Minä en ole se. Oli kyllä sellainen naurettava vit tuilu viesti sinulta että piti hieraista silmiä :D yksinkertaisiin asioihin piti mennä juurta jaksaen vääntämään vaikka viesti oli puolhuumorilla tehty tiivistelmä hyvin yksinkertaisista ja maalaisjärjellä setvittävistä asioista. Vaikutat kyllä sen verran rasittavalta ihmiseltä, että tuskin kovin moni jaksaa seurassasi kupata. Ilmeisen tyhjä elämä myös, kun koko päivän jaksat täällä ulista ihan jokikisen vastauksesta etsien niistä aina jonkun jutun mihin päsmäröidä.

Herätys jo. Päästä irti ja unohda. En vähättele, mutta ei tuo ole ollenkaan oikeassa suhteessa päivän parin ikävään kokemukseen.

Ei elämäänsä voi pysyvästi nähdä yhden synnytyksen värittämänä. Ihmisille tapahtuu ikäviä asioita.

Entä lapsi? Sait terveen vauvan!

Valtava ilo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on synnytysväkivalta? Kysyn tosissani. Neljä lasta olen synnyttänyt ilokaasun ja hengitystekniikan avulla eikä minua ole kukaan pahoinpidellyt. Tiedän olevani onnekas. Mutta synnytysväkivalta? Huhhuh, onpa sanavalinta.

Niin kun sinä olet se kätiön unelma jolla onnistuu kaikki. Ei tarvitse mitenkään hoitaa. Synnytysväkivalta on huutamista, henkistä väkivaltaa, lääkitsemättä jättämistä, toimenpiteitä tehdään ilman puudutusta, aiheutaan tahallista vahinkoa toisen keholle tarkoituksena "opettaa" synnyttäjää koska tämän kuulukin kärsiä. 

Ja myös se, että seksuaalihaitoista ei välitetän, koska naista kuuluukin rangaista seksin harrastamisesta. Ei ole väliä, vaikka kursittaisiin liian kireäksi koko toosa, koska ei naisen kuulukaan nauttia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko traumaattista se kun mies ei pääsdyt vai mikä? Mieheni ei ehtinyt ja mitäpä olisin tehnyt kun sain nk kiireellisen sektion myöhään illalla. Tuli puolenyön aikaan ja halusin nukkua. Hieno kokemus.

Minun mieheni ajettiin ulos synnytyssalista, koska sain verenvuodon eikä vielä ollut ponnistusvaihe. Onneksi hänet häädettiin sieltä, sillä hän ihmetteli ääneen miksi vaimo halusi hänet mukaan sairaalaan, kun ei viitsi nyt jutella hänen kanssaan... Olin silloin jotenkin alentuneessa tajunnantilassa. Minulla on hämärä muistikuva, etten pelännyt lapsen tai itseni takia. Olin niin heikko olo. Lääkäri yritti monta kertaa saada lasta ulos erilaisilla apuvälineillä. Onneksi lapsi selvisi hyvin. En ymmärrä niitä, jotka hehkuttavat kotisynnytyksiä.

Koti on luonnollinen paikka synnyttää naiselle, turvallinen ja siellä voi tehdä omantahtisesti kaikenn. Ja voi vapaammin käyttää masturboimista kivunlievityksenä, toki se sairaalassakin onnistuu, mutta kotona luontevampaa. Ja oma yksityisyys on turvassa eikä tarvitse kuunnella vittuilua. Synnytyskin sujuu paremmin, kun äiti tuntee olevansa turvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Kyllä 90-luvulla sai vierihoitaa ihan niin paljon, kuin kykeni ja jaksoi. Mutta sai myös nukkua ja levätä tarpeen mukaan. Sektion jälkeen se oli tarpeen. Samoin annettiin olla sairaalassa niin halutessaan ylimääräisen vuorokauden, kun kotona oli toinen vaippaikäinen. Sai siis valita. Sai levätä ja toipua. Ja kotiutuessa olinkin suht hyväkuntoinen. Maitoa tuli ja kaikki sujui. En ymmärrä, mitä vikaa tuossa kaikkessa jonkun mielestä oli.

Tuntuu niin kamalalta nykyäitien kokemukset. Kun monista paikoista on jopa vauvasängyt poistettu kokonaan. Vauva pitää hoitaa siinä samassa vuoteessa, suihkuunkaan et pääse siten, että joku vauvaasi sen aikaa katsoisi. Mikä tuosta on kummankaan etu?

Ei ainakaan -96 saanut.

Vuosina -93 ja -94 sai. Kättärillä. Jos jossain muualla ei saanut, ikävää. Toain tästä ei käy ilmi, mitä ei saanut.

Vuosina -89, -91 ja -94 ainakin sai, TAYSissa. Kahtena ensimmäisenä kertana sairaalassa suositeltiin olevan 7 vrk. Viimeisellä kotiutin itseni 4 pnä. Vauvan sai viereen tai vauvalaan, erikseen sai vielä valita öiden käytännön. Jos valitsi vauvalan yöksi, lapsi tuotiin herätessään syömään. Vauvan sai toki pitää myös yöt huoneessa jos halusi. Äiti sai siis levätä jos sitä tarvitsi. Imetyshoitaja ohjasi imetyksen ja maitoa tuli hyvin kotiin lähtiessä.

Kuka hullu on viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen? Ekan kohdalla oltiin kaksi päivää (yksi yö) ja toisen kohdalla 12 tuntia.

Minkä jälkeen palasit levänneenä, maitoa tihkuen kotiin.

Niin, ennen haluttiin sen äidinkin toipuvan hiukan siitä synnytyksestä. Samoin haluttiin tarkkailla hiukan pitempään myös vauvoja. Panostettiin myös siihen imetykseen.

No en siitä levänneestä tiedä, nukuin joo vauva rinnalla useamman tunnin. Miksi mun olisi pitänyt levätä sen enempää? Miksi sairaalasta pitäisi palata kotiin levänneenä? Kotiin sitä mennään toipumaan. Ja kyllä, vauva sai syödäkseen, ei sitä muutoin kotiin lähdettäisikään. Mistä sä luulet mun jääneen paitsi?

Valheita jälleen. Vuorokauden tai 12 h jälkeen synnytyksestä kenelläkään ei ole vielä noussut rintoihin maitoa, siihen maidon erittymisen alkamiseen menee 2 - 4 vrk.

Hihitän hieman. Olen raskaana kolmatta kertaa, synnytykseen pari kuukautta ja jo nyt rinnat tihkuu maitoa. Hyvin onnistui imettäminen ekalla ternimaidon kanssa jo ekana päivänä, tuli kyllä vähemmän kun keho vasta totutteli, mutta se ternimaito onkin sitä tehomaitoa. Tokassa lähti imetys heti käyntiin.

Nolaat itsesi tuollaisella luuloilulla. Kokemusta sinulla ei taidakaan sitten olla.

Ja vaikka sinulla on noussut, kaikilla ei kuitenkaan. Kun kaikki eivät ole niinkuin sinä. Sektiossakin sanottiin, ettei maito nouse heti. Minulla nousi, silti kaikilla ei. Ei tulis mieleenkään hihitellä yhdellekään, jolle ei nouse. Kaverillani ei kotonakaan. Kummankaan lapsen kohdalla. Asia ei ollut hänelle helppo, mutta siitäkin selvisi antamalla sitten korviketta ja vauvatkin selvisivät.

Olet kyllä vallan tollo. Edellisessä viestissä yleistettiin sanoin: Vuorokauden tai 12 h jälkeen synnytyksestä kenelläkään ei ole vielä noussut rintoihin maitoa, siihen maidon erittymisen alkamiseen menee 2 - 4 vrk.

Ja TÄHÄN vastasin omalla kokemuksellani että ei kyllä pidä paikkansa JOKAISEN kohdalla. Hihittelin siis sinun? typeryydellesi yleistää, en niille joilla ei nouse maito. Olet uskomaton idiootti. Pää räjähtää, jaksat kyllä viisastella sivu kaupalla vaikka vastaat ihan ohi aiheen ja uhoat vielä välillä samalla puolella olevan kanssa, tätä vastaan :D ihan uskomaton, pakko olla trolli koska kukaan ei noin urpo voi olla.

Vierailija kirjoitti:

No enpä ihmettele. Ne kerrat esimerkiksi, kun olen joutunut käymään gynen polilla mua on kohdeltu kuin läjää paskaa. Ensimmäisellä kerralla miesgyne vlttuili mulle neitsyydestäni, minkä ehti. Olin niin läpeensä loukkaantunut, että miltei itkin hänen nähtensä. Sen jälkeen, kun multa leikattiin iso munasarjakasvain, jälkitarkastuksen tehnyt naisgyne raivosi mulle naama punaisena, koska käytin suojaa haavan päälle, etteivät vaatteet hankaa. Niin, että, hankinko lapsia mun puolison kanssa? En TODELLAKAAN!!!

Siis miten gyne v***ili neitsyydestä?

Maskien käyttö myös muuttaa kommunikaatiota paljon kun ei oikeasti näe ilmeitä. Lakkaa myös ottamasta katselontaktia helpommin. Jos tarvitsee erityistä henkistä tukea niin maskeista iso haitta.

Vierailija kirjoitti:

Tarinassa tökkii hirveä defance ettei elämän aiemmilla kokemuksilla olisi merkitystä stressistä selviämiseen. Se aiempi elämänkokemushan muodostaa pohjan sille miten meidän psyyke kestää koettelemuksia. Käsittelemättömät asiat oireilee muina ongelmina kunnes ne on käsitellyt ja hyväksynyt. Äidin hätää ei ehkä ole osattu kohdata riittävällä tavalla mutta tuo aika oli sairaaloissa ihan tolkuttoman raskasta. Aika moni työntekijäkin oli aika yksin ongelmiensa kanssa just tuolloin. Pomot katosi etätöihin. Oli koronakaranteenejä ja työkavereiden poissaoloja niiden takia. Myös hoitajien lapset oli etäkoulussa ja ihan heitteillä yksin kotona, aika raskasta oli. Tässä taas yritetään luoda pahalääkäri ilkeäkätilö-mielikuvaa mutta on vain puolikas totuus. Koska loppuu Iltaehdeltä tuo hoitohenkilökunnan jatkuva piinaaminen. Voisiko mennä joskus sinne suuntaan kuka oikeasti oli vastuussa asioista eli Kiuru.

Oikeastaan tällaiset yksittäiset tarinat, niiden tarkat syyt ja olosuhteet eivät ole olennaisia. Ei sillä ole väliä, miksi juuri Pepin tai jonkun muun synnytyksestä tai lapsivuodeajasta jäi traumat. Väliä on sillä, että jatkuvasti julkisuudessakin on viestiä siitä, että äitien huolta ei kuunnella, synnytyksessä tapahtuneita ikäviä asioita ei uskota eikä oteta todesta sairaan/terveydenhoidossa, saati hoideta kuntoon jälkikäteen, äitien hoito on jos nyt ei kaikkien standardien alapuolella, niin merkittävästi huonompaa kuin sairaalassa keskimäärin jne. Vaikka Peppi nyt olisikin vähän lumihiutale (mä en nyt siis sano, että on), niin tosiasia on, että varsin suuri osa naisista (25 %) _ja miehistä (19 %)_ joilla on yksi lapsi, lykkää toisen lapsen syntymää synnytyspelon tai edellisen raskauden/synnytyksen aikaisten tapahtumien takia. Jos vajaa neljännes yhden lapsen vanhemmista on "liian lumihiutaleita" synnyttämään systeemissämme uudelleen, niin kyllä silloin on vikaa systeemissäkin.

Synnytyssairaalat ovat vain yksi esimerkki kokonaisuudessa romahtaneista julkisista palveluista.

Viisaampi ottaa muiden virheistä opiksi ja muuttaa maasta jo ennen perheen perustamista ja lasten hankintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa lähipiirissäni yksikään synnytys ei ole sujunut edes kohtuudella. Mitään niin kamalaa en ole edes lehdistä lukenut, kuin yksi läheiseni synnytys Jorvissa.

Synnytyssairaalan epäinhimillisiin ja vaarallisiin kokemuksiin pitäisi saada toimiva puolueeton elin, tutkimaan kohtelua Juuri kohtelu ja oletukset, joista syntyy hoitovirheet, ovat olleet törkeitä. Lääkäri on kutsuttava nopeasti paikalle, kun oma ymmärrys loppuu.

Kaltoin kohdellun synnyttäjän on saatava jälkeenpäin apua ja terapiaa, sekä tuntuvat korvaukset. Henkilökunnan on saatava rakentavaa palautetta, ettei samat virheet toistu. Tai sitten on vaihdettava ammattia.

Johtuu varmaan siitä, että hyvistä kokemuksista ei uskalla kertoa. Huomasin sen omina vauva-aikoina. Tuntui, että muut äidit oikein loukkaantui, jos totesi, että omalla kohdalla ei ollut ongelmia ja puudutukdia ei tarvinnut.

Joten me olemme hiljaa ja kovaäänisimpiä ovat ne, jotka kertovat kauhutarinoita

No ihan varmasti loukkaantuu jos on kertonut juuri traumaattisesta synnytyksestä ja menet sanomaan että sinulla sujui hyvin eikä tarvittu puudutuksia edes että ei ollut kamalaa.

Sanoisitko jollekin joka kertoo että sairastui vaikka syöpään että sinulla ei onneksi ole syöpää tai että joku kertoo lapsensa menehtyneen synnytyksessä ja sinä sanot että sinunpa ei menehtynyt.

Jos joku kertoo jostakin asiasta joka ollut hänelle kamala kokemus niin älä nyt vaan mene omaa hyvää kokemustasi hieromaan hänen naamaansa.

Ei kuulu hyviin tapoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yksityiskohta pisti silmään. Joku listasi ns. kamaluuksia mainiten mm.että siivoojaa kotiutti. Voi hyvä päivä. Uutisessa kerrottiin lääkärin antaneen kotiutumisluvan. Siivooja kantoi sen muksun apuna autoon. Se EI ole kotiuttamista. Kyllä koko höpöhöpö tarina on niin överiä liioittelua ettei mitään rajaa. Näin lietsotaan ihmisiä perusteettomaan hysteriaan luonnollista asiaa kohtaan.

Sairaalasynnytys ei ole luonnollinen.

Miten niin?

Sairaalassakin mitään kivun hoitoa tms ei ole pakko ottaa vastaan. Jos synnytyksen kulkuun ei ole lääketieteellistä syytä puuttua niin siihen ei puututa. Saa synnyttää just niin kuin haluaa, mutta turvallisesti.

Pääseekö sairaalassa aina ammeeseen? Voiko sairaalassa masturboida ja käyttää vibraattoria kivunlievitykseen? Saako synnyttää siinä asennossa, missä keho tuntee olonsa hyväksi? Saako itse päättää työnnetäänkö esim sormet sisään?

nakkia hissikuiluun kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.

Nämä samat synnytyksen todistaneet miehet haikailevat lopun ikäänsä sen nupullaan olevan ruusun perään. Täälläkin monesti äidit itse todenneet että mitä useampi synnytys, sitä helpommin se kersa luiskahtaa pihalle :D 

Luulette kuitenkin, ettei yhtään vaikuta miehen tuntemuksiin, kun ei edes seiniä kosketa? :D 

Emätin palautuu takaisin, se on lihas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuusi vuotta sitten kun menin synnyttämään, menin hyvillä mielin, luottaen henkilökunnan ammattitaitoon (en ollut edes selvittänyt etukäteen hirveästi mitään puolen tunnin synnytysvalmennusta kummempaa). Pienistä komplikaatioista huolimatta kaikki meni hyvin, ja uskoin koko ajan että kätilöt ja hoitajat tietävät mitä tekevät, ja että olen hyvissä käsissä. Ja näin menikin, sillä oli rauhallinen yö. Noh, yksi hoitaja oli aika ilkeä, muut ihania.

Pointtini on se, että olisin hyväuskoisena ihmisenä menettänyt kaiken luottamukseni yhtään mihinkään tuollaisen kokemuksen jälkeen! Kaikki tuo yksinjääminen ja avuttomuus, ja kaupan päälle hirveät kivut, ja vähättelevä suhtautuminen. Siitä jäänyt trauma perustuisi nimenomaan sellaiseen matto jalkojen alta -fiilikseen, epäluottamukseen. Olen kyllä todella huolissani siitä mihin tämä ennen niin turvallinen maa on menossa. Kaikista elintärkeistä asioista säästetään, ja vain johonkin hienoihin uutuusrakennuksiin tmv. syydetään rahaa.

Meillähän ei ole tietoa siitä, mitä itseasiassa synnytyksessä tapahtui Vain tämän yhden osapuolen väritetty kertomus ja jopa hänkin sanoo ettei ole mitään pahaa sanottavaa yksittäisiä häntä hoitaineita kätilöitä vastaan. Kannattaa muistaa, että tämä synnytys tapahtui koronasulkujen aikaan ja suurin osa valituksesta liittyy niihin järjestelyihin. Toivottavasti saa päänsä terapiassa kasaan.

Yhden osapuolen väritetty kertomus??? Olitko sinä, tai joku toinen, toinen osapuoli siinä hänen synnytyksessä? Käsittääkseni osapuolia ovat synnyttäjät ja syntyjä. Vain heillä on kokemus tilanteesta. Kätilö ei ole kokija, hän tekee, mitä tekee.

Kätilö on se, joka ammattilaisena objektiivisesti pystyy arvioimaan synnytyksen kulkua ja tapahtumia ilman syyttelyä ja mutuilua.

Synnyttäjä tietää kätilöä paremmin, miten synnytys etenee, koska synnyttäjän keho kertoo mitä tehdä. Se ei ole mitään mutuilua vaan kehon viisautta. Kätilö on vain avustaja ja synnyttäjä se päähenkilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä ihan järkyttävän ketju.

Mä en oikein usko, että kukaan on vaatimassa, että synnytykset on hoidettava niin, että missään tapauksessa koskaan ei mikään mene pieleen. Eihän se ole edes mahdollista.

Mun mielestä olennaista olisi, että tunnustettaisiin, että hengissä pysyneet äiti ja lapsi ei ole onnistuneen synnytyksen ainoa kriteeri, ja joskus synnytykset eivät syystä ai toisesta mene ihan putkeen, ja siihen täytyy reagoida. Hankalan synnytyksen jälkeen mahdollisesti sekä äiti että lapsi tarvitsevat enemmän hoivaa, ja se on heille annettava.

Ihan tavallisen hyvin sujuneen synnytyksenkin jälkeen nainen tarvitsisi hoivaa. En sano, että mitään prinsessakohtelua, vaan sen saman perushoivan, mitä muutkin sairaalassa olevat automaattisesti saa. Esimerkiksi, kun minulle tehtiin leikkaus, joka vaikutti (lähinnä tilapäisesti) mootoriikkaan, ennen kotiutumista sain fysioterapeutin palveluita automaationa. Synnärillä tämä lienisi useimmille naisille liian varhaista, mutta miksei synnyttänyt nainen, jonka keho on (luonnollisista syistä) tilapäisesti ihan sekaisin, voisi saada edes yhtä käyntiä fysioterapeutilla, siellä voitaisiin käydä läpi lantionpohjan lihakset ja vatsalihakset, jotta mahdollisiin "ylimääräisiin" ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti, ja tavallisia ongelmia varmasti ehkäistä helposti. Nykyään kaikenlaiset erkaantuneet vatsalihakset saatetaan löytää vasta vuosia synnytyksen jälkeen, naisen ihmeteltyä (ja valitettua) vuosia, miksi jotain tuntuu olevan vialla.

Lisäksi ei luulisi, että ihan normaalitasoinen, empaattinen hoito synnytyksen jälkeen on mahdotonta. Tuon em. muun leikkaukseni jälkeen ruoka tuotiin sängyn viereen vielä, vaikka itse jo hiihtelin pitkin osastoa (seuralaisen käsipuolessa tai yksin rollaattorilla), ja esimerkiksi päivä kahvia oikein tyrkytettiin, vaikka sanoi, ettei nyt tee mitään mieli ("No ota nyt jotain, pullaa, jätskiä, leipää?"). Luulisi, että vastasynnyttäneetkin voisi ehkäistä veritulppiaan muutenkin kuin ravitsemuksensa kustannuksella (eli hakemalla ruokansa käytävältä, jos ja kun kykenevät ja vauvaltaan pääsevät).

Sen kyllä myönnän, että sairaanhoitajilla on helposti kauhean negatiivinen tapa ilmaista asiansa muuallakin, kuin synnärillä: "Se on pakko pystyä pissaamaan nyt! Tai (lisää tähän jotain kamalaa)." sen sijaan, että selvitettäisiin, että "Leikkauksen jälkeen on tärkeää, että pystyy pissaamaan normaalisti, koska (lisää tähän syy). Jos se ei onnistu, on riskinä, että (lisää tähän se jotain kamalaa)." Jälkimmäinen vie muutaman sekunnin aikaa enemmän, eli on mitätön resurssi kuluttaja, mutta potilaan kokemus (joka vaikuttaa myös toipumiseen) on äärettömän paljon parempi. Tämä on sellainen asia, missä hoitajien pitäisi muistaa, että potilas tai synnyttäjä on asialla hyvin todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa tai varsin harvalukuista kertaa, ja se, mikä on hoitajille rutiinia, ei ole sitä potilaalle/asiakkaalle.

TLDR: Kunnollinen, empaattinen jälkihoito potilaan tarvitsemalla tasolla erityisesti silloin, kun synnytyksessä on ollu äidillä tai lapsella hankaluuksia, on tärkeää. Suomessa se on aivan liian heikolta tasolla tällä hetkellä, ja vastasynnyttäneet äidit jätetään liiaksi oman onnensa nojaan pärjäämään.

Todellakin! Puhut asiaa👍. Tuostapa tuli mieleen, et yheskytluvulla oli fyssarilla tapaaminen. Siis ennen kotiuttamista. Eikö tällaista enää ole? Samanlainen oli kaks vuotta sitten muun leikkauksen jälkeen. Luulis, et kuuluu utomaattisesti kaikkien toimenpiteiden yhteyteen.

No ei kyllä mulla ainakaan. Synnyin kahdesti sektiolla, ja ehkä ensimmäisen ylösnousun yhteydessä oli hoitaja sanomassa, että nouse kyljen kautta. Muuten en muista kummoisia ohjeita saaneeni, esimerkiksi sitä, kuinka pian voi tulla raskaaksi uudelleen (tai voiko) ei käsitelty mitenkään. Ihan puhtaasti internetin tiedoilla toivuin.

Täällä on oikeasti vaan yksi va tipää joka heittää joka väliin bensaa liekkeihin haastamalla riitaa. Mikään myönteishenkinen viesti ei jää sen sileän tien, vaan kaikesta etsitään ja löydetään ongelma ja pätemisen tarve. Maksetaankohan tälle jotain palkkaa siitä, että on koko ajan tarkistamassa ettei kukaan vaan jaa mitään hyvää sanaa mistään? Muu kun työkkäri.

Toivottavasti kukaan raskaana oleva nainen ei eksy tähän keskusteluun, on sen verran puistattavaa ainesta. Mutta muistakaa, täällä riehuu joku, joka vihaa ajatusta raskaudesta ja synnyttämisestä, on katkera jostain ja haluaa mustamaalata jokaisen synnyttävän ja synnyttäneen mielen. Olen monta kertaa yrittänyt vakuuttaa, että asiat voivat kyllä mennä todella hyvinkin, mutta tuohon saa vain ihmeellistä vit tuilua vastaukseksi. Kuitenkin kaikenlaiset kokemukset lienevät tällaisessa keskustelussa tervetulleita.