Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Laitan osan viestistäni uudelleen, kun lainaus epäonnistui.

Vierailija kirjoitti:

Ihan tässä Pepinkin tilanteessa on sairaala melko suoraan tunnustanut, että ei mennyt putkeen (saleissa poikkeuksellisen monta synnyttäjää, kätilöillä liian kiire, liian monta poikkeuksellista tapahtumaa samaan aikaan, oli pitkään yksin tilanteessa, jossa yleensä kätilö tukena, kotiutettiin liian heikkona). Näin käy joskus, eikä sille mitään voi.

Ihan turha keksiä tuollaisia syitä. Kun fakta on se, että operaatioihin kuuluu riskejä.

Ja potilaita hoidetaan lapsen näkökulmasta, se ei edellytä runsasta seurustelua synnyttävän potilaan kanssa. Toinen fakta onkin, että osa potilaista ei tätä ymmärrä.

Kun ylikemikalisoinnista tai muusta syystä aiheutuu komplikaatioita, joudutaan silloinkin - ja etenkin silloin - puhumaan selvällä kielellä (melkein niin kuin armeijassa), jotta lapsi saa tehokkaan avun.

Ellei potilas (jolla trauma) osaa ajatella ohjeistusta asiakeskeisesti, hän saattaa kokea itsensä uhatuksi ja pian myös järkyttyneeksi. Hän kuvittelee, että toisenlainen puhe olisi sen estänyt. Vaikka kyse on esim. vain kemikaalien käyttöön liittyvästä epäonnesta - tapahtumaketju jota potilas ei välttämättä koskaan tajua. Siksi hän keksii jälkeenpäin vääriä ratkaisuja (esim. "olisipa ollut ystävällisempää kohtelua").

Hoitajien on oltava asiallisia ja selväsanaisia, tai lapsen henki vaarantuu. Jos potilas tekisi huonon valinnan siksi, että kätilöt ohjasivat häntä heikosti - ja potilashan on vastuussa - potilaalla olisi aihetta valittaa jälkeenpäin: "minulle ei selvästi kerrottu!"

Jotta potilas ei järkyttyisi kommunikoinnin suoruudesta, hänen olisi hyvä ajatella jo raskausaikana, että synnytyksessä pitäisi ajatella asioita lapsen näkökulmasta - olkoonkin, että se tapahtuu oman kehon kautta. Sitä asiakeskeisyys syntymässä tarkoittaa, minun mielestäni.

Mitenköhän niissä maissa pärjätään, joissa peruskommunikointi on huomattavasti epäsuorempaa kuin meillä? Olisiko niin, että siellä pärjätään hyvin, koska suorakin kommunikaatio tapahtuu kunnioittavasti ja lämpimästi, koska se on maan tapa, johon harjaannutaan pienestä pitäen. Meillä sellaista viestintää ei moni edes osaa. 

Niin kyllä muualla äitiä kuunnellaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitan osan viestistäni uudelleen, kun lainaus epäonnistui.

Vierailija kirjoitti:

Ihan tässä Pepinkin tilanteessa on sairaala melko suoraan tunnustanut, että ei mennyt putkeen (saleissa poikkeuksellisen monta synnyttäjää, kätilöillä liian kiire, liian monta poikkeuksellista tapahtumaa samaan aikaan, oli pitkään yksin tilanteessa, jossa yleensä kätilö tukena, kotiutettiin liian heikkona). Näin käy joskus, eikä sille mitään voi.

Ihan turha keksiä tuollaisia syitä. Kun fakta on se, että operaatioihin kuuluu riskejä.

Ja potilaita hoidetaan lapsen näkökulmasta, se ei edellytä runsasta seurustelua synnyttävän potilaan kanssa. Toinen fakta onkin, että osa potilaista ei tätä ymmärrä.

Kun ylikemikalisoinnista tai muusta syystä aiheutuu komplikaatioita, joudutaan silloinkin - ja etenkin silloin - puhumaan selvällä kielellä (melkein niin kuin armeijassa), jotta lapsi saa tehokkaan avun.

Ellei potilas (jolla trauma) osaa ajatella ohjeistusta asiakeskeisesti, hän saattaa kokea itsensä uhatuksi ja pian myös järkyttyneeksi. Hän kuvittelee, että toisenlainen puhe olisi sen estänyt. Vaikka kyse on esim. vain kemikaalien käyttöön liittyvästä epäonnesta - tapahtumaketju jota potilas ei välttämättä koskaan tajua. Siksi hän keksii jälkeenpäin vääriä ratkaisuja (esim. "olisipa ollut ystävällisempää kohtelua").

Hoitajien on oltava asiallisia ja selväsanaisia, tai lapsen henki vaarantuu. Jos potilas tekisi huonon valinnan siksi, että kätilöt ohjasivat häntä heikosti - ja potilashan on vastuussa - potilaalla olisi aihetta valittaa jälkeenpäin: "minulle ei selvästi kerrottu!"

Jotta potilas ei järkyttyisi kommunikoinnin suoruudesta, hänen olisi hyvä ajatella jo raskausaikana, että synnytyksessä pitäisi ajatella asioita lapsen näkökulmasta - olkoonkin, että se tapahtuu oman kehon kautta. Sitä asiakeskeisyys syntymässä tarkoittaa, minun mielestäni.

Mitenköhän niissä maissa pärjätään, joissa peruskommunikointi on huomattavasti epäsuorempaa kuin meillä? Olisiko niin, että siellä pärjätään hyvin, koska suorakin kommunikaatio tapahtuu kunnioittavasti ja lämpimästi, koska se on maan tapa, johon harjaannutaan pienestä pitäen. Meillä sellaista viestintää ei moni edes osaa. 

Se, mikä tässä keskustelussa ja nykysysteemeissä hämmentää, on se, et äidit ovat ikäänkuin sivuosassa koko hommassa. Joku sanoi, et äitien pitäisi jo odotusaikana sisäistää se, et kyse on vain vauvasta. En ymmärrä. Onko liikaa vaadittu, että se äitikin otettaisi huomioon? Uskon vahvasti, että jos äitejä kohdellaan hyvin ja kunnioittavasti, se on vain vauvallekin hyväksi. Täällä joku vastuuttaa äitejä jopa kommunikaatiosta kätilön kanssa!

Ja sitten on näitä sankariäitejä, joilla jo useampi lapsi jne. Sen sijaan, että olisivat empaattisia heitä kohtaan, joilla ollut vaikeuksia, nostavat itsensä muiden yläpuolelle. Kun on jotenkin heidän omaa parhautta se, ettei heillä ollut ongelmia, et asiat meni, kuten olis toivottavaa kaikille.

Tietenkin nyt kärjistän, eivätkä täälläkään kaikki ole ikäviä. Onneksi sentään ymmärrystäkin löytyy. Toivottavasti sitä löytyy tulevaisuudessa myös synnäreillä!

Kertoisitko lisää tästä? Millainen laite ja miten pääsit tällaiseen EMDR-terapiaan? 

Synnytin 4kk ennen tätä naista Naistenklinikalla ja kyllä tuli tunne että lääkkeet meni hoitajien taskuun. Kovasti kauhisteltiin jos pyysi kipulääkettä se on opioidia, eikä annettu. Huusin kivusta joka kerta kun nousin sängyltä tai tuolilta, vielä vuoden ajan. Käskettiin pyörtämään lattialle ja naurettiin perään kun en päässyt vessaan. Paska paikka, ottakaa aina läheinen tappelemaan puolestanne mukaan. Synnytin toisen muualla ja aivan 100% erilainen korjaava kokemus.