Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Paraservikaalipuudutteet kun ottaa, ja se toimii, vauvan ulostulo ei satu yhtään.

Parasetvikaalipuudutteiden laittaminen se vasta sattuukin, ja mun kohdalla se ei varmaan edes osannut laittaa niitä koska ei se mitään auttanut. Ihan täysin turha oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut koko ketjua. Onko täällä ollenkaan kommentoitu sitä että silloin oli kiireinen aika sairaalassa ja vauvoja syntyi monta. Kätilöt tekivät parhaansa. Ongelma on siinä että kätilöitä ei ole tarpeeksi kiireisinä päivinä ja hiljaisina päivinä heillä ei ole paljon tekemistä. Peppikin sanoi että henkilökunta oli ihanaa mutta heillä oli koko ajan kamala kiire. Ihanteellista olisi jos olisi pari ylimääräistä kätilöä aina päivystämässä varalla kotona josta heidät voitaisiin kutsua tarpeen vaatiessa töihin.

Pepin kokemukseen se ei olisi vaikuttanut. Hän kertoo trauman syyn näin: Yhtäkkiä hän tunsi, ettei ollut koko tilanteessa enää läsnä. Vaikka samalla hän oli.

Koin jonkinlaisen dissosiaatiokokemuksen. Menin henkisesti pois tilanteesta aivan kuin mieleni ja ruumiini olisivat hetkeksi aikaa erkaantuneet toisistaan. Tarkkailin tilannetta kuin ulkopuolisin silmin.

Havahduin vasta, kun kätilö huusi minulle todella kovaa. Hän oli vihaisen oloinen ja huusi: Herätys, nyt täytyy ponnistaa! Sun on pakko nyt ponnistaa!

Vaikka siellä olisi ollut kahdeksan kätilöä, hänelle olisi jäänyt paha mieli.

Ehkä kätilö huomasi, että potilaan tajunnantila muuttui (miten tahansa tavalla) ja hän yritti AUTTAA havahduttamalla potilaan "tähän hetkeen."

Ponnistelu ei ole tarpeellista, jotta syntymä onnistuisi. Mutta potilas ei saa menettää tajuaan.

Aivan, näinhän hän teki. En todella tiedä mikä tossa oli väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut koko ketjua. Onko täällä ollenkaan kommentoitu sitä että silloin oli kiireinen aika sairaalassa ja vauvoja syntyi monta. Kätilöt tekivät parhaansa. Ongelma on siinä että kätilöitä ei ole tarpeeksi kiireisinä päivinä ja hiljaisina päivinä heillä ei ole paljon tekemistä. Peppikin sanoi että henkilökunta oli ihanaa mutta heillä oli koko ajan kamala kiire. Ihanteellista olisi jos olisi pari ylimääräistä kätilöä aina päivystämässä varalla kotona josta heidät voitaisiin kutsua tarpeen vaatiessa töihin.

Pepin kokemukseen se ei olisi vaikuttanut. Hän kertoo trauman syyn näin: Yhtäkkiä hän tunsi, ettei ollut koko tilanteessa enää läsnä. Vaikka samalla hän oli.

Koin jonkinlaisen dissosiaatiokokemuksen. Menin henkisesti pois tilanteesta aivan kuin mieleni ja ruumiini olisivat hetkeksi aikaa erkaantuneet toisistaan. Tarkkailin tilannetta kuin ulkopuolisin silmin.

Havahduin vasta, kun kätilö huusi minulle todella kovaa. Hän oli vihaisen oloinen ja huusi: Herätys, nyt täytyy ponnistaa! Sun on pakko nyt ponnistaa!

Vaikka siellä olisi ollut kahdeksan kätilöä, hänelle olisi jäänyt paha mieli.

Ehkä kätilö huomasi, että potilaan tajunnantila muuttui (miten tahansa tavalla) ja hän yritti AUTTAA havahduttamalla potilaan "tähän hetkeen."

Ponnistelu ei ole tarpeellista, jotta syntymä onnistuisi. Mutta potilas ei saa menettää tajuaan.

Oli väärin, että isä ei saanut olla mukana lapsensa syntymässä; koronatoimet ovat törkeästi loukanneet ihmisten perusoikeuksia.

Tämä potilas olisi tarvinnut kumppaninsa turvakseen.

Vierailija kirjoitti:

Dissosiaatiokokemus on ymmärtääkseni mielenterveys häiriö.

Ei ole vaan normaali reaktio traumaattiseen tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Miten niin kaikki? Lapsi oli terve, äitikin käveli omin jaloin ulos. Isäkin sai olla mukana synnytyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut koko ketjua. Onko täällä ollenkaan kommentoitu sitä että silloin oli kiireinen aika sairaalassa ja vauvoja syntyi monta. Kätilöt tekivät parhaansa. Ongelma on siinä että kätilöitä ei ole tarpeeksi kiireisinä päivinä ja hiljaisina päivinä heillä ei ole paljon tekemistä. Peppikin sanoi että henkilökunta oli ihanaa mutta heillä oli koko ajan kamala kiire. Ihanteellista olisi jos olisi pari ylimääräistä kätilöä aina päivystämässä varalla kotona josta heidät voitaisiin kutsua tarpeen vaatiessa töihin.

Pepin kokemukseen se ei olisi vaikuttanut. Hän kertoo trauman syyn näin: Yhtäkkiä hän tunsi, ettei ollut koko tilanteessa enää läsnä. Vaikka samalla hän oli.

Koin jonkinlaisen dissosiaatiokokemuksen. Menin henkisesti pois tilanteesta aivan kuin mieleni ja ruumiini olisivat hetkeksi aikaa erkaantuneet toisistaan. Tarkkailin tilannetta kuin ulkopuolisin silmin.

Havahduin vasta, kun kätilö huusi minulle todella kovaa. Hän oli vihaisen oloinen ja huusi: Herätys, nyt täytyy ponnistaa! Sun on pakko nyt ponnistaa!

Vaikka siellä olisi ollut kahdeksan kätilöä, hänelle olisi jäänyt paha mieli.

Ehkä kätilö huomasi, että potilaan tajunnantila muuttui (miten tahansa tavalla) ja hän yritti AUTTAA havahduttamalla potilaan "tähän hetkeen."

Ponnistelu ei ole tarpeellista, jotta syntymä onnistuisi. Mutta potilas ei saa menettää tajuaan.

Oli väärin, että isä ei saanut olla mukana lapsensa syntymässä; koronatoimet ovat törkeästi loukanneet ihmisten perusoikeuksia.

Tämä potilas olisi tarvinnut kumppaninsa turvakseen.

Se isä oli siellä koko ajan ja vähän yli sallitunkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ymmärrä mikä tuossa synnytyksessä meni pieleen.

Onko sisälukutaito tai empatiakyky tuttuja käsitteitä?

Miten se empatiakyky tuon synnytyksen pieleenmenon selittää?

Mikä siinä siis meni pieleen?

🤣 mitä sinä täällä teet kun et ymmärrä lukemaasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmosta propagandaa tällä kertaa. Ettekai te taas usko ihan kaikkea?

Suurin osa synnytyksista sujuu ihan hyvin ja sekä äiti, että lapsi selviää hengissä ja yhtenä kappaleena. Lukekaa vaikka tilastoja.

Eipä se paljon lämmitä, jos satutkin itse olemaan se poikkeus tilastossa.

Ei tietenkään, mutta en missään nimessä haluaisi osallistua synnytyksen demonisointiin tai siihen että nuoret vaativat suunniteltua sektiota kokemukseni perusteella.

No joo, mutta alatiesynnytyksen glorifiointi on myös pöljää, kun suunniteltu sektio on turvallinen vaihtoehto. Kiinnostaisi oikeastaan tietää esimerkiksi, että kuinka moni vauva on vammautunut suunnitellun sektion yhteydessä verrattuna alatiesynnytykseen.

Useimmat synnytyksessä tulleet vaivat muuten parantuvat ajan kanssa.

Ei kannata lukea eikä kuunnella muiden kauhukertomuksia. Se on melko varmaa, että se miten kävi jollekin toiselle, ei tapahdu itselle koska jokainen synnytys on uniikki tapahtuma.

Rohkeasti vaan tuulta päin. Elämä on seikkailu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö suomessa tehdä sektioita yksityissairaaloissa?

Kyllä sektioistakin on moni traumat saanut. Ei ole mikään auvo sekään, välillä jopa pahempi ratkaisu kuin alateitse.

Tämä on totta. Itsellä mentiin esikoislapsen kohdalla kesken rauhallisen synnytyksen (avautumisvaihe) hätäsektioon. Ei todella kyselty eikä päässyt mies mukaan, niissä käänteissä ei meinannut pysyä pää mukana, kaikki tapahtui niin nopeasti. Tuon nopean ja päättäväisen toiminnan ansiosta lapseni syntyi terveenä. Itsellä kesti jälkeenpäin kelailla näitä asioita, ennen toisen lapsen syntymää kävin pelkopolilla, kun se synnytys ja ehkä juuri se hallinnan menettäminen pelotti niin kovasti. Sain valita seuraavan lapsen synnyttämistavan, ja pohdinnan jälkeen valitsin alatiesynnytyksen. Siinä synnytyksessä kaikki meni hyvin, sain puudutukset ajallaan ja tunsin, että osaan tämän homman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paraservikaalipuudutteet kun ottaa, ja se toimii, vauvan ulostulo ei satu yhtään.

Parasetvikaalipuudutteiden laittaminen se vasta sattuukin, ja mun kohdalla se ei varmaan edes osannut laittaa niitä koska ei se mitään auttanut. Ihan täysin turha oli.

Pari pistoa vain, normaalisti. Ja vie tosiaan kaiken kivun siitä, kun sikiö muljahtaa ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin synnytin huhtikuussa 2020 ja kokemus oli todella traumaattinen. Synnytys päättyi hätäsektioon, eikä mies päässyt tukemaan minua tai koko sairaalaan sisälle edes näkemään vauvaa koko sinä aikana, kun olimme siellä (lähes viikon). Leikkauksen jälkeen olin järjettömän kipeä ja lääkitty mutta koska sitä normaalisti saatavilla olevaa apua (puoliso tai muu tukihenkilö, joka normaalisti saa olla lapsivuodeosastolla synnyttäneen kanssa) ei saanut olla laittomien koronatoimien vuoksi, olin aivan yksin ja hyvä, että jaksoin kantaa 4,5-kiloista poikaani. Imetys ei tietenkään onnistunut ja siitä syyllistettiin heti synnytystä seuraavana päivänä. Saattoi mennä kuusikin tuntia, ettei kukaan käynyt huoneessa. En päässyt omin avuin sängystä ylös mutta vauvaa piti hoitaa, kantaa, imettää ja vaihtaa vaippaa kuin mitään valtavaa leikkausta ei minulle koskaan olisi tehtykään. Trauma synnytyksestä ja erityisesti lapsivuodeosastosta on melkoinen ja vaikuttaa edelleen. Jotenkin mun päässäni on ajatus, että mun pitää pärjätä edelleen yksin, apua on turha edes pyytää, edes omalta mieheltä. Trauma jätti syvän yksinäisyyden ja yksin pärjäämisen tunteen.

En uskalla edes haaveilla toisesta lapsesta, vaikka sellaista halutaankin. Ei missään nimessä.

Terveiset Naistenklinikalle.

Kertomuksesi on valitettavan yleinen...

Koska tieteen ja talouden näkökulmasta, ihmisten ei edes haluta voivan hyvin. Jos haluttaisiin, nämä ongelmat voitaisiin helposti välttää. SITÄ EI HALUTA.

Koronarajoitukset olivat yksi suuri kusetus, mutta eivät ainoa syy siihen, että ihmisten henkistä hyvinvointia ei haluta.

Koronarajoitukset ei olleet mikään kusetus. Mutta toki isän olis pitänyt saada olla mukana.

Itsensä, naamansa ja raskausmahansa pitää saada iltapieruun hinnalla millä hyvällä. 15 minuuttia julkisuudessa tällekin valittajanaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Miten niin kaikki? Lapsi oli terve, äitikin käveli omin jaloin ulos. Isäkin sai olla mukana synnytyksessä.

pysyvät vammat ja esim seksuaalisuuden elinikäinen menettäminen ovat kyllä sellaisia asioita, että ne pilaavat loppuelämän.

Mitenkähän me olemme selvinneet kun ainoa kivunlievitys oli ilokaasu ja sitäkin säännösteltiin. Sitäpaitsi minulla ei ainakaan vaikuttanut mitenkään.

Kun väliliha leikattiin oli niin kireällä, että puudutuspiikki lipsahti ja puudutusaine roiskahti suurimmaksi osaksi ohi. Tunsin kun ommeltiin. Isiä ei toden totta päästetty synnytyssaliin ja väliverhoilla erotettiin synnyttäjät. Jokainen kuuli ja haistoi toistensa kiljumiset, kiroilut, ähinät, oksennukset ja kakat. Plus muut henkilökohtaiset asiat.

Kätilöitä oli vuorossa yksi. Joutui olemaan yksin jos oli jonkun synnytys käynnissä tai tarvitsi muuten paljon apua. Kätilöä uskalsi pyytää vasta ihan viime vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin synnytin huhtikuussa 2020 ja kokemus oli todella traumaattinen. Synnytys päättyi hätäsektioon, eikä mies päässyt tukemaan minua tai koko sairaalaan sisälle edes näkemään vauvaa koko sinä aikana, kun olimme siellä (lähes viikon). Leikkauksen jälkeen olin järjettömän kipeä ja lääkitty mutta koska sitä normaalisti saatavilla olevaa apua (puoliso tai muu tukihenkilö, joka normaalisti saa olla lapsivuodeosastolla synnyttäneen kanssa) ei saanut olla laittomien koronatoimien vuoksi, olin aivan yksin ja hyvä, että jaksoin kantaa 4,5-kiloista poikaani. Imetys ei tietenkään onnistunut ja siitä syyllistettiin heti synnytystä seuraavana päivänä. Saattoi mennä kuusikin tuntia, ettei kukaan käynyt huoneessa. En päässyt omin avuin sängystä ylös mutta vauvaa piti hoitaa, kantaa, imettää ja vaihtaa vaippaa kuin mitään valtavaa leikkausta ei minulle koskaan olisi tehtykään. Trauma synnytyksestä ja erityisesti lapsivuodeosastosta on melkoinen ja vaikuttaa edelleen. Jotenkin mun päässäni on ajatus, että mun pitää pärjätä edelleen yksin, apua on turha edes pyytää, edes omalta mieheltä. Trauma jätti syvän yksinäisyyden ja yksin pärjäämisen tunteen.

En uskalla edes haaveilla toisesta lapsesta, vaikka sellaista halutaankin. Ei missään nimessä.

Terveiset Naistenklinikalle.

Kertomuksesi on valitettavan yleinen...

Koska tieteen ja talouden näkökulmasta, ihmisten ei edes haluta voivan hyvin. Jos haluttaisiin, nämä ongelmat voitaisiin helposti välttää. SITÄ EI HALUTA.

Koronarajoitukset olivat yksi suuri kusetus, mutta eivät ainoa syy siihen, että ihmisten henkistä hyvinvointia ei haluta.

Koronarajoitukset ei olleet mikään kusetus. Mutta toki isän olis pitänyt saada olla mukana.

Sehän oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Ja sekään ei liity itse synnytykseen, jos liittyy epiduraaliin.

No voi että. Ollaanpa sitä vaikeita tänään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Miten niin kaikki? Lapsi oli terve, äitikin käveli omin jaloin ulos. Isäkin sai olla mukana synnytyksessä.

pysyvät vammat ja esim seksuaalisuuden elinikäinen menettäminen ovat kyllä sellaisia asioita, että ne pilaavat loppuelämän.

Kellä pilaavat, kellä eivät. Monilla muillakin on vastaavia vaivoja, eivätkä niistä valita iltalehdissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Miten niin kaikki? Lapsi oli terve, äitikin käveli omin jaloin ulos. Isäkin sai olla mukana synnytyksessä.

pysyvät vammat ja esim seksuaalisuuden elinikäinen menettäminen ovat kyllä sellaisia asioita, että ne pilaavat loppuelämän.

Kellä pilaavat, kellä eivät. Monilla muillakin on vastaavia vaivoja, eivätkä niistä valita iltalehdissä.

Tekeekö se heistä sinusta parempia ihmisiä vai mihin pyrit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Semmosta propagandaa tällä kertaa. Ettekai te taas usko ihan kaikkea?

Suurin osa synnytyksista sujuu ihan hyvin ja sekä äiti, että lapsi selviää hengissä ja yhtenä kappaleena. Lukekaa vaikka tilastoja.

Eipä se paljon lämmitä, jos satutkin itse olemaan se poikkeus tilastossa.

Ei tietenkään, mutta en missään nimessä haluaisi osallistua synnytyksen demonisointiin tai siihen että nuoret vaativat suunniteltua sektiota kokemukseni perusteella.

No joo, mutta alatiesynnytyksen glorifiointi on myös pöljää, kun suunniteltu sektio on turvallinen vaihtoehto. Kiinnostaisi oikeastaan tietää esimerkiksi, että kuinka moni vauva on vammautunut suunnitellun sektion yhteydessä verrattuna alatiesynnytykseen.

https://www.terveyskyla.fi/naistalo/raskaus-ja-synnytys/synnytys/synnyt…